Kirjoitukset avainsanalla tiede

Seeprakuosi suojaa verenimijöiltä – ainakin mallinukkeja.
Seeprakuosi suojaa verenimijöiltä – ainakin mallinukkeja.

Varmaa vastausta tuskin saadaan – ja se kuuluu tieteeseen.

Mitä järkeä on käyskennellä savannilla räikeän musta-valkoisessa kuosissa? Luulevatko tollot seeprat oikeasti, etteivät heinikon kätköissä vaanivat leijonat erota niitä maisemasta? Kirkuva raidoitus suorastaan pomppaa verkkokalvolle.

Seepran raitojen mysteeriä on ratkottu tiedepiireissä pitkään ja hartaasti. Outoa kuviointia pähkäili jo evoluutioteorian isä Charles Darwin, mutta ei hänkään keksinyt niille järkeenkäypää selitystä.

Arvauksia riittää. Vedenpitäviä todisteita jonkin teorian puolesta on kuitenkin vaikea hankkia. Isoja villieläimiä ei voi sulkea laboratorioon testejä varten. 

Yhden selityksen mukaan raidat ovat luonnon oma viivakoodi, jonka perusteella eläimet tunnistavat toisensa. Toinen teoria väittää kuvioiden viestivän seepraoriin tai tamman kelpoisuudesta. Vain kaikkein kirjavimpien ja värikkäimpien raitojen kantajat pääsevät jatkamaan sukua.

Erään mielenkiintoisen hypoteesin mukaan raitojen rajakohtaan syntyy viilentävä ilmavirtaus, joka suojaa seepraa kuumuudelta. Kaikkein yleisin on kuitenkin ollut teoria, jonka mukaan raitakuvio sekoittaa petojen pasmat. Saalistavan leijonan on vaikea erottaa yksittäinen kohde vilisevästä massasta.

Pari kuukautta sitten kuului kummia. Nyt loppui arvuuttelu, kirkuivat otsikot. Raitojen tarkoitus on suojella seepraa verta imeviltä hyönteisiltä, väitti kalifornialaistutkimus.

Katin viikset, vai pitäisikö sanoa seepran tuntohaivenet. Yhtä oikeaa selitystä ei ole eikä tule. Tiede tarjoaa vain suurempia ja pienempiä todennäköisyyksiä.

Ihmismieli rakastaa yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Se ei tähtää totuuden etsimiseen, vaan usein sille riittää, että löytyy jokin ratkaisu. Mitä simppelimpi, sitä parempi. Samat mekanismit jylläävät tieteentekijöiden päässä. Ei heidänkään ole helppo luopua lempi-ideoista tai kaiken kattavista teorioista.

Evolutiiviset selitykset tulkitaan herkästi väärin. Evoluutio ei noudata mitään suunnitelmaa eikä sillä ole päämäärää. Raitojen alkuperää kiinnostavampaa on se, miksi ne ovat yhä olemassa.

Raidat ovat voineet kehittyä aivan muuhun kuin mihin seepra niitä nyt tarvitsee. Käyttötarkoitus muuttuu. Seksikin keksittiin kaksi miljardia vuotta sitten lisääntymiseen, mutta siitä ei seuraa, että kaiken seksuaalisen käyttäytymisen pitäisi tähdätä lisääntymiseen.

Kommentit (3)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nisäkästutkija laski karhun voimat. Kuva: <span class="photographer">iStock</span>
Nisäkästutkija laski karhun voimat. Kuva: iStock

Leikkisä mieli ja villit ideat potkivat maailmaa eteenpäin.

Mistä tunnistaa keksinnön, joka tulevaisuudessa mullistaa maailmaa? Ei mistään.

Tarinan mukaan Britan

nian valtionvarainministeri tivasi kerran eräältä Kuninkaallisen tiedeseuran arvovaltaiselta jäseneltä, mitä käytännön hyötyä hänen eriskummallisesta tutkimuksestaan on yhteiskunnalle. ”Ei aavistustakaan, mutta todennäköisesti voit pian verottaa sitä”, kuului tutkijan vastaus.

Tapahtuman ajankohta oli 1800-luvun puoliväli ja tutkija Michael Faraday, jonka havainnoista tuli sittemmin modernin fysiikan kulmakiviä. Hänen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluvat sähkömagneettisen induktion ja elektrolyysin keksiminen sekä sähkömoottorin kehittely. Ilman Faradayn keksintöjä ei olisi lentokoneita, tietokoneita eikä kännyköitä. Kukaan ei somettaisi eikä huristelisi sähköautolla.

Tiedettä, joka ei tuota välittömiä käytännön sovelluksia, kutsutaan perustutkimukseksi. Perustutkijalla on vapaus hämmästellä ja tutkia juuri sitä, mikä eniten kiinnostaa. Kummastella kuten Faraday.

Vaikka tieteen teko on arkista puurtamista, sen huippuhetket, uudet teoriat ja läpimurrot, syntyvät usein mielen harhapoluista. Kerrotaan, että Albert Einsteinin suhteellisuusteoria lähti liikkeelle villistä ajatusleikistä: Mitä jos voisin istahtaa valonsäteen selkään? Mitä sieltä näkisin?

Hämmästely, kysyminen ja leikkisä mieli ovat tärkeä osa ihmistä. Jokin aika sitten päädyimme toimituksen kokouksessa pähkäilemään eläinkunnan voimasuhteita. Kuka on kaikkein vahvin? Paljonko karhu nostaisi penkistä?

Asian ratkaiseminen vaati yhteydenottoa Helsingin yliopistoon. Nisäkästutkija Heidi Kinnunen ei osannut suoralta kädeltä vastata. Karhun lihasvoimia on tuskin kukaan tutkinut.

Heidi suostui kuitenkin leikittelemään ajatuksella, kummastelemaan. Biologin ja voimanostajan yhteispelillä syntyi lopulta valistunut arvaus. Vastaus ei varmasti täytä tiukimpia akateemisia kriteerejä, mutta ei sen väliä. Kysyminen on tieteessä paljon tärkeämpää kuin todistusten aukottomuus.

Ai niin. Päihittäisikö karhu penkkipunnerruksessa Jari ”Bull” Mentulan? Tieto löytyy uunituoreesta Tiede vastaa -erikoisjulkaisusta, jonka voit ostaa itsellesi tai lahjaksi lehtipisteistä. Mukana on 100 muutakin kiperää kysymystä, joihin tieteen ammattilaiset innostuivat vastaamaan.

Aurinkoista kesän odotusta Tieteen lukijat!

Kommentit (0)

Epäily tuottaa olennaisia kysymyksiä. Kuva: Shutterstock

Jos jokin asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta.

Vanhan väitteen mukaan ihminen käyttää vain kymmentä prosenttia aivokapasiteetistaan. Muu osa keskusyksiköstä vetää jatkuvasti lonkkaa.

Hölynpölyä. Ajatus kymmenen prosentin aivotehosta on myytti, jolla ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen.

Myytistä hyötyvät elämänhallintakonsultit ja työelämävalmentajat. Sinussa on käyttämättömiä voimavaroja. Löydä sisäinen teräsmiehesi!

Jo pelkkä terve kaupunkilaisjärki sanoo, että energiaa tuhlailemalla ei pitkälle pötkitä. Luonnonvalinta karsii pois tarpeettomat ominaisuudet. Miksi evoluutio olisi tuottanut 90-prosenttisesti turhan elimen?

Lukuisat tieteelliset havainnot osoittavat, että väite lepää hataralla pohjalla. Asiaa on selvitetty muuan muassa aivokuvista. Ne paljastavat, ettei ihmisten aivoista löydy alueita, jotka olisivat kokonaan toimettomina. Aina jossain vilkkuu.

Aivot eivät lepää edes unessa. Yöllä ne tekevät välttämättömiä huoltotöitä: lajittelevat, arkistoivat, tankkaavat ja siivoavat tietoa.

Hyvä tiede murtaa myyttejä ja vakiintuneita viisauksia. Sen tehtävä on haastaa, raastaa ja kyseenalaistaa. Jos hyvin käy, tuloksena on entistä tarkempia vastauksia asetettuihin kysymyksiin. Joskus vallitseva totuus osoittautuu vanhentuneeksi. Silloin poksautellaan samppanjapulloja.

Kaikkein olennaisinta on epäily, kysyminen. Se on tieteessä paljon tärkeämpää kuin aukoton varmuus.

Erityisen kriittisesti kannattaa suhtautua viisauksiin, jotka lupaavat helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

Kasvisruokaan siirtymistä tarjotaan ratkaisuksi pahenevaan ilmastonmuutokseen. Kun lihansyönti loppuu, kasvihuonekaasupäästöt romahtavat, kuuluu oletus. Karjankasvatus selittää ison osan ihmisen tuottamista päästöistä. Eläimille tuotetaan isot määrät rehua.

Mitä seuraisi, jos kaikki alkaisivat vegaaneiksi? Tietoa löytyy vähän, väitteitä sitäkin enemmän.

Yhdysvaltalaistutkijat selvittivät asiaa. Tulokset julkaisi Yhdysvaltain tiedeakatemian Pnas-lehti. Jos liittovaltion kaikki 320 miljoonaa asukasta kääntyisivät vegaaneiksi ilmastonmuutoksen takia, maatalouden kokonaispäästöt vähenisivät vain kolmanneksen nykyisestä.

Selityksiä löytyy. Osa tuotetusta rehusta syntyy nykyisin muun kasvinviljelyn sivutuotteena. Jos karjasta luovuttaisiin, loppuisi myös lanta, ja pelloille pitäisi levittää enemmän keinolannoitteita.

Jos jokin asia kuulostaa liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta.

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta, Tieteen lukijat!

Kommentit (2)

Kaapelijehu
Liittynyt13.4.2009
Viestejä390
1/2 | 

Entä mikä pointti tuossa on? Eikö 1/3 pudotus maatalouden päästöissä ole  kuitenkin aika paljon? 

Kaapelijehu

Hope75
Liittynyt26.6.2017
Viestejä10
2/2 | 

Jos ei usko evoluutioon leimataan "tietämättömäksi hölmöksi". Myös evoluutio lepää hataralla pohjalla, kun raaputtaa pintaa syvenmältä. Jos muuta väittää, ei tiedä asiasta riittävästi. Peräänkuulutan todisteita evoluutiosta, ei oletuksia. Mutta eihän näin saa sanoa.
Siteeraus artikkelista:"Hyvä tiede murtaa myyttejä ja vakiintuneita viisauksia. Sen tehtävä on haastaa, raastaa ja kyseenalaistaa. Jos hyvin käy, tuloksena on entistä tarkempia vastauksia asetettuihin kysymyksiin. Joskus vallitseva totuus osoittautuu vanhentuneeksi. Silloin poksautellaan samppanjapulloja. Kaikkein olennaisinta on epäily, kysyminen. Se on tieteessä paljon tärkeämpää kuin aukoton varmuus." Tämä ei tunnu koskevan evoluutiota.

Keksintöjä syntyy, kun tutkijat saavat vapaasti haahuilla.

Annoimme lukukauden päätteeksi Tiede-lehden lahjaksi sadalle lukiolaiselle ja yläkoululaiselle.

Pyysimme opettajilta ehdotuksia lehtistipendin saajiksi. Perusteluja oli riemastuttava lukea. Vaikka jotkut innostuivat povaamaan oppilaalleen huippututkijan uraa ja yksi jakoi jo nobelinkin, useimmat tyytyivät kehumaan oppilaidensa tiedonjanoa, intoa ja aktiivisuutta.

Myös sellaista aktiivisuutta, joka ei näy arvosanoina vaan esimerkiksi elävänä luontoharrastuksena tai hyvän hengen luomisena luokkaan.

Mukana oli myös seuraava perustelu: ”Miksi se on niin? Voisiko asia olla myös näin? Oppilaan vilpittömästi esittämät ihmettelevät kysymykset tunneilla haastavat opettajankin miettimään omia perustelujaan ja tarkistamaan ajatteluaan. On virkistävää ja motivoivaa, että saa opettaa tällaista nuorta.”

Stipendillä palkitun nuoren ominaisuudet ovat oikeastaan samoja, joita vaaditaan tutkijalta. Olennaisinta on epäily, kysyminen. Se on tieteessä paljon tärkeämpää kuin todistusten aukoton varmuus. Suuret keksinnöt ovat syntyneet silloin, kun tutkijat ovat saaneet vapaasti ihmetellä.

Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ihmettelyn aika alkaa olla kortilla. Kaikesta säästetään. Leikkaukset ovat vieneet arjen kampuksilla niin ahtaalle, että moni tutkija on muuttanut parempien olojen perässä ulkomaille. Suomi kouluttaa kalliisti, ja joku muu kerää hedelmät. Ei kuulosta kovin fiksulta.

Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola aistii ilmassa muutoksen tuulia. Päättäjien odotukset ja asenteet eivät ole enää entisensä. Tieteen vapaudesta ja perustutkimuksesta höpiseviä tutkijoita on alettu pitää turhina. Heitot tyhjäntutkijoista ja kaiken maailman dosenteista ovat oireellisia.

Nyt haetaan tehoja. Soveltavaa ja lyhytjänteistä tutkimusta arvostetaan ja se saa rahoitusta. Muu nähdään hyödyttömänä puuhasteluna tai turhuutena. Suomella ei ole varaa samppanjaan ja vaahtokarkkeihin.

Kyseessä on kuitenkin näköharha. Yliopistot eivät ole kone, eikä missään ole ruuvia, jota vääntämällä kone alkaisi suoltaa huipputiedettä, Kantola muistutti toukokuussa Helsingin Sanomissa.

Innovaatioita ei voi tilata sormia napsauttamalla. Huippua syntyy hitaasti, jos ollenkaan.

Jos ihmettely ja perustutkimus eivät ole kunniassa, on kuin rakentaisi hiekalle. Uudet nokiat jäävät haaveeksi.

Joutilasta ihmettelyaikaa alkukesään Tieteen lukijat!

Kommentit (1)

Seuraa 

Totta toistaiseksi

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja, joka poistaa varmistimen kuullessaan sanan tieteellisesti todistettu. Hän jakaa pääkirjoituksensa tässä blogissa.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat