Kevään suuria iloja on ikkuna auki nukkuminen. Voi uinahtaa ulkoilman huumaaviin tuoksuihin ja herätä lintukuoron liverrykseen. Sekä rastaan rääkäisyihin.

Rastaisiin kiteytyy oma lintutuntemukseni. Erotan äänen perusteella räkätin mustarastaasta.  Kovasti keskittyen ehkä jopa peipon pajulinnusta, joka on kuin peippo mollissa.

Kaikkien laulajien tunnistaminen ei ole helppoa.  Tänään ilmestyneessä Tieteessä Eeva Mäkelä kirjoittaa monien lajien visertävän murteilla. Punakylkirastaiden laulussa on suuria alueellisia eroja jo muutaman kilometrin välein.

Joidenkin lajien yksilöt taas osaavat monta melodiaa - ja oppivat uusia koko elämänsä ajan. Jotkut laulut pysyvät muuttumattomina vuosikymmenestä toiseen, toiset muuttuvat kokonaan muutamassa vuodessa. Rusokylkikerttuleilla on molemmanlaista ohjelmistoa. Luultavasti ne on suunnattu eri kohdeyleisöille. Naaraille esitetään kosiomenoissa ikivihreitä sävelmiä, joista oikean lajin uros on helppo tunnistaa ja laulajien taitoja vertailla. Urosten keskinäisessä kilpalaulannassa sen sijaan soi varioiva poppi, jossa hitit vaihtuvat tiuhaan.

Kunnon taistelulaulu voi olla myös jankuttavaa räppiä, jossa matkitaan toiselta teema ja viedään sanatkin suusta.

Kuinka tästä tuleekin politiikka mieleen? Kirjoitetaanko politiikan ja yhteiskunnan tutkimuksesta Tiede-lehdessä teidän makuunne liian vähän, tarpeeksi vai liikaa?

Kommentit (3)

Helena Hakala

Enemmän voisi kirjoittaa...nimittäin poliittiset päätökset (kulloisenkin hallituksen arvot ja tietenkin nykyään globaali markkinatalous)
vaikuttavat kaikkeen toimintaamme sitä kautta mitä asioita milloinkin arvostetaan ja halutaan tukea. Ylipäätään myös globaalien rahavirtojen kulku tässä monimutkaisessa maailmassa kiinnostaa. Miksi oikeesti ei ole muka enää varaa koulutukseen, terveydenhoitoon, eläkkeisiin jne. kun 80-luvulla vielä oli ja ollaan nykyään rikkaampia, tai tietty, jotkut ovat?!

Kalle Hänninen

Tässä nyt mielestäni Helena luottaa liikaa arvoihinsa ja pelkään hänen korteillaan uutisoinnin informaation toispuoleisuutta, jolloin ihmiselle ei aidosti anneta mahdollisuutta pohtia systeemien ongelmakohtia, tai ratkaisuita laatikon ulkopuolelta.

Sinänsä yhteiskuntaoppi, joka ei peilaa historiasta, vaan kertoo tavoitteista ja niiden saavuttamiseen käytetyistä keinoista voisi ulottua enemmän myös Tiede-lehden sivuille.

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto