Vanhat uskomukset eivät tahdo karista, vaikka tiede saisi selville mitä.

Muistaako joku vielä 1960-luvun kuumimman ruokaskandaalin?

Näin siitä riimiteltiin: ”Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne lyödään Suvikultaan.” Tai: ”Ennen Paasivaaran rinteillä juoksenteli kissa, nyt se tulee kotiin margariinipaketissa.”

Kohu leimahti liekkeihin helmikuussa 1961, kun Uusi kuvalehti väitti, että margariinin raaka-aineena käytetään eläinten raadoista keitettyä rasvaa. Rasvakeittimeen kipataan sorkat, nahat, kaviot, hännät, pääkallot, sarvet ja siinä sivussa puolimädät jänisten, koirien ja kissojen raadot.

Lehden haastattelemat teuraskeittämön työntekijät kertoivat kauhutarinoita eläinjätelasteista, joissa kuhisi matoja kuin muurahaisia pesässä. Raatorasvaa kuljettavien kuorma-autojen oli nähty kaartavan Paasivaaran margariinitehtaalle Helsingin Herttoniemeen.

Tikun nokkaan joutui kansainvälinen elintarvikejätti Unilever, joka omisti margariinitehtaan. Unileverin maine oli jo aiemmin rapautunut rasvaskandaaleissa Saksassa ja Hollannissa. Uuden kuvalehden artikkeli heitti rasvaa kyteviin liekkeihin. ”Syömmekö jalostettua saastaa? Keinotteleeko ulkomainen margariinitrusti suomalaisten terveydellä?”

Meijeriteollisuus otti kohusta kaiken irti. Margariinin levittäminen leivän päälle oli vähintäänkin epäilyttävää. Voita markkinoitiin aitona ja oikeana luonnontuotteena.

Mirrinraatoja tai ei, voin myynti kasvoi, ja margariinin käyrät painuivat alamäkeen. Keskustelu ei ottanut laantuakseen. Kattia kanssa. ”Kissamargariini” puhutti pari vuotta lehdistössä ja oikeussaleissa.

Samalla meni kasvimargariinien maine pitkäksi aikaa. Eikä se taida olla tahraton vieläkään. Ainakin iäkkäämpi polvi epäilee yhä, mahtaako margariini olla kelpo tavaraa.

Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään, sanoo sananlasku. Se sopii tähänkin. Ei auta vaikka kuinka todistaisi, että nykymargariini valmistetaan kasvirasvoista eikä raadoista. Legenda elää.

Syy löytyy korvien välistä. Ihmismielen on hankala kääntää takkia. Kerran koettu ja opittu istuu lujassa.

Uskomme herkästi ensimmäisen kuulemamme tiedon ja pitäydymme siinä. Uusi ei mene perille, koska ihmisellä on suuri tarve löytää vahvistusta omille käsityksilleen. Mieli hylkii vastakkaisia viestejä.

Psykologisissa tutkimuksissa on huomattu, että koehenkilöt vähättelevät todisteita, jotka haastavat omia käsityksiä. Ne tulkitaan aivoissa epäluotettaviksi tai sattuman aiheuttamiksi.

Mikä avuksi? Heittäytyminen. Kannattaa altistaa itsensä vastakkaisille näkökulmille ja mielipiteille. Lue ja kuuntele erilaisia ääniä. Oman kuplan ulkopuolelle astuminen voi tuulettaa käsityksiä. Ei ole häpeä muuttaa mieltä. Se on merkki analyyttisyydestä.