Ovatko Tiede-lehden jutut kohdallaan? Tekevätkö Hesari ja muut sanomalehdet sitä mitä pitää? Mitä lehtien pitäisi julkaista ja miten, että lukijat lukisivat ja tilaisivat?

Tätä lehtien tekijät ovat pohtineet aina, mutta nyt sitä pohditaan todella kiihkeästi, kun sanomalehtien levikit laskevat ja aikakauslehdet kilpailevat verisesti. Ammattikorkeakoulu Haaga-Helian toimittajakoulutus järjesti eilen mainion Yleisö edellä -seminaarin, jossa haarukoitiin, miten vastaus löytyisi yhdessä yleisön kanssa.

Radikaalein visio oli Sanoman Kaupunkilehtien päätoimittajalla Janne Kaijärvellä:  mediasta tulee alusta, jolle yleisö tuottaa sisällön. Toimittajat eivät käy turhiksi, mutta roolimme muuttuu. Me olemme "pro-komponentti", joka "valmentaa jengiä".

Perinteiselle medialle käy Kaijärven mielestä huonosti, sillä lukijat eivät saa mitä haluavat. "Ihmiset haluavat vaikuttaa, mutta media on jäänyt seisomaan siihen väliin esteeksi", Kaijärvi moitti. Hänen lehtensä ammentavat jo nyt keskeistä sisältöä viesteistä, kuvista, vinkeistä ja kommenteista, joita lukijat lähettävät tuhat päivässä.

Tieteen tie tuskin on aivan Kaijärven tie, mutta kesäkuun alussa aion, yllätys yllätys, tehdä Tieteeseen jutun yhdessä yleisön kanssa.

Juttu on osa Huuhkaja-hanketta, jolla osallistun free-kollega Susanna Niinivaaran kanssa Uutisraivaaja-kilpailuun. Tässä innovaatiokilpailussa etsitään tiedonvälitystä edistäviä uusia ideoita ja toimintatapoja, ja voittaja saa palkinnoksi rahaa idensa toteuttamiseen.

Meidän tavoitteemme on testata, mitä tapahtuu, kun toimittaja julkistaa aiheensa ennalta, pyytää ja ottaa vastaan yleisöltä apua, tietoa, havaintoja ja kommentteja jutun tekemistä varten, kertoo ja keskustelee jutun edistymisestä sen valmistumiseen asti ja vielä julkaisemisen jälkeenkin. Uskomme, että näin syntyy parempia juttuja.

Uskotko sinä, että Tieteen ja Tiede.fi:n lukijoilla ja keskustelijoilla on halua osallistua parempien juttujen synnyttämiseen?

ps. Tämä jutunteon metodi ei ole tietenkään omaa keksintöämme. Crowdsourcing ja co-creation, suomeksi joukkoistaminen ja vaikkapa avoin juttu, ovat  tuottaneet hyviä tuloksia esimerkiksi brittilehti Guardianissa ja Svenska Dabladetin tutkivassa journalismissa.  Huuhkajan ajatuksena on kehittää niistä toimiva konsepti suomalaiseen ympäristöön.

Kommentit (19)

Janos Honkonen

Olen itse hyvin aktiivinen digitaalisten palveluiden käyttäjä ja työskentelen tällä hetkellä suuressa elokuvaprojektissa joka tekee pioneerityötä crowd sourcingin puolella. Olen itse ollut täysipäiväinen aikakauslehtikirjoittaja suurimman osan vuosituhannesta ja teen sitä edelleen sivutoimisesti. Tilaan kuitenkin tällä hetkellä mm. Tieteen Kuvalehteä, Tiedettä ja erinäisiä peli- ja tekniikkalehtiä ihan perinteisinä paperiversioina.

Ensimmäinen selkäydinreaktioni oli, että jos artikkeleita aletaan tekemään yleisön huutoäänestyksellä, se olisi varmaan itselleni hyvä syy lopettaa nuokin lehtitilaukset. Kun tarkastelin tätä reaktiota vähän tarkemmin, sen taustalta löytyi pitkällisen nettiaktiivisuuden opettama negatiivinen totuus, ettei keskimääräinen nettiyhteisö ole loppujen lopuksi kamalan positiivinen ja rakentava. Valitusta, ininää ja fanipoikailua löytyy, mutta rakentavaa aikaansaavuutta saa lappaa aika pienellä lusikalla. Kannattaa huomata tässä sana "keskimääräinen", sillä poikkeuksiakin on.

Ennen nykyistä työpaikkaani olisin todennut, että tällainen homma on tuhoon tuomittua, mutta nyt olen edelleen positiivisen yllättynyt siitä, miten rakentavaa ja aikaansaavaa jengiä elokuvaprojektin ympärillä pyörii. Jippo on se, että kyseessä on yhtä asiaa fanittava nettiyhteisö, joka on rakennettu yli kymmenen vuoden työllä ja puurtamisella. On pakko sanoa, että olen vähän skeptinen sen suhteen, miten tämä onnistuu ns. täysin avoimella kentällä.

Jotta artikkelin crowdsourcaaminen onnistuu, yksi asia pitää olla selvä: kyseessä ei ole demokratia ja joukkoäänestys, vaan artikkelin toimittaja/kirjoittaja on projektin pomo, joka päättää lopputuloksesta. Yleisölle jaettavat tehtävät pitää pilkkoa hallittaviksi ja selkeiksi kokonaisuuksiksi. Tällaisessa työskentelyssä ei riitä, että toimittaja on analyyttinen ja taitava kirjoittaja, vaan hommassa tarvitaan myös aika paksua nahkaa - kykyä tulla toimeen ja kommunikoida jos jonkinlaisten henkisten koliikkilasten kanssa.

Odotan itse varovaisen kiinnostuneena, mitä tästä seuraa. Jos homman saa toimimaan, innostunut nettiyhteisö on varmasti erittäin hyvä resurssi tiedonhaussa ja tämä voi olla jännittäväkin uusi askel journalismin puolella. Toisaalta, tämä askel vaatii sen, että toimittaja on jatkossa puoliksi kirjoittaja, puoliksi projektijohtaja, joka luo ihan uudenlaisia paineita etenkin sille toimittajakunnalle, joka ei ole kasvanut netissä kommunikoiden.

J. Ahlroth

Itse tuli kokeiltua tätä metodia pari kertaa Rajatapauksia-blogissa, HS.fi-sivuilla.

Kokemukset olivat oikein positiivisia. Tuli parempia juttuja.

Ehdottoman olennaista on kuitenkin valita oikea aihe oikealle nettiyhteisölle.

Annikka Mutanen

Hienoa saada kannustavia kommentteja, ja kaikki vielä nimellä! Meillä on vielä ratkaisematta, voiko Huuhkajan sivulla osallistua ja kommentoida nimettömänä vai pitäisikö olla vähintään rekisteröinti. Sen avulla olisi helppoa tavoittaa ihmiset, kysyä lisää, ehkä löytää haastateltavia, mutta veisikö se jutturpojekteista osallistujat? Onko tästä kokemuksia / näkemyksiä?

Jussi, voiko Rajatapauksia lukea vielä jostain, muistan projektisi hämärästi mutta en edes niiden aiheita. Olisi tosi kiva nähdä, miten prosessi kulki. Janokselle kiitos arvokkaiden kokemusten jakamisesta! Tarkoitus on, että toimittaja todella on johtaa projektin, tekee valinnat ja kirjoittaa jutun. Muu jengi tuo tietoa ja näkemystä, näkee ja tietää yhdessä enemmän.

Meitäkin jännittää, osaammeko tuoda jakoon sellaisia kysymyksiä ja avunpyytöjä, jotka motivoivat ihmisiä osallistumaan. Tuonnempana Huuhkajalle voi myös ehdottaa aiheita.

Marko Hamilo

Entäpä jos ei ottaisi niin ohjelmallista lähtökohtaa siihen yleisöedellyyteen, vaan antaisi asioiden mennä omalla painolaan esimerkiksi niin, että kirjoitat blogipostauksia ihan kuten ennenkin, mutta jos jostakin aiheesta syntyy mielenkiintoista keskustelua ja lukijat esittävät hyviä lähteitä, näkökulmia jne, jalostat siitä aiheesta sitten isomman jutun paperille.

Annikka Mutanen

Marko, tuo on hyvä ja tehokas matalan profiilin lähestymistapa, jossa ei ole vaaraa joutua solmuun oman viritelmänsä kanssa. Tuolla ei kuitenkaan voi voittaa innovaatiokilpailua. Tapasi käyttää fb:tä toimittajan työn joukkoistamiseen on sen sijaan niin tehokas, että siitä voisi vähän palkitakin.

Alan Dorkin

Annikka kirjoitti:
"Perinteiselle medialle käy Kaijärven mielestä huonosti, sillä lukijat eivät saa mitä haluavat."

Ainakin tämä Tiede-blogifoorumi tulee kuihtumaan pois - tiedä sitten, onko tämä Annikan tarkoittamaa "perinteistä mediaa"? Syynä on yksinkertaisesti se, että esim. Marko avaa jonkun aiheen (vaikkapa Harrisburg II) ja lopettaa sitten kiinnostuksensa aiheeseen kolmen viikon kuluessa, vaikka itse ongelma elää ja vaikuttaa reaalimaailmassa vähintään seuraavat sata tai viisisataa vuotta.

Syksy puolestaan vastaa kiireittensä keskeltä, jos ehtii tai viitsii vaivautua; riippuu ilmeisesti päivän mielentilasta...
(Syksylle sinänsä kiitos siitä, että blogipalkkiot menevät - lehtihaastattelun mukaan - hyväntekeväisyyteen!)

Annikka nyt sitten kirjoittaa joskus, mitä mieleen juolahtaa...

Annikka Mutanen

Alan Dorkin: Tulkitsen, että haluat bloggaajan olevan aktiivinen keskustelija omassa blogissaan. Yleisöä ketuttaa jos hän ei ole ja vielä kaiken lisäksi postaakin laiskasti. Nyt ollaan ydinkysymysten äärellä.

Bloggaavat toimittajat ja muut maksetut kirjoittajat keskustelevat lukijoiden kanssa vähän käsittääkseni ennen kaikkea siitä syystä, että keskusteleminen vie paljon aikaa, eikä lukijoiden kanssa seurustelua mielletä toimituksissa tuottavaksi työksi. Työpäivä pitää käyttää jutun tekemiseen eikä netissä juttelemiseen. Friikunkin on oltava jo seuraavan jutun kimpussa, jos mielii voita leivän päälle.

Olen varma, että lehdille toisi paljon lisäarvoa, jos merkittävän jutun ilmestyttyä sen tekijä olisi netissä ottamassa vastaan palautetta ja vastaamassa kysymyksiin. Toimituksen johto voisi osoittaa seuraavan työpäivän tähän tarkoitukseen silloin kun on ennalta nähtävissä, että juttu herättää paljon vastakaikua. En ole kuullut että näin toimittaisiin jossain, kertokaa jos tiedätte tapauksia.

Huuhkaja-hankkeessa vuorovaikutus on avainasemassa jo jutun synnyttämisessä.

Alan Dorkin

Annikka kirjoitti:
"Tulkitsen, että haluat bloggaajan olevan aktiivinen keskustelija omassa blogissaan. Yleisöä ketuttaa jos hän ei ole ja vielä kaiken lisäksi postaakin laiskasti. Nyt ollaan ydinkysymysten äärellä."

Osui ja upposi. Juuri tuota tarkoitin. Toisaalta emmärrän hyvin vanhan sananlaskun, jonka mukaan "yksi tyhmä kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata", mutta samaan hengenvetoon voidaan kysyä, miksi pitää blogipalstaa, jos sitten ei ole aikaa tai mahdollisuutta sitä täysipainoisesti (vuorovaikutteisesti) ylläpitää?
Tällä en tahdo kyseenalaistaa bloggaajien kykyä hallita substanssiaan, vaan että ei voi olla oikein sekään, jos me enemmän tai vähemmän dorkat jäämme yksin pähkäilemään avatun aiheen ongelmakenttää. Ja kyllä meitäkin "kävynviskojia" saa ja pitää voida kritisoida, jos se tehdään rakentavasti. Ei meillekään makseta näistä viesteistä mitään. Lisäksi usein on sellainen tunne, että "kehtaakohan tätä kysymystä/kommenttia edes lähettää?", mutta inhimillinen uteliaisuus vie sitten voiton...

Marko Hamilo

Alan Dorkin, en ole kommentoinut Fukushimaa enää muun muassa lomani ja sitä edeltäneen ja seuranneen juttusuman takia. Sen verran olen ehtinyt vilkaista, että mitään oleellista uutta Japanissa ei ole tapahtunut. Palaan aiheeseen uudella postauksella myöhemmin.

Alan Dorkin

Marko Hamilo kirjoitti:
"Sen verran olen ehtinyt vilkaista (Fukushimaa), että mitään oleellista uutta Japanissa ei ole tapahtunut."

Niinpä niin. Tosiasiassa paljonkin uutta ja mielenkiintoista dataa on saatu po. katastrofista, jos vain on ollut viitseliäisyyttä etsiä sitä.
Erityisen pettynyt olen tänään (10.5.) postissa tulleen Tiede-lehden 5/2011 Tshernobylin ja Fukushiman vertailuartikkeliin, jonka ovat kirjoittaneet Janne Koivukoski, Matti Jantunen ja Jussi Paatero. (Perusteluni alla.)

“On Tuesday, 3 May 2011, the IAEA provided the following information on the current status of nuclear safety in Japan.
Presentation: 1. Current Situation: Overall, the situation at the Fukushima Daiichi nuclear power plant remains VERY SERIOUS.”

Lisäksi 9. toukokuuta julkaistu uusin tutkimus antaa aivan toisenlaista tietoa, mitä esim. Marko Hamilo aikaisemmin, sekä Koivukoski, Jantunen ja Paatero uusimmassa Tiede-lehdessä 5/2011 antavat:

http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/26738/

Koivukosken, Jantusen ja Paateron artikkelissa särähtää silmään ja korvaan monikin asia; esim: ”Kalastukseen tieto cesiumsaasteesta vaikuttaa luultavasti kauan, mutta lähinnä psykologisista syistä.” Herrat eivät ole näköjään kovin syvällisesti perehtyneet aiheeseen, koska vähättelevät päästöjä Hamilon lailla. Fukushima ei sijaitse keskellä ”valtamerta, joka laimentaa pitoisuuksia, joten myös cesiumin säteilyvaikutukset jäänevät vähäisiksi”. Fukushiman hajonneet reaktorit sijaitsevat rannalla, josta hallitsematon säteilyvuoto mereen ja kalastusaluevesistöihin jatkuu kaiken aikaa, ja todennäköisesti suurempina päästöinä mitä toistaiseksi on tiedotettu. Viranomaisilla (kautta maailman) on tapana kiistää ja vähätellä omia vastuitaan ongelmien ilmetessä.

Cesium rikastuu herkästi meren ravintoketjussa, joten vuosikymmenien ongelma ainakin Japanin kalastuselinkeinoon on jo olemassa. Sitä paitsi edellä mainitut kolme herraa kirjoittavat asioista imperfektissä (”cesiumia valui mereen”), vaikka tarina jatkuu preesensissä. Myös väliotsikko ”tiedon määrä räjähti” on kummallinen, koska Fukushimasta ei oikeata tietoa tunnu löytyvän rukoilemallakaan: Minkä vuoksi Japanin hallitus kielsi Greenpiecen tutkimusalukselta näytteiden ottamisen 12:n mpk:n alueelta rannikosta, jos mitään salattavaa informaatiota ei ole? Miksi Tepco ja IAEA kaiken aikaa välittävät dataa, jonka mukaan todellisia päästöjä on vielä vaikea arvioida?

Lisäksi Koivukosken, Jantusen ja Paateron kirjoittamassa artikkelissa verrataan Tshernobylin ja Fukushiman päästöjä, ikäänkuin po. tiedot olisivat objektiivisesti jo käytössä! Fukushima vuotaa vielä kauan, ja tähänastisiakin päästöjä on vähätelty. Sokea Reettakin näkee sen, kenen asialla mainitut herrat juttujaan kirjoittelevat...

Hemuli

Hyvä ajatus, Annikka. Olen mielelläni mukana. Nimimerkillä (tai jopa nimimerkeillä) lähdesuojan henkeen ja myös siksi, että kantani on helpompi punnita sen mukaan mitä sanon eikä kuka olen.

Ymmärrän, että lopputuloksena olisi uutinen (tai artikkeli), joka olisi kokonaisuus, eikä keskustelu, joten yksttäiset panokset eivät suoraan näkyisi. Eikö niin?

Toimittajalla pitäisi olla valta kovallakin kädellä lopettaa turha kluttaaminen asian vierestä (hymiö tähän).

Odottelen jatkoa!

Porter

Hienoa! Otatteko havaintojen ja tiedon lisäksi vastaan myös näkemyksiä ja ideoita?
Jokaiselle 'oma' toimittaja on kiinnostava idea. Laittakaapa vielä tieto, mihin tai keille toimittajille tiedonhaluiset voivat lähettää artikkelitoimeksiantoja tai haastattelujen kysymyslistoja.

Annikka Mutanen

Porter: Huuhkajan tulevalla nettisivulla voi ehdottaa myös juttuideoita ja käydä niistä keskustelua. Kaikkia ehdotuksia emme lupaa toteuttaa, mutta parhaat kyllä. Kaikkia tekeillä olevia ja valmistuneita juttuja voi kommentoida.

Sivumme on määrä tulla julki kesäkuun alkuun mennessä. Sitä odotellessa meitä voi seurata Facebookissa: www.facebook.com/huuhkaja ja Twitterissä: Huuhkaja1. Ja sähköpostia voi toki lähettää vaikka heti: huuhkaja.media@gmail.com

Annikka Mutanen

Hemuli: Juuri niin, prosessista syntyy ammattitoimittajan tekemä uutinen tai muu juttu, joka julkaistaan lehdessä. Yksittäiset panokset eivät siinä välttämättä näy suoraan, mutta jotkut vinkit voivat saada hyvinkin keskeisen roolin ja arvokasta tietolähdettä voidaan pyytää vaikka nimellä haastateltavaksi, jos hän suostuu ja juttu on sen laatuinen.

Juttuja tehdessä käydyt keskustelu ovat kuitenkin Huuhkajan sivulla näkyvissä, ja ne ovat mielestämme itsessäänkin arvokkaita. Pyrimme pitämään kuria niin, että keskustelut pysyvät aiheessa. Kaikkea ei ole pakko postata näkyviin, vaan meille voi lähettää tietoa myös yksityisesti.

Annikka Mutanen

Alan Dorkinille Fukushima-jutusta: Fukushiman ja Tshernobylin seurauksia on tosiaan Tiede-lehdessä vertailtu jo ennen kuin Fukushiman lopulliset päästöt ovat tiedossa. Jos ennen juttujen tekemistä pitäisi aina odottaa tilanteen päättymistä ja lopullisen totuuden ilmituloa, voisimme unohtaa kaiken ajankohtaisuuden ja siirtyä historiankirjoituksen alalle.

Voin paljastaa, että asiantuntijakirjoittajamme kokivat tehtävän hankalaksi, koska tilanne oli vielä kesken ja olisi voinut jo lehden ilmestymiseenkin mennessä muuttua. Käsittääkseni näin ei ole miltään olennaiselta osin käynyt. Vuotoa ei väitetty jutussa päättyneeksi, ja tuo osa on kirjoitettu perfektissä. Väliotsikot ovat minun käsialaani.

Kaloista vielä sanoisin, että itse en pysty ottamaan mitään kantaa siihen, rikastuuko cesium kaloihin, mutta käsitin tekstin niin, että näin ei kemiallisista syistä tapahdu merivedessä. Aivan varma sen sijaan olen siitä, että tiedon määrä on räjähtänyt Tshernobylin aikaan verrattuna, vaikka täsmällisestä tiedosta yhä olisikin pulaa. Vuonna 1986 emme tienneet koko onnettomuudesta moneen päivään mitään. Suomalaiset lapset lapioivat tyytyväisinä kuraa hiekkalaatikoissa, kun pahin laskeuma satoi taivaalta alas.

Alan Dorkin

Annikka kirjoitti muun muassa:
”Kaloista vielä sanoisin, että itse en pysty ottamaan mitään kantaa siihen, rikastuuko cesium kaloihin, mutta käsitin tekstin niin, että näin ei kemiallisista syistä tapahdu merivedessä.”

Näissä asioissa ei ole paljonkaan huipputietäjiä, koska tutkittua ydinkatastrofitietoa meriolosuhteissa ei toistaiseksi ole ollut, onneksi. Minäkin olen lisännyt omaa tietämystäni vain eri tiedekanavilta lukemani informaation kautta, palapelin rakentamisen tapaan. Valitettavasti kaikki keräämäni tieto on Fukushiman suhteen huolestuttavaa:
Cesium säilyy hyvin ja rikastuu helposti ravintoketjussa myös merivedessä, levien ja planktonien kautta kaloihin – ja lopulta ihmisiin. Kun Greenpeace mittasi Fukushiman kalastusalueen merilevästä suuria pitoisuuksia cesiumia, Japanin hallitus kielsi siltä näytteiden ottamisen 12 meripeninkulmaa lähempää rannikkoa.
Se osa mereen päässeestä cesiumista, joka ei välittömästi sitoudu ravintoketjuun, laskeutuu pohjaan ja sedimentoituu odottamaan ”noutajaansa”, osa huuhtoutuu merivirtojen mukana kauemmaksi valtamereen laimentuen vaarattomaksi. Suomen mediasta ei näitä tietoja juuri kannata etsiä. Seuraavassa yksi linkki monien ohessa:

“Contamination of the ocean will become increasingly serious, especially because they are constantly spills. Most of the company TEPCO, Fukushima plant manager, explained that they have nothing to do, and must give way to the 11,500 tons of radioactive water into the ocean. This can have catastrophic effects on flora and fauna especially the ocean, as water becomes toxic and everything moving in it will be irreparably contaminated.”

Read more: http://scienceray.com/biology/marine-biology/mutant-fish-near-fukushima-...

Seuraa 

Tieteen puudeli

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö. Tässä blogissa hän istuu syliin ja puree.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto