Kirjoitukset avainsanalla opetus

Nyt jälkiviisaana tykkään kovasti siitä, että minut koulu- ja opiskeluaikoina pakotettiin omaksumaan tiettyjä tietokokonaisuuksia. Niistä on ollut sen jälkeen suurta iloa ja hyötyä, kun olen pyrkinyt ymmärtämään maailmaa ja toimimaan siinä. Siksi tyrmistyin törmätessäni aatteeseen, jonka mukaan koulussa olisi nykyisin turha opetella muistamaan tietoja, koska ne löytyvät niin helposti netistä.

Yhdysvaltalainen kouluttaja Will Richardson puhuu aiheesta TED-esitelmässä, mutta selvemmin ja kärjistetymmin hän esittää näkemyksensä TED-kirjassa Why School? Siinä hän kirjoittaa ihmettelevänsä, miksi koululaisten pitää kokeissa tietää sellaisia asioita kuin että monsuunit vaikuttivat intialaisen Gupta-valtakunnan kehitykseen. Hänen mielestään koulussa ei ole tärkeintä, että lapset oppivat paljon asioita vaan että he oppivat rakastamaan oppimista ja etsimään kulloinkin tarvittavia tiedonpalasia moderneilla välineillä.

Toki oppimisen rakastaminen on hyväksi, ja tietenkin tiedonhakutaito on tärkeää. Jossakin vaiheessa on kuitenkin myös opiskeltava asiakokonaisuuksia. Luonnonolojen vaikutus Etelä-Aasian historiaan saattaa länsimaalaisesta äkkiseltään kuulostaa kaukaiselta detaljilta, mutta toisaalta liekö huono ajatus oppia jotakin historiasta ja oloista Intian niemimaalla, missä yli seitsemäsosa ihmiskunnasta elää?

Kirjassa esiintyy motto ”Don’t teach my child science; instead, teach my child how to learn science.” Mielestäni jälkimmäinen on mahdotonta ilman ensimmäistä.

Netti on kyllä osaavasti käytettynä erinomainen väline tietojen tarkistamiseen ja päivittämiseen ja oman aiemman tietouden lisäämiseen. Mutta kaikki nämä toimivat kunnolla vain, jos on aiempaa tietopohjaa, jolle rakentaa.

Yleissivistävän koulutuksen hienous on juuri siinä, että jokainen saa perustietopohjan, jolle on hyvä kiinnostusten ja tarpeiden mukaan kasata lisää. Mutta ensin se perustietopohja on koottava, eikä se synny ilman tietojen painamista mieleen.

Kyllähän ilman perustietopohjaakin voi tietysti alkaa opetella asioita esimerkiksi netistä. Silloin tiedonosien merkitystä ja eri tietolähteiden luotettavuutta on kuitenkin hyvin vaikea arvioida. Voi ajautua harhaan tai tulla huijatuksi.

Lisäksi kaikkein luotettavimpaan tietokokonaisuuksien rakentamiseen ja lähteiden luotettavuuden arvioimiseen tarvitaan kunkin alan asiantuntijoita, jotka ovat rakentaneet muistiinsa todella laajoja kokonaisuuksia kyseisestä aiheesta.

On nimittäin niin, että ainoastaan ollessaan jonkun ihmisen muistissa tieto on varsinaisesti käytettävissä. Netti on vain tiedon varasto.

Siksi olen sitä mieltä, että sekä valistuneiden maallikoiden että pätevien asiantuntijoiden tuottamiseksi tarvitaan yhä koulutusta, jossa tietokokonaisuuksia opetellaan muistamaan.

Kommentit (103)

Raili Leino

Kyllä - juuri näin! On oltava tietopohja, jota vasten sitä netistä hakemaansa peilaa.

hyypiö

Duoda duoda.

Minun päähän ei asiat jää ilman yhteen liimaavaa kokonaisuutta. Yksittäiset faktat ja yksityiskohtainen asioiden listaaminen on minulle pahinta myrkkyä. Tiedon soveltaminen ja yhdisteleminen taas on mitä mukavinta hommaa.

Pikainen googlaus antaa vaikka tuollaisen linkin useiden samanlaisten joukosta ja se jakaa kahteen kategoriaan
http://lorien.ncl.ac.uk/ming/learn/sen-int.htm
Tuossa pidemmälle vietyä jaottelua
http://serc.carleton.edu/NAGTWorkshops/earlycareer/teaching/learningstyl...

On ilmeisen väärin olettaa, että se tunnilla istuva ihminen todellakin imee tietoa samalla tavoin sisuksiinsa kuin vieressä istuva lajitoverinsa.

Meillä jokaisella on heikkoutemme ja vahvuutemme. On tietysti välttämättömyys tietää asioita ja hallita edes jotenkin niitä heikompia puoliamme. Olen vaan sitä mieltä, että ehkä henkilökohtaista oppimista voisi pyrkiä optimoimaan viemällä sitä hieman yksilökeskeisempään suuntaan.

WM_

Tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe, jota olen tässä pyrkinyt seuraamaan.

"..miksi koululaisten pitää kokeissa tietää sellaisia asioita kuin että monsuunit vaikuttivat intialaisen Gupta-valtakunnan kehitykseen.."
Niin, miksi kokeissa? On hyvä että näitä opetetaan tunneilla, mutta mielestäni pitäisi priorisoida asiat tärkeysjärjestykseen eikä kysyä tuollaisia kokeessa. Noiden perusteella antaa arvosana, joka on käyntikorttisi ylempiin tutkintoihin.

Tulee mieleen kuinka bussissa eräänä aamuna yläkoulu-ikäiset tytöt tuskastelivat kokeisiin lukiessaan mitä eroa on Kalalokilla ja Harmaalokilla. Mielestäni aivan uskomattoman turhaa nippelitietoa tungetaan oppimisiässä olevien pää täyteen. Tässäkin asiassa tottakai tunneilla pitää opettaa, että lokkeja on useita erilaisia, mutta täytyykö sellaiset detailit oikeasti painaa päähän jotain koetta varten? Itse en ainakaan enää erota noita kahta otusta toisistaan ja tuskin koskaan tulee niin suurta tarvetta ettenkö ehtisi tosiaan netistä asiaa tarkistamaan.

-:)lauri

Olen Riikosen kanssa samaa mieltä. Tiede on ensisijaisesti kiinnostusta ymmärtämistä ja löytämistä kohtaan ja se, että voi jotain ymmärtää tai löytää vaatii minustakin mahdollisimman laajan käsityksen juuri niistä asiakokonaisuuksista, jotta ne ymmärtäisi ja että niistä voisi jotain löytää.

Tuhot tehdään nähdäkseni paljon aikaisemmin tai kaiketi hieman eri tavalla. Olen melkolailla Carl Saganin kirjassaan "The Demon-Haunted World: Science as a Candle in the Dark" esittämän hypoteesin kannalla.

Sen mukaan tieteellisiä aivosoluja surkastutetaan tai synnytetään jo kyselyiästä lähtien meidän vanhempien toimesta reagoidessamme lapsen miksittelyihin joko ihmettelyä karsivalla tai sitten kannustavalla tavalla.

Sillä silloinkin kun se miksittely muuttuu itseääntoistavaksi leikiksi on sekin tapa piirtää sille todellisuudelle ääriviivat, jonka sisällä on turvallista elää ja olla.

Sillä lienee siis koulun opetussuunitelmaa suurempi vaikutus jos äiti, isä tai joku muu auktoriteetti, ei pysty tunnustamaan lapselleen, ettei esimerkiksi tiedä vastausta joihinkin kysymyksiin vaan suuttuu kun "auktoriteetiasemaa" uhataan ja lopettaa hauskuuden todennäköisesti myös tieteestä henkisellä väkivallallaan tyyliin "älä kysy typeriä", "älä ole noin idiootti" tms.

Varsinkin suhteessa selaiseen reagoimiseen, jossa auktoriteetti esittäisi vilpittömästi, ettei tiedä vastausta ja että josko lapsi olisi "meidän perheessä" ensimmäinen, joka löytäisi kysymykseensä hyvän vastauksen ja, että "miksi ei" :)

SamBody

Yksi ensimmäisiä asioita joka nuorille olisi opetettava olisi medialukutaito ja skeptinen tiedonhankinta. Nuo ovat nykymaailmassa aivan oleellisia taitoja että maailmankuvan rakentaminen ja tieteellinen elämänasenne ylipäätään olisivat mahdollisia. Toki joidenkin asioiden ulkoaoppiminenkin on tarpeen, mutta vuosi vuodelta määrällisesti vähemmän mielekästä. Esim koneellinen kielenkääntäminen on jo nyt vähentänyt ulkoaopitun kielitaidon merkitystä, eikä kehitys kuinkaan ole kulkemassa taaksepäin - päinvastoin!

Muisti pettää

Koulussa ei juuri mikään lukemani asia jäänyt päähän. Opettajat hämmästelivät miksi kokeissa aina höpötin jotain mitä olin kuullut tunnilla opettajan mainitsevan mutta oppikirjassa ollut asia ei vain kopioitunut paperille. Kirjoituksessani on lähes aina pahoja typoja ja/tai kielioppivirheitä. Aikuisena sain selville että minulla on lukihäiriö, jonka korkeintaan ajateltiin olevan tarkkaavaisuushäiriö, jos sitäkään. Laiska oli kai yleisin päätelmä.

Ei tässä vielä mitään. Minulla on myös huono kestomuisti, erityisesti kaavojen suhteen. On turhauttavaa opetella toisen asteen yhtälön ratkaisukaava vuosi toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Tai mikä tahansa E=mc^2 pidempi kaava. Rynnäkkökiväärini numero oli sumun peitosssa viikottaisessa tarkastuksessa armejan harmaissa. Pii on jotain 3,1...

Kiitos internet, kiitos Wolfram-Alpha, kiitos Khan Academy, kiitos arxiv.org... ettei ulkoa opettelu hidasta tiedonjanoani. Toivottavasti nuoremmat sukupolvet saavat paremmat mahdollisuudet oppia kuten he haluavat, niin koulussa kuin työelämässä. IBM Watson ja vastaavat palvelut tulevat mullistamaan vielä monta asiaa.

Pergolaattori

Ulkoa opetteluun uhratun työn ja vitutuksen määrä on kääntäen verrannollinen siihen todennäköisyyteen että joskus tulisi kyseenalaistaneeksi hiellä ja vitutuksella aikaansaadun muistijäljen.

Olisiko niin että asioiden ulkoa opetteleminen on vähemmän haasteellinen tapa toimia niin opettajalle kuin tietyn tyyppiselle opiskelijalle? Yksi ja ainoa oikea vastaus on vaivattomampi tarkastaa kuin selvitystyö jolle ei ole määritelty valmista polkua.

-

-:)lauri: "Sillä lienee siis koulun opetussuunitelmaa suurempi vaikutus jos äiti, isä tai joku muu auktoriteetti, ei pysty tunnustamaan lapselleen, ettei esimerkiksi tiedä vastausta joihinkin kysymyksiin vaan suuttuu kun “auktoriteetiasemaa” uhataan ja lopettaa hauskuuden todennäköisesti myös tieteestä henkisellä väkivallallaan tyyliin “älä kysy typeriä”, “älä ole noin idiootti” tms."

:)

Metusalah

- Iskä, osaatko antaa minulle käytännön esimerkin siitä, mitä tarkoittaa lämpölaajeneminen?
- Totta kai, poikaseni. Lämpölaajenemisen vuoksi esimerkiksi päivät ovat kesällä pidempiä kuin talvella.
- - -
Tämän vanhan kaskun isäukko antaa oivan esimerkin siitä, miten toisaalta hieman luonnontieteen asioista perillä oleva ihminen on oikeasti asioista pihalla kuin lumiukko. Itse olen eniten ihmetellyt sitä, miten tietämättömiä kovin monet ihmiset ovat nykyisin sellaisissa joka päivän perustiedoissa, kuten esim. aamukasteilmiön selittämisessä loppukesäisellä pihanurmikolla. Puhumattakaan lukuisista muista käytännön esimerkeistä. Hometalo-ongelmat uusissakin kiinteistöissä on Suomessa jo laaja yhteiskunnallinen ilmiö, jota ei voi selittää muuten, kuin fysiikan taustakoulutuksen puuttumisella ja sellaisen oikean perustiedon hukkaamisella, jonka jo "vanha kansa" on hallinnut läpi historian.

Petri Riikonen on oikeassa, kuten täällä jo muidenkin toimesta on todettu. Mahdollisimman hyvät perustiedot laajasta kokonaisuudesta on saatava jo kouluissa ja nuorena. Vasta sen jälkeen tiedon etsiminen netistä ja muilta kanavilta voi olla hedelmällistä. Pitää olla tietoa jota soveltaa ja jota täydentää; internet on hyvä renki, mutta isännäksi tai kouluttajaksi siitä ei ole.

Siljamaarit

Mielestäni tuo "mahdollisimman hyvät perustiedot laajasta kokonaisuudesta" ei välttämättä onnistu nykylukiossa, koska aineiden lukumäärä on niin suuri, että kaikkien osalta päästään vain raapaisemaan pintaa. Monissa Euroopan maissa, esim. Britanniassa ja Italiassa, lukioikäisenä voi jo suuntautua taipumuksiensa mukaan ja valita vain kourallisen oppiaineita, joihin sitten syvennytään. Tällöin nuori saisi oikeasti jo lukiossa kokemusta suurten kokonaisuuksien hallinnasta, ja motivaatiotakin luulisi olevan enemmän, kun oppiaineet olisi valittu omaan lahjakkuusprofiiliin sopiviksi. Runsas nippelitiedon ulkoluku päinvastoin estää näkemästä metsää puilta.

N.s. yleissivistys voitaisiin nähdäkseni hankkia jo peruskoulussa siksikin, että yleissivistystä tarvitsevat nekin nuoret, jotka jatkavat peruskoulusta ammattikouluun lukion sijasta. Ja kyllä: olen menestynyt työelämässä, opinnoissa tohtoritasolle asti, ja vieläpä äitinäkin, ilman että olen ennen kuullutkaan Gupta-valtakunnasta.

JOhanna

Jotta voi hakea tietoa pitää olla jonkinlainen käsitys, mistä on kyse. Jos hakusanojen valinta edellyttää tietoa, puhumattakaan osumien seulomisesta. Netti ei ole mikään autuaaksi tekevä ihmevarasto, vaan loistava väline tarkentaa ja syventää tietoa. Usein pieni tietämys jostain ruokkii tiedonhalua.

Toinen kommentti: jos koulun opetusssisältöjä aletaan kasaamaan siltä pohjalta, mikä on 100 % tarpeellista jokaikiselle oppilaalle, eipä jää paljon muuta kuin lukutaito ja matematiikan peruslaskento. Väkisinkin koulussa on asioita, joita joku ei koskaan tarvitse. Kyse kuitenkin on lapsista, eikä voi tietää, mitä kukakin tulee tarvitsemaan. Suomessa on valittu linja, jossa opiskelijat eritytetään kiinostusten ja kykyjen mukaan varsin myöhään (vähän liian myöhään IMO, mutta parempi näin kuin se, että lajittelu alkaisi jo päiväkoti-iässä, kuten toisissa maissa)

Se varmasti on totta, että koulun pitää entistä enemmän ohjata luovaan ajatteluun ja lähdekritiikkiin. Silti minusta ei ole paha, että vaaditaan myös faktatiedon osaamista, vaikka sitten "ulkoa". Elämä on rikkaampaa, kun jonkin verran ymmärtää ympäristöään ihan sellaisenaan, ilman netin pläräämistä. Ehkä se ei ole kalalokin tunnistaminen jokaiselle, mutta tästä päästää tuohon edelliseen kohtaan, josta puhuin.

Jouni Miettunen

Olen sitä mieltä, että ehdottomasti tarvitaan muistissa olevaa tietoa. Eihän tiedonhakukaan onnistu, mikäli ei ole käytettävissä käsitteitä, joiden takaa hakea. Eri asia on se, kuinka paljon koulussa yritetään saada detaljitietoa omaksuttavaksi. Kaikki eivät kuitenkaan opi kaikkea. Ehkäpä siinä on syy, miksi yhteistyö on nykyään tiedonmuodostuksessa nostettu korkealle: ihmiset osaavat ja tietävät erilaisia asioita. Yleissivistyksen käsite ei ole lainkaan yksiselitteinen. Yleissivistys kertyy yksilöllisen valinnan seurauksena ja on siten aina yksilöllistä.

Rakkaus tietoon ja erityisesti ymmärtämiseen tulisi olla keskeinen tavoite koulussa. Tärkeämpää kuin tietää monsuunin vaikutus guptalaisiin, on ymmärtää, että maailma ei ole oppiainejakoinen. Kaikki liittyvät toisiinsa. Historiasta ja biologiasta voi löytyä syitä siihen, miksi monsuunit niin kovasti tänä päivänä guptalaisia kurmoottavat. Yhteiskuntaoppi ja maantieto kertovat siitä, miksi monsuuni vaikuttaa siten kuin se vaikuttaa juuri Guptan (tai jonkun muun) alueella.

Jani

Yhtä asiaa ei huomioitu blogitekstissä eikä kommenteissa, ja se on juuri se asia, joka minua itseäni koskettaa eniten. Tietoa on kahdenlaista: deklarativiista ja proseduraalista. Niitä myös opitaan eri tavoin, ja eri ihmiset myös kokevat toisen luontevammaksi kuin toisen.

Ulkoaopettelu on deklaratiivista: "hauki on kala". Se perustuu erotteluun: jokainen detalji on pidettävä erillään muista, muuten detaljit sotkeutuvat. Se on myös staattista: deklaratiivinen tieto ei ole koskaan prosessi, ei silloinkaan kun se kuvaa prosessia.

Proseduraalinen tieto on monella tavalla edellisen vastakohta, mutta pikemminkin täydentävä pari kuin deklaratiivisen tiedon poissulkeva vastavoima. Staattisen tiedon sijaan se on enemmän tietoa prosessista, se kuvaa muutoksia, syitä ja seurauksia, vuorovaikutuksia ja tapahtumisia (siinä missä deklaratiivinen tieto kuvaa tapahtumia). Se myös yhdistelee koska se antaa kasvot sille, miksi asiat liittyvät toisiinsa.

Oppilailta odotetaan aika paljon, jos ulos halutaan kokonaisuuksien ymmärtämistä, kun sisään laitetaan ulkoaopittuja detaljeja sellaisissa yhteyksissä, jotka eivät heitä oikeasti kiinnosta. Ja varsinkin jos tieto opetellaan vain koevastauksia varten. Nykyinen wikipediatyyppinen detaljien haku voisi siksi olla tehokkaampaa kokonaisuuksien hallitsemisen kannalta, koska wikipediasta tietoa haetaan tarvetta varten (tiedolle on olemassa sovelluskohde) ja detaljeja voi täydentää heti, jos oppilas vain kysyy itse "miksi" tai "mitä".

MrrKAT

Juuri ulkoaopitut taustafaktat kertoo netin ääressä miksi höpösivusto on epäluotettava ja ilmeisen väärää tietoa: koska se kolahtaa ilkeästi ulkoaopitun kanssa.

Aivoni laajenivat 8. luokalla kun opettelin kamalasti ulkoa. Ulkoaopettelulla voi olla muukin funktio kuin vain ne faktat. Eritoten nyt kun luotetaan liikaa Googleen ja wikiin ja aivot rappeutuu.

Nopea tilannearviointi vaatii ennaltaopittuja valmiuksia ja tietoja. Mitäs jos lääkärit, palomiehet ja poliisit ei opettelisi mitään vaan joutuis aina kattoon internetistä että mitäs nyt tehdään kun veri roiskuu, happoa valuu ja luodit lentää ?

Jani

@MrrKAT: Tilannearviointi ja soveltaminen vaatii proseduraalista tietoa, ei deklaratiivista tietoa. Ulkoaopettelijoilla on jopa vaikeuksia toimia tilanteissa, jotka eivät ole täysin ulkoaopetellun mukaisia.

Kaikkein selvin esimerkki siitä, miten deklaratiivinen tieto on toiminnan esteenä löytyy tilanteista, joissa ihminen unohtaa täysin itsensä ja oppimansa ja vain toimii intuitionsa varassa. Sivusta katsottuna tällainen toiminta on todella sujuvaa ja täysin tarkoituksenmukaista. Vain ulkoaoppineet sen sijaan arvioivat ja epäröivät, yrittävät löytää oikeaa tapaa ja hämääntyvät helposti kaikesta siitä, mitä he eivät tunne.

Ulkoaoppiminen ei voi siksi olla kriisitilannetoimijoiden pääasiallinen toimintatapa. He tarvitsevat aina kokemusta, joka luonteeltaan on aina proseduraalista: sovellettua, käytäntöjä, vaikeasti sanoin selitettävää.

Pentti S. Varis

Sciencessä oli joskus 80-luvun vaihteessa yli 5000 koehenkilöä käsittänyt tutkimus, jossa tutkittiin fysiikan opinnoissa menestyksen tai menestymättömyyden syitä. Asiaan vaikuttavat tekijät huomioiden löydettiin vain yksi syy. Tutkimuskohteena olisi voinut olla matemaattiset aineet yleensä - tai mitkä tahansa aineet, joissa tarvitaan "kovaa" tietoa, esimerkiksi genetiikka.

Mikä erottaa hyvin ja heikosti menestyvät matemaattisten aineiden opiskelijat? Sama asia joka erottaa mestarilliset shakinpelaajat harrastelijoista: menestyjät ovat opetelleet suuren määrän mallityyppejä (shakissa satoja erilaisia aloituksia jne.) ULKOA! Tämän tosiseikan huomioon ottaminen ryhdistäisi tuntuvasti oppikirjojamme ja kansamme matemaattis-luonnontieteellistä sivistystä niin peruskoulussa ja lukiossa kuin yliopistossakin.

Huippufyysikko Juri Orlov kirjoitti vankileirillä ollessaan, että ihmiset voidaan keskimäärin jakaa karteesisiin, jähmeästi ajatteleviin ja tensoriaalisiin, ajatusmaailmaltaan joustaviin. Epäilemättä yhteiskunta tarvitsee molempia. Arvelisin kuitenkin, että varsinkin jälkimmäisiin MrrKAT:n korostama ulkoluku tehoaa positiivisesti heidän pakonomaisesti muunnellessa, kehitellessä ja soveltaessa oppimaansa.

http://www.jimdavies.org/summaries/larkin1980.html

Yuri F. Orlov, The wave logic of consciousness: A hypothesis. Int. J. Theor. Phys. 21,
37-53 (1982). Trans. from the Russian by Valentin F. Turchin.

Jani

@Pentti S. Varis: Mainitsemasi teksti sanoo näin: "Consistent with this idea, when solving physics problems, experts mention the quantity that they are substituting into an equation (e.g., a), but not the equation used to generate that quantity. The novice, by contrast, starts with the unknown (v) and comes up with an equation that might be used to solve for v. Then, he or she computes the quantities necessary to generate v. The novice has declarative knowledge of the equation, but it is not yet instantiated in a production rule."

ja jatkaa hieman myöhemmin: "When a familiar pattern is recognized—that is, when a pattern activates its representation in declarative memory—it becomes the activated subset of long-term memory called working memory. If the contents of working memory match the IF portion of a production rule, stored in procedural memory, then that production rule is applied."

Tämän perusteella näyttää siltä, että noviisin ja asiantuntijan varsinainen ero on nimenomaan proseduraalisessa muistissa. Noviisilla on deklaratiivinen tieto, mutta ei proseduraalista tietoa, jolla hän voisi käyttää tuota deklaratiivista tietoa.

Tietenkin proseduraalinen tieto edellyttää deklaratiivista tietoa, mikä voi antaa vaikutelman siitä, että nimenomaan ulkoaopettelu olisi asiantuntijuuden taustalla, mutta jos tietoja vain opetellaan, siitä ei itsestään synny asiantuntemusta, vaan kirjaa nopeampi ja joustavampi tietovarasto. Asiantuntemus vaatii sen takia sekä tietoa että tiedon käyttöä. Teksti päättyykin lainattuun toteamukseen: "The extent of the knowledge an expert must be able to call upon is demonstrably large, and everything we know today about human learning processes suggests that, even at their most efficient, those processes must be long exercised".

Tämä asia koskettaa minua siksi, että opin parhaiten kun minulla on jotain, johon soveltaisin tietoa. Koulu kuitenkin tarjoaa sovelluskohteiksi lähinnä kokeet, eikä se motivoinut minua ollenkaan. Kaiken minkä opin opin siksi, että pystyin soveltamaan tietoja kiinnostuksenkohteisiini. Niiden osalta opin ulkoa paljon, helposti ja nopeasti. Koin tylsiksi ne aineet, joissa soveltamiskohdetta ei ollut, ja niistä en sitten oppinut paljoakaan. Vietin ne tunnit muutenkin hieman toisin kuin olisi ollut tarkoitus.

En varmasti ole ainoa tällainen. Mitä jos osa häiriköistä on samanlaisia? Silloin pänttäämisen ohelle lisätty aito soveltaminen auttaisi näitäkin keskittymään siihen, mitä on meneillään, mikä parantaisi viihtymistä ja lisäisi opiskelu- ja työrauhaa.

Tehtävä 2 eli toinen blogaus &...

[...] Petri Riikonen kirjoittaa blogissaan positiiviseen sävyyn koulussa opiskeltavien kokonaisuuksien puolesta. Riikosen mielestä koulun ei tule mennä siihen, että siellä opitaan tiedon hakua tiedon muistamisen sijaan. Myös minun mielestäni nykyajan helpon tiedonhaun maailmassa tulee antaa aikaa oppimiselle, pohtimiselle, reflektoinnille ja oman persoonallisen tiedon rakentumiselle oppimisessa. Ihminen on avuton sillä hetkellä, kun tietoverkko on alhaalla, jos hänen “tietämyksensä” perustuu juuri sitä hetkeä varten haettaviin tiedonpirstaleisiin. [...]

Toisen kerran pohintoja luenno...

[...] erään luentomme jälkeen Tiede-lehden artikkelin siitä, miksi asioita pitää oppia ulkoa, vaikka netti on olemassa. Petri Riikonen painottaa, [...]

tvt ≠ atk « opeaatteita

[...] rangaistuksiin! Jo pienille lapsille on tärkeä opettaa, miksi opiskellaan. Petri Riikonen pohtii blogissaan kiinnostavasti sitä, miksi koulussa pitää edelleenkin muistaa vaikka kaikki löytyy netistä. [...]

Onko tieto- ja viestintäteknii...

[...] Tästä näppärästi voinkin pompata mielenkiintoiseen aiheeseen, josta myös Petri Riikonen blogissaan kirjoittaa. Kouluissa opettajan tulee opettaa ja ohjeistaa oppilaita mistä jokin tieto löytyy, [...]

J

Minulla on erinomainen yleissivistys ja siitä saan lähinnä kiittää sanomalehtiä. Itse asiassa luulen, että olen oppinut enemmän lukemalla Hesaria kuin ikinä koulussa.

Mikä minua vaivasi kouluoppimisessa oli ns. kokonaisuudet. Siis nämä äärimmäisen neutraalit, todellisuudelle vieraat, keinotekoiset oppikirjatekstit. Miksi koulussa ei tutustuta todellisuuteen sellaisena kuin se on? Miksi emme lue englantilaisia lastenkirjoja vaan näitä huolellisesti laadittuja, "opettavaisia" oppikirjoja? Emme saa kosketusta todelliseen kulttuuriin.
Samoin fysiikassa. Joskus fysiikan oppikirjaesimerkit ovat niin paljaita ja karsittuja ettei ymmärtäminen edes ole mahdollista. Näissä tapauksissa ainoa tapa selvitä kokeista on ulkoa opettelu. En siis halua lukea mitään "hauki on kala" -tyyppistä vaan selvittää itselleni mikä on hauki, mistä tiedetään, että se on hauki, mitä se tekee, jne. Ja jotta näihin kysymyksiin voisi vastata, täytyy omaksua ns. nippelitietoa eli yksityiskohtia.

Jostain syystä nippelitietoa pidetään hyödyttömänä mutta ajattelen aivan toisin. Yksityiskohtia yhdistelemällä voi saada paljon syvällisemmän kuvan todellisuudesta kuin lukemalla jonkun toisen kirjoittaman, valmiiksi pureskellun version jota en voi kritisoida enkä kyseenalaistaa koska minulla ei ole tietoa. Enkä ymmärtää.

En tiedä ymmärrättekö mitä yritän sanoa.

Karoliina Kaita

Kukaan ei ole tainnut lausua ääneen sitä ajatusta, että kun ihminen työstää asioita alitajuisesti, taustaprosessina, pitää ne tarvittavat tiedot prosessointiin olla siellä ihmisen päässä. Muuten eivät oivallukset kypsy lenkkipolulla. Tämän hetken tietotekniset valmiudet ja ulkoiset muistit ovat valovuosien päästä ihmisen omista tiedonkäsittelyprosesseista. Hyvänä apuna ne toki toimivat ja niitä kannattaa sellaisena käyttää. Ihan kuin on kannattanut painaa asioita kirjoihin heti, kun kirjapainotaito on keksitty.

Ulkoaoppiminen on sanana saanut negatiivisen kaiun ja se kytketään jostain syystä pirstaleiseen detaljioppimiseen. Nimenomaan proseduraalinen tieto on osattava ulkoa. Detaljit (kuten yksittäisen alkuaineen puoliintumisajan) voi varmistaa vaikkapa taulukkokirjasta, jonka käyttö koulussa sekä tunneilla että kokeissa on sallittua ja suositeltavaa. Minusta ulkoa pitää osata vaikkapa Newtonin lait ja energiaperiaate. Ilman niitä ei kyllä itsenäiseen ajatteluun fysiikan saralla ole mitään mahdollisuutta. Mistä lähteä liikkeelle, jos perusraamit ovat hukassa? Mitä voi sanoa sellaisen ihmisen ymmärtävän fysiikasta, joka ei muista ulkoa säilymislakeja, vaan miettii (ja googlettaa) joka kerta uudestaan, että mikäs se nyt säilyikään, oliko se energia vai kenties voima tai nopeus? Mitä hän ymmärtää netistä lukemastaan, jos oma pohja on tällä tasolla? Minä väitän, ettei yhtään mitään. Siinä vaiheessa, kun hän alkaa ymmärtää, se johtuu siitä, että hän on jo oppinut ulkoa, mikä säilyy ja mikä ei. Ulkoa oppiminen on aina helpompaa, kun ymmärtää asian. Ymmärtämiseen taas päästään, kun on ensin oppinut ulkoa riittävän määrän aputietoa, tiedon rakennustelineitä.

Kysymyksen voi kääntää myös toisin päin. Mitä osaa se, joka osaa asian, mutta ei osaa sitä ulkoa? Miten asia osataan sisältä? Yksi tyypillinen vastaus on, että on joskus osannut asian, mutta sitten unohtanut. Että pystyy nopeasti palauttamaan sen mieleen. Silloin lasketaan joskus ulkoa opitun varaan, ei pärjätä ilman ulkoaoppimista. Jos koulussa asetettaisiin tavoitteet siihen, että on hämärä kuva asiasta, että kuullessaan termin muistaa mihin se ehkä liittyi, muttei muista mitä se tarkoittaa, mikä olisi sivistyksen taso vuosien tai vuosikymmenien kuluttua? Googlen käyttö olisi opittu (ulkoa), muttei enää muistettaisi mitä sieltä etsiä. Eikä googleakaan enää siinä vaiheessa olisi, vaan tiedonhaku hoidettaisiin ihan muilla menetelmillä.

Pentti S. Varis

@Karoliina Kaita

"Ulkoaoppiminen on sanana saanut negatiivisen kaiun ja se kytketään jostain syystä pirstaleiseen detaljioppimiseen. Nimenomaan proseduraalinen tieto on osattava ulkoa."

Tähän lienee yksi syy biologian, maantieteen yms. kirjojen "Kasvatus" -lehdessä arvosteltu olemus. Biologia onkin suuressa murroksessa, kun haluttaisiin pitää karhut, sudet ja ahvenet mutta opettaa myös räjähdyksenomaisesti kehittyvät ja laajenevat solubiologia, genetiikka ym. Opeteltavaa on niin paljon, että tiedot usein välttämättä jäävät hataraksi detaljitiedoksi.

Vaikka matematiikan ja fysiikan kurssit myös ovat laajuudeltaan räjähtäneet (räjäytetyt) käsiin, niiden kohdalla olisi paljon tehtävissä opimista auttavilla muutoksilla ilman että sisältöjä edes karsittaisiin (niitä voitaisiin vaikka lisätä ja syventää!)

Taannoin kirjoitin Solmun keskustelupalstalle, miten käytännössä autettaisiin matematiikan ja fysiikan opiskelijoita oppimaan "ulkoa" eli luomaan pohja ensin keskittymällä koko perustaan ja sitten laajentamalla hallinta-aluetta:

"Mitä sanoisitte teknisen työn opetuksesta, jossa reiästä ja porasta saisi puhua vasta kolmantena vuonna, 360 oppitunnin jälkeen? Vähän samantapaista tapahtuu nykyisin lukion laajassa matematiikassa. Määrätyn integraalin periaatteen voi kokemukseni mukaan helposti oppia jo yläkoulussa (ks."Integraalin periaatetta havainnollistava kuvio", MAA 1974?) Sama koskee monta muutakin asiaa: vektoreita, ympyräfunktioita, derivaattaa jne. Oikea opetusjärjestys olisi lukion oppimäärän kaikkien keskeisten asioiden sopivantasoisen hallinnan opettaminen heti parissa ensimmäisessä kurssissa ja spiraaliperiaatteella eteneminen yhä pitemmälle meneviin ja ongelmallisuutta sisältäviin tilanteisiin. Alussa pitäisikin pyrkiä sinänsä vaativien perustoimintojen iskostamiseen opiskelijoiden "selkäytimeen" sen sijaan että heti pyrittäisiin, niinkuin usein matematiikan ja fysiikankin opetuksessa, testaamaan osallistujan älykkyyttä.

Taannoin raportoitiin Science-lehdessä laajaa tutkimusta, jossa tutkittiin, mikä erotti hyvin ja heikosti menestyvät fysiikan opiskelijat, jolloin löytyi vain yksi syy: hyvin menestyvät olivat opetelleet suuren määrän mallilaskuja täydellisesti. Ko. tutkimuksessa verrattiin tilannetta hyvien ja huonompien sakinpelaajien mallipelien muistamiseen. Sama pätee varsin pitkälle myös matematiikan alkeisopetuksessa (kuten lukiossa).

Niinpä kurssit pitäisi panna radikaaliin remonttiin, jos halutaan tuntuva matemaattisten aineiden osaamistason kohoaminen."

Näin menetellen voitaisiin sekä yläkoulun että lukion matematiikan ja myös lukion fysiikan tasoa ja mielenkiintoisuuttaa lisätä. Nythän moni opiskelija joutuu kirja kirjalta kohtaamaan aina uuden stressin, jota ei edellisten kurssien mahdollinen menestyskään helpota; eihän edellisessä kurssissa luetuilla laeilla ole yleensä mitään tekemistä seuraavassa kurssissa. Eipä ihme jos esimerkiksi kolmestakymmenestä aloittaneesta, jotka jo ovat hieman valikoituneita, seitsemän jatkaa loppuun.

Entäpä vieraan kielen opiskelu? Perustus kaikkien kieliopillisten muotojan hallinnalle voitaisiin antaa oppilaalle heti alussa opettamalla muodot ulkoa syvästi merkityksellisinä lauseina ja vähitellen laajentamalla sanavarastoa. Tämä vastaisi lapsen luonnollista kielen oppimista. Eiväthän vanhemmatkaan rajoita pikkulapselle suunnattua puhetta nominatiiviin ja preesensiin.

Fysiikan alkeisopetuksessa sitä vastoin runsas ulkoa opettelu ei liene suotuisin menetelmä, koska oppilaalla ei ole opettajan ja oppikirjan tavoin kokemusta fysiikan ilmiöistä, eikä hän näin ollen oikein ymmärrä, mitä ilmiöitä käsketyt sanat oikein tarkoittavat. (Fysiikan ymmärtäminenhän alkaa kyvystä taivuttaa ajattelunsa kokeellisesti havaittujen ilmiöiden mukaisuuteen). Tästä syystä alkeisfysiikassa toimisi ehkä paremmin kokeellinen pohjustaminen, joka perustuisi mittaamiseen ja laskemiseen. Oppilaat todentaisivat kokeellisesti fysiikan kaavoja, laskisivat mittauksiinsa perustuen energioita, piirtäisivät tuloksistaan käyriä ja arvioisivat niitä jne (ks. Dimensio 2/2005).

Reflektiotehtävä numero kaksi!...

[...] koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? Petri Riikonen pähkäilee blogikirjoituksessaan muistamisen tarpeellisuutta nykyaikana. Onko järkeä painaa mieleen kaikkia pieniä [...]

Mikko

Minusta on mielekkäämpää keksiä uutta kuin luoda vanhaa. Pelkästään päättelemällä oikean vastauksen, olen selvinnyt tähän asti työelämässäkin. Opiskelu ajastakin jäi vaan mieleen huonot arvosanat matematiikasta, koska osasin hakea oikean vastauksen väärillä kaavoilla. Fysiikassa jossa opettaja antoi käyttää oppikirjaa kokeen apuna, sain normaalia parempia arvosanoja toisiin verratessa.

Tuohon opiskeluun pitäisi sisältää muutakin kuin ulkolukuu. Useasti nänå ulkolukiat antavat järjettömiä vastauksia, nopeissa tilanteissa vaadittaviin ratkaisuihin.

TVT arkipäivän opetuksessa &la...

[...] loogisia asiakokonaisuuksia – ei yksittäisiä tiedonmuruja. Petri Riikonen kiteyttääkin blogissaan osuvasti: “Yleissivistävän koulutuksen hienous on juuri siinä, että jokainen saa [...]

Blogiartikkeli 2 « mh012

[...] Petri Riikosen blogi (2012): Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? Share this:TwitterFacebookTykkää tästä:TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää tästä. [...]

Tiedon hankinta ja oppiminen |...

[...] Riikoinen pohdiskelee tätä kysymystä artikkelissaan seuraavasti : “Netti on kyllä osaavasti käytettynä erinomainen väline tietojen [...]

Aikamme Indus-kulttuuri &laquo...

[...] kysyy yhdysvaltalainen kouluttaja Will Richardson. Tieteen tykkääjä, Petri Riikonen, vastaa blogissaan tähän jo lähtökohdiltaan järjettömään kysymykseen. Hän kiteyttää loistavasti Richardsonin [...]

Blogikirjoitukset « ktkk...

[...] mieltä Petri Riikosen kanssa siitä, että internet on vain paikka, johon tietoa varastoidaan (Miksi kouluissa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?). Ei ole realistista ajatella, että lasten ei tarvitsisi opetella koulussa ulkoa mitään, koska [...]

Reflektiotehtävä 2 | janinanblogi

[...] Riikonen kirjoittaa blogissaan ´´Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?´´ viime aikoina heränneestä [...]

Hyvä, paha teknologia « ...

[...] blogissaan, miksi kouluissa pitää ylipäänsä muistaa mitään, kun kaikki löytyy netistä (Riikonen 2012). Ei kai kenenkään tarvitsisi edes tulla kouluun, kun tarvittavat asiat voisi tarkistaa [...]

Suuri ja mahtava TVT « h...

[...] siitä, että voiko tieto- ja viestintätekniikkaan täysin luottaa. Olen samaa mieltä Riikosen blogissaan esittämän ajatuksen kanssa siitä, että internetiin ei voida tukeutua loputtomasti. Vaikka [...]

Reflektiotehtävä 2 « ree...

[...] koulussa, sillä nyt mietitään jo sitä, uhkaako teknologia opettajalähtöistä opettamista. Petri Riikonen ihmettelee blogissaan Yhdysvaltalaisen Will Richardsonin ajatusta, jossa oppilaille ei opeteta isoja asiakokonaisuuksia, [...]

Blogiartikkeli 2 « Heidi...

[...] Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? [...]

Blogiartikkeli 2 « Niina...

[...] http://www.tiede.fi/blog/2012/09/15/miksi-koulussa-pitaa-muistaa-vaikka-... About these ads GA_googleAddAttr("AdOpt", "1"); GA_googleAddAttr("Origin", "other"); GA_googleAddAttr("LangId", "22"); GA_googleAddAttr("Domain", "npitkala.wordpress.com"); GA_googleAddAttr("BlogId", "40104782"); GA_googleAddAttr("Tag", "tvt-pedagogisena-tyovalineena"); GA_googleAddAttr("theme_bg", "ffffff"); GA_googleAddAttr("theme_border", "e9e9e9"); GA_googleAddAttr("theme_text", "9d9d9d"); GA_googleAddAttr("theme_link", "000000"); GA_googleAddAttr("theme_url", "000000"); GA_googleAddAdSensePageAttr("google_page_url", "http://npitkala.wordpress.com/2012/11/01/blogiartikkeli-2/"); GA_googleFillSlot("wpcom_below_post"); div.wpadvert>div { margin-top: 1em; } jQuery( window ).load( function() { if ( jQuery(".wpadvert script[src*='shareth.ru']").length > 0 || jQuery(".wpadvert .sharethrough-placement").length > 0 ) { jQuery( '.wpadvert' ).css( 'width', '400px' ); } setTimeout(function(){if(typeof GS_googleAddAdSenseService !== 'function'){new Image().src=document.location.protocol+"//stats.wordpress.com/g.gif?v=wpcom-no-pv&x_noads=adblock&baba="+Math.random()}},100); } ); Share this:TwitterFacebookTykkää tästä:TykkääOle ensimmäinen, joka tykkää tästä. ← Edellinen artikkeli [...]

TVT tehtävä 2 | vilmavetelainen

[...] Riikonen käsittelee Tiede-lehden nettiblogissaan aihetta “Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?“. Kirjoituksessa kerrotaan uudehkosta käsityksestä, jonka mukaan irrallisten asioiden [...]

ICT blogikirjoitus II « ...

[...] tykkääjä” Petri Riikosen blogikirjoitus ”Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?” herätti minussa paljon [...]

Kuuluisat viimeiset sanat | Ju...

[...] liittyviä ajatuksia herättää myös Petri Riikosen blogista löytyvä kirjoitus yhdysvaltalaisesta kouluttajasta Will Richardsonista. Richardson on omissa [...]

Lisempää « Aleksin ulkoi...

[...] jonkun ihmisen muistissa tieto on varsinaisesti käytettävissä. Netti on vain tiedon varasto.” (Tieteen tykkääjä Petri [...]

Blogiartikkeli 2 « sshuvi

[...] päästäänkin Petri Riikosen blogikirjoitukseen, jossa päivitteli aatetta jonka mukaan nykyisin olisi turha opetella muistamaan mitään tietoja, [...]

Koulumaailma ja internet &laqu...

[...] Tietoturvan lisäksi myös asioiden ulkoa opetteleminen on internetin yleistymisen vuoksi muuttunut koulumaailmassa haasteeksi. Aikaisemmin erilaisten litannioiden ulkoa pänttääminen oli aivan normaali opiskelumuoto, koska tietoa ei saanut mistään haettua nopeasti. Nykyään lähes kaiken tarpeellisen, ja enemmänkin, löytää internetistä yhden hakusanan avulla. Tämä on saanut aikaan ihmettelyä, mitä lapsille oikein pitäisi koulussa opettaa. Petri Riikonen kyseleekin blogissaan Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? [...]

Blogiartikkeli 2 | Joonas Sohlo

[...] jota voi käyttää hyödyksi merkityksellisissä tehtävissä. Petri Riikonen kirjoittaakin artikkelissaan näin, “Netti on kyllä osaavasti käytettynä erinomainen väline tietojen tarkistamiseen ja [...]

TVT-blogi nro 2 « Katrin...

[...] Entäpä jos verkkomaailma kaatuisikin, miten elämä enää onnistuisi ilman sitä? Myös Petri Riikonen pohtii blogissaan koululaisten tiedonhakua. Onko tieto liian helposti saatavilla ja heikentääkö [...]

Blogiartikkeli 2 | Hetan blogi

[...] Internetissä ja siihen liittyvän kriittisyyden oppimisen tärkeyttä. Samaa aihetta sivuaa blogiartikkelissaan Petri Riikonen. Hän ottaa kantaa yhdysvaltalaisen kouluttajan Will Richardsonin näkemykseen [...]

Blogitehtävä 2. Internet ja op...

[...] Riikonen käsittelee 15.09.2012 julkaisemassaan blogikirjoituksessa esillenoussutta aatetta, jonka mukaan koulussa opetettavia asioita ei tarvitsisi muistaa ulkoa, [...]

Kakkonen « blgmrd

[...] johonkin kouluun – mikä ei myöskään aivan oikealta kuulosta. Viittaan kirjoituksessani tähän blogiin. Olen täysin samaa mieltä siitä, että yleissivistys on kaiken a ja o, ja se on koulun [...]

Blogiartikkeli 2, | Larin blag

[...] Riikonen kysyy Tiede-lehden blogissaan, Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?  Mielestäni ei ole riittävää, että Wikipediasta löytyy musiikin teoria lähes [...]

Blogikirjoitus 2 | Iiron blogi

[...] tiedonsaannin välineenä mobiililaitteet ovat erittäin hyviä.  Petri Riikonen kirjoittaa hyvin artikkelissaan Tiede -lehdessä, että tarvitaan pohjatietoa, joka päntätään. Tätä pohjatietoa on loistava [...]

Blogitehtävä 2 | Esan kurssiblogi

[...] Riikonen kirjoittaa Tiede-lehden blogissaan traditiota puolustavan tekstin “Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?” Riikonen näkee netin vain tiedon varastona, ja korostaa tiedon muistiin painamisen [...]

Artikkeli 2 « marlaita

[...] Riikosen kirjoituksen aiheesta ja jos nyt oikein ymmärrän hänen pointtinsa, niin koulussa tulisi [...]

Blogiartikkeli 2 | helimariablog

[...] Riikonen on kirjoittanut erinomaisen blogikirjoituksen, jossa hän korostaa perinteisen tiedon opettelemisen merkitystä pelkän tiedonhaun osaamisen [...]

Blogiartikkeli 2 « lifeo...

[...] P. (2012), Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? Blogikirjoitus. (Viitattu [...]

2. Ei se Internet riitä &laquo...

[...] puolustelee eri aihesisältöjen ulkoa oppimista ja omaksumista koulussa blogiartikkelissaan Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? Hänen mukaan Internet on erinomainen tiedonhakulähde, jos sitä osaa käyttää hyvin ja on [...]

Blogiartikkeli 2 « jenni...

[...] Petri Riikonen kirjoittaa mielestäni osuvasti blogiartikkelissaan ”Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä” tyrmistyneensä ajatukseen, jonka mukaan koulussa olisi turha opiskella muistamaan tietoja, kun ne kaikki ovat netissä. Tarvitaan perustietopohja, joka ei synny ilman tietojen painamista mieleen. Riikosen mukaan tieto on varsinaisesti käytössä silloin, kun se on ihmisen muistissa. Netti on tiedon varasto. (http://www.tiede.fi/blog/2012/09/15/miksi-koulussa-pitaa-muistaa-vaikka-...) [...]

Blogiteksti 2 « tvtmatti

[...] http://www.tiede.fi/blog/2012/09/15/miksi-koulussa-pitaa-muistaa-vaikka-... About these ads GA_googleAddAttr("AdOpt", "1"); GA_googleAddAttr("Origin", "other"); GA_googleAddAttr("LangId", "1"); GA_googleAddAttr("Domain", "tvtmatti.wordpress.com"); GA_googleAddAttr("BlogId", "44303447"); GA_googleAddAttr("STR", "1"); GA_googleAddAttr("Autotag", "technology"); GA_googleAddAdSensePageAttr("google_page_url", "http://tvtmatti.wordpress.com/2012/12/21/blogiteksti-2/"); GA_googleFillSlot("wpcom_below_post"); div.wpadvert>div { margin-top: 1em; } jQuery( window ).load( function() { if ( jQuery(".wpadvert script[src*='shareth.ru']").length > 0 || jQuery(".wpadvert .sharethrough-placement").length > 0 ) { jQuery( '.wpadvert' ).css( 'width', '400px' ); } setTimeout(function(){if(typeof GS_googleAddAdSenseService !== 'function'){new Image().src=document.location.protocol+"//stats.wordpress.com/g.gif?v=wpcom-no-pv&x_noads=adblock&baba="+Math.random()}},100); } ); Share this:TwitterFacebookLike this:LikeBe the first to like this. [...]

KVG vai miten se meni? «...

[...] kuin 20 vuotta sitten. Koulu moninpaikoin edelleen edellyttää sitä. Tähän otti kantaa myös Petri Riikonen joka tunnustautuu yleissivistävän peruskoulun kannattajaksi. Tämä on itsessään kannatettava [...]

Kuviosukellusta digiaallokossa...

[...] osalliseksi ryhmän ajatusten vaihtoon ja hankin ns. perustietopohjan wiki-artikkeliamme varten. Riikonen puhuu artikkelissaan osuvasti tällaisen perustietopohjan merkityksestä, erityisesti asiakokonaisuuksien omaksumisen ja [...]

TEL2: luento 2 koontia… ...

[...] että tulevaisuuden opettaja on enemmän sillan rakentaja kuin tiedon tarjoaja. Riikonen oli Tiede-lehden blogissaan kirjoittanut, että miksi kouluissa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä. Olen Riikosen [...]

Toinen luku- Luentopäiväkirja1...

[...] Riikonen on artikkelissaan Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? tuonut esille, että vaikka tietotekniikka ja internet antavat valtavat mahdollisuudet löytää [...]

Luentojen reflektointia | taik...

[...] tähän loppuun vielä mainita Petri Riikosen blogiartikkeli ”Miksi koulussa pitää muistaa vaikka kaikki löytyy netistä?”. Riikonen nosti esiin aiheen jota olen itse pohtinut jo kauan. Hän perusteli asian niin että jos [...]

Luentopäiväkirja 1 « mar...

[...] -sovelluksessa. Voisiko älypuhelinta kuitenkin hyödyntää oppimisessa? Myös Petri Riikosen blogikirjoitus on mielenkiintoinen. Miten opetus muuttuu teknologian kehittyessä? Mitä asioita lapsille [...]

Ammattimaisen tieteen suurin hyöty on siinä, että se vapauttaa ihmiset keksimästä kaikkea omin voimin: tarjoaa auktoriteetteja, joihin luottaa. Yleissivistys puolestaan antaa eväitä sen päättelemiseen, ketkä ovat auktoriteetteina luotettavimpia.

Tämän takia ajattelen – viitaten aiempiin keskusteluihin lukion oppikirjojen sisällöstä – että esimerkiksi lukio-opetuksen tärkein tehtävä olisi mahdollisimman laajan yleissivistyksen tarjoaminen.

Mutta hetkinen: miksi ylipäätään lainkaan luottaa auktoriteetteihin? Eikö ihmisen olisi parasta ottaa asioista itse selvää? Muodostaa itsenäiset käsityksensä riippumatta siitä, mitä auktoriteetit sanovat?

Ei, koska tosielämässä kenelläkään ei ole aikaa perehtyä joka ikiseen asiaan niin, että omista riippumattomista käsityksistä tulisi asiantuntijakäsitysten veroisia.

Luotettavimman auktoriteetin tarjoaa kunkin tieteenalan tiedeyhteisön vallitseva käsitys. Se voi toki olla väärässäkin – mutta on silti suuremmalla todennäköisyydellä totta kuin jokin valtavirrasta poikkeava käsitys tai jokin maallikon omin päin muodostama käsitys.

Valtavirtakäsitykseen luottaminen on siis varmin valinta, jollei itse ole kyseisen tieteenalan spesialisti ja katso omaavansa tietoa, jonka perusteella valtavirtakäsitys kaipaa rukkaamista. Jälkimmäisessä tapauksessa oikeita foorumeita tälle rukkaamiselle ovat alan ammattijulkaisut ja alan ammattilaisten kongressit.

Katteettomasta maallikkopohdintaan luottamisesta tai marginaalia edustavaan auktoriteettiin luottamisesta kumpuavat esimerkiksi sellaiset keskustelufoorumeilla pompahtelevat kannat kuin evoluution epäily, suhteellisuusteorian epäily, ilmastonmuutoksen epäily ja rokotuskampanjoiden vastustaminen.

Voihan toki olla, että joskus jossakin tuontyyppisessä asiassa valtavirtatiede osoittautuu harhautuneeksi ja marginaali oikeaan osuneeksi. Mutta en pidättäisi henkeäni sellaista odottaessa.

Kommentit (57)

Alan Dorkin

"Miksi ylipäätään lainkaan luottaa auktoriteetteihin? Eikö ihmisen olisi parasta ottaa asioista itse selvää? Muodostaa itsenäiset käsityksensä riippumatta siitä, mitä auktoriteetit sanovat? Ei, koska tosielämässä kenelläkään ei ole aikaa perehtyä joka ikiseen asiaan niin, että omista riippumattomista käsityksistä tulisi asiantuntijakäsitysten veroisia."

Laajasti ajatellen ja kaikkien luonnontieteiden kannalta katsoen asia on noin, kuten Petri tuossa edellä pohdiskeli, mutta asiassa on tarkemmin ajatellen myös muita, yksityiskohtaisempia näkökulmia. Otetaan esimerkiksi vaikkapa ydinvoima. Argumentit ovat kaikille samat ja aiheeseen liittyvää tietoa on paljon, joka on tarvittaessa myös jokaisen ulottuvilla. Silti kansa jakautuu lähes puoliksi ydinvoiman kannattajiin tai vastustajiin. Kumpi osapuoli on "oikeassa" ja kuka on ylituomarina tässä kiistassa?

Filosofisessa mielessä eli ns. elämänkatsomuksen alueella liputan voimakkaasti "maallikon omin päin" muodostaman käsityksen puolesta. Yksilön elämänkatsomus muodostuu toisaalta tieteen ja/tai uskontojen "totuuksiin" sekä niiden soveltamiseen arkielämässä. Nuorena mottoni oli: "Epäile eniten sitä, mikä on yleisimmin hyväksyttyä." Suhteellisuusteorian teesejä monet asettavat vieläkin kyseenalaiseksi, mutta itse teorian kehittäjä lausui ehkä viisaimman aforisminsa näillä sanoilla: "Kaikki on suhteellista!"

Petri Ruotsalainen

Hieman outoa tekstiä tieteenharjoittajalta. Tiedehän on teorioita ja niiden vastaväitteitä, ja mikäli joskus jokin kaiken selittävä perimmäinen totuus kaikesta löydettäisikin, se olisi mitä kauhein takaisku sekä tieteelle että ihmiselle, parempi vaan, että tiede etenee omia hapuilevia askeleitaan unohtamatta kriittistä tarkastelua ja mahdollisuutta, että seuraavalla kerralla jokin toinen teoria mallintaa jotain tutkittavaa ilmiötä aiempia paremmin ja tarkemmin. Käytäntö on taas maallikoiden alaa, vaikka tiede inttäisi kuinka kivenkovaa, että vesi ja elintarvikkeet ovat tappavia ilman lisäainemyrkkyjäkin, sallittakoon kuluttajalle oikeus tehdä valintansa haluamansa teorian perusteella tai vaikka luottaen intuitioon, kuten ihmiskunta (ja tiedekin itseasiassa) on tehnyt kautta aikojen...ja tulee tekemään, ellemme taannu ylhäältä päin ohjailtaviksi tarpeettomiksi olennoiksi. Kannattaa perehtyä ainakin omaa elämäänsä ja harrastuksia varten riittävän syvällisesti itse, oli sitten oikeassa tai väärässä...ei yritysten rahoittama poikkitieteellisyyskään voi kovin uskottavaa ja riippumatonta tiedekuvaa antaa, kuin tekijälleen...mutta sallittakoon tieteentekijällekin oikeus olla toisinaan väärässä.

nabla

"Uskon yleissivistykseen ja auktoriteetteihin"

Uskoa? Silloinhan uskotaan, kun todisteita/havaintoja ei väitteen tueksi ole, tai ne ovat jopa ristiriidassa kokemusperäisen tiedon kanssa.
Vaihda hyvä mies otsikkoon uskoa sanan paikalla luottaa.

Petri Riikonen

Nabla, ehkä luottaminen olisi parempi sanavalinta kuin uskominen. Toisaalta nimenomaan uskon tiettyjen auktoriteettien väitteisiin siitä huolimatta, vaikkeivät omat henkilökohtaiset kokemukseni olisi vahvistaneet niitä. Ajattelen, että yhden ihmisen henkilökohtaiset kokemukset ovat hämäävän pieni otos verrattuna ammattilaisten keräämään tilastotietoon ja voivat siksi antaa väärän mielikuvan esimerkiksi joidenkin asioiden riskeistä.

Esimerkiksi en ole koskaan itse sairastanut vakavaoireista influenssaa enkä ole omin silmin nähnyt kenenkään sairastavan sellaista. Silti uskon alan oppikirjojen ja terveysviranomaisten tietoon, jonka mukaan paha influenssapandemia voi nykyoloissakin myös Suomen kaltaisessa maassa sairastuttaa pahasti ison osan väestöstä ja uhata ison ihmisjoukon henkeä. Siksi uskon, että tuollaista tilannetta kannattaa ehkäistä rokotuksilla.

PekkaP

Kirjoitit: "tosielämässä kenelläkään ei ole aikaa perehtyä joka ikiseen asiaan niin, että omista riippumattomista käsityksistä tulisi asiantuntijakäsitysten veroisia."

Juuri näin.
Olen kuitenkin törmännyt jo muutaman kerran netissä eri tavoin esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan asiantuntijoita ja pitkää korkeakouluopiskelua ei enää tarvita, koska kaikki tieto löytyy pienellä vaivalla netistä. Näitä "itsensä kanssa väitelleitä" joka-alan asiantuntijoita alkaa kohta olla huolestuttavan paljon. Kun lähdekritiikki puuttuu ja usko omiin kykyihin yliarvioidaan, aletaan tekemään pitkälle meneviä johtopäätöksiä usein varsin pinnallisin perustein. Etenkin silloin jos nettikorkeakoulun oppi kohdistuu terveyteen, ollaan vaarallisilla vesillä. Eräs vanha lääkärituttavani sanoi, että enenevässä määrin on alkanut vastaanotolla käydä ihmisiä, joilla on jo diagnoosi valmiina. Joskus se on jopa hyvinkin eksoottinen.

Olen ennenkin esittänyt, että kouluissa pitäisi viimeistään yläasteella opettaa lähdekritiikkiä jonkin oppiaineen ohessa. Nykyäänhän lähdekritiikin käsiteeseen törmää vasta korkekoulussa.

Petri Riikonen

PekkaP, olen täsmälleen samaa mieltä. Jollei itsellä ole kyseisen alan asiantuntijan opintoja ja työkokemusta takanaan, ei voi pystyä arvioimaan itse etsimiensä tiedonpalasten olennaisuutta. Vaikka maailman kaikki tieto olisi netissä, se olisi silti vain varastossa. Käyttökelpoista tiedosta tulee vasta sellaisen ihmisen päässä, jolla on niin laaja saman alan taustatietämys, että hän pystyy asettamaan tiedon kehyksiinsä ja arvioimaan sen merkittävyyden tai merkityksettömyyden muun tietämyksen rinnalla.

Siksi mielestäni fiksuinta on kuunnella luotettavimmiksi arvioimiaan asiantuntijoita kaikilla niillä aloilla, joilla on itse maallikko.

kse

Ihan kaunis ja järkevä periaate sinänsä, mutta käytännössä sen solvetaminen johtaa helposti vaikeisiin rajankäynteihin. Ihmiset kun eivät kuitenkaan ihan puhtaasti jakaudu kahtia täysin maalikkoihin ja tietyn alan eritysasiantuntijoihin. Tätä jakoa voidaan tietysti yrittää pakolla sovittaa asiaan, mutta sitten ollaan helposti tilanteessa, jossa esim. mistään ilmastonmuutokseen kuuluvasta asiasta ei voi sanoa mitään ilman, että on väitellyt aiheesta, julkaisut vertaisarvoituja artikkeleita ja osallistunut IPCCn työhön.

Ongelma on kuitenkin siinä, että käytännössä monien alojen osaaminen menee osittain päällekäin ja että jonkin tietyn eritysalan osaajat joutuvat käytännössä aina käyttämään menetelmiä, joissa he eivät itse ole parhaita asiantuntijoita.

Tästä tullaankin sitten varsinaisiin käytännön ongelmatapauksiin - voiko esim. tilastotieteen tutkija arvostella ilmastotutkijoiden tekemää tutkimusta väärien ja huonosti valittujen menetelmien käytöstä ja väittää tuloksia harhaisiksi? Kumpaa osapuolta pitäisi uskoa, jos ilmastotutkijat torjuvat kritiikin toissijaisin argumentein ja pitäytyvät menetelmissään? Entä jos itsekin soveltaa työssään tilastollisia menetelmiä ja pitää tilastotieteilijöiden huomioita oikeina?

Entä jos oman alan kokemuksen perusteella laskennallisista ilmastomalleista ja niiden ennustuskyvystä esitetyt väitteet tuntuvat naurettavilta ja väitteiden tueksi esitetyt argumentit puhtaalta käsien heiluttelulta?

Minua ainakin kiusaa ilmastonmuutoksen suhteen se, että alan "konsensusnäkemyksen" hyväksyminen vaatisi melkein kaiken oman kokemuksen ja vuosikausien opiskelun unohtamista - eli siis puhtaan uskonnollisen uskon hyväksymistä tässä asiassa. Tämä olisi hyvin poikkeuksellista, koska mm. kaikista muista luettelemistasi "vaikeista" asioista olen aiemmin pystynyt hankkimaan ja omaksumaan sen verran tietoa, että niitä voi pitää totena (siis tieteellisen tiedon mielessä).

Toinen häiritsevä seikka on tietysti se, että aika moni on omaksunut Petrin mainostaman asiantuntijauskon ja lyttää "totuutta" epäilevien kommentit suurinpiirtein kreationistimaalikoiden typeräksi hölinäksi - koska "ethän sä voi ymmärtää, kun sä et oo ilmastotutkija".

Marko Hamilo

kse:

Minua ainakin kiusaa ilmastonmuutoksen suhteen se, että alan “konsensusnäkemyksen” hyväksyminen vaatisi melkein kaiken oman kokemuksen ja vuosikausien opiskelun unohtamista

Voitko kertoa joitakin esimerkkejä näistä omista kokemuksista ja vuosikausien opiskelun aikana omaksutuista käsityksistä ja tiedoista, jotka mielestäsi pitäisi unohtaa, jotta konsensusnäkemyksen voisi hyväksyä?

kse

Marko:

Ensinnäkin tilastollisten menetelmien käyttö - ilmastotutkijat näyttävät varsin yleisesti ottavan jotenkin annettuna, että esim. vuosien keskilämpötilat olisivat toisistaan riippumattomia identtisesti jakautuneita satunnaismuuttujia. Tällä perusteella (joko suoraan tai implisiittisesti) oletetaan, että 30 vuotta olisi riittävä aika ilmaston muutosten havaitsemiseen ja että lineaaristen trendien hakemisella pienemmän neliösumman menetelmää käyttäen olisi jotain merkittävyyttä. Samoista lähtökohdista pyritään myös arvoimaan ilmaston luontaisen vaihtelun rajoja ja siten esittämään väitteitä siitä, mikä on selitettävissä luontaisella vaihtelulla ja mikä ei.

Olen yrittänyt etsiä kunnollisia perusteluita näille oletuksille, mutta mitään kunnollista ei tunnu löytyvän (kaikki tuntuu johtavan WMOn edeltäjän joskus 1930-luvulla esittämään arveluun, että 30 vuotta on jo ilmastoa). Kuitenkin kaikkein ensimmäinen tehtävä tilastollista analyysia tehtäessä pitäisi olla datan luonteen selvittäminen, jotta voidaan perustellusti valita sopivat analyysimenetelmät.

En lähde väittelemään siitä, että pitäisikö ilmastodataa käsitellä ARIMA-malleilla vai millä - tähän oma pätevyyteni ei riitä. Ilmaston kaltaisten fysikaalisten järjestelmien käytös on kuitenkin lähes aina jonkinlainen Wiener-prosessi (eli punainen kohina, satunnaiskävely, yms.) On aika triviaalia varmistua halutessaan, että ilmaston keskilämpötila käyttäytyy kuin satunnaiskävely (lisäykset ovat aika tarkalleen suoraan normaalijakaumasta). Tällä perusteella ei voi tulla muuhun päätelmään kuin, että monet ilmastotutkijoiden käyttämät tilastolliset menetelmät ovat tarkoitukseensa sopimattomia ja tulokset hyvin todennäköisesti harhaisia.

Pitäisikö minun nyt kuitenkin uskoa, että väärät menetelmät antaisivat tässä tapauksessa kuitenkin oikeita tuloksia - tai että ilmastotutkijoilla on jotain ammattiinsa liittyvää salaista tietoa, jota he eivät vain ole julkistaneet (pitäen sitä ehkä itsestää selvänä)? Joitakin epäilijöitä on arvosteltu siitä, että he eivät ymmärrä prosessien taustalla olevaa fysiikkaa eivätkä siten tajua, että tulokset ovat ihan oikeita. En kuitenkaan ole tuontasoisista argumenteista kovinkaan vakuuttunut, koska muilla aloilla (tarkoitukseen sopivia) menetelmiä käytetään ihan vapaasti ristiin rastiin raja-aitojen yli ilman, että numerot näyttävät välittävän siitä.

Toinen, mihin on hyvin vaikea uskoa, on laskennallisten ilmastomallien luotettavuus. On yleisesti tunnettua, että monien positiivisten takaisinkytkentöjen suuruus on lähinnä arvailujen varassa ja että eri mallit käyttävät hyvinkin poikkeavia arvoja niille. Lisäksi monia fysikaalisia prosesseja, jotka ovat oleellisia ilmakehän käyttäytymiselle, ei pystytä laskentahilan karkeuden vuoksi suoraan laskemaan vaan ne joudutaan arvioimaan mm. tilastollisesti johdetuilla ei-fysikaalisilla kaavaryhmillä. Tästä huolimatta laskenta ei karkaa käsistä ja hyvinkin erilaiset mallit tuottavat lähes identtisiä ennusteita.

Kaikista epävarmuuksista ja pakollisista yksinkertaistuksista huolimatta malleista väitetään, että ne ovat puhtaasti fysiikkaan perustuvia eikä niitä missään nimessä ole sovitettu menneeseen historiaan vaan että mennyt ilmasto vain ikäänkuin putkahtaa malleista ulos kunhan niihin on vain kaadettu sisään pari rekkalastillista "fysiikkaa".

Todellisuudessa yksinkertaisetkin mallit, joissa on positiivisia takaisinkytkentöjä "karkaavat käsistä", jos kytkentöjen suuruudet ovat pielessä (virheet summautuvat). Kun tähän vielä huomioi, että mallien lähtödatassa on kaikella todennäköisyydellä varsin paljon virheitä (mallit vaativat luokkaa miljoonia lähtöarvoja - ja kun suoria mittauksia on häviävä murto-osa tästä, puuttuvat arvot lasketaan - ilmastomalleilla), niin on aika ihme, jos ennustelilla olisi edes vähäistä luotettavuutta. Näkee tietysti väitteitä, että mallit ovat luotettavia, koska ne eivät ajaudu kaoottiseen tilaan ja tuota mahdottomia fysikaalisia arvoja. Tämä kuitenkin johtuu siitä, että malleihin on sisäänrakennettuna raja-arvot, joiden yli parametrien arvojen ei annetta karata.

Myös väite, että mallit eivät olisi sovitettuja menneeseen ilmastoon, on hyvin perusteeton ja on vaikea uskoa, että moisen väitteen esittäjä olisi oikeasti olluit mukana mallien kehittämisessä. Nimittäin vaikka mitään parametrejä ei välttämättä suoraan soviteta historia tietoon, niin mallien kehittämiseen sisältyy implisiittinen sovittaminen - jos mallin joku versio ei "ennusta" historiaa oikein, niin sitten sitä korjataan kunnes "ennusteet" lähestyvät riittävästi mennyttä.

Eli tässäkin tapauksessa moni asia on täysin päinvastoin kuin omat opinnot ja työkokemus kertoo. Pitäisikö nyt siis uskoa, että ilmastotutkijat olisivat osanneet vaikkapa ihan sattumalta kehittää jokinlaisen emergentin tilamuutoksen malleissaan kumoten vanhat totuudet? Että mallit jotekin valtavan kompleksisuutensa kautta olisivat jotain aivan muuta kuin aiemmin on nähty? Että - kuten jotkut jopa väittävät - ilmastomallit vastaisivat luotettavuudeltaan fysiikan laboratoriokokeita?

En ole tässäkään tapauksessa pystynyt löytämään mitään mikä tukisi uskoa tällaisiin väitteisiin (päinvastoin - monet tueksi esitetyt väitteet saavat ennemmin epäilemään esittäjän täysjärkisyyttä tai ainakin osaamista - esim. "virheet ovat jakautuneet satunnaisesti ja siksi ne kumoavat toisensa, niinpä mahdollisista virheistä ei tarvitse välittää").

PS. ennen kuin joku poistaa varmistimen liekinheittemestään, niin tarkoituksenani ei ollut koittaa kumota ilmastonmuutosta vaan lähinnä kertoa siitä miksi minun on hyvin vaikea uskoa moniin asiasta esitettyihin väitteisiin.

Alan Dorkin

"Tästä tullaankin sitten varsinaisiin käytännön ongelmatapauksiin - voiko esim. tilastotieteen tutkija arvostella ilmastotutkijoiden tekemää tutkimusta väärien ja huonosti valittujen menetelmien käytöstä ja väittää tuloksia harhaisiksi?"

Itse uskon tilastotieteeseen kuin Jumalan sanaan: peräti 25% kuolonkolareista ajetaan kännissä. Toisin sanoen on paljon vaarallisempaa ajaa autoa selvin päin, koska peräti 75% kuolonkolareista ajetaan selvänä!

samuli

Valitettavan moni tieteen tykkääjä edustaa näkemystäsi jossa auktoriteetteihin pitäisi uskoa koska "ei ole aikaa tarkastaa kaikkea". Silloin kyse ei ole tieteestä vaan uskonnosta. Jos pappi sanoo että Jumala asuu taivaassa ja hallitsee sieltä, niin uskotko? Et koska nyt meillä vallitseva asiantuntija käsitys ei sitä tue. Sata vuotta sitten samaan kysymykseen olisi tullut täysin päinvastainen vastaus.

Tiede ei etsi konsensusta, ei ratkaise asioita enemmistöäänestyksellä vaan luottaa puhtaasti luonnossa havaittaviin asioihin. Niin kauan kuin et itse ole niitä sieltä tarkistanut et asiaa tiedä. Kaikkea ei ehdi tarkastamaan, mutta kaikkea ei tarvitsekkaan tietää. Oikopolkua tietoon ei ole olemassa - uskonto ei ole tiede.

kse

Tuohon tilastoasiaan liittyy vielä se, että yleensäkin suhtautuminen dataan tuntuu olevan ilmastotutkijoiden piirissä jotenkin tarkoitushakuinen - ehkä vain tahattomasti (henkisestä) laiskuudesta johtuen. Lähes järjestäin datan laatuun ei näytetä kiinnitettävän mitään huomiota niin kauan kuin se tukee omia ennakko-oletuksia ja/tai mallien antamia tuloksia. Päinvastaisessa tapauksessa taas datan oletetaan olevan automaattisesti virheellistä tai puutteellista ja dataa pyritäänkin korjaamaan "oikeaksi" - tai ainakin levittämään luotettavuusrajoja niin leveäksi, ettei mallien uskottavuus suoraan vaarannu.

Liiasta luottavaisuudesta ja haluttomuudesta löytää havainnoille kilpailevia selityksiä tuntuu olevan melkein jo liiaksi. Mm. trooppisten hirmumyrskyjen lisääntyminen johtuikin suurelta osin merkittävästi parantuneista havaintomenetelmistä, joilla havaittiin pienetkin myrskyt, jotka eivät koskkan rantautuneet. Havaittua tuulien voimistumista taas selittää osittain se, että aiemmin ennen GPS-seurantaa radiosondit yksinkertaisesti hukattiin seurannasta kovalla tuullella eikä havaintoja silloin voitu kirjata. Luonnonkatastrofituhojen lisääntyminen selittyy täysin asutuksen yms. leviämisestä tuhoherkille alueille (mm. tulvaniityille), "Golf-virran pysähtyminen" olikin liian harvojen mittausten synnyttämä artefakti jne.

Päinvastaisissa tapauksissa dataa käännetään ja kaulitaan kunnes halutut tulokset saadaan keinolla kuin keinolla esiin (kuten vaikka radiosondidatan ja tropiikin ylätroposfäärin hukassa olevan lämpimän pisteen tapauksessa) - tai sitten taikurin silinteristä vetäistään vaikkapa taas lisää aerosoleja tai piiloon mennyttä lämpöä.

Tietysti voi sanoa, että virheiden havaitseminen on vain osoitus siitä, että tiede toimii aivan normaalisti ilmastotieteen parissakin (mikä pitää toki aivan paikkansa). Alkaa kuitenkin mietityttää, että mitähän koko oppirakennelman tueksi esitettyjä "kiistämättömiä" todisteita meillä on enää oikeastaan jäljellä - tai jos joitakin vielä onkin, niin onko niihin luottamista vai kumoutuvatko nekin huomenna.

Tässä on tietysti kyseessä jo aika pitkälti tunnetason asiat, mutta jos näyttää hyvin selvältä, että alalla olisi varsin yleisenä käytäntönä käsitellä dataa huolimattomasti ja vielä väärillä menetelmillä, niin aika vaikeahan sitä on mennä mihinkään tuloksiin enää luottamaan.

Jouni

samuli: On kahdenlaista auktoriteettiuskoa: naiivia ja kriittistä. Kriittisen auktoriteettiuskon taustalla on ajatus, että kaiken kriittisyyden lähtökohta on itsekriittisyys, jota ilman muille osoitettu kritiikki on vain merkityksetöntä jauhantaa. On lähinnä tervettä itsekriittisyyttä tunnustaa, etteivät omat kyvyt riitä useimmissa tapauksissa erottamaan, kumpi keskenään ristiriitaisia väitteitä esittävistä asiantuntijoista on lähempänä totuutta. Sellaisissa tilanteissa toimivin ihmiskunnan tähän mennessä keksivä heuristiikka on luottaa tieteelliseen tietoon - eli kyseisen alan tiedeyhteisössä vallitsevaan käsitykseen. Aina välillä tuokin heuristiikka johtaa harhaan, mutta todennäköisesti harvemmin kuin jos itse yrittäisi järkeillä, miten asiat todellisuudessa ovat.

Välillä tulee myös vastaan tilanteita, joissa tiedeyhteisön käsitys näyttää olevan selvästi virheellinen. Näissä tilanteissa saattaa itse järkeilemällä päästä lähemmäs totuutta kuin vallitseva tieto, vaikka ei itse olisikaan alan asiantuntija. Kokonaan toinen juttu vain on, kuinka luotettavasti kukaan pystyy erottamaan tällaisen tilanteen sellaisesta, jossa omat käsitykset perustuvat pahoihin väärinkäsityksiin ja tiedeyhteisön kanta näyttää näiden väärinkäsitysten takia virheelliseltä.

Puhdasta järkeä ei ole olemassa, vaan jokaisen ihmisen ajatusten pohjalla on läjä ennakkoluuloja ja harhaisia heuristiikkoja. Siksi on yleensä fiksumpaa luottaa asiantuntijoiden keskuudessa vallitsevaan käsitykseen kuin itseensä - niin pelottavaa kuin se onkin.

kse

Jouni: Mielestäni yrität paeta takaisin helppoon "maalikko-asiantuntija" / "suuri yleisö-tiedeyhteisö" -dualismiin. On aika vaikea nähdä miten tämä jako toimisi nykyaikana, kun yhä useammalla on (matemaattis-luonnon)tieteellinen koulutus ja siten kyky ottaa selvää ja ymmärtää väitteiden taustalla olevia perusteluita. Lisäksi vaikka nykyaikana kauhistellaan kapea-alaisia yhden asian osaajia, niin oikeasti useat alat jakavat monia samoja menetelmiä ja työkaluja.

"Auktoriteettiuskojaottelussa" pitäisi siis olla ainakin yksi lisäkategoria ihmisille, jotka joutuvat pohtimaan luottaako omaan vai erityisasiantuntijan auktoriteettiin tietyssä suuremmassa tai pienemmässä osassa eritysasiantuntijan mielipiteissä. Esim. pitäisikö minun luottaa omaan tietämykseeni tilastotieteen menetelmistä vaiko ilmastotutkijan tutkimuksiin, joissa käytetty menetelmät näyttäisivät olevan ristiriidassa omien käsitysteni kanssa?

SamBody

Uskonnon suurin hyöty on siinä, että se vapauttaa ihmiset keksimästä kaikkea omin voimin: tarjoaa auktoriteetteja, joihin luottaa.

Marko Hamilo

kse,

oletko todella varma, että olet ymmärtänyt oikein, miten ja miksi ilmastotutkijat käyttävät tilastollisia menetelmiä niin kuin käyttävät? Vai perustuuko käsityksesi johonkin meidän popularisoijien ammattikunnan vääristelemään lähteeseen?

En esimerkiksi ymmärtänyt, mitä tarkoitit tuolla viittauksella 30 vuoteen. Se nyt vain kuuluu sopimuksenvaraiseen "ilmaston" määritelmään. Onko se sitten riittävä jonkin muutoksen havaitsemiseen on toinen asia. Ilmastonmuutosennusteiden mukaan ilmasto ei ole nyt lämpenemässä niin nopeasti, että esimerkiksi kymmenen vuoden aikana ilmastonmuutoksen pitäisikään erottua vuosien välisestä satunnaisvaihtelusta tilastollisesti merkitsevästi. Ilmastoskeptikot kuitenkin riemuitsevat, kun saavat jonkin ilmastoasiantuntijan "myöntämään", että ilmasto ei ole lämmennyt 2000-luvulla (tilastollisesti merkitsevästi). Sitten kun se pannaan populaarin lehden otsikkoon, tuo suluissa oleva otetaan sitaateista pois. Eli väite on totta, mutta se ei ole ristiriidassa teoriasta johdetun ennusteen kanssa.

Ja jos olet sitä mieltä, että siellä on sellainen tilastotieteellinen kämmi, jonka löytymiseen ei tarvita maailman top-10:een kuuluvaa asiantuntijaa, miten selität, ettei kenenkään kunnianhimo tai pelkkä ilo päästä näpäyttämään ilmastotieteilijöitä ole ollut riittävä siihen, että lähettäisi aiheesta artikkelin johonkin alan lehteen? Tai onko se käynyt itselläsi mielessä?

Joskus toki tapahtuu sellaisiakin keikauksia, lähinnä kehittymättömissä tieteissä, että suhteellisen alkeellisen mokan, joka samalla kaataa ison joukon tieteenalan kirjallisuutta, pystyy löytämään yksi ihminen jonkin alan perustiedoilla. Judith Rich Harris on tällainen. http://en.wikipedia.org/wiki/Judith_Rich_Harris Mutta yleissivistykseen kuuluukin tietää, että psykologia on tieteenä vasta saavuttamassa sellaisen kypsän tieten aseman, jonka fysiikka saavutti jo ajat sitten.

SamBody, uskonnollisten auktoriteettien kanssa on paljon helpompaa. Kuten Petri kirjoitti, yleissivistys antaa eväitä sen päättelemiseen, ketkä ovat auktoriteetteina luotettavimpia. Jos pyrkii tietoon, joutuu tekemään tätä punnintaa niissä noin 99 prosentissa tapauksia, joissa oma aika tai koulutus ei riitä asioiden selvittämiseen itse. Uskonnollisen ihmisenhän ei tarvitse moista miettiä, koska hän ei ole kiinnostunut tiedosta.

PekkaP

Samuli.
Väitit, että jos en ole itse tarkastanut jotain, en sitä tiedä ja kyse ei silloin ole tieteestä, vaan uskonnosta.
Suurin osa ammattiosaamisestani perustui auktoriteetteihin. En olisi itse kyennyt johtamaan Maxwellin yhtälöitä, enkä Laplace muunnosta niillä pohjatiedoilla, mitä siinä vaiheessa opiskelua omasin. Opiskellessa "kirjaviisauden" väitteiden tarkastaminen on käytännössä mahdotonta, joten ammatillisen osaamisen pohja perustuu aina suurelta osin auktoriteetteihin.
Silloin kun törmätään epävarmoihin väittämiin, joissa ammattilaistenkin mielipiteet risteävät, on hyvästä yleistiedosta ja lähdekritiikin hallitsemisesta hyötyä. Täyttä varmuutta ei silti voi useinkaan saada. Ne asiat, jotka ovat helposti todennettavissa on jo todennettu.
Uskonnolliset tai vahvasti ideologiset väittämät ovat sitten taas asia sinänsä. Kreationisti ei evoluutiota usko eikä vihreä kannata ydinvoimaa, ovat todistelut mitä tahansa.

kse

Marko:

Ei minun tarvitse itse mitään julkaista näistä tilastollisista asioista vaan aiheesta on runsaasti ihan tuoreitakin julkaisuja - joissa jopa puututaan tähän 30 vuoden olettamaan. Esim. Google Scholarilla löytyy tällaisia vuonna 2008 tai sen jälkeen julkaistuja artikkeleita:

http://scholar.google.fi/scholar?hl=en&q=random-walk+climate+temperature...

Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, etteivät tällaiset tutkimustulokset nauti kovinkaan suurta suosiota konsensustutkijoiden keskuudessa vaan esim. RealClimatessa ei ruutia juuri säästellä näiden "debunkkaamiseksi". Oma asiantuntemukseni sanoo kuitenkin minulle, että tällaiset tutkimustulokset vaikuttaisivat oikeilta ja niiden indikaatiot vähemmän mairittelevilta konsensuksen suhteen. Kun lisäksi muistaa, että monissa selvityksissä on ihmetelty sitä, etteivät ilmastotutkijat tee yhteistyötä tilastotieteilijöiden kanssa vaikka ala on monelta osin hyvin riippuvainen tilastotieteen menetelmistä, niin kyllähän tässä jotain kummallista tuntuisi olevan.

Se minkä vuoksi tuo 30 vuoden olettama on mielestäni (lukemani ja päättelemäni) pohjalta tärkeä, on siinä, että monet väitteet lämpenemistrendistä ja luonnollisen vaihtelun rajoista perustuu sen pohjalta tehtyihin laskelmiin - eli siis esim. väite, että lämpeneminen olisi poikkeuksellisen voimakasta eikä luontainen vaihtelu voi sitä selittää. Tiedetään kuitenkin, että nämä käytetyt menetelmät aikasarjojen tapauksessa saattavat liioitella trendien suuruutta ja merkittävyyttä sekä aliarvoida luontaisen vaihtelun suuruutta.

Monet ilmastotutkijoiden väitteet olisi helpompi uskoa, jos ne olisi laskettu sellaisilla menetelmillä, joita muilla aloilla pidetään tällaisten datasarjojen analysointiin sopivana. Näin ei kuitenkaan näytetä haluavan tehdä vaan ulkopuoliseen kritiikkin suhtaudutaan jopa vihamielisesti. Herää kysymys, että miksi ihmeessä - ovatko havainnot todellakin vain huonojen menetelmien tuottamia artefakteja, jotka katovat kuin Mannin lätkämaila kunnon menetelmillä, vai mitä?

(Mitä tulee väärien menetelmien käyttöön, niin ei se ole mitenkään harvinaista - luulenpa, että omalla alallanikin järjestelmien analysointia opetetaan viekäkin triviaaleilla menetelmillä, jotka antavat järjestäin liian optimistisia tuloksia. Tutkimusmaailmassa alettiin kuitenkin jo 1980-luvulla ihmettelemään, ettei kaikki toimikaan ihan niin kuin mallit väittävät. Nykyään on aivan ilmiselvää, että asiat ovat moninverroin monimutkaisempia ja vaikeampia mallintaa eikä aivan yksityiskohtaisia tuloksia ole monasti mahdollista saavuttaa. Itselläni on ollut ilo ja kunnia työskennellä ajoittain muutaman alan suomalaisen huippunimen kanssa jo melkein parin vuosikymmenen ajan. Tosin en ole itse oppinut muuta kuin se, että jos minulla matemaattinen ongelma, niin haen käsiini pätevän matemaatikon enkä yritä tuhertaa asiaa itse - väärin se menisi kuitenkin, kun osaaminen rajoittuu niihin "vääriin" menetelmiin...)

Jouni

kse: Olen itse teoreettisen tietojenkäsittelytieteen tutkija ja sortunut aivan riittävän monta kertaa siihen ansaan, jossa yritän väittää jollain toisella tieteenalalla vallitsevaa käsitystä vääräksi vahvan menetelmäosaamisen mutta suhteellisen vähäisen substanssiosaamisen perusteella. Ongelma on siinä, että useimmilla tieteenaloilla on valtavasti auki kirjoittamattomia oletuksia ja käytettyjen termien merkitykset saattavat poiketa yleiskielestä. Koska tutkimusartikkelit on yleensä kirjoitettu muille saman alan tutkijoille, ei näitä oletuksia ja termien selityksiä ole kirjoitettu auki, vaan lukijan itsekin pitäisi melkeinpä olla alan tutkija ymmärtääkseen artikkelin kunnolla.

Minulla on myös sen verran taustaa politiikassa, että olen oppinut fiksun ihmisen pystyvän perustelemaan uskottavasti melkein mitä tahansa, jos kuulija ei ole alan asiantuntija tai muuten poikkeuksellisen hyvin perehtynyt alaan. Siksi olenkin paljon valmiimpi luottamaan tieteelliseen tietoon tiedeyhteisössä vallitsevana käsityksenä kuin asiana, jonka kuka tahansa pystyy riittävän vahvan menetelmäosaamisen turvin päättelemään yleisesti saatavilla olevasta aineistosta. Vaikka valistunut maallikko ymmärtäisikin tieteellisen väitteen suuret linjat, tarvitaan vuosien kokemus alasta näkemään kaikki ne yksityiskohdat, joiden varaan suuret linjat rakentuvat. Edes yksittäiset asiantuntijat eivät pysty tähän luotettavasti.

Autodidakti

"Mutta hetkinen: miksi ylipäätään lainkaan luottaa auktoriteetteihin? Eikö ihmisen olisi parasta ottaa asioista itse selvää? Muodostaa itsenäiset käsityksensä riippumatta siitä, mitä auktoriteetit sanovat?

Ei, koska tosielämässä kenelläkään ei ole aikaa perehtyä joka ikiseen asiaan niin, että omista riippumattomista käsityksistä tulisi asiantuntijakäsitysten veroisia."

Yhdellä ihmisellä ei ole aikaa perehtyä joka ikiseen asiaan, mutta ei joka ikisellä asialla ole myöskään merkitystä ihmiselle. Jos asialla ei ole merkitystä, voi huoletta luottaa auktoriteetteihin, mutta entäpä nämä tärkeät asiat. Väärään auktoriteettiin uskominen saattaa johtaa rahan tai hengen menetykseen. Minulle asiantuntijassa on tärkeää, että hän pystyy tarvittaessa selkeästi ja uskottavasti perustelemaan kantansa.

Ilmastonmuutoskeskustelua en ole jaksanut seurata kovinkaan tarkkaan, koska se on hyvin polarisoitunutta. Minusta parempia paikkoja auktoriteettien kyseenalasitamiseen ovat taloudelliset kysymykset. Luotatteko te pankkien sijoitusneuvojiin? Minä en, tosin kuuntelen kyllä, mitä heillä on sanottavaa, sillä niitä samoja neuvoja he jakelevat muillekin ja siitä tiedosta saattaa joskus olla hyötyä.

Toinen hyvä esimerkki talodellisista auktoriteeteista on EU:n rahapolitiikka. Perussuomalaiset on leimattu tietämättömiksi ja osaamattomiksi, kun taas Jyrki Katainen asiantuntijana - mitenkään perustelematta - ilmoittaa, että jos Kreikkaa ei rahoiteta, niin seuraa kaaos. Jostain syystä poliitikko muuttuu minkä tahansa alan asiatuntijaksi viikossa. Jostain syystä sitä, että Björn Wahlroos esittää perussuomalaisten kanssa samansuuntaisia ajatuksia, ei oteta kuuleviin korviinsa. Ilmeisesti Björn Wahlroos ei ole asiantuntija.

javs

Kuka nyt ilmastonmuutosta epäilisi, ja tiedeyhteisön konsensusta? Muuan Michael Mann tosin epäili molempia surullisen kuuluisalla ilmastohistorian tulkinnallaan, "jääkiekkomailallaan", ja tosiaan, huonosti kävi.

CAGW, johon oletan kirjoittajan ilmastonmuutoksellaan viittaavan, on siinä suhteessa "erilainen peto" kuin esimerkiksi painovoima, johon jotkut haluavat sen rinnastettavan, että tällä hetkellä, ilmastoa tutkittaessa, meillä on mahdollisuus vain teoretisointeihin ja niiden avulla tuotettujen mallien skenaarioihin, ei siis edes ennustuksiin, johtuen empiirisen datan huonolaatuisuudesta ja/tai vähäisyydestä, tutkimusongelman multidimensionalisuudesta ja monialaisuudesta, ja kokeellisen todentamisen rajallisuudesta (maapalloja on vain yksi). Ja vielä ei ole edes tultu siihen, että CAGW on otettu avosylin käyttöön virallisilla ja epävirallisilla tahoilla poliittisessa päätöksenteossa ja pyrkimyksissä vaikuttaa siihen. Ainoa konkreettinen näyttö, josta blogosfäärissä tuntojaan purkavan kansalaisen on ollut syytä huolestua, on ollut todettavissa hänen lompakossaan.

Enenevässä määrin julkaistaan tutkimuksia, joiden tulosten perusteella C-kirjain on syytä pudottaa pois ja jopa A-kirjaimen asema kyseenalaistetaan. Lopulta jäljelle jäisi vain globaali lämpeneminen, ilmastonmuutos sekin.

Samuli Pahalahti

Tiedeyhteisön vallitsevan käsityksen totuudenmukaisuutta arvioitaessa on hyvä katsoa, mitä nimekkäimmät/parhaimmat kriitikot sanovat asiasta ja miten tiedeyhteisö suhtautuu kritiikkiin.

Ovatko kriitikot ihan selkeästi jotain salaliittohörhöjä vai onko heillä jotain oikeasti fiksua sanottavaa? Jos heillä on jotain fiksua sanottavaa, niin miten tiedeyhteisö suhtautuu siihen? Ottaako yhteisö sen vastaan kiitollisena - "hei, tosi siistiä että näitte vaivaa ja osoititte heikon kohdan teoriassamme" - vai suhtautuuko se vihamielisesti kaikkeen ulkopuoliseen kritiikkiin - "olkaa hiljaa, me olemme auktoriteetti, joten jätämme huomiotta kaiken mitä sanotte"?

Joskus tuli vähän tutustuttua ilmastonmuutoskysymykseen (en ole enää aikoihin aktiivisesti seurannut aihetta, joten en tiedä onko tilanne parantunut - tuskinpa) ja jäi kyllä varsin selkeästi sellainen kuva, että enemmistö tutkijoista suhtautuu kaikkeen kritiikkiin - oli se hyvää tai huonoa - harvinaisen vihamielisesti. Minulle se on aika selvä merkki siitä, että kyseiseen tieteenalaan kannattaa suhtautua skeptisesti.

Ilmasto toki muuttuu, se on ihan selvää. Mutta kuinka paljon? En oikein kykene ottamaan vakavasti katastrofaalisia ennustuksia siitä, miten ilmaston lämpeneminen tuhoaa suunnilleen kaiken. Ja vaikka tutkijoiden tulokset olisivat oikein, niin minulle jäi myös kuva, että tutkijat vetävät niistä perustelemattomia johtopäätöksiä politiikan suhteen. Ilmastonmuutoksen tuomiin ongelmiin on monta erilaista ratkaisua ja taloustiede on se, jota kannattaa käyttää arvioitaessa erilaisten ratkaisujen kustannuksia, hyötyjä ja sivuvaikutuksia. Kuitenkin käytännössä ilmastonmuutoksen perusteella tehdään aika huonolta vaikuttavaa politiikkaa, jättäen kunnollinen taloustiede aika pahasti huomiotta. Tässä on toki iso osa poliitikoilla, mutta tutkijoita on kuitenkin syyllistettävä siitä, että he eivät sano vastaan, kun poliitikot käyttävät ilmastonmuutosta keppihevosena taloudellisesti tehottomalle politiikalle.

Itse lähden siitä, että mitään ei voi todistaa varmasti todeksi, mutta vääräksi voi. Käytännössä sitten käsittelen kuitenkin monia asioita totena, sillä perusteella, että niitä vastaan ei ole esitetty pätevältä vaikuttavaa kritiikkiä eikä sellaisen esittäminen vaikuta olevan kovin todennäköistä tulevaisuudessakaan. Minusta tällainen lähtökohta suhtautumisessa tieteeseen on parempi kuin se, että ottaa tiedeyhteisön sanan totuutena ilman minkäänlaista arviota sen esittämien näkemysten todenperäisyydestä. Auktoriteettiuskovaisuus on harvoin oikeasti hyvä juttu.

Btw, rokotusten perusteleminen sillä, että influenssapandemiat voivat olla pahoja, on huonoa tiedettä. Et voi vetää suoraan johtopäätöstä influenssan potentiaalisesta pahuudesta siihen, että rokotukset ovat hyvä juttu. Joudut ensin tekemään analyysin siitä (tai osoittamaan jonkun toisen tehneen), ovatko rokotukset paras tai ylipäätään hyvä vaihtoehto pandemiaan varautumisessa. Rokotukset eivät kuitenkaan ole mitään ilmaisia ja niillä voi olla negatiivisia sivuvaikutuksia, kuten narkolepsiatapausten suhteen kävi.

Influessapandemian todistaminen pahaksi ei todista muuta kuin että se on paha. Se, millä tavoin tähän uhkaan on käytännössä paras tapa reagoida, vaatii omat todisteensa.

kse

Jouni: Minä olen taas nähnyt omalla alallani (tietoliikenne) aivan liian usein sen, miten tutkijat luottavat alan "yleisiin totuuksiin" vaivautumatta ottamaan selvää mitä väitteiden taustalla oikeastaan on. Tämä tietynlainen laiskuus tai auktoriteettiusko on johtanut valtavan suureen määrään turhaa ja tuloksetonta tutkimusta - ja samalla monien hyvien ideoiden perusteettomaan tyrmäämiseen. Oli mm. aika valaisevaa kuulla yhden Internetin isistä luentoa, jossa hän kertoi näistä väärin käsityksistä - monet "Internetin peruslait" ovatkin vain vanhentuneita suunnittelusääntöjä, jotka johtuivat 1970-luvun alun tietotekniikan kehittymättömyydestä.

Tältä pohjalta epäilen vahvasti, että jos jonkin muun alan tutkimustulokset nojaavat implisiittisiin oletuksiin, joita ei viitteitä seuraamalla löydä, niin kysessä hyvinkin mahdollisesti perusteettomiin oletuksiin nojautuvaa sekundatiedettä. Lisäksi vaikka oletukset olisivatkin oiketa ja perusteltuja, niin kyllä niiden pitäisi olla jossain julkaistuna - eikö tieteen perusperiaatteisiin kuulu se, että tulosten pitäisi olla toistettavissa julkaistun tiedon ja taustamateriaalin avulla?

Jos sinulla muuten todellakin on kokemusta sekä politiikasta että tutkimusmaailmasta, niin luulisi sinun havainneen, ettei tiedemaailma ole enää (jos koskaan on ollutkaan) mikään neutraali, vain faktoihin keskittyvä rauhan satama. Päin vastoin homma on hyvinkin politisoitunut - alkaen aina eri alojen välisistä ja alojen sisäisistä "sodista" määrärahan jakajien ja poliitikkojen suosiosta jatkuen oman poliittisen agendan ajoon tieteen verhon suojissa. Vastaavasti myös poliittiset ryhmät pyrkivät ajamaan omia agendojaan tutkimusmäärärahojen suuntaamiseen (mm. EU-paralamentin "hörhösiiven" yritykset vaikuttaa puiteohjelmiin).

kse

Samuli: Niinpä - ilmastonmuutoksen "konsensusteoria" arvostelijoita pyritään vaientamaan ja heidän tutkimustuloksia vähättelemään hyvin epäasiallisilla argumenteilla mm. väittämällä heidän saavan rahoitusta öljy- ja hiiliyhtiöitä, työskentelevän (ääri)konservatiivisissa ajatushautomoissa ja/tai olevan kreationisteja. Samalla vaikuttaa ilmiselvältä, että "väärien" näkemysten julkaisua pyritään vaikeuttamaan sotkemalla vertaisarvointijärjestelmää ja painostamalla lehtien päätoimittajia ja julkaisijoita. Vannotaan jopa, että "väärät" julkaisut pidetään poissa IPCCn raporteista vaikka pitäisi samalla uudelleenmääritellä vertaisarvioinnin käsite.

Toki julkaisuseulan läpi päässeitä artikkeleita vastaan esitetään ihan normaaliakin tieteellistä kritiikkiä, mutta tällöin usein näyttääkin paljastuvan, että tulokset ovat joko aivan päteviä - tai sitten tuloksissa voi toki olla arvosteltavaa, mutta samalla paljastuu, ettei "vallitseva totuuskaan" ole sen vahvemmalla pohjalla.

Yksi mikä tässä keskustelussa näyttää unohtuvan ilmastonmuuksen suhteen on se, että ilmastotutkijat kyllä itse myöntävät julkaisuissaan moniin tuloksiin, oletuksiin ja ennusteisiin liittyvät suuret epävarmuudet (ainakin epäsuorasti) ja että nämä samat epävarmuudet luetellaan myös IPCC:n WG1:n teknisissä raporteissa. Yksi suuri ristiriita onkin se, että miten tästä hyvin epävarmasta ja puutteellisesta tiedosta "jalostuu" se tieteelliseksi faktaksi väitetty "totuus", joka esitellään IPCC:n tuottamassa poliitikoille tarkoitetussa yhteenvedossa ja jota julkisuudessa toitotetaan joka tuutista kansalaisille. Omasta mielestäni tässä on kyse puhtaasti pelkästä mielipiteestä - vaikka se onkin asiantuntijoiden muodostama - eikä sillä ole takanaan läheskään samantasoista tieteellistä tietoa kuin vaikkapa evoluutiolla.

Alan Dorkin

Tunnettu brittiläinen matemaatikko ja filosofi, Bertrand Russel, ajautui itsemurhan partaalle 1950-luvulla, kun sen ajan fyysikot ja kosmologit (oman aikansa käsityksen mukaan) selittivät, että hamassa tulevaisuudessa Universum romahtaa kasaan ja tuhoutuu "suuressa loppurysäyksessä". Russelille onneksi hän ei tehnyt itsemurhaa, koska hänen aikansa "auktoriteetit ja yleissivistäjät" olivat väärässä tässä asiassa, kuten nykyisin tiedämme. Mitä mahtanee Petri pohtia tästä Russelin tapauksesta? :-)

Jouni

kse: Kaikki tieteenalat perustuvat noihin implisiittisiin oletuksiin. Tiede ei ole pelkkää tutkimukseen perustuvaa tietoa vaan myös kulttuuri, jonka puitteissa tätä tietoa tulkitaan. Tämän huomaa helposti, jos esimerkiksi tekee poikkitieteellistä tutkimusta tai työskentelee itseoppineiden ihmisten kanssa. Vaikka yhteistyökumppani olisi tietojensa puolesta selvä asiantuntija, ei hän usein ole päässyt sisään alan kulttuuriin eikä siksi osaa puhua oikeista asioista oikeilla termeillä. Uuden alan kielen ja kulttuurin omaksuminen saattaakin olla yhtä aikaavievä prosessi kuin vieraaseen maahan sopeutuminen.

Tieteeseen luotan enemmän yleisenä itseään korjaavana prosessina kuin mihinkään sen hetkelliseen ilmentymään. Merkittävä osa tuota itsensäkorjaavuutta on se, että uusi sukupolvi lunastaa usein asemansa korjaamalla edeltäjiensä väärinkäsitykset. Vaikka tutkijat ovat ihmisiä siinä missä muutkin eivätkä osaa päästää irti pinttyneistä käsityksistään, ei nuorilla tutkijoilla ole vastaavaa painolastia. Uuden tutkijapolven onkin urakehityksensä kannalta usein jopa parempi kapinoida edeltäjiensä näkemyksiä vastaan - ainakin niissä maissa, joissa tiede voi sillä hetkellä hyvin.

Tunnustan siis sen, että tiedeyhteisössä vallitseva käsitys saattaa olla väärä ja virheen korjaamiseen saattaa mennä vuosikymmeniä. En kuitenkaan usko, että pystyn erottamaan tällaiset virheet vierailla aloilla tilanteista, joissa vallitseva käsitys on lähempänä totuutta kuin mikään kilpaileva selitys. Kysymys on siis hieman vastaavasta ilmiöstä kuin siinä, miksi sijoitan rahani indeksirahastoihin. Aivan varmasti jossain on rahastoja, jotka pystyvät tarjoamaan asiakkaalle indeksiä paremman tuoton. En vain usko, että pystyn maallikkona tunnistamaan sellaisen rahaston.

SamBody

"Mitä mahtanee Petri pohtia tästä Russelin tapauksesta?"

Lienee itsestäänselvää että se riippuu siitä mitä mieltä asiantuntijat ja auktoriteetit ko tapauksesta ovat ;-)

kse

Jouni: Mielestäsi siis paras ohje ongelmaani olisi "älä ajattele, usko"? Eikö tuo ole enemmän jotain skientismiä kuin tieteellistä lähestymistapaa.

Mitä tulee eri tieteenaloilla vallitsevaan kulttuuriin, niin olen toki pyrkinyt ymmärtämään mitä ilmastotieteen sisällä tapahtuu. Tietysti CRUsta vuotaneet sähköpostit, Wegmanin raportti ja muut vastaavat antavat omanlaisensa kuvan, mutta aiheesta on toki tehty jo ihan pätevää tutkimustakin. Esim. Studies in History and Philosophy of Science Part B: Studies in History and Philosophy of Modern Physics -lehden ( http://www.sciencedirect.com/science/journal/13552198 ) erikoisnumero Modelling and Simulation in the Atmospheric and Climate Sciences sisältää aika hyviä katsauksia ilmastomallintamisen maailmaan. Lukemieni juttujen perusteella tilanne näyttää jopa huonommalta kuin itse päättelemällä olin arvellut - vaikuttaa siltä, että alalla vallitsee kulttuuri, joka pitää ilmastomallien tuloksia jopa luotettavampina kuin havaintoja vaikka mallien puutteet yleensä tunnustetaan. Samainen kulttuuri saa alan ihmiset vääntämään mitä ihmeellisempiä tieteeseen pohjautumattomia väitteitä mallien luotettavuuden tueksi - ja samalla uskomaan näihin väitteisiin (esim. ensemble -ennustuksia pidetään, jos nyt ei aivan monte carlo -menetelmänä, niin ainakin lähes tulkoon yhtä hyvänä).

Sinänsä kyllä uskon, että tieteellinen prosessi tulee ajan myötä korjaamaan virheet - ja että valtavirran ilmastotutkimuksen nykykäsitykset päätyvät monilta osin umpikujaan. Valitettavasti vain asialla on niin valtavia yhteiskunnallisia merkityksiä, ettei meillä olisi oikein varaa odotella vuosikymmeniä - tai edes vuosikymmentä. Monet länsimaat EU etunenässä ovat jo ampuneet itseään jalkaan hyvin vakavasti ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä ja meno uhkaa mennä vielä vakavammaksi. Siinä vaiheessa kun länsimaiden hyvinvointi on taantunut jonnekin 1900-luvun alun tasolle, suurin osa hyvin vointipalveluista on ollut pako lopettaa ja poliitikot ovat vihrevalheiden avulla nitistäneet viimeisetkin kansalaisoikeudet, on aika turhaa lohdutusta, jos IPCC:n AR13 totetaa, että "hups, sori, me oltiinki vähä väärässä".

Jonkun kosmologian kanssa on se ja sama meneekö jonkun säieteorian tai vastaavan haahuilun todentamiseen tai kumoamiseen 100 tai 200 vuotta - se tuskin kun näet mullistaa meidän elämää ainakaan muutamaan vuosikymmeneen.

Phil Decker

Olisikohan Alan Dorkinilla heittää linkkiä tähän Russelin tapaukseen? Googletus nimittäin antaa lähinnä viitteitä, joissa kerrotaan kuinka Russell hylkäsi ns. kosmologisen argumentin Jumalan olemassaolon puolesta. Ja ainakaan minun tietojen mukaan tuo loppurysähdyksen mahdollisuus ei ollut erityisen suuressa huudossa kosmologien keskuudessa 50-luvulla - kunnollisen havaintodatan puuttuessa oli epäselvää miten lähellä kriittistä tiheyttä maailmankaikkeuden materiatiheys oli (tuolloin ei vielä laajemmin tiedostettu tarvetta pimeälle materialle). Selvästi merkittävämmässä roolissa oli kamppailu big bang-kosmologian ja steady state-kosmologian välillä, mutta en tiedä Russelilla olleen senkään suhteen isompia intohimoja.

Marko Hamilo

kse,

Jos ilmastomallien menetelmäpuolen kriitikot ovat oikeassa, miten suuri merkitys sillä on konsensukselle AGW:stä? Puhutko pienistä säädöistä ilmaston herkkyydessä vai siitä, että koko AGW romuttuu kuin korttitalo? Edellisen varmaankin voivat hyväksyä monet ilmastotutkijatkin. Jälkimmäinen on niin merkittävä väite, että kannustan ja rohkaisen sinua julkaisemaan sen jossakin. En minä halua maksaa turhaan ilmastonmuutoksen hillinnästä.

Jouni

kse: Ohjeeni on ennemminkin "ajattele tai usko". Ajattelemiseen vain ei ole oikotietä, vaan jos esimerkiksi haluaa oikeasti ymmärtää ilmastotutkimusta, täytyy itse ryhtyä ilmastotutkijaksi. Puhutaan siis ennemminkin 10000 kuin 1000 tunnin työpanoksesta - 1000 työtuntiahan ei ole juurikaan sen enempää kuin jonkin oppiaineen perusopinnot, joiden on tarkoitus antaa pintapuolinen yleiskuva siitä, mistä tieteenalassa on kysymys. Samalla kannattaa toki hankkiutua alan kulttuuriin sisään, koska ulkopuolisella tarkkailijalla on aina suurempi riski ymmärtää asiat väärin.

Marko Hamilo

Minusta on ihan selvä, että Petrin keskeinen pointti on vedenpitävä: keskimääräistä älykkäämpikään ihminen ei ehdi elämässään perehtyä kunnolla itse kuin pariin alaan ammatillisesti ja ehkä harrastaa muutamaa muuta, mutta sitten jää satoja ja tuhansia kysymyksiä, joissa on turvauduttava johonkin heuristiseen menetelmään, jolla voi päätellä asioiden todennäköisimmän tilan sen perusteella, mihin kantaan muut ihmiset ovat tulleet kuka mitenkin.

Petrin ratkaisu oli hankkia sen verran yleissivistystä ja ymmärrystä tieteen toimintatavoista, että kykenee arvioimaan, kenellä on paras tutkimukseen perustuva käsitys asioista. Minustakin se on hyvä, mutta nyt tuli mieleen toinen, nk. Aarno Laitisen menetelmä. Sehän on sellainen, että kuunnellaan mitä eduskunnan naisverkosto, vihreät, erilaiset puunhalaajat yms. asiasta tykkäävät, muodostetaan tästä jonkinlainen keskiarvokäsitys ja ollaan sitten 180 astetta päinvastaista mieltä. Minusta Petri Riikosen menetelmä on parempi, mutta lokametodikin saattaa olla parempi kuin noppa, elämän kestävä usko vanhemmilta perittyyn maagiseen auktoriteettiin tai Dunning-Kruger-itsepetoksen sävyttämä sokea usko omaan kykyyn ymmärtää viiden tunnin perehtymisellä jotakin erityisalaa, jonka asiantuntijaksi normaalisti kehitytään viidessä vuodessa.

kse

Jouni: Käsityksesi on siis se, että on olemassa erityiset ilmastotutkimuksen tilastotiede, ilmastotutkimuksen tieteellinen laskenta, ilmastotutkimuksen fysiikka jne., joita ei voi millään ymmärtää ilman vihkiytymistä ilmastotieteen salaisen veljeskunnan jäseneksi? Jos ilmastotutkimuksen matematiikka väittää, että 1+1=3, ei väitettä voi siunkaan oman kokemuksen ja tiedon perusteella missään nimessä epäillä, koska ei ole lukenut 10000 tuntia ilmastotieteen pyhiä kirjoja?

Mielestäni tällainen näkökulma pönkittää vain rajattoman erityisasiantuntijuuden absoluuttista valtaa, jonka edessä kaikkien olisi nöyrryttävä ja jonka kyseenalaistaminen on vähintäänkin ajatusrikos ellei jotain pahempaakin. Samoin teinhän me voidaankin sitten siirtyä suoraan Platonin fasistiseen diktatuurin, jossa harva valittujen joukko päättää kaikkien asiasta ja kansalla on vain tottelevaisen orjan asema.

Kyllä meillä pitää olla oikeus vaatia minkä tahansa alan asiantuntijalta sellaiset todisteet väitteilleen, jotka edes toisen alan asiantuntija voi ymmärtää ja validoida. Kellään asiantuntija valtaa käyttävällä ei pidä olla oikeutta vetäytyä "kaikkihan tietävät" tai "tämän on alan yleinen käytäntö" -defenssien taakse vaan kaikkien oletusten ja niistä tehtyjen johtopäätösten on oltava selkeästi dokumentoituna.

kse

Marko: Omasta mielestäni ilmastomallit ovat hyvin oleellisessa osassa ilmastonmuutoksen konsensustutkimuksessa. Toisaalta niillä validoidaan väitteitä CO2-pitoisuuden merkityksestä tapahtuneelle lämpenemiskehitykselle ja toisaalta ne ovat oleellisia erilaisten uhkaskenaarioiden luomisessa. Tässä mielessä ilmastomallien aseman romuttuminen veisi pohjaa monilta keskeisiltä väitteiltä. En kuitenkaan usko, että tällainen hypoteettinen skenaario johtaisi CAGW-uskonnon romahtamiseen ainakaan välittömästi - onhan kyse joukosta yhteenkietoutuneita väitteitä, joista toisen voi nostaa framille, jos joku toinen joutuu epäilyksen alaiseksi.

Siinä mainitsemassani ilmastomallinnukseen liittyvässä erikoisnumerossa selitettiin varsin selkeästi, että ilmastomallien falsifiointi on niiden perusluonteensta johtuen mahdotonta - ja että tämä fakta on yleisesti hyväksytty ja tunnettu ilmastotutkijoiden parissa. Lisäksi ilmastomallien antamille ennusteille on mahdotonta laatia minkäänlaisia luotettavuusennusteita. Tästä kaikesta huolimatta on hyväksytty näkemys, että ilmastomalleilla tehtävä kokeet vastaavat laadullisesti täysin normaaleja fysiikan laboratoriokokeita.

Mitä apua siis olisi julkaista vaikka kuinka hyvin persuteltua mielipidetään siitä, että mallit ovat epäluotettavia, koska niiden toimintaa ei voida verifioida eikä tuloksille voida antaa järkeviä luotettavuusrajoja? Nämähän ovat alalla täysin hyväksyttyjä tosiasioita, jotka eivät pätkääkään horjuta "konsensustutkijoiden" vankkumatonta uskoa malleihinsa. Näillä mennään ja sillä sipuli.

Alan Dorkin

Phil Decker kirjoittaa: "Olisiko A.D:lla heittää linkkiä tähän Russelin tapaukseen?"

Valitettavasti en löytänyt pikaetsinnällä tarkkaa sitaattia. Lueskelin joskus 90-luvulla Pekka Himasen väitöskirjaa Bertrand Russelista, ja edelläoleva kommenttini on muistinvarainen vuosien takaa. Russel ei filosofina ollut huolissaan ensisijaisesti maanmiehistään, vaan koko ihmiskunnasta. Russel oli pasifisti, ja hän istui vankilassakin vakaumuksensa vuoksi. Vanhoilla päivillään hän joutui m.m. pidätetyksi osallistumisistaan ydinvoimaa vastustaviin mielenosoituksiin.
Jos muistan väärin ylläluetun kommenttini (Russel/"the big crash"), syy on yksin minun muistissani, ei Himasen väitöskirjassa. (Yritän tarkistaa asian kirjastosta lähiaikoina.)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Himanen

Jouni

kse: Vaikka saatat pystyä esimerkiksi tilastotieteellisen osaamisesi perusteella osoittamaan virheitä tilastollisten menetelmien käytöstä ilmastotutkimuksissa, et pysty ilman ilmastotutkimuksen muidenkin osa-alueiden hallintaa sanomaan, mikä näiden virheiden merkitys on kokonaisuuden kannalta. Tämä on juuri se menetelmätieteilijän ansa, josta aiemmin mainitsin: ajatus siitä, että muut tieteenalat ovat lähinnä menetelmien soveltamista ja niiden tuloksia voidaan arvioida menetelmätieteen kriteerein.

Kritiikkisi asiantuntijavaltaa kohtaan olisi aiheellista, jos asiantuntijuus olisi maallikoilta suljettu salaisuuksiin vihkiytyneiden piiri. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maailmassa on tuhansittain yliopistoja, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen selittää maallikoille, mistä eri tieteenaloissa on kysymys. Tarvitaan vain kohtalaisesti motivaatiota, lahjakkuutta ja maksukykyä ja muutama vuosi aikaa, niin melkein kenestä tahansa voi tulla melkein minkä tahansa alan asiantuntija. Erityisesti asiantuntijuutta ei ole etukäteen suljettu pois minkään poliittisen tai muun kannan edustajilta, vaan jos asiantuntijoiden kannat poikkeavat maallikoiden kannoista, on kysymys luultavimmin koulutuksen vaikutuksesta tai ihmisten omista kiinnostuksen kohteista.

Kenellä tahansa on luonnollisesti oikeus vaatia minkä tahansa alan asiantuntijalta perusteluita väitteille. Kysyjän suhtautuminen asiantuntijaan vaikuttaa kuitenkin ratkaisevasti siihen, kuinka kauan vastaamisessa kestää. Jos kysyjä pohjimmiltaan luottaa asiantuntijaan, voi melkein kysymykseen kuin kysymykseen vastata muutamassa tunnissa. Jos taas kysyjä on kriittinen ja tarttuu erikseen jokaiseen yksityiskohtaan ja taustaoletukseen, ei mitään oikotietä onneen ole, vaan vastaamisessa menee vähintään yhtä kauan kuin alan yliopistokoulutuksessa.

javs

Marko Hamilo kirjoittaa:

"... Puhutko pienistä säädöistä ilmaston herkkyydessä vai siitä, että koko AGW romuttuu kuin korttitalo? Edellisen varmaankin voivat hyväksyä monet ilmastotutkijatkin. Jälkimmäinen on niin merkittävä väite, että kannustan ja rohkaisen sinua julkaisemaan sen jossakin. En minä halua maksaa turhaan ilmastonmuutoksen hillinnästä. ..."

Lienet jo kuullut/lukenut Murry Salby'n, ehta ilmastotutkijan, jo julkaisukynnyksen ylittäneestä vielä julkaisemattomasta tutkimuksesta, jossa hän kääntää ilmaston lämpenemisen ja CO2n lisääntymisen välisen suhteen sen 180 astetta.

“... The popularized view has been that CO2 is driving the bus and climate is along for the ride. The observed behavior reveals just the reverse. Climate is at the wheel and, to a significant degree, CO2 is at the back of the bus. ...”

http://www.thesydneyinstitute.com.au/wp-content/uploads/podcasts/2011/TH...

http://judithcurry.com/2011/08/04/carbon-cycle-questions/

kse

Jouni: Ilmastotutkimusestahan on nimenomaan pyritty tekemään suljettu piiri, jossa pieni ydinryhmä hännystelijöineen miehittää kaikki merkittävät portinvartijan paikat mm. IPCC:n raporttien pääeditorien, merkittävimpien tutkimuslaitosten, lehtien vertaisarvoijien ja vastuullisten toimittajien vakanssit. Tämän kehän ulkopuolelle syrjäytetään kaikki erimieliset ja jopa samanmielisistä epäilyn suureen syntiin syyllistyvät. Näiden "harhautuneiden" tutkijoiden maine mustamaalataan yhdessä äänekkäiden ympäristöaktivistien kanssa ja "väärän" materiaalin julkaisuun liian usein syyllistyneet lehdet asetetaan boikottiin ja niiden asema tieteellisinä julkaisuina kiistetään.

Tästä huolimatta "vääriä" mielipiteitä pääsee edelleen julki eivätkä kaikki kerettiläiset ilmastotutkijat ole masentuneet ajojahdista. Uskon, että sellaisten ilmastotutjoiden kuten Judith Curry, Pielke Sr., John Christy, Roy Spencer, Richard Lindzen, David Douglass jne. jne. kritiikissä on pointtinsa vaikka he eivät välttämättä olisikaan täysin oikeassa omine teorioineen ja väitteineen. Uskon myös, että monet tilastotietelijät (ja se yksi "hullu" kandalainen kaivosinsinööri) ovat oikeassa kritisoidessaan ilmastotutkijoiden käyttämiä tilastollisia menetelmiä ja niiden avulla tehtyjä päätelmiä. Sen sijaan siinä tavassa, jolla ilmastopaavien klikki suhtautuu tieteensä tilaan ("science has settled, so shut the f* up") ja saamaansa kritiikkiin, antaa hyvän aiheen epäillä, ettei pussissa ole ihan puhtaita jauhoja.

Esim. Mannin lätkämailan hurmahenkinen puolustaminen kummastuttaa - jokaiselle vähänkin matematiikkaa ymmärtävälle pitäisi olla ilmiselvää, että lätkämaila on pelkkä (tarkoitushakuinen) artefakti. Miksi ei voida myöntää edes virheen mahdollisuutta? Ja jos kyse on oikeasta todellista havainnosta, niin miksi ihmessä ilmastotutkijat eivät suostu yhteistyössä tilastotieteilijöiden kanssa uudelleen analysoimaan dataa? Jos se siis kerta on todellinen ja tilastotieteilijöiden rekonstruktion ei ole riittävän "skillful" ilmastotieteen tuntemuksen puutteessa?

No, henkilökohtaisesti luulen, että asiantuntijavallan ja ilmastotieteen esoteerisuuden korostaminen johtuu monien kohdalla siitä, että he haluavat kovasti uskoa CAGW-teoriaan ja että se onnistuu ristiriidattomasti vain sulkemalla omat aivot pois käytöstä.

kse

Jouni: "Vaikka saatat pystyä esimerkiksi tilastotieteellisen osaamisesi perusteella osoittamaan virheitä tilastollisten menetelmien käytöstä ilmastotutkimuksissa, et pysty ilman ilmastotutkimuksen muidenkin osa-alueiden hallintaa sanomaan, mikä näiden virheiden merkitys on kokonaisuuden kannalta. Tämä on juuri se menetelmätieteilijän ansa, josta aiemmin mainitsin: ajatus siitä, että muut tieteenalat ovat lähinnä menetelmien soveltamista ja niiden tuloksia voidaan arvioida menetelmätieteen kriteerein."

No, samankaltaista argumentointia on käytetty myös kylmäfuusion, sähköyliherkkyyden ja maasäteilyn puolusteluun - ehkä "konsensusilmastotiede" ei sattumalta ole eksynyt tähän joukkoon...

Jouni

kse: Jos politiikka opetti minulle jotain niin ainakin sen, että jos väittelyt voitettaisiin väittelemällä, ne eivät jatkuisi vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Olen koko ajan puhunut tieteestä yleensä, koska en ole pahemmin enää kiinnostunut ilmastonmuutoskeskustelusta. Se väittely käytiin jo vuosia sitten eikä ole sen jälkeen edennyt minnekään. Siinä vaiheessa, kun molemmat puolet ovat jumittuneet omiin poteroihinsa, on yleensä fiksumpaa yrittää muuttaa todellisuutta tai vain odottaa 5-10 vuotta tilanteen muuttumista kuin jatkaa väittelemistä.

SamBody

Käytännössähän; Petri, kerroit olevasi maailmankatsomukseltasi konservatiivinen - ei siihen kannata mitään "tieteellisyyttä" sekoittaa. Eikä tuossa ole mitään pahaa, tuomittavaa tai "vähemmän fiksua", konservatiivisuushan tarkoittaa vain säilyttävää otetta. Tosin uutta luova ja löytävä (esim tieteessä) ei konservatiivisuuteen liity - siihen liittyvät riskit, virheet ja erehtyminen. Ja joskus harvoin todelliset edistysaskeleet ihmiskunnan elämässä ja tietoisuudessa.

Nemo

kse: "Jos ilmastotutkimuksen matematiikka väittää, että 1+1=3, ei väitettä voi siunkaan oman kokemuksen ja tiedon perusteella missään nimessä epäillä, koska ei ole lukenut 10000 tuntia ilmastotieteen pyhiä kirjoja?"

Puheesi yksi plus yhdestä viittaa vahingossa siihen yleisesti näkyvään tosiasiaan, että "ilmastotutkimuksesta" "virheitä" löytävät ihmiset vetoavat kovin usein täysin triviaaleihin seikkoihin. Eli kuten sanottiin, kuin viiden tunnin perehtyminen osoittaisi keskeisiä virheitä tutkimusalalta, johon tyypillisesti uhrataan kymmenen vuoden perehtymisaika. Ei niin, etteikö se olisi mahdollista. Se ei vain ole todennäköistä, eikä siksi kannata piehtaroida hybriksessä.

Tilanne on kuin Andrew Wiles saisi jatkuvia yhteydenottoja ihmisiltä, joiden mielestä 1+1 = 2 (ja itse asiassa myös 3). Siinä väsyy ja tulee vihaiseksi.

Hybris on muuten erittäin hyvä mittari auktoriteetille ja sen puutteelle. Todelliset auktoriteetit ovat nöyriä eivätkä ota kantaa asioihin, joihin eivät ole perehtyneet.

kse

On se niin liikuttavaa, miten konsensusilmastotieteen puolustelu aina vääjäämättä ajautuu samaan iän ikuiseen defenssiin. Ensinnäkin epäilijät ovat vain ylimielisiä perämetsien kouluttamattomia aikamiespoikia, jotka parin tunnin denialistiblogien luvulla lähtevät kumoamaan koko kasvihuoneilmiötä. Toisekseen ilmaston muutoksen tutkimus on niin älyttömän kompliseerattu ala, ettei sitä voi kukaan ymmärtää ilman vuosikymmenien perehtymistä ja 100000 tuntien työpanosta.

No, ehkä meidän pitäisi sitten hyväksyä kylmäfuusio tieteellisenä, todistettuna tosiasiana. Kyllähän vähintään 99% kylmäfuusion tutkijoista uskoo kylmäfuusioon ja ilkeät epäilevät kommentit alan ulkopuolelta johtuvat vain siitä, etteivät nämä arvostelijat vain ymmärrä edes kylmäfuusion perusfaktoja. Sitä paitsi kylmäfuusion epäilijät saavat taatusti rahoitusta öljy- ja ydinvoimayhtöiltä, jotka häväisivät paljon, jos halpa ja joka kotiin sopiva kylmäfuusioreaktori vain pääsisi markkinoille.

Ja entäs parapsykologia? Ala, joka on ollut kaikenmaailman ylimielisten ns. skeptikoiden sylkykuppina vuosikymmenien ajan. Kuitenkin jopa 99,9999% alan tutkjoista pitää parapsykologisia ilmiöitä todellisina ja alaan kohdistettua kritiikkiä ainoastaan syvästä tietämättömyydestä johtuvaksi.

Eiköhän juu panna ranttaliksivaan - post-normaali tiede kunniaan - kaikki totuudet käyvät ja epäilijät ovat vain ilkeitä mutrunaamoja, joiden kanssa kukaan ei kohta enää leiki.

Tiedättekö muuten, että Internet saavuttaa tietoisuuden viiden vuoden kuluttua ja alkaa hävittämään ihmiskuntaa saadakseen kaikki maapallon resurssi? Nyt on viimeinen hetki toimia tämän estämiseksi ja siksi minä tarvitsen ainakin 1 mrd € tutkimusrahaa, kiinan keisarin arvonimen ja veto-oikeuden maailman kaikkien hallitusten ja järjestöjen päätöksentekoon. Ette usko vai? No, ettehän te millään voi ymmärtää asiasta mitään, koska ette ole tutkinut asiaa kahtavuosikymmentä niin kuin allekirjoittanut. Sitä paitsi Internetin tietoisuuden tutkijoista 100% pitää ennustetta paikkaansa pitävänä.

Marko Hamilo

Mistä tiedän, että kylmäfuusio ei ole tieteellinen, todistettu tosiasia? Voisin teoriassa alkaa perhetyä siihen mahdollisuuteen oikein toden teolla. Se voisi vaatia melkoista opiskelua ensin. Mutta mistä tiedän, kannattaako sitä vaivaa nähdä? Siitä, että ne, joilla voi olettaa olevan kyky arvioida kylmäfuusiotutkimusta, kuten fyysikot, ovat käytännöllisesti katsottuna sitä mieltä, että kylmäfuusio ei ole tieteellinen, todistettu tosiasia.

Ja miten valikoin sen joukon, jonka oletan kykenevän arvioimaan tuota tutkimusta? Se on juuri sitä yleissivistystä (tai tieteellistä lukutaitoa jos sellaista termiä halutaan käyttää) jota Petri peräänkuuluttaa.

kse

Eli siis fyysikot, joilla ei ole takanaan vuosikymmenen uraa kylmäfuusion kehittämisessä, ovat päteviä arvoimaan sen faktuaalisuutta vain ehkä muutaman tunnin pikaisella perehtymisellä asiaan. Sen sijaan kukaan, joka ei ole väitellyt ilmastotieteestä ja tehnyt sen jälkeen vähintään 10 vuotta aktiivista tutkimusta alalla, ei ole pätevä arvoimaan ilmastotieteen pohjalta esitettyjä väitteitä eikä arvostelemaan siinä käytettyjä menetelmiä.

Tulkitsinko oikein?

Mihin tämä tällainen jako muiden alojen ja ilmastotieteen välillä perustuu? Mikä tekee ilmastotieteestä niin erityisen, että se on oikeassa vaikka ulkopuolista voisi näyttää siltä, että ala käyttäisi vääriä menetelmiä ja tekisi vielä virheitä niiden käytössä? Miten kuvailemasi "yleissivistys" eroaa mutu-pohjaisesta lauman mukana kulkemisesta?

Jukka K. Korpela

Auktoriteetteihin luottaminen on toki järkevän elämän välttämättömyys. Tämän kiistäminen perustuu erilaisiin väärinkäsityksiin. Ihminen voi epäillä vain yhtä tai muutamaa asiaa kerrallaan, ja järkevä epäilykin edellyttää, että hyväksytään suuri joukko lähtökohtia – lähinnä auktoriteettien perusteella.

Eri asia on, että ihmisillä on vääriä auktoriteetteja, kuten joku, joka opetti jossain koulussa vuosikymmeniä sitten, esittäen oppeja, jotka jo silloin olivat vanhentuneita tai opettajan itsensä keksimiä.

Mutta mitä on yleissivistys? Klassillisen määritelmän mukaan yleissivistys on sitä, että osaa siteerata Iliasta alkukielellä ulkomuistista. Esimerkiksi fysiikan teorioiden tunteminen on tämän mukaan tietoa, ei sivistystä. Nykyisin kai vaatimus yleissivistyksestä merkitsee lähinnä ajatusta siitä, että kouluissa pitäisi opettaa niitä asioita, joita vaatimuksen esittäjä pitää tärkeinä – ja jotka ovat osittain tiedollisia, osittain ideologisia. Tietoakin tarvitaan, mutta minne sivistys katosi?

Tuo Ilias-juttu on toki vähän kärjistetty, mutta perinteisesti sivistyksen on katsottu muodostuvan ns. humanistisista ja taiteellisista asioista, ei tiedollisista. Voi olla, että sivistys on yliarvostettua, elitististä ja tuottamatonta, mutta puhuttakoon sitten yleistiedosta, ei yleissivistyksestä.

Micco Juvonen

Nämä niin sanotut luotettavat auktoriteetit yleensä esittävät aika paljonkin perusteita ajamilleen asioille ja on sitten hyvän yleissivistyksen omaavan kriuittisen kuulijan asia uskoa tai olla uskomatta.

Halsu

Kse kirjoitti:

"Niinpä - ilmastonmuutoksen “konsensusteoria” arvostelijoita pyritään vaientamaan ja heidän tutkimustuloksia vähättelemään hyvin epäasiallisilla argumenteilla mm. väittämällä heidän saavan rahoitusta öljy- ja hiiliyhtiöitä, työskentelevän (ääri)konservatiivisissa ajatushautomoissa ja/tai olevan kreationisteja."

...

"...Judith Curry, Pielke Sr., John Christy, Roy Spencer, Richard Lindzen, David Douglass jne."

...

Kse: syy sille miksi esimerkiksi yllämainituilla sanotaan olevan yhteyksiä noihin ajatushautomoihin on se, että heillä todistettavasti ON vankat siteet niihin. Freemarket Think Tankien henkilölistaukset ovat ilmastokriitikoiden kuka-kukin-on: sieltä löytyvät lähes kaikki - mukaanlukien kaikki nuo sinun mainitsemasi Curryä lukuunottamatta... ja monta, monta muuta.

http://heartland.org/experts?page=1
http://heartland.org/experts?page=2
http://heartland.org/experts?page=5
http://heartland.org/experts?page=8
http://www.marshall.org/speakers.php

Roy Spencer on peräti Marshall instituten johtokunnassa.

http://marshall.org/board.php

Mitä öljy-yhtiöiden rahoitukseen tulee, raha tuskin on läheskään yhtä merkittävä tekijä kuin poliittinen aate - yhteiskynnan säätelyn vastustaminen ja vapaan, esteettömän markkinatalouden tukeminen keinoista välittämättä. Vaikka on siitä öljyrahastakin toki aika vankkaa näyttöä - ei toki jokaisen yksittäisen henkilön kohdalla, mutta noiden instituuttien joiden toiminnassa he ovat mukana.

Mitä siihen kreationismiin taas tulee, siitä on mainittu niissä tapauksissa joissa k.o. henkilö on julkisuudessa esiintynyt tukien kreationismiä. Toki tuo on hieman asian vierestä, mutta se, että jotkin "kriitikot" ovat allekirjoittaneet esim. Cornwallin Julistuksen ei ole - siinä kun todetaan että Jumala on luonut maailman sellaiseksi ettei ihmisen toiminta sitä voi horjuttaa... sisältäen ilmaston. Ei ole kovin vakuttaavaa jos tutkija moiseen menee mukaan.

http://www.cornwallalliance.org/articles/read/the-cornwall-declaration-o...

Halsu

Kse: puhuessasi kylmäfuusiosta, parapsykologiasta jne. noudatat itse ilmastonmuutoksen suhteen kritisoimaasi blogin ohjenuoraa: luotat tiedeyhteisön valtanäkemykseen.

Ilmastotutkimuksella ei ole ainoastaan ilmastotutkijoiden tuki takanaan, vaan myös koko tiedeyhteisön. Käytännössä kaikki tieteen kattojärjestöt ovat ilmaisseet sangen yksiselitteisen tukensa ilmastotutkijoiden tuloksille (joihin muuten se Mannin mailakin edelleen sisältyy - sitä ei olla katkottu vielä vastakkaisista väitteistä huolimatta).

Kylmäfuusion ja parapsykologian tapauksessa moista tukea ei taida ihan heti löytyä?

Opettaja

Halsu : Mitä siihen kreationismiin taas tulee, siitä on mainittu niissä tapauksissa joissa k.o. henkilö on julkisuudessa esiintynyt tukien kreationismiä.

Onkohan kukaan yrittänyt selvittää, onko uskonnolla ja denialismilla jotain ihan samaa psykologista/kemiallista yhteyttä.
Ilmiöt ovat ulkoiselta olemukseltaan niin läheistä sukua keskenään, että panee epäilemään, että on samasta mielenhäiriöstä kyse.

Esko

Löytyy ainakin tämä oikeusjuttu:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/oxfordshire/8339652.stm

"Essentially what the judgment says is that a belief in man-made climate change and the alleged resulting moral imperative is capable of being a philosophical belief and is therefore protected by the 2003 religion or belief regulations."

Ja ylipappi Goren haastattelusta:

“I’ve done a Christian [-based] training program; I have a Muslim training program and a Jewish training program coming up, also a Hindu program coming up. I trained 200 Christian ministers and lay leaders here in Nashville in a version of the slide show that is filled with scriptural references. It’s probably my favourite version, but I don’t use it very often because it can come off as proselytising,” Gore tells Newsweek.

kse

On se niin helppoa ja mukavaa, kun pystyy sulkemaan pois mielestään kaiken omaa aatemaailmaa uhkaavan tiedon turvautumalla naiveihin ad hominem -argumentteihin. Keskusteluissakaan ei tarvitse vaivautua perehtymään "niiden toisten" väitteisiin, koska "ne toiset" ovat rasisteihin, holokaustin kieltäjiin ja jehoviin vertautuvia denialisteja. Ainoa syy perehtyä denialistien sanomisiin ja tekemisiin on tietysti sen selvittäminen, että johtuuko moinen järjettömyys enemmän mielisairaudesta, kiihkouskovaisuudesta vai molemmista.

Kuitenkaan esim. Roy Spencer ei ole yhdessäkään vertaisarvoidussa tutkimusartikkelissaan käyttänyt "God did it" -argumenttia tai mitään muuta vastaavaa. Pääpaino hän julkaisuissaan on ollut siinä huomiossa, että satelliiteista käsin tehdyt haivannot eivät näytä vastaavan ilmastomallien oletuksia ja ennusteita. Kumoutuuko tämä havainto nyt pelkästään sillä, että Spencer suhtautuu myönteisesti älykkääseen suunnitteluun? Vai onko Spencer vain epäpätevä laskuisaan sekoileva ID-kretsku - siitäkin huolimatta, että hän vastaa yhdestä merkittävimmistä satelliittidatasarjoista?

Sitähän ei tietenkään tarvitse miettiä, mitä tällainen havainto voisi merkitä ilmastomallien ja -ennusteiden luotettavuudelle - koska konsensustiede ei voi erehtyä.

Toisekseen ihmisten leimaaminen "denialistiajatushautomoiden" kätyreiksi sillä perusteella, että he ovat sattuneet kerran tai pari pitämään esitelmän jonkun tällaisen lafkan sponsoroimassa tilaisuudessa, on aika halpamaista. Jotkut näistä leiman otsaansa saaneista ovat jälkikäteen todenneet, että jos olisiva tienneet millainen loanheitto aiheesta syntyy, niin he olisivat ehdottomasti kieltäytyneet kutsusta tuollaisiin tilaisuuksiin.

Tällainen leimaaminen on myös siinä naurettavaa, ettei se tietenkään toimi päinvastaiseen suuntaa missään tapauksessa - konsensustutkijat saavat toki kaikessa rauhassa osallistua ympäristöjärjestöjen toimintaan, vastaanottaa rahoitusta mm. öljy-yhtiöiltä, uusiutuvien energian lähteiden kehittäjiltä ja päästökauppapuliveivauksella rikastuneilta pankkiireilta - eikä kukaan pidä kummallisena sitä, että esim. Climategateen liittyvät selvityskomissiot ovat miehitettyjä mm. suurten tuulivoimayhtiöiden johtohenkilöillä. Konsensustiedehän on aina ehdottoman objektiivista ja konsensustutkijat täysin pyytettömiä.

EOM

Yleisesti ottaen tieteellisiin auktoriteetteihin voi ja kannattaa luottaa, mutta ei aina. Yksi hyvä esimerkki on ravitsemustieteellinen keskustelu ja vaikkapa tyydyttynyt rasva. Vuosikymmeniä auktoriteetit ovat kertomaan, että tyydyttynyt rasva on vaarallista ja tukkii suonet. Kuitenkin vaikkapa minä ihan maallikkona pystyin kymmenen vuotta sitten tuon aihepiirin keskustelupalstoja ja tutkimuksia lukemalla tulemaan siihen johtotulokseen, että tuo ei ihan pidäkään paikkaansa. Nyt ihan viime vuosina on valmistunut useampi meta-analyysi, jotka kumoavat tuon käsityksen ja Fogelholm ja monet muutkin auktoriteetit ovat nyt jo myöntäneet, ettei ei tyydyttynyt rasva olekaan haitallista. Kuitenkin nuo samat tutkimukset joiden pohjalta nuo kyseiset meta-analyysit on tehty ovat olleet suurelta osin julkaistu jo silloin kymmenen vuotta. Tuo tieto ei vaan ole jostain syystä päätynyt auktoriteettien ajatuksiin asti, vaan eri mieltä olevat on leimattu epätieteellisiksi hörhöiksi.

Ainakin tuossa asiassa kävi niin, että minä maallikkona päädyin oikeaan päätelmään, kun en luottanut auktoriteetteihin. Ennkä usko, että tuo on ainoa asia jossa noin voi käydä. Toki tuo on sellainen tieteenala, johon politiikka vaikuttaa paljon ja lisäksi tutkimuksilla on vaikea tuottaa kovin eksaktia ja yksiselitteistä tietoa. Varmasti monilla aloilla tiede on yksiselitteisempää ja auktoriteetteihin voi luottaa enemmän.

kse

Jokseenkin "yllättävä" tuore uutinen on, että Spencerin ja Braswellin artikkelin julkaisseen Remote Sensing -lehden päätoimittaja ilmoitti juuri erostaan. Pääsyynä oli kuulema vertaisarviointiprosessin pettäminen, mikä mukamas johti julkaisukelvottoman artikkelin julkaisuun.

Hmmm... yleensä jos näin käy, niin tieteelliset julkaisut vetävät ko. artikkelin takaisin ja esittävät pahoittelut toimitusprosessinsa epäonnistumisesta - sekä julkaisevat faktat, joiden perusteella takaisinveto on tehty. Nyt jostain kumman syystä tällaiseen ei ryhdytty vaan tuloksena oli päätoimittajan ero maustettuna "vääräoppisen" tutkimuksen haukkuvalla erokirjeellä. Kumma juttu - luulisi, että jos artikkeli on tosiaan niin surkea kuin väistyvä päätoimittaja antaa ymmärtää, takaisinveto olisi ollut automaattisesti oikeutettu teko.

Noh, sama "yllättävä eronpyyntö" on kohdannut aikamonta muutakin tieteellisten julkaisujen päätoimittajia, kuten vaikka sitä onnetonta, joka meni hyväksymään aikoinaan Lindzenin paperin BAMSiin... Mistään painostuksesta ei tietenkään voi olla kyse, koska kaikki täysin "omasta tahdosta" eronneet päätoimittajat ovat vain olleet aivan perustellusti huolissaan tieteen tasosta - koska eihän konsensustiede voi olla väärässä.

Jyri ummetus

Sanoisin että(mielipiteenä/kokemuksena): Kun yksilö havaitsee itsensä riittävän voimakkaasti, on hän auktoriteettien ulkopuolella(vaikkakin tiedostanee asiat auktoriteettien luomien "totuuksien" pohjilta). Sanoisin että poisoppikaa auktoriteetti, jotta voidaan ymmärtää sen oikea luonne. siihen ei pelkkä itsekkyys auta. vaan tuhansittainen kompurointi omien halujen ja tiedon välillä.
Sanomattakin selvää, että auktoriteettia vastaan noustaan ja on noustu, näkyyhän se historiassa ja "kehityksessä"; tulkittavaksi jääkin, onko se tapahtunut tiedostavan(ei samaistavan) identiteetin voimasta, vai vain pelkästä vertaispaineen ja menetyksen pelon luomista motiiveista....? auktoriteetti on ja tulee olemaan, tämä voi mielestäni siis olla vain henk. koht. taistelu, maailman sinulle näytämiä ajatuksia(siis niiden harhaanjohtavuuden mahdollistamia) vastaan.

Yksi elämäni antoisimmista kokemuksista on ollut lukeminen ylioppilaskirjoituksiin. Tunnetta niin laajan kokonaiskuvan hahmottamisesta eri tiedonalueista en ole myöhemmin enää tavoittanut. Tuosta elämyksestä kuitenkin jäi kokonaiskuvan jano, jota olen koettanut elämäni jokaisena vuotena tyydyttää.

Tämä tuli mieleeni nyt kesäloman jälkeen, kun sain käteeni painolämpimän Tieteen. Numerossa 8/2011 ilmestyi kollegani Annikka Mutasen herättävä juttu lukion fysiikan ja biologian oppikirjoista otsikolla Koulun fysiikka jumiutui sadan vuoden taakse. Siinä kosmologian professori Kari Enqvist lukee madonluvut fysiikan oppikirjoille pedagogiikan professori Jouni Viirin säestyksellä.

Muistan jo omalta lukioajaltani 1970-luvun lopulta, että fysiikassa tarjottu newtonilainen mekaniikka ja voimavektorien pyörittely tuntui vanhanaikaiselta ja itselleni vähäkäyttöiseltä, kun suunnitelmissani ei ollut insinöörin uraa. Todellisen fysikaalisen maailmankuvan aineksia koin saavani vasta, kun aloin omin päin lukea populaaritieteellisiä kirjoja suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Ne tuntuivat olevan nykyajassa ja kertovan maailmasta sellaisena kuin se todellisessa mutkikkuudessaan oikeasti on.

Ainakin senaikaisista koulukirjoista paljon onnistuneemmin maailmankuvaa rakensivat historian ja maantieteen kirjat. Niistä aiheista olenkin ollut koko ikäni innokas jatkamaan yleiskuvan rakentamista, ja tuntuu, että se on ollut suoraa jatkoa kouluopeille.

Oman kouluaikani biologiankirjoista muistan saaneeni muuten hyväntuntuisen kokonaiskuvan, mutta yliopisto-opinnot aloitettuani minulle valkeni, että nykybiologian kingi on dna, josta oppikirjoissa ei siihen aikaan puhuttu juuri mitään. Myöskään sitä eivät lukiokirjani korostaneet, että koko moderni biologia on ymmärrettävää vain evoluution kautta ajateltuna.

Kun Annikka alkukesästä valmisteli kirjajuttuaan, kahlasin hänen pyynnöstään läpi lukion biologiankirjoja ja kommentoin niitä hänelle alustavasti. Molekyylibiologian nousu näkyi kirjojen aineistossa: geenit olivat nyt hyvin esillä toisin kuin omana kouluaikanani. Hämmästyksekseni biokemiallisissa osuuksissa korostettiin kuitenkin solujen rakenneosia ja ”työkoneita” proteiineja, vaikka minun oppimani nykybiologisen maailmankuvan mukaan elämän keskeismolekyylejä ovat informaatiota kantavat kopioitujat dna ja rna. Myöskään evoluutio kaiken selittäjänä ei ollut kirjoissa niin isossa roolissa kuin olisin odottanut.

Lehtemme jutussa biologiankirjat saavat evolutiiviseen kehitysbiologiaan erikoistuneen professori Jukka Jernvallin käsittelyssä fysiikkaa selvästi lievemmän tuomion, mutta moitteita tulee hajanaisuudesta ja evoluution tarjoaman selvän punaisen langan puuttumisesta.

Mikä siinä evoluutiossa tökkii? Eräs toinen kollegani, joka oli taannoin ollut mukana laatimassa lukion biologiankirjoja, oli kirjasuunnitelmassaan ehdottanut evoluutiota punaiseksi langaksi mutta tullut tyrmätyksi. Hän arvelee, että syynä oli biologian perinteinen jakautuminen eri aloihin (fysiologia, ekologia, genetiikka…), joiden edustajat olivat jumittuneet ajattelemaan vain omaa lokeroaan. Ehkä sama vaikuttaa vielä nykyäänkin.

Mutta eikö yleissivistävässä lukio-opetuksessa olisi hyvä rakentaa kaikille yhteinen kokonaiskuva?

Lopuksi fysiikkaan palatakseni: Olisikohan tosiaan aika miettiä lukiolaisille tarjottua oppipakettia uudestaan? Eivät nykynuoret elä vääntyvien vipujen ja vierivien kuulien maailmassa vaan satelliittien ja elektroniikan sekä mustien aukkojen ja alkeishiukkasten. Miksei heille siis kerrottaisi niistä?

Kommentit (7)

Alan Dorkin

"Mikä siinä evoluutiossa tökkii?"

Evoluutiossa (kuten fysiikankin lonkeroissa) tökkii se, että kaikki eivät (jostain syystä) ymmärrä niiden logiikkaa. Omassa biologiankirjassani luki aikoinaan näin:
"Kirahvilla on pitkä kaula, JOTTA se ylettyisi syömään puiden lehvästöjä korkealta."
Muistan hyvin, kun itse pähkäilin tekstin olevan päättelyltään pielessä, eli selityksen olisi pitänyt kuulua tähän tyyliin: "KOSKA kirahvilla on pitkä kaula, se yltää syömään puiden lehvästöjä korkealta."
Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää tai tarkoitushakuisuutta; 99,9% mutaatioista on elinkelvottomia ja ne kuolevat pois. Vaan se YKSI 0,1% on "sitä jotakin", josta SAATTAA kehittyä merkittävää etua tulevien suvunjatkajien kannalta seuraavien vuosituhansien aikana. Tätä logiikkaa eivät kreationistit - eivätkä monet muutkaan - ymmärrä, mutta juuri tällä tavoin evoluutio käytännössä toimii.

Petri Riikonen

Joo, aika yleinen väärinymmärrys taitaa olla se, että evoluutio etenisi jotain päämäärää kohti. Semmoinenhan on tosiaan mahdotonta, koska samaan aikaan, kun eliö evoluutiossa muuttuu, muuttuu koko ajan myös sen ympäristö, ja vähän aikaa sitten edulliselta vaikuttanut sopeuma voikin nyt jo olla ihan käyttökelvoton. Siksi vasta jälkiviisaudella voi sanoa, mikä sopeuma oli parempi kuin jokin toinen.

Toinen juttu on sitten se, että en oikein usko ihmisten käytännössä muodostavan käsitystään tämmöisistä asioista yksittäisten lauseiden logiikan perusteella. Tai että tällainen asia olisi koulussa sillä kuitattu, että tämmöisten lauseiden logiikka olisi kunnossa. Kyllä tuollaiset periaateasiat varmaankin pitää opettaa ihan suoraan periaatteet kertomalla eikä sanontatavan logiikkaan luottamalla. Ja kääntäen en usko, että huolimattomalla lauselogiikalla tuhotaan kenenkään ymmärrystä tieteestä, jos sellainen ymmärrys on jo syntynyt.

Sukkelamato

Koulubiologiassa taidetaan kuvata myös ihmisen fysiologiaa ja elimiä. Tarvittaessa niidenkin käsittelyyn voi ympätä evoluutiota: voitaisiin kertoa esimerkiksi keuhkojen kehityshistoriasta tai milloin eliökunta 'otti' käyttöönsä ensimmäiset pikkuaivot tai mistä periytyy solujen mitokondriot. Hahmottuisi ehkä paremmin, että samanlaista porukkaa tällä pallolla ollaan kaikki lajista riippumatta.

MK

Oman, mitä lie 15 vuoden takaisen, lukiopätkän ajoilta jäi ihmetyttämään mm. historian opetuksen hajanaisuus. Yksittäisiä kursseja oli paljon, mutta niitä ei nidottu yhteen juuri mitenkään. Eikä se olisi onnistunutkaan, koska ensin käydään yksityiskohtaisesti läpi Suomen historiaa, mutta sitä on vaikea sitoa Euroopan ja maailman historiaan, koska noita asioita ei ole vielä käsitelty lainkaan. Historia (ja varmasti moni muukin aine) pitäisi aloittaa yleiskatsauksella ja kohdentaa yksityiskohtiin kurssien edetessä: Ensimmäinen kurssi käsittelisi maailmahistoriaa yleisesti ja keskittisi vain merkittävimpiin tapahtumiin. Toisessa kurssissa voitaisiin käydä Euroopan historiaa tarkemmin; käsitellen tapahtumia, jotka eivät olleet maailmanhistoriallisesti niin merkittäviä, mutta Euroopassa olivat. Vasta kolmannessa kurssissa mentäisi Suomen historiaan, jolloin tapahtumien yhteys muuhun maailman ei jäisi vain hatariksi viitteiksi. Suomi ei ole irrallaan muusta maailmasta, vaikka se sellaisena helposti opetuksen kautta näyttäytyykin.

Alan Dorkin

Ihmisen ymmärrys ja suhteellisuudentaju ovat kehittyneet maapallolla, jossa aistiemme puutteellisuus asettaa tiettyjä rajoja kaikelle sille, mitä havaitsemme ja mitä ymmärrämme. Otetaan esimerkiksi sähkömagneettinen säteily (valo) ja sen hypoteettinen "kaiken kattava skaala" nollasta sataan (0-100). Ihmisen silmä aistii näkyvän valon - sanotaan nyt - skaalassa 45-55 välisen alueen, eli vain noin 10% kaikesta säteilystä. Samalla tavalla aistiemme puutteet rajoittavat kaikkia muitakin havaintojamme, eli ihmisen maailmankuva muodostuu varovastikin arvioiden erittäin puutteellisista lähtökohtatietoista; me havaitsemme vain pienen murto-osan niistä tosiasioista, jotka ihan oikeasti ovat olemassa ympäristössämme ja meissä itsessämme. Esimerkiksi ilman elektronimikroskooppia emme tietäisi mitään viruksista tai bakteereista, joita elimistössämme vilisee pilvin pimein, olimmepa terveitä tai sairaita.

Einsteinin suhteellisuusteoria alkaa "toimia" vasta ulkoavaruudellisissa olosuhteissa, eli teesi "nopeuden kasvaessa aika hidastuu" voidaan todeta toimivaksi vasta silloin, kun meillä on käytettävissämme moderneja, optiikan ja fysiikan havaintovälineitä syhnynnäisten aistiemme tueksi. Voidaan kaiketi perustellusti kysyä sitä, mihin halutaan vetää raja kouluopetuksen (fysiikan, biologian yms.) "pakollisen" opettamisen ja/tai tietämisen suhteen? Onko suomalaisen ylioppilaan ymmärrettävä Einsteinin laaja suhteellisuusteoria, tai Darwinin modernisoitu evoluutioteoria kannesta kanteen, vai riittäisikö niiden osalta suppeampi (aistiemme välityksellä) havaittavan olevaisuuden selittäminen jokapäiväisessä elämässämme? Kuinka monella kansalaisella on valmiudet ylipäätään ymmärtää niitä oivalluksia, jotka esitettiin jo sata vuotta sitten, ja joita on edelleen kehitetty eri tieteiden alueilla?

Omien havaintojeni perusteella monet (hyvinkin "oppineet") lähimmäiseni ovat yllättävän "pihalla" arkielämän perusasioista keskusteltaessa. Voiko kuunpimennys olla milloinkaan muulloin, kuin täydenkuun aikana? Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys, mutta esitäpä se kenelle tahansa ystävistäsi; kuinka moni osaa siihen vastata?

K. Mt.

@MK

Nykyään lukiossa historian kursseja on neljä pakollista, sisällöltään suunnilleen seuraavat: 1. Euroopan talous- ja yhteiskuntahistoria esihistoriasta nykypäivään, 2. Euroopan kulttuurihistoriaa antiikista nykypäivään, 3. Maailman (lue: käytännössä Euroopan) poliittinen historia 1800-luvun lopusta nykypäivään ja 4. Suomen historiaa vuodesta 1809.

Lisäksi on kaksi valtakunnallista syventävää kurssia (suositellaan niille jotka kirjoittavat yo-kisoissa historian): 5. Suomen historia esihistoriasta vuoteen 1809, 6. Muutamia Euroopan ulkopuolisten kulttuurialueiden historiaa.

Yleensä kurssit käydään suunnilleen numerojärjestyksessä (pakko ei tosin ole), paitsi kurssi 5 ennen nroa 4. Koulut voivat järjestää muista soveltavia kursseja.

lukiolainen

Lukion lisäksi tulisi keskittyä myös peruskoulun sivistävyyteen - jos fysiikan (ja osittain biologian) pakollisten kurssien tarjonta on näin heikkoa, kuvitelkaa missä tilanteessa ovat ne, jotka jatkavat ammattikouluun tai eivät hae toisen asteen koulutukseen ollenkaan - he ovat kuitenkin enemmistö peruskoulun päättävistä oppilaista.

Seuraa 

Tieteen tykkääjä

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri ja mikrobiologi, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Hän etsii tieteestä hyötyjä ja iloja.

Teemat

Blogiarkisto