Haluaisitko, että tyttäresi käyttää t-paitaa, jossa on otsikon teksti?

Näitä myydään Yhdysvalloissa, mutta Suomessakin Pisa-tutkimus on paljastanut, että tytöt suhtautuvat vastahakoisesti matematiikkaan.

Pisa-tulosten mukaan Suomen pojat ovat matematiikassa tyttöjä osaavampia, mutta vain hiukan. Asenne-ero on kuitenkin vertailumaiden suurimpia, kertoi professori Jouni Välijärvi Tiede-lehdessä 2010.  Tyttöjen luottamus omiin kykyihin on heikkoa silloinkin, kun osaaminen tosiasiassa on oivalllista. Tämän takia tytöt lähtevät harvoin matematiikan tai luonnontieteiden opintoihin.

Syy on Pisa-tutkijoille arvoitus. Ekaluokalla kaikki pitävät matikasta, mutta kolmannella luokalla sukupuoliero on jo näkyvissä.

Pojat taas menestyvät  huonommin  luetun ymmärtämisessä. Heitä eivät kirjat ylipäätään kiinnosta  yhtä paljon kuin tyttöjä.

Mistä erot sinun mielestäsi johtuvat? Kodista, päiväkodista, koulusta - vai geeneistä? Rohkaisetko itse tyttö- ja poikalasta yhtä lailla matematiikkaan ja lukuharrastukseen?

Teen yhdessä Kirsi Heikkisen kanssa Tiede-lehteen jutun, jossa nykyisiä kasvatuskäsityksiä peilataan uusimpaan tieteelliseen näyttöön tyttöjen ja poikien eroista. Lisäksi kurkistetaan, miten tyttö- ja poikalasten kasvatus on aikojen saatossa muuttunut.

Juttua varten kysymme ensiksi teiltä: Saavatko lapsemme tasa-arvoisen kasvatuksen? Miten haluat omia lapsiasi autettavan yhtäläisiin mahdollisuuksiin maailmassa? Vai onko tytöt ja pojat syytäkin kasvattaa erilaisiksi?

Käy kertomassa näkemyksesi  Huuhkaja.fi:ssä, missä toimittajat valmistelevat juttuja yhdessä yleisön kanssa.

Kommentit (38)

Toinen Timo

Omia lapsiani (tytär ja kaksi poikaa) olen opettanut ja kannustanut samalla tavalla. Ja vaikka tyttärestäni onkin tulossa hyvää vauhtia kaunis nuori nainen, ei edellä mainittu t-paidan teksti ole koskaan edes käynytkään mielessäni. Enkä oman havaintomateriaalini perusteella oikein allekirjoittaisi noita artikkelin Pisa-tuloksiakaan. Tytär lukee siinä kuin pojatkin ja pärjää matikassakin samalla tavalla, siis paremmin kuin luokkatoverinsa keskimäärin. Aivan kuten muissakin kouluaineissaan.

Kouluopetuksesta en sukupuolisuuntauksia omalta koulunkäyntiajaltani muista, mutta luokan parhaissa matikkapäissä oli kyllä sekä tyttöjä että poikia silloinkin.

Nykylapsia ei mielestäni ole mitään syytä kasvattaa erilailla perustuen heidän sukupuoliinsa. En ymmärrä, mitä moisella voisi saavuttaa, yksilön oppiminen ja kiinnostuksen kohteet johtuvat muista asioista ja lapset voivat vähän kerrallaan muodostaa omaa käsitystään ympäröivästä maailmasta ja sen sisältämistä mahdollisuuksista. Myös ammatin valinnan suhteen.

Tieteiden kuningatar

"Mistä erot sinun mielestäsi johtuvat?"
Luulen, että erot johtuvat mielikuvista alan sosiaalisuudesta ja mahdollisuuksista. Ehkä teoreettinen matematiikka mielletään harmaaksi, tylsäksi alaksi tai pelkästään tekniikan ja fysiikan apupojaksi, jossa ei ole enää mitään suurta, käytännönläheistä löydettävää. Suurin osa yliopistoissa matematiikkaa opiskelleista naisista valitsi suuntautumisvaihtoehdokseen opettajalinjan. On yliopistoissa toki professoreinakin naisia, mutta vielä useampi professori on mies. Matematiikkaa syvällisemmin opiskelleet tietävät, että se soveltuu työkaluksi monelle erilaiselle alalla. Valitettavasti muut eivät sitä sitten tajuakaan, vaan pätevät matemaatikot - pois lukien ne opettajat - joutuvat yliopistosta lähdettyään yksinkertaisiin 'hanttihommiin', joissa ei voi hyödyntää mielikuvitustaan, kykyjään, osaamistaan ja intoaan. Töissä ne taidot ruostuvat, ja hyväkin matemaatikko saattaa unohtaa oppimansa tiedot. Yhteiskunnan kustantama arvokas opetus saattaa siis valua (osittain) hukkaan.

Metusalah

"Mistä erot sinun mielestäsi johtuvat? Kodista, päiväkodista, koulusta - vai geeneistä? Rohkaisetko itse tyttö- ja poikalasta yhtä lailla matematiikkaan ja lukuharrastukseen?"

Erot johtuvat kaikista edellämainituista tekijöistä - sekä sattumista elämässä. Monet kognitiiviset kyvyt, kuten kielten, matematiikan, maalaustaiteen tai musiikin hallinta perustuvat geeneihin, mutta niiden soveltaminen ammattielämässä on sitten useiden eri kulttuuristen tekijöiden ja/tai sattumusten summa. Jos kuuden laudaturin ja pitkän matematiikan naisesta tulee sattumalta vaikkapa "miss Suomi", on vaikea ajatella hänen kuluttavan loppuelämänsä tutkijan kammiossa, koska helpomman ja varmaankin leveämmän toimeentulon saa pelkällä esiintymisellä julkisuudessa.

Toki 6-laudaturin ja pitkän matikan miss Suomi tekee uravalintansa lopulta ihan itse, mutta lopputuloksen voi arvata etukäteen 90%:n varmuudella. Sitten on myös vanhempia, jotka "pakottavat" lapsensa uravalintaan omien narsististen mieltymystensä pohjalta. Tällaisessa "uravalinnassa" voi joko onnistua tai sitten ei. Lähisuvussani on hyvä esimerkki: Dominoivan isän pakottamista (geneettisesti lahjakkaista) lapsista vanhempi (tytär) on huippuvirassa verenpainetautinsa kanssa. Nuorempi veli, reservin vänrikki, opiskeli myös huippuviran, mutta sortui herkkänä persoonana huumeisiin; hän ei saanut itse valita elämänuraansa, eikä kestänyt oman isänsä asettamia velvoitteita.

ei näin

"Enkä oman havaintomateriaalini perusteella oikein allekirjoittaisi noita artikkelin Pisa-tuloksiakaan. "

Tuo on ehkä typerimpiä kommentteja mitä saa jatkuvasti keskustelupalstoilla lukea. Jos vaikka tutkimuksessa sanotaan että asia X pätee 80%:iin väestöstä ja sinä satut kuulumaan siihen 20%:iin jolle se ei päde, kirjoitat "ei ainakaan meidän perheen havaintojen perusteella tätä tutkimustulosta voi tukea!"

Olisi ihan kiva jos ihmisillä olisi jonkinlaista tilastojen ja uutisoinnin medialukutaitoa että käsitettäisiin että se mikä pätee omassa elämässä ei mitenkään kumoa sitä mikä tilastojen perusteella pätee valtaosaan väestöstä.

Ajatuksia

Itsellä on sellainen tunne, että ne tytöt, jotka pärjäävät matematiikassa pärjäävät vähän kaikissa oppiaineissa (kun olin koulussa, niin tälläinen kuva jäi). Toisaalta pojissa on useampia sellaisia, jotka ovat hyviä matematiikassa, mutta muissa lukuaineissa eivät juurikaan menesty. Matematiikkaa varten lahjakkaimpien ei tarvitse vapaa-ajalla juuri lukea, koska etenemistahti on aika hidas (heille), mutta lahjattomampikin voi kehittyä erityisen hyväksi ahkeralla työskentelyllä ja "oivaltamalla" vaikka se veisikin hieman pidempään. Luulen, että tytöt ovat ahkerampia ja uskovat vanhempien ohjeita helpommin: "täytyy opiskella, että pärjää".

Ehkä kasvatuksessa on sellainen piirre, että vanhempien on helpompi ohjata tyttöjä. Pojat vain pelailevat ja vanhemmat antavat heille tämän "luvan", sitten kun pitäisi tehdä läksyjä niin keksitään jokin kiertotie. Pojat ajattelevat usein, että kirjojen lukeminen on tylsää, kun voi pelata tietokonepelejä, urheilla tai tehdä muuta kivaa kavereiden kanssa (pelit ja urheilu yleensä auttavat avaruudellisessa hahmottamisessa, loogisen päättelyn kehittymisessä jne.). Realistinen fysiikka on usein ohjelmoitu pelien taustalle, tietokone haastaa ihmistä tekemään älykkäämpiä päätöksiä ja löytämään optimaalisen strategian, tämän voi tehdä analyyttisesti ja kokeilemalla, siis ihan kuin tieteessä!

Itse luulen, että poikien geeneissä (tai sitten kasvatuksessa, mistä sitä tietää) on myös jotai joka tekee loogisesta päättelystä helpompaa ja toisaalta tytöillä on jotain, jolla he analysoivat enemmän tunteiden ja muiden inhimillisten piirteiden vaikutusta tapahtumiin. Esimerkiksi (siis tämä ei tietysti päde JOKAISEEN poikaan tai tyttöön): mielenkiinnolla pojat voivat tutkia mitä jonkin eläimen sisältä löytyy, mutta tytöt voisivat tästä ajatella "voi eläin raukkaa" tai joitain muita tunteita.

Hyödyllisyydestä

Oheisessa linkissä on perusteltu matematiikan itseisarvoa ja hyödyllisyyttä: http://solmu.math.helsinki.fi/2012/2/kysvast.pdf

Matematiikan hyödyllisyys ja itseisarvo on kyllä täysin sukupuolineutraali ja katson matematiikan olevan arvokasta kaikille ihmisille. Järkevään päätöksentekokykyä tarvitaan joka päivä, kun suunnitellaan esimerkiksi ajan- tai rahankäyttöä. Pienissä tai isommissa (kuten remontti tms.) askareissakin täytyy mittailla ja laskeskella usein. Tietysti "kaunis nainen" saa tarvittaessa jonkin miehen paikalle hoitamaan nämä järkeä vaativat tehtävät, mutta onhan niitä kavereita usein kaikilla (ei vain "kauniilla naisella").

Jos tytöt ovat huonompia matematiikassa luonnostaan, niin minkäs sille tekee, ja onhan niitä huonoja poikiakin (se että ensimmäisellä luokalla ei ole eroja ei tarkoita, että sukupuolet ovat yhtä hyviä, koska asiat vaikenee mitä pidemmälle mennään). Ongelma on ehkä se miten tukea paremmin kaikkia huonoja opiskelijoita. Mutta olisi hölmöä unohtaa ne kirkkaimmat lahjakkuudet, koska heillekin tulisi tarjota lisämahdollisuuksia. Itsellä (poika) oli pahoja ongelmia lukutaidon kehityksessä ja kuitenkin olin erittäin hyvä matematiikassa, en näe syyksi kasvatusta tai opetusta, kyseessä olivat todennäköisesti geenit. Opin hiljalleen lukemaan paremmin, ja kunnollisen (kieliopillisesti korrektin) kirjoitustaidon vasta aikuisiällä. Päädyin lopulta opiskelemaan matematiikkaa yliopistoon, koska se oli ainut asia missä ajattelin olevan riittävän hyvä.

Annikka Mutanen

Kiitos kiinnostavista pointeista, havainnoista ja kokemuksista. Nimimerkki Hyödyllisyydesta kirjoitti, että käytännön matematiikkaa tarvitsevat kaikki joka päivä, ja Tieteiden kuningatar muistutti, että matematiikka "soveltuu työkaluksi monelle erilaiselle alalla". Siksi onkin vahinko, jos tytöt eivät usko pystyvänsä käyttämään sitä, vaikka tosiasiassa pystyisivätkin.

Toisaalta tekstin ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää kyvykkyyttä monella alalla ja se kehittyy vain lukemalla. Lisäksi lukeminen avartaa maailmankuvaa ja opettaa eläytymään toisenlaisten ihmisten asemaan. Siksi on pojille vahingoksi, jos he eivät lue kaunkirjallisuutta.

Itseäni hätkäytti erityisesti nimemerkin Ajatuksia arvelu, että tytöt saattavat keskittyä enemmän tunteiden analysointiin ja pojat loogiseen päättelyyn. "Pojat voivat tutkia mitä jonkin eläimen sisältä löytyy, mutta tytöt voisivat tästä ajatella “voi eläin raukkaa”." Viimeksi tänään huomasin itsestäni, että naisten kanssa keskustellessani kuvittelen tilanteen vaativan ainakin aluksi jonkinlaista tunne- ja kokemustason jakamista. Miesten kanssa sen sijaan pyrin suoraan asian älylliseen ytimeen. Mistähän tämä viestintätyylin ero kumpuaa ja onko siitä naisten kesken enemmän harmia vai hyötyä asioiden aikaan saamisessa?

Pekka

Kyllä se on kodin malli joka vaikuttaa kaikkein eniten. Jos isä lukee ja on kiinnostunut kirjoitetusta kielestä, niin poikakin yleensä lukee. Pelkistetysti saman asian voi nähdä liikennekasvatuksessa. Lapsi käy tärkeimmän osan autokoulusta takapenkillä 18 ensimmäisen elinvuotensa aikana. Jos hän saa huonon mallin, sitä ei välttämättä muuta minkäänlainen korjaava liikennekasvatus tai -valistus. Traagisinta tietysti että ei, vaikka sen antaisi samainen vanhempi. Esimerkki asenteiden muokkaamisessa (siitähän tässä tytöt ja matematiikka -asiassakin on kyse) on kaikkein tärkeintä. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän tuuleen kirjoittamista.

Samuli Pahalahti

Entäs motivaatio?

Vaikka tytöillä olisikin yhtä paljon potentiaalista kykyä tulla matemaatikoksi, niin tuntuu, ettei heillä ole kuitenkaan läheskään aina yhtä paljon motivaatiota pojilla. Jotta matematiikassa (tai missä tahansa) tulisi oikeasti hyväksi, sitä pitää pohdiskella keskimäärin useita tunteja päivässä vuosien ajan.

Hyvin harvalla yksilöllä, sukupuolesta riippumatta, on kiinnostusta pyöritellä abstrakteja juttuja päässään päivästä toiseen. Mutta tuntuu kuitenkin, että tällaisia löytyy enemmän miehistä kuin naisista. Kyllähän naisetkin kykenevät opiskelemaan monimutkaisia juttuja, esimerkiksi lukemaan itsensä lääkäriksi. Mutta lääketieteen opiskelu ei ole läheskään niin irrallaan todellisuudesta kuin matematiikka - oppimalla kunnolla ne asiat tulee luultavasti pelastaneeksi monen ihmisen hengen. Sen sijaan jonkun matemaattisen kaavan todistamisella ei ole välttämättä mitään konkreettista yhtymäkohtaa todellisuuteen. Tällainen vaikuttanee motivaatioon jossain määrin.

Hypoego

Toki kodin malli on tärkeä. Autokouluesimerkki riipaisevan tosi. Vanhempani olivat suuria lukijoita, surkeita matematiikassa. Ainoana (poika)lapsena täytin aikani lukemisella nelivuotiaasta lähtien, tuottaen vahingon ruumiilleni ja ehkä sielullenikin. Koulussa hyvä matikassa, loistava kielissä. Tunsin myös matemaatikkotyttöjä, jotka kielissä vaikeuksissa. Äiti työntämässä lääkikseen. Epäsosiaalisuuteni tunnustaen tyytyi Poliin, valitsi osastonkin. Siltä tieltä ollaan eläkkeellä. Tuskin kutsumustieltä (mikä se lieneekin). Kysyn vain: moniko on aidosti itse valinnut intressinsä ja uransa tai edes rohkenee ajatella, missä määrin kaikki ohjautui "itsen" ulkopuolelta?

Embo

Syynä tyttöjen ja poikien eroihin suhtautumisessa matikkaan voi olla myös vertaiskulttuuri. Omia lapsiani tarkkaillessani olen havainnut, että tytöille on eri tavalla tärkeämpää olla hyväksytty kavereiden kesken kuin pojille. Muita jollain alueella kyvykkäämpi poika saa helposti ihailua kavereiltaan, mutta vastaava tyttö saa todennäköisemmin osakseen syrjimistä.

Nämä ovat tietysti yleistyksiä, mutta eivät täysin tuulesta temmattuja. Matematiikkaan asia liittyy niin, että pojat mielellään kilpailevat matikan osaamisellaan (edellä mainittuja ihailupisteitä ansaitakseen), kun taas tytöt eivät (edellä mainitusta syrjintäsyystä). Jos tyttöjen matikka-asennetta halutaan parantaa, on kiinnitettävä huomiota tyttöjen vertaisryhmän kulttuuriin ja asenteisiin.

Tyttöjen matemaattinen lahjakkuus itse asiassa kuitenkin ilmenee myös hyvin naisellisina pidetyissä asioissa, nimittäin käsitöissä: esimerkiksi kutominenhan ja kaavoittaminen on sovellettua matematiikkaa ja geometriaa jos mikä. Yleensä on niin, että matemaattisesti taitavan tytön on helppo omaksua myös käsitöissä vaadittavat taidot.

Anonyymi astrofyysikko

Nimimerkki ei näin kirjoitti: "Olisi ihan kiva jos ihmisillä olisi jonkinlaista tilastojen ja uutisoinnin medialukutaitoa että käsitettäisiin että se mikä pätee omassa elämässä ei mitenkään kumoa sitä mikä tilastojen perusteella pätee valtaosaan väestöstä." - tottahan toki tuokin usein on, mutta hyvin usein kannattaa huomata se, että yksilöiden väliset erot ovat usein paljon suurempia kuin esim. tilastolliset erot sukupuolten välillä. Eli oman elämän ratkaisujen suhteen kannattaa unohtaa "joukon paine", syntyipä se sitten kavereiden mielipiteistä tai jollakin alalla vallitsevasta sukupuolijakaumasta.

Vanhempi

Jos n.kolmannelta luokalta lähtien tytöt menettävät kiinnostustaan matematiikkaan, niin yksi syy voisi löytyä tyttöjen murrosiän orastavasta alkamisesta. Ja kuten edellä joku mainitsi vertailusta, niin sehän nousee silloin hyvin tärkeäksi tekijäksi. Tytöt saattavat osittain menettää kiinnostustaan ja motivaatiotaan vertaillessaan luokan parhaiden poikien suorituksia omiinsa. Yksikin halventava sana tyttöjen huonosta "matikkapäästä" jonkun pojan tai muun auktoriteetin suusta päästettynä, voi muuttaa koko luokan tyttöjen suhtautumista ko. aineeseen pitkäksi aikaa, liiankin pitkäksi.

Tämä toimii toki myös toisinpäin. Kuinkahan moni luokan riehuhupelle-poika on sitä vain siksi, koska hänet on sellaiseksi luokan tyttöjen tai opettajan toimesta määritelty. Tätäkin tulee pohdittua kun kuuntelee juuri sen ikäisen tytön kouluasioita päivittäin.

Metusalah

Jos tämä keskustelu halutaan täsmäohjata matematiikkaan ja sen merkitykseen yhteiskunnassa (ilman poikkeuksia), sallittakoon mukaan myös pieni kevennys, jonka kopioin Tiede-foorumin vitsisaitilta. Perusteluna tälle kaskulle on nimittäin se, että parhaat sutkaukset ilmaisevat samalla (ainakin "rivien välistä") myös ihan todellisia asenteita yhteiskunnassa:

"Kuumailmapalloilija joutui yllättäen nousseen ukkosmyrskyn riepoteltavaksi. Ennen kuin hän ehti löytää turvallisen laskeutumispaikan, myrsky alkoi kuljettaa palloa kauas pois suunnitellulta reitiltä.
Pitkällisten ja vaarallistenkin vaiheiden jälkeen lentäjä onnistui laskeutumaan viljapellolle, hänelle täysin tuntemattomaan paikkaan. Karttakin oli kadonnut siinä tohinassa.

Pellon reunalla kulki maantie, jota pitkin ajoi polkupyöräilijä.
Ilmapalloilija huusi:
- Hei te siellä, osaatteko kertoa missä minä olen?
- Totta kai, olette keskellä kaurapeltoa!

Lentäjä oli hetken vaiti ja huusi sitten:
- Oletteko koulutukseltanne matemaatikko?
Pyöräilijä huusi takaisin:
- Kyllä, opetan matematiikkaa paikallisessa yliopistossa. Miten saatoitte arvata sen?
- Vastauksenne kysymykseeni sijaintipaikkani määrittelemiseksi oli eksakti ja teoreettisesti oikea, mutta käytännön arkielämän kannalta sillä ei ole mitään merkitystä!"

Vitseistä

Kun kerran vitsi linjalle lähdettiin, niin jaetaan vielä yksi. Olipa kerran insinööri, fyysikko ja matematiikko (tavallisesti "miehien ammatteja"). He viettivät iltaa samanlaisissa hotellihuoneissa, joissa kaikissa syttyi tulipalo, kun he olivat nukkumassa.

1. Insinööri heräsi, sitten tokaisi: "täällä palaa!" ja juoksi hakemaan jauhesammuttimen. Tämän jälkeen hän sumutti sammuttimen tyhjäksi ja pahoilta vaurioilta vältyttiin. Sotkua siitä kuitenkin syntyi ja palolaitos kiitteli insinööriä ripeästä toiminnasta.

2. Fyysikko heräsi, sitten huomasi, että huoneessa palaa. Hän tempaisi repusta taskulaskimen ja teki tarkat laskelmat palon sammutusta varten. Seuraavaksi hän käveli hakemaan jauhesammuttimen. Tämän jälkeen hän sumutti sammuttimalla sen verran kuin laskelmat vaativat. Palo sammui, pahoilta vaurioilta vältyttiin ja palolaitos oli kiitollinen fyysikonkin tarkkaavaisesta toiminnasta.

3. Matemaatikko heräsi, sitten huomasi, että huoneessa palaa. Hän tempaisi repusta kynää ja paperia, teki käsin samat laskelmat kuin fyysikko laskimella. Yhteenvetona matemaattikko totesi, että palo on sammutettavissa (mot.) ja jatkoi sitten nukkumista. Onneksi paikalle saapunut palokunta sai pelastettua nukkuvan matemaatikon.

höpsö mies

"Itseäni hätkäytti erityisesti nimemerkin Ajatuksia arvelu, että tytöt saattavat keskittyä enemmän tunteiden analysointiin ja pojat loogiseen päättelyyn. “Pojat voivat tutkia mitä jonkin eläimen sisältä löytyy, mutta tytöt voisivat tästä ajatella “voi eläin raukkaa”.” Viimeksi tänään huomasin itsestäni, että naisten kanssa keskustellessani kuvittelen tilanteen vaativan ainakin aluksi jonkinlaista tunne- ja kokemustason jakamista."
Olisikohan kuitenkin enemmän persoonallisuudesta kiinni. Näin eriskummallisena miehenä totean, että minusta ei saa lääkäriä tai labrassa leikkelevää biologia. Eläinten leikkely ja ikävien uutisien kertominen olisi todella painajaismaista. Kemistin minusta saa ja onhan minusta sellainen tullutkin. Insinöörinkin ammatti olisi ollut mahdollisuus. Noilla aloilla voi heittää tunteet rauhassa taka-alalle – eihän niillä molekyyleillä ole mitään tunteita. Matematiikka on esimerkki alasta, jossa ne tunteet voi rauhassa siirtää syrjään, mutta siinä pitää kyetä vetäytymään erittäin abstraktiin maailmaan. Matemaatikkoa minusta ei kyllä tulisi kirveelläkään, eikä teoreettista fyysikkoa.

Neonomide

Lueskelin jokin aika sitten joitain artikkeleita tuosta tyttöjen matematiikka-asiasta koska se sivuaa hieman opinnäytetyöni aihetta. Kyse on tasa-arvopoliittisesti tosi isosta asiasta, sillä matemaattisten alojen hallinta ja niitä opiskelevien tyttöjen ja naisten nähdään ainakin anglo-amerikkalaisissa maissa yhtenä tärkeimmistä tasa-arvon mittareista. Keskeinen kiista näyttää liittyvän siihen, milloin tasa-arvo nähdään (riittävän lähelle) saavutetuksi. Ehkä se ei ole se 50/50 alojen opiskelijoista ja tutkijoista kuitenkaan.

Esimerkiksi keskustelusta nostaisin ankarasti sukupuolikiintiöitä kritisoivan tasa-arvofeministi ja filosofian professori Christina Hoff Sommersin, joka oheisessa artikkelissa selostaa, miten tolkku on tupannut joillain tasa-arvoihmisillä katoamaan kun on otettu tasa-arvon mittariksi tyttöjen ja poikien samankaltaisuus sekä matemaattisilla aloilla ja tulkittu kiinnostuksen puute matemaattisiin aineisiin syrjinnän merkiksi:

http://www.american.com/archive/2008/march-april-magazine-contents/why-c...

Sommers toteaa että syrjintäkeskustelu ja yksilöiden (tyttöjen) omien tuntemusten ja mieltymysten kuuntelu on jäänyt keskustelussa liiaksi sivurooliin. Oma fiilikseni aiheesta resonoi heti Sommersin kanssa. Samoin fiilikset oman alani piirissä tehdyn tutkimuksen kanssa. Tuntuu että on pidetään jo jotenkin aksiomaattisena, että mikäli tytöillä menee matikka puihin, se liittyy joko piilo-opetussuunnitelmaan, (piilo-)seksismiin, sekasukupuolisista opetusryhmistä seuraavaan poikien harjoittamaan tyttöjen häiritsemiseen ja niin edelleen. On hienoa että aihetta tutkitaan erilaisista näkökulmista, mutta tiettyjen - eli syrjintään viittaavien - näkökulmien liiallinen korostuminen on huolestuttavaa.

Tämä Sommersin viite on kiinnostava:

"In a recent survey of faculty atti­tudes on social issues, sociologists Neil Gross of Harvard and Solon Simmons of George Mason University asked 1,417 professors what accounts for the relative scarcity of female pro­fessors in math, science, and engineering. Just 1 percent of respondents attributed the scarcity to women’s lack of ability, 24 percent to sexist discrimination, and 74 percent to differences in what characteristically interests men and women."

Annikka Mutanen

Jep Metusalah ja muut vitsinkertojat, parempi että kaikki eivät ryhdy matemaatikoiksi. Vähempikin riittää. Neonomide huomautti samasta kuin toinen kirjoittaja Huuhkaja.fi:ssä: Miksi emme arvostaisi enemmän tyttöjen omia kiinnostuksen kohteita.

Neonomiden linkissä Sormmers kirjoittaa kiinnostavasti näin: "The research emphasizing the importance of biological differences in determining women’s and men’s career choices is not decisive, but it is serious and credible."

Onko siis niin, että sukupuoleen ei enää liity kulttuurisia ja sosiaalisia normeja. jotka estäisivät sen enempää tyttöjä kuin poikiakaan harrastamasta ja suuntaumasta juuri niihin asioihin, joihin heillä on aitoa kiinnostusta ja taipumuksia?

Sophia

Kuulin noin vuosi sitten matematiikan emeritaprofessorin haastattelun Yleltä, löytänet sen Elävästä arkistosta.

Hän kertoi, kuinka matematiikkaan suhtaudutaan eri kulttuureissa. Käytännöllisessä Pohjolassa se on jkl teknologian aputiede, kovaa kamaa. Espanjassa se linkittyy estetiikkaan.(Tästä on kokemuksia ihan suomalaisesta tuttavapiiristä: kolmannen kaljan jälkeenhän matemaatikot alkavat humista matematiikan absoluuttisesta kauneudesta, yhteydestä musiikkiin. Siksi matemaatikkojen kanssa ei kannata ruveta juomasille..) Espanjassa matematiikka katsotaan siksi sopivammaksi naisille, käsitteleehän se abstrakteja käsitteitä, kuten kauneus, hyvyys sun muut pehmojutut. Espanjassa matematiikanopiskelijoiden enemmistö on naisia.

Anonyymi

Tuota paitaa voisi kuvailla englanninkielisellä käsitteellä queen bee complex, jonka vapaa käännös on jumalakompleksi. Naiset ovat useasti miehiä sosiaalisempia ja sen tähden heidän maailmansakin pyörii enemmän ihmisten ympärillä. Miehet - pojat - taas ovat luonnostaan uteliaita ja usein tarvitaankin nainen pitämään miehen jalat maassa. Siinä missä naiset jakavat elämänsä eri kausiin joiden transitio on hyvinkin luonnollista, miesten tavoitteet ovat usein huomisessa. Varmasti sillä on oma merkityksensä aivojen kehittymisessä, jos toinen elää tätä päivää - joka on kiistaton fakta - kun toinen elää huomisessa - joka ei ole kiistaton fakta.

Anonyymi

..Eli välittömällä kannustamisella saa lähes kenet tahansa pärjäämään, mutta onko se sitten hyvä tavoite? Minusta ei.
Koulu mittaa jo tällä hetkellä huonosti ihmisten potentiaalia malliratkaisuillaan, jossa itselleen jää hyvin pieni osuus toteuttaa itseään.
Koulun jälkeen moni säpsähtää että mitäs nyt? Koulu sujui, mutta mikään ei maistu.

Luin otsikon, jossa aivotutkija väitti, että valinnat joudutaan tekemään liian aikaisin, mutta minä väitän että valintoja ei tehdä tarpeeksi ja ne ovat liian jyrkkiä. Toisaalta taas pitää olla kuitenkin turvattu ympäristö, jossa vanhemmat syntetisoivat onnellisuutta (ja jonka synteettisuuden ymmärtäminen sitten lopulta tuottaa angstia)

Väitän siis, että aiheesta riippumatta pitäisi tarjota pähkinöitä, jotka houkuttavat ylittämään tämän päivän, eli ettei pitäisi palkita koulumenestyksestä, vaan oppimansa soveltamisesta. Toki toisaalta tunnollisuudestakin pitää palkita, muttei niin suurella painoarvolla kuin nykyään on tapana. Esimerkiksi pyytää apua johonkin "ongelmaan töissä" joka sattuu sopimaan koulussa opiskeltuun.

julius

"Syy on Pisa-tutkijoille arvoitus. Ekaluokalla kaikki pitävät matikasta, mutta kolmannella luokalla sukupuoliero on jo näkyvissä."

Tarvitsee olla jo melko liberaali haihattelija, jotta yleensä keksii tästä jonkinlaisen arvoituksen. Hienoa, että Neonomide on tutkimuksissaan löytänyt jo totuuden siemeniä.

Ja sitten ihan erillisenä kysymyksenä: Onko teidän mielestänne ihan oikeesti taas sitä tasa-arvon polkemista se, että lapsia kohdellaan omien luonteenpiirteidensä mukaan? Ihme pelleilyä.

Sophia

Olen enemmän huolissani poikien kielellisten valmiuksien heikkoudesta. Tiedetään, että poikien kielellinen kehitys on on keskimääräisesti hieman hitaampaa kuin tyttöjen ja että kaikenlaisissa kielen ja puheenkehityksen ongelmissa yhtä tyttöä kohti on monta poikaa.

juliukselle sen verran, että tietysti lapsi on alusta alkaen yksilö ja sellaisena häntä on kohdeltava. Sukupuolten välillä on kuitenkin kiistatta eroja jotka johtunevat sekä kulttuurista myös sukupuoleen kytkeytyvistä tekijöistä. Ei erilaisuus tarkoita eriarvoisuutta.

Jos ja kun pojilla on enemmän riskejä kielenkehitykensä kanssa, miten heitä voitaisiin siinä erityisesti tukea? Kuinka paljon on syytä puhekulttuurissa: kohdistetaanko poikiin enemmän suoria käskyjä kieltoja tms. yksisuuntaista kommunikaatiota, kun tytöille selitetään enemmän ja pyritään vuorovaikutuksellisuuteen?

Pitäisi käydä kysymässävauvatutkijoilta, varhaiskasvatuksen ammattilaisilta ja kommunikaatiotieteilijöiltä,vaikuttaako sukupuoli siihen, miten lapsen kanssa puhutaan ja millaista kieltä tämän kanssa käytetään.

Koulu on hyvin vahvasti kielellä operoiva ympäristö. Jos kielenkehityksen taso on kahdella ryhmällä (pojilla ja tytöillä) jo ekaluokalata lähtien erilainen, ovatko koulussa menestymisen ja viihtymisen mahdollisuudet samat?

Hyötyisivätkö pojat pitemmästä lapsuudesta kuin tytöt? Jos poikien oppivelvollisuus alkaisi vasta kahdeksanvuotiaana ja vastaavasti lapsilisäkausi jatkuisi vuoden vanhemmaksi kuin tyttölapsilla, saisivatko he kypsyä rauhassa , myös kielellisesti tasa-arvoisemiksi tyttöjen kanssa.

Pitää kehittää poikien kielenrikastamiseen tähtäävä pedagoginen suunnitelma samalla kun tyttöjä rohkaistaan matematiikan ja luonnontieteiden pariin. Vain tasavertainen tukeminen luo yksilöllisiä kehitysvalintoja.

Annikka Mutanen

Hyviä huomioita ja ideoita Sophia. Kielelliset kyvyt ovat elämässä pärjäämisen kannalta vielä keskeisempiä kuin matematiikan taidot. Ja osalle pojista näyttää olevan tosi vaikeaa asettua 7-vuotiaina koulunpenkkiin. Toisaalta 17-vuotiaana useampi olisi jo päässyt murrosiän paremmalle puoliskolle ja pystyisi tsemppaamaan paremman peruskoulun päästötodistuksen kuin vuotta aiemmin.

Julius kysyi: "Onko teidän mielestänne ihan oikeesti taas sitä tasa-arvon polkemista se, että lapsia kohdellaan omien luonteenpiirteidensä mukaan?" Omasta puolestani vastaan, että ei tietenkään ole. Sen sijaan on yksilön polkemista, jos kaikkien tyttöjen oletetaan olevan samalla tavalla tyttömäisiä ja poikien poikamaisia. Silloin estetään sekä tyttöjä että poikia toteuttamasta ja kehittämästä sellaisia taipumuksia ja kykyjä, jotka eivät mahdu kapeaan rooliin.

Annikka Mutanen

Seuraavasssa postauksessa muuten esitellään tutkijoiden havaintoja, joista päätellen varhaiskasvatus ei kovin hyvin tue poikien kielellistä kehitystä. Poijille puhutaan päiväkodissa lyhyin komentolausein, tyttöjen kanssa sen sijaan jutellaan. Vilkaiskaa!

Anonyymi

"Ja sitten ihan erillisenä kysymyksenä: Onko teidän mielestänne ihan oikeesti taas sitä tasa-arvon polkemista se, että lapsia kohdellaan omien luonteenpiirteidensä mukaan? Ihme pelleilyä."

Temperamentti ei ole sama asia kuin persoonallisuus. Temperamentti on sisäsyntyinen ominaisuus, kun persoonallisuus taas muokkautuu siitä. Jos unohdetaan kokonaan niiden välinen relaatio, jää lapselle helposti tietyssä kehyksessä valittavaksi onko hän rikollinen vai rikoksen uhri. Tai poliisi/palomies.

Auktoriteetin ei tule perustua suurempaan kokoon, vaan parempaan ongelmanratkaisukykyyn. Nyt ne jotka eivät ole isoja ja voimakkaita, tai suosittuja ja kauniita, kiinnostuvat asioista joissa he voivat olla hyviä siitä huolimatta. Muille maailma ei tuota dilemmaa, kun palkinto on tässä ja nyt.

Lapselle riittää matematiikasta se, että kykenee laskemaan mitä saa viikkorahoillaan, jonka jälkeen sen merkitys koko ajan vähenee, käytännön soveltamisen siirtyessä yhä kauemmaksi hämärään tulevaisuuteen. Vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ja olisi suorastaan heitteille jättöä olla vaikuttamatta. Sen sijaan että olisi autoritaarinen, voi osoittaa auktoriteettinsa.

Ero on sama kuin lauseilla: Saat olla mitä haluat vs. Voit olla mitä haluat.

Sophia

Annika Mutanen kirjoitti:
" Seuraavasssa postauksessa muuten esitellään tutkijoiden havaintoja, joista päätellen varhaiskasvatus ei kovin hyvin tue poikien kielellistä kehitystä. Poijille puhutaan päiväkodissa lyhyin komentolausein, tyttöjen kanssa sen sijaan jutellaan. Vilkaiskaa!"

Hoh-hoo! Nenäni siis osoitti oikeaan suuntaan.

Mutta vielä tyttöjen matikasta. Onko tutkittu niitä kouluja, jossa tyttöjen matikka- luonnontiedevalinnat ja -menestys eivät eroa poikien vastaavista? Jos eroja tyttöjen ja poikien välillä alkaa ilmetä vasta kolmannella luokalla, niin voidaan olettaa nimenomaan koulussa tapahtuvan jotain ratkaisevaa. Naisen ja miehen roolit kun omaksutaan pääpiirteittäin tätä nuorempina.

Jos tutkitaan em. kouluja, voi löytyä jokin yhteinen tekijä, joka estää sukupuolten ma-luonn. eriytymisen. Kasvatustietelijöillä lie tästä jo aaninkia?

(Pahoittelen pätkivää kommentoiniani. Näitä asioita pitää funtsia pitkään ja ideat tulevat, no, pieninä palasina. Erittäin innostavaa pohdintaa toki, näin ei-pedagogillekin.

Markku Männikkö

Laajennan vähän "Höpsön miehen" aloittamaa näkökulmaa. Erot alkavat jo lapsuuden leikeissä.

Pojilla on legonsa. Alustalle laitetaan 2x6 näppyläinen palikka kohtaan, joka on 3 vasemmasta reunasta ja 2 etureunasta tms. Siis laskemista. Pojilla on myös kilpailua, ja paremmuus mitataan usein numeroilla.

Tytöillä on nukkensa. "Oletpa nätti sekä onpa sinulla kaunis tukka ja hienot vaatteet" Näihin ajatuksiin ei paljon matematiikkaa liity.

Matemaattinen epänainen

Kyllä asenne tulee sekä opettajilta että koulukaverien kautta näiden vanhemmilta sekä yleensä koulukulttuurista tai tuli ainakin 1980-1990-luvuilla. Muistan, että oma matikanmaikkani oli antanut yhdelle vanhemmalle kaverilleni ymmärtää, ettei tytöt voi osata matikkaa, tämä lähti sitten lukemaan teoreeettista fysiikkaa ja päätyi lopulta taloustieteilijäksi (matemattista sekin). Itse sain kyseiseltä opelta vähän erilaisen kohtelun, kun onnistuin mokaamaan kirjoituksissa ja kirjoittamaan C:n, niin olisi pitänyt korottaa L:ksi.

Tosin olin kyllä menestynyt matikan kilpailuissa, tehnyt läksyt etukäteen tunneilla (jos vain ehdin) ihan vain laiskuudesta ja
matikan preleistä olin saanut 52/60 pistettä eli hyvin vahvan ällän. Ainakin sinä vuonna prelit olivat paljon kirjoituksia vaikeammat ja ongelmani olivat pikemminkin ajankäytöllisiä ja huolellisuuteen liittyviä, kuin älyllisiä. Maikka laski, että kirjoituksista olisi pitänyt tulla 56/60 pisteestä (ite laskin, että ilman huolimattomuusvirheitä olisin ehkä saanut 54 pojoa).

Meitä oli lukiossa alun alkaen laajan fyssan tunneilla kaksi tyttöä ja viisi poikaa, sitten oli enää minä ja viisi poikaa. Lopulta meitä jäi minä ja eräs poika. Tämä siitä huolimatta, että yksi tytöistä, joka ei ollut edes aloittanut fyssaa suunniteli opiskelevansa eläinlääkäriksi.

Koulussa kuulin äidiltäni, joka oli kuullut kässän maikaltani, jonka mies oli oma fyssan ja atk:n openi kuulin että kyseisen opettajan mielestä ainoa, jolla oli korkeampaa matemaattista ymmärrystä. Itse koin olevani naiseksi liiankin fiksu. Lukion jälkeen olisin päännyt tekniseen korkeakouluun, mutta lähdin lukemaan historiaa ja yhteiskuntatieteitä, kun sinnekin silloin pääsin.

Isän kanssa pelattiin kyllä matemaattisia korttipelejä, isä opetti shakkia ja leikin ihan saman lailla leegoilla (rakentelin tosin taloja) kuin pikkuvelikin. Kun meille tuli tietokone, niin koska olin sisaruksiani 4-5 vuotta vanhempi, eikä vanhemmat sitä oikein hallinneet, niin minä sitä viilasin. Pikkuveljelle tein erillisen käynnistysdisketin pelejä varten (ohjeiden avulla).

ATK-ohjelmointi kurssilla väsäsin "nättejä" ohjelmia, kunnes opettaja (tuo edellä mainittu) käski hyppäämään ne helpommat ohi. Kokeessa olin silti käsittääkseni poikia paljon parempi (lähdin ennen muita ja sain ainoana täydet pisteet). ATK-kurssilla olin ainoa tyttö, eivätkä pojat voineet ymmärtää, että olin niin hyvä (kävi ilmi vasta kokeen jälkeen). Sekin sai minut tuntemaan itseni oudoksi ja jotenkin epänaiselliseksi.

Kirsi Heikkinen

Matemaattinen epänainen: juontuiko matemaattisen lahjakkuutesi yhdistäminen epänaisellisuuteen siitä, että olit joukossa poikkeus? Siksikö koit olevasi naiseksi liian fiksu? Vai liittyikö siihen muutakin?

Piritta

Matematiikkaa on niiiin monenlaista! Ei tarvitse olla kiinnostunut miettimään vuosikausia yhden aksiooman todistamista tullakseen matemaatikoksi, vaan voi opiskella sovellettua matematiikkaa tai tilastotiedettä ( tai taloustiedettä tai insinööritieteitä) ja päätyä tekemään tosi mielenkiintoisia ja käytännönläheisiä hommia. Itse kuvittelin aikoinaan matikalle päädyttyäni että vaihtoehdot ovat joko kuiva, teoreettinen matematiikka tai opettajaksi ryhtyminen, eikä kumpikaan ajatus napannut. Onneksi päädyin sen kummemmin suunnittelematta tilastotieteen pariin ja sillä tiellä ollaan. Minun mielestäni nuorille pitäisi kertoa paljon nykyistä laajemmin aloista joilla matematiikkaa tarvitaan ja joilla sitä voidaan soveltaa, ja siten pikkuhiljaa murtaa näitä ennakkoluuloja siitä kenestä voi tulla matemaatikko ja kenestä ei.

En tiedä siitä onko tytöillä tai pojilla luontaisesti enemmän kapasiteettia olla matemaattinen tai syventyä monimutkaisiin ongelmiin, mutta uskon että kasvatuksen ja ympäröivän asennemaailman vaikutus on todella merkittävä. Onneksi lapsena mielen vieressäkään ei käynyt, että legot olisivat poikien leluja ;)

Alli Huovinen

Muuan äiti kirjoitti keväällä 1998 Kalevan mielipidesivulle: "Miksi patistaa tyttöjä lukemaan matematiikkaa? Naisen aivot ovat erilaiset".

Tuosta kirjoituksesta alkoi lehden sivuilla parin kuukauden keskustelu, jossa käytiin läpi peräkärryn peruuttamisetkin. Artikkeli on ollut suureksi avuksi moitivoidessani tyttöjä matematiikan opintoihin. Monet muutkin negatiivissävyiset artikkelit on voinut kääntää hyödyksi. Hyviä esimerkkejä löytyy.

Ehdottelin, että Suomen eduskunnan kansanedustajanaiset teetättäisivät paidan: "Liian kaunis oppimaan matikkaa" ja käyttäisivät sitä kaikki ainakin yhtenä päivänä vuodessa yhtä aikaa. Eiköhän media huomaisi myös matematiikan! Toisena päivänä kansanedustajat voisivat pukea päähänsä Matikka-päämyssyn. Niitä on jo valmistettu ja myyty Oulun yliopiston matematiikan ja fysiikan opiskelijoiden ainejärjestön, Sigma-killan, toimesta.

"Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, ainakin periaatteessa", kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Kyösti Karvonen Kalevassa 7.4.2012. Kokemuksen perusteella voin yhtyä Karvosen mielipiteeseen: negatiivinen voidaan ja usein kannattaa kääntää positiiviseksi. :-)

Siljamaarit

Ainakin 1970-luvulla syrjivät asenteet olivat vielä voimissaan. Rehtori, joka oli matematiikanopettajani, selitteli vielä ojentaessaan minulle (tytölle) palkintoa koulun parhaasta pitkän matematiikan yo-kokeen tuloksesta, miten hänen suosikkinsa (poika) oli yllättäen epäonnistunut ja jäänyt toiseksi. Tuosta pojasta on sittemmin tullut tekniikan professori, mutta itse en osannut hakeutua tekniselle alalle, eikä siihen kukaan kannustanutkaan.

Marko

Lainaan tässä alkun omaa seminaarityötäni, kun siinä oli valmiina argumentitkin mutta näitä aiheeseen liittyviä tutkimuksia on siis tehty paljon.

"Huolimatta valtavasta määrästä tutkimusaineisto, jonka mukaan tyttöjen ja poikien matemaattiset kyvyt ovat yhtäläiset, stereotypia tyttöjen
ja naisten puutteellisista matemaattisista kyvyistä elää sitkeästi (Else-Quest ym. 2010).
Viimeksi myytin ovat murtaneet muun muassa 2012 Jonathan Kane ja Janet Merz (Kane
& Mertz 2012) sekä 2010 Nicole Else-Quest, Janet Shibley Hyde ja Marcia Linn (Else-
Quest ym. 2010). Molemmat tutkimukset on tehty suurella määrällä kansainvälistä dataa.
Molemmissa on mukana mm. PISA (Programme for International Student Assessment) ja
TIMSS (Trends in International Mathematics ans Science Study) -tutkimusten aineistoa
vuosilta 2003-2010. Esimerkiksi yksin vuoden 2009 PISA-aineistossa on 475 000 oppilaan
otos 65 eri maasta (Kane & Mertz 2012)."

"Aineistosta käy ilmi, että erot matemaattisissa suorituksissa eivät ole yleismaailmallisia, vaan keskimäärin tytöt ja pojat eroavat hyvin
vähän toisistaan matemaattisissa saavutuksissa, huolimatta poikien positiivisemmista
asenteista (Else-Quest ym. 2010)."

Ero matematiikan suorituksissa ja naisten vähäinen osuus matematiikan ja tekniikan aloilla ei siis johdu biologisista
eroista matematiikan ymmärtämisessä, vaan ympäröivän yhteiskunnan, myös koulun ja opettajien, sekä tyttöjen itsensä asettamista erilaisista vaatimuksista ja oletuksista eri suokupuolille. Toisissa kulttuureissa ne ovat lähes tiedostamattomia ja toisissa ne on vielä kirjoitettu lakeihin ja asetuksiin.

Sen lisäksi, että miehiseksi koettu ala saattaa aiheuttaa sosiaalista stereotypioista johtuvaa valintapainetta, niin usein tyttöjä kiinnostavat tekniikassa enemmän se miten se liittyy oikeaan elämään. Kouluopetuksemme monesti käydään läpi tekniikkaa ja rutiineja mutta kiinnekohta muihin ihmisiin ja tyttöjen tärkeinä pitämiin asioihin on olematon. Tämä ei haittaa niin paljon poikia, joita saattaa kiinnostaa tekniikka ihan vain sen itsensä vuoksi. Tytöt myös korostavat paljon yhteisöllisyyttä, muiden ihmisten kanssa työskentelyä sekä aktiivista kommunikointia. Esimerkiksi ITC-alasta monella nuorella on mielikuva yksin koneen ääressä koodaavasta nörtistä, vaikka totuus on täysin toinen.

Ongelmaksi asian tekee mm. se, että lähes puolet matemaattisesti taitavista oppilaista ei edes harkitse alaan liittyviä jatko-opintoja tai uraa. Sinänsä valinta on jokaisen oma asia mutta jos vääristymä, johtuu virheellisestä käsityksestä alan sopivuudesta omalle sukupuolelle, niin silloin hukkaamme paljon mahdollisuuksia ja ylläpidämme turhia aitoja.

JOhanna

En tiedä, lukeeko kukaan enää tätä ketjua, mutta kommentoinpas silti.

Näissä keskusteluissa osa ihmisistä harhautuu kokonaan suuruusluokissa ja hajonnoissa. Näkisin, että on useampi taso, jolla eroja sukupuolten välillä on:

1. Geneettinen. Aivoissa on eroa ja näillä eroilla on vaikutusta tiedon prosessointiin. Kuitenkin erot ovat melko pieniä ja yksilötasolla on TÄYSIN turhaa tehdä oletuksia henkilön kyvyistä sukupuolen perusteella. Fyysinen voima on ehkä ainoa, jonka ennustamisessa on jotain mieltä, ja sekin voi mennä pahasti pieleen. Sen sijaan isoissa ryhmissä perusero näkyy tietyissä tehtävissä (esim. avaruudellinen hahmottaminen, hajuaistin tarkkuus jne)

2. Kulttuurin vaikutukset, ja tämän voi jakaa useampaan vaikuttavaan ryhmään: perhe, yhteiskunta, nuorisokulttuuri... Yhteiskunta on kaikille suunnilleen sama (siis esim. Suomessa, toki globaalisti se on hyvin erilainen tässäkin mielessä eri maissa). Perheen arvot ja käytännötä vaihtelevat paljon ja tällä on hurjan iso vaikutus alakouluikäisiin asti, sen jälkeen vertaisryhmän arvomaailma alkaa vaikuttaa koko ajan vahvemmin, kunnes aikuistuessa sen paine (ehkä?) vähenee.

Itse olen 70-luvun alussa syntynyt ja vahvan ja käytännöllisen äidin lapsi. Äiti siivosi ja leipoi, mutta myös hitsasi auton koria ja rakensi kirjahyllyn. Koskaan ei neuvottu leikkejä sukupuolen mukaan (veljeni on melkein saman ikäinen), leikin niin pikkuautoillani kuin nukeilla ja rakentelin majoja metsään ja pidin leikkihevostallia. Matemaattista lahjakkuuttani kannustettiin ihan yhtä lailla kuin soittoharrastusta. Soitto jäi, mutta luonnontiede kiinnosti niin, että nyt olen tutkijan ammatissa (tutkinto fysiikasta).

Eli minulla koti ei pyrkinyt ohjaamaan suuremmin sukupuolirooleihin. Yhteiskunta alkoi sekin sallia enemmän tytöille (mutta ei vielä pojille), esimerkiksi koulussa sain ottaa mukisematta teknisen työn valinnaiseksi, kun taas kotitalouden valitsevia poikia pidettiin joko pelleinä tai jotenkin arveluttavina...

Kaveripiirissä suhtautuminen oli kaksijakoista. Osan mielestä luonnontieteessä loistaminen oli jätkämäistä ja outoa nörttiyttä, osa taas arvosti. Vastakkaisen sukupuolen edustajien silmissä matemaattinen tyttö oli vähän pelottava ja ei-kiinnostava, mutta se suhtautuminen muuttui monelta, kun ikää tuli lisää. Ja itse tietysti tajusi samalla, että ne pojat, jotka etsivät sitä stereotyyppistä hoivaavaa ja vähän yksinkertaista kikattelijaa, eivät ole niitä, joita itse edes haluaisin.

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Blogiarkisto