Kirjoitukset avainsanalla tiede

Nisäkästutkija laski karhun voimat. Kuva: iStock
Nisäkästutkija laski karhun voimat. Kuva: iStock

Leikkisä mieli ja villit ideat potkivat maailmaa eteenpäin.

Mistä tunnistaa keksinnön, joka tulevaisuudessa mullistaa maailmaa? Ei mistään.

Tarinan mukaan Britan

nian valtionvarainministeri tivasi kerran eräältä Kuninkaallisen tiedeseuran arvovaltaiselta jäseneltä, mitä käytännön hyötyä hänen eriskummallisesta tutkimuksestaan on yhteiskunnalle. ”Ei aavistustakaan, mutta todennäköisesti voit pian verottaa sitä”, kuului tutkijan vastaus.

Tapahtuman ajankohta oli 1800-luvun puoliväli ja tutkija Michael Faraday, jonka havainnoista tuli sittemmin modernin fysiikan kulmakiviä. Hänen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluvat sähkömagneettisen induktion ja elektrolyysin keksiminen sekä sähkömoottorin kehittely. Ilman Faradayn keksintöjä ei olisi lentokoneita, tietokoneita eikä kännyköitä. Kukaan ei somettaisi eikä huristelisi sähköautolla.

Tiedettä, joka ei tuota välittömiä käytännön sovelluksia, kutsutaan perustutkimukseksi. Perustutkijalla on vapaus hämmästellä ja tutkia juuri sitä, mikä eniten kiinnostaa. Kummastella kuten Faraday.

Vaikka tieteen teko on arkista puurtamista, sen huippuhetket, uudet teoriat ja läpimurrot, syntyvät usein mielen harhapoluista. Kerrotaan, että Albert Einsteinin suhteellisuusteoria lähti liikkeelle villistä ajatusleikistä: Mitä jos voisin istahtaa valonsäteen selkään? Mitä sieltä näkisin?

Hämmästely, kysyminen ja leikkisä mieli ovat tärkeä osa ihmistä. Jokin aika sitten päädyimme toimituksen kokouksessa pähkäilemään eläinkunnan voimasuhteita. Kuka on kaikkein vahvin? Paljonko karhu nostaisi penkistä?

Asian ratkaiseminen vaati yhteydenottoa Helsingin yliopistoon. Nisäkästutkija Heidi Kinnunen ei osannut suoralta kädeltä vastata. Karhun lihasvoimia on tuskin kukaan tutkinut.

Heidi suostui kuitenkin leikittelemään ajatuksella, kummastelemaan. Biologin ja voimanostajan yhteispelillä syntyi lopulta valistunut arvaus. Vastaus ei varmasti täytä tiukimpia akateemisia kriteerejä, mutta ei sen väliä. Kysyminen on tieteessä paljon tärkeämpää kuin todistusten aukottomuus.

Ai niin. Päihittäisikö karhu penkkipunnerruksessa Jari ”Bull” Mentulan? Tieto löytyy uunituoreesta Tiede vastaa -erikoisjulkaisusta, jonka voit ostaa itsellesi tai lahjaksi lehtipisteistä. Mukana on 100 muutakin kiperää kysymystä, joihin tieteen ammattilaiset innostuivat vastaamaan.

Aurinkoista kesän odotusta Tieteen lukijat!

Kommentit (0)

Epäily tuottaa olennaisia kysymyksiä. Kuva: Shutterstock

Jos jokin asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta.

Vanhan väitteen mukaan ihminen käyttää vain kymmentä prosenttia aivokapasiteetistaan. Muu osa keskusyksiköstä vetää jatkuvasti lonkkaa.

Hölynpölyä. Ajatus kymmenen prosentin aivotehosta on myytti, jolla ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen.

Myytistä hyötyvät elämänhallintakonsultit ja työelämävalmentajat. Sinussa on käyttämättömiä voimavaroja. Löydä sisäinen teräsmiehesi!

Jo pelkkä terve kaupunkilaisjärki sanoo, että energiaa tuhlailemalla ei pitkälle pötkitä. Luonnonvalinta karsii pois tarpeettomat ominaisuudet. Miksi evoluutio olisi tuottanut 90-prosenttisesti turhan elimen?

Lukuisat tieteelliset havainnot osoittavat, että väite lepää hataralla pohjalla. Asiaa on selvitetty muuan muassa aivokuvista. Ne paljastavat, ettei ihmisten aivoista löydy alueita, jotka olisivat kokonaan toimettomina. Aina jossain vilkkuu.

Aivot eivät lepää edes unessa. Yöllä ne tekevät välttämättömiä huoltotöitä: lajittelevat, arkistoivat, tankkaavat ja siivoavat tietoa.

Hyvä tiede murtaa myyttejä ja vakiintuneita viisauksia. Sen tehtävä on haastaa, raastaa ja kyseenalaistaa. Jos hyvin käy, tuloksena on entistä tarkempia vastauksia asetettuihin kysymyksiin. Joskus vallitseva totuus osoittautuu vanhentuneeksi. Silloin poksautellaan samppanjapulloja.

Kaikkein olennaisinta on epäily, kysyminen. Se on tieteessä paljon tärkeämpää kuin aukoton varmuus.

Erityisen kriittisesti kannattaa suhtautua viisauksiin, jotka lupaavat helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

Kasvisruokaan siirtymistä tarjotaan ratkaisuksi pahenevaan ilmastonmuutokseen. Kun lihansyönti loppuu, kasvihuonekaasupäästöt romahtavat, kuuluu oletus. Karjankasvatus selittää ison osan ihmisen tuottamista päästöistä. Eläimille tuotetaan isot määrät rehua.

Mitä seuraisi, jos kaikki alkaisivat vegaaneiksi? Tietoa löytyy vähän, väitteitä sitäkin enemmän.

Yhdysvaltalaistutkijat selvittivät asiaa. Tulokset julkaisi Yhdysvaltain tiedeakatemian Pnas-lehti. Jos liittovaltion kaikki 320 miljoonaa asukasta kääntyisivät vegaaneiksi ilmastonmuutoksen takia, maatalouden kokonaispäästöt vähenisivät vain kolmanneksen nykyisestä.

Selityksiä löytyy. Osa tuotetusta rehusta syntyy nykyisin muun kasvinviljelyn sivutuotteena. Jos karjasta luovuttaisiin, loppuisi myös lanta, ja pelloille pitäisi levittää enemmän keinolannoitteita.

Jos jokin asia kuulostaa liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta.

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta, Tieteen lukijat!

Kommentit (2)

Kaapelijehu
Liittynyt13.4.2009
Viestejä384

Entä mikä pointti tuossa on? Eikö 1/3 pudotus maatalouden päästöissä ole  kuitenkin aika paljon? 

Kaapelijehu

Hope75
Liittynyt26.6.2017
Viestejä10

Jos ei usko evoluutioon leimataan "tietämättömäksi hölmöksi". Myös evoluutio lepää hataralla pohjalla, kun raaputtaa pintaa syvenmältä. Jos muuta väittää, ei tiedä asiasta riittävästi. Peräänkuulutan todisteita evoluutiosta, ei oletuksia. Mutta eihän näin saa sanoa.
Siteeraus artikkelista:"Hyvä tiede murtaa myyttejä ja vakiintuneita viisauksia. Sen tehtävä on haastaa, raastaa ja kyseenalaistaa. Jos hyvin käy, tuloksena on entistä tarkempia vastauksia asetettuihin kysymyksiin. Joskus vallitseva totuus osoittautuu vanhentuneeksi. Silloin poksautellaan samppanjapulloja. Kaikkein olennaisinta on epäily, kysyminen. Se on tieteessä paljon tärkeämpää kuin aukoton varmuus." Tämä ei tunnu koskevan evoluutiota.

Keksintöjä syntyy, kun tutkijat saavat vapaasti haahuilla.

Annoimme lukukauden päätteeksi Tiede-lehden lahjaksi sadalle lukiolaiselle ja yläkoululaiselle.

Pyysimme opettajilta ehdotuksia lehtistipendin saajiksi. Perusteluja oli riemastuttava lukea. Vaikka jotkut innostuivat povaamaan oppilaalleen huippututkijan uraa ja yksi jakoi jo nobelinkin, useimmat tyytyivät kehumaan oppilaidensa tiedonjanoa, intoa ja aktiivisuutta.

Myös sellaista aktiivisuutta, joka ei näy arvosanoina vaan esimerkiksi elävänä luontoharrastuksena tai hyvän hengen luomisena luokkaan.

Mukana oli myös seuraava perustelu: ”Miksi se on niin? Voisiko asia olla myös näin? Oppilaan vilpittömästi esittämät ihmettelevät kysymykset tunneilla haastavat opettajankin miettimään omia perustelujaan ja tarkistamaan ajatteluaan. On virkistävää ja motivoivaa, että saa opettaa tällaista nuorta.”

Stipendillä palkitun nuoren ominaisuudet ovat oikeastaan samoja, joita vaaditaan tutkijalta. Olennaisinta on epäily, kysyminen. Se on tieteessä paljon tärkeämpää kuin todistusten aukoton varmuus. Suuret keksinnöt ovat syntyneet silloin, kun tutkijat ovat saaneet vapaasti ihmetellä.

Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ihmettelyn aika alkaa olla kortilla. Kaikesta säästetään. Leikkaukset ovat vieneet arjen kampuksilla niin ahtaalle, että moni tutkija on muuttanut parempien olojen perässä ulkomaille. Suomi kouluttaa kalliisti, ja joku muu kerää hedelmät. Ei kuulosta kovin fiksulta.

Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola aistii ilmassa muutoksen tuulia. Päättäjien odotukset ja asenteet eivät ole enää entisensä. Tieteen vapaudesta ja perustutkimuksesta höpiseviä tutkijoita on alettu pitää turhina. Heitot tyhjäntutkijoista ja kaiken maailman dosenteista ovat oireellisia.

Nyt haetaan tehoja. Soveltavaa ja lyhytjänteistä tutkimusta arvostetaan ja se saa rahoitusta. Muu nähdään hyödyttömänä puuhasteluna tai turhuutena. Suomella ei ole varaa samppanjaan ja vaahtokarkkeihin.

Kyseessä on kuitenkin näköharha. Yliopistot eivät ole kone, eikä missään ole ruuvia, jota vääntämällä kone alkaisi suoltaa huipputiedettä, Kantola muistutti toukokuussa Helsingin Sanomissa.

Innovaatioita ei voi tilata sormia napsauttamalla. Huippua syntyy hitaasti, jos ollenkaan.

Jos ihmettely ja perustutkimus eivät ole kunniassa, on kuin rakentaisi hiekalle. Uudet nokiat jäävät haaveeksi.

Joutilasta ihmettelyaikaa alkukesään Tieteen lukijat!

Kommentit (0)

Kuva: Corbis.
Kuva: Corbis.

Käänteentekevät ideat eivät synny tilaustyönä, vaan sattumalta ja vapaasti ihmetellen.

Sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Sanat lausui kemisti ja sarjakeksijä Louis Pasteur, mutta ne sopisivat hyvin myös metsäpatologi Jarkko Hantulan suuhun.

Hantula on puutautien poliisi. Hän tonkii ryhmineen metsää vaivaavia sienitauteja. Nyt tähtäimessä on keino, joka nitistäisi metsänhoitajan perivihollisen, juurikäävän.

Lahottajasieni aiheuttaa joka vuosi jopa viidenkymmenen miljoonan euron vahingot tappamalla taimia ja tuhoamalla arvokasta puutavaraa. Summa on likimain sama, jonka valtio sijoittaa metsäntutkimukseen. Jos kaikki natsaa ja Hantulan ryhmän kehittämä virusase nujertaa juurikäävän, voi hyvällä syyllä puhua rahakkaasta oivalluksesta.

Virusase oli onnekas löytö, mutta sitä ei olisi tullut ilman raakaa työtä ja aitoa kiinnostusta virusten biologiaan, Hantula muistuttaa Uuden Suomen blogissaan. Tuuri kävi pitkällisen tutkimustyön ohella ja sen seurauksena.

Käänteentekevät ideat eivät synny tilaustyönä, vaan vapaasti ihmetellen. Yhtä lähdetään etsimään, mutta löydetäänkin jotain aivan muuta, joka mullistaa aiempia käsityksiä tai poikii aivan uusia aluevaltauksia. Tätä on perustutkimus parhaimmillaan.

Pikavoittoja kaipaavalle perustutkimuksen verkkaisuus on paha rasti. Uuden lääkkeen matka ideasta apteekin hyllylle vie helposti 15 vuotta.
Monilla aloilla saa varautua vielä pidempään odotteluun. 1800-luvulla matemaatikko Jean Babtiste Joseph Fourier julkaisi nimeään kantavan laskentamallin ja hänen kollegansa James Clerk Maxwell oman yhtälönsä. Kaksikko tuskin arvasi, että 200 vuotta myöhemmin heidän pähkäilynsä hedelmät pyörittävät jokaista maailman 3G-kännykkää.

Varsinkin rahoista päättävien poliitikkojen näyttää olevan vaikea hyväksyä perustutkimukseen liittyvä itsestäänselvyys: se on riskirahoitusta, joka saattaa poikia kaupallisia hyötyjä kymmenen tai sadan vuoden päästä – tai ei milloinkaan.

Siksi Suomessa pelataan varman päälle ja suositaan soveltavaa tutkimusta, joka perustuu toisten tuloksiin. Nopeiden ratkaisujen toivossa myös yhä suurempi osa tieteen rahoituksesta ohjataan poliitikkojen hyväksi näkemiin hankkeisiin ja räätälöityihin tutkimusohjelmiin. Haiskahtaa perineuvostoliittolaiselta ajatukselta, jonka mukaan puolueen politbyroolla oli kaikki viisaus toimia kansakunnan parhaaksi.

Seuraukset pelottavat. Tieteen kovaa ydintä, luovuutta, ei voi organisoida, mutta sen voi helposti tuhota liialla ohjailulla.

Ruotsalaisia emme ole, mutta yhden asian voisimme heiltä apinoida. Ymmärryksen, etteivät perustutkimukseen satsatut rahat tuo heti hyötyä, mutta johtavat pidemmän ajan kuluessa johonkin aivan uuteen.

Kommentit (13)

SamBody
Liittynyt3.5.2008
Viestejä6053

Aivan yhtä hyvin kuin perus- myös soveltavaa tutkimusta voisi ylistää innovaation lähteeksi myös Hantulan tapauksessa: hänen Metlassa tekemänsä tutkimuksensa kun voidaan epäilemättä sellaiseksi lukea. Mutta hakoteillä ollaan kummassakin tapauksessa. Kyseessähän on nimenomaan synergian ja oivalluksen tuomasta lopputuloksesta, asioita yhdistetään ennen kokemattomalla tavalla. Tutkimuksen laatu ei tässä ole se oleellinen asia.

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2278

Jarkko Hantula on tuttu nimi Usenetin keskusteluryhmästä 90-l lopun seutuun. Siellä kun debatoi kreationistienkin kanssa jonkun kerran. Ehkä se kertoo eli on indikaattori siitä, että Hantula osaa ottaa kontaktia erilaisiin ihmisiin ja sekin ominaisuus edistää luovuutta nämä runsaat kontaktipinnat, ettei eristäydy norsunluisiin kammioihin. 
  Liikunta luonnossakin voinee edistää luovuutta. 

Tuota kaikkea voi estää sillä jos pakottaa tutkijaparan loputtomaan raportointiin ja vähentää kontakteja ja liikuntaa..?

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

z
Liittynyt8.9.2011
Viestejä2918

Olen kyllä vähän eri mieltä väitteestä, ettei luovuutta voisi organisoida. Viimeaikaisten kokemusten perustella väittäisin jopa, että organisointi on melkeinpä välttämätöntä tulosten saamiseksi - olisi sitten kyse vaikka jostain, jonka hyöty näkyisi vasta vuosikymmenien kuluttua.

Harva tutkija nimittäin kykenee edes hahmottamaan mielekkäitä tutkimuskysymyksiä "täydellisessä vapaudessa" ja eteneminen omin avuin yhtään mihinkään suuntaan on monasti vaivailloista. Tämän vuoksi hälyyttävän suuri osa nykyisestä tutkimuksesta on lähes silkkaa roskaa, jossa toistetaan aeimpia virheitä ja päädytään kiertämään samaa kehää kerta toisensa jälkeen. Siksipä ehdotus "lisää vapaata perustutkimusta" tuskin tulisi johtamaan oikeasti tieteellisen tiedon määrälliseen ja laadulliseen lisääntymseen.

Myös raja perus- ja soveltavan tutkimuksen välillä on keinotekoinen ja järjetön. Todellisuudessahan perustutkimus harvoin pystyy etenemään ilman soveltavaa tutkimusta ja soveltava tutkimus monasti löytää tai auttaa löytämään uusia kysymyksiä perustutkimuksen ratkaistavaksi.

Tietysti tutkimusta voidaan organisoida ja ohjata niin, että mahdollisuus luoviin ratkaisuihin ja uuden löytämiseen eliminoituvat (esim. vaatimalla yksityiskohtaisia projektisuunnitelmia, tiukasti vaiheisiin sidottua suoritusta ja projektisuunnitelman orjallista noudattamista (kas tämähän kuulostaa aivan EU-projektilta...)) Kontrollin vaihtoehto ei kuitenkaan ole anarkia vaan esim. hallittu iteratiivinen itseohjautuva prosessi.

zz

Hänen pyhyytensä
Liittynyt13.5.2005
Viestejä27855

Monessa pelialan yrityksessä hyödynnettiin ideaa vapaudesta ymmärtääkseni varsin onnistuneesti viime vuosikymmenellä. Ideana oli tähdätä deadlineihin. Silloin piti olla sovitut tehtävät purkissa, ja toki tietysti yhteisissä palavereissä täytyi olla paikalla. Muuten oli aivan sama, miten työntekijät tulivat tai menivät tai tekivät tai olivat tekemättä. En tosin tiedä, onkä tällaiseen filosofiaan uskovia pelitaloja enää tänä päivänä jäljellä.

Riittoisampi keskustelukumppani.

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä6262
NieVei3a

Harva tutkija nimittäin kykenee edes hahmottamaan mielekkäitä tutkimuskysymyksiä "täydellisessä vapaudessa" ja eteneminen omin avuin yhtään mihinkään suuntaan on monasti vaivailloista.

 

Nimenomaan harva mutta kuitenkin on olemassa niitä jotka tuohon pystyisivät. Mutta se osa karsiutuu ainakin nykyään pitkälti pois viimeistään väitöskirjan jälkeen.

 

Autismin rajapinnassa oleva introvertti ei nimittäin pärjää kaiken massojen tieteen itsensä imevälle papukaijaekstrovertille.

 

Tutkijoita on aivan liikaa. Kykyä asiaan on harvalla ja kun ovet pidetään auki varmistetaan samalla että tärkeäksi muodostuu kaikki muu paitsi intohimoinen halu tehdä tiedettä.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1631

Kaiki aistit toimivat olennaisilta osiltaan samojen periaatteiden mukaan. Mutta mitä ovat nämä periaatteet? Jotain, mitä ennen ei ole aavistettukaan.

Silmä ja näkeminen ovat tällä hetkellä tutkimuksen polttopisteessä. Intensiivisesti toimivia tutkijaryhmiä on mm. Saksassa Thomas Eulerin ryhmä. Mutta Suomi on myös aivan eturivissä luovassa tutkimuksessa:

https://www.youtube.com/watch?v=ZniIYFSIcT8

http://www.hs.fi/tiede/a1420433343186

z
Liittynyt8.9.2011
Viestejä2918
-:)lauri

Monessa pelialan yrityksessä hyödynnettiin ideaa vapaudesta ymmärtääkseni varsin onnistuneesti viime vuosikymmenellä. Ideana oli tähdätä deadlineihin. Silloin piti olla sovitut tehtävät purkissa, ja toki tietysti yhteisissä palavereissä täytyi olla paikalla. Muuten oli aivan sama, miten työntekijät tulivat tai menivät tai tekivät tai olivat tekemättä. En tosin tiedä, onkä tällaiseen filosofiaan uskovia pelitaloja enää tänä päivänä jäljellä.

Onnistuneissa tapauksissa työskentely oli kuitenkin useinmiten hyvin kontroloitua - toki uudella tavalla, mutta kuitenkin. Ideahan oli nimenomaan nopeasyklisessä iteroiduissa prosessissa, jossa jatkuvasti kokeiltiin mikä toimii ja mikä ei - ja muutettiin suuntaa tarvittaessa sen mukaan.

Tietysti joskus aina täydestä anarkiastakin saattoi putkahtaa menestyspeli, mutta silloin kyse oli ennemmin puhtaasta sattumasta kuin siitä, että täysi vapaus olisi joku menestysresepti.

zz

z
Liittynyt8.9.2011
Viestejä2918
HuuHaata
NieVei3a

Harva tutkija nimittäin kykenee edes hahmottamaan mielekkäitä tutkimuskysymyksiä "täydellisessä vapaudessa" ja eteneminen omin avuin yhtään mihinkään suuntaan on monasti vaivailloista.

Nimenomaan harva mutta kuitenkin on olemassa niitä jotka tuohon pystyisivät. Mutta se osa karsiutuu ainakin nykyään pitkälti pois viimeistään väitöskirjan jälkeen.

Autismin rajapinnassa oleva introvertti ei nimittäin pärjää kaiken massojen tieteen itsensä imevälle papukaijaekstrovertille.

Tutkijoita on aivan liikaa. Kykyä asiaan on harvalla ja kun ovet pidetään auki varmistetaan samalla että tärkeäksi muodostuu kaikki muu paitsi intohimoinen halu tehdä tiedettä.

Ja höpöti, höpöti.

Jos tieteenteon tuottavuutta halutaan nostaa, niin on aivan järjetöntä jäädä vain istumaan käsiensä päälle ja toivoa, että jostain putkahtaisi eriskummallisia superneroja, jotka sattumalta keksisivät jotain mullistavaa.

Kaikenlaisia tyyppejä tarvitaan ja ongelma onkin luoda sellainen ympäristö, jossa jokaisen ominaispiirteet ovat hyödyksi eikä vain konfliktien lähde. Tähän tarvittaisiin sitä fiksua, joustavaa ohjausta, joka jäykkyyksien lisäämisien sijasta nostaisi yhteistyön ja positiivisen vuorovaikutuksen uudelle tasolle.

Oikeastaan on aika varma, että jos verrattaisiin menestyneitä tutkimusryhmiä keskinkertaisiin suoriutujiin, niin havaittaisiin, että menestyneet ryhmät ovat itseasiassa hyvinkin kurinalaisia ja tavoitehakuisia - ja vastaavasti pahnan pohjimmaisista löytyisi niitä, joissa tutkijat puurtavat yksin eristyksistä toisistaan ilman mitään selkeitä tavoitteita.

Tässä mielessä ulkoisen ohjauksen haitoista valittamisessa itku täyden akateemisen vapauden puuttesta on aika tyhmä tapa yrittää saada muutosta aikaan. Fiksumpaahan olisi suoraan myöntää, että kontrollia ja tavoitteita tarvitaan - mutta että nykyinen tapa on vain väärä ja että tarvittaisiin uusia ketterämpiä tapoja varmistaa tehokas toiminta.

zz

MrKAT
Liittynyt16.3.2005
Viestejä2278

Puustisen+Mäkeläisen kirja Taivas+Helvetti (2013) antaa kyllä ymmärtää, että deadlineja ja kuria tarvitaan muuten ei luovastakaan IT-firmasta tule mitään ja homma on kohta konkassa. Ja moni meni konkkaan. 

 

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä6262
NieVei3a

Kaikenlaisia tyyppejä tarvitaan ja ongelma onkin luoda sellainen ympäristö, jossa jokaisen ominaispiirteet ovat hyödyksi eikä vain konfliktien lähde. Tähän tarvittaisiin sitä fiksua, joustavaa ohjausta, joka jäykkyyksien lisäämisien sijasta nostaisi yhteistyön ja positiivisen vuorovaikutuksen uudelle tasolle.

 

Maa kutsuu, kuuntelen.

 

Yliopistojen organisaatioälykkyys ei riitä nykypäivänä, eikä tule tuohon koskaan riittämäänkään. Hyvin toimivassa ympäristössä toki sille annetaan vapauksia joka suoriutuu sillä tavalla parhaiten, ja vastaavasti luodaan rajat niille jotka muuten viettäisivät työpäivän Facebookissa.

 

Tuo toimii pienissä hyvin johdetuissa yrityksissä. Koska omistajajohtajalla on omat rahat pelissä. Julkisella sektorilla taasen ei ketään oikeasti kiinnosta niin paljoa että viitsisi käyttää paljon vaivaa tuollaiseen. Ja erityisesti organisaation aitojen motivaatiotekijöiden ollessa tuottavuuden ulkopuolella vapaasti toimiessa toimitaan juuri toisinpäin kuin pitäisi: rajat määrätään niille jotka niitä vähiten tarvitsisivat (pelottavia otuksia joilla omia ajatuksia) ja vapaus niille jotka sitä eivät osaa käyttää (porukka joka ei ajattele itse).

z
Liittynyt8.9.2011
Viestejä2918
HuuHaata

Yliopistojen organisaatioälykkyys ei riitä nykypäivänä, eikä tule tuohon koskaan riittämäänkään. Hyvin toimivassa ympäristössä toki sille annetaan vapauksia joka suoriutuu sillä tavalla parhaiten, ja vastaavasti luodaan rajat niille jotka muuten viettäisivät työpäivän Facebookissa.

Onhan se toki valitettavaa, että suomalaisetkin yliopistot ovat omaksuneet "menestysreseptikseen" pääasiassa ulkomaisten maisteri- ja tohtorikoulutettavien halpa- tai jopa täysin ilmaisen työvoiman hyödyntämisen. Oikeaa osaamista tällä tavalla ei pääse vahingossakaan kasaantumaan, mutta saadaanhan jokut julkaisutilastot näyttämään hyviltä, kun väki painaa labrassa vapaaehtoisesti 100-tuntista työviikkoa opiskeluviisumin menettämisen uhalla.

Kotimaiset resurssit eivät tähän kuvioon oikein sovi, kun mokomat haluaisivat palkkaa työstään ja normaalit työajat. Lisäksi kotimainen on huono, koska kansainvälistyminen.

Kuitenkaan kyse ei ole lopulta mistään koko organisaation tasoisesta jutusta, vaan jokainen tutkimusryhmä voi käytännössä (itse)organisoitua haluamallaan tavalla. Tietysti tutkimusryhmän vetäjältä vaaditaan silloin tällöin teräspalleja, kun omaa ryhmää pitää suojella ääliömäisiltä ohjeilta ja säännöiltä. Kuitenkin vetäytyminen jonkun "organisaatiokulttuurin" taakse on silkkaa raukkamaisuutta, jolla koitetaan vierittää oma laiskuus ja/tai kyvyttömyys jonkun muun niskoille.

Tuo toimii pienissä hyvin johdetuissa yrityksissä. Koska omistajajohtajalla on omat rahat pelissä.

Niin - niissä hyvin johdetuissa - joita on pienistä(kin) yrityksistä ehkä yksi sadasta?

zz

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä6262

^ Mikäli menet edes säällisesti johdettuun yritykseen ja näytät, että pystyt työn uudelleenorganisoimalla kasvattamaan tehokkuutta x%:a niin sinua kuunnellaan.

 

Jos teet saman missä tahansa julkisen sektorin laitoksessa sinut nauretaan pihalle.

 

Toki vieläkin kaikesta huolimatta suomessakin voi esimerkiksi olla joitain järkevästi toimivia tutkimusryhmiä, jotka uivat vastavirtaan.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1631

Mitä luovuus pohjimmiltaan on? Seuraava linkki johtaa useisiin relevantteihin näkemyksiin luovuudesta:

https://www.google.fi/#q=luovuus+m%C3%A4%C3%A4ritelm%C3%A4

Jakaisin luovuuden karkeasti kahteen osaan,

luovuuteen omiksi tarpeiksi, joka koostuu usein pienimuotoisista oman ajattelun tai toiminnan innovaatioista,

ja yhteiskuntaa tai sen osia koskettaviin luoviin prosesseihin, "suur-innovaatioihin".

Molemmissa tapauksissa ydintapahtumana on mielen läpikäymä faasitransitio.

Arkiset, omiksi tarpeiksi tapahtuvat vähäiset faasitransitiot usein tulevat ja menevät suurempia jälkiä jättämättä. Suur-innovaatio kuten keksintö, uusi periaate, uusi taidesuunta jne, jollaisia taiteilijat tai tutkimusryhmän jäsenet joskus kokevat, voi aiheuttaa yhteisöön jäljen.

Mikä sitten on luovan, mielen kokeman ja aina ainakin vähän minuutta säväyttävän faasitransition syy? Kun omia vähäisiä, lähinnä omiksi tarpeiksi tapahtuneita luovia faasitransitioita analysoi introspektion ja kaiken muun tietämänsä niihin liittyvän valossa, hahmottuu seuraava kuva:

Kaikki alkaa tieto- ym. materiaalin kokoamisella. Ennen omistettu tietomateriaali on toiminut tuttuna reunaehtojärjestelmänä, jonka lomassa mieli on esteettä päässyt puikkelehtimaan ja ottamaan omia vakiintuneita moodejaan.

Uusi tietomateriaali on muuttanut reunaehtokenttää. Mieli kokee, ettei se kykene entisten moodiensa mukaan toimimalla saavuttaa harmonista tilaa. Mielen täytyy muuttua, alistua faasitransitiolle. Juuri tähän mielelle ominaiseen muuttumiskykyyn perustuu kaikki luovuus.

Luovuudessa omiksi tarpeiksi ei useinkaan vaadita kovin radikaalia mielen faasitransitiota. Esimerkkinä tällaisesta vähäisestä tapahtumasta toimii vielä 50-luvulla keskikoulussa "harrastettu" euklidinen geometria oletuksineen, väitöksineen ja todistuksineen. Eukleideen postulaatit ja tarve onnistua kokeessa muodostivat reunaehtojärjestelmän, johon kiinnittyminen saattoi onnistuneessa tapauksessa saada aikaan vähäisen, mutta tulohetkellään aidosti mieltä säväyttävän oivalluksen. "Heureka! Ristikulmathan ovat yhtäsuuret! Tästä seuraa, että..." Tätä voi ehkä pitää jonkin mielen erityisalueen kokemana vähäisenä faasitransitiona.

Suur-innovaation kokeminen merkitsee verrattain laajan mielenalueen kokemaa radikaalia faasitransitiota, joka voi jäädä pitkäksi aikaa vaikuttamaan kokijansa psyykeen ja toimintaan. Usein myös yhteisön tila muuttuu innovaation leviämisen myötä. Suur-innovaation edellytyksenä on usein ollut huomattava muutos reunaehtojärjestelmässä, mikä on pakottanut mielen käymään läpi faasitransition ja omaksumaan uuden moodin.

Ylläkuvatut tilanteet liittyvät tiedollisen ymmärrystason muutoksiin. Taiteelliseen luovuuteen johtavat reunaehdot ovat usein ulkonaisesti hieman erilaiset, vaikkakin olemukseltaan saman tapaiset. Tieteen ja taiteen reunaehdot voivat myös monin tavoin moduloitua ja jopa sekoittua keskenään. Tästä on jopa omakohtainen kokemus.

Professori Lauri Myrbergin annettua gradun aiheen paneuduin siihen intensiivisesti tekemättä mitään muuta. Kuukauden tietoja ja ajatusrakenteita koottuani aloitin maalaamisen tavoitteena maalata satukuvia kummipojalleni. Mutta nytpä se, mitä vesiväreistäni ja pensseleistäni paperille tuli, oli jotain sellaista, mistä en koskaan ollut uneksinutkaan. Suuret unet uudesta taidemuodosta täyttivät mieleni. Mitään muuta selitystä tälle ilmiölle en koskaan löytänyt, kuin että olin täyttynyt niin suurella määrällä uusia reunaehtoja, että harmoninen mielen sopeutus vaati monipuolista muuttumista.

Edward de Bono on varoittanut luovuuteen pyrkiviä liian kiinteästä sitoutumisesta johonkin tietorakenteeseen. Tutkijalle esimerkiksi voisi olla hyödyksi ottaa välillä etäisyyttä kiinteään reunaehtorakenteensa pääosaan, jolloin (oman tulkintani mukaan) mieli voi helpommin tehdä useammanlaisia modifikaatioyrityksiä, joiden harmonisuutta se sitten testaisi kenttien kokonaisuutta vasten.

Seuraa 

Totta toistaiseksi

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja, joka poistaa varmistimen kuullessaan sanan tieteellisesti todistettu. Hän jakaa pääkirjoituksensa tässä blogissa.

Teemat

Blogiarkisto