Tuleeko mieleen vihamielisiä ihmisiä? Sellaisia, jotka ovat jatkuvasti hyökkäyskannalla puolta ihmiskuntaa vastaan. Mikä tekee heistä kestovihaisia?

En tiennyt, että tätäkin kysymystä on tutkittu, ennen kuin sähköpostiin tupsahti kiinnostava väitöstiedote. Tällä viikolla Helsingin yliopistossa väittelevän Päivi Meronen on tutkinut vihamielisyyden taustatekijöitä ja  terveysvaikutuksia suomalaisen  väestötutkimuksen pitkittäisaineistoa käyttäen. Nykyarvioiden mukaan vihamielisyys on 18-50-prosenttisesti perinnöllistä. Suomalaisesta väestöaineistosta on tunnistettu geenialueita, jotka saattavat olla yhteydessä tähän piirteeseen. Myös lapsuuden huono hoiva ja kylmä ilmapiiri vaikuttaa.  Pulloruualla kasvaneista lapsista tulee vihamielisiä useammin kuin niistä, joita on imetetty. Yli vuoden imetettyjen näkymä tosin alkaa olla yhtä huono kuin ilman rintaa jääneiden.

Mitä  vihamielisyydellä oikeastaan mahdetaan tutkimuksessa tarkoittaa? Se jäi tiedotteessa kertomatta, mutta selitys löytyi itse väitöskirjasta. Vihamielisyyttä määrittävinä asenteina pidetään tutkimuksessa kyynisyyttä ja epäluuloisuutta.  Niitä on mitattu muun muassa suhtautumisella väittämiin: "On turvallisempaa olla luottamatta kehenkään" ja  "Muut eivät anna asiaankuuluvaa tunnustusta saavutuksistani". Tunnepuolelta oireyhtymään liittyy esimerkiksi ärtyisyys, jota on selvitetty esimerkiksi väittämällä: "Menetän helposti malttini, mutta rauhoitun nopeasti."

Kun olin lapsi,  tällaisista tyypeistä usein letkautettiin, että se ei ole saanut tarpeeksi tissiä pienenä. Merosen tutkimuksen mukaan hypoteesi ei siis ole aivan tyhjän päällä.

Sen kaikki ehkä jo tiesivätkin, että vihamielisyys on epäterveellistä. Se on sydän- ja versisuonitautien riskitekijä. Siitä kannattaa koettaa parantua.

Väitöskirja ja sen tiivistelmä löytyvät Helsingin yliopiston Heldasta.

Kommentit (8)

SamBody

Viha ja rakkaus - nehän ovat saman asian, tunteen eri puolia. Eivät ne ole itsessään hyviä tai pahoja, vaan evoluution myötä meille kehittyneitä ominaisuuksia. Voi olla että jokin ominaisuus on nyt enemmän ja joku toinen taas vähemmän hyödyllinen kuin vaikkapa 100 sukupolvea taaksepäin. Mutta 10 sukupolvea eteenpäin voivat asiat taas olla toisin. Ei evoluutiota kannata eikä voikaan kiirehtiä tai edes ohjata - se tapahtuu kuitenkin.
Evoluutioon liittyy myös oleellisesti diversiteetti ja "harhalaukaukset", muuntelu josta näennäisesti ole hyötyä. Todellisuudessa nuo "harhalaukaukset" ovat oleellinen osa lajin hengissä säilymistä.

Hannu Tanskanen

"Viha on kuin happo,joka syövyttää enemmän astiaa,jossa sitä säilytetään,kuin kohdetta,jonka päälle se kaadetaan"

(Lainaus tuntemattomalta filosofilta)

Ville

Tästä herää mielleyhtymät myös sotasukupolven traumojen ja tunnelukkojen periytymiseen. Yllä mainitut vihamielisyyden periytymisen sekä huonon hoivan ja kylmän ilmapiirin voisi, vapaasti assosioiden, liittää tuohon sodan aiheuttamaan ilmiöön joka on heijastunut lasten kasvatukseen. Vihamielisyys voi omien havaintojeni perusteella olla osa defenssejä joilla torjutaan ja tukahdutetaan omia negatiiviseksi koettuja tunteita, jotka tuntuvat liian suurilta käsiteltäviksi.

Sinänsä olen eri mieltä siitä että viha ja rakkaus olisivat saman tunteen kaksi eri puolta. Pidän rakkautta ja pelkoa toistensa vastakohtina (ei kolikon eri puolina), mutta viha on tunne jolla mm. "peitetään" omia pelkoja.

Valto Ensio

Tuo tutkimus nyt ei kovin palojon uutta asiassa esille tuo, mutta ehkä zoomaa yksityiskohtiin tarkemmin.

Kyllähän vihantunne on luonnollinen reaktio erilaisissa kriiseissä, mutta niiden päälle jämähtäminen lienee se vaarallisin niin oman itsen terveyden, kuten myös usein läheistenkin kannalta.

Sunnuntain Hesarissa (20.11) oli neljän eri ihmisen kertomus vihantunteista eron yhteydessä.

Marko Hamilo

Tuo löydös oli assosiaatio, ei syy-seuraussuhde. Riippuvan muuttujan operationalisointi tuollaisilla kysymyksillä saattaa sisällyttää vihamieliseksi asenteeksi senkin, että ihminen nyt vain on elämässään päätynyt sellaisiin ympyröihin, joissa kauheammin ei kannata luottaa kehenkään. Koska pitkä imetys on ollut jo pitkään suositeltua, sitä harjoittavat muutenkin valistuneet äidit. Tällä asetelmalla ei voi oikein päätellä mitään. RCT taitaisi olla vähän epäeettinen...

Monitaho.

""Pulloruualla kasvaneista lapsista tulee vihamielisiä useammin kuin niistä, joita on imetetty. Yli vuoden imetettyjen näkymä tosin alkaa olla yhtä huono kuin ilman rintaa jääneiden.""

Tästä olen lukevinani, että useammin, eli tosiaankin, tilastollisesta korrelaatiosta on kyse, ei kausaliteetista.

Ihminen, joka on kasvanut epäluotettavissa ympyröissä tosiaankin voi oppia nuivan asteensa sieltä, mutta asenne se silti on, vaikka joskus elämä arpoo sitenkin, että kannatti suhtautua nuivasti.

Pentti S. Varis

Mustasukkaisuuteen ja vastaaviin hylkäystapahtumiin liittyy usein voimakkaita vihantunteita luullakseni sellaisellakin, joka niitä ei muuten omaa. Viha kohdistuu mustasukkaisuuden aiheuttajaan ja ainoa, mikä tuntuu olevan tehtävissä on jollain tavalla kostaa..

Tällaisessa toiminnassa ei tietenkään ole oikeasti järkeä, ja tiedostava ihminen keksii tai kehittää korvaukseksi positiivisia toimintatapoja.

Mustasukkaisuus ja vastaava merkitsevät kuitenkin usein tuntuvaa stressiä. Stressin aiheuttajaa halutaan kontrolloida. Tämä on merkki siitä, että toiminta - mielikuvituksessakin - koetaan jonakin tervehdyttävänä. Tulee mieleen Laudenslagerin rotat, jotka luhistuivat sähköiskujen vaikutuksesta vain silloin, kun niiden ei annettu toimia iskujen välttämiseksi. Vaikka toimijat saivatkin samat iskut, ne pysyivät terveinä.

Moni muukin yhteiskunnan ilmiö (myös vihaan liittyvä) selittyisi varmaan Laudenslagerin rottien termein.

http://www.sciencemag.org/content/221/4610/568.short

Rats were given series of escapable shocks, identical inescapable shocks, or no shock. The subjects were reexposed to a small amount of shock 24 hours later, after which an in vitro measure of the cellular immune response was examined. Lymphocyte proliferation in response to the mitogens phytohemagglutinin and concanavalin A was suppressed in the inescapable shock group but not in the escapable shock group. This suggests that the controllability of stressors is critical in modulating immune functioning.

Arto Saarinen

Purevat sylieläimet - kyynisyys

AM
Onko puudeli tyypillinen esimerkki purevista sylieläimistä? Suhtaudun skeptisesti sellaiseen hypoteesiin. Aihetta tuskin on tutkittukaan. Tyypillisen sellaisen sylieläimen kriteereinä pitäisin spontaania oma-aloitteista syliin hyppäämistä ja samoin puremista varoituksetta. Miksi siis juuri puudeli? Minulle tuo metafora ei tuo yhtään enempää tarkoitettua illuusiota kuin vaikka ’tieteen mirri’. Myös moni kissa ’kehrääväinen’ puraisee äkkiarvaamatta.

Puudelilla ja vihamielisyydellä sinänsä on ohut korrelaatio, jos pureminen tulkitaan vihamielisyyden osoitukseksi. Defenssireaktiohan se on.

Päivi Merosen tutkimus mainitusta aiheesta on kiinnostava. Mutta vihamielisyyden tulkitseminen jotenkin subjektiivisesti kyynisyydeksi ja epäluuloisuudeksi leimaa helposti joukon ’ressukoita’, jopa kokonaisen kansakunnankin. Esim. suomalaiset ym. näyttävät minusta olevan aika kyynistä ja epäluuloista väkeä. (:-) Tilastollista esiintymisindeksiä emme vielä tiedä.

Kyynisen ja epäluuloisen käsitteet pitää tietenkin määritellä tieteellisin järkevin mittarein. Kyynisyyden ja epäluuloisuuden takana saattaa olla geneettistä vaikutustakin. Mutta taitaa kulua vielä vähintään 100 v, ennen kuin geenien ja käyttäytymisen kausaalinen yhteys - tai sen irrelevanssi - on osoitettu empiirisesti niin, että ympäristötekijät ovat resessiivisiä.

Ihmiset on helppo luokitella tietyin behavioristisin mittarein 'vihamielisiksi' tai 'normaaleiksi'. Raamatussakin näkyy paljon mustavalkoista ajattelua. Jeesus, Paavali ym. puhuivat 'vihan lapsista' ja 'valon lapsista' jne.
Toisaalta "viha" on yksi psykologian tunnustama emootio, jolle voidaan löytää eriasteisia voimakkuuksia ärtymisestä, harmistumisesta ja suuttumisesta julmistumiseen, kiukkuun ja raivoon. Viha on pohjimmiltaan kohteensa hyväksymättömyyttä, mutta irrationaalisena ja irrallisena (liittymättä välittömästi mihinkään tunnistettavaan syyhyn) on tuhoisaa ja järjestystä hävittävää pahantahtoisuutta. Sille on vaikea löytää mitään ymmärrettävää loogista selitystä.

Arkikokemus osoittaa – jos sitä osaa lukea oikein – että moni kyynistyy itseensä kohdistuneitten epäoikeudenmukaisuuksien ja koko ihmiskunnan epäjohdonmukaisuuksien yms. vuoksi. Joidenkin vanhempien tarjoama ns. huono kiintymystyyli ja kyynisyys elämälle luonnollisesti ruokkii tehokkaalla tavalla kyynisyyttä myös lapsessa. Mutta tajuammeko, että ympäristön vaikutukset ovat moninaisia ja vaikeasti tunnistettavia? Miten mm. lapsen sisäiset yllykkeet reagoivat esim. koulun ja poliisin ’kovien’ vaatimusten sekä kiusaavien toverien kanssa?

Kysymys kyynisyydestä ja epäluuloisuudesta on komplisoitu ja vaativa tutkittava teema. Yksinkertaistetusti voidaan väittää, että jos ihminen saa kokea lapsesta saakka rakkautta (raamatullisen agapēn merkityksessä), hän oppii itsekin rakastamaan kyynisyyden sijaan. Mutta aina on olemassa irrationaalinen ja ’metafyysinen’ todellisuus ja vaikutus, jota on pystytty tähän mennessä tutkimaan vasta vähän eikä kovin ristiriidattomasti ja yleispätevästi. Usein ei ole mitään rationaalista selitystä sille, että moni vastaa rakkauteen vihalla. (Jääköön sikseen sen väittämän filosofinen tarkastelu, ettei rakkauden vastakohta ole viha, vaan välinpitämättömyys.) Ehkä ahneus, kateus ja vallanhalu onkin riittävä selitys?

Kannattaako väittää, että esim. joukkomurhaaja Breivikk ei saanut lapsena ja nuorena rakkautta osakseen? Mikä tekee kunnollistenkin kotien lapsista roistoja? Määrittelyissämme saamme varoa koko ajan arkielämän stereotypioita, muoti-ilmiöitä, jargoneita, fiksoituneita mielikuvia ja todistamattomia itsestään selvyyksiä.

Ihminen on kuitenkin vastuullinen olento vihamielisyydessäänkin. Geneettinen medikalisaatio ja liiallinen ympäristön syyttely pahuudesta riisuu helposti ihmisen aikuisen vastuusta ja unohtaa (tahallisestiko vallitsevan holhoamiskulttuurin takia), että meillä on suhteellisen vapaa tahto ja monia vaihtoehtoja valittavana elämässä.

Merkittävä tahdonvalinnan este on tiedon puuttuminen eri vaihtoehdoista. Väitän, että sekä tiedon että hyvän tahdon puute on ehkä suurin syy ihmiskunnan lähes lukemattomaan kärsimykseen, kurjuuteen, köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Uskonnollisesti tämä etiologia ja asioiden kausaliteetit ymmärretään tietysti aika lailla toisin. Etiikan ja moraalin määrittely ei kuulu tutkivaan tieteeseen, vaan normatiiviseen definitiointiin, mutta selvä on, että jokainen tutkija toimii omasta viitekehyksestään ja perusoletuksestaan käsin. On olemassa aina jokin etiikka tai 'antietiikka'. Tiede ei ole 'paraeettistä' (hyväksyttävien normien ulkopuolelle jäävää) todellisuuden tutkimista. Ehkä galaksien törmäyksiin ja ”kvarkkien tanssiin” voidaan suhtautua täysin tunteettomasti tutkijan tietokoneen äärellä.

Esim. voin olettaa lukematta vielä väitöskirjaakaan, että Päivi Merosen lähtöhypoteesinä ei tietenkään ole vihamielisyyden pitäminen suotavana ja toivottavana piirteenä ihmisissä. Vihamielisyyden torjuminen ei kylläkään ole usein aksiooma eikä suosittu teesi ihmiskunnassa. Sellaisten miesten kuin mm. Ahmadinejad, Lukašenka tai Assad jne. valtakonstruktioissa vihamielisyys despootin hirmuvaltaa uhkaavia dissidenttejä, eri tavoin ajattelevia, kohtaan on kaiketi hyve, jonka arvosteleminenkin ansaitsee diktaattorien vihamielisen reaktion.

’Yx kyyninen pappi’

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto