Ranskalaissotilaat teloittavat espanjalaisia Francisco de Goyan maalauksessa Toukokuun kolmas 1808 (1812). Kuva: Prado/Wikimedia Commons
Ranskalaissotilaat teloittavat espanjalaisia Francisco de Goyan maalauksessa Toukokuun kolmas 1808 (1812). Kuva: Prado/Wikimedia Commons

Totuus tekee hyvää, vaikka onkin järkyttävää.

Haavoja, ruhjeita, irronneita raajoja, lasten hentoja verisiä ruumiita. Kauhua ja kuolemaa. Tätä on sota, mutta kerrotaanko sitä koskaan meille median katsojille sellaisena kuin se on? Mitä menetämme, kun emme oikeasti näe, mitä jälkeä tykit, pommit ja luodit tekevät ihmisruumiissa?

The Atlantic -lehden kuvakooste Gazan-hyökkäyksen alusta havahdutti ainakin minut. En ole suomalaisessa mediassa nähnyt tällaisia kuvia, jotka oikeasti itkettävät. Kuvat herättivät surua, mutta ne myös avasivat silmät. Tuli tunne, että minulle kerrankin kerrotaan todellisuudesta asioita, joita ei aiemmin ole kerrottu. Se on journalismin tehtävä.

Tajusin senkin, miten tärkeitä kuvat tiedonvälityksessä ovat. Kuvat ovat tapa kohdata kanssaihminen, joka sanallisessa uutisraportissa katoaa kirjaukseen uhrimääristä. Vaikka etäisyydet, uskomukset ja elämäntavat erottavat maapallon ihmisiä toisistaan ja vaikeuttavat samastumista, meillä on kuitenkin kaikilla sama haavoittuvainen ruumis, samat kädet ja jalat, sama tietoinen katse silmissä, sama kyky kärsiä ja tuntea kipua. Tämän voi kuva välittää meille.

Ihmisen ruumiillisuus on kuitenkin häivytetty taistelukentiltä niin kuin sen näemme median läpi. Kärsimyksestä kertovat kuvat ovat tutkimustenkin mukaan vähentyneet sotauutisoinnissa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Noora Kotilainen kirjoitti muutama vuosi sitten Ulkopolitiikka-lehdessä, että asevoimat ovat alkaneet enemmän säädellä sitä, mitä tiedotusvälineet voivat kertoa sodasta. Aikanaan Vietnamin-sodasta levisi raakoja kuvia, jotka nostattivat sodanvastaisuutta ja murensivat kotirintaman taistelutahtoa. Tätä harmitteli myös Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon. Sitä eivät armeijat enää halua.

Kärsimyksen piilottamiseen osallistuu myös media itse. Itsesensuuria on vanhastaan perusteltu sillä, että halutaan säästää yleisöä ja etenkin lapsia järkytyksiltä. Luulen, että pommin ruhjomien ihmisten kuvia vältellään myös perinteisen objektiivisuuden ihanteen nimissä. Kärsimyksen näkeminen näet panee liikkeelle tunteita ja nostattaa vastalauseita. Siksi kärsimys tuntuu olevan liian vahva argumentti kärsivän osapuolen puolesta, eikä sitä puolueettoman tiedonvälityksen nimissä haluta antaa. Osin tästä on kyse, kun emme näe Gazan lapsiuhreja tai niiden sivullisten ruumiita, joita Yhdysvaltain lennokit ovat surmanneet terroristeja jahdatessaan. Kärsimyksen näyttäminen olisi tuomitsemista, ja sitä tasapuolisuuttaan varjeleva journalisti ei halua tehdä.

Peittelyllä kuitenkin menetetään totuus sodasta ja journalismi epäonnistuu tiedonvälitystehtävässään.

Kommentit (26)

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä6488

Jos sodan kauheudet alettaisiin näyttää todellisina täytyisi samalla olla kyky esittää sota ja siihen johtaneet syyt hyvin objektiivisesti.

Yhdysvalloissa tämä onnistuu monessa kysymyksessä melko hyvin (en tarkoita tällä sitä etteikö sielläkin olisi vahvasti propagandaa suoltavia TV-kanavia). Tällöin siis on monta näkökantaa, joista media pyrkii antamaan kokonaiskuvaa ihmisille.

Suomessa ei onnistu. Ei onnistu koska asioiden taustoja valottavaa objektiivisuuteen pyrkivää journalismia on niin vähän. Osaltaan syynä pieni kansan koko, mutta myös konsensushakuisuus. Tällöin reaalisotakuvat Gazasta saisivat lähinnä aikaan sen, että vähän liioitellen pitäisi alkaa pelkäämään että joku hullu hyökkää tunnepuuskissaan kimppuun kun ostaa Israelilaisia appelsiineja.

BCK
Liittynyt9.7.2010
Viestejä6960

Tunnen etäisesti erään Suomessa asuvan palestiinalaisen miehen, jonka perheestä puolet on tapettu Gazassa. Miltähän mahtaisi hänestä tuntua nähdä kuvia omaisistaan kuolleena, kaiken kansan pällisteltävänä? Ehkei kovin hyvältä? Jos oma omaiseni tapettaisiin, tuntuisi varmaan pahalta nähdä hänen ruumiskuviaan netissä.

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1716

Sotaa tai muuta joukkotuhoa ajatellessa herää filosofinen ongelma, johon yritän antaa yhden ratkaisuyrityksen väittämättä lainkaan, että se on oikea tai että edes premissini ovat mielekkäät..

Ongelmani on: summautuuko kärsimys todella, vai onko esim. tuhannen ihmisen kärsimys kuitenkin vain yhden kärsimyksen suuruinen.

Jos näin on, niin esimerkiksi sadantuhannen sotilaan tai siviilin kärsimys ja/tai kuolema on yhtä suuri kärsimys ja/tai kuolema, kuin yhden, kenen tahansa heistä.

Samoin tuhannen hukkuminen esim. Titanicin haaksirikossa ei kosketa yhtään hukkuvaa tai kaipaamaan jäänyttä kovemmin kuin yhden hukkuminen tai kaipuu.

Tähän viittaa myös se, että usein kauhistelemme yhdelle tai muutamalle ihmiselle tapahtunutta onnettomuutta, mutta emme (tai monet meistä eivät) huomioi esimerkiksi kymmenen tuhannen ihmisen samana päivänä sattunutta nälkäkuolemaa..

.....

Suhtautuminen sotaan voi kyllä muuttua ikääntymisen myötä. Esimerkiksi itse olin innokas sotakoulutukseen osallistuja, mutta nyttemmin näen sodassa vain järjettömyyttä.

Vaikka pahaa tekevää vihollista onkin mielekästä vastustaa.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Sitä miltä tuntuu kranaattisateessa ja häirintäammunnan vietyä yöunet ei media voi esittää. Tuossa ovat ne sodan trautisoivimmat asiat, eivät silpoutuneet ruumiit, joita media tuo usein esille. Henkilökohtainen kärsimys on satuttavinta.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

Hakki
Liittynyt7.8.2014
Viestejä1

Jos ei jo ole liian myöhäistä, olisi ainakin korkein aika. Alkaa valitettavasti näyttää yhä todennäköisemmältä, että ainakin maanosamme ajautuu jälleen kerran sotaan. 

En jaksa uskoa, että reaali-informaatio paljoa enää auttaisi, mutta jäisipähän ainakin mahdollisuus väittää; me edes yritimme tämän idiotian estää.

Nobelaner
Liittynyt9.6.2011
Viestejä1767
aggris aggris
Samoin tuhannen hukkuminen esim. Titanicin haaksirikossa ei kosketa yhtään hukkuvaa tai kaipaamaan jäänyttä kovemmin kuin yhden hukkuminen tai kaipuu.

Siksi juurikin mitään ei saa määritellä kenenkään kokemuksen perusteella, koska se ei koskaan ole millään tavalla objektiivinen tai mitattava suure. Ainoa vaihtoehto on määritellä lineaarinen asteikko, jossa jokainen kuollut on saman arvoinen. Eli tuhat kuollutta on siis (absoluuttisesti) pahempi asia kuin sun yksi kuollut perheenjäsen. Miljoona kuollutta on absoluuttisesti pahempi asia kuin tuhat kuollutta. Mitään muuta järkevää mittaria ei voi olla. Eikä saa olla. Kenenkään oma tunne ei saa vaikuttaa asiaan.

Barbaari
Liittynyt4.10.2007
Viestejä13621

Onhan nykyään trendinä että sodasta käytetään uutisissa samaa kieltä mitä urheiluselostuksissa ainakin jenkeissä. Samaten sanat eivät kuvaa oikeaa tapahtumaa vaan esitetään siistimpänä, kuolleet kaatuneina, etsi ja tuhoamiset clean and sweeppinä. Sodasta löytyy kyllä snuffikuvia jos niitä alkaa hakemaan. Vaikka Reutersin valokuvavuosikirjoista yms mutta ruokapöytään tarjottavana iltauutisina ois melko ikävää.

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432

Niin, missä menee se totuuden ja verikuvilla mässäilyn raja?

Ja onko se raja sama kaikille?

Pitääkö myös ne empaattiset pakottaa katselemaan valokuvia silpoutuneista ruumiista?

Entä ne, joilla ei valokuvat silpoutuneista ruumiista tunnu missään? Eikö niitä kuvia juuri niille näytetä?

Anteeksi nyt vaan, mutta minusta tuntuu vähän tekopyhältä peräänkuuluttaa tuntumaa sodan todellisuuteen samalla kun katselee valokuvia kotisohvalta iPadilla.

Voiko täällä lintukodossa elävä koskaan tuntea sodan todellisuutta ilman että elää siinä itse? Mitä siinä realistiset kuvat auttavat? Eivät ne tuo sodan kauhuja yhtään lähemmäksi. Ne tuovat vain verisiä kuvia naaman eteen, joista herkimmät järkyttyvät ja voivat pahoin ja loput siirtyvät seuraavaan yhdellä sormen pyyhkäisyllä.

Ja entä sitten se seikka, että pitäisikö minun tuntea jättimäistä syyllisyyttä siitä, että olen syntynyt turvalliseen maahan? Miksi olisi väärin vain huokaista, että kävipä säkä kun en ole tuolla?

Ei sotaa oikeuteta tai tuomita sillä että katsellaan kotisohvalla kuvia. Ei se tuo sotaa ja sodan arkea yhtään lähemmäksi meitä. Mutta mitä sanoisitte, jos teidän ovikelloanne soitettaisiin ja siellä seisoisi ihminen, joka näyttäisi teille arpien kirjomaa olkapäätään ja sanoisi, että minut silpoi kranaatti, kiitos että päästit sisään?

Hämmentää.

Neonomide
Liittynyt23.6.2005
Viestejä14239
Vatkain
Niin, missä menee se totuuden ja verikuvilla mässäilyn raja?

Jos kyseessä on käsittelemätön kuvamateriaali, mitä mässäilyä siinä muka on?

Vatkain
Ja onko se raja sama kaikille?

Olihan tuollakin muutama kuva laitettu klikkauksen taakse, joten sen saa itse päättää haluaako nähdä todellisuuden omin silmin.

Vatkain
Pitääkö myös ne empaattiset pakottaa katselemaan valokuvia silpoutuneista ruumiista?

Ylipäätään pitäisin hyvänä asiana, jos otetaan periaatteeksi se, ettei kieltäydytä näkemästä todellisuutta kokonaisena, ilman esivalikointia. Veripaltun tervehdyttävää vaikutusta ei tulisi aliarvioida.

Vatkain
Anteeksi nyt vaan, mutta minusta tuntuu vähän tekopyhältä peräänkuuluttaa tuntumaa sodan todellisuuteen samalla kun katselee valokuvia kotisohvalta iPadilla.

Missä niitä sitten pitäisi katsoa? Oletko koskaan nähnyt kuolleen ihmisen ruumista? Minäpä olen.

Vatkain
Ja entä sitten se seikka, että pitäisikö minun tuntea jättimäistä syyllisyyttä siitä, että olen syntynyt turvalliseen maahan? Miksi olisi väärin vain huokaista, että kävipä säkä kun en ole tuolla?

Voi auttaa miettimään, kannattaako kuluttajana seisoa tietämättömänä ja tumput suorana esim. geneerisiä lääkkeitä valitessa (Israelin lääketeollisuuden tukeminen!). Ylipäätään pelkällä amygdalalla asioiden päättäminen ei ole järkevää, vaan kokemusten tuisi johtaa rikastuneeseen päätöksentekoon reaalielämässä uuden tiedon pohjalta.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Brainwashed
Liittynyt20.1.2013
Viestejä10433

On aikuisten ihmisten käsityskyvyn aliarvioimista, mikäli esitää sellaista, että sodan kauhuja ei pystyisi käsittämään katsomatta sotaan liittyiviä ns kauhukuvia.

Suurin syy maltillisempiin uutiskuviin lienee sellainen, että pyritään estämään lapsia näkemästä kaikkkea sotakauhun kirjoa ja siihen liittyviä.

Kyllä niitä mässäilykuvia voi kukin tahollaan katsella, mikäli niin haluaa.

Lisäksi sellainen seikka, että raja provosoivan propagandan ja inhorealististen kuvien julkaisemisessa valistusmielessä on yhtä häilyvä kuin veteen piirretty viiva.

Mikko Puttonen törmää mielellään uusiin näkökulmiin, mutta kestääkö mies kritiikin näkökulmiaan kohtaan?

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432
Neonomide
Vatkain
Niin, missä menee se totuuden ja verikuvilla mässäilyn raja?

Jos kyseessä on käsittelemätön kuvamateriaali, mitä mässäilyä siinä muka on?

Voipi siinä mässäilyä ollakin. Jos jonnekin on koottu vallaton galleria mätäneviä raajoja (rottengallerykö se oli nimeltään) niin kyllä minä sitä mässäilynä pitäisin. En siis puhu yksittäisistä ruumiskuvista uutisvirrassa, vaan joistain kootuista kauheuksista, joita meidän pitäisi nyt joukolla mennä seuraamaan.

Neonomide
Vatkain
Ja onko se raja sama kaikille?

Olihan tuollakin muutama kuva laitettu klikkauksen taakse, joten sen saa itse päättää haluaako nähdä todellisuuden omin silmin.

Ok. Itse en katsonut kuin muutaman kuvan alusta.

Neonomide
Vatkain
Pitääkö myös ne empaattiset pakottaa katselemaan valokuvia silpoutuneista ruumiista?

Ylipäätään pitäisin hyvänä asiana, jos otetaan periaatteeksi se, ettei kieltäydytä näkemästä todellisuutta kokonaisena, ilman esivalikointia. Veripaltun tervehdyttävää vaikutusta ei tulisi aliarvioida.

Mitä parantamista ne empaattiset tarvitsevat, jotka jo voivat pahoin ko. kuvista ja säälivät sodan uhreja? Jos tässä on tarkoitus herätellä ihmisiä kokemaan ja tuntemaan ne sodan kauhut, niin empaattiset ihmisethän ovat rintaman kärjessä. Mihin he sitä "tervehdyttävää vaikutusta" tarvitsevat kun heillä on jo se rality check kohdallaan?

Toisekseen "tervehdyttävän vaikutuksen" saaminen/hakeminen voi myös sairastuttaa. Niin mukavaa kuin se empatiakyvyttömistä tai ei-herkistä ihmisistä olisikin, niin kaikki eivät ole kuten he, vaan on olemassa myös herkkiä ihmisiä, jotka oikeasti järkyttyvät jopa kriisiterapian partaalle asti nähdessään kuvavirran lasten verisiä ruumiita. Mikä on se "tervehdyttävä vaikutus" tässä? Toisekseen, tuomitaanko nyt kaikki herkät ihmiset sanomalla, että heidän sietääkin kovettua? Eikö se "tervehdyttävä vaikutus" jää silloin saamatta?

Se, että itse kykenee säätelemään sitä, mikä on itselle sopiva määrä nähdä ja samaistua sotaan kuvien välityksellä ei ole kokonaisen todellisuuden näkemisen kieltäytymistä, vaan tervettä itsesuojeluvaistoa. Varmasti on niitä ihmisiä myös, jotka haluavat sulkea asioita mielestään, mutta kaikkien empatiakykyisten ihmisten leimaaminen sellaiseksi on hieman outoa. Empatia on ihmisen myötäsyntyinen kyky tai ominaisuus.

Joten kaikkiaan minulle jäi nyt hämäräksi tämä "veripaltun tervehdyttävä vaikutus".

Neonomide
Vatkain
Anteeksi nyt vaan, mutta minusta tuntuu vähän tekopyhältä peräänkuuluttaa tuntumaa sodan todellisuuteen samalla kun katselee valokuvia kotisohvalta iPadilla.

Missä niitä sitten pitäisi katsoa? Oletko koskaan nähnyt kuolleen ihmisen ruumista? Minäpä olen.

Miksi niitä pitäisi katsoa? Kuolema kuuluu elämään siinä kuin syntymäkin, mutta miksi pitäisi katsoa kuvia ruumiista? Jos taas puhutaan sotakuvista ylipäätään, niin minusta niitä saa ja voi kukanenkin katsoa missä huvittaa. Mutta peräänkuuluttaa jotain kollektiivista syyllisyyttä niiden kautta kun ihminen on turvassa ja hänelläl on kaikki hyvin on jotenkin tekopyhän oloista.

Neonomide
Vatkain
Ja entä sitten se seikka, että pitäisikö minun tuntea jättimäistä syyllisyyttä siitä, että olen syntynyt turvalliseen maahan? Miksi olisi väärin vain huokaista, että kävipä säkä kun en ole tuolla?

Voi auttaa miettimään, kannattaako kuluttajana seisoa tietämättömänä ja tumput suorana esim. geneerisiä lääkkeitä valitessa (Israelin lääketeollisuuden tukeminen!). Ylipäätään pelkällä amygdalalla asioiden päättäminen ei ole järkevää, vaan kokemusten tuisi johtaa rikastuneeseen päätöksentekoon reaalielämässä uuden tiedon pohjalta.

Tässä kyllä haluttiin herätellä ihmisten tunnereaktioita. Eikö näihin tunnereaktoihin kuulu nimenomaan se tunteminen? Sotkemalla rationaalisen päätöksenteon tällaiseen asiaan tekee itsestään juuri sen "kohteen", joille tällainen veripaltun katseleminen todellisuuspaon sijaan on varmasti tarpeen, mutta kuvitella muiden olevan kaltaisiaan on jotenkin suppeaa.

 

Empatiaa ja sympatiaa olemme pohtineet täällä: http://www.tiede.fi/keskustelu/36751/ketju/sympatia_ja_empatia
Ja yliempaattisen ihmisen tapaa katsoa maailmaa täällä: http://www.tiede.fi/keskustelu/4001531/ketju/yliempaattisuus

Kaikki kommentit ja näkemykset em. ketjuihin on tervetulleita!

Hämmentää.

pinklin1
Liittynyt7.1.2013
Viestejä3346

Jos kuvat autttavat ajattelemaan tarkemmin ja näin mahdollisesti välttämään sodan, kuvia ei ole turhaan näytetty.

Sepi
Liittynyt16.3.2005
Viestejä3265

Jo Colosseumilla aikoinaan viisaat hallitsijat valistivat hallintoalamaisiaan vihaamaan kaikenlaista brutaalia väkivaltaa järjestämällä julkisia teurastajaisia. Katsojia riitti kuten nykyisillä alan nettisivuillakin.

Epäilemättä valtaosa porukasta avaa karmeat sivustot vakain aikein ainoana pontimenaan tahto päivittää mielikuvat sodan ja muun järjettömän väkivallan seurauksista, jottei vahingossakaan tulisi edesauttaneeksi konfliktien syntymistä.

Eihän kukaan kai siellä huvikseen vieraile...

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä6488

Median tiedonvälityksen todellisuus:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014081018530271_ul.shtml

"Turisti haluaa nyt nähdä sotaa

Miltä tuntuisi syödä lounasta ja katsella samaan aikaan, kun Syyrian joukot moukaroivat kapinallisia?"

 

Armeijan aloittaminen videolla, jossa todella näytettäisiin mitä se glorifioitu murhaaminen on olisi mielestäni oikein paikallaan. Videon, jonka nähdessään puolet porukasta oksentaisi, toinen puoli laskisi allensa ja ne jotka eivät tekisi kumpaakaan lähetettäisiin psykopaatteina erikoisjoukkoihin.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Menee puuhrot ja paskat sekaisin. Sodan kokijan elämykset on eri kuin sitä kokemattoman sivullisen. Toisaalta kokija pelkää ja kärsii mutta toisaalta turtuu eikä tappaminen järkytä niin kuin luulisi. Kokemus voi olla kuin hyttysiä liiskaisi.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1716

Sota tuottaa kuolemaa, mutta mitä kuolema sitten on? Pikainen vastaus ei ehkä ole oikea. Pohdintaa varmaan täytyy siirtää..

Mutta onkohan yhden yksilön kuoleman aiheuttama menetys tälle yksilölle todella vähemmän kuin miljardin yksilön kuoleman aiheuttama menetys.

Ja onko miljardin kuoleman suru summautunut jonkun kannettavaksi? Eihän mene kauaakaan, kun uusi miljardi kuolemia on tosiasia. Tänäänkin kuolee aika monta; 50-luvulla tavattiin sanoa, että joka sekunti kuolee yksi kiinalainen. Nyt varmaan joka sekunnin kymmenesosassa kuolee ainakin yksi maailman ihminen. Ja joka minuutti varmaan kuolee yksi suomalainen.

Entä silvotut ruumiit ym. järkyttävä. Eivätkö ne ole pelkkää elotonta materiaa ja siinä asustavia bakteereja ym.  

Yksilön menettämistä suremaan jääviä ihmisiäkin on yleensä rajoittunut määrä, ja onko heidän surunsa juurikaan summautunutta? Kuka sitten olisi summatun surun kantaja?

Rakastetun johtajan kuolemaa voivat surra miljoonat ihmiset, mutta kuitenkin jokaisella on ainoastaan likimain oma surunsa. Summautuuko siis suru?

Hindujen pyhässä eepoksessa Bhagavad Gitassa hindujumala Krishna neuvoo hinduylimystä Arjunaa, joka ei haluaisi hyökätä kapinallisten serkkujensa johtamaa sotajoukkoa vastaan: "Lähde epäröimättä taisteluun, minä olen jo tappanut heidät".

scifi
Liittynyt18.3.2008
Viestejä91

Uutistiivistelmissä voidaan kaikkien muidenkin kauheuksien ja ilsoanomien tavoin myös sotauutisointi pyrkiä hoitamaan neutraalin järkevästi. Todetaan vain kaikkien ihmisten ihmisoikeuksien ja turvallisuuden tulleen uhatuksi uusimmissa valtiotason ongelmanratkaisuyrityksissä, niin ja niin monen ruumiin ja niin ja niin suuren yhteisöllisen tuhon verran.

Mitä tulee filosofisiin yrityksiin määritellä kuolema ja kuoleman laadullinen sekä määrällinen mittaus, niin tieteellä lienee esim. nykysuomessa jo käytännössä tämän hetkinen valta-asema kuoleman määrittelyyn, uskonnoilla ja muilla ideologioilla joissain muissa maissa. Vaikka kaikki ne määrittyvät lopulta filosofian kautta, oman ideologisen filosofiansa kautta. Pelkästään yhteisöllisestä näkökulmasta, suurempi kuolemien määrä lienee yhteisöä enemmän hajottavaa. Yksilötasolla taas kaikki riippuu yksilön näkökulmasta ja esim. kuolleiden yhteisöllisistä sidoksista kokijaan, lukumääristä riippumatta. Läheiset ovat ventovieraita läheisempiä, lukumääristä riippumatta.

BCK
Liittynyt9.7.2010
Viestejä6960
BCK

Tunnen etäisesti erään Suomessa asuvan palestiinalaisen miehen, jonka perheestä puolet on tapettu Gazassa. Miltähän mahtaisi hänestä tuntua nähdä kuvia omaisistaan kuolleena, kaiken kansan pällisteltävänä? Ehkei kovin hyvältä? Jos oma omaiseni tapettaisiin, tuntuisi varmaan pahalta nähdä hänen ruumiskuviaan netissä.

Tuo lainattu teksti oli kerännyt peräti seitsemän alapeukkua (ja myös yläpeukkuja).

Ihan uteliaisuudesta kysyisin, mistä moinen määrä alapeukkuja? Onko moitittavaa, että tunnen etäisesti erään palestiinalaisen miehen, onko moitittavaa, että kerron, että puolet hänen perheestään on tapettu, tai se, että pohdin miltä hänestä tuntuu, tai miltä itsestäni tuntuisi tuollaisessa tilanteessa? Vai jokin muu asia?

Rikoksen uhreista ei yleensä uutisoida niin, että näytetään esimerkiksi tapetun ihmisen kasvot uutisissa tai lehdissä. Hyvä, että heidän yksityisyyttään kunnioitetaan useimmissa tapauksissa. Miksi tapettujen ihmisten kasvoja olisi sen hyväksyttämäpvää näyttää silloin, kun on kyse sodasta tai terrorismista, tai valtioterrorista? 

Kosh
Liittynyt16.3.2005
Viestejä21228
BCK
BCK

Tunnen etäisesti erään Suomessa asuvan palestiinalaisen miehen, jonka perheestä puolet on tapettu Gazassa. Miltähän mahtaisi hänestä tuntua nähdä kuvia omaisistaan kuolleena, kaiken kansan pällisteltävänä? Ehkei kovin hyvältä? Jos oma omaiseni tapettaisiin, tuntuisi varmaan pahalta nähdä hänen ruumiskuviaan netissä.

Tuo lainattu teksti oli kerännyt peräti seitsemän alapeukkua (ja myös yläpeukkuja).

Ihan uteliaisuudesta kysyisin, mistä moinen määrä alapeukkuja? Onko moitittavaa, että tunnen etäisesti erään palestiinalaisen miehen, onko moitittavaa, että kerron, että puolet hänen perheestään on tapettu, tai se, että pohdin miltä hänestä tuntuu, tai miltä itsestäni tuntuisi tuollaisessa tilanteessa? Vai jokin muu asia?

En ole peukutellut itse kumpaankaan suuntaan, mutta arvelisin, että palstalla hengailee sen verran Israel-fanaattisia ihmisiä joille tällainen palestiinalaisten inhimillistäminen ei lainkaan sovi. Se, että joku edes ottaa puheeksi palestiinalaisten kärsimyksen Israelin toimien johdosta on monelle suora hyökkäys Israelia tai jopa heidän omaa uskontoaan ja arvomaailmaansa kohtaan. Fanatikot ovat omaksuneet Israelin propagandan muovaaman viholliskuvan, jossa palestiinalaiset ovat terroristeja, kaikki heidän kärsimyksensä palestiinalaisterroristien syytä ja niin edelleen. Tarkoituksella epäinhimillistetyn vihollisen käsittely muilla tavoin herättää tunneristiriitoja ja torjuntareaktioita.

Onhan se varmasti niin, että raskaista menetyksistä ja suuresta surusta toipumista ei välttämättä erityisesti auttaisi se, että törmää aiheesta muistuttaviin raakoihin kuviin, pahimmillaan vieläpä asiayhteyksissä joissa joku taho käyttää niitä omien tarkoitusperiensä pontimena. Toisaalta taas ihan henkilöstä ja tilanteesta riippuen voi nähdä jopa hyvänä asiana sen, että todellisia sodan julmuuksia tuodaan konkreettisesti esiin.

Kyllähän se kieltämättä on vaikuttavaa ja hyvin tunteisiin vetoavaa argumentointia, jos ottaa ja sanoo että "katsokaa, tässä on nelivuotiaan poikani silpoutunut ruumis, kranaatin ampui Israel". Sodan väkivaltaisen mielettömyyden ja kauheuden saa esille parhaiten ja jopa ainoastaan vain henkilökohtaisten inhimillisten tragedioiden kautta. Pelkillä numeroilla, faktoilla ja abstraktioilla pelaaminen tekee sodista isojen herrojen shakkipelejä - mikä tietysti voi olla joidenkin etuja palvelevaa, mutta tuskin esim. pasifismia tai rauhantekoa edistävää tiedotusta. Todellisten uhrien esiin nostaminen tuo julmuudet ja kauhut lähelle, inhimillistää tapahtumia ja saa ihmisissä aikaan tunnereaktioita, jotka auttavat muodostamaan realistisemman käsityksen sodasta.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kosh
Liittynyt16.3.2005
Viestejä21228

Mielestäni totuuden ymmärtäminen on tärkeämpää kuin henkilökohtainen mukavuudenhalu.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

BCK
Liittynyt9.7.2010
Viestejä6960

Kiitos selityksestä Kosh, tuo vaikuttaa uskottavalta. Ja toisaalta uskomatonta, että epäinhimillistäminen toimii noin voimakkaasti, ettei voi samastua siihen, että joku on menettänyt puolet perheestään, lapset, naiset ja vanhukset mukaanlukien.

 

 

 

scifi
Liittynyt18.3.2008
Viestejä91
BCK

Kiitos selityksestä Kosh, tuo vaikuttaa uskottavalta. Ja toisaalta uskomatonta, että epäinhimillistäminen toimii noin voimakkaasti, ettei voi samastua siihen, että joku on menettänyt puolet perheestään, lapset, naiset ja vanhukset mukaanlukien.

Yleensä voidaan samaistua liikaa ja yksipuolisesti. Totaalinen tunnekylmyys on asia erikseen. Raakoja kokonaiskuvia myös konfliktien uhreista pitäisi näyttää tasapuolisesti jos niitä pitää näyttää. Pelkkä tunteisiin vaikuttaminen ilman rehellistä järjellistämistä on tunteisiin vaikuttamista ja vähemmän järkevää toimintaa. Syyllistämisen pitäisi tapahtua yhtä objektiivisuutta tavoittelevasti kuin esim. luonnontieteissä joissa syyllistetään hiukkasia, maanjäristyksiä tai gravitaatioaaltoja yhä parempien mallinnusten ja ennusteiden toivossa. Sosiaalisina eläiminä ihmisillä on vahva taipumus tunteellisesti sitoutua voimakkaasti eli addiktoitua, hurmioitua ja fanatisoitua mistä tahansa itselleen ja sidosryhmälleen sopivan läheisestä asiasta. Puhuttelevana esimerkkinä esim. Maradona-kirkko, teini-idolit, kuntoiluvillitys, pörssikuplat, eri alojen ihmeitä tekevät saarnaajat ja gurut, jne..ilman natsikorttiakin. :) 

Järki on tunteiden kanavointia, hallintaa. Hyötykäyttöä. 

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432

HOX HOX HOX!!!

Tiina Raevaara bloggaa samasta aiheesta Suomen Luonnon sivuilla!

Miksi kuvia kärsimyksestä pitää levittää? Asia on minulle jatkuva dilemma. Moitin itseäni omasta suhtautumisestani. Toisaalta moitin niitä, jotka levittävät kyseisiä kuvia.
...
Kärsimyskuvan levittäjä ei usko, että ihmiset pyrkivät poistamaan pahan, jos he eivät ensin järkyty kunnolla. Levittäjä uskoo, että vain vahva tunnereaktio johtaa toimintaan.

http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/raevaara-katso-kuva-ja-kauhistu/

Hämmentää.

Seuraa 

Nojatuolifilosofian kenttäkokeita

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja, joka törmää mielellään uusiin näkökulmiin.

Teemat

Hae blogista