Kun pyöräilimme aamulla lasten kanssa kouluun, näimme monta kaatunutta.  Pieni poika oli kellahtanut pyörällä ja äiti lohdutteli. Nuori nainen makasi selällään jalkakäytävällä maahan levähtäneet kassit ympärillään. Onneksi hänellekin kiirehti auttajia.

Yöllä oli ollut pakkasta ja asfaltti oli paikoin jäässä. Myös suomalaiset kaatuilevat liukkailla keleillä mutta eivät ehkä aivan yhtä helposti kuin britit, joilla ei ole ollut tilaisuutta elin-ikäiseen harjaantumiseen jäällä ja lumella.

Tämän tuoreen havainnon lisäksi käsittelen joitakin pitkään ihmettelemiäni kansatieteellisiä eroja. Ne koskevat sanoja päivää ja anteeksi.

Kun kymmenen vuotta sitten asuimme Ranskan ja Sveitsin rajamaastossa, sain päivään sanomisessa teho-opetusta. Kerran kävelin kotipihalla lasten hiekkalaatikon ohi. Sieltä kuului ääniä, mutta en kiinnittänyt niihin juuri huomiota. Silloin yksi laatikon taatiaisista pysäytti minut. "Hei madam! Kun sinulle sanotaan bonjour, sinun pitää vastata bonjour."

Ystävämme A-P ohitti kylänraitilla joukon teinejä, jotka olivat kivittämässä katulamppuja. Kun A-P tuli kohdalle, pojat sanoivat kohteliaasti bonsoir monsieur, hyvää iltaa.  Sitten he jatkoivat lamppujen kivittämistä.

Geneven yliopistossa ranskan kesäkurssilla opin laulun, jossa ylistettiin, miten mukavaa on kun ihmiset sanovat kadulla hyvää huomenta ja hymyilevät.  Se on totta, kaikille tulee hyvä mieli iloisesta tervehtimisestä, tuntee olevansa osa ihmiskuntaa sellainenkin, joka on tullut kaukaa eikä ole vielä oikein kotonaan.

Tämän kulttuurikylvyn jälkeen jatkoin vähän aikaa iloista tervehtimistä myös Suomessa. Täräytin hei melkein tuntemattomille liikuntapaikkojen pukuhuoneissa ja kodin lähikaduilla. Mutta aika nopeasti tapa hiipui ja sopeuduin takaisin hiljaiseen hiippailuun.

Täällä tervehditään taas. Ja sanotaan anteeksi. Sekin keventää elämää, esimerkiksi pyöräillessä. Oxfordilaiset pyöräilevät niin paljon, että fillareista syntyy usein ruuhkaa ja ihmiset harmistuvat pienestä törttöilystä, kuten missä tahansa. Kun älyää sanoa sorry ja hymyillä, tilannen laukeaa heti. Sorry sanotaan usein vaikkei olisi törttöiltykään, kun  halutaan tietä tai jos joku on jo ystävällisesti väistänyt.

Samoin toimii Ranskassa sana pardon. Se on pieni ilmoitus siitä että täältä tullaan ja ennakkokiitos väistämisestä. Ihmiset huomaavat toisensa ja liikenne sujuu eikä kenenkään tarvitse ärtyä turhan takia. Pardonin ansiosta se sujuu käsittämättömän hyvin jopa ostoskärryjen tukkimassa jättimarketissa.

Suomessa anteeksi tuntuu monesti liian painavalta tähän käyttöön. Se on kuin synnin tunnustus.  Ja toisinaan kuin syytös. Kun on Stockalla jumiutunut hiestyneenä jonkun kännykkäänsä vaipuneen tientukkijan taakse ja viimein saa avatuksi suunsa, anteeksi tulee sieltä kuin tiuskaisu. Yhtä hyvin voisi sanoa, että eks nyt älyä väistää.

Olen jo ennättänyt miettiä, että suomen kieleen pitäisi keksiä uusi sana tähän käyttöön. Joululomalla kotona käydessä näin kuitenkin bussissa nuoren miehen, joka osasi sanoa anteeksi juuri oikealla tavalla. Tarpeeksi kevyesti ja ennen kaikkea juuri oikeaan aikaan, ennen kuin tilanteeseen ehti syntyä yhtään ärtymystä. Se toimi hienosti. Eikun harjoittelemaan täydellistä ajoitusta.

Kommentit (4)

pulu

Hyvät asiakaspalvelijat ovat usein hyviä myös tuon anteeksi-sanan käytössä. Usein kaupassa ollessa huomaa olevansa tiellä vasta kun kaupan työntekijä tulee jonkun kärryn tai laatikon kanssa, ja he osaavat mukavan kevyesti ja pirteästi usein heittää tuon anteeksin. Asiakkaat tätä eivät käytännössä koskaan osaa. Valitettavasti.

Syytä tähän pohtiessani tulin vain siihen tulokseen, että aspat ovat joutuneet, eritoten suomalaisessa yhteiskunnassa hieman alentumaan asiakkaan alapuolelle, ja näin ollen joutuneet opettelemaan tuon mukavan taidon. Asiakkaat sensijana tuntevat täällä olevansa kaikki saman arvoisia, eikä kukaan ole valmis väistämään toista, saati kerjäämään tietä. Itsekin olen kokeillut sitä välillä, mutta en ole vielä kovin harjaantunut anteeksin käytössä, joten se tulee usein vähän tiuskaisten, joka on hyvin ikävää. Suosittelen alkuun arkisemman sorin käyttöä. Se on helpompi sanoa kevyesti.

Terve :)

Sorry, vähän aiheen sivusta ja ohikin, mutta onko tietoa masennustilastoista Britanniassa, Ranskassa ja Suomessa. Kuvittelisin, että täällä peräpohjolassa masentaa kaamoksen lisäksi suomalainen viileys tai pokerinaamaisuus tuntemattomia kohtaan. Suomessa harva uskaltaa olla oikeasti kohtelias tai hyväntuulinen ventovieraille. Sitähän voidaan leimata vaikka imbessilliksi, jos rohkenee hymyilemään ruuhkabussissa.

Ankeiden ilmeiden ja töykeän tapakulttuurin maassa ihmiset tuntevat itsensä ulkopuolisiksi ja masentuvat. Leppoisille ja kohteliaille ihmisille masentuminenkin on tavallista rankempaa: tutut ihmettelevät, että mikä sille nyt tuli, kun ei reagoi enää mihinkään, ja leimaavat pahemmassa tapauksessa puhelinkopissa piereskeleväksi autistiksi tai piruilevat muuten vain.

Taloudellisen lamailmapiirin ja irtisanomisuutisten syövereissä saattaa jopa tuntua väärältä näyttää iloista naamaa: Parempi vain säästää kohteliaisuudet ja hyväntuulisuus tulevien päivien varalle. Ehkäpä niille on taas käyttöä, kun talous kääntyy nousuun. Jos säästämään aletaan, niin p...kele säästetään sitten kunnolla ja otetaan myös tunteet mukaan, eli iloisuus - ei koske vahingoniloa ja sarkasmia - ja muu kohteliaisuushömppä säästölistalle.

Tämä oli tietenkin hieman kärjistettyä, sorry, mutta koetetaan kohdella toisiamme inhimillisesti ja mielellään ystävällisestikin. :)

pulu

Tuo on kieltämättä ikävän totta, että Suomessa saatetaan jopa pitää hulluna jos hymyilee liikaa :D puhumattakaan, jos sattuu istumaan junassa tai bussissa lähelle, ja puhumaan jotain...

Tatu Ollila

Valitettavasti en pysty tuottamaan niin korkeita ääniä, että saisin sanottua ANTEEKSI niin painavasti, että sen autoilijan, joka suojatiellä yrittää ajaa päälle tuulilasi säröilisi.

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto