Tämä on Maailmankaikkeutta etsimässä –blogin viimeinen merkintä. Olen päättänyt lopettaa koska koen, että tämän blogin kirjoittaminen osaltani rakentaa kuvaa Tiede-lehden blogeista tutkimukseen ja faktoihin pohjaavana foorumina ja täten legitimoi Marko Hamilon naapuriblogin Skeptikon päiväkirja skeptisyyden kaapuun verhottuja poliittisia näkemyksiä, erityisesti muukalaisvastaisuutta. Kirjoittamalla asiallisesti fysiikasta ja jättämällä puuttumatta Hamilon kirjoituksiin autan sellaisen kuvan syntymistä, että minä kirjoitan siitä, mitä tiede kertoo hiukkaskosmologiasta, Marko Hamilo taas siitä, mitä tiede kertoo maahanmuutosta, rasismista ja puoluepolitiikasta. (Tämä ei toki ole kattava kuvaus Hamilon blogin aiheista, eivätkä alla käsittelemäni ongelmat koske kaikkia hänen tekstejään.)

Ongelmana ei ole politiikasta kirjoittaminen. Tiede ja teknologia kytkeytyvät voimakkaasti poliittisiin kysymyksiin, ja toisaalta tutkimustiedon tuominen poliittiseen keskusteluun on tärkeää. Olen itsekin kirjoittanut politiikasta niin tieteen sisällä sukupuolten tasa-arvoon kuin tieteen ulkopuolisiin kysymyksiin liittyen, yleisesti ja joissakin esimerkkitapauksissa. Yhteiskunnallisiin kysymyksiin suoraan liittyvän tutkimuksen kohdalla kytkös politiikkaan on vielä vahvempi. Politiikka siis kuuluu tältä osin Tiede-lehden aihepiiriin.

Ongelmana on se, että Hamilo esittää blogissaan ideologisia lähtökohtiaan ja poliittisia kantojaan kuin ne olisivat tieteellisen neutraaleja tosiasioita. Journalismin pitäisi päin vastoin avata ideologioiden taustoja ja valottaa niiden suhdetta tosiasioihin. Erityisen ongelmallista tämä on siksi, että Hamilon kannat ovat muukalaisvastaisia ja hän perustelee niitä virheellisillä väitteillä.

Eräs vaihtoehto olisi ollut blogini käyttäminen Hamilon kirjoitusten korjaamiseen ja keskustelun suuntaamiseen terveemmille reiteille. Mutta vaikka poliittinen kirjoittaminen on tärkeää, haluan pitää blogini keskiössä oman alani eli fysiikan. Käsittelen nyt kuitenkin tässä jäähyväismerkinnässä yhtenä esimerkkinä Hamilon huhtikuista merkintää Väestötieteen paluu

Hamilo käsittelee merkinnässä väestönkasvuun ja väestöryhmien muutokseen liittyviä asioita, joista viimeinen on muslimien osuus Euroopassa. Hamilo peräänkuuluttaa ”kiihkoilematonta, faktapohjaista ja väestötieteellisesti validia keskustelua” jota ei käydä ”hyvin ideologisella tasolla” eikä ”vastapuolta leimaten” muslimien kasvavasta määrästä Euroopassa. Hamilon merkintä ja kommentit siihen näyttävät kiinnostavalla tavalla, miten Hamilo tällaisen keskustelun ymmärtää.

Hamilo kirjoittaa, että "Yhdysvaltalaisen Migration Policy Instituten ennusteen mukaan ainakin 20 prosenttia Euroopan väestöstä on muslimeita vuonna 2050". Hamilon kirjoituksessa ei ole linkkiä lähteeseen, eikä Hamilo vastannut kommenteissa esitettyyn pyyntöön lähteen antamisesta. Oletettavasti lähteenä on kyseisen instituutin (MPI) lehdistötiedote Muslim-State Relations in 21st-Century Europe: Recommendations for Successful Dialogue ja sen ohessa oleva raportti Integrating Islam: A New Chapter in “Church-State” Relations. Kyseisessä raportissa todella mainitaan, että ”Demographic trends are likely to push the total number of Muslims living in the European Union to over 20 percent by 2050”. Tämä ei kuitenkaan ole MPI:n ennuste, vaan MPI:n raportissa viitataan taloustieteilijä Karoly Lorantin raporttiin The demographic challenge in Europe.

Lorantin raportin kielenkäyttö on leimallista ja sillä on kyseenalainen ideologinen viitekehys. Eurooppalaiset ja muslimit esitetään kiinteinä erillisinä ryhminä, muslimeista käytetään sanaa ”rotu” ja Euroopassa olevien muslimien määrän pitäminen pienenä esitetään edellytyksenä eurooppalaisten henkiinjäämiselle. Tämän pohjalta olisi aiheellista tarkastaa raportin väitteet huolella ennen niiden siteeraamista. Tosiasiat ovat ideologiasta riippumattomia, mutta kaikki faktana esitetty ei sitä ole.

Mutta jos tarkastellaan vain raportin väestötieteellisiä väitteitä niitä kyseenalaistamatta, tukevatko ne MPI:n raportin sitaattia? Lorantin väestöryhmien osuuksia kuvaileva malli on, kirjoittajan omin sanoin, vain Excel-taulukko, josta voi laskea muslimien ja ei-muslimien osuuden EU:n väestöstä, jos laittaa sisään näiden väestönosien syntyvyyden sekä EU:hun muuttamismäärän. Lorantin mukaan luotettavaa dataa näistä suureista ei ole saatavilla, kyse on mielipideasioista, ja hän esittää erilaisia vaihtoehtoja. Lorant korostaa, että hänen lukunsa eivät välttämättä kuvaa todellisuutta eivätkä ole kattava katsaus erilaisiin mahdollisuuksiin. Valitsemalla korkea syntyvyys ja korkeat muuttoluvut muslimeille ja alhainen syntyvyys ei-muslimeille saadaan tietysti tulos, että edellisten osuus väestöstä kasvaa. Yksi Lorantin esittelemistä vaihtoehdoista on se, että muslimien osuus EU:n väestöstä kasvaa nykyisestä 4%:ta 20%:iin vuoteen 2050 mennessä. Toisin kuin MPI:n raportissa väitetään, Lorant ei esitä tätä vaihtoehtoa erityisen todennäköisenä. (Jos ollaan tarkkoja, Lorantin esittämä luku ei ole yli 20%, vaan pyöristyy ylöspäin 20%:iin, toisin kuin MPI:n raportissa lukee.) Päin vastoin, hän toteaa että se on epärealistinen, koska syntyvyysluku on oletettu turhan isoksi ja vakioksi ajassa, kun todellisuudessa syntyvyys laskee.

Lyhyesti sanottuna: Hamilon mainitsema väite ei ole MPI:n ennuste, MPI:n väite on erilainen kuin mitä sen siteeraamassa lähteessä sanotaan, lähde ei pyrikään antamaan yhtä ennustetta tulevaisuudelle ja siitä poimittu esimerkki on lähteessä erikseen mainittu epärealistiseksi.

Koska tarkkoja lukuja eri uskontokuntien syntyvyydestä Euroopassa ei ole eikä syntyvyyden kehitystä tai ihmisten muuttoa pystytä luo