Kirjoitukset avainsanalla taiteet

Paikka, jollaisesta voi löytää juurensa. Kuva: LennieZ, Wikimedia Commons
Paikka, jollaisesta voi löytää juurensa. Kuva: LennieZ, Wikimedia Commons

Tuntuu, että niiden idea alkaa unohtua. Ei kannattaisi.

Tyrmistyin, kun luin Hesarista kulttuuritoimittaja Aino Frilanderin jutun Selfie patsaan kanssa – mitä järkeä on kulttuurimatkailussa, jossa hän ja maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen Turun yliopistosta epäilevät koko matkailutapaa. Tuttavieni viime vuosien lomakohdevalintoja seuratessa minulla on ollutkin sellainen hytinä, että kulttuurimatkailun idea on unohtumassa. Hämmästyn, että näin näyttää olevan käymässä kulttuurialankin ihmisille.

Biologin-aivoissani asustelee myös pieni humanisti, ja siksi kaikki elämäni lomamatkat ovat olleet itselleni joko luonto- tai kulttuurimatkoja, useimmiten molempia. Kulttuurimatkailijana olen halunnut ennen kaikkea ymmärtää oman kulttuuripiirini historiaa. Siksi matkoilla olen paneutunut esimerkiksi länsimaisen kuvataiteen ja arkkitehtuurin merkkiteoksiin.

Frilander ihmettelee tällaista kohdevalintaa käytyään Roomassa, Venetsiassa ja Pisassa: ”Matkakohteeni eivät ole olleet erityisen omaperäisiä. Samoja rasteja kierrettiin jo 1700-luvulla. – – Miksi kulttuurikohteisiin on ylipäänsä matkustettava? ”Ne ikään kuin täytyy nähdä”, sanoo Maunu Häyrynen. – – Häyrysen mukaan vakiokohteiden suosio kertoo epävarmuudesta. Onko noloa jättää kulttuurikohteet väliin?”

Hei, haloo! Kulttuurin merkkiteoksiahan käydään katsomassa nimenomaan sen takia, että juuri niitä isoimmat ihmisjoukot ovat ennenkin eniten käyneet katsomassa ja niistä on eniten kirjoitettu. Siksi ne ovat muodostaneet kulttuurimme yhteistä taustaa, johon on toistuvasti viitattu uudemmassa taiteessa ja arkkitehtuurissa sekä tutkimuksissa, kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa. Eikö omakohtainen tutustuminen tällaisiin juuriin muka ole kiinnostavaa?

Oma kulttuurinymmärrysprojektini on ollut sitä, että olen koettanut kohdata ja ymmärtää oman kulttuuripiirini pienimpiä yhteisiä nimittäjiä ja sitä kautta itseäni. Siksi olen perehtynyt antiikkiin Ateenassa, renessanssiin Firenzessä ja keskiajan tarinoihin saksalaisissa linnoissa. Olen tutustunut Fellinin Roomaan ja vieraillut Disneyn vanhimmassa teemapuistossa.

Tällaisten kulttuurimatkaelämysten polttopiste ei ole niinkään paikka sinänsä kuin koko mielleyhtymien verkko, minkä paikka herättää. Tuota verkkoa ruokkiakseen matkailija lukee paljon, myös matkan aikana.

Viime vuosina en ole ms-tautini takia jaksanut enää matkustella fyysisesti. Mutta olen jatkanut luonto- ja kulttuurimatkailua virtuaalisesti. Olen kierrellyt kohteita Googlen katunäkymillä, käynyt museoiden nettinäyttelyissä ja lukenut kohteista paljon.

Siksi olen pettynyt myös Häyrysen näkemykseen, jonka mukaan virtuaalinen kiertely vaikkapa Louvren taidesaleissa ei olisi kunnollinen elämys: ”Autenttisuuden korvaaminen vie sellaiseen Disney-tyyppiseen suuntaan, ja kulttuuriperinnön suhteen disneyfikaatio ei toimi.”

Jätän tässä nyt erittelemättä, miten monia kosketuspintoja oman kulttuuripiirini historiaan olen saanut juuri Disneyn sarjakuvista ja leffoista.

Sen sijaan huomautan, että yksi olennainen asia kuvataiteen kokemisessa on teoksen koko. Parhaiten se tietysti välittyy luonnossa, mutta kyllä siitä virtuaalisellakin museosalikierroksella saa paljon konkreettisemman mielikuvan kuin esimerkiksi katselemalla teosten valokuvia ilman mittakaavakokemusta.

Esimerkiksi viimekesäisellä virtuaalilomamatkallani kävin New Yorkin Metropolitan Museum of Artissa, jossa en ole koskaan fyysisesti käynyt. Tutustuin siellä yhdysvaltalaisen maalaustaiteen historiaan, johon en ole aiemmin kunnolla perehtynyt. Osa maalauksista oli toki kuvina tuttuja, mutta nyt tunsin kunnolla kokevani ne ensi kertaa, kun sain konkreettisen mielikuvan niiden suuruudesta tai pienuudesta museosaleissa.

Ei virtuaalivierailu tietysti aivan paikan päällä käynnin veroinen ole, mutta turha sitä on täysin lytätäkään. Se antaa ihan kohtuullisen käyntielämyksen ja muiston. Se on lisäksi oivallinen vaihtoehto niille, joilla ei ole varaa matkustaa, jotka eivät ehdi matkustaa niin paljon kuin haluaisivat, jotka tahtovat pienentää hiilijalanjälkeään karsimalla matkojaan tai jotka eivät itseni tavoin jaksa reissata.

Kommentit (2)

Kapsky
Liittynyt10.3.2014
Viestejä77

Kulttuurivierailun ainoa järjellinen tarkoitus olisi tiedustella vihollisen maaperällä. Muutoin vieraalla kulttuurilla ei tarvitse olla mitään tekemistä oman elämän kanssa.

asdf
Liittynyt16.3.2005
Viestejä10973

Tuossa Petri Riikosen viittaamassa HeSarin jutussa kulttuurimatkailun turhuudesta en näe hirveästi muuta tolkkua, kuin uuden näkökulman etsimisen hipsteriyden kautta, eli sillä asenteella, että kaikki suosittu ja tavanomainen on ihan tosi turhaa. Eli ei siis tolkkua ollenkaan.

Nightwishin laulaja Floor Jansen kohtaamassa tiktaalikia, muinaiskalaa, joka pystyi punnertamaan. Kuvakaappaus kappaleen Endless forms most beautiful virallisesta musiikkivideosta.

Tervetuloa huimalle pyhiinvaellusmatkalle omiin juuriimme.

Evoluution yleistajuistamisessa on tänä vuonna tullut apuun sinfoninen metalli. Parhaillaan Amerikan-kiertueella oleva Nightwish julkaisi eilen kappaleestaan Endless forms most beautiful musiikkivideon, joka on tekstitetty. Se auttaa seuraamaan laulun huimaa sukellusta omaan muinaisuuteemme englantilaisen evoluutiobiologin Richard Dawkinsin mainion kirjan The ancestor’s tale hengessä.

Dawkinsin kirja on eräänlainen pyhiinvaellus: ”A pilgrimage to the dawn of life”, kuten jo teoksen alaotsikko kertoo. Dawkins sanoo ottaneensa rakenteeseen idean 1300-luvulla eläneen englantilaisen Geoffrey Chaucerin klassikosta Canterburyn tarinoita. Siinä kerrotaan erilaisten ihmisten aiemmista vaiheista heidän yhteisellä vaelluksellaan pyhimyshaudalle Canterburyyn.

Dawkinsin versiossa nykyisen eliökunnan edustajat lähtevät lähisukuisten ryhminä vaeltamaan kohti yhteistä evolutiivista muinaisuutta. Vaelluksen näkökulma on meissä nykyihmisissä: muut eliöryhmät liittyvät joukkoomme sitä mukaa kuin peruutamme siihen esihistorian vaiheeseen, jossa elää viimeinen yhteinen kantamuotomme.

Peruutusnäkökulman Dawkins kertoo valinneensa siksi, että se on tieteellisin, biologisesti järkevin kulma. Evoluution näkee jälkiviisaudella, mutta eteenpäin sitä ei voi ennustaa, koska evoluutiolla ei ole ennalta määräytynyttä suuntaa.

Sopeutumiskyky jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön ratkaisee, mihin evoluutio milloinkin vie, ja jos muutokset olisivat olleet hiemankin erilaisia, tulokset voisivat olla jotain aivan muuta kuin nyt. Omana aikanaan kukin laji, joka pärjää, on sopeutunut silloisiin oloihin, ei välimuoto kohti jotain tulevaa. Kala, joka alkoi kävellä, ei halunnut siirtyä tulevaisuudessa maalle vaan sopeutui aikansa matalikkojen oloihin.

Samaan aikaan kuitenkin pätee se, että kukin laji, jollei kuole sukupuuttoon, muodostuu välimuodoksi entiselle ja jollekin tulevalle. Tämä pätee meihin nykyihmisiinkin. Kaukaisen tulevaisuuden näkökulmasta olemme olleet välimuotoja, jollemme ole kuolleet sukupuuttoon jälkeläisiä jättämättä.

Kun Dawkins käynnistää aikakoneensa, ensimmäisessä sukupuun muinaishaarassa meidät kohtaavat simpanssit, toisessa gorillat ja kolmannessa orangit. Tällöin ollaan vielä puun oksiston äärimmäisissä kärkihaaroissa, ja siksi aluksi tapaamme aivan lähilajeja. Runkoa kohti edettäessä vauhti kuitenkin kiihtyy nopeasti ja kohdattavat tulevat yhä erilaisemmiksi. 11. tapaamisessa kohtaamme esimerkiksi virtahepoja ja 26. jo heinäsirkkoja. Lopulta tarvitaan vain 39 kohtaamista, jotta päästään nykyihmisestä bakteereihin.

Kohtaamisia Dawkins nimittää sanalla rendezvous. Vastaavasti sanoilla ”unfolding rendezvous” johdattaa laulun kuuntelijaa Tuomas Holopaisen sanoitus.

Nightwishin jäsenet ovatkin haastatteluissa kertoneet, että tämä kappale ja koko samanniminen tämänkeväinen albumi juontavat säveltäjä-sanoittaja-kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen kiinnostuksesta Dawkinsin kirjoihin.

(Basisti Marco Hietala vitsaili Youtubessa näkemässäni kiertueen ensikonsertissa, että kappaleen nimi voisi yhtä hyvin viitata maahantulotarkastuksen loputtomaan lomakkeentäyttöön.)

Dawkins itsekin saatiin mukaan projektiin, niin että esimerkiksi tässä videoversiossa laulun alkuun on sijoitettu Dawkinsin lukema sitaatti evoluutioteorian isän Charles Darwinin Lajien synty -kirjan lopusta: ”From so simple a beginning endless forms most beautiful and most wonderful have been, and are being, evolved.

Juuri rendezvous’n mainitsemisen edellä laulunsanoissa käväistään Dawkinsin pyhiinvaellusmatkan 8. tapaamisessa: ”look at yourself in the eyes of aye-aye”. Silloin olemme edenneet ihmisapinoista ja apinoista jo puoliapinoihin ja meitä pällistelee muun muassa ai-ai  eli sormieläin, madagaskarilainen öisten metsien kiipeilijä.

Laulussa  seuraavaksi tervetulleeksi toivotetaan ”the shrew that survived”. Shrew eli päästäinen saattaisi viitata kaikkien nykynisäkkäiden viimeiseen yhteiseen kantamuotoon, päästäismäiseen alkunisäkkääseen, joka eli dinosaurusten alkuaikoina ja jota Dawkins muistelee 15. kohtaamisessa.

Tove Jansson -fanina kuitenkin mieluummin ajattelen, että laulussa shrew viittaisi kädellisten kantamuotoihin, puupäästäisen eli tupaijan (tree shrew) kaltaisiin otuksiin, joita kättelemme jo Dawkinsin 9. tapaamisessa. Omissa mielikuvissani nimittäin yhdistän aina nuo puissa vilistäneet pikkuruiset ja pitkähäntäiset esivanhempamme muumipeikkojen esi-isään, jonka Muumipeikko kohtaa yksin valvoessaan kirjassa Taikatalvi

Sitten pääsemmekin jo vetisiin juuriimme laulun kohdassa ”to see the tiktaalik take her first walk”. Tiktaalik oli kala, joka eli 375 miljoonaa vuotta sitten, ja sillä oli kalaksi melko maaeläinmäisiä ominaisuuksia: krokotiilimäisen litteä kallo, kääntyvä niska ja kyky punnertaa lihaksikkailla rintaevien varsilla.

Tiktaalikin fossiilin löysi kollegoineen yhdysvaltalainen paleontologi Neil Shubin Kanadan Ellesmerensaaresta 2000-luvun alussa. Shubin kertoo fossiilista ja sen kytköksistä itseemme mainiossa kirjassaan Your inner fish. Dawkinsin kirjassa varsieväiset kalat tavataan 19. kohtaamisessa.

Laulun kohta ”witness the birth of flight” voi viitata moneenkin kohtaamiseen, sillä eriasteinen lentokyky on kehittynyt eläinkunnassa moneen kertaan. Kädellisten lähisukulaiset kaguaanit (9. kohtaaminen yhdessä puupäästäisten kanssa) ovat liitäjiä, lepakot (11. kohtaaminen) räpyttelijöitä. Lentäminen on nisäkkäillä jopa yllättävän tavanomainen ominaisuus, sillä lajimäärältään lepakot kuuluvat runsaimpiin nykynisäkkäisiin.

Näkyvimpiä päivätaivaan lentäjiä ovat linnut (16. kohtaaminen), jotka tiukan polveutumishistoriallisesti eli kladistisesti luokitellen ovat lentäviä dinosauruksia. Liitäjiä kuuluu myös 16. kohtaamisen ryhmiin liskot ja käärmeet (unohtamatta niiden räpytteleviä muinaisserkkuja lentoliskoja) sekä viuhkaeväisiin kaloihin (20. kohtaaminen).

Kaikkein varhaisimmat lentäjät lienevät kuitenkin olleet lentäviä hyönteisiä (26. kohtaaminen).

Laulussa mainitaan myös ruohonkorsi ”blade of grass” sekä havupuu ”father pine”, jotka liittyvät pyhiinvaellukseen muiden kasvien myötä 36. kohtaamisessa.

Tiuhimmaksi laulun tieteellinen termistö tiivistyy kohdassa, jossa Nightwishin nykyinen kultakurkku Floor Jansen laulaa ”deeper down in Panthalassa a eukaryote finds her way”. Sen ymmärtääkseen pitää tuntea biologian ohella myös geologista historiaa.

Panthalassaksi nimitetään Tyyntämerta edeltänyttä suurta muinaismerta, joka alkoi muodostua jo monisoluisten eliöiden alkuaikoina ja vielä esinisäkkäiden ja varhaisten dinosaurusten aikana ympäröi supermanner Pangaiaa. Panthalassan syvyyksissä monimuotoistuivat ja sieltä alkoivat valloittaa maata kaikki eukaryootit eli aitotumaiset. Niihin kuulumme me ja kaikki monisoluiset eli paljain silmin näkyvät nykyeliöt.

Merkittävä osa nykyisistäkin aitotumaisista on kuitenkin mikroskooppisia yksisoluisia, ja sellaisista ryhmämme tietysti alkuaan kehittyi. Siihen vaiheeseen päästään 37. kohtaamisessa.

Sopivasti laulussa esiintyy myös ”Mother Eve”, jonka tulkitsen raamatullisen sijasta biologisesti kaiken nykyisen elämän yhteiseksi esiäidiksi. Tämä viimeinen yhteinen kantamuoto eli last universal common ancestor esiintyy lyhenteellään ”LUCA” myös saman Nightwish-levyn toisessa kappaleessa: komeassa biologisessa rockoopperassa The greatest show on Earth. Siitä kirjoitin aiemmassa postauksessani.

Kommentit (2)

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2265

Seura 17/2015:ssa..

 http://seura.fi/2015/04/23/nightwish-uudella-tiella/

..vihjataan että jäsen Troy Donockley olisi nimenomaan ohjannut Holopaisen kiinnostuksen Dawkinsiin ja evoluutioon, mutta sitten sanotaan että tarkemmin tietoa nettiseurassa (seura.fi) ja sitä en pääsekään näkemään koska lisämaksumuuri..   (#¤%#¤¤¤#%)#).

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

ksuomala
Liittynyt30.3.2014
Viestejä1641

Luin aluksi tuon otsikon että "Nightwish, Dawkins ja TikTak" . Hetken aikaa ihmettelin että miten tuo viimeksi mainittu liittyy asiaan :)

Ruutukaappaus Nightwishin nettisivuilta: nightwish.com/fi

Evoluution ihme saa ansaitsemansa ylistyksen Nightwishiltä.

Niin pitkään kuin muistan, olen suhtautunut evoluutioon tunteellisesti. Miten lumoavan ihmeellinen on ollut elämänmuotojen kirjo alkumeren hyytelömäisistä mikrobimatoista kambrikauden eriskummallisiin niveljalkaisiin, sitten ensimmäisiin haukkaaviin ja myöhemmin punnertaviin kaloihin, ja maalle munijoiden kehittymiseen puissa kiipeilijöiksi ja sieltä laskeutujiksi. Samaan aikaan prosessi on biokemiallisessa, fysiologisessa ja ekologisessa johdonmukaisuudessaan kutkutellut älyäni. Evoluutio, sattuman ja välttämättömyyden summa, on yhtä aikaa väistämätöntä ja ihmeellistä. Tämä yhdistelmä osaltaan kannusti minua opiskelemaan biologiksi.

Siksi Nightwishin uutuuslevy, jo nimellään Charles Darwinin tekstiin viittaava Endless Forms Most Beautiful solahtikin äänimaisemaani kuin yli talven odotettu muuttolintujen kevätkonsertti. Levyn päättävä 24-minuuttinen rockooppera The Greatest Show On Earth on vaikuttava ylistyslaulu evoluution ihmeelle ja sopisi kaikkien nykyajan biologien tunnusmusiikiksi.

Soiton, laulun ja puheen lisäksi teoksessa esiintyy muun muassa eläinten ääniä ja aaltojen kohinaa. Mielessäni näinkin koko äänimaiseman evoluutiosta kertovan elokuvan soundtrackina.

Teoksen sanat löytyvät tuolta. Nimi The Greatest Show On Earth varmaankin viittaa biologi Richard Dawkinsin samannimiseen kirjaan evoluution todisteista.

Ensimmäinen osa Four Point Six viitannee maapallon ikään miljardeina vuosina. Matkan aloittaa pieni sinnikäs kosketinsoitinkuvio, jonka välillä keskeyttävät massiiviset jyrähdykset. Tulkitsen kuvion alkuelämäksi, joka murhaavista asteroidipommituksista huolimatta orastaa uudestaan ja uudestaan ja lopulta juurtuu pysyväksi. Laulutekstin Archaean viittaa arkeeiseen aioniin eli maapallon (Gaea) elämän ensimmäiseen kauteen.

Levyyn puheroolissa osallistuva Richard Dawkins lukee ajatuksen siitä, miten kaikki tämä lopulta saa ymmärtäjän, kun syntyy älykäs elämänmuoto: ”After sleeping through a hundred million centuries we have finally opened our eyes…” Sata miljoonaa vuosisataa eli kymmenen miljardia vuotta viitannee maailmankaikkeuden tähänastiseen ikään, vaikka onkin siitä hieman alakanttiin.

Toisessa osassa kuvataan elämän syntyä ja alkutaivalta. ”Goldilocks zone” tarkoittaa edullisia lämpöoloja aurinkokunnan elinkelpoisella vyöhykkeellä, missä Maa kiertää. Sanonta Kultakutrivyöhyke viittaa satuun, jossa Kultakutrin mielestä karhujen yksi puurolautasellinen oli liian kuuma, yksi liian kylmä ja yksi juuri sopiva. ”Enter LUCA” viittaa varhaiseliöön, joka oli kaiken elävän viimeisin yhteinen kantamuoto, last universal common ancestor.

Lucan ja muiden varhaiseliöiden ominaisuuksia voimme koettaa päätellä lukemalla nykyeliöiden dna:ta. ”There’s writing in the garden, leading us to the mother of all.”

Yksi elävien solujen avainominaisuus alusta asti on ollut ympäristön aistiminen ja aistimuksiin reagoiminen: ”Ion channels welcoming the outside world…”

Kolmannessa, ihmisestä kertovassa, osassa esitetään kiehtova huomautus: me kaikki nykyiset eliöt olemme katkeamattoman menestyjien ketjun jälkeläisiä. ”Not a single one of your fathers died young.”

”Little Lucy of the Afar” viittaa kuuluisaan, Lucyksi nimettyyn afarinapinaihmisen fossiiliin, joka löytyi Etiopian Afarista. Apinaihmiset (Australopithecus) saattoivat olla ihmisen suvun (Homo) kantamuotoja.

Lajeilla on taipumus kuolla sukupuuttoon, ja ihmiskunnan tulevaisuudesta laulu esittää siihen sopivan vision – tosin sen voinee tulkita myös ajatukseksi yksittäisen ihmisen elämän lyhyydestä: ”one day’ll cease to be.” Toisaalta sitä ennen ihminen ”had a dream to understand – – gave birth to poetry”. Ja hänellä oli kova halu jättää itsestään jälki: ”We were here!”

Neljännessä osassa ihminen pyrkii ymmärtämään, ja äänessä on jälleen Dawkins, joka aloittaa yllättävällä väitteellä: ”We are going to die, and that makes us the lucky ones.”

Selitys tulee saman tien: ”Most people are never going to die because they are never going to be born. The potential people who could have been here in my place but who will in fact never see the light of day outnumber the sand grains of Sahara. – – We privileged few, who won the lottery of birth against all odds – –.”

Viidennessä eli päätösosassa Dawkins siteeraa Darwinin Lajien synnyn päätössanoja: ”– – from so simple a beginning endless forms most beautiful and most wonderful have been, and are being, evolved.”

(Tekstiä korjattu: 9.5.2015 vaihdettu "etelänapinat" apinaihmisiksi, joka on Tiede-lehden yleensä käyttämä nimitys.)

Kommentit (2)

vihersuvakki
Liittynyt27.2.2015
Viestejä358

Dawkinssin kirjoista varmasti lempikirjani on nimenomaan Maailman hienoin esitys.

 

Sen sijaan, että keskityttäisiin jonkinlaiseen kiistaan, niin pääpaino on nimenomaan luonnon ihmeellisyyksien esittelyssä, joka avaa toisenlaisten ihmisten mielenkiintoa ja kunnioitusta monimutkaista ja värikästä luontoa ja luonnontiedettä kohtaan.

 

Erittäin hyvä tyylivalinta Dawkinssilta.

Olen feministi ja tuomitsen sekä radikaalifeministien vihateot ja feministeihin kohdistuvat vihateot. Onneksi kaikki feminismikritiikki ei ole vihaa eikä kaikki feministit vihaa, ääripäiden touhua.

MaryChase

Your article is very nice thank you for share this information. Its very useful for all peoples there are all possibilities to provide for this blog. I am a writer working with best essay writing service it will give us the best choice of writing service for your academic life.

Kuva: Jorge Royan, Wikimedia Commons

Kuukauden leffaterapia esti puolet eroista.

Tässäpä pohdittavaa kaikille pariskunnille, jotka kinaavat, katsottaisiinko seuraavaksi toimintapläjäys vai romantiikkaa. Kun vastanaineet pariskunnat keskustelivat parisuhde-elokuvista kerran viikossa yhden kuukauden ajan, heidän todennäköisyytensä erota kolmen seuraavan vuoden aikana väheni puoleen.

Näin osoitti yhdysvaltalainen tutkimus, jonka julkaisi Journal of Consulting and Clinical Psychology ja josta kertoi Rochesterin yliopiston tiedote.

Tutkimukseen osallistui 174 pariskuntaa, joilla testattiin kolmea erilaista terapiamuotoa. Leffaterapiassa katsottiin yhteensä viisi elokuvaa, ja niistä keskusteltiin ohjatusti. Koko hommaan käytettiin noin 20 tuntia.

Pariskunnat saivat valita katsottavansa 47 leffan listasta. Jos joku haluaa ottaa mallia, leffalistankin löytää samasta tiedotteesta.

Ehkei spontaanikaan parisuhde-elokuvista keskusteleminen olisi pahaksi kenenkään suhteelle. Ainakin se tarjoaisi yhden luontevan tavan ottaa parisuhdeasiat puheeksi ja kuulla, mitä kumppani niistä ajattelee.

Omassa perheessäni meikäläinen on muuten se romanttisten komedioiden ystävä ja vaimoni enemmänkin toimintapläjäysten perään. :) Mutta ehkä meillä on toivoa, sillä olemme jo jotenkin selviytyneet 28 ensimmäisestä vuodesta.

Kommentit (23)

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432

Vilkasin tuota filmilistaa ja tuli mieleen, että onko nuo kaikki ns. chick flicksejä?

Onko olemassa romanttista elokuvaa, joka on tehty miehen lähtökohdista? Millainen on miehen mielestä romanttinen elokuva? (Petri??? Valaise!) Mitä siinä tapahtuu, mitä siinä ei tapahdu? Mikä on romantiikkaa, mikä on imelää? Mitä romantiikka on miehelle?

Tiedän että miehetkin kaipaavat romantiikkaa. Sitä en tiedä, että mitä mies miestää romantiikaksi. Miltä romantiikka tuntuu? Minusta se tuntuu hellyyttävältä, jopa niin että siinä on vivahde äidillisiä tunteita (aww, voe toesta!). Se saa tuntemaan itsensä välitetyksi.

Liittyykö romantiikkaan aina erotiikka? Onko romantiikkaa ilman seksiä? Onko siinä aina se pieni pohjavire? Onko romantiikka ilman seksuaalista kutinaa vatsanpohjassa romantiikkaa, vai onko se jotain muuta?

Voiko romantiikka olla arkista? Liittyykö romantiikkaan aina teatraalisuus? Koetaanko romantiikka teatraalisena? Miksi?

Odotan kommentteja tähän ainakin nimimerkeiltä Neutroni, Barbaari, Jees ja Heksu. Miksi? Siksi että olisi mielenkiinotista kuulla neljän niin selvästi keskenään erilaisen miehen pohtivan tätä asiaa. Harmi että ei ole yv-toimintoa enää.

Mutta mitä enemmän miehiä tähän osallistuu, niin sen parempi!!! Kertokaa, ruojat!

Hämmentää.

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Kiitos kysymästä, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä miesten mielestä keskimäärin on romanttista. En ole perehtynyt tutkimuksiin sitä aiheesta. Osaan sis vastata vain omalta kohdaltani.

Minuun kolahtaa kyllä ihan kaikentyyppinen Disney-animaatioiden prinsessasaduista ja Bridget Jonesin päiväkirjoista alkaen. Kelpaa seksillä tai ilman. Voi olla arkista tai teatraalista minun puolestani. En muista törmänneeni sellaiseen, joka olisi ollut mielestäni liian imelää. :D

Näin siis, jos puhutaan parisuhderomantiikasta. Sittenhän on myös esimerkiksi luontoromantiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Luontoromantiikka kyllä puhuttelee: vaikutun uhkeista luonnonnäkymistä. Mutta kansallisromantiikasta en kauheasti perusta, koska arvelen sen helposti johtavan meidän ja muiden erojen korostamiseen ja muiden mollaamiseen, pahemmasta puhumattakaan.

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432
Petri Riikonen

Kiitos kysymästä, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä miesten mielestä keskimäärin on romanttista. En ole perehtynyt tutkimuksiin sitä aiheesta. Osaan sis vastata vain omalta kohdaltani.

Minuun kolahtaa kyllä ihan kaikentyyppinen Disney-animaatioiden prinsessasaduista ja Bridget Jonesin päiväkirjoista alkaen. Kelpaa seksillä tai ilman. Voi olla arkista tai teatraalista minun puolestani. En muista törmänneeni sellaiseen, joka olisi ollut mielestäni liian imelää. :D

Outoa... :D

Petri Riikonen
Näin siis, jos puhutaan parisuhderomantiikasta. Sittenhän on myös esimerkiksi luontoromantiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Luontoromantiikka kyllä puhuttelee: vaikutun uhkeista luonnonnäkymistä. Mutta kansallisromantiikasta en kauheasti perusta, koska arvelen sen helposti johtavan meidän ja muiden erojen korostamiseen ja muiden mollaamiseen, pahemmasta puhumattakaan.

Älä sekoita patrioottisuutta ja nationalismia keskenään. Minä olen hyvin patrioottinen mutta en nationalistinen. Kaikki kansat ovat saman arvoisia. Mutta olen ylpeä Suomesta ja suomalaisuudesta. Kansallisromantiikka näytteli hyvin tärkeää osaa 1800-luvun loppupuolella ja oli yleiseurooppalainen ilmiö. Muutkin Eutoopan kansat hakivat omaa identiteettiään tuohon aikaan ja kansallisromantiikan hyviä ilmentäjiä olivat niin Bartok, bauhaus kuin menševikitkin. Kansallisromantiikka ei sulje pois suvaitsevaisuuta. Parhaimmillaan kansallisromantiikka, ja patriotismi, ovat kuin urheilujoukkuiden kannustamista, meidän metsot taistelevat komeammin kuin teidän :)

Mutta palatakseni aiheeseen, hyvä pointti että erottelet erilaiset romantiikan lajit. Tästä päästäänkin kestokysymykseen, onko romanttinen rakkaus edellytys parisuhteelle? Joidenkin tutkimusten mukaan järjestetyt avioliitot kestävät paremmin kuin ns. rakkausliitot vaikka ympäristön paine sulejttaisiin pois (en jaksa googlata, näin muistan lukeneeni). Joten onko romantiikka, tai rakkaus, pysyvän parisuhteen edellytys? Miksi ihminen (nainen) kaipaa romantiikkaa? Miksi se riiausrituaali pitää läpikäydä ja ennakoiko onnellinen seurustelusuhde pitkää liittoa?

Mikä miehen mielestä on onnellinen liitto? Molemmat häärää omiaan ja mies saa keskittyä harrastuksiinsa, mutta huolto pelaa silti? Mitä mies antaa suhteeseen? Mitä mies haluaa tuoda suhteeseen? Miksi nainen haluaa olla parisuhteessa, vaikka ilmankin voisi elää? Kysymyksiä piisaa, vastauksia odotellaan :)

Hämmentää.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Miesten näkemykset romantiikan suhteen kiinnostaisivat itseänikin. On täällä vähän liikaa paneuduttu pelkkiin parittelumanöövereihin.

Kumma juttu kun minulle romantiikka on ihan ok SciFissä, vaikka muuten ei. Jos minulla olisi kumppani joka pakottaisi katselemaan parisuhde-elokuvia, olisi liittomme äkkiä loppu. Mutta tosiaan tieteiselokuvissa ynnä muissa fantasioissa se ei haittaa että pääosassa on nainen ja mies jotka tykästyvät toisiinsa. Esimerkkeinä vaikkapa Farscape-sarjan tyypit. Romanttisin elokuva puolestaan johon itse olen lääpälläni on The Fountain, ja sehän on oikein semmoisen epätoivoisen rakkauden arkkityyppi, mutta myös silkkaa SciFiä omalla tavallaan.

Linkin listalta kelpuutan kuitenkin leffat Kuka pelkää Virginia Woolfia ja Paholaisen asianajajan (jälkimmäistä en edes ajatellut ensisijaisesti parisuhde-elokuvaksi).

Miemiemie
Liittynyt16.12.2010
Viestejä148

Myöhäänpä te kukutte vielä netissä. 

 

Onpahan paljonpuhuvaa, että miestenvastauksia tähän ei ole tullut, mutta naisten sen sijaan kylläkin runsaasti, vaikka Rousseau ja Vatkain eivät mitään stereotyyppisiä naishahmoja olekaan.

 

Minä miehenä nautin kyllä romantiikasta, kunhan se on hyvää. Romantiikkahan alun perin tarkoitti sitä,  että tunteiden arvo tunnustettiin. 

 

Tunnustan, niin lapsellista kuinseonkin, ettämiehelle varmaanromantiikassa on tärkeintä se,että nainen ihailee miestä.  Jollain tavalla.Ja mieluiten samaistuttavalla.

 Mistä luulette, että kaikki tarinat"orpopojasta kuninkaaksi" ovat lähtöisin? Sen tyyppinen romantiikka takuulla vetoaa mieheenkin. Siis "rakastuin mä luuseriin" tarina.

 

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Olisiko romanttisessa tarinassa keskiössä siis jonkinlainen "itsensä ylittäminen"? Sehän onnistuu sadussa myös naiselta, nimittäin Tuhkimolta. Siinä on luuserien luuseri josta lopulta tulee prinssin puoliso (siis kaiketi kuningatar aikanaan).

Saduissa vaikuttaa hyvin usein olevan askelkuviona se että ryysyistä rikkauksiin -sankari törmää tiellään vastusten lisäksi myös onnenpotkuihin. Välttämättä sankari, oli nainen tai mies, ei omaa mitään kovin kummoisiakaan omia taitoja tai avuja, mutta jostain syystä hän on sellainen onnen kultapoju tai -tytteli että kaikki lopulta luonnistuu hänelle myönteiseen suuntaan. Ehkäpä romantiikka ei olisi tarpeeksi romanttista jos siinä ponnisteltaisiin aivan älyttömästi (se olisi jo toimintakuvio se). Käsittääkseni jotkut kälä kälä pälä pälä -ihmissuhdeleffat loppujen lopuksi päättyvät siihen että mies (tai kaiketi joskus nainenkin) vain myöntää olleensa idiootti, jotenkin sankaruus ja itsensä ylittäminen onkin sitä että nöyrtyy, tiedostaa rakastavansa toista ihmistä ja asettavansa hänen onnensa etusijalle. Romantiikka siis voi opettaa eräänlaista "itsestä luopumista"?

Näillä mietteillähän romantiikassa kuulostaa jo olevan jotain tolkkuakin. On kertomus ihmisen jalostumisesta?

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Vatkaimelle ja muille romanttisen rakkauden taustoista kiinnostuneille:

Romanttisen rakastumisen ja pelkän seksuaalisen himon aivokemia on erilaista. Tiede-lehti kertoi siitä artikkelissa Tosirakkaus kaappaa aivot.

Romanttista rakastumista esiintyy tiettävästi kaikissa kulttuureissa: Romanttinen rakkaus onkin koko maailman juttu.

Ihmisen rakkauden aivokemia on samaa kuin se, mikä pitää esimerkiksi yksiavioisen myyräparin yhdessä: Rakkauden molekyylit hullaannuttavat niin myyrän kuin ihmisen.

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Kirjansa Why we love esipuheessa antropologi Helen Fisher erittelee (1) himon eli seksuaalisen halun, (2) ihastumisen eli rakastumisen eli romanttisen rakkauden ja (3) kiintymyksen eli pitkäaikaisen rakkauden näin:

"Romantic love, I believe, is one of three primordial brain networks that evolved to direct mating and reproduction. Lust, the craving for sexual gratification, emerged to motivate our ancestors to seek sexual union with almost any partner. Romantic love, the elation and obsession of "being in love", enabled them to focus their courtship attentions on a single individual at a time, thereby conserving precious mating time and energy. And male-female attachment, the feeling of calm, peace, and security one often has for a long-term mate, evolved to motivate our ancestors to love this partner long enough to rear their youngs together."

Barbaari
Liittynyt4.10.2007
Viestejä13621
Vatkain

Odotan kommentteja tähän ainakin nimimerkeiltä Neutroni, Barbaari, Jees ja Heksu. Miksi? Siksi että olisi mielenkiinotista kuulla neljän niin selvästi keskenään erilaisen miehen pohtivan tätä asiaa. Harmi että ei ole yv-toimintoa enää.

Mutta mitä enemmän miehiä tähän osallistuu, niin sen parempi!!! Kertokaa, ruojat!

 

Astutaan haasteeseen.

 

Jotkin romanttiset elokuvat ovat ihan ok, romanttiset komediat taas ovat akkain vouhotuksia joita kukaan miehestään tykkäävä nainen ei pakota miestä katsomaan. Riippuu ihan miehestä kuinka suhtautuu romanttisiin elokuviin koska se vaatii tietynlaista mielen asetelmaa tai avoimuutta ja tietenkin jos on tarpeeksi kypsynyt elokuvamaku.

 

Paras romanttinen elokuva mitä tiedän on Richard Linklaterin before- trilogia joka teki teininä itseeni vaikutuksen ja nykyäänkin sarjan ensimmäinen osa pääsee ehkä top 5 tai 10 omasta mielestä parhaista elokuvista. Linklater tekee filosofipohjaisia elokuvia jotka avautuvat erilaisina oivalluksina joka katsomiskerralla ja tämä älykäs asetelma saa sen että se voi olla nautittava myös miehen mielestä. En ole kyseiseltä ohjaajalta vielä huonoa elokuvaa nähnytkään. Jos katsoo niin leffasarjan pitäisi katsoa oikeassa järjestyksessä mutta ainakin eka osalle kannattaa antaa mahdollisuus. Se ei ole sellainen elokuva joita naisen pitäisi näyttää miehelle vaan päinvastoin.

Tietenkin on myös perushyviä elokuvia kuten Titanic tai Amelie tai Rakastunut Shakespeare Shakespearefaneille jotka voi olla kyllä nautittavia. Myös pakotettiin katsomaan joku elokuva mikä kertoi jostain kesän kuukaudesta jossa naisella oli syöpä. Leffan nimi ei jäänyt mieleen mutta oli sekin ihan kiva katsottava.

jepajee
Liittynyt29.12.2009
Viestejä22001

Neutroni, Barbaari ja Heksu tulevat varmasti hetken pohdinnan seurauksena samaan tulokseen kuin minä, joten kontolleni jää jälleen väliinputoajan titteli.

Mutta onhan asiaa jo lähestytty huumorin keinoin.

http://www.youtube.com/watch?v=pPSnKqsQtEU

Elokuvaksi suosittelen dokumenttia. Nimittäin sellaista kuin Miesten vuoro.

http://www.youtube.com/watch?v=p5HfmtU25ww

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
Barbaari
...romanttiset komediat taas ovat akkain vouhotuksia joita kukaan miehestään tykkäävä nainen ei pakota miestä katsomaan.

Juu, yäk. Ei tule äkkiseltään mieleen kovin montaa antoisaa romanttista komendiaa. Ehkä joku Tohtorin aivovaimo tai Splash jossain määrin ehkä. Vilahti joku kolmaskin mielessä, mutta unohtui jo.

Jaa, nyt kun noiden vampyyrien pariin päästiin, niin onhan suosikkini True Bloodkin kai silloin tällöin aika romanttinen, vaikka ei mielestäni niin ällöromanttinen kuin monet muut sarjat tai elokuvat. Mutta True Bloodin romantiikka on jotenkin sanoisinko arkisempaa, kun se herkemmin ilmenee naiskenteluna eikä kädestä pitelynä ja tuijotteluna.

Reiska
Liittynyt6.5.2007
Viestejä5020

Omasta puolestani sanon, että miehen romantiikka voi olla tekoja, jotka ei päällisin puolin vaikuta romanttisilta. Saamelaisukko kerto miesten vuorossa isoisänsä pilkkovan puita, että ko hänestä aika jättää saa vaimo sitten niitä rauhassa poltella.

Per se

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä26102
Vatkain
Liittyykö romantiikkaan aina erotiikka? Onko romantiikkaa ilman seksiä? Onko siinä aina se pieni pohjavire? Onko romantiikka ilman seksuaalista kutinaa vatsanpohjassa romantiikkaa, vai onko se jotain muuta?

Vastaan tietenkin omasta puolestani, enkä yleensä miesten. Minusta romantiikka liittyy siihen tunteeseen, minä tulee kun huomaa potentiaalisen mahdollisuuden seksi- tai parisuhteeseen. Tai parisuhteessa mahdollisuuteen vietellä puoliso seksiin tai johonkin muuhun eroottiseen toimintaan. Mikään elokuva ei voi olla sellaisenaan minulle romanttinen, mutta sopivassa seurassa sopivassa tilanteessa mikä tahansa elokuva tai toiminta voi olla romanttista, jos sitä tekee jonkun kanssa, johon on tuollainen eroottinen vire olemassa.

Minusta ns. romanttiset elokuvat ovat äärettömän tylsiä ja ankeita. Tavallisissakin elokuvissa romanttiset kohtaukset ovat kusitaukojen paikkoja. Pakkoko sitä on väkisin änkeä teennäistä pussailua sellaisen toiminnan lomaan, joka ei ole tosielämässä millään tavalla romanttista. Porno menee sitten toiseen ääripäähän, jossa seksi on itsestäänselvyys eikä romantiikkaa enää tarvita.

Mietin vain, kun sanotaan, että sellaiset suhteet, joissa nainen on halukkaampi, kestävät harvoin. Ehkä se on se romantiikan tunne, jonka itsestäänselvä seksi tappaa, ja lopulta siitä tulee pornoa, eli erilaisten temppujen kokeilua, ja sitten tylsää ja haasteetonta. Naisilla on jollain tavalla erilainen ja vähemmän seksiin liittyvä romantiikantaju, joka kestää sen että mies on halukkaampi. Ehkä he sitten tylsistyvät, jos mies on liian romanttinen perinteisessä naistyypillisessä mielessä, ja preferoivat siksi miehiä, joiden kanssa joutuvat elämään sopivassa "romantiikkapuutteessa".

Voiko romantiikka olla arkista? Liittyykö romantiikkaan aina teatraalisuus? Koetaanko romantiikka teatraalisena? Miksi?

Useimmiten se on pitkässä suhteessa arkista. Pieniä tekoja, joiden toivoo miellyttävän vaimoa ja viettelevän häntä. Joskus se on vähän erityisempää, kuten hotelliyö, mökkireissu tai syöminen hienossa ravintolassa kahdestaan, mutta ei ainakaan meillä sekään ole teatraalista. Sen teatraalisen romantiikan paikka on näin arkisella ihmisellä ennemmin suhteen käynnistämisvaiheessa, kun yrittää olla mielin kielin eikä vielä tiedä mistä toinen pitää.

emp2
Liittynyt19.11.2012
Viestejä369

Romanttinen komedia elokuvan luonnehdintana saa minut kääntämään kanavaa välittömästi. Elokuviin en moista lähtisi katsomaan missään tapauksessa. Älkääpäs nyt yrittäkö nuita naisten jutuiksi tyrkyttää. On sitä sellaisiakin naisia, joille ne ei uppoa - ja miehiä, joihin ne uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Ehkä inasen saattaa olla myös omalla elämäntilanteella ja iällä vaikutusta mieltymyksiin. 

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
Neutroni

Minusta romantiikka liittyy siihen tunteeseen, minä tulee kun huomaa potentiaalisen mahdollisuuden seksi- tai parisuhteeseen. Tai parisuhteessa mahdollisuuteen vietellä puoliso seksiin tai johonkin muuhun eroottiseen toimintaan.

***

Mietin vain, kun sanotaan, että sellaiset suhteet, joissa nainen on halukkaampi, kestävät harvoin. Ehkä se on se romantiikan tunne, jonka itsestäänselvä seksi tappaa, ja lopulta siitä tulee pornoa, eli erilaisten temppujen kokeilua, ja sitten tylsää ja haasteetonta. Naisilla on jollain tavalla erilainen ja vähemmän seksiin liittyvä romantiikantaju, joka kestää sen että mies on halukkaampi. Ehkä he sitten tylsistyvät, jos mies on liian romanttinen perinteisessä naistyypillisessä mielessä, ja preferoivat siksi miehiä, joiden kanssa joutuvat elämään sopivassa "romantiikkapuutteessa".

Tulikin kieltämättä mieleen että jos mies kokee panetuksen ja sen että on epämääräiset tsänssit sen toteuttamiseen romanttisena, niin miksei se sitten ole romanttista että nainen haluaa seksiä ja aktiivisesti käyttäytyy miestä kohtaan himokkaasti. Miksi se lopulta koetaankin ärsyttävänä ja vastenmielisenäkin? Minulle on mies sanonut että hän ei koskaan rakastu naiseen jonka kanssa pääsee heti sänkyyn. Muutama muu mies on rivien välistä lukien vaikuttanut olevan samaa mieltä, kun ovat hehkutelleet tai surreet sitä miten jumalattoman lääpällään olivat johonkin naiseen jota eivät koskaan saaneet (sänkyyn tai edes suhteeseen), tai naiseen jonka menettivät. Ehkäpä eksäänsä väijymään jäävät roikkujamiehetkin kuvittelevat olevansa jotenkin romanttisen rakkauden vallassa?

Saalistamistako romantiikka on miehille? Jahtaamisen hekumaan? Ja juttu lässähtää jos saalis on liian helppo, tai kunhan saalis on ollut käytettävissä tarpeeksi monta vuotta?

***

Omasta mielestäni aito romantiikka omassa parisuhteessa syntyy siitä että tehdään yhdessä asioita ja on yhteenkuuluvuuden tunne. Ns. romanttisiksi itseään mainostavat miehet kierrän mieluummin kaukaa, koska heidän romanttisuutensa tuntuu usein tekemällä tehdyltä ja keinotekoiselta. Ainakin se fuck buddy -juttu piti lopettaa jossa katseltiin harmittomia leffoja käsi kädessä. Ei parisuhdetta ja syvää tunnetta voi alkaa esittämään noin vain kuin napista painaen. Jotkut väittävät että jos harrastaa tekonaurua niin se muuttuu aidoksi nauruksi. En tiedä. Mutta ainakaan tekokiintymys ei minussa muutu oikeaksi kiintymykseksi, päinvastoin.

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä26102
Rousseau

Tulikin kieltämättä mieleen että jos mies kokee panetuksen ja sen että on epämääräiset tsänssit sen toteuttamiseen romanttisena, niin miksei se sitten ole romanttista että nainen haluaa seksiä ja aktiivisesti käyttäytyy miestä kohtaan himokkaasti. Miksi se lopulta koetaankin ärsyttävänä ja vastenmielisenäkin?

En tiedä, en edes omalta kohdaltani, koska minulla ei ole kokemusta siitä mitä liian helppo seksi minuun vaikuttaa. Mutta luulisin, että kyse on lopulta samasta asiasta mikä tekee kaiken muunkin helpon arvostamisen kovin vaikeaksi riippumatta siitä miten tärkeä asia se lopulta on. Pahin esimerkki on varmaan terveys, jonka ottaa itsestäänselvyytenä, vaikka lopulta kaikki miehihyvän kokeminen on siitä tavalla tai toisella riippuvaista.

Saalistamistako romantiikka on miehille? Jahtaamisen hekumaan? Ja juttu lässähtää jos saalis on liian helppo, tai kunhan saalis on ollut käytettävissä tarpeeksi monta vuotta?

Minusta saalistaminen ei ole hyvä sana tuohon, vaikka sitä käytetään. Saalistaminen on kuitenkin usein saaliin tahdosta riippumatonta suoraviivaisen väkivaltaista toimintaa, kun taas iskemiseen kuuluu nimenomaan tahdon kautta manipulointi. Ennemmin minä sanoisin, että siinä on piirteitä pelistä, huijaamisesta ja kaupankäynnistä. Mutta ei se ole puhtaasti mitään noistakaan. Mutta kai se sitten on niin, että jotkut pitävät juuri sosiaalisen pelin tuomasta jännityksestä ja arvaamattomuudesta, ja sitten kun se loppuu, alkaa tylsyys. Usein tuollaiset miehet harrastavat suhteita epätasapainoisiin "high maintenance" -naisiin, varmaan koska sellaisten kanssa saa pitkitettyä sitä jännitystä vuoden pari.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Ehkä "vaikeat naiset" ovat helppo unelmoinnin kohde siinä missä joku räyhäkkä kosla eli arvostettu automerkki. Kyse olisi siis statussymbolista.

Mutta ehkä menee joskus vähän puurot ja vellit sekaisin tuossa "liian halukkaan naisen" keississä. Kyllä kai mieskin voi joistakin naisista kokea että kyseessä on VÄÄRÄ nainen, nainen joka ei ole miehen tyyppiä. Silloin huomionosoitukset, kiinnostus tai liiveihin uiminen naisen taholta on aivan yhtä vastenmielistä kuin miten vastenmielisenä nainenkin kokee huomion ja mielenkiinnon sellaisen miehen taholta joka ei ole naisen tyyppiä. Suhde ihmiseen joka ei viehätä sinua voi aluksi olla ihan neutraalilla pohjalla, et erikoisemmin mieti häntä sen kummemmin, mutta jos hän alkaa jatkuvalla syötöllä änkemään väkisin elämääsi, hänestä tulee hyvin äkkiä vastenmielinen. Vaikka miehillä on joku ihme tarvis esittää mukamas hyväksyvänsä kaikki naiset silkan naiseuden vuoksi, niin eivät kai hekään kaikkien naisten kanssa pysty parittelemaan vaikka ajattelisivatkin isänmaata ja purisivat hampaansa yhteen...

Aiheestahan on elokuvakin. Olisiko se sitten antiromanttinen lajiaan.

http://www.imdb.com/title/tt0067588/?ref_=nm_flmg_act_37

 

Minijehova
Liittynyt10.10.2011
Viestejä1069

No niin... On romanttisia komedioita, joissa on Hugh Grant ja jotka ovat aivan hyödyttömiä. Sitten on komedioita, joissa on romantiikkaa - ja ne toimivat siitä huolimatta. Jälkimmäiseen voi ottaa esimerkiksi muutaman vuoden takaa saman poppoon (minä lasken samaksi poppooksi) 3 eri leffaa:

http://www.imdb.com/title/tt1007028/ 

http://www.imdb.com/title/tt0405422/

http://www.imdb.com/title/tt0478311/

 

Kaikki varsin romanttisia ja hauskoja.

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432
Minijehova

No niin... On romanttisia komedioita, joissa on Hugh Grant ja jotka ovat aivan hyödyttömiä. Sitten on komedioita, joissa on romantiikkaa - ja ne toimivat siitä huolimatta. Jälkimmäiseen voi ottaa esimerkiksi muutaman vuoden takaa saman poppoon (minä lasken samaksi poppooksi) 3 eri leffaa:

http://www.imdb.com/title/tt1007028/ 

http://www.imdb.com/title/tt0405422/

http://www.imdb.com/title/tt0478311/

 

Kaikki varsin romanttisia ja hauskoja.

Olis kiva, jos laittasit suoraan viestiin leffojen nimet ja linkit sitten niille, jotka kaipaavat lisätietoja. Tiedän että täällä on tosi paljon porukkaa jotka ei koskaan klikkaa linkkejä, varsinkaan ilman saatetta.

Hämmentää.

Minijehova
Liittynyt10.10.2011
Viestejä1069

Oisin laittanut mutta Zack and Miri makes porn kuulosti liian pitkältä.

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
Minijehova

No niin... On romanttisia komedioita, joissa on Hugh Grant ja jotka ovat aivan hyödyttömiä. Sitten on komedioita, joissa on romantiikkaa - ja ne toimivat siitä huolimatta. Jälkimmäiseen voi ottaa esimerkiksi muutaman vuoden takaa saman poppoon (minä lasken samaksi poppooksi) 3 eri leffaa:

http://www.imdb.com/title/tt1007028/ 

http://www.imdb.com/title/tt0405422/

http://www.imdb.com/title/tt0478311/

 

Kaikki varsin romanttisia ja hauskoja.

Eka linkki ei näy, nuo kaksi muuta eivät voisi vähempää kiinnostaa. Ainoastaan amerikkalaiset osaavat siitäkin vääntää jonkun elokuvan että joku muija pamahtaa paksuksi. Siis camoon, so what.

Seuraa 

Tieteen tykkääjä

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri ja mikrobiologi, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Hän etsii tieteestä hyötyjä ja iloja.

Teemat

Blogiarkisto