Helou, olen Jyväskylässä. Kuuntelen täällä liikuntatieteellistä
seminaaria, jossa käsitellään motorista oppimista ja lasten urheilua.

Kaikki vähänkin penkkiurheilijat tietävät kuka on Hannu Manninen:
suomalainen yhdistetyn (hiihdon&mäkihypyn) nykysankari, joka
osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana,
nuorempana kuin kukaan toinen suomalainen miesurheilija.

Arvatkaa oliko Manninen pannut jo pikkulapsesta kaikki panoksensa
tuohon yhteen lajiin harjoitellut sitä aivan hulluna ja jättänyt
elämästä kaiken muun?

No ei ollut. Pikku-Hannu ehti harrastaa eri urheiluseuroissa hiihdon ja
mäkihypyn lisäksi muun muassa jalkapalloa, pesäpalloa, lentopalloa,
yleisurheilua ja voimistelua. Ja sitten vielä tanhuja. Kaikkiaan
kahdeksaa lajia.

Arvatkaapa myös, mikä tekee tästä työmatkasta ylellisen.
Vastaus: Otin mukaan polkypyörän. Se kulki ketterästi junassa, ja nyt
sillä pääsee sukkelasti kahden kilometrin matkan hotellista
kokouspaikalle ja minne mieli tekee, esimerkiksi paikallisiin
judotreeneihin.

Palaan urheiluasioihin tuonnempana lehdessä, aurinkoista perjantaita kaikille!

Kommentit (1)

Kaj

Toi on muuten mielenkiintoinen seikka, että varmaan yksikään huippu-urheilija ei ole panostanut pienestä pitäen vain yhteen lajiin, tai edes samantyyliseen lajiin.
Se, että jotkut juniorit valitsevat esim. jääkiekon ainoaksi lajikseen jo 13 vuotiaana on usein huono valinta. Asia korostuu varsinkin yksilölajeissa.
Ja poikkeuksiahan aina löytyy mutta ne usein liittyvät itä-euroopan voimistelupiirien diktatuuriuteen ja omistautumiseen.

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto