Kirjoitukset avainsanalla luonto

Ilmansaasteiden happamoittamat järvet olivat nykyistä kirkkaampia. Kuva: Shutterstock

 

Ruskeasta tulee Suomen järvien perusväri. Syy löytyy ilmasta.

Varsinais-Suomessa Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla nähtiin toukokuussa pienimuotoinen ihme. Samea ja haiseva Littoistenjärvi kirkastui kertalaakista, kun siihen kaadettiin parisataa tonnia vedenpuhdistuskemikaalia.

Käsittely värjäsi järven komean turkoosiksi ja läpikuultavaksi. Ero entiseen oli valtava. Takavuosina näkösyvyys laskettiin senteissä.

Välimerellistä kirkkautta kesti valitettavasti vain pari viikkoa. Kemikaalien paras teho hiipui. Lopputulos näyttää normaalilta suomalaisjärveltä.

Kemikaaleilla luotu kirkkaus houkutteli Littoistenjärven rannoille sadoittain uteliaita, mutta vielä suurempi kuhina käynnistyi sosiaalisessa mediassa. Moni intoutui taivastelemaan sisävesien surkeaa tilaa. Miksi mökkirannat täyttyvät leväpuurosta? Eikö kukaan tee mitään?

Surkuttelu perustuu osin näköharhaan. Jokakesäiset uutiskuvat rehevöityneistä uimarannoista antavat liian lohduttoman kuvan. Todellisuudessa yli 85 prosenttia Suomen järvistä on joko hyvässä tai priimakunnossa. Puheille tuhansien puhtaiden järvien maasta löytyy yhä katetta.

Tilanne on täysin toinen kuin vielä 1980-luvulla, jolloin kaupungit ja teollisuus sumeilematta lorottivat likavesiä ympäristöön.

Tekemistä silti riittää. Rehevöityminen rassaa varsinkin etelän pieniä vesistöjä.

Kuka turmeli Suomen järvet? Jos somekansalta kysytään, tarinan roisto löytyy soilta: turpeen nostajat pilaavat ja samentavat kirkkaat vedet.

Tilastot kertovat toista. Turpeen nosto tuottaa paikallisia pulmia, mutta sen osuus koko ravinnekuormasta on noin prosentti – pisara järvessä.

Pahiksista kaksi on ylitse muiden: peltoviljely ja karjatalous. Metsätalouskaan ei saa synninpäästöä. Metsäojat valuttavat järviin humuksen ja raudan kellanruskeaksi värjäämiä vesiä.

Ruskeasta onkin tulossa Suomen järvien normiväri. Jo luonnostaan tummat vedet värjääntyvät kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla. Muutos alkoi 1990-luvulla ja kiihtyy.

Syitä on kaksi: happamoittavien ilmansaasteiden vähentyminen ja ilmaston lämpeneminen. Molemmat lisäävät sade- ja sulamisvesien valumaa järviin. Humus ja rauta juhlivat.

Nykykeinoin tummumista ei voi juuri estää. Se näyttää väistämättömältä.

Ilmiössä voi halutessaan nähdä yhden hyvän puolen: sinilevät eivät viihdy ruskeavetisissä järvissä.

Heleää heinäkuuta Tieteen lukijat!

Kommentit (5)

Vierailija

Hei,,

Järvien tummumisesta kannattaisi tehdä puolueeton artikkeli, jonka taustalla olisivat todelliset tiedemiehet. Nyt ymmärrys perustuu turvetuotannon rahoittamiin tutkimuksiin, jossa kokonaisuuden kuva katoaa. Kun puhutaan turvetuotannon veden laadusta, niin sitä on vääristelty vuosia vaikkakin ranta-asukkaat hyvin ovat nähneet vaikutukset. Niitä on yritetty vaientaa vajavaisilla selityksillä. Nyt kun maailmassa puhtaan veden määrä vähenee räjähtävällä vauhdilla, Suomessa tulee aika jolloin puhdas vesi on arvossaan. Tämä lopettaa maailman arvokkaimman raaka-aineen pilaamisen myös meillä.

Kun puhutaan turvetuotannosta, niin silloin kannattaa puhua humushaposta ja muista aineista kuin ravinteista tai kiintoaineesta, Tosiasia on, että turvetuotannosta purkautuu valtavat määrät liuenneita aineita mukaan lukien monenlaisia humushappoja ja ympäristölle vaarallisia pelkistyneitä rikkiyhdisteitä. Humushapot yhdessä raudan hapettumisen kanssa muodostavat erittäin hyvää ravinnetta leville ja muille vesikasveille vesistöissä. Tämä perustuu siihen, että humushappo sitoo hyvin monia alkuaineita, jolloin ne ovat helposti käytettävässä muodossa kasveille. ...Miksiköhän ihmiset  laittavat turvetta keväisin kotipuutarhaan  tai  sodan aikana ajettiin mutaa suolta pelloille. Turhaanko? Miksi samaa vaikutusta ei olisi vesistössä?

Kannattaisi laskea, paljonko vettä purkautuu vesistöön turvetuotannosta vuodessa ja minkä kokoisia altaita Suomen matalat järvet ovat? Tosiasiassa sinne purkautuu tuhansia tankkiautollisia humuspitoista vettä, joka värjää järvien vedet. Kannattaa tehdä lasikoe kotona, millainen määrä suovettä värjää juomaveden. Miksi taas lapissa suolammet ovat kirkkaita? Miksi ei ruskeita?

Suosittelin, että nostaisitte tiede lehtenä tosiasiat esille. Tosiasiapohjaiset jutut nostaisivat lehtenne arvostusta ja saisitte varmaankin enemmän lukijoita,

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/mets%C3%A4ojitu...

Kuten ylläoleva linkki kommentteineen osoittaa, metsäojitus voi olla hyvinkin haitallista luonnon kokonaisuudelle.

http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20140747/urn_nbn_fi_uef-2...

Kontiolahden Selkien kylän metsäojituksen vaikutuksista suomaisemiin ja vaikutuksista ihmisten mieleen sekä tietysti erilaisista happamoitumiseen liittyvistä haittavaikutuksista on tuossa ylhäällä  pro gradu -tutkimus.

Minulle on kerrottu eräästä Nivalassa ojitetusta suoperäisestä metsästä, että ennen ojitusta alueelta sai paljon marjoja, mutta nykyään ei yhtään..

MARY CLIFFORD

Tämä on todistukseni ihmisen hyvää työtä kohtaan, joka auttoi minua .. Minun nimi on
Mary Clifford, ja minä tukenani Lontoossa. Elämäni on palannut! 8 vuoden jälkeen
avioliitto, mieheni jätti minut ja jätti minut kolmen lapsemme kanssa. minusta tuntui kuin
elämäni oli loppumassa ja hajosi. Kiitoskärjen ansiosta
kutsuttu DR Ogbo, jonka tapasin verkossa. Yhdessä uskollisena päivänä, kun selailin
Internetin kautta etsinyt hyvää kirjoituspistettä, joka voi
ratkaise ongelmani. Tapahtui joukko todistuksia tästä
erityinen oikeinkirjoitus. Jotkut ihmiset todistivat, että hän toi Exin
rakastaja takaisin, jotkut todistivat, että hän palauttaa kohdun, jotkut todistivat hänen olevan
voi heittää loitsun lopettamaan avioeron ja niin edelleen. Oli yksi erityinen
todistuksen, jonka näin, oli kyse naisesta, jota kutsuttiin armoksi, hän todisti, miten
Dr Ogbo toi takaisin Ex-rakastajansa alle 72 tunnissa ja lopussa
todistuksen hän pudottaa Dr Ogbo sähköpostiosoite. Kun olet lukenut kaikki nämä, minä
päätti antaa DR Ogboa yrittää. Otin yhteyttä sähköpostitse ja selitin hänen
ongelma hänelle. Vain 3 päivässä mieheni tuli takaisin minulle. Olemme ratkaisseet meidän
ja olemme edes onnellisempiakin. Tohtori Ogbo on todella lahjakas
ja lahjakas mies ja en aio lopettaa julkaisemista, koska hän on
ihana mies ... Jos sinulla on ongelma ja etsit todellista ja
aito spell caster ratkaisemaan tämän ongelman sinulle. Kokeile suurta dr Ogboa
tänään, hän voi olla vastaus ongelmaan. Tässä hänen yhteyshenkilönsä:
drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com Kiitos suuresta Ogbosta. Ota yhteyttä
seuraavista:

(1) Jos haluat ex: n takaisin.
(2) jos sinulla on aina pahoja unia.
(3) Haluat olla edustettuina toimistossasi.
(4) Haluat, että naiset / miehet juoksevat sinua.
(5) Jos haluat lapsen.
(6) [Haluat olla rikas.
(7) Haluat sitoa miehesi / vaimosi olemaan sinun ikuisesti.
(8) Jos tarvitset taloudellista tukea.
(9) Kasviperäinen hoito
10) auttaa tuomaan ihmiset ulos vankilasta
(11) Avioliitot
(12) Miracle Spells
(13) Kauneudenhahmot
(14) PROFICHY CHARM
(15) vetovoimat
(16) Evil Eye Spells
(17) Kissing Spell
(18) Poista Sairauden loitsuja
(19) VALITSEMINEN VAPAUTTAMISEKSI
(20) MENETTELY KOKONAISUUDESSA
(21) Hurmaa saada kuka rakastaa sinua.
(22) Liiketoimintaperiaate
(23) Poista hiv-sairaus loitsuja

Ota yhteyttä tänään: drogbohighspiritualspellcaster@gmail.com
+2348057586216 Voit myös CONTACT HIM ON whats-app samassa puhelimessa
määrä.

Gabriel Katherine

Romanialainen Gabriel Katherine i meni naimisiin Patrickille, joka on liikemies, kun olin naimisissa hänen kanssaan, kun hänellä oli kaksi lasta, sunnuntaina näki hänen puhuvan naisen kanssa ja sen jälkeen hän alkaa toimia jonkin verran, kun kyselen häneltä, hän kertoi minulle, että se oli entinen tyttöystävä takaisin kouluun, kun mieheni alkoi pysyä myöhään, kun kysyin häneltä, miksi hän valehtelee minulle, kun hän erosi 1 kuukauden kuluttua, he asuivat yhdessä asunnosta täällä taloni ja he elävät hyvin, mutta silti rakastan mieheni ja minä tarvitsen häntä takaisin elämässäni, he olivat yhdessä, joten tulin kosketuksiin dr Sacre'n kanssa, joka lupasi minulle ja hän tuli takaisin minulle kaikki kiitos hänelle on apua, ota yhteyttä sähköpostilla Sacretempleofpower@gmail.com tai soita tai WhatsApp: +2348159768201 apua ja hän auttaa sinua takaisin rakastajaasi

Kuva: Guillaume Baviere, Wikimedia Commons.
Kuva: Guillaume Baviere, Wikimedia Commons.

Ratkaisu voi löytyä lähempää kuin lähin puhelin.

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksella on idea. Se ei ole kotoperäinen, vaan tuotu tänne kylmään ja liukkaaseen pohjolaan kaukaa kansainvälisestä seminaarista.

Elyläiset aikovat levittää tänä talvena Oulun seudun jalkakäytäville ja pyöräteille suolattuja puulastuja. Maustettu puutavara tuo pitoa pintaan eikä sepelin tavoin riko pyörän kumeja eikä lemmikkien tassuja.

Saattaa hyvinkin toimia.

Se hieman kummastuttaa, että idean lisäksi kokeilun pääraaka-aine on tuontitavaraa. Puulastut rahdataan tänne metsien luvattuun maahan Alpeilta asti, Sveitsistä. Miksi mennä merta edemmäs kalaan?

Moniin asioihin ratkaisu voi löytyä lähempää kuin lähin puhelin. Yhden sellaisen tarjoilee hiljattain ilmestynyt pamfletti Hakata vai säästää, jonka ovat kirjoittaneet ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi ja metsäviestinnän asiantuntija Hannes Mäntyranta.

Ilmastonmuutos on vakava ongelma. Tästä ollaan yhtä mieltä. Mutta siihen yksimielisyys loppuukin. Torjuntakeinoista kiivailtaessa on unohtunut se ilmiselvin ratkaisu: metsät.

Metsien biomassan kasvattaminen olisi helppo keino globaaliin hiilidioksidiongelmaan. Maailmasta löytyy suuria alueita, jotka voitaisiin palauttaa metsiksi, ja samalla saada aikaan merkittävä hiiltä ilmakehästä imuroiva nielu. Se olisi ekotehokasta eikä maksaisi paljon.

Metsät toimivat toki hiilinieluna jo nyt – muutenhan tilanne olisi paljon pahempi. Euroopassa ne sitovat kymmenesosan unionin fossiilisista hiilidioksidipäästöistä ilman sen kummempia ilmastopäätöksiä. Metsänielun merkitys hiilitaseelle on suurempi kuin se, mitä unioni on saanut aikaan tukemalla tuulivoiman, aurinkoenergian ja biopolttonesteiden käyttöä.

Mikä kiinnostavinta, metsäkakkua voi samalla sekä syödä että säästää. Hakkuita ei tarvitse lopettaa ilmastotalkoiden takia. Kun metsien kasvu vauhdittuu, niitä voidaan hakata ja silti ne sitovat yhä voimakkaammin hiiltä.

Näin on paikoin jo tapahtunut. Esimerkiksi Suomessa metsiin on varastoitunut jo pitkään entistä enemmän hiiltä, vaikka satoa on korjattu ahkerasti. Puuston määrä on lisääntynyt 40 vuoden kuluessa yli 40 prosenttia. Samanaikaisesti metsää on hakattu nykyisen puuvarannon verran, yli kaksi miljardia kuutiometriä.

Hiilinielun voima ei ole perustunut metsäpinta-alan vaan biomassan lisääntymiseen: suomalaismetsissä on aiempaa enemmän ja järeämpiä puita. Selityksiä on kaksi: järjestelmällinen hoito ja ilmaston lämpeneminen.

Meillä metsät kasvavatkin kohisten: 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Se on tuplalukema 50 vuoden takaiseen.

Kirjasessa laskeskellaan, että metsittämällä, fiksuilla hakkuilla, metsien tihentämisellä ja puuston järeytymisellä voisi hoitaa noin neljäsosan maailman ilmastotalkoista. Suomella olisi näissä osaamista vaikka muille jakaa.

Idea kuulostaa jopa liian helpolta – ja samalla houkuttelevalta. Ilmasto-ongelman kellistämiseksi tarvitaan kaikki mahdolliset keinot. Myös ne simppelit.

p.s. 35 vuotta, eikä suotta. Hyvää lukuvuotta 2015 juhlivan Tiede-lehden seurassa!

Kommentit (9)

George Hanson
Liittynyt13.11.2014
Viestejä1558
SamBody

"Ilmastonmuutos on vakava ongelma. Tästä ollaan yhtä mieltä."

Päätoimittajan uskontunnustus.

Jos on Tiede-nimisen lehden päätoimittaja, ei ole pahitteeksi jos on tieteellisten näyttöjen kanssa samaa mieltä. Ei se toki ole välttämätöntä, mutta päinvastaisuus taas pienentäisi uskottavuutta.

 

SamBody
Liittynyt3.5.2008
Viestejä6163
George Hanson
SamBody

"Ilmastonmuutos on vakava ongelma. Tästä ollaan yhtä mieltä."

Päätoimittajan uskontunnustus.

Jos on Tiede-nimisen lehden päätoimittaja, ei ole pahitteeksi jos on tieteellisten näyttöjen kanssa samaa mieltä. Ei se toki ole välttämätöntä, mutta päinvastaisuus taas pienentäisi uskottavuutta.

 

Jos on duunissa HSn lasipalatsissa, ei ole pahitteeksi jos mielipiteet myötäilevät ylimmän kerroksen heebojen agendaa. Ei se toki ole välttämätöntä, mutta päinvastaisuus taas suurentaisi pallin keinahtelutodennäköisyyttä.

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

George Hanson
Liittynyt13.11.2014
Viestejä1558
SamBody

Jos on duunissa HSn lasipalatsissa, ei ole pahitteeksi jos mielipiteet myötäilevät ylimmän kerroksen heebojen agendaa. Ei se toki ole välttämätöntä, mutta päinvastaisuus taas suurentaisi pallin keinahtelutodennäköisyyttä.

Näinkin varmasti on.

Senpä vuoksi onkin ilahduttavaa, että "yläkerran heebot" ovat tässä asiassa tieteellisesti katsoen oikeilla jäljillä.

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä41802

Tietäminen korvaa luulemista, hyvä.

Tutkijoiden joululahja Euroopalle: kasvillisuus sitookin yli 100% enemmän hiilidioksidia vuodessa kuin luultiin

Euroopan kasvillisuus sitoo vuosittain runsaasti enemmän hiiltä kuin mitä aiemmin on laskettu, NyTeknik kertoo. Tulokset perustuvat uusiin satelliittimittauksiin.

Saksalaisten Bremenin yliopiston ja Max Planck -instituutin tutkijat yhteistyössä useiden ulkomaalaisten kollegoiden kanssa analysoivat eurooppalaisen Envisat-satelliitin Sciamachy-tutkimuslaitteen ja japanilaisen Ibuki-kaukokartoitussatelliitin mittaamaa hiilidioksididataa.

Analyysin tulos oli, että Euroopan metsät sitovat noin miljardi tonnia hiilidioksidia vuodessa. Tämä on yli 600 miljoonaa tonnia enemmän eli yli tuplamäärä siihen verrattuna, mitä hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on aiemmin arvioinut.

http://www.tekniikkatalous.fi/talous/tutkijoiden+joululahja+euroopalle+kasvillisuus+sitookin+yli+100+enemman+hiilidioksidia+vuodessa+kuin+luultiin/a1039046

Jukka Ruukki: Euroopassa ne sitovat kymmenesosan unionin fossiilisista hiilidioksidipäästöistä ilman sen kummempia ilmastopäätöksiä. 

Perustuuko tämä lukusi IPCC arvioon? Jos perustuu niin todellisempi luku olisi yli 20% ?

Mikä on laskelma suomen osalta; suomen hiilidioksidipäästöt versus suomen metsien hiilinielu?

Suomi maailman kymmenenneksi metsäisin maa

MAAPALLON maa-alasta 30 prosenttia eli 39 miljoonaa neliökilometriä on metsien peitossa. Metsät ovat kuitenkin jakautuneet hyvin epätasaisesti. Laajempia vyöhykkeitä muodostavat oikeastaan vain pohjoisen havumetsät sekä päiväntasaajan seudun sademetsät.

Moni jo varmaan ihmettelee, miksei metsistään tunnettua Suomea ole mainittu vielä kertaakaan. Tähän kuten moneen muuhunkin pätee sääntö, etteivät määrätilastot tee oikeutta pienille maille. Suomen lähes 220 000 metsäneliökilometriä riittävät kuitenkin rankingin 29. tilalle, kun maamme kokonaispinta-alansa puolesta yltää vasta sijaluvulle 64.

Metsien osuus maa-alasta 2000 (taulukko Excel-muodossa)

Suomen asema metsämaana kohenee olennaisesti, kun suhteutetaan metsäalan osuus koko maapinta-alaan. Nyt sijoitumme 72 prosentilla maailman valtioiden joukossa sentään kymmenenneksi. 

http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_01_03_metsat.html

Raspu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä13878

Itseasiasa pitäisi olla laki että jokaiseen kaupunkiin pitää istuttaa yksi puu yhtä asukasta kohden.

Sitäpaitsi metsät on kivoja, niistä hyötyy kaikki. Nippelitieto ei sinäsä kiinnosta mutta periaatteessa kannatan kaikkea metsittämistä koska metsiä kuitenkin jossain toisella puolen palloa hakataan maan tasalle tiuhaa tahtia.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1716

Varsinkin taimikkoa uhkaavat monet tekijät, muun muassa hirvet 3,3 miljoonalla eurolla ja myyrät kahdellakymmenellä miljoonalla eurolla vuodessa.

Myyrät eivät kuitenkaan aiheuta niin paljon päävammoja kuin hirvet, joista neurokirurgi totesi radiossa, että hirvet pitäisi hävittää..

http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/alalce-n.htm

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/myyr%C3%A4-tekee-hirve%C3%A4-pahempia-tuhoja-1.40108

tammukka
Liittynyt9.5.2010
Viestejä4060

Miksihän NASA ja NOAA eivät palkkaa tätä Sampojua töihin kun se tietää nämä maapallon ilmastoasiat niin valtavan hyvin. Ei kannata haukkua lehden toimittajia kun itse nielee kaiken paskan mitä denialistisivuilta lukee.

Aweb
Liittynyt16.3.2005
Viestejä41238

Jukka Ruukki. Jos Suomen metsissä on enemmän ja jämerämpää puuta "aiempaa enemmän", niin miksi tällaiset kaikkein harvinaisimmatkin kohteet täytyy välittömästi hakata:

https://metsablogi.wordpress.com/2015/01/16/armeijan-kaytosta-vapautui-harvinaislaatuista-vanhaa-metsaa-metsahallitus-avohakkaa-valittomasti/

Ja jos noin todella on, miksi puuston hakkuisiin riittävää ikää koko ajan lasketaan? Vai onko niin, että se nykyisin on poistettu jo kokonaan...

Sinällään olen kyllä samaa mieltä kanssasi metsittämisestä. Ihme ettei siihen konstiin ole ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo tartuttu.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Kuva: Wikimedia Commons, U. S. Fish and Wildlife Service.
Kuva: Wikimedia Commons, U. S. Fish and Wildlife Service.
Kuva: Wikimedia Commons, U. S. Fish and Wildlife Service.
Kuva: Wikimedia Commons, U. S. Fish and Wildlife Service.

Paikallisyhteistyö on toiminut vesiensuojelussa. Miksei susien?

Kuvitellaan tilanne: nuotiotulille istahtaa joukko maakunnan miehiä, kokeneita erämiehiä kaikki. Heitetään ilmoille kysymys: sopiiko susi Suomen luontoon? Vastaus tulee kuin pyssyn suusta: Totta kai sopii! Siirtoistutettuna maan alle. Mielellään parin metrin syvyyteen.

Susi on eläin, joka herättää harvinaisen paljon tunteita. Skaala vaihtelee sokeasta vihasta ja salametsästyksestä kiihkeään puolustamiseen. Susi myös jakaa kansaa. Ylen tänä vuonna tekemän arvokyselyn mukaan kansalaiset ovat jyrkän erimielisiä kolmesta asiasta: homoliitoista, ruotsin kielen asemasta ja susien metsästyksestä.

Mikä sudessa pistää vihaksi? Se tappaa karjaa, kotieläimiä ja kilpailee saaliista metsästäjien kanssa. Erityisen paljon pahaa verta herättää susien taipumus tappaa koiria. Pihavahdin tai hirvikoiran haukku on joillekin yksilöille yhtä vastustamaton kutsumerkki kuin vellikello muinoin. Syömään! Kun paras kaveri raadellaan palasiksi, metsämiehen on vaikea antaa sitä anteeksi.

Vihaa yleisempää on pelko varsinkin niillä paikkakunnilla, joille sudet ovat vasta asettuneet. Pelko on syytä ottaa vakavasti, vaikka faktojen valossa karhu ja hirvikin ovat sutta vaarallisempia ihmiselle.

Tunnustan. En itsekään jättäisi pientä lasta yksin pihalle susialueella. Susi kantaa harteillaan historiasta tiedettyä lapsensurmaajan taakkaa. 1800-luvulla laji hävitettiinkin koko maasta.

Taas susi haluttaisiin häätää Suomesta – tai ainakin rajoittaa sen levinneisyys Ranuan eläinpuistoon.

Enää se ei onnistu. Susi on Euroopan unionin suojeluksessa. Sen sijaan sitä on opittava sietämään. Vahinkosudet ja arvaamattomasti käyttäytyvät yksilöt on kuitenkin syytä hävittää. Se ei ole tappio susikannan suojelulle, kirjoittaa petotutkija Ilpo Kojola Tiede-lehden uudessa vierasblogissa.

Susialueilla asuvien ihmisten suhdetta petoihin on tutkittu monessa maassa. Yksi viesti on ylitse muiden. Viha ja oman käden oikeus kumpuavat omista kokemuksista, turhautumisesta ja vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Suden suojelu ei voi onnistua, ellei paikallisten asukkaiden ääni kuulu päätöksenteossa. Paikallisyhteistyö on toiminut vesiensuojelussa. Miksei susien?

Kommentit (4)

käyttäjä-4665
Liittynyt26.7.2014
Viestejä11

Pyreneittenkoira on sutta suurempi.

Aitaa suomalainen uusavuton poropeukalo ei osaa rakentaa karjansa tai koiriensa suojaksi.

 

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1716

Muistan, kun yöllä jouduin kävellen kulkemaan monen kilometrin matkan talvista metsätietä 50-luvulla Heinävaarasta Kiihtelykseen. Sudet ulvoivat. Ainakin luulin ulvojien olevan susia. Suunnittelin kaikenlaisia selviytymisstrategioita susien tai yksittäisen suden hyökkäyksen varalle, mutta tappion todennäköisyys oli joka tapauksessa ilmeinen. 

Jo kansakoulussa oli kerrottu, kuinka susi vei lapsen pihalta.

Toisaalta, sudethan voivat tiettävästi toimia emoina hylätyille ihmislapsille kuten Amalalle ja Kamalalle ja ehkä myös Romulukselle ja Remukselle:

https://www.google.fi/#q=amala+ja+kamala

https://www.google.fi/#q=romulus+ja+remus

Yksittäinen susi voi myös käyttää ihmisiä hyväkseen esim. ruoan saannissa ja jopa kesyyntyä. Kesyyntyminen tapahtunee samaan tapaan kuin kuuluisassa kirjassa ja siitä tehdyssä elokuvassa

https://www.google.fi/#q=tanssii+susien+kanssa

Kyllä joskus huskya paijatessa tuntuu, kuin paijaisi hyvin itsensä kontrolloivaa sutta. Kerran eräs husky näki, kun toinen iso  koira kiusasi pientä, takkuista koiraa. Husky päätti rankaista isoa koiraa, ja olisi varmaan rankaissut ankarasti, ellei huskyn isäntä olisi tullut ja kaulapannasta vetänyt koiransa ison koiran päältä pois.

Major_Breakthrough
Liittynyt13.3.2017
Viestejä13384

Susi on kesyyntynyt muutamissa tapauksissa myös meidän aikanamme.

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

Kuva: Wikimedia Commons.
Kuva: Wikimedia Commons.

Mitä me pelättiin ennen, kun ei ollut punkkeja?

Jos tiedotusvälineitä on uskominen, vaarallisinta Suomen kesässä 2014 eivät ole viina ja väkivalta vaan Ixodes ricinus -punkkipuutiaiset. Ne iskevät salakavalasti, levittävät ikäviä tauteja ja jopa tappavat. Heikkohermoisimmat eivät enää uskalla astua jalallaan luontoon.

Todellisuudessa borrelioosi ja muut puutiaiskauhut ovat olleet seuranamme vuosikymmeniä, mutta silti väki on melko hyvin pärjännyt. Esimerkiksi Ahvenanmaalla, jota pidetään pahimpana tautihautomona, asukkaista 85 prosenttia on tutkimusten mukaan saanut puutiaisen puremia, moni lukuisiakin. Elossa ovat edelleen.

Se on totta, että borrelioosi- ja puutiaisaivokuumetapaukset ovat lisääntyneet Suomessa ja kaikkialla Euroopassa. Sama koskee mönkijää itseään. Ilmaston lämpeneminen luo sen levittäytymiselle ihanteelliset olot.

Silti tautisen punkin puremasta sairastuminen on edelleen sattuman kauppaa, ja vain pieni osa tartunnoista johtaa oireisiin. Tutkijoiden tekemien laskelmien perusteella Ahvenanmaalla aivokuumeen saa vasta, kun on ruokkinut ihollaan tuhat puutiaista. Sitä voi sanoa käänteiseksi lottovoitoksi. Jos ei uskalla luottaa onnettareen, voi aina turvautua puutiaisaivokuumeelta suojaavaan rokotteeseen.

Hysterian lietsonnan hienostuneinta muotoa edustavat tiedotusvälineiden julkaisemat kuntakohtaiset punkkikartat. Niiden avulla voi kuulemma välttää kotiseudun tai kesälaitumien tautisimmat paikat.

Suhtaudun punkkikarttoihin kuten savolaiseen sääennusteeseen: Suattaapi tuo olla nuinnii – vaan suattaapi se olla toisinnii. Tietämys punkkien levinneisyydestä on edelleen aika olematonta. Vielä hatarampia ovat arviot siitä, kuinka suuri osa kantaa borreliabakteeria tai aivokuumevirusta. Leimakirveen heiluttelun riski on suuri. Joillakin punkkikarttojen synkiksi maalaamilla Ahvenanmaan saarilla ei ole tavattu aivokuumetta kymmeniin vuosiin.

Jos haluaa pelätä, Suomesta löytyy paljon pöpelikköä vaarallisempia paikkoja. Toisin kuin punkkikeskittymät, ne tiedetään aika tarkkaan, koska ne on merkattu.

Suojateillä tapahtuu loukkaantumisia käytännössä joka päivä ja kuolemaan johtavia melkein yksi kuukaudessa. Tietä ylittävä hirvi törmää autoon kohtalokkain seurauksin hieman harvemmin, mutta silti turhan usein. Ja lähes aina hirvivaaramerkin kohdalla.

Borrelioosi-hysteriasta lisää Tuomas Aivelon blogipostauksessa.

Kommentit (2)

syytinki
Liittynyt18.8.2008
Viestejä9307

Taas oikein hyvä ja asiaan (melkein) pureutuva teksti.

Mutta, mutta. Putosiko päätoimittaja omaan ansaansa. Juttu sanahötöstä oli myös ehtaa tekstiä, mutta mites nyt.

Jutussa kerrotaan tai mainitaan: "Ilmaston lämpeneminen luo sen levittäytymiselle ihanteelliset olot". Punkista (ei musiikkilaji) siis kyse.

Tuo "ilmaston lämpeneminen" on nykyisin klisee, jota käytetään joka paikassa vaikka todisteet ovat enimmäkseen varsin heikot.

Epäilen, että punkin leviämisen syyt eivät välttämättä johdu ilmastosta. Nykyisinhän joka paikka rehottaa. On puskaa ja heinikkoa, jota punkit tarvitsevat. Ennen lehmät ja lampaat pistivät sellaiset poskeensa - punkkeineen. Matkustaminenkin on yleistynyt.  

Yki Työmiehenhiki
Liittynyt9.2.2014
Viestejä4

"Esimerkiksi Ahvenanmaalla, jota pidetään pahimpana tautihautomona, asukkaista 85 prosenttia on tutkimusten mukaan saanut puutiaisen puremia, moni lukuisiakin. Elossa ovat edelleen"

Juu mutta jospa ahvenanmaalaisten käyttäytyminen johtuukin aivokuumeesta  :o)

Seuraa 

Totta toistaiseksi

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja, joka poistaa varmistimen kuullessaan sanan tieteellisesti todistettu. Hän jakaa pääkirjoituksensa tässä blogissa.

Teemat

Blogiarkisto