Kirjoitukset avainsanalla kirjat

Nightwishin laulaja Floor Jansen kohtaamassa tiktaalikia, muinaiskalaa, joka pystyi punnertamaan. Kuvakaappaus kappaleen Endless forms most beautiful virallisesta musiikkivideosta.
Nightwishin laulaja Floor Jansen kohtaamassa tiktaalikia, muinaiskalaa, joka pystyi punnertamaan. Kuvakaappaus kappaleen Endless forms most beautiful virallisesta musiikkivideosta.

Tervetuloa huimalle pyhiinvaellusmatkalle omiin juuriimme.

Evoluution yleistajuistamisessa on tänä vuonna tullut apuun sinfoninen metalli. Parhaillaan Amerikan-kiertueella oleva Nightwish julkaisi eilen kappaleestaan Endless forms most beautiful musiikkivideon, joka on tekstitetty. Se auttaa seuraamaan laulun huimaa sukellusta omaan muinaisuuteemme englantilaisen evoluutiobiologin Richard Dawkinsin mainion kirjan The ancestor’s tale hengessä.

Dawkinsin kirja on eräänlainen pyhiinvaellus: ”A pilgrimage to the dawn of life”, kuten jo teoksen alaotsikko kertoo. Dawkins sanoo ottaneensa rakenteeseen idean 1300-luvulla eläneen englantilaisen Geoffrey Chaucerin klassikosta Canterburyn tarinoita. Siinä kerrotaan erilaisten ihmisten aiemmista vaiheista heidän yhteisellä vaelluksellaan pyhimyshaudalle Canterburyyn.

Dawkinsin versiossa nykyisen eliökunnan edustajat lähtevät lähisukuisten ryhminä vaeltamaan kohti yhteistä evolutiivista muinaisuutta. Vaelluksen näkökulma on meissä nykyihmisissä: muut eliöryhmät liittyvät joukkoomme sitä mukaa kuin peruutamme siihen esihistorian vaiheeseen, jossa elää viimeinen yhteinen kantamuotomme.

Peruutusnäkökulman Dawkins kertoo valinneensa siksi, että se on tieteellisin, biologisesti järkevin kulma. Evoluution näkee jälkiviisaudella, mutta eteenpäin sitä ei voi ennustaa, koska evoluutiolla ei ole ennalta määräytynyttä suuntaa.

Sopeutumiskyky jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön ratkaisee, mihin evoluutio milloinkin vie, ja jos muutokset olisivat olleet hiemankin erilaisia, tulokset voisivat olla jotain aivan muuta kuin nyt. Omana aikanaan kukin laji, joka pärjää, on sopeutunut silloisiin oloihin, ei välimuoto kohti jotain tulevaa. Kala, joka alkoi kävellä, ei halunnut siirtyä tulevaisuudessa maalle vaan sopeutui aikansa matalikkojen oloihin.

Samaan aikaan kuitenkin pätee se, että kukin laji, jollei kuole sukupuuttoon, muodostuu välimuodoksi entiselle ja jollekin tulevalle. Tämä pätee meihin nykyihmisiinkin. Kaukaisen tulevaisuuden näkökulmasta olemme olleet välimuotoja, jollemme ole kuolleet sukupuuttoon jälkeläisiä jättämättä.

Kun Dawkins käynnistää aikakoneensa, ensimmäisessä sukupuun muinaishaarassa meidät kohtaavat simpanssit, toisessa gorillat ja kolmannessa orangit. Tällöin ollaan vielä puun oksiston äärimmäisissä kärkihaaroissa, ja siksi aluksi tapaamme aivan lähilajeja. Runkoa kohti edettäessä vauhti kuitenkin kiihtyy nopeasti ja kohdattavat tulevat yhä erilaisemmiksi. 11. tapaamisessa kohtaamme esimerkiksi virtahepoja ja 26. jo heinäsirkkoja. Lopulta tarvitaan vain 39 kohtaamista, jotta päästään nykyihmisestä bakteereihin.

Kohtaamisia Dawkins nimittää sanalla rendezvous. Vastaavasti sanoilla ”unfolding rendezvous” johdattaa laulun kuuntelijaa Tuomas Holopaisen sanoitus.

Nightwishin jäsenet ovatkin haastatteluissa kertoneet, että tämä kappale ja koko samanniminen tämänkeväinen albumi juontavat säveltäjä-sanoittaja-kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen kiinnostuksesta Dawkinsin kirjoihin.

(Basisti Marco Hietala vitsaili Youtubessa näkemässäni kiertueen ensikonsertissa, että kappaleen nimi voisi yhtä hyvin viitata maahantulotarkastuksen loputtomaan lomakkeentäyttöön.)

Dawkins itsekin saatiin mukaan projektiin, niin että esimerkiksi tässä videoversiossa laulun alkuun on sijoitettu Dawkinsin lukema sitaatti evoluutioteorian isän Charles Darwinin Lajien synty -kirjan lopusta: ”From so simple a beginning endless forms most beautiful and most wonderful have been, and are being, evolved.

Juuri rendezvous’n mainitsemisen edellä laulunsanoissa käväistään Dawkinsin pyhiinvaellusmatkan 8. tapaamisessa: ”look at yourself in the eyes of aye-aye”. Silloin olemme edenneet ihmisapinoista ja apinoista jo puoliapinoihin ja meitä pällistelee muun muassa ai-ai  eli sormieläin, madagaskarilainen öisten metsien kiipeilijä.

Laulussa  seuraavaksi tervetulleeksi toivotetaan ”the shrew that survived”. Shrew eli päästäinen saattaisi viitata kaikkien nykynisäkkäiden viimeiseen yhteiseen kantamuotoon, päästäismäiseen alkunisäkkääseen, joka eli dinosaurusten alkuaikoina ja jota Dawkins muistelee 15. kohtaamisessa.

Tove Jansson -fanina kuitenkin mieluummin ajattelen, että laulussa shrew viittaisi kädellisten kantamuotoihin, puupäästäisen eli tupaijan (tree shrew) kaltaisiin otuksiin, joita kättelemme jo Dawkinsin 9. tapaamisessa. Omissa mielikuvissani nimittäin yhdistän aina nuo puissa vilistäneet pikkuruiset ja pitkähäntäiset esivanhempamme muumipeikkojen esi-isään, jonka Muumipeikko kohtaa yksin valvoessaan kirjassa Taikatalvi

Sitten pääsemmekin jo vetisiin juuriimme laulun kohdassa ”to see the tiktaalik take her first walk”. Tiktaalik oli kala, joka eli 375 miljoonaa vuotta sitten, ja sillä oli kalaksi melko maaeläinmäisiä ominaisuuksia: krokotiilimäisen litteä kallo, kääntyvä niska ja kyky punnertaa lihaksikkailla rintaevien varsilla.

Tiktaalikin fossiilin löysi kollegoineen yhdysvaltalainen paleontologi Neil Shubin Kanadan Ellesmerensaaresta 2000-luvun alussa. Shubin kertoo fossiilista ja sen kytköksistä itseemme mainiossa kirjassaan Your inner fish. Dawkinsin kirjassa varsieväiset kalat tavataan 19. kohtaamisessa.

Laulun kohta ”witness the birth of flight” voi viitata moneenkin kohtaamiseen, sillä eriasteinen lentokyky on kehittynyt eläinkunnassa moneen kertaan. Kädellisten lähisukulaiset kaguaanit (9. kohtaaminen yhdessä puupäästäisten kanssa) ovat liitäjiä, lepakot (11. kohtaaminen) räpyttelijöitä. Lentäminen on nisäkkäillä jopa yllättävän tavanomainen ominaisuus, sillä lajimäärältään lepakot kuuluvat runsaimpiin nykynisäkkäisiin.

Näkyvimpiä päivätaivaan lentäjiä ovat linnut (16. kohtaaminen), jotka tiukan polveutumishistoriallisesti eli kladistisesti luokitellen ovat lentäviä dinosauruksia. Liitäjiä kuuluu myös 16. kohtaamisen ryhmiin liskot ja käärmeet (unohtamatta niiden räpytteleviä muinaisserkkuja lentoliskoja) sekä viuhkaeväisiin kaloihin (20. kohtaaminen).

Kaikkein varhaisimmat lentäjät lienevät kuitenkin olleet lentäviä hyönteisiä (26. kohtaaminen).

Laulussa mainitaan myös ruohonkorsi ”blade of grass” sekä havupuu ”father pine”, jotka liittyvät pyhiinvaellukseen muiden kasvien myötä 36. kohtaamisessa.

Tiuhimmaksi laulun tieteellinen termistö tiivistyy kohdassa, jossa Nightwishin nykyinen kultakurkku Floor Jansen laulaa ”deeper down in Panthalassa a eukaryote finds her way”. Sen ymmärtääkseen pitää tuntea biologian ohella myös geologista historiaa.

Panthalassaksi nimitetään Tyyntämerta edeltänyttä suurta muinaismerta, joka alkoi muodostua jo monisoluisten eliöiden alkuaikoina ja vielä esinisäkkäiden ja varhaisten dinosaurusten aikana ympäröi supermanner Pangaiaa. Panthalassan syvyyksissä monimuotoistuivat ja sieltä alkoivat valloittaa maata kaikki eukaryootit eli aitotumaiset. Niihin kuulumme me ja kaikki monisoluiset eli paljain silmin näkyvät nykyeliöt.

Merkittävä osa nykyisistäkin aitotumaisista on kuitenkin mikroskooppisia yksisoluisia, ja sellaisista ryhmämme tietysti alkuaan kehittyi. Siihen vaiheeseen päästään 37. kohtaamisessa.

Sopivasti laulussa esiintyy myös ”Mother Eve”, jonka tulkitsen raamatullisen sijasta biologisesti kaiken nykyisen elämän yhteiseksi esiäidiksi. Tämä viimeinen yhteinen kantamuoto eli last universal common ancestor esiintyy lyhenteellään ”LUCA” myös saman Nightwish-levyn toisessa kappaleessa: komeassa biologisessa rockoopperassa The greatest show on Earth. Siitä kirjoitin aiemmassa postauksessani.

Kommentit (2)

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2265

Seura 17/2015:ssa..

 http://seura.fi/2015/04/23/nightwish-uudella-tiella/

..vihjataan että jäsen Troy Donockley olisi nimenomaan ohjannut Holopaisen kiinnostuksen Dawkinsiin ja evoluutioon, mutta sitten sanotaan että tarkemmin tietoa nettiseurassa (seura.fi) ja sitä en pääsekään näkemään koska lisämaksumuuri..   (#¤%#¤¤¤#%)#).

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

ksuomala
Liittynyt30.3.2014
Viestejä1641

Luin aluksi tuon otsikon että "Nightwish, Dawkins ja TikTak" . Hetken aikaa ihmettelin että miten tuo viimeksi mainittu liittyy asiaan :)

Otava. Kuva: Douchet Quentin, Wikimedia Commons

Ja Otava oli lohiverkko.

Tässä pimeydessä on mukava katsella tähtitaivasta, sikäli kuin se pilvien ja sumun takaa paljastuu. Meillä sähkövalon kasvateilla ei tosin ole edes kunnolla pimeä. Todellista pimeyttä suomalaiset kokivat siihen aikaan, kun valoa saadakseen piti sytyttää tuli. Silloin tähtitaivas näkyi hyvin, sitä katsottiin tarkasti, ja sille annettiin omintakeisia nimiä.

Lueskelin juuri Tähdistöt-kirjaa (Ursa 2012), jonka yhdeksi osuudeksi Ursan planetaario-ohjaaja Tuukka Perhoniemi keräsi Suomen kulttuurirahaston tuella vanhaa suomalaista ja saamelaista tähtitaivaan nimistöä.

Itse olen tähän asti tutustunut lähinnä eteläeurooppalaisperäisiin tähdistötaruihin, jotka näkyvät taivaankartoissa sellaisina niminä kuin esimerkiksi Herkules, Pegasus, Perseus ja Andromeda. Siksi oli virkistävää katsoa kirjokantta välillä kotimaisin silmin.

Kirjokansi oli siis vanha suomalainen nimitys yötaivaalle. Sen havaittiin pyörivän Taivaantapin eli Maailmantapin ympäri, jota nykyisin kutsutaan Pohjantähdeksi.

Sinänsä kiva tuuri meillä pohjoisen pallonpuoliskon asukkailla, että melko tarkasti maapallon pyörimisakselin pohjoissuunnassa sattuu olemaan paljain silmin erottuva tähti. Siitä hahmottaa helposti, missä on keskipiste taivaan liikkeelle – tai siis todellisuudessa tietysti maapallon pyörimiselle. Eteläisellä taivaanpuoliskolla ei sellaista tähteä ole.

Nykyisessä tähtikartassa tunnetuin muistuma vanhasta suomalaisesta nimistöstä on Otava. Se tarkoittaa korkeaa lohiverkkoa, joka viritettiin joen yli rannalta toiselle.

Ja onhan meillä nimenä yhä Linnunrata. Taivaan poikki kulkevan sumuisen valovyön ajateltiin opastavan muuttolintuja, ja Linnunradan päästä löytyi Lintukoto, joka oli niiden päämäärä.

Pimeimpinäkään vuosisatoina Linnunrata ei kuitenkaan aina näkynyt hyvin, koska oli silloinkin joskus kostea talvikeli ja ilmassa sumentavaa vettä muodossa tai toisessa. Tästä tuli Linnunradan toinen nimitys Talvenselkä, mikä viittasi sen hyvään näkymiseen erityisesti kirpeinä pakkasöinä.

Saamelaisten nimi Linnunradalle on Muohta balggis eli lumitie. Sitä pitkin kulkee iso hirvi Sarvva, joka kolmine metsästäjineen hallitsee saamelaista yötaivasta. Hirven turpa on Härässä ja takapuoli Kaksosissa. Otava on yhden metsästäjän jousipyssy.

Kommentit (11)

JakomäenNeruda2
Liittynyt30.11.2013
Viestejä3

Perhoniemi ei varmaankaan ole itse kerännyt nimistöä (siis folkloristiikan tarkoittamassa mielessä kentällä), vaan on koonnut yhteen kansanperinteen tutkijoiden keräämää nimistöä aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta. Hieno juttu, että nimitykse tulevat tutuksi aina uusille sukupolville!

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

"Pohjantähti nimensä mukaisesti näyttää pohjoisen suurinpiirteisen suunnan. Kun Merakista vedetään Dubhen kautta suora viiva ja sitä seurataan noin viisi kertaa Merakin ja Dubhen välinen matka, päädytään Pohjantähteen.[4] Pohjantähden paikantaminen on auttanut ihmisiä suunnistamaan tähtikirkkaana yönä ilman Auringon ja Kuun opastusta."

Lieneekö psykologiaa vai mitä, mutta kun pienenä ollessani isä sanoi Pohjantähden näkyvän ko. suoralla, se näytti todella siltä. Nyt kuitenkin näen, että se on selvästi kyseisen suoran sivussa.

Eräs tähtitiedettä harrastava kollega tosin kertoi, että tähtikartat täytyy aika ajoin uusia ilmeisesti tähtien liikkeestä johtuen..

Kuun näkemiselle suurempana sen ollessa taivaanrannalla on muistaakseni ainakin kuutisenkymmentä selitysyritystä. Itse kallistun peilisoluilmiön keksijän Rizzolattin 80-luvun alkuvuosien tutkimusten kannalle, joiden mukaan esim. objekti nähdään eri aivosolujen avulla (siis eri aivosolut alkavat tulittaa) sen ollessa eri alueessa näkökentässä. Tämä pätee esim. kasvojen edessä lentelevälle kärpäselle ja ehkäpä myös kuulle.

Muuten, ne bittiavaruuteen kadonneiksi sanotut blogikommentit (Aivotutkijan vinkki..) ovat tarvittaessa saatavilla mm. nimeni alaisella sivulla 8.

 

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

JakomäenNeruda2, olet täsmälleen oikeassa: käyttämäni keräys-sana voi johtaa ajattelemaan aineiston kokoamista kentältä, mutta Perhoniemi käytti 1800- ja 1900-luvulla kerättyjä kirjallisia lähteitä.

psv, kiitos blogikommenttien löytymisvinkistä! Tosin en silti osannut löytää niitä. En havainnut blogiosiota ainakaan tämän sivuston tarjoamassa kommenttiesi listauksessa. Täsmentäisitkö vinkkiäsi? :)

Kuuilluusio on tosiaan kinkkinen juttu. Marko Hamilo pohdiskeli muutamaa selitysyritystä meidän lehdessämme (http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_kuu_nayttaa_isolta_horisontissa ), mutta tuossa pohdinnassa mikään teoria ei noussut ylitse muiden.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Petri, itse löydän kommentit (Aivotutkijan vinkki..) seuraavasti:

Ensin googlaan "Pentti S. Varis" ja siirryn eteenpäin kunnes tulee (n. 3. sivulla) "Voit halutessasi tehdä haun uudelleen"

Klikkaan sitä, jolloin tulee monta sivua lisää lähinnä juuri blogikommentteja, mutta muutakin.

Sitten menen sivulle 8 

käyttäjä-1357
Liittynyt15.12.2013
Viestejä7

Kiitos, psv! Ohjeesi mukaan löysin kommenttiketjun. Ja sieltä huomasin, että on se täällä uudella sivustollammekin. Se vain on jostakin syystä tallentunut blogiosaston sijasta keskusteluosastoon. Se näkyy löytyvän myös sivustomme omalla haulla, kun hakee blogipostauksen otsikolla.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Alavudelle tulivat katuvalot vasta 50-luvun puolivälin paikkeilla. Siihen asti sai vaikka maata hangella ja Immanuel Kantin tavoin kirkkaina talvi-iltoina kokea tähtitaivaan mystisen lumouksen ja "awe-elämyksen". Nykyään Espoossa katseen noustessa tähtiin niitä näkyy ehkä muutamia kymmeniä, kun ennen näkyi yli tuhat. Otava ja Seulaset toki näkyvät, usein myös Kalevanmiekka.

Vielä aikaisemmin me pihapiirin lapset nimesimme yhden tähtikuvion "Kolmisilmäksi", jota palkäsimme ja juoksimme aina ulkovalon luokse huutaen "Kolmisilmä"!

Monet muuttolinnut tiettävästi käyttävät tähtitaivasta karttanaan, mutta olisi mukava tietää, havainnooko mikään muu eläin, esim. jokin kädellinen sitä. Apinahan voitaisiin ehdollistaa ottamaan palkinnon sen suunnatessa katselulaitteen johonkin tiettyyn tähtikuvioon. Millaisia tunnelmia se kokisi tähtitaivaan tiedostettuaan? Onhan simpanssi ja joskus karhukin nähty huokaillen katselemassa kaunista auringonlaskua.

Entäpä tähtitaivaan psykologinen merkitys. Psykiatri C.G.Jung pohti sitä intensiivisesti ja kirjoitti mm. kuuluisalla intialaiselle astrologille:

http://www.sunpoint.net/~raimonikula/jung/cgjung.htm

"Kun haluatte tietää mielipiteeni astrologiasta, voin kertoa Teille että olen ollut kiinnostunut tästä erityisestä ihmismielen toiminnan lajista 30 vuotta. Koska olen psykologi, minua kiinnostaa pääosin se miten horoskoopit valaisevat tiettyjä luonteen ongelmia. Vaikeissa psykologissa arvioissa teen yleensä horoskoopin saadakseni ihmiseen uudenlaisen, kokonaan toisenlaisen näkökulman. Täytyy sanoa että saan hyvin usein ajatuksia astrologisesta tiedosta, jotka muutoin olisivat jääneet ymmärtämättä. Näistä kokemuksista olen muodostanut käsityksen että astrologia on psykologille erityisen kiinnostavaa, koska se sisältää ns. projektioita, eli me löydämme psykologisia tosiasioita projisoituna taivaallisiin tähdistöihin."

Joskus lukiolaisena saimme käsiimme astrologisen horoskooppikirjan ja totesimme kaikkien luonteen vastaavan hyvin omaa horoskooppimerkkiä. Toisen horoskooppimerkin ydinpiirteet eivät tuntuneet yhtään sopivan toiselle.

Myöhemmin silmäilin kirjakaupassa toista horoskooppikirjaa, jossa kerrottiin syntymäpäivien välin ennustavan yhteensopivuuden laatua. Ja todella, selatessani omia merkittäviä ihmissuhteita niistä positiivisimmat osuivat juuri sanotun mittaisille väleille samoin kuin jotkut vaikeimmista eräille toisille väleille. Myös Jean ja Aino Sibeliuksen syntymäpäivien väli on päivän tarkkuudella optimaalinen. Monesti olen myös todennut erään välin merkitsevän kiihkon ja ristiriitaisuuden ilmenemistä.

Omien Spectrumin perusteella tekemieni tunnustelujen perusteella eräänä tiettynä jaksona vuodessa näyttäisi syntyneen muita vähemmän tieteen tekijöitä.

Miten tuollaisen ilmiön voi selittää? Ehkä Jung on ollut oikeilla jäljillä rinnastaessaan taivaankannen makrokosmoksen ja mielen mikrokosmoksen. Mutta todellisena jymypaukkuna voidaan pitää sitä, että perin pohjin ajateltuna kaikki aistimuksemme ym. mielensisällöt ovat vain juuri niitä, mielensisältöjä, ilman todistettavissa olevaa ulkoista vastinetta. Jos tähtitaivas on todella osa meitä, sillä voi olla heikko mutta lainalainen vaikutus muuhun mieleen. Ei kuitenkaan liene viisasta olla sen orja ja palvoa astrologiaa. Viisasta on varmaan mahdollisuuksien mukaan antautua tähtitaivaan herättämälle awe-ilmiölle ja siihen liittyville todistetusti hyväätekeville geneettisille vaikutuksille

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/07/120719161901.htm

Vaakalintu
Liittynyt16.12.2013
Viestejä1

Pahus, olin itsekin hakemassa apurahaa tuohon...olen jo vuosia tutkinut itsekin asiaa...

Itäisessä Suomessa ennen kelloja seurattiin tarkasti tähtiä: Otama, korentotähet, koirankärpä-tähdistö, kojotähti ym...osa näistä on hämärän peitossa, mitä sitten ovatkaan...onkohan Perhoniemi näitäkin tutkinut? Eli aamulla päivän koittoa ennustaa  kojotähti...eli myös miten ja miksi tähtiä käytettiin...täytyypä kaivaa opus esiin kirjastosta...

 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Kysyttessä melkein keneltä vaan Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian olemassaolon tietävältä mikä voima tähtiavaruutta hallitsee, vastaus olisi varmaan gravitaatio, painovoima. Tuskin kosmoksessa muita merkittäviä voimia onkaan.

Todellisuudessa sähkövoima voi olla jopa merkittävämpi tekijä kosmisessa organisaatiossa. Luonteeltaan toisinajattelijana nobelisti Hannes Alfven näki tästä merkkejä jo 1930-luvulla. Tuntuisikin oikeastaan oudolta, että gravitaatio yksin vastaisi satojen miljardien tähtien järjestelmän suhteellisesta pysyvyydestä. Avaruuden täyttääkin suunnaton sähköinen plasmaverkosto

Jos (ja kun) monella plasmalla on kyky absorboida valoa, voisi avaruuden plasmapitoisuudessa olla Olbersin paradoksin yksi osaratkaisu..

http://www.youtube.com/watch?v=5BLPvs3JTyA

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olbersin_paradoksi

Mitä tämä tieto merkitsee niitä vajaata tuhatta mapallolle näkyvää tähteä tuijottavalle ja ihastelevalle ihmiselle? Kysymys on sekä käytännöllinen että filosofinen. Luonnontieteen tosiseikkojen tunteminen kuitenkin muuttaa hieman ilmiöistä muodostamaamme kuvaa. Esimerkiksi auringonnousu nähdään hiukan erilaisena, jos ymmärretään siinä olevan kyseessä maan pyöriminen. Mutta antaako tämä paljon lisäarvoa, on vaikea sanoa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://yle.fi/uutiset/nelja_asiaa_joita_et_tiennyt_suomalaisista_jouluperinteista/6997152

Joulukuusella on myös yhteys tuolloin Saksassa vaikuttaneeseen uskonpuhdistajaan Martti Lutheriin.Tämä on yksi joulukuusen alkukertomuksista, kertoo kansanperinteen tutkija ja kirjailija Mikko Europaeus:

Tarinan mukaan hän vietti yön kuusimetsässä, näki tähtitaivaan kuusien yllä ja sai eräänlaisen luterilaisen valaistumiskokemuksen.

Lutherille on varmaan tullut mieleen kertomus Abrahamista Mabren tammistossa näyn vallassa tähtitaivasta katselemassa ja lupausta kuuntelemassa. Silloin hän on voinut tiedostaa väkevästi sen, mistä on sittemmin tullut luterilaisen uskonvanhurskauden ydin: "Abraham uskoi Herraan ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (1.Moos.15:4-6 . Room.4:1-25).

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä3116

Rauta-ajan suomalaisille tärkein tähtikuvio oli Väinämöisen viikate.

Se niitti ne, jotka eivät olleet varautuneet talveen.

Raudasta piti tehdä maataloustyökaluja, ei sotatarvikkeita - sitä esi-isämme yrittivät jälkikasvulleen tolkuttaa.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Tiede voi viedä harrastajansa ennenkokemattomiin maailmoihin vähän samaan tapaan kuin hyvä romaani tai elokuva. Yksi suosikeistani on maapallon yli miljardin vuoden takainen ”lasagnemaailma”, jossa merien huomiotaherättävin piirre olivat vallitsevan elämänmuodon eli bakteerien rakentamat riutat. Muuta silminnäkyvää kuin ne sekä vedessä kelluvat mikrolevämassat ei senaikaiseen elämään kuulunutkaan.

Ai miten niin ”lasagnemaailma”? Bongasin termin viime talvena maapallon historiaa esittelevästä geologi ja tietokirjoittaja Ted Nieldin kirjasta Supercontinent. Muinaismerien pohjaan kerrostui vuoroin ”lasagnekastiketta” eli limaa erittävää bakteerikasvustoa ja vuoroin sen päälle vedestä takertuvia kalkkihiukkasia, ”lasagnelevyä”. Kun kalkkilevy hautasi alemmat bakteerit, levyn päälle kertyi uusi limainen bakteerikerros ja sitten taas kalkkia. Näin rakenne toistui lasagnemaisesti.

Lasagnemaisille kasvustoille on virallisempikin nimi: stromatoliitit. Niiden kulta-aika alkoi jo noin 3,5 miljardia vuotta sitten ja kesti siis noin 2,5 miljardia vuotta. Mikrobiologina olen aina tuntenut stromatoliitteja kohtaan jonkinlaista sympatiaa. Ne esiintyivät jo ensimmäisessä Tiede-lehteen kirjoittamassani jutussa (Bakteerit, menestystarina vailla vertaa, Tiede 2000 3/1994, s. 22–25).

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin kävi lasagnemaailmallekin. Sen alamäki alkoi siis noin miljardi vuotta sitten, mutta hiipuvanakin se toimi vielä alustana noin 600 miljoonan vuoden takaiselle ediacara-eliöstön maailmalle, jota on raamatullista Edenin puutarhaa mukaillen nimitetty myös Ediacaran puutarhaksi. Se oli monisoluisten eläinten ensimmäinen kukoistus, outojen litteiden, ilmeisesti liikuntakyvyttömien pohjaotusten maailma, joka lepäsi ”lasagnejalustalla”.

Lasagnemaailman (ja siinä sivussa ediacaramaailman) lopullinen tuho seurasi vasta noin 540 miljoonaa vuotta sitten alkaneen kambrikauden aattona. Silloin kehittyivät ensimmäiset liikkuvat – ja kaivavat – monisoluiset eläimet. Jotkin olivat jalattomia matoja, toiset monijalkaisia kipittäjiä, mutta kaikki toivat ihan liikaa liikettä jo muutenkin hiipuvan lasagnemaailman rauhaan. Ne mylläsivät merenpohjaa niin, etteivät bakteerit enää voineet peittää sitä häiriintymättöminä mattoina.

Sittemmin stromatoliitit ovat sinnitelleet enää äärioloissa: poikkeuksellisen suolaisissa merenlahdissa, joissa mikään muu ei elä. Yhdysvaltalaisen Woods Holen merentutkimuslaitoksen tutkijat rinnastavat tämän siihen kuin dinosauruksista vaeltelisi yhä yksinäisissä laaksoissa jokunen velociraptor.

Omassakin maailmassamme bakteerit toki ovat edelleen lukumäärältään ja ekologisilta vaikutuksiltaan eliökunnan valtiaita, mutta nykyisin niiden toiminta on pääosin silminnäkymätöntä.

Mutta entä se lasagnemaailman miljardin vuoden takainen alamäki? Nyt ehkä saatiin selville, mistä se alkoi. Woods Holen tutkijat syyttävät siitä Pnas-lehdessä ja laitoksen tiedotteessa amebamaisia huokoseläimiä eli foraminifereja. Vaikka ne ovat yksisoluisia, nekin ovat kaivajia: ne kaivavat valejaloillaan. Stromatoliittikasvustoon päätyessään ne sotkevat sen pilalle ja tyrehdyttävät kasvun.

Huokoseläimet ovat monelle Tove Jansson -fanille tuttuja Muumilaakson marraskuusta, jossa homssu Tuhto lukee tietokirjasta huokoseläinten eräistä versioista, nummuliiteista. Homssun kuvitelmissa yksi niistä kasvaa hirviömäiseksi: ”Hän mietti levottomana, mihin nummuliitti saattaisi ryhtyä omin päin, se oli liian suuri ja liian vihainen ja aivan tottumaton olemaan suuri ja vihainen.”

Ehkä bakteerit olisivat ajatelleet ensimmäisistä huokoseläimistä tämänsuuntaisesti, jos bakteerit osaisivat ajatella.

Minun käy joskus bakteereita vähän sääliksi. Ensin yli kaksi miljardia vuotta rauhallista yksisoluismaailman megacityjen rakennusta pitkin maailman meriä. Sitten tulee potkiva ja nieleskelevä aitotumainen, joka kaataa rakennustelineet, ja geologista tuokiota myöhemmin sen monisoluiset isosiskot ja -veljet stumppaavat godzillamaisesti koko cityt.

Lopuksi vinkkinä, että jos haluat jatkaa monisoluisten perinnetta ja kävellä stromatoliittien päällä, voit tehdä sen Helsingin keskustassa. Yliopiston Porthania-rakennuksen alakerran lattia on kahden miljardin vuoden ikäistä kalkkikiveä, jossa näkyy stromatoliittirakenteiden halkileikkauksia monikerroksisina kehäkuvioina.

Kommentit (18)

Pentti S. Varis

Lienevätkö bakteerit olleet tuohon aikaan yhtä älykkäitä kuin nykyään? Kuvassa nykyaikaisia bakteereja

http://www.google.fi/search?q=bacteria+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=un...

Bakteerit siis vallitsivat ensi alkuun kivettyen lopulta stromatoliiteiksi

http://www.google.fi/search?q=stromatolites+pictures&tbm=isch&tbo=u&sour...

Ediacara ei vaikuta päältä katsoen kovin älykkäältä (struktuurirunsaalta)

http://www.google.fi/search?q=ediacara+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=un...

Mutta ainakin sen mahdolliset sukulaiset kuten sienieläimet ja meduusat, ovat jo varsin strukturirikkaita

http://www.google.fi/search?q=sponges+pictures&hl=fi&tbm=isch&tbo=u&sour...

http://www.google.fi/search?q=cnidaria+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=un...

Foraminifera on äärimmäisen kiinnostava eläintyyppi

http://www.google.fi/search?q=foraminifera&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa...

Sekä bakteerien että Ediacaran ja huokoseläinten esi-isät oletetussa evoluutiossa taitavat olla vain hypoteettisia - samoin kuin kamrin räjähdyksessä syntyneiden olioiden

http://www.google.fi/search?q=cambrian+explosion+animals+pictures&tbm=is...

Mieleen tulee väkisin Massimo Piattelli-Palmarinin idea eliöistä alkuaineiden jaksolliseen järjestelmään verrattuna kokoelmana. Tällöin ei esi-isiä välttämättä olisikaan, vaan luonto olisi ottanut suoraan sille tarjoutuvat muodot - lajeja vain verraten vähän muunnellen.

Vastaava ajatus olisi yleisen suhteellisuusteorian yhtälöiden ratkaisujen invarianttisuus ja diskreettisyys, mutta ennen muuta ainutlaatuisuus - ilman väliumuotoja.

Kyseessä olisi siis makromutaatioiden sarja valmiina odottavasta muodosta toiseen. Makromutaatio ei perustuisi suinkaan sattumaan, vaan genomin kognitiiviseen kykyyn, joka on jo bakteereilla, ja luonnon kaikki elementit yhdistävään matematiikkaan..(Feynmanin polkuintegraaliin ja pienimmän vaikutuksen periaatteeseen).

Petri Riikonen

Silminnäkyvät muodot ovat ihmisen näkökulmasta kiinnostavia, ja siitä näkökulmasta itsekin tuon blogipostaukseni kirjoitin. Toisaalta noihin muotoihin pohjautuva variaatio on vain yksi pieni osa luonnon monimuotoisuudesta eikä välttämättä ollenkaan merkittävin.

Itse asiassa mikrobiologina olen sillä kannalla, että biokemiallinen variaatio on merkittävämpää. Siis aineenvaihdunnan erilaiset biokemialliset reaktiosarjat. Niissä bakteerit ovat koko eliökunnan historian ajan olleet johtavia innovaattoreita. Esimerkiksi yhteyttäminen valon energialla ja hapen käyttö energiantuotannon tehostamiseen ovat alkuaan bakteerien keksintöjä, ja aitotumaiset ovat saaneet nämä kyvyt vain omaksumalla muinaiset bakteerit soluelimikseen: viherhiukkasiksi ja mitokondrioiksi.

Lisäksi bakteerit ovat keksineet biokemiallisia tapoja hyödyntää miltei mitä tahansa ainetta, mitä luonnosta löytyy. Siihen verrattuna aitotumaisten ja varsinkin meidän monisoluisten aineenvaihdunnan kirjo on hyvin köyhää. Ajattelisin, että luonnon biokemiallinen "älykkyys" on valtaosin bakteereissa ja me monisoluiset aitotumaiset olemme vain aineenvaihdunnallisesti melko yksitoikkoisia variaatioita monisoluisuuden teemasta.

Pentti S. Varis

Petri: "bakteerit ovat koko eliökunnan historian ajan olleet johtavia innovaattoreita. Esimerkiksi yhteyttäminen valon energialla ja hapen käyttö energiantuotannon tehostamiseen ovat alkuaan bakteerien keksintöjä, ja aitotumaiset ovat saaneet nämä kyvyt vain omaksumalla muinaiset bakteerit soluelimikseen: viherhiukkasiksi ja mitokondrioiksi."

Niinhän se tosiaan on. Jotenkin tulee tunne, että tässäkin bakteerien innovatiivisessa kehittymisessä koko maailmankaikkeuden yhdistävä Feynmanin polkuintegraali, pienimmän vaikutuksen periaate ja termodynamiikan 2. laki (a`la Arto Annila) ovat olleet taustavaikuttajina.

Nythän bakteerien genomista on löydetty bakteerikollektiivin toimintamoodeja sääteleviä geenipiirejä, joita uskaltaisin nimittää kognitiivisiksi piireiksi. Veikkaan (koska olisi kai liioiteltua sanoa tätä hypoteesiksi), että ne ovat myös hermostollisten olioiden kognitiivisten prosessien alkumuotoja. Hermosähköimpulssit ja muut (muistaakseni usein itsesimilaarit) aivojen fysiologiset tasot vain palvelevat genomien bakteeriperäisten kognitiivisten piirien toimintaa.

Mutta bakteereilla on pikku apulaisia, bakteriofageja! Nyt on saatu selville, että bakteerien hengissäsäilymiskykyä edistävä antibioottiresistenssi johtuu suureksi osaksi bakteriofagien niille suolistossa lahjoittamista resistenssiä aiheuttavista geeneistä

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/06/130610133539.htm

http://www.google.fi/search?q=bacteriophages+pictures&tbm=isch&tbo=u&sou...

Edellisessä viestissäni muistin vähän väärin ja oikaisin Piattelli-Palmarinin hypoteesia. Oikeasti hänen hypoteesinsa sanoi, että tulevaisuudessa luokkien seinällä on alkuaineiden jaksollista järjestelmää muistuttava säätelygeenien kytkentöjä kuvaava taulu.- Yhä uusista "roskageeni-tyypeistä" onkin löydetty edustajia, joilla on jokin jopa merkittävä (ja usein yllättävä) funktio genomin ja sen aktiivisen ympäristön säätelyssä

Janne Laiho

Tämä oli hyvä kirjoitus. Tunnetta tieteeseen. Itselle on aina ollut kiehtovaa ajatella noita ajanjaksojen pituuksia. Pari miljardia vuotta perusduunia, ja kun on tietyt työkalut hallussa niin sitten räjähtää. Joskus tuleemieleen verrata tuota ihmisen kehitykseen; ensin satoja tuhansia vuosia perusjuttuja ja juurien kaivamisen opettelua, ja kohta meillä onkin leivänpaahdin ja internetti. Mutta mitä tästä eteenpäin? Ei kai ole syytä olettaa että tämä oli tässä.

MrrKAT

Suomessa nähtävästi löytyy fossiiloituneina:
-Tohmajärvellä on 1800 milj. vuotta vanhoja syanobakteerifossiileita.
-Perämeren suunnalla Muhoksessa on 1300 milj. vuotta vanhoja yksisoluisia fossiileita
-Perämeren suunnalla Hailuodossa on Ediacara-kauden n. 600 milj. v. vanhoja syanobakteeririhmoja.
(Ilmeisesti noita löytyy vain kairaamalla syvältä, paikan päällä kävellen joutuu turvautumaan mielikuvitukseen).

Tässä viimeisestä on valokuva sivulla 23
http://www.lounaisluonto.net/julkaisut/LHL/LHL69.pdf
(vuodelta 1983, väittää sinileviä kasveiksi s. 18, oliko tuohon aikaan vielä kasveja eikä bakuja?)

PekkaP

Teiskon hiilipussit lienevät vielä vanhempia, mikäli niiden eloperäisyys on vahvistettu.

"Hiilipusseja, "arvoituksellisia säkkejä", löydettiin 1800-luvun lopulla Aitolahden Myllyniemen fylliittikallioista. Hiilipussit olivat merkittävä löytö, sillä Suomen kallioperästä ei ole juurikaan löydetty elollisen luonnon merkkejä. Niiden läpimitta on 3-45 cm ja ne sisältävät eloperäistä hiiltä. Tällä perusteella niitä on epäilty alkeellisten levien jäänteiksi.
Hiilipussien iäksi on arvioitu noin 2 miljardia vuotta, jolloin ne kuuluvat maailman vanhimpien fossiilien joukkoon."

http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=teiskon%20hiilipussit&source=web&c...

Petri Riikonen

MrrKAT, kirjoitit: "vuodelta 1983, väittää sinileviä kasveiksi s. 18, oliko tuohon aikaan vielä kasveja eikä bakuja?"

Ilmeisesti kaikenlaiset bakteerit on ainakin jossain luokitteluperinteessä niputettu kasvikuntaan. Itselleni on jäänyt mieleen tuollainen luokittelu yhdestä lapsuuteni ensimmäisistä luontotietokirjoista, Tammen vuonna 1967 kustantamasta Luonnon kultaisesta kirjasta, joka perustuu yhdysvaltalaiseen alkuteokseen.

Kirja on yhä hyllyssäni, ja sen sivulla 142 lukee otsikon "Kasveja jotka eivät ole vihreitä" alla muun muassa näin: "Kasveja, joiden täytyy saada ravinnokseen elimellisiä aineita, sanotaan toisenvaraisiksi. Sadasta toisenvaraisesta noin 99 on sieniä. Bakteerit esim. ovat toisenvaraisia. Ne ovat niin pieniä, että niitä ei näe ollenkaan ilman voimakkaasti suurentavaa mikroskooppia. Koko kasvi on vain yksi solu, mutta monesti ne ovat yhdistyneet ketjuiksi."

Saman kirjan sivulla 128 on kasvikunnan sukupuu, jonka tyvessä lukee sekovartiset ja sekovartisten kohdalta lähtevät haaroina sienet ja levät. Ja sienten haaraan on sivuhaaraksi merkitty bakteerit, levien haaraan sivuhaaraksi sinilevät. Eli yhteyttävät bakteerit on tuossa erotettu muista bakteereista mutta kaikki on luettu kasvikuntaan.

Jos joku sattuu olemaan perehtynyt tähän luokitteluhistoriaan, olisi kiva kuulla aiheesta lisää. Oliko bakteerien luokittelu kasveiksi aikanaan vallitseva käytäntö, koska se alkoi ja milloin siitä luovuttiin?

Petri Riikonen

Katsoin sittenkin tuota luokitteluasiaa saman tien itse, ainakin nyt ensi hätään englanninkielisestä Wikipediasta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Monera

Olettaen että tuo Wikipedia-artikkeli on pääpiirteissään luotettava, bakteerien luokitteluhistoria on ollut aika mutkikas. Bakteerien löytäjä 1600-luvulla luokitteli ne eläinkuntaan. 1800-luvulla jotkut noudattivat 1700-luvulla vakiintunutta eliökunnan luokittelun kahtiajakoa eläinkunta/kasvikunta ja lukivat bakteerit kasveihin. Mutta jo 1800-luvulla esiintyi toinen luokittelu, jossa bakteereille annettiin oma kuntansa eläinten ja kasvien rinnalle. Eliökunnan jako tumallisiin ja alkeistumaisiin (bakteerit) tuli 1920-luvulla, mutta ilmeisesti vanhat luokittelut kummittelivat vielä pitkään. Ja vuonna 1977 virisi idea eliökunnan nykyisestä kolmijaosta tumallisiin, bakteereihin ja arkkeihin.

Noin siis tuon Wikipedia-artikkelin mukaan. En lähtenyt nyt tsekkaamaan tietoja muualta.

Pentti S. Varis

Onkohan stromatoliiteissa myös arkkien jäänteitä; bakteereilla ja arkeilla (ja mahdollisesti myös kasveilla) lienee ollut yhteinen esi-isä, joten niitä on voinut elää samaan aikaan. Bakteerit ja arkit ovat päällisin puolin niin samannäköisiä, että arkkeja pidettiin ennen ilman muuta bakteereina. Varmaan joskus 60-luvulla puhuttaessa kuumaa tai muita erikoisia olosuhteita, kuten esim. suolaisuutta kestävistä bakteereista saatettiin tarkoittaa juuri arkkeja. 1977 Carl Woese osoittikin, että arkkien geneettinen rakenne oli täysin erilainen kuin bakteerien. (Bakteerit ovat geeniensä puolesta jopa lähempänä ihmistä kuin arkkeja!)

http://www.google.fi/search?q=pictures+of+archaea&tbm=isch&tbo=u&source=...

http://www.ucmp.berkeley.edu/archaea/archaea.html

http://www.teachoceanscience.net/teaching_resources/education_modules/ma...

Sekä bakteereilla että arkeilla (kuten myös kaikkien olioiden soluilla) on sisuksissaan useita viruksia. Yllättävää on, että viruksista voi olla isännälleen jopa hyötyä (esim. bakteerit voivat saada viruksilta geenejä, jotka lisäävät vastustuskykyä!)

Mistä sitten virukset ovat peräisin? Viruksen aihioita on mahdollisesti syntynyt monella tavalla (mm. isännän genomista lohkeamalla) minkä jälkeen ne ovat edelleen kehittyneet lateraalien geenien siirtymien avulla. Uudenlaisia viruksia syntyy yhä - todennäköisesti lateraalin geenien siirtymisen tai genomin sisäisen uudelleenjärjestelyn avulla.

Viruksista tunnetaan tarkemmin lähinnä vain fagit, mutta fagit ovat todellisuudessa vain pieni virusten osajoukko. Viruksia ei yleensä pidetä elävinä olentoina toisin kuin arkkeja ja bakteereja, koska virukset eivät pysty lisääntymään muulalla kuin isäntäeliön sisässä.

Bakteerien genomin "kognitiivisten" piirien äskettäin löydyttyä näkemys viruksista, joiden geeneissä ko. piirejä voisi myös olla, voisi muuttua epä-elollisista rajoittunutta elollisuutta kohti. Joidenkin virusten genomikin on jopa suurempi kuin joidenkin bakteerien.

http://www.google.fi/search?q=virus+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&...

http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=experts-where-did-virus...

Anonyymi

Miten voimakkaat vuorovesi-ilmiöt ovat sitten sallineet seesteisen lasagnemeren? Luulisi että niiden turbulenssi olisi vaikuttanut suurimpaan osaan kasvustoa, jättäen vain seilaavan lautan keskelle valtamerta?

Petri Riikonen

Hyvä kysymys. En tiedä, miksi vuorovesivirtaukset eivät häiritse stromatoliittikasvustoa niin kuin eläimet. Mutta nykyisetkin stromatoliitit pärjäävät vuoroveden kanssa. Tässä esimerkki Bahamalta. Subtidal on se alue, joka paljastuu vedestä vain matalimpien laskuvesien aikana, intertidal paljastuu ja peittyy aina vuoroveden vaihdellessa:

"These three settings, subtidal sites in tidal passes, subtidal sites in sandy embayments, and intertidal sites along sandy beaches, are three very different types of habitats for stromatolites communities. None the less, stromatolites are complex communities of cyanobacteria that have found a way to adapt and change to their surroundings."
http://jrscience.wcp.muohio.edu/fieldcourses01/PapersMarineEcologyArticl...

Pentti S. Varis

Syanobakteerien muodostamat stromatoliitit voisivat ehkä kehittyä lujiksi bakteerien oppiessa jotenkin pitämään kiinni toisistaan esim. bakteerista bakteeriin kulkevien "köysien" avulla.Bakteerien älykkyys varmaan riittäisi keksimään keinot.

Kiinnostava on äskettäin meristä löydetty muovisfääri (plastisphere), tuhansien erilaisten bakteerien, kasvien ja levien asuttamat pienet muovipalat. Tutkijoita kiinnostavat erityisesti niiden funktiot ja vaikutukset ekosysteemiin.

Ainakin jotkut bakteerit syövät tai muuten hajoittavat muovia, jolla asuvat. Toiset bakteerit taas syövät toisia bakteereja jne.

Syödäänkö muovisfääriä? Mitä bakteerit ja muovi silloin vaikuttavat syöjiin? Kulkeutuvatko muovit bakteereineen merien halki vai vaipuvatko ne lopulta pohjaan? Muodostavatko ne terveysriskin ihmiselle? Muovisfäärissä asuu monia tuntemattomia bakteereja ja ainakin joitakin taudinaiheuttajia sekä myrkyllisiä leviä.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/06/130627142549.htm

Pentti S. Varis

Kambrin räjähdys, joka seurasi ediacara-vaihetta, on tällä hetkellä tieteen polttopisteessä, koska nyt on ilmestynyt kaksikin tuota ajanjaksoa perusteellisesti analysoivaa teosta, lievästi ID-henkinen Darwins Doubt ja normaalitieteen mukainen parhaiden asiantuntijoiden kirjoittama the Cambrian Explosition.

Tavallisuudesta poiketen Stephen C. Meyerin lievästi ID-henkinen teos on saanut paljon kehuja normaalitiedettä edustavilta professoreilta ja ID-proponentit ovat puolestaan lämpimästi suositelleet the Cambrian Explosition -kirjaa.

http://www.amazon.com/Darwins-Doubt-Explosive-Origin-Intelligent/dp/0062...

http://synergieweb.net/the-cambrian-explosion-the-construction-of-animal...

Myös arkkidarwinisti, biokemian professori Larry Moran on äskettäisessä blogissaan todennut, että "IDioottien" joukossa on todellisia tiedemiehiä.

Geologisesti pienen ajan (n. 40 milj. vuotta) kestäneessä kambrin räjähdyksessä syntyneen monipuolisen eläimistön ilmituloa ei ole onnistuttu vakuuttavasti selittämään darwinistisella pienten muutosten skenariolla.
Tarvittaisiin ehkä nopeita makromutaatioita. Tiede saattaa kuitenkin tarjota uuden, yllättävän näkökulman kambrin räjähdykseen ja evoluutioon yleensäkin. Se on kuuluisien aivo- ja tietoisuustutkijoiden Tononi ja Koch kehittämä integroitu informaatio

http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=a-theory-of-consciousness

Tononin ja Kochin integroitu informaatio merkitsee tietoista tilaa. Eri tietoisuudentilat ovat aivojen eri osissa muodostuneita informaatiotiivistymiä. Tietoisuudentila on tällöin ehkä käsitettävä objektiivisena maailmanelementtinä pikemmin kuin subjektiivisena kokemuksena (vrt. neutraali monismi).

Integroidun informaation idea soveltuu hyvin myös yleisiin solukollektiiveihin (etenkin genomikollektiiveihin) ja niiden evoluutioon. Kuten tietoisuudentilojen tapauksessa, myös evoluutiossa vähäiset reunaehtojen muutokset saavat aikaan suuresti toisistaan poikkeavia informaatiotiivistymiä ja niiden mukaisia evoluution askeleita. Voidaan kuitenkin olettaa, että informaatiolla ja sen tiivistymillä on jotkut loogis-matemaattistyyppiset säännöt, jotka rajoittavat informaation ja sen indusoiman evoluution vain määrätyntyypisiin moodeihin, joita edustavat kulloisetkin eliöluokat.

(Ymmärrän, että tarjoamani blogikommentti ei taida oikein kuulua asiaan, joten..)

Pentti S. Varis

Bakteerit eivät kuhise ainoastaan stromatoliiteissa, vaan kaikki eläimet ja kasvit ovat monien erilaisten bakteerien ja muiden mikro-organismien kansoittamia. Monet bakteerit ovat isännälleen hyödyllisiä ja tärkeitä.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/07/130718142417.htr

Hologenomi merkitsee olion genomin ja oliota iholla, suolistossa jne. kansoittavan mikrobiotan genomeja yhdessä. Hologenomi vaikuttaa aivojen kehitykseen, immuunisuusjärjestelmään, ruoansulatukseen, henkilökohtaiseen ominaistuoksuun ja moneen muuhun asiaan.

But evidence of the impact that these microbes have on their hosts continues to grow rapidly in areas ranging from brain development to digestion to defense against infection to producing bodily odors.

Nyt ymmärretän myös, että sikäli kuin luonnonvalinta toimii, sen kohteena on hologenomi. Niinpä esimerkiksi koiraan ja naaraan mikrobiotan joidenkin bakteerien genomin samankaltaisuus tai erilaisuus ratkaisee jälkeläisten elinkykyisyyden.

http://www.google.fi/search?q=bacterial+genome+pictures&tbm=isch&tbo=u&s...

Tätä on tutkittu manipuloimalla jewel wasp -nimisen ampiaislajin suoliston mikrobiotan muutamien bakteerien genomia. Mitä samankaltaisempia mikrobiotan bakteerien genomit olivat, sitä elinkykyisempiä jälkeläisiä syntyi.

http://www.google.fi/search?q=jewel+wasp+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=...

Aarne Rantala

Eliöiden luokittelusta:
Eikös se mennävuosien 'kansakoulun luonnonopin' luokittelu lähtenyt ihmisestä, niin että ihmistä eniten muistuttavat eliöt luokiteltiin tarkemmin, ja lopuille aina keksittiin sopiva 'roskakori' ?
Lähimpänä ihmistä ovat nelijalkaiset, jotka jaettiin nisäkkäisiin, lintuihin, matelijoihin ja sammakkoeläimiin - kaksi ensimmäistä lienee nykyistenkin käsitysten mukaan ihan järkeviä ryhmiä, mutta lopuissa on vähän roskakorin vikaa. Loput selkärankaiset - niin suulliset kuin suuttomatkin - sysättiin roskakoriin nimeltä kalat, ja loput eläimet - eli eläinkunnan enemmistö - selkärangattomien roskakoriin.
Kaikki muut eliöt sitten kuuluivat kasvikuntaan, josta taas erotettiin pari putkilokasvien ryhmää paljas- ja koppisiemenisiksi, ja sitten loput tumalliset - muut kasvit, sienet, ruskeat levät, jnpp. - samoin kuin bakteerien ja arkkien domainit kokonaisuudessaan sysättiin itiökasveihin.

Teiskon hiilipusseista:
Muistaakseni Arvo Matiston Corycium-raportin (GTK:n julkaisu 268 vuodelta 1974) mukaan hiilipusseista on löydetty kohtuullisen tunnistettavia bakteerisolun jäänteitä, tosin varsin niukasti. Aiheesta lienee käyty melkoinen väittely 1950-luvun alussa, mukana mm. Kalervo Rankama ja Harmon Craig. Mikroskooppisia solunjäänteita niistä taidettiin osata etsiä vasta sen jälkeen kun Tyler ja Barghoorn olivat löytäneet (1953) ja julkaisseet (1954 ja 1965) Gunflintin paremmin säilyneet mikrofossiilit.

Aarne Rantala

Korjaus: Loput selkärankaiset – niin leualliset kuin leuattomatkin – sysättiin ..

Ei, en ole muuttumassa ihmissudeksi, mutta tämän viikon alkupuolella Kuu herätti minut aamuyöllä noin kello kolmelta.

Tarkkaan ottaen heräsin vessakäynnin takia, mutta kun ikkunasta vilkaistessani näin kirkkaan Kuun, en vuoteeseen palattuani enää saanut unta. Minun oli pakko nousta uudestaan, pukea silmälasit ja kaivaa vielä kiikarikin esiin.

Olinhan vähän aikaa sitten lukenut kuuinnostusta herättävän kirjan Kuu taivaalta (Tommi Laurinsalo ja Markus Hotakainen, Docendo 2012) ja sen myötä ensi kertaa eläessäni alkanut opetella Kuun ”merien” eli laajojen, tummien basalttitasankojen nimiä. Nyt oli tuon jälkeen ensi tilaisuuteni tutkailla niitä luonnossa, enkä malttanut jättää sitä käyttämättä.

Kirjoitin mainitusta kirjasta esittelyn helmikuun Tiede-lehteen (ilmestyy 12.2.), ja päätin sen sanoihin: ”maltan tuskin odottaa, että pääsen seuraavan kerran katselemaan Kuuta kiikarilla”. Tuo ei siis ollut retorista liioittelua vaan kirjaimellinen totuus.

Olen huomannut itselleni tyypilliseksi, että kun kiinnostun jostakin, kaivan siitä tietoa kuin uuden ryyppyputken avaava juoppo. Lisäksi yleensä koen tärkeäksi, että tieto on mahdollisimman luotettavaa. Yritän etsiä lähteet, jotka tyydyttävät täsmällisyydenkaipuuni.

Esimerkiksi nyt innostuttuani opettelemaan Kuun meriä, lähdin helpoimmin löytyvästä päästä eli Wikipedia-tiedosta, mutta se oli vasta alkua. Koska Wikipedian nimistössä ainakin lukemishetkelläni näytti olevan yksi epämääräisyys (Mare Serenitatis oli listan mukaan Hiljaisuuden meri mutta oman Wikipedia-artikkelinsa mukaan Kirkkauden meri), menin kirjahyllylleni.

Arvelin, että kuulentojen vuosikymmenellä suomennettiin huolellisesti, ja siksi nappasin Otavan iso fokus -tietosanakirjan vuodelta 1975. Siitä löytyikin Kuun kartta suomenkielisine nimineen: Myrskyjen valtameri, Sateiden meri, Pilvien meri, Kosteuden meri, Kylmyyden meri, Sumujen meri, Kirkkauden meri, Rauhallisuuden meri, Hedelmällisyyden meri, Nektarimeri, Vaarojen meri. Jänniä ja mielikuvituksellisia nimiä. Kukahan ne on keksinyt, ja mitä niiden taustalla mahtaa olla, aloin seuraavaksi pohtia.

Pari hyllyä alempaa noukin kirjan Star maps, History, artistry and cartography (Nick Kanas, Springer-Praxis 2007). Sen osuus Kuun kartoituksesta osoittautui valitettavan suppeaksi mutta paljasti sentään, että Kuun pinnanmuotojen nimistöstä oli 1600-luvulla kilpallut kaksi vahvaa ehdotusta: puolalaisen Johannes Heveliuksen (1611-1687) Selenographiassaan esittämä ja italialaisen Giovanni Ricciolin (1598-1671) versio.

Heveliuksen Kuussa esiintyy Maasta otettua nimistöä, kuten Mare Mediterraneum eli Välimeri, jonka keskellä olevan kraatterialueen hän nimesi Sisiliaksi. Ricciolin mukaisina tunnemme Kuun meret nykyisin: Mare Imbrium (Sateiden meri), Mare Nubium (Pilvien meri), Mare Fecunditatis (Hedelmällisyyden meri), Mare Tranquillitatis (Rauhallisuuden meri, ensimmäisen kuulennon laskeutumispaikka) ja niin edelleen.

Kirjassa on 1700-luvulla tehty kuva Heveliuksen ja Ricciolin kuukartoista rinnan; tämän Tabula selenographican näkee myös esimerkiksi Wikimedia Commonsista.

Mutta juuri Riccioliko nuo nimet keksi? Ja miksi sateita ja pilviä? Uskomukset Kuun vaikutuksesta hedelmällisyyteen kyllä mainitsi Otavan iso fokuskin.

Aseistautuneena Ricciolin nimellä ja Kuun maantieteen eli selenografian termillä palasin nettihakuihin.

Englanninkielinen Wikipedia oli hyvä ensimmäinen lähde. Artikkelin Selenography mukaan nimistö oli juuri Ricciolin luoma ja sääaiheet perustuivat muiden ohella vanhoihin uskomuksiin Kuun vaikutuksista muun muassa säätiloihin.

Mutta olivatko nuo Wikipedia-tiedot luotettavia?

Selenography-artikkelin viitteissä listattiin Rice-yliopiston Galileo-projektiin. Näköjään myös sen sivuilla mainitaan, että merien nimet antoi nimenomaan Riccioli. Uskotaan nyt sitten.

Entä nimistön alkuperä sääaiheineen? Mihin perinteeseen Riccioli pohjasi?

Ehkä varmimmat vastaukset löytyisivät Ricciolin oman ensyklopedian Almagestum Novumin kirjasta neljä, jossa hänen karttansa esiintyvät. Ehkä kirja löytyisi jopa käännöksenä, jota osaisin lukea, mutta ihan noin syvälle en nyt jaksanut alkaa kaivautumaan.

Varmimmalta modernilta lähteeltä kuulosti Wikipedian Selenography-artikkelin lähteissä listattu Mapping and naming the Moon, A History of lunar cartography and nomenclature (Ewen Whitaker, Cambridge University Press 1999). Samaa suositteli perusteellisempana lähteenä myös oman kirjastoni Star maps -kirja. Harkitsin opuksen hankkimista sähkökirjana, mutta Amazon tarjosi vain painettua versiota ja sen hinta oli tähän tarpeeseen turhan suolaiset 59 dollaria.

Googletin vielä Kuu-uskomuksista hakusanoilla ”moon lore” ja löysin 1800-luvulla julkaistun tietokirjan – nimeltään juuri Moon lore (Timothy Harley, Butler & Taylor 1885). Teos on Gutenberg-projektin nettisivuilla vapaasti luettavissa. Tuon kirjankin mukaan Kuun on uskottu vaikuttavan säätiloihin monin tavoin. Ehkä tämä nyt kelpaisi tiedokseni tällä erää. Hakuputki ohi tai ainakin tauolle.

Tietoaddiktiota aloin juuri nyt pohdiskella erityisesti siksi, että Tiede-lehden maaliskuun numeroon (12.3.) on ainakin tämänhetkisen sisältösuunnitelman mukaan tulossa psykologi Tuija Matikan kirjoittama artikkeli tuosta aiheesta. Editoidessani tekstiä jonkin aikaa sitten totesin, että ilmiselvästi kuulun artikkelin käsittelemään kategoriaan.
Onneksi tietoaddiktio ei liene kaikein vaarallisimpia addiktioita terveydelle – eikä välttämättä ihmissuhteillekaan, kunhan malttaa silloin tällöin kohottaa nenänsä kirjasta ja tuottaa jotakin keskustelun kaltaista.

Minulla on ollut lisäonnena se, että vaimoni on aina suhtautunut tietointoiluuni hyvin ymmärtäväisesti. Sitä paitsi tiedetoimittajana taidan olla tietoaddiktin unelma-ammatissa.

Löytyykö täältä muita, jotka kehtaavat tunnustautua tietoaddikteiksi? Ehkä voisimme perustaa ”anonyymien tietoaddiktien klubin”, tai jotain. ;)

Kommentit (17)

Matti B.

Tietoaddiktiutta ilmenee itsellänikin. Kun kiinnostun jostakin asiasta joudun joskus lähes pakonomaisen vimman valtaan hankkiakseni kaiken saatavilla olevan relevantin tiedon kyseisestä asiasta. Työkaluina käytän internetiä, josta poimin yleensä vain keskeiset väittämät ja lähteet. Hankin lähdekirjat käsiini kirjaston avulla ja se kaikkein makein aarreaitta on yleensä lähdekirjojen ala- ja lähdeviitteet, joita edelleen hankin käsiini jos mahdollista. Joskus jos ongelma on vaikea tai lähteiden hankkiminen on hankalaa joudun myös ostamaan kirjallisuutta ulkomailta.

Sitten kun minusta tuntuu, että kaikki helposti saatavilla oleva tieto on kaivettu, unohdan koko asian enkä yleensä palaa siihen enää koskaan.

Qtamo

Minuakin tieto (hyvin perusteltu uskomus) kiinnostaa, tosin olen ehkä hieman fakki-idiootti. Kuitenkin askarruttaa tässä nykyisessä tiedon hankkimisessani se, kuinka esim. ikä vaikuttaa asioiden mieleenpainamiseen (tai pikemminkin tiedon kaivamiseen muistista)? Tuossa tekstissäsi on hyvin ytimekkäästi paljon tietoa. Minua kiinnostaisi, pystytkö esimerkiksi sinä, (tai joku muu) muistamaan tuon tyyppisen tekstin sisällön vaikka esim. viikon päästä? Omalla kohdalla olen huomannut että informaatiota on nykyään niin paljon ja helposti saatavilla (mikä on myös hyvä asia) että asioita ei tule painettua tietoisesti muistiin.

Petri Riikonen

Qtamo, hyviä kysymyksiä. Ainakin minusta tuntuu, että nuorempana detaljitiedot löytyivät muististani helpommin kuin nyt. Mutta asiayhteyksiä koen yhä pystyväni muistamaan kohtuullisen hyvin.

Yleensä pyrinkin hahmottamaan ja ymmärtämään asiayhteyksiä ja muistamaan ennen kaikkea niitä, koska pidän sellaista tietoa hyödyllisimpänä. Detaljeja voi aina kaivaa jostakin lähteestä, varsinkin nykyisin, kun netti on yleensä aina käsillä jonkin vehkeen kautta.

Tietenkin jos jotakin asiaa pyrkii hallitsemaan vähänkin syvällisemmin, on alettava muistaa detaljejakin. Mutta silloin niitä onkin yleensä kerrannut niin monesti, että niiden muistijäljet alkavat olla aika vahvoja.

Usein koetan ihan tietoisesti vahvistaa muistijälkiä, jos haluan muistaa tiettyjä yksityiskohtia, tärkeitä tai vain muuten itseäni kiinnostavia. Esimerkiksi blogipostaukseni yksityiskohdista uskon viikossa unohtavani henkilöiden ja kirjojen nimitiedot ainakin pääosin, enkä pidä sitä kovin harmillisena. Sen sijaan Kuun merten suomenkielisiä nimiä olen nyt huvittunut opiskelemaan, ja siksi olen varta vasten kerrannut niitä mielessäni harva se päivä.

Lisäksi uskoisin, että kestomuistiini jää se, että Kuiden merien sääaiheiset nimet ilmeisesti annettiin vanhojen Kuuhun liitettyjen sääuskomusten pohjalta ja että nykyinen nimistö syntyi muutamia vuosisatoja sitten. Ehkä muistan myös nimikilpailun, koska ne Heveliuksen ja Ricciolin rinnakkaiset kartat saattavat hahmona jäädä muistiin.

Qtamo

Sama juttu itsellänikin, nuorempana muistista oli helpompi noutaa tietoa. Tuo muististrategiointi on hyvä menetelmä, olipa se millainen tahansa.

PS. Kiitos vastauksestasi, mukava huomata että tässä ilmeisesti on vielä ihan "normaalin" kirjoissa :)

MrrKAT

Minulla on läppärissä "Virtual Moon Atlas", siitä saa hiirellä klikaten vaikka mitä tietoa ja vaikka mistä kraatterista.

Tietoaddikti on tyypillista Aspergerille, perehtyy hyvin syvälle, syvemmälle kuin tavan ihminen, että voisi leikkiä asiantuntijaa,
"valelääkäriä" tutuille jne. Siihen liittynee läheisesti uutisaddikti, tunnistan oireita jo isovanhemmilta (ennen sotia jo).

Tuija Matikka

En taida olla varsinainen tietoaddikti, koska en kaivele lähteitä enkä varsinkaan niiden alaviitteitä - paitsi joskus. Sen sijaan olen vaikea-asteinen idea-addikti. Saan aivan valtavan mielihyvätujauksen, kun joku esittää jonkin itselleni uuden näkökulman. En ole viskisieppo vaan ideasieppo.

Esimerkkinä olkoon puoli tuntia sitten lukemani päättelyketju: "Valo kulkee nopeammin kuin ääni. Tästä syystä jotkut ihmiset näyttävät välkyiltä, kunnes avaavat suunsa." Mielestäni on riemukasta, että joku on pystynyt risteyttämään kaksi tuttua ja aiemmin toisiinsa täysin liittymätöntä faktaa ja havaintoa uudeksi "ajatusmolekyyliksi".

Ihan sama onko uudessa tulokkaassa päätä tai häntää. Iloitsen siitä, että maailmankaikkeuteen on syntynyt ikään kuin uusi eläin- tai kasvilaji lisäämään ajatusmaaliman monimuotoisuutta. Suurin riemu syntyy, jos idea sisältää käyttökelpoisen ja syvällisen elämänviisauden, mutta kyllä koen oivaltamisen riemua silloinkin, kun uusi idea osoittautuu tarkemmassa tarkastelussa kelvottomaksi.

Idea-addiktina luen hullunlailla kirjoja tai keskustelupalstoja siinä toivossa, että löytäisin uuden tiedon tai ajatuksen. Katson telkkaria tai nettiluentoja ällistymisen toivossa (ja lepuuttaakseni heikkoa niskaani). Keskustelen ihmisten kanssa löytääkseni uusia näkökulmia. Ihmisen kyky keksiä ainutlaatuisia ajatuskulkuja ei lakkaa sykähdyttämästä.

Joskus tietetysi surettaa, kun huomaan itseni tai jonkun toisen ajatelleen itsensä omintakaisella logiikalla epätoivon nurkkaan. Mietin kuumeisesti, voisiko samaan tilanteeseen löytyä yhtä tosi, mutta armeliaampi näkökulma. Sellaisen löytäessäni koen orgasmia muistuttavan mielihyvän, josta Ilpo Kojo käyttää nimitystä "igoristisen aktii" eli "näinkin voi tehdä!".

MrrKAT

Entä ristiriitaisten uutisten tai näkökulmien addiktio ? Tarkoitan semmoisia jotka on sinun maailmankuvasi vastaisia ?
En voi sanoa itselläni olleen kova mutta silti paljon korkeampi kun tavan kansalaisilla (jotka tuntuvat välttävän kuin ruttoa ettei väärä usko/ideologia tartu tai tutut näe).

Petri Riikonen

MrrKAT, kiinnostava kysymys.

Toisenmielisten mielipiteitä ja uskomuksia luen usein ja kiinnostuneena, koska haluan yrittää ymmärtää, miten ihmiset perustelevat kantansa mielipide- ja uskomusasioissa.

Mutta sellaista tietona esitettyä aineistoa, jonka faktasisältöön tai päätelmiin en luota, välttelen lukemasta. Ajattelen, että sellaisesta mahdollisesti tarttuvat muistikuvat voivat häiritä luotettavamman tiedon muistamista sekoittumalla muistikuvissani siihen.

Tuija Matikka

MrrKAT, tiivistit hyvin addiktioni ytimen. Etsin tosiaan kouristuksenomaisesti täydennyksiä aiemmin kuulemiini uskomuksiin ja faktoihin. Lisäksi vertailen suorastaan pakonomaisesti eri yksilöiden tai jopa kansanryhmien kollektiivisia ristiriitaisia näkökantoja.

Parhaillaan luen iltalukemiseksi Robert Triversin kirjaa Petos ja itsepetos ihmiselämässä. Eilen ehtoolla tavasin lukua 10, joka käsittelee sitä, miten eri tavoin israelilaiset, palestiinalaiset sekä läheisemmät ja kaukaisemmat "naapurit" mieltävät Lähi-idän tilanteen.

Lukemani nosti elävästi mieleen kolmen viikon jakson, jonka satuin olemaan vuonna 1981 Israelissa. Sattuneesta syystä tulin vierailleeksi juutalaisten sotilassairaalassa ja useissa kibbutseissa sekä Betlehemin poliisiasemalla. Ja toisaalta vierailin Jerusalemin palestiinalaisosassa ja olin jopa palestiinalaisten häissä Länsirannan miehitetyllä alueella Ramallahin lähellä. Jerusalemissa minulla oli oppaana palestiinalainen, mikä antoi kutkuttavan näkökulman Getsemaneen, itkumuuriin, via Dolorosaan ja moskeijaan sekä muihin turistinähtävyyksiin. Muistan vieläkin sen oivalluksen orgastisen aalon kun tajusin, miten palestiinalaiset tilanteen mieltävät. Ehtoolla lukemani Triversin ajatukset täydensivät kuvaani uskomusten välisestä kuilusta. Triversin avulla ymmärrän ehkä paremmin, mikä kristillisen sionismin rooli on koko sopassa.

Tavallaan ajattelen yksilöiden välisiä uskomuseroja niin, että ensin on tyhjä näyttämö, johon tulee jonkun yksilön näkökulma. Sitten näyttämölle tulee toinen yksilö tai ryhmä, jolla on omat uskomukset. Ajan oloon näyttämölle tulee aina vaan lisää porukkaa ja ikään kuin näen jokaisen ihmisen pään päällä ajatuskuplan, joka kertoo, miten tämä ihminen tilanteen näkee.

Esimerkiksi ennen keikkaa Israeliin tunsin vain sen kiiltokuvatarinan, jota uskontotunnilla kerrottiin Jeesuksesta ja kumppaneista. Kun vierailin sotilassairaalassa, näin omin silmin juutalaisia, jotka olivat loukkaantuneet hyvinkin vakavasti palestiinalaisten tekemissä iskuissa. Juttelin heitä hoitavien ihmisten kanssa ja seurasin kun helikopterit toivat teholle uusia potilaita. Palestiinalaisalueen häissä taas kuulin, millaista kohtelua palestiinalaiskylä saa osakseen israelilaisten sotilaiden taholta. Eli meeminäyttämö sai merkittävästi lisää näyttettelijöitä. Ja eilen, yli 30 vuotta myöhemmi, sain taas uuden näkökulman. Toki tässä välissäkin on tullut täydennystä.

Voisi kai sanoa, että addiktioni kohdistuu meemien ekosysteemin ymmärtämiseen. Eli suurinta herkkua on, kun saa täydennystä monikerroksiseen mielen teoriaan. Faktoissa ja varsinkin nimien oikeinkirjoituksessa olen tosi tosi tosi huono.

Tuija Matikka

Petrin kysymys siitä, kannattaisiko tästä addiktiosta pyrkiä eroon, jäi mietityttämään. Täytyy sanoa, että en halua vierottua tästä pakkomielteestä. "Hoitomyöntyväisyyteni" on täysi nolla. Haitat ovat niin pienet huviin ja hyötyyn verrattuna.

Mieleni on alati laajentuva tarina- ja uskomuskirjasto, johon tulee jatkuvasti uusia ja täydentyviä tarinoita. Tarinat sisältävät pakostakin faktatietoa. Liikuntarajoitteisena ihmisenä olisin idiootti, jos en rakentaisi ja rikastaisi sisäistä maailmaa.

Ainoa harrastukseni haittapuoli on se, että välillä todella masentaa, kun kaksi tai useampi taho ovat uskomustensa ja näkökantojensa kanssa keskenään hakauksessa ja tukkanuottasilla. Tulee tosi avuton olo, kun ei saa millään ilveellä osapuolia näkemään tilannetta toisen kannalta eikä keksi osapuolille yhteistä intressiä. Mutta sekin paha mieli hieman hälvenee kun osaa suhteuttaa tämän yhden näyttämön tilanteen niihin porukoihin, jotka toimivat keskenään rakentavasti. Eli näkee useat näyttämöt toiminnassa yhtä aikaa.

Metusalah

Tämä on minulle kiusallinen aihe, koska toisaalta olen varma asiastani, mutta toisaalta en pysty todistamaan tai perustelemaan havaintojani mitenkään. Tunnen itseni avuttomaksi ja tyhmäksi tässä asiassa. Sen vuoksi kirjoitan lyhyesti:

Fakta 1: Olen aina nukkunut huonosti täydenkuun aikaan; heräilen tunnin välein ja kääntyilen sängyssäni kuin kiimainen delfiini akvaariossaan. Tämä vaihe on päällä juuri nyt (28.1.) koska täysikuu oli eilen. Heräily ja levoton uni kestää 1-2 yötä ennen/jälkeen täydenkuun, riippumatta siitä, onko pilvistä tai kirkasta, kesä tai talvi. Kummallisinta on, että en yleensä tunne itseäni väsyneemmäksi, vaikka takana olisikin "full moon night". Näen myös enemmän unia täydenkuun aikaan kuin muulloin.
Olen keskustellut tästä aiheesta useiden ihmisten kanssa elämäni aikana ja monia "sielunveljiä" olen toki tavannut, mutta useimmat kiistävät asian, koska heillä ei ole ollut vastaavia kokemuksia. Millä perusteilla tästä asiasta voisi väitellä kenenkään kanssa, koska kummankaan osapuolen kokemuksia tuskin voidaan tieteellisesti todistaa tai falsifioida?

Fakta 2: (Löyhästi edelliseen aiheeseen/nukkumiseen liittyen) Koska olen herkkäuninen, en voi juoda kahvia enää klo 17-18 jälkeen illalla, mikäli aion nukkua seuraavana yönä. Tämän vuoksi olen jo parikymmentä vuotta juonut vain tuimat aamukahvit, jotta päivä lähtisi kunnolla käyntiin. Silti tunnen/tiedän ihmisiä, jotka juovat kahvia ennen nukkumaanmenoa, jotta he "saisivat unen päästä kiinni".
Tiedän satavarmasti, että sekä minä/kaltaiseni, että ennen sänkyyn menoa kahvia juovat puhuvat totta, mutta mikä voisi olla se metodi, jolla nämä keskenään ristiriitaiset tosiasiat voitaisiin hyväksyä tieteellisiksi faktoiksi?

Pentti S. Varis

Lieneekö mitään mielenkiintoa siinä, että joku valottaa toisenlaista tiedonhankintatapaa (joka voisi kuulua sitaatteihin oikeastaan..). Minulle eivät nimittäin anonyymien addiktien kerhon ovet avautuisi.

Esimerkiksi kirjastosta lainaan usein kasan fysiikkaa, biologiaa, aivotiedettä, eläintiedettä, psykiatriaa jne käsitteleviä kirjoja, joista luen ehkä kymmenisen sivua sieltä täältä, nappaan jonkun kiinnostavan ajatuksen ja suljen kirjan - usein lopullisesti. Tuo ajatus sitten muhii "päässäni" ja tuottaa oivalluksia - tai ei tuota, ihan sama.

On niinkuin mielimusiikkia kuunnellessani riittää muutama tahti tuottamaan saman taidenautinnon kuin tunnin kuuntelu.

Kerran näin Hitleristä kertovan kirjan ja luin siitä tasan yhden virkkeen, jossa kerrottiin, että Hitler teki paljon tietävän vaikutuksen siepattuaan kirjasta jos toisestakin muutaman ajatuksen ja kehiteltyään niiden herättämä't ajatukset ilmaisukuntoon. Tai oikeastaan, tuo kehittely mahtoi olla spontaania.

Ja Adolfin yhteen aikaan luokkatoveri Ludwig Wittgenstein oli ilmeisesti samanlainen. (Molemmathan olivat myös mystikkoentustiastikkojan ja Wagner-faneja ja vihelsivät kilpaa säveltäjän kappaleita. Kumpikin vihelsi sävelpuhtaasti, mutta Ludwig ilmeisesti komeammin kuin Adolf. mistä eräät uskovat Adolfin juutalaisvihan saaneen ponnetta..).

Niinpä myös Wittgenstein saattoi luoda silmäyksen johonkin artikkeliin tai kirjaan ja alkaa "apinan raivolla" kehitellä siitä lukemaansa muutamaa lausetta eteenpäin ja kytkemään sitä perusajatuksiinsa. Niinpä G.H.von Wright kirjoitti Wittgensteiniin tutustuttuaan:"Kun hän on täysin tietämätön kaikkien filosofien opeista lukuun ottamatta omaansa, hänen kanssaan on hyvin vaikea keskustella,.."

Ja vaikka maailmankatsomukseni on kokonaan toinen kuin Hitlerillä, koen kuitenkin tiedonhankintatapojemme olevan samanlaiset. Mutta tämähän uskomus tosiaan perustuu siihen yhteen ainoaan virkkeeseen, jonka luin Hitler-kirjasta (en muista edes mistä ja milloin..) Joten kerhon jäsenyyttä lienee turha edes hakea..

MrrKAT

Metusalah, Faktaa 2 on jo löydetty ja tutkittu.
http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=caffeine-disrupts-sleep-f
"Caffeine Disrupts Sleep for Morning People, but Not Night Owls
The researchers said this is the first study to link caffeine intake with "chronotype," which classifies people by the time of day they are most alert and active."

P.R., minä olen alkanut vähentää täyshötön ja huuhaan lukemista. Ennen tutustuin edes jonkin verran, lähinnä debatti mielessä, mutta aika on rajattu ja jostain on pudotettava. (Ja nykyään, koska usein netissä, niin tuovat vielä turhaa virustautia koneeseen).
T.M:n tavoin löydän paradokseja ja aivonravistusta asiastakin, viimeksi just samaisesta Triversin kirjasta, ja sitä ennen Kahnemanilta.

Tuija Matikka

Luin Triversin loppuun ja aloitin eilen Kathryn Schultsin kirjan Being Wrong. Adventures it the Margin and Errors. Aika hyviä juttuja oli myös Jonah Lehnerin kirjassa The Decisive Moment. How the Brain Makes Up Its Mind. Jälimmäisessä oli muistaakseni samoja lento-onnettomuuksiin vaikuttaneita juttuja Triversillä. Niin ja tietysti Elliot Aronsonin ja Tevriksen mielettömän hauska ja pätevä kirja Mistakes were made (but not by me). Jälkimmäinen kirja on mielestäni tämän aihepiirin paras.

Pirjo Roikonen

"Ei ole vain yhtä tapaa olla oikeassa, mutta niin monta tapaa on olla väärässä."
Mistä lie pälähti päähäni, ei kai omakeksimäni kuitenkaan?

Seuraa 

Tieteen tykkääjä

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri ja mikrobiologi, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Hän etsii tieteestä hyötyjä ja iloja.

Teemat

Blogiarkisto