Kirjoitukset avainsanalla happamoituminen

Ilmansaasteiden happamoittamat järvet olivat nykyistä kirkkaampia. Kuva: Shutterstock

 

Ruskeasta tulee Suomen järvien perusväri. Syy löytyy ilmasta.

Varsinais-Suomessa Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla nähtiin toukokuussa pienimuotoinen ihme. Samea ja haiseva Littoistenjärvi kirkastui kertalaakista, kun siihen kaadettiin parisataa tonnia vedenpuhdistuskemikaalia.

Käsittely värjäsi järven komean turkoosiksi ja läpikuultavaksi. Ero entiseen oli valtava. Takavuosina näkösyvyys laskettiin senteissä.

Välimerellistä kirkkautta kesti valitettavasti vain pari viikkoa. Kemikaalien paras teho hiipui. Lopputulos näyttää normaalilta suomalaisjärveltä.

Kemikaaleilla luotu kirkkaus houkutteli Littoistenjärven rannoille sadoittain uteliaita, mutta vielä suurempi kuhina käynnistyi sosiaalisessa mediassa. Moni intoutui taivastelemaan sisävesien surkeaa tilaa. Miksi mökkirannat täyttyvät leväpuurosta? Eikö kukaan tee mitään?

Surkuttelu perustuu osin näköharhaan. Jokakesäiset uutiskuvat rehevöityneistä uimarannoista antavat liian lohduttoman kuvan. Todellisuudessa yli 85 prosenttia Suomen järvistä on joko hyvässä tai priimakunnossa. Puheille tuhansien puhtaiden järvien maasta löytyy yhä katetta.

Tilanne on täysin toinen kuin vielä 1980-luvulla, jolloin kaupungit ja teollisuus sumeilematta lorottivat likavesiä ympäristöön.

Tekemistä silti riittää. Rehevöityminen rassaa varsinkin etelän pieniä vesistöjä.

Kuka turmeli Suomen järvet? Jos somekansalta kysytään, tarinan roisto löytyy soilta: turpeen nostajat pilaavat ja samentavat kirkkaat vedet.

Tilastot kertovat toista. Turpeen nosto tuottaa paikallisia pulmia, mutta sen osuus koko ravinnekuormasta on noin prosentti – pisara järvessä.

Pahiksista kaksi on ylitse muiden: peltoviljely ja karjatalous. Metsätalouskaan ei saa synninpäästöä. Metsäojat valuttavat järviin humuksen ja raudan kellanruskeaksi värjäämiä vesiä.

Ruskeasta onkin tulossa Suomen järvien normiväri. Jo luonnostaan tummat vedet värjääntyvät kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla. Muutos alkoi 1990-luvulla ja kiihtyy.

Syitä on kaksi: happamoittavien ilmansaasteiden vähentyminen ja ilmaston lämpeneminen. Molemmat lisäävät sade- ja sulamisvesien valumaa järviin. Humus ja rauta juhlivat.

Nykykeinoin tummumista ei voi juuri estää. Se näyttää väistämättömältä.

Ilmiössä voi halutessaan nähdä yhden hyvän puolen: sinilevät eivät viihdy ruskeavetisissä järvissä.

Heleää heinäkuuta Tieteen lukijat!

Kommentit (5)

Vierailija

Hei,,

Järvien tummumisesta kannattaisi tehdä puolueeton artikkeli, jonka taustalla olisivat todelliset tiedemiehet. Nyt ymmärrys perustuu turvetuotannon rahoittamiin tutkimuksiin, jossa kokonaisuuden kuva katoaa. Kun puhutaan turvetuotannon veden laadusta, niin sitä on vääristelty vuosia vaikkakin ranta-asukkaat hyvin ovat nähneet vaikutukset. Niitä on yritetty vaientaa vajavaisilla selityksillä. Nyt kun maailmassa puhtaan veden määrä vähenee räjähtävällä vauhdilla, Suomessa tulee aika jolloin puhdas vesi on arvossaan. Tämä lopettaa maailman arvokkaimman raaka-aineen pilaamisen myös meillä.

Kun puhutaan turvetuotannosta, niin silloin kannattaa puhua humushaposta ja muista aineista kuin ravinteista tai kiintoaineesta, Tosiasia on, että turvetuotannosta purkautuu valtavat määrät liuenneita aineita mukaan lukien monenlaisia humushappoja ja ympäristölle vaarallisia pelkistyneitä rikkiyhdisteitä. Humushapot yhdessä raudan hapettumisen kanssa muodostavat erittäin hyvää ravinnetta leville ja muille vesikasveille vesistöissä. Tämä perustuu siihen, että humushappo sitoo hyvin monia alkuaineita, jolloin ne ovat helposti käytettävässä muodossa kasveille. ...Miksiköhän ihmiset  laittavat turvetta keväisin kotipuutarhaan  tai  sodan aikana ajettiin mutaa suolta pelloille. Turhaanko? Miksi samaa vaikutusta ei olisi vesistössä?

Kannattaisi laskea, paljonko vettä purkautuu vesistöön turvetuotannosta vuodessa ja minkä kokoisia altaita Suomen matalat järvet ovat? Tosiasiassa sinne purkautuu tuhansia tankkiautollisia humuspitoista vettä, joka värjää järvien vedet. Kannattaa tehdä lasikoe kotona, millainen määrä suovettä värjää juomaveden. Miksi taas lapissa suolammet ovat kirkkaita? Miksi ei ruskeita?

Suosittelin, että nostaisitte tiede lehtenä tosiasiat esille. Tosiasiapohjaiset jutut nostaisivat lehtenne arvostusta ja saisitte varmaankin enemmän lukijoita,

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/mets%C3%A4ojitu...

Kuten ylläoleva linkki kommentteineen osoittaa, metsäojitus voi olla hyvinkin haitallista luonnon kokonaisuudelle.

http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20140747/urn_nbn_fi_uef-2...

Kontiolahden Selkien kylän metsäojituksen vaikutuksista suomaisemiin ja vaikutuksista ihmisten mieleen sekä tietysti erilaisista happamoitumiseen liittyvistä haittavaikutuksista on tuossa ylhäällä  pro gradu -tutkimus.

Minulle on kerrottu eräästä Nivalassa ojitetusta suoperäisestä metsästä, että ennen ojitusta alueelta sai paljon marjoja, mutta nykyään ei yhtään..

MARY CLIFFORD

Tämä on todistukseni ihmisen hyvää työtä kohtaan, joka auttoi minua .. Minun nimi on
Mary Clifford, ja minä tukenani Lontoossa. Elämäni on palannut! 8 vuoden jälkeen
avioliitto, mieheni jätti minut ja jätti minut kolmen lapsemme kanssa. minusta tuntui kuin
elämäni oli loppumassa ja hajosi. Kiitoskärjen ansiosta
kutsuttu DR Ogbo, jonka tapasin verkossa. Yhdessä uskollisena päivänä, kun selailin
Internetin kautta etsinyt hyvää kirjoituspistettä, joka voi
ratkaise ongelmani. Tapahtui joukko todistuksia tästä
erityinen oikeinkirjoitus. Jotkut ihmiset todistivat, että hän toi Exin
rakastaja takaisin, jotkut todistivat, että hän palauttaa kohdun, jotkut todistivat hänen olevan
voi heittää loitsun lopettamaan avioeron ja niin edelleen. Oli yksi erityinen
todistuksen, jonka näin, oli kyse naisesta, jota kutsuttiin armoksi, hän todisti, miten
Dr Ogbo toi takaisin Ex-rakastajansa alle 72 tunnissa ja lopussa
todistuksen hän pudottaa Dr Ogbo sähköpostiosoite. Kun olet lukenut kaikki nämä, minä
päätti antaa DR Ogboa yrittää. Otin yhteyttä sähköpostitse ja selitin hänen
ongelma hänelle. Vain 3 päivässä mieheni tuli takaisin minulle. Olemme ratkaisseet meidän
ja olemme edes onnellisempiakin. Tohtori Ogbo on todella lahjakas
ja lahjakas mies ja en aio lopettaa julkaisemista, koska hän on
ihana mies ... Jos sinulla on ongelma ja etsit todellista ja
aito spell caster ratkaisemaan tämän ongelman sinulle. Kokeile suurta dr Ogboa
tänään, hän voi olla vastaus ongelmaan. Tässä hänen yhteyshenkilönsä:
drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com Kiitos suuresta Ogbosta. Ota yhteyttä
seuraavista:

(1) Jos haluat ex: n takaisin.
(2) jos sinulla on aina pahoja unia.
(3) Haluat olla edustettuina toimistossasi.
(4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat sinua.
(5) Jos haluat lapsen.
(6) [Haluat olla rikas.
(7) Haluat sitoa miehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
(8) Jos tarvitset taloudellista tukea.
(9) Kasviperäinen hoito
10) auttaa tuomaan ihmiset ulos vankilasta
(11) Avioliitot
(12) Miracle Spells
(13) Kauneudenhahmot
(14) PROFICHY CHARM
(15) vetovoimat
(16) Evil Eye Spells
(17) Kissing Spell
(18) Poista Sairauden loitsuja
(19) VALITSEMINEN VAPAUTTAMISEKSI
(20) MENETTELY KOKONAISUUDESSA
(21) Hurmaa saada kuka rakastaa sinua.
(22) Liiketoimintaperiaate
(23) Poista hiv-sairaus loitsuja

Ota yhteyttä tänään: drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com
+2348057586216 Voit myös CONTACT HIM ON whats-app samassa puhelimessa
määrä.

Gabriel Katherine

Romanialainen Gabriel Katherine i meni naimisiin Patrickille, joka on liikemies, kun olin naimisissa hänen kanssaan, kun hänellä oli kaksi lasta, sunnuntaina näki hänen puhuvan naisen kanssa ja sen jälkeen hän alkaa toimia jonkin verran, kun kyselen häneltä, hän kertoi minulle, että se oli entinen tyttöystävä takaisin kouluun, kun mieheni alkoi pysyä myöhään, kun kysyin häneltä, miksi hän valehtelee minulle, kun hän erosi 1 kuukauden kuluttua, he asuivat yhdessä asunnosta täällä taloni ja he elävät hyvin, mutta silti rakastan mieheni ja minä tarvitsen häntä takaisin elämässäni, he olivat yhdessä, joten tulin kosketuksiin dr Sacre'n kanssa, joka lupasi minulle ja hän tuli takaisin minulle kaikki kiitos hänelle on apua, ota yhteyttä sähköpostilla Sacretempleofpower@gmail.com tai soita tai WhatsApp: +2348159768201 apua ja hän auttaa sinua takaisin rakastajaasi

Seuraa 

Totta toistaiseksi

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja, joka poistaa varmistimen kuullessaan sanan tieteellisesti todistettu. Hän jakaa pääkirjoituksensa tässä blogissa.

Teemat

Blogiarkisto