Tässä viime viikon haastatteluja ja muuta satoa.

Viime viikon aikana teimme tutkimusta avaruuden eri aiheista, haastattelimme asiantuntijoita ja mentoreita sekä etsimme tietoa eri lähteistä. Mietimme, onko tieto luotettavaa, ja kirjoitimme muistiinpanoja aiheesta. Kokeilimme myös muutamia avaruuden tutkimusohjelmia ja pelejä tietokoneilla.

Viikon mentoreina toimivat Kirsi Ikonen ja Markus Battarbee ja ohjaajana Sara Peltola. Tettiläisiä olivat Annu Suontakanen, Henna Pöyry ja Pinja Kuha Anttolasta sekä Miika Manninen Äänekoskelta. Muutama asiantuntijakin oli mukana TETissä haastateltavana.

Etsimme vastauksia mm. näihin kysymyksiin: Mitä on tiede? Millaista viikon aiheeseen liittyvää materiaalia löydät Tiede-lehden sivuilta ja nettiarkistosta? Miten revontulet syntyvät? Mikä on HR-kaavio? Etsimme tietoa myös tähtitieteilijän työstä, tähdistä, maahan putoavista satelliiteista ja Suomen tähtitieteen historiasta.

Tällä viikolla tutkimme siis seuraavia aiheita: revontulet, maahan putoavat satelliitit, tähtien elinkaari, HR-kaavio, suomalaisen tähtitieteen historia, spektriviivat, valon aallonpituus ja valon sironta ilmakehässä.

Tässä osa siitä, mitä saatiin selvitettyä aiheista:

Revontulet

Revontulet ovat maapallon napa-alueilla näkyvä öinen valoilmiö.
Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varattujen hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään. Auringosta virtaa jatkuvasti avaruuteen varattuja hiukkasia, tätä hiukkasvirtaa kutsutaan aurinkotuuleksi. Hiukkasia pääsee aina jonkin verran sisään magnetosfääriin (avaruuden osa, johon taivaankappaleen magneettikenttä vaikuttaa dominoivasti). Hiukkaset joutuvat magnetosfäärin pyrstöön, joka on aurinkotuulen takia pitkälle venynyt magnetosfäärin osa. Siellä ne saavat lisäenergiaa ja vauhtia jatkaa matkaa revontuliovaaleihin. Hiukkasia virtaa magneettikentän ohjaamana maapallon magneettisia napoja ympäröiviin revontuliovaaleihin.

HR- kaavio

Hertzsprungin–Russellin kaavio eli HR-kaavio (myös HR-diagrammi, -diagramma) on tähtitieteessä käytetty kaavio, jossa pystyakselina on tähden valovoimaa ja vaaka-akselina tähden lämpötilaa kuvaava luku. HR-kaavion kehittelivät astronomit Ejnar Hertzsprung ja Henry Russell vuonna 1913.

Valon sironta ilmakehässä

Valon sironta on fysikaalinen prosessi, missä valo muuttaa suuntaansa kohdatessaan esteen tai tiheyden muutoksen aineessa, jossa se kulkee. Sironnan voimakkuus ja suunta vaihtelee mm. säteilyn aallonpituuden ja polarisaation sekä sirottavan kappaleen muodon ja koon mukaan. Sironta voi tapahtua hyvin erilaisista esteistä tai tiheysvaihteluista, esimerkiksi raosta, kuplasta liuoksessa, atomista, molekyylistä, alkeishiukkasesta tai kolloidista.

Otteita asiantuntijahaastatteluista:

Hennan haastattelu:
Esko Valtaoja,
avaruustähtitieteen professori
Turun yliopistossa.

Millainen kuva sinulla oli tähtitieteilijöistä ennen siihen alaan tutustumista?

– Ensimmäinen kuva minulla on tietysti selkeänä mielessä elokuvasta Muumipeikko ja pyrstötähti, kun muumit kipuavat torniin, jossa pitkäpartaiset tähtitieteilijät tutkivat taivaalla näkyviä tähtiä ja planeettoja. Kuvittelin silloin tähtitieteilijöiden valvovan koko yön ja nukkuvan päivät, mutta eihän se ihan paikkaansa todellisuudessa pidä.

Miikan haastattelu:
Pasi Nurmi,
tutkijatohtori
Turun yliopistossa.

Haluatko sanoa jotain tähtitieteestä kiinnostuneille nuorille?

– Tähtitiede voi tarjota hyvin haastavan tulevaisuuden tutkimuksen kannalta. Koska ala on hyvin pieni, työllistymistilanne voi olla haastava. Tutkimussuuntana erittäin mielenkiintoinen.

Millä tavalla voisit kuvitella tutkimuksesi eroavan 1930-luvun astronomian tutkimuksesta?

– Nykypäivän tähtitieteen tutkimus on oikeastaan astrofysiikan tutkimusta, eli tutkitaan fysiikan prosesseja, mitkä liittyy tähtitaivaan ilmiöihin. 30-luvulla oli pitkälti taivaanmekaniikan tutkimusta. Silloin luetteloitiin kohteita, mitä nykyään tutkitaan astrofysiikan keinoin.

Annun haastattelu:
Tiera Laitinen,
tutkija
Ilmatieteen laitoksessa.

Täytyykö omistaa jonkinlaisia erikoistaitoja, että pääsee tutkijaksi töihin?

– Synnynnäisiä erikoistaitoja ei oikeastaan tarvitse olla. Tutkijan työssä tarvitsee kylläkin pitkäjänteisyyttä, sillä työ ei edisty kovin nopeasti ja voi joskus olla todella hidasta. Aina ei myöskään välttämättä saada haluttuja tuloksia. On myös tärkeää omistaa ahkeruutta, jotta jaksaa tehdä työnsä loppuun asti mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta. Muut työhön tarvittavat taidot ja tiedot voikin sitten opiskella. Oman alan koulutus ja maisterin tutkinto pitää myös olla.

Millaisia laitteita käytetään revontulien tarkkailussa?

– Revontulien tutkimiseen käytetään revontulikameroita, joissa on kalansilmälinssi, Se mahdollistaa koko taivaankannen kuvaamisen yhteen kuvaan. Ilmatieteenlaitokselle on n. 6 kameraa eri puolilla Suomea. Kamerat kuvaavat automaattisesti öisin taivasta. Saaduista kuvista tehdään koosteita, ja sen jälkeen niitä analysoidaan. Kuvista pystytään esimerkiksi tarkastelemaan erilaisia revontulien muotoja ja niiden korkeutta.

Pinjan haastattelu:
Rami Rekola,
tähtitieteilijä.

Mikä on parasta työssäsi?

– Henkilökohtaisesti parasta työssäni on se, kun saa olla yksin kaukana kaikesta ja kaikista. Kun laitan esim. tunnin valotuksen päälle, niin minua ei tarvita vahtimaan observatoriolla, lähden ulos. Siellä on todella pimeää, hiljaista ja tuhannet tähdet näkyvät ylläni, näky on aivan mahtava, se on suorastaan uskonnollista.

Mikä on suurin saavutuksesi tähtitieteen alalla?

– Väitöskirjani on varmaan suurin näistä saavutuksista. Olen toki tehnyt paljon esitelmiä ja tutkimusjulkaisuja, mutta ne ovat paljon lyhyempiä juttuja. Mielisaavutukseni on kuitenkin se, kun saan kursseilla jakaa tietoa tähtitieteestä ihmisille, jotka eivät tiedä siitä miltei mitään.

Tästä meidän tutkimuksesta olisi hyötyä kenelle tahansa, joka on kiinnostunut aiheesta. Tutkimusta voi myös käyttää apuna, jos tekee itse esitelmäää tai muuta jostakin meidän tutkimuksen aiheista.

Jos voisimme aloittaa uudestaan maanantaista, varaisimme ainakin paremmat varustukset kuten mikit ja kuulokkeet. Yrittäisimme myös etsiä tietoa useammista lähteistä, ja ehkä hyödyntää enemmän kirjallisuutta.

Kysymyksiäkään ei jäänyt jäljelle, kun kaikki saatiin selville niin hyvin, mutta kaikki kuitenkin haluaisivat oppia vielä lisää viikon aiheista. Meillä kaikilla mukana olleilla oli tosi mukava viikko, joka tosin loppui kovin äkkiä. Ainakaan minä, Annu ja Henna emme todellakaan kadu tiedeTETiin lähtemistä!

Pinja, Anttola