Suomi rankattiin maailman toiseksi vähiten korruptoituneeksi maaksi vertailussa, jonka Transparency International eilen julkaisi.  

Ihan mukavaa tulos, mutta tuskin korruption puute on täydellistä meilläkään. Olemme vain omaamme niin tottuneita, ettemme välttämättä sitä korruptioksi tunnista. Vaalirahajupakka paljasti, että poliitikoista on tuntunut aivan hyväksyttävältä vaikkapa jakaa yleishyödyllisen asuntosäätiön varoja toistensa vaalikampanjoihin.

Osallistuin marraskuussa Helsingissä Transparency Suomen seminaariin, jossa käsiteltiin järjestön teettämää raporttia Suomen kansallisesta integriteettijärjestelmästä eli siitä, miten yhteiskunnan rakenteet ja toimintatavat edistävät läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä ja estävät korruptiota. Vastavalmistuneen raportin mukaan systeemimme on lainsäädännön ja muotojen osalta parasta luokkaa. Käytännön elämää arvioitaessa arvosanat kuitenkin putosivat. Miksi?

Selvityksen tekijät, professori Ari Salminen ja tutkija Venla Mäntysalo Vaasan yliopistosta, nostivat keskusteluun kaksi tekijää.  Toinen on hyvä veli -kulttuuri, toinen näennäinen avoimuus. Nykyään hyvä veli -kulttuuria kutsutaan positiivisesti verkostoitumiseksi. Se voi olla monessa asiassa iloksi, hyödyksi ja yhteiseksi hyväksi, mutta kun yhteiskunnallisista asioista aletaan päättää kavereiden kesken epävirallisissa yhteyksissä, valta luisuu pois päätöksentekoelimistä ja vallankäytön läpinäkyvyys samenee. Rajat ovat häilyviä, mutta jossain ne kulkevat.

Hallinnon avoimuuden huomaa tässä ammatissa usein lumeeksi.  Suomessa on ollut reilut kymmenen vuotta voimassa julkisuuslaki, jonka mukaan kaikki viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa toisin määrätä. Kuka tahansa kansalainen voi pyytää viranomaiselta mitä tahansa asiakirjaa ja se on hänelle luovutettava, ellei se sisällä erikseen salassapidettäväksi määriteltyä tietoa. Pyyntöä ei tarvitse edes perustella mitenkään.

Toimittajatkin käyttävät tätä mahdollisuutta vähemmän kuin luulisi. Yksi syy on, että tiedon saanti tällä tavalla on äärimmäisen hidasta ja lehdet haluavat juttujen valmistuvan rivakassa aikataulussa. Usein viranomaiset vastaavat tietopyyntöön vitkutellen tai kieltäytyvät asiakirjan luovutuksesta kokonaan. Kieltäytymisestä voi valittaa hallinto-oikeuteen, mutta vieläkö juttu on ajankohtainen, kun oikeuden päätös viimein saapuu? Tässäkään kohtaa lakia ei välttämättä tarvitse muuttaa, mutta kulttuurissa on parantamisen varaa.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta
Transparencyn korruptioindeksi kivasti visualisoidussa muodossa

Kommentit (8)

Alan Dorkin

"Suomessa on ollut reilut kymmenen vuotta voimassa julkisuuslaki, jonka mukaan kaikki viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa toisin määrätä. Kuka tahansa kansalainen voi pyytää viranomaiselta mitä tahansa asiakirjaa ja se on hänelle luovutettava, ellei se sisällä erikseen salassapidettäväksi määriteltyä tietoa. Pyyntöä ei tarvitse edes perustella mitenkään."

Suomessa on voimassa myös suuri määrä muita lakeja, jotka (ainakin näennäisesti) lyövät silloin tällöin toinen toistaan korvalle; meillä on esim. tietosuojalaki ja vaikkapa henkilötietolaki, jotka lait on säädetty toteuttamaan yksityiselämän suojaa, sekä muita yksityisyyden suojaa turvaavia perusoikeuksia henkilötietoja käsiteltäessä, sekä edistämään hyvän tietojenkäsittelytavan kehittämistä ja noudattamista.
Tuskinpa Annikkakaan kaipaa sellaista avoimuutta yhteiskuntaan, jossa hänen yksityisiä asioitaan voisi kuka tahansa kirjoitella ja repostella missä tahansa foorumilla ...

Hyvä veli

Hallitusohjelmasta:
"Hallitus toimii yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauden säilyttämiseksi nykyisessä laajuudessa."

Siinä on sitä korruptiota Suomessa kotitarpeiksi. Säätiöt saavat muiden kustannuksella ajaa "yleishyödyllistä" asiaansa, mitä se sitten aina on säätiön perustajan mukaan aina tarkoittanutkin. Verovapaana tottakai, ja samojen henkilöiden ollessa usein päättävässä asemassa sekä julkisella sektorilla, että säätiöissä saa sopivasti sumplittua asiat mieluisiksi.

Annikka Mutanen

Kyllä Alan Dorkin, laki suojaa eri tavoin ihmisten yksityisyyttä. Tässä vaadin ainoastaan lakien noudattamista niin että asiakirjat luovutetaan temppuilematta silloin kun mikään laki ei kiellä niin tekemästä.

Metusalah

"Kyllä Alan Dorkin, laki suojaa eri tavoin ihmisten yksityisyyttä. Tässä vaadin ainoastaan lakien noudattamista niin että asiakirjat luovutetaan temppuilematta silloin kun mikään laki ei kiellä niin tekemästä."

Kaikilla säädöksillä ja asiakirjoilla on "puolensa", eli mikään ei ole niin yksiselitteistä kuin miltä kenties aluksi näyttää. Monet "julkiset" asiakirjat ovat lähemmin tutustuen kuin hämähäkinverkko, joka tarkemmin tutkittaessa johtaa mitä monimutkaisimpiin asiakytkentöihin, joissa edelleen löytyy lähes mitä tahansa sellaista tietoa, jota ei voi saattaa julkisuuteen.

Mikäli Annikka tai joku muu toimittaja ei ole saanut "temppuilematta" pyytämiään asiakirjoja, kysymys ei ole välttämättä venkoilusta, vaan siitä, että po. viraston lakimies/juristit joutuvat - asian taustat tuntien - pohtimaan sitä, voidaanko kyseinen asiakirja luovuttaa pyytäjälle ilman lisäseuraamuksia, jotka (mahdollisesti) tulevat julki asiayhteyksistä, joihin luovutettu paperi viittaa. Voin tarvittaessa esittää pari mennyttä, yleisesti tunnettua esimerkkiäkin.
Olen virkamies e.v.p. joten tiedän mistä puhun.

PekkaP

Hyvä Metusalah.
Olen itsekin EVP sanan vanhassa ja varsinaisessa merkityksessä. Kun kuokin itse virkaurani, asiakirjan turvaluokituksen määritti pääsääntöisesti asiakirjan luoja. Tekniikan spesialistina en välttämättä tuntenut riittävän tarkasti turvapykäliä, tai en välittänyt, koska töiden eteneminen oli etusijalla. Suunnitelmien käyttö olisi suoritusportaassa ollut käytänössä liian vaikeaa, jos lihaleima olisi ollut joka paperin kulmassa.
Tekniikka tosin edustaa kapeaa sektoria, mutta firmassa jossa työsarkani kuokin, käsiteltiin huomattavan paljon tekniikkaa, jota ei ollut siihen maailmanaikaan julkisesti rahallakaan hankittavissa ja ei kai ole nytkään.
Ymmärrän kyllä, jos "firman" lakimiehet joutuvat käymään alaa tuntevien kanssa pyydettyjä papereita läpi pitkäänkin....Kunhan joku sihteerikkö on ensin löytänyt ne tietojärjestelmän syövereistä...muiden töidensä ohessa.

Annikka Mutanen

Metusalah, varmaankin näiden seittien selvittäminen ja tietopyyntöihin vastaaminen on toisinaan työlästä. Usein pohdinta kuitenkin venyy pidemmäksi kuin laki sallii tai viranomainen varovaisuuttaan tai muusta syystä kieltäytyy antamasta tietoa, joka pitäisi luovuttaa, ei perustele päätöstään tai kerro valitusmahdollisuudesta.

Sunnuntain Hesarista löytyy tuore esimerkki siinä mielessä lievemmästä päästä, että tieto kuitenkin irtosi ilman oikeusistuimen apua.
http://www.hs.fi/kotimaa/Vantaa+jakoi+pientalotontteja+jonon+ohi+eliitil...
Paperilehti kertoo tiedonhankinnan ongelmista otsikolla Virkamiehet nikottelivat listan luovuttamisessa.

Jutun yhteydessä on siis julkistettu lista ihmisistä jotka saivat tontteja jonon ohi. Yksityisyyden suoja ei tarkoita, että kansalaiset eivät saisi tietää, miten verovaroja ja yhteistä omaisuuttamme käytetään, etenkin silloin kun niitä jaellaan runsaalla mitalla.

Muutama vuosi sitten Ylen oli vaikeaa saada tietoa Suomen suurimmista maataloustukien saajista vielä senkin jälkeen kun hallinto-oikeus oli määrännyt maatalousministeriön luovuttamaan tiedot.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2006/12/yle_tutki_suurimmat_maataloust...

Metusalah

En ole Annikan kanssa lainkaan eri mieltä itse perusasiasta, eli blogin aiheesta. Halusin vain kommentillani hieman valottaa mitalin toistakin puolta, joka ihan oikeasti on olemassa. Mitä tulee näihin "jonojen ohi" vipeltäjiin, voin entisenä virkamiehenä vain vihjaista, että (ainakin minun virkaurani aikana) useat kansanedustajat ovat osoittautuneet omien kotimaakuntiensa isokenkäisten juoksupojiksi; puhelinsoitoin ja erilaisten yhteydenottojen kautta on "annettu ymmärtää", että se ja se asia, tai se ja se hakemus pitäisi nyt vain käsitellä jonon ohi "hieman nopeammin".

Virkamiehen rooli ei nyky-yhteiskunnassa ole välttämättä kovin helppo. Asemasta riippuen moni kokee olevansa puun ja kuoren välissä. Mikä on "maan tapa" kussakin asiassa? Ehkä meneillään oleva Ilkka Kanervan tapaus antaa osaltaan lisävalaistusta tähän aiheeseen, kunhan asia on ensin puitu loppuun saakka eri oikeusasteissa.

Annikka Mutanen

Kiitos vastauksesta Metusalah, on kiinnostavaa kuulla kokemuksista siellä mitalin toisella puolella. Mielelläni lukisin niistä esimerkkitapauksistakin, jotka aiemmin mainitsit.

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Blogiarkisto