Kirjoitukset avainsanalla avaruus

Jättiläisten neuvoston rinki kulkee Bereniken hiusten, Ison karhun ja Kassiopeian kautta. Kartta vastaa maalis-huhtikuun vaihteen iltayötä.
Jättiläisten neuvoston rinki kulkee Bereniken hiusten, Ison karhun ja Kassiopeian kautta. Kartta vastaa maalis-huhtikuun vaihteen iltayötä.

Isojen naapurigalaksien kehä kulkee Otavan kautta.

Suuret Paikallisen tason galaksit ympäröivät meitä renkaana, Jättiläisten neuvostona, jonka läpimitta on noin 20 miljoonaa valovuotta. Näin kertoi tiedetoimittajakollega Timo Paukku Helsingin Sanomien tämänpäiväisillä tiedesivuilla. Tykkäsin. Minusta on kiva koettaa hahmottaa, millaisessa avaruuden ympäristössä elämme, ja tämä valtava galaksien rinki antoi uuden kiintopisteen, johon itsensä voi rinnastaa.

”Yhtäkään näistä kirkkaista galakseista ei voi nähdä paljain silmin”, Paukku pahoittelee. No ei se mitään. Voimme kuitenkin tarkistaa, mitä reittiä rinki kulkee taivaan poikki.

Hesarin kartan ja muutaman nettihaun perusteella Jättiläisten neuvosto istuu Suomesta näkyvällä taivaalla tällaisella tähdistöjen polulla: Vesikäärme (galaksi M83), Bereniken hiukset (M64), Ajokoirat (M94), Iso karhu (M81 ja M82), Kirahvi (IC342), Kassiopeia (Maffei 1 ja Maffei 2) sekä Kuvanveistäjä (NGC253).

Esimerkiksi Ursan tähtikartasta selviää, että reitti kulkee aina melko keskeltä täkäläistä taivasta; se vain pyörii maapallon pyörimisen myötä. Vaikkapa nyt maalis-huhtikuun vaihteessa reitti kulkee illalla kello 22 suunnilleen kaakosta luoteeseen. Kello 2 aamuyöllä se kulkee pohjoisesta etelään.

Parhaiten erottuvat tähtikuviot tuolla taivaankaistalla ovat Ison karhun Otava ja Kassiopeian tuplavee.

Mutta vaikkei tähtiä edes näkyisi, voi kartan perusteella tarkistaa suunnan ja kuvitella, miten Jättiläisten neuvoston kehä kaartaa ympärillämme.
Kaukanahan se on, sillä sen lähimmästäkin osasta valon matka tänne kestää kymmenisen miljoonaa vuotta.

Toisaalta kymmenen miljoonaa valovuotta ei suhteessa oman galaksimme kokoon ole mikään aivan käsittämätön etäisyys. Linnunradan kiekon halkaisija on vähintään satatuhatta valovuotta, joten kymmeneen miljoonaan valovuoteen mahtuisi enintään sata meidän galaksiamme rinnakkain. Jos galaksi olisi ihmisen kokoinen, matka olisi alle 200 metriä.

On jännä kuvitella, että joku Jättiläisten neuvoston mahdollisista asukkaista tiiraisi jollakin käsittämättömän nokkelalla kaukoputkella tähän suuntaan ja näkisi mioseenikautisen maailman, jossa Intian manner olisi juuri päätynyt nokkakolariin Aasian kanssa ja simpanssi ja ihminen olisivat vasta kipinöitä muinaisen ihmisapinan silmissä.

Kommentit (2)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Tuo loppukappale toi erään tieteisromaanin niin voimakkaasti mieleen, että on melkein pakko mainostaa sitä. Se on Erkki Ahosen "Syvä matka":

http://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kirjasto/Kotiseutukirjailijat/Erkki-Ahonen/Tuotanto/Syva-matka-(1976)

"Saippuavaahto kuvaa parhaiten sitä, kuinka galaksit ärjestyvät seinämiksi ja säikeiksi" (Timo Paukku, H.S. 31.04.2014)

Herää kysymys, mistä oikein on kysymys, kun galaksitkin organisoituvat mielekkäiksi rakennelmiksi. Onkohan avaruutta tutkittaessa huomioitu sen täyttävä plasma, jonka säikeet yhdistävät galakseja ja tietenkin myös niiden osia?

http://www.youtube.com/watch?v=aPwyOef18ZQ

Plasman kanssa yhteydessä tai ilman sitä voisi avaruutta pitää myös jättiläismäisen Nambun-Goldstonen kentän (tai NG-kenttien) organisoimana systeeminä. Hiroomi Umezawan skenaariossa NG-kentän defektit edustavat kenttään spontaaneissa symmetriarikoissa varastoituneita vapausasteita jalostuneessa muodossa. (Esimerkiksi supranesteen vaihevapausasteen varastoituessa NG-kenttään se kiertyy esiin jalostuneessa muodossa kentän topologisina defekteinä, vortekseina.)

Avaruuden oliot kuten galaksit voisivat olla tällaisia kosmisen NG-kentän topologisia defektejä tai sellaisten kasautumia..

Jos myös esim.elävän solun sadat erilaiset molekyylikoneet olisivat biologisten NG-kenttien defektejä, voitaisiin koko maailmankaikkeuden sanoa järjestyvän samalla, itsesimilaarilla tavalla. Itsesimilaarisuuden onkin arveltu lävistävän kaiken olevan pienimmästä suurimpaan

 https://www.google.fi/search?q=self+similarity+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=Rk47U6WeIIqO4gSC-oDACw&ved=0CC8QsAQ&biw=1280&bih=585

Koska spontaanit symmetriarikot ja niihin kuuluvat NG-bosonit ovat universaali organisoiva prinsiippi luonnossa, voitaisiin niiden avulla ehkä selittää monet tuntemattoman (ja pelkästään oletetun) pimeän aineen aiheuttamat ilmiöt

http://www.tiede.fi/keskustelu/21601/ketju/defektit_materian_ydintaso

Noin alkajaisiksi tuli tämmöisiä ajatuksia mietiskellessä "galaktista saippuavaahtoa"..

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Blogin loppukappale toi pakottavasti mieleen toisenkin teoksen, Itao Calvinon "Kosmokomiikkaa", jossa pähenkilö näkee miljoonien valovuosien päässä nousevan kyltin, jossa lukee "minä näin sinut". Ja nopea lasku osoittaa, että juuri silloin päähenkilö oli ollut tekemässä jotain häpeällistä. Päähenkilö kirjoittaa kyltin, jossa yrittää selitellä tekemistään. Pian alkaa avaruudessa vilkkua viesti toisensa jälkeen..

http://www.kiiltomato.net/italo-calvino-kosmokomiikkaa-le-cosmicomiche-1965-suom-1969/

Erään ystäväni laskiessa galaksien kiertosuuntia (tms.) hän kertoi todenneensa, että useimmat galaksit pyörivät samaan suuntaan. Tällä ilmiöllä olisi kiintoisa selityskin, Falaco-solitoni, joka kytkisi toisiinsa aina kaksi galaksia. Falaco-solitonin on ensimmäisenä esitellyt fysiikanprofessori Kiehn.

Falaco-solitonin näkee selvästi tiskatessa, kun vetäisemällä tiskivettä lusikalla aiheuttaa kaksi vastakkaisiin suuntiin pyörivää suppiloa. Jos tiskivedessä on puurohöytyviä voi nähdä vieläpä suppiloita yhdistävän säikeen, joka kaartuu pinnan alla.

Jos säie katkaistaan, solitoni häviää silmänräpäyksessä.

Vaikka tiskipöydän Falaco-solitoni on jokaisen nähtävissä,  se edustaa kaikissa mittakaavoissa kvarkeista kosmologiaan esiintyviä Falaco-solitoneja, kaikkialla samanrakenteisia topologisia defektejä.

https://www.google.fi/search?q=falaco+soliton&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=v99BU7rGBOTMygOonoKYDQ&sqi=2&ved=0CDEQsAQ&biw=1280&bih=585

Jos kaksi galaksia muodostaa Falaco-solitonin "suppilot" ja yhteyssäie on kaareva, galaksit näyttävät pyörivän vastakkaiiin suuntiin, mutta yhteyssäikeen suoristuessa ne pyörivätkin samaan suuntaan.

 Tiskivedessä Falaco-solitoneilla on vakioinen pyörimissuunta. Kaksi vastakkain törmäävää Falaco-solitonia karkottavat toisiaan. Jos toinen Falaco-solitoni olisi nurinpäin (niin kuin avaruudessa voisikin olla), ne törmätessään luullakseni lähentäisivät toisiaan toimien siis kuten saman- tai erimerkkiset sähkökentät.

Falaco-solitoni voi olla yksi kosmologisen organisaation ymmärtämisen avaimia. Niinpä blogissa kuvattu galaksiryhmittymä voisi ilmentää hieman tiskiveden pintaa muistuttavia kosmologisia pintoja, tihentymiä, joille galaksit olisivat ryhmittyneet

Otava. Kuva: Douchet Quentin, Wikimedia Commons

Ja Otava oli lohiverkko.

Tässä pimeydessä on mukava katsella tähtitaivasta, sikäli kuin se pilvien ja sumun takaa paljastuu. Meillä sähkövalon kasvateilla ei tosin ole edes kunnolla pimeä. Todellista pimeyttä suomalaiset kokivat siihen aikaan, kun valoa saadakseen piti sytyttää tuli. Silloin tähtitaivas näkyi hyvin, sitä katsottiin tarkasti, ja sille annettiin omintakeisia nimiä.

Lueskelin juuri Tähdistöt-kirjaa (Ursa 2012), jonka yhdeksi osuudeksi Ursan planetaario-ohjaaja Tuukka Perhoniemi keräsi Suomen kulttuurirahaston tuella vanhaa suomalaista ja saamelaista tähtitaivaan nimistöä.

Itse olen tähän asti tutustunut lähinnä eteläeurooppalaisperäisiin tähdistötaruihin, jotka näkyvät taivaankartoissa sellaisina niminä kuin esimerkiksi Herkules, Pegasus, Perseus ja Andromeda. Siksi oli virkistävää katsoa kirjokantta välillä kotimaisin silmin.

Kirjokansi oli siis vanha suomalainen nimitys yötaivaalle. Sen havaittiin pyörivän Taivaantapin eli Maailmantapin ympäri, jota nykyisin kutsutaan Pohjantähdeksi.

Sinänsä kiva tuuri meillä pohjoisen pallonpuoliskon asukkailla, että melko tarkasti maapallon pyörimisakselin pohjoissuunnassa sattuu olemaan paljain silmin erottuva tähti. Siitä hahmottaa helposti, missä on keskipiste taivaan liikkeelle – tai siis todellisuudessa tietysti maapallon pyörimiselle. Eteläisellä taivaanpuoliskolla ei sellaista tähteä ole.

Nykyisessä tähtikartassa tunnetuin muistuma vanhasta suomalaisesta nimistöstä on Otava. Se tarkoittaa korkeaa lohiverkkoa, joka viritettiin joen yli rannalta toiselle.

Ja onhan meillä nimenä yhä Linnunrata. Taivaan poikki kulkevan sumuisen valovyön ajateltiin opastavan muuttolintuja, ja Linnunradan päästä löytyi Lintukoto, joka oli niiden päämäärä.

Pimeimpinäkään vuosisatoina Linnunrata ei kuitenkaan aina näkynyt hyvin, koska oli silloinkin joskus kostea talvikeli ja ilmassa sumentavaa vettä muodossa tai toisessa. Tästä tuli Linnunradan toinen nimitys Talvenselkä, mikä viittasi sen hyvään näkymiseen erityisesti kirpeinä pakkasöinä.

Saamelaisten nimi Linnunradalle on Muohta balggis eli lumitie. Sitä pitkin kulkee iso hirvi Sarvva, joka kolmine metsästäjineen hallitsee saamelaista yötaivasta. Hirven turpa on Härässä ja takapuoli Kaksosissa. Otava on yhden metsästäjän jousipyssy.

Kommentit (11)

JakomäenNeruda2
Liittynyt30.11.2013
Viestejä3

Perhoniemi ei varmaankaan ole itse kerännyt nimistöä (siis folkloristiikan tarkoittamassa mielessä kentällä), vaan on koonnut yhteen kansanperinteen tutkijoiden keräämää nimistöä aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta. Hieno juttu, että nimitykse tulevat tutuksi aina uusille sukupolville!

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

"Pohjantähti nimensä mukaisesti näyttää pohjoisen suurinpiirteisen suunnan. Kun Merakista vedetään Dubhen kautta suora viiva ja sitä seurataan noin viisi kertaa Merakin ja Dubhen välinen matka, päädytään Pohjantähteen.[4] Pohjantähden paikantaminen on auttanut ihmisiä suunnistamaan tähtikirkkaana yönä ilman Auringon ja Kuun opastusta."

Lieneekö psykologiaa vai mitä, mutta kun pienenä ollessani isä sanoi Pohjantähden näkyvän ko. suoralla, se näytti todella siltä. Nyt kuitenkin näen, että se on selvästi kyseisen suoran sivussa.

Eräs tähtitiedettä harrastava kollega tosin kertoi, että tähtikartat täytyy aika ajoin uusia ilmeisesti tähtien liikkeestä johtuen..

Kuun näkemiselle suurempana sen ollessa taivaanrannalla on muistaakseni ainakin kuutisenkymmentä selitysyritystä. Itse kallistun peilisoluilmiön keksijän Rizzolattin 80-luvun alkuvuosien tutkimusten kannalle, joiden mukaan esim. objekti nähdään eri aivosolujen avulla (siis eri aivosolut alkavat tulittaa) sen ollessa eri alueessa näkökentässä. Tämä pätee esim. kasvojen edessä lentelevälle kärpäselle ja ehkäpä myös kuulle.

Muuten, ne bittiavaruuteen kadonneiksi sanotut blogikommentit (Aivotutkijan vinkki..) ovat tarvittaessa saatavilla mm. nimeni alaisella sivulla 8.

 

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

JakomäenNeruda2, olet täsmälleen oikeassa: käyttämäni keräys-sana voi johtaa ajattelemaan aineiston kokoamista kentältä, mutta Perhoniemi käytti 1800- ja 1900-luvulla kerättyjä kirjallisia lähteitä.

psv, kiitos blogikommenttien löytymisvinkistä! Tosin en silti osannut löytää niitä. En havainnut blogiosiota ainakaan tämän sivuston tarjoamassa kommenttiesi listauksessa. Täsmentäisitkö vinkkiäsi? :)

Kuuilluusio on tosiaan kinkkinen juttu. Marko Hamilo pohdiskeli muutamaa selitysyritystä meidän lehdessämme (http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_kuu_nayttaa_isolta_horisontissa ), mutta tuossa pohdinnassa mikään teoria ei noussut ylitse muiden.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Petri, itse löydän kommentit (Aivotutkijan vinkki..) seuraavasti:

Ensin googlaan "Pentti S. Varis" ja siirryn eteenpäin kunnes tulee (n. 3. sivulla) "Voit halutessasi tehdä haun uudelleen"

Klikkaan sitä, jolloin tulee monta sivua lisää lähinnä juuri blogikommentteja, mutta muutakin.

Sitten menen sivulle 8 

käyttäjä-1357
Liittynyt15.12.2013
Viestejä7

Kiitos, psv! Ohjeesi mukaan löysin kommenttiketjun. Ja sieltä huomasin, että on se täällä uudella sivustollammekin. Se vain on jostakin syystä tallentunut blogiosaston sijasta keskusteluosastoon. Se näkyy löytyvän myös sivustomme omalla haulla, kun hakee blogipostauksen otsikolla.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Alavudelle tulivat katuvalot vasta 50-luvun puolivälin paikkeilla. Siihen asti sai vaikka maata hangella ja Immanuel Kantin tavoin kirkkaina talvi-iltoina kokea tähtitaivaan mystisen lumouksen ja "awe-elämyksen". Nykyään Espoossa katseen noustessa tähtiin niitä näkyy ehkä muutamia kymmeniä, kun ennen näkyi yli tuhat. Otava ja Seulaset toki näkyvät, usein myös Kalevanmiekka.

Vielä aikaisemmin me pihapiirin lapset nimesimme yhden tähtikuvion "Kolmisilmäksi", jota palkäsimme ja juoksimme aina ulkovalon luokse huutaen "Kolmisilmä"!

Monet muuttolinnut tiettävästi käyttävät tähtitaivasta karttanaan, mutta olisi mukava tietää, havainnooko mikään muu eläin, esim. jokin kädellinen sitä. Apinahan voitaisiin ehdollistaa ottamaan palkinnon sen suunnatessa katselulaitteen johonkin tiettyyn tähtikuvioon. Millaisia tunnelmia se kokisi tähtitaivaan tiedostettuaan? Onhan simpanssi ja joskus karhukin nähty huokaillen katselemassa kaunista auringonlaskua.

Entäpä tähtitaivaan psykologinen merkitys. Psykiatri C.G.Jung pohti sitä intensiivisesti ja kirjoitti mm. kuuluisalla intialaiselle astrologille:

http://www.sunpoint.net/~raimonikula/jung/cgjung.htm

"Kun haluatte tietää mielipiteeni astrologiasta, voin kertoa Teille että olen ollut kiinnostunut tästä erityisestä ihmismielen toiminnan lajista 30 vuotta. Koska olen psykologi, minua kiinnostaa pääosin se miten horoskoopit valaisevat tiettyjä luonteen ongelmia. Vaikeissa psykologissa arvioissa teen yleensä horoskoopin saadakseni ihmiseen uudenlaisen, kokonaan toisenlaisen näkökulman. Täytyy sanoa että saan hyvin usein ajatuksia astrologisesta tiedosta, jotka muutoin olisivat jääneet ymmärtämättä. Näistä kokemuksista olen muodostanut käsityksen että astrologia on psykologille erityisen kiinnostavaa, koska se sisältää ns. projektioita, eli me löydämme psykologisia tosiasioita projisoituna taivaallisiin tähdistöihin."

Joskus lukiolaisena saimme käsiimme astrologisen horoskooppikirjan ja totesimme kaikkien luonteen vastaavan hyvin omaa horoskooppimerkkiä. Toisen horoskooppimerkin ydinpiirteet eivät tuntuneet yhtään sopivan toiselle.

Myöhemmin silmäilin kirjakaupassa toista horoskooppikirjaa, jossa kerrottiin syntymäpäivien välin ennustavan yhteensopivuuden laatua. Ja todella, selatessani omia merkittäviä ihmissuhteita niistä positiivisimmat osuivat juuri sanotun mittaisille väleille samoin kuin jotkut vaikeimmista eräille toisille väleille. Myös Jean ja Aino Sibeliuksen syntymäpäivien väli on päivän tarkkuudella optimaalinen. Monesti olen myös todennut erään välin merkitsevän kiihkon ja ristiriitaisuuden ilmenemistä.

Omien Spectrumin perusteella tekemieni tunnustelujen perusteella eräänä tiettynä jaksona vuodessa näyttäisi syntyneen muita vähemmän tieteen tekijöitä.

Miten tuollaisen ilmiön voi selittää? Ehkä Jung on ollut oikeilla jäljillä rinnastaessaan taivaankannen makrokosmoksen ja mielen mikrokosmoksen. Mutta todellisena jymypaukkuna voidaan pitää sitä, että perin pohjin ajateltuna kaikki aistimuksemme ym. mielensisällöt ovat vain juuri niitä, mielensisältöjä, ilman todistettavissa olevaa ulkoista vastinetta. Jos tähtitaivas on todella osa meitä, sillä voi olla heikko mutta lainalainen vaikutus muuhun mieleen. Ei kuitenkaan liene viisasta olla sen orja ja palvoa astrologiaa. Viisasta on varmaan mahdollisuuksien mukaan antautua tähtitaivaan herättämälle awe-ilmiölle ja siihen liittyville todistetusti hyväätekeville geneettisille vaikutuksille

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/07/120719161901.htm

Vaakalintu
Liittynyt16.12.2013
Viestejä1

Pahus, olin itsekin hakemassa apurahaa tuohon...olen jo vuosia tutkinut itsekin asiaa...

Itäisessä Suomessa ennen kelloja seurattiin tarkasti tähtiä: Otama, korentotähet, koirankärpä-tähdistö, kojotähti ym...osa näistä on hämärän peitossa, mitä sitten ovatkaan...onkohan Perhoniemi näitäkin tutkinut? Eli aamulla päivän koittoa ennustaa  kojotähti...eli myös miten ja miksi tähtiä käytettiin...täytyypä kaivaa opus esiin kirjastosta...

 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Kysyttessä melkein keneltä vaan Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian olemassaolon tietävältä mikä voima tähtiavaruutta hallitsee, vastaus olisi varmaan gravitaatio, painovoima. Tuskin kosmoksessa muita merkittäviä voimia onkaan.

Todellisuudessa sähkövoima voi olla jopa merkittävämpi tekijä kosmisessa organisaatiossa. Luonteeltaan toisinajattelijana nobelisti Hannes Alfven näki tästä merkkejä jo 1930-luvulla. Tuntuisikin oikeastaan oudolta, että gravitaatio yksin vastaisi satojen miljardien tähtien järjestelmän suhteellisesta pysyvyydestä. Avaruuden täyttääkin suunnaton sähköinen plasmaverkosto

Jos (ja kun) monella plasmalla on kyky absorboida valoa, voisi avaruuden plasmapitoisuudessa olla Olbersin paradoksin yksi osaratkaisu..

http://www.youtube.com/watch?v=5BLPvs3JTyA

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olbersin_paradoksi

Mitä tämä tieto merkitsee niitä vajaata tuhatta mapallolle näkyvää tähteä tuijottavalle ja ihastelevalle ihmiselle? Kysymys on sekä käytännöllinen että filosofinen. Luonnontieteen tosiseikkojen tunteminen kuitenkin muuttaa hieman ilmiöistä muodostamaamme kuvaa. Esimerkiksi auringonnousu nähdään hiukan erilaisena, jos ymmärretään siinä olevan kyseessä maan pyöriminen. Mutta antaako tämä paljon lisäarvoa, on vaikea sanoa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://yle.fi/uutiset/nelja_asiaa_joita_et_tiennyt_suomalaisista_jouluperinteista/6997152

Joulukuusella on myös yhteys tuolloin Saksassa vaikuttaneeseen uskonpuhdistajaan Martti Lutheriin.Tämä on yksi joulukuusen alkukertomuksista, kertoo kansanperinteen tutkija ja kirjailija Mikko Europaeus:

Tarinan mukaan hän vietti yön kuusimetsässä, näki tähtitaivaan kuusien yllä ja sai eräänlaisen luterilaisen valaistumiskokemuksen.

Lutherille on varmaan tullut mieleen kertomus Abrahamista Mabren tammistossa näyn vallassa tähtitaivasta katselemassa ja lupausta kuuntelemassa. Silloin hän on voinut tiedostaa väkevästi sen, mistä on sittemmin tullut luterilaisen uskonvanhurskauden ydin: "Abraham uskoi Herraan ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (1.Moos.15:4-6 . Room.4:1-25).

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä3116

Rauta-ajan suomalaisille tärkein tähtikuvio oli Väinämöisen viikate.

Se niitti ne, jotka eivät olleet varautuneet talveen.

Raudasta piti tehdä maataloustyökaluja, ei sotatarvikkeita - sitä esi-isämme yrittivät jälkikasvulleen tolkuttaa.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Ihan kaikkiin lähteisiin ei tietenkään kannata luottaa. Yksi muistamistani harvoista vitseistäkin kertoo lähdekritiikin viriämisestä. Vitsissä agenttia ohjeistetaan: ”Kun hyppäät lentokoneesta, vedä laskuvarjon kahvasta. Jollei varjo aukea, vedä varavarjon kahvasta. Laskeutumispaikallasi sinua odottaa reppu, jossa on varusteet tehtävääsi varten.” Agentti hyppää ja vetää kahvasta, mutta mitään ei tapahdu. Varavarjon kanssa sama juttu. Nyt agentti päättelee: ”Ei siellä varmaan ole mitään reppuakaan.”

Lähdekriittisyys mielessäni en ihan heti päivittänyt käsitystäni avaruuden etäisyyksistä, kun satuin kuulemaan popmusiikkikappaleen Nine million bicycles. Siinä Katie Melua laulaa muun muassa, että ”we are 12 billion lightyears from the edge”.

Tulkitsen, että tuossa puhutaan kosmisesta horisontistamme eli siitä, mihin saakka voimme maailmankaikkeudessa nähdä. Horisontti on joka puolella ympärillämme sillä etäisyydellä, mistä asti valoa en ehtinyt kulkeutua meille maailmankaikkeuden alun jälkeen. Nykykäsityksen mukaan alusta on kulunut 13,7 miljardia vuotta, joten horisonttimme on siellä, mistä valo on tuona aikana ehtinyt tänne.

Onko horisonttiin siis matkaa 13,7 miljardia valovuotta? Näin olin ymmärtävinäni asian tähtitieteilijä Leena Tähtisen meille vuonna 2007 kirjoittamasta jutusta Missä on maailman laita?: ”Kosminen horisontti on tavallaan pallonkuori. Sen keskipisteessä on Maa. Pallonkuoren säde vastaa etäisyyttä, jonka valo on ehtinyt kulkea alkuräjähdyksen jälkeen. Näemme siis 13,7 miljardia valovuotta joka suuntaan.”

Koska itselläni on biologin eikä tähtitieteilijän tausta enkä ollut aivan varma tulkinnastani, käännyin luotettavimpana pitämäni lähteen puoleen. Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja vastasi selityspyyntööni näin:

”Tämä riippuu nyt ihan siitä, mitä ”horisontilla” tarkoittaa... Leena puhuu tuossa siitä selkeimmästä tämän hetken rajasta, eli valolla on ollut aikaa käytettävissään vain 13,7 miljardia vuotta – sen vanhempia fotoneja ei valaistuneimpaankaan mykiöön tipu. Eli jos mittaamme etäisyyden ajassa, kuten media aina tekee, niin tuo on raja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuo valo olisi tullut meille 13,7 miljardin valovuoden takaa, tai että se olisi tällä hetkellä 13,7 miljardin valovuoden päässä. Valon lähtiessä liikkeelle kohde oli paljon lähempänä, ja nyt se on paljon kauempana noin 46 miljardin valovuoden päässä. Katien pitäisi siis tarkkaan ottaen laulaa “there are 13,7 billion years to the edge”. Tai että “there are 46 billion lightyears to the edge”.”

Ollakseni reilu lauluntekijälle on kuitenkin mainittava, että universumin mahdolliseksi iäksi on joskus aiemmin arvioitu myös 12 miljardia vuotta. Lisäksi sanoittaja on ovelasti ennalta suojautunut valovuosiväitettään koskevilta kritiikeiltä. Tuosta kohdasta laulu nimittäin jatkuu: ”That’s a guess. No one can ever say it’s true.” ;)

Kommentit (23)

Petri Riikonen

Hups, ennen kuin kukaan kosmologi hermostuu, haluan vielä korostaa, etten tuolla viimeisen kappaleen sitaatilla tahtonut väittää universumin tieteellisten ikäarvioiden olevan pelkkiä arvauksia. Tarkoitin todellakin vain sitä, että tuo on laulun sanoittajalle yksi tapa suojautua siltä, että luku voi olla pielessä.

Tajusin tuon tölväisytulkinnan mahdollisuuden, kun juuri kuulin, että laulua on kritisoitu aiemmin paitsi tuosta luvusta "12 miljardia" myös tutkijoiden työn vähättelystä.

Kollegani Kirsi Heikkinen täällä toimituksessa nimittäin vinkkasi muistavansa, että joku brittiläinen tiedetoimittaja oli kritisoinut laulun tuota kohtaa ja että Katie Melua oli jopa tehnyt siitä korjatun version kieli poskessa. Tässä Kirsin kaivamat linkit tuohon aiheeseen:
http://www.guardian.co.uk/education/2005/sep/30/highereducation.uk
http://www.youtube.com/watch?v=21iUUe-W8L4

Metusalah

Kaikki on suhteellista, sanoi Einstein, ja suutari pysyköön lestissään, sanoo vanha kansanviisaus.

Seuraavassa ote Syksy Räsäsen blogista "Järjestysopin alkeita" 28.3.2012:

"Suhteellisuusteoriassa, toisin kuin Newtonin teoriassa, ei ole ongelmaa, vaikka maailmankaikkeus ulottuisi tasaisesti äärettömiin. Mutta emme vieläkään tiedä onko näin. Koska aika on äärellinen, on valo ehtinyt kulkea vain äärellisen matkan sitten maailman alun, joten näemme vain pienen osan, noin *40 miljardia valovuotta*, maailmankaikkeudesta. Varhaista maailmankaikkeutta kuvaavan inflaation perusteella arvellaan, että maailmankaikkeus jatkuu samanlaisena vielä paljon horisonttiamme kauemmas. Mutta kaikkein suurimman mittakaavan rakenteesta meillä ei ole aavistustakaan."

Metusalah

Edellisessä viestissäni oli (tietenkin) virhe: Syksy R:n blogi oli vuoden takaa, eli 28.3.2011, ei tältä vuodelta.

MrrKAT

Ajattele kumilangalla.

Se on n. 13 metrinen kumilanka, jonka päätä pidät silmäsi lähellä. Marsu on valo joka kävelee toisesta päästä luoksesi, mutta kaverisi vetää sitä lankaa, niin että 13,7 minuutin päästä se kumilanka on 46 metrinen. Marsulla oli aluksi suuria vaikeuksia mutta puolivälin jälkeen helpotti ja se marsu lyllersi luoksesi ja toi venytetyn punertavan valon viestiä sinulle, jonka se marsu kulki langalla 13,7 metriä vaikka se kohde jonka valoviesti marsu toi, on jo 45 metrin päässä. Rapsutat marsua kiitokseksi samalla kun tarkistat sen takapuoleen kiinnitetyn matkamittarin joka osoittaa "13,7 metriä".

Läheisemmälle galaktiselle kohteelle on vertaus:
Sen sijaan kärpäsen joka toi viestiä vain 70 millin päästä luoksesi (silmääsi) tuo venytys ole paljon ehtinyt vaikuttaa koska tuo väli on niin pieni ja kärpänen viipyy avaruudessa edelliseen verraten vain hetken, jolloin avaruus on ehtinyt laajentua esim. vain 0,7%. Joten se kohde on lähes yhtä etäällä vain 70,49 millin päässä kärpäsen saavuttua luoksesi(silmääsi).

Eli meillä on 3 erilaista etäisyyttä

1. Etäisyys joka kohteella oli silloin muinoin kun valo lähti
2. Matka joka valo kulki läpi avaruuden (eli myös sen ikä)
3. Etäisyys joka kohteella on tänään.

Vastaukset 3K-marsuun:
1. Vain noin 36 miljoonaa valovuotta (0.036 miljardia valovuotta) (eli 36 milliä esimerkissäni)
2. 13.7 miljardia valovuotta (eli 13.7 metriä esimerkissäni lukisi matkamittarissa jota marsu toisi perässään)
3. 46,5 miljardia valovuotta (eli 46,5 metriä).

Se kärpänen taas lähti liikkeelle paljon myöhempään eli suhteellisen äskettän verrattuna tuohon alkuvalo marsuun.

Lähteenä:
en.wikipedia.org/wiki/Observable_universe

Petri Riikonen

Anonyymi, kiitos luentolinkistä! Katselin luennon nyt viikonloppuna, ja se on todella erinomainen. Tunsin pysyväni perässä melkein kaikessa, ja siitäkin, jossa en ihan pysynyt, tunsin saavani riittävästi hajua.

MrrKAT, kiitos havainnollisesta rinnastuksesta! Ainakin minä, joka en ole opiskellut yliopistotason fysiikkaa enkä tunne esimerkiksi alan matematiikkaa, tunnen tarvitsevani juuri tämäntyyppisiä konkretisointeja hahmottaakseni tätä edes jollain tasolla.

Jouni Valkonen

Kaukaisimmat kvasaarit ovat siis 12 gigavalovuoden päässä neliulotteisesti ajateltuna. Eli parempi olisi varmaan puhua 12 gigavuoden päässä. Neliulotteisesti ajatellessa kun aika ja etäisyys menettävät eronsa, joten sikäli valovuosi on kiva etäisyyden mitta, että se on helppo sotkea ajan mittaamiseen. Ja tällä kertaa ajan ja etäisyyden sotkeminen on oikein, koska neliulotteisen aika-avaruuden näkökulmasta ne ovat melko yksi ja sama asia.

Lasse Aaltone

Valonsäde taipuu painovoimakentässä. Mistä tiedetään, että valo kaukaisimmastya kohteesta on tullut suoraviivaisesti?

Petri Riikonen

Lasse, en pidä itseäni luotettavana lähteenä tässä aihepiirissä, ja siksi en edes yritä vastata. Toivottavasti joku fysiikassa itseään pidemmälle sivistänyt vastaa.

Pentti S. Varis

Olematta varsinaisesti fyysikko voi todeta, että valon kulkusuunta ja jopa taajuus muuttuvat varmaan monesti, jos matka on todella pitkä. Muuttuminen perustuu avaruuden energiatiheyksien jakaumaan ja tämän syntyyn ja kehittymiseen energian mahdollisimman nopean tasanjakautumisen periaatteen mukaisesti, kuten professori Arto Annila selostaa allaolevissa artikkeleissa. Samaan syyhyn perustuu myös valon suunnan muuttuminen optisesti eri tiheyksisestä aineesta toiseen siirryttäessä, tuttu Snellin laki (ilmiötä olivat aikaisemmin kuvanneet mm. Ptolemaios ja perusteellisemmin Ibn Sahl).

Arto Annilan teoriasta mainittakoon vielä se erikoisuus, että kun esimerkiksi Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria on maailman matemaattinen malli, Annilan teoria kuvaa suoraan, mistä fysikaalisista ilmiöistä maailma koostuu ja miten fysikaaliset perusilmiöt sen tekevät. Mitään pimeää energiaa tai pimeää ainetta ei tarvita! Annila myös paljastaa kaiken tapahtumisen perustana olevan prinsiipin, energian suurimmalla mahdollisella nopeudella tapahtuvan tasanjakautumisen.

http://www.physorg.com/news/2011-10-supernovae-universe-expansion-unders...

http://sensuouscurmudgeon.wordpress.com/2011/10/30/big-bang-not-accelera...

Annilan teoriasta tulisi varmaan kiinnostava artikkeli Tiede-lehteenkin..

http://www.helsinki.fi/~aannila/arto/

Petri Riikonen

Kiitos aihe-ehdotuksesta, mutta Tiede-lehti pyrkii julkaisemaan pääsääntöisesti kunkin alan valtavirtatiedettä. Ajattelemme, että se on kaikkein todennäköisimmin luotettavinta, ja haluamme tarjota lukijoillemme luotettavinta saatavissa olevaa tietoa.

MrrKAT

Annilan teoria on ehkä liian yksinkertainen ja naiivi, (koska Annila ei ole kosmologi?). Pelkän kaukaisten supernovien kiihdytysmittauksen selittäminen "kaavatempuilla" ei pelasta sitä että:

-universumin kiihtyminen havaitaan=mitattu Sachs-Wolfe-efektinä (3K-taustasäteily kuumentuu galaksiklustereiden läpi mennessä).

-pimeä aine on havaittu myös omassa galaksissamme poikkeavana kierrosnopeuskäyränä ja pallomaisten tähtijoukkojen jne liikkeinä.

Ts. ihankuin Annila ei tietäisi mitä tähtitieteen historiassa on tapahtunut sitten 1930 -luvun Zwickyn ja Oortin löytöjen...

Pentti S. Varis

Taiwanin yliopiston tutkija Wun-Yi Shu on kehittänyt maailmankaikkeuden mallin, jossa mailmankaikkeudella ei ole alkua eikä loppua. Koska malliin ei kuulu pimeä energia, voidaan yksi keskeisimmistä fysiikan oletuksista, energian säilymisen laki, pitää voimassa. Myöskään singulariteettia tai big bang -ilmiötä ei esiinny. Yleisesti ei olekaan tiedostettu, että big bang -ilmiö, jossa alkuräjähdyksen voima olisi sopiva nykyisenkaltaisen universumin muodostumiseen, tapahtuisi muistaakseni noin todennäköisyydellä 1/10...0 (60 nollaa) kaikista mahdollisista big bangeista.

http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/25492/

Looginen ajattelu kuitenkin panee kysymään, eikö idealistinen näkemys sittenkin ole ainoa järkeä tyydyttävä. Ei nimittäin ole vieläkään voitu todistaa, että on olemassa ulkomaailma. Ei ole todistettu, etteivät kaikki ilmiöt (sisämaailma ja minuus mukaanluettuna) olisi "vain" tietoisuudensisäisiä Humen "impressioita". Jos omaksutaan Humen kanta ja uskotaan tietoisuuteen ja sen tiloihin ainoana saavutettavissa olevana entiteettinä, myös avaruus ja kosmologia ovat tietoisuuden tiloja. Tätä piti mahdollisena mm. eräs yleiseen suhteellisuusteoriaan erikoistunut fyysikko keskustellessamme. Kosmologian edistyminen olisi silloin vain tietoisuuden laajenemista. Humen kantaa on tosin vaikea ylläpitää paineen realismiin ollessa niin kova. Mutta näiden kahden vaihtoehdon todemmuutta on tosiaan vaikea ratkaista, koska logiikka puolustaa idealismia. Ehkä kyseessä on tunnetun kani-ankka -kuvion kaltainen aspektin vaihtuminen, ja molemmat näkemykset ovat yhtä tosia. Todellinen todellisuus lienee mittaamattoman paljon syvemmällä.

http://www.google.fi/search?q=gestalt+switch&hl=fi&prmd=imvns&tbm=isch&t...

Kosmos

”Kosminen horisontti on tavallaan pallonkuori. Sen keskipisteessä on Maa. Pallonkuoren säde vastaa etäisyyttä, jonka valo on ehtinyt kulkea alkuräjähdyksen jälkeen. Näemme siis 13,7 miljardia valovuotta joka suuntaan.”

Miten paljon kosmisen horisontin keskipistettä voi siirtää Maasta. Sanotaan universumin kaikkien paikkojen olevan samanarvoisia.
Jos keskipistettä siiretään 13,7 miljardia valovuotta tai 46 miljardia valovuotta, meneekö horisontin pallonkuoren toinen laita avaruuden reunan yli. Näkyisikkö siinä suunassa vain mustaa. Ei galakseja, ei tähtiä, eikä lämpötilaa.

MrrKAT

Eikun näkyy lisää galakseja eli periaatteessa samanlaista kuin täällä.

Kuvittele aakeen laakee pohojanmaa, sen kokoinen viljapelto. Keskellä peltoa on elokuun yönä katulamppu joka valaisee ympyrän muotoisen alueen viljaa. Ihmettelet siinä valaistun alueen keskellä että mitä on lampun näkörajan tuolla puolen. Siirrä lamppua ja itse sen mukana niin näet vain lisää viljaa.. Viljantähkät tässä analogiaesimerkissä kuvaa galakseja.

Kosmos

MrrKAT, viljapeltovertauksessa kosminen horisontti ei ole pallonkuori ja viljapellollakin on reuna. Jos maailmankaikkeudella on äärellinen koko, vaikea on kiemurrella eroon maailman reuna ajatuksesta.

Kosmologit käyttävat vertauksia, kun universumi oli appelsiinin kokoinen, kun universumi oli Auringon kokoinen, kun universumi oli aurinkokunnan kokoine ja niin edelleen...

Metusalah

"Jos maailmankaikkeudella on äärellinen koko, vaikea on kiemurrella eroon maailman reuna ajatuksesta."

Ei se ole vaikeaa, jos orientoituu aiheeseen tarkemmin. Aika-avaruus on kaareutuva, koska gravitaatio (esim. tähtien ja galaksien) kaareuttaa sitä. Suhteellisuusteorian mukaan maailmankaikkeus on kaareutuva ja äärellinen. Silti Universumia kuvataan usein adjektiivilla "ääretön". Valonsäde (fotoni), joka lähtee kulkemaan "suoraan" kohti avaruutta ja nimeämätöntä kohdetta, palaa lähtöpisteeseensä äärettömän pitkän ajan kuluttua. Tätä on äkkiseltään vaikea tajuta.
Ihmisen ymmärräys ja suhteellisuudentaju ovat kehittyneet rajallisella Telluksella, jossa kaikilla asioilla on alku ja loppu. Sen vuoksi näitä kaikkeuden asioita on äkkiseltään vaikea hahmottaa.

Kosmos

Minusta kosmista horisonttia on helpompi havainnollistaa ilmaan puhalletuilla saippuakuplilla. Kukin havaitsija on oman kuplansa keskipisteessä, missä päin maailmankaikkeutta nyt sattuu olemaan, eikä nää toisiin kupliin. Saippuakuplia voi puhaltaa myös astiassa, silloin kuplat menevät osittain tai lähes kokonaan sisäkkäin ja kosmiset horisontit ovat osittain samoilla alueilla.

JK

MrrKAT:
Se on n. 13 metrinen kumilanka, jonka päätä pidät silmäsi lähellä. Marsu on valo joka kävelee toisesta päästä luoksesi, mutta kaverisi vetää sitä lankaa, niin että 13,7 minuutin päästä se kumilanka on 46 metrinen. Marsulla oli aluksi suuria vaikeuksia mutta puolivälin jälkeen helpotti ja se marsu lyllersi luoksesi ja toi venytetyn punertavan valon viestiä sinulle, jonka se marsu kulki langalla 13,7 metriä vaikka se kohde jonka valoviesti marsu toi, on jo 45 metrin päässä. Rapsutat marsua kiitokseksi samalla kun tarkistat sen takapuoleen kiinnitetyn matkamittarin joka osoittaa “13,7 metriä”.

Jokin eo. havainnollistuksessa menee yli ymmärryksen. Pitäisikö siinä olla tarkennnus, että marsu ei ole liikkeelle lähtiessään 13,7 metrin päässä vaan jossain paljon lähempänä? Ainakin niin voi ajatella, jos marsu kävelee kumihihnalla, joka koko ajan venyy pidemmäksi. Siten kumihihnan se kohta, josta marsu aikoinaan lähti liikkeelle, on 13,7 metrin päässä silloin, kun se saapuu perille. Vai pitäisikö käyttää matkan yksikkönä marsunkävelyvauhtiminuuttia?

Pentti S. Varis

Valohan on erilaisten vaikutuksia koskevien aistimusten ja matemaattisten relaatioiden kombinoituessa syntynyt teoria. Kukaan ei ole valoa oikeasti nähnyt, ainoastaan sen vaikutuksia.

Pohdittaessa arkirealistisesti eri aistien kantavuutta täytyy vastata, että kaikki tutut aistit taitavat toimia vain matkalla aistisolusta tai solukosta aivoihin. Niinpä esimerkiksi tähtien (teoreettisen) valon luoma näkökuvamme on peräisin omien silmiemme verkkokalvolta aivoihin kulkevista yhteyksistä tai sitten aivojen välittömästä sisuksesta (esimerkiksi pään lyömisestä johtuvat tai kuvitellut "tähdet").

Onko sitten mitään tuttua aistimustyyppiä, joka ulottuisi etemmä kuin vastaava aistisolukko? Ehkä eräät aistit, joissa aistimus syntyy auttavan aistityypin vaikutuksesta ilman että toisen aistityypin reseptorit laisinkaan saavat tuntumaa aistittavaan kohteeseen. Välissä voi olla vaikka lasilevy.

Kauko

Mitä tarkoittaa "sama piste", johon valonsäde palaisi, ellei samalla hyväksytä kolmen ulottuvuuden vakaata koordinaatistoa? Mikään ei voi palata "samaan pisteeseen" neliulotteisessa aika-avaruudessa, jossa aika on yksisuuntainen ja irreversiibeli ja jollaisessa kait olemme. Siksi kaikki yritykset puhua universumin äärellisyydestä ja äärettömyydestä perustuvat epäpyhään kolmi- ja neliulotteisen koordinaatiston yhdistämiseen. Aina kun fysiikassa puhutaan äärellisestä ja äärettömästä, voi kokeilla miten "reduktio absurdum" puree oletukseen universumin samanaiksesta yksikköhiukkasten määrällisesti numeroituvasta ja äärettömästä olemassaolosta. Jos ja kun pelkkä tila voi saada muotoja, se onkin yksi elementeistä. Muutoin on aina otettava avuksi joko "avaruusvakio", "pimeä aine", "tyhjyys" ja "pimeä energia", who cares. Itse asiassa mikään ei voi kumota hurjimpiakaan "rinnakkaismaailma"-fantasioita tai virallista kirkon ja tieteen kantaa. Teorian ja havainnon välillä on aina ylittämätön kuilu.

JN

MrrKAT kirjoitti: "Annilan teoria on ehkä liian yksinkertainen ja naiivi, (koska Annila ei ole kosmologi?). Pelkän kaukaisten supernovien kiihdytysmittauksen selittäminen “kaavatempuilla” ei pelasta sitä että:

-universumin kiihtyminen havaitaan=mitattu Sachs-Wolfe-efektinä (3K-taustasäteily kuumentuu galaksiklustereiden läpi mennessä).

-pimeä aine on havaittu myös omassa galaksissamme poikkeavana kierrosnopeuskäyränä ja pallomaisten tähtijoukkojen jne liikkeinä.

Ts. ihankuin Annila ei tietäisi mitä tähtitieteen historiassa on tapahtunut sitten 1930 -luvun Zwickyn ja Oortin löytöjen…"

Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia:
http://www.nature.com/news/survey-finds-no-hint-of-dark-matter-near-sola...

Ja galaksiklustereista johtuvan Sachs-Wolfe -efektin laskut pitäisi tehdä uudestaan Annilan mallissa, jotta voitaisiin arvioida, mikä osuus havaitussa efektissä on oletetulla kiihtymisellä versus Annilan ehdottamat fotonien käyttäytymisen muutokset.

Annilahan ei kiistä laajenemista, vaan ainoastaan kiihtyvyyden eli pimeän energian olemassaolon, sekä pimeän aineen olemassaolon.

Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan teorian testejä. Yhä useampi fyysikko, kosmologi ja tähtitieteilijä on "hieman" alkanut epäillä pimeän aineen ja energian olemassaoloa, koska ne vain "ovat" mutta niiden olemassaoloa ei ole voitu todistaa muilla kuin itse asiassa kehäpäätelmillä.

Zatal

Pimeä aine on kyseenalaistettu erityisesti ESO:n uudessa tutkimuksessa, jossa on tutkittu linnunrataa tarkemmin kuin aiemmin:
http://www.eso.org/public/finland/news/eso1217/

Olisi muuten mielenkiintoista nähdä onko avaruuden muoto sellainen, että voisimme nähdä oman aurinkomme kuvan sopivan kaareutumisen ansiosta. Onkohan tuo edes teoriassa mahdollista, koska gravitaation vaikutukset kaareutumiseen voi sirotella fotonit liian laajalle alalle havaitsemista varten.

Miten muuten on, vaikuttaako avaruuden epätasainen kaareutuminen siihen mitä voimme nähdä? Osa tähdistä, galakseista sekä muusta havaintomateriaalista voi kadota näkyvistämme, mikäli kaareutuminen tapahtuu sopivalla tavalla. Tämä, sekä moni muukin asia voivat aiheuttaa melkoisia ongelmia galaksien gravitaatiojakautumien tutkimisessa.
Olisi mielenkiintoista nähdä avaruuden 3d-kartta, joka kaikkien kappaleiden paikat olisi arvioitu yhdelle ajanhetkelle, vaikkapa 7 miljardia vuotta sitten. Tätä varten kaareutuminen, etäisyydet, sekä moni muu asia tulisi tuntea todella hyvin. Lisäksi vain 7 mrd sitten lähtenyt säteily olisi kartassa oikeassa paikassa ja kaikki muu jouduttaisiin arvioimaan aikasemmalle paikalleen. Siis tässä päästään aivan uuteen ongelmakenttään, joka on laaja. Toteutuessaan tällainen kartta kertoisi meille todellisemman kuvan niistä tapahtumista joita kaikkialla tapahtuu. Mikäli kappaleiden välinen etäisyys on vaikkapa 3 mrd valovuotta, niin niiden keskinäistä vuorovaikutusta vaikkapa 10 mrd vuoden aikana on vaikea hahmottaa, varsinkin jos puhutaan kaikista muista kappaleista, jotka ovat voineet vaikuttaa asiaan... Lisäksi kartan tekisi mielenkiintoiseksi avaruuden kaareutuminen ja sen hallinta...
Olisi mielekiintoista nähdä miten edellä hahmottelemani kartta vaikuttaisi galaksijoukkoihin , sekä sitä suurempiin rakenteisiin.

Seuraa 

Tieteen tykkääjä

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri ja mikrobiologi, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Hän etsii tieteestä hyötyjä ja iloja.

Teemat

Blogiarkisto