Seuraa 
Viestejä6665

Päätin avautua ihan yleisellä tasolla aiheesta, joka on ihmetyttänyt pitkään.

Lain mukaan öljyjätteet on hyödynnettävä sen ollessa teknisesti mahdollista (Valtioneuvoston päätös öljyjätehuollosta).

Samassa laissa kuitenkin kielletään kierrätysöljyn polttaminen alle 5MW laitoksissa, vaikka se olisi ympäristöystävällistä, tarkoituksenmukaista ja teknisesti mahdollista.

Nyt tilanne on se, että jostain Lapin perukoilta autokorjaamolta haetaan jäteöljyt kuorma-autoon ja ne kuskataan noin 1000 km päähän Jämsänkoskelle. Järkevintä olisi tietysti puhdistaa öljy paikan päällä ja käyttää se joko teräketjuöljyksi tai polttaa tarkoitukseen suunnitellulla polttimella.

Todellisuudessa lait, hyvävelijärjestelmät ja ympäristöviranomaiset ovat päättäneet, että ainoastaan hyvätveljet Ekokem ja Lassila&Tikanoja saavat öljyä polttaa ja tehdä sillä businesta.

Öljyjen puhdistaminen on varsin yksinkertaista ja siihen on saatavilla halpoja, valmiita laitteistoja, esimerkiksi http://www.dieselcraft.com/
Jopa tislauslaitteisto olisi melko helppo tehdä, jos vain lupa heltiäisi.

On olemassa myös kyseiseen tarkoitukseen suunniteltuja (kiellettyjä) polttimia: http://www.lanair.com/lanairproducts/index.php

Mikähän tässä mahtaa olla ideana? Tällä hetkellä puolet jäteöljystä kaadetaan maahan ja toinen puoli menee jätemonopolille, vaikka kyseessä on varsin arvokas ja helposti hyödynnettävä tuote.

Sivut

Kommentit (54)

Lurulude
Seuraa 
Viestejä248

Ekokemihän valitti jonkin aikaa sitten, että koska jäteöljyä käytetään nykyään raaka-aineena öljyteollisuudessa, he joutuvat käyttämään kallista polttoöljyä jätteiden polttamiseen.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Minä olen jo pidemmän aikaa harkinnut lisääväni dieselin sekaan moottoriöljyt. Pitää kuitenkin koettaa ottaa siitä pois musta väri. Jos saan kirkasta tuotetta niin sinne menee. Tankkiin. Suuttimet kiittävät, kun on voitelua.

Joskus kokeiluiässä 15+ läträsin mustan jäteöljyn kanssa. Rikkihappoa taisin lisätä ja jätin koeputkeen. Se laskeutui mustaksi sakaksi ja kirkkaaksi öljyksi. Joitakin viikkoja oli, mutta laskeutui. En muista mistä tuo hapon lisäys tuli, mutta noin se meni.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En ymmärrä miksei dieselin tankkiin voi sen jäteöljyä sekoittaa. Prosentuaalinen suhde on pieni parissa tankillisessa.

Öljy palaa kirkkaalla nokeavalla liekillä jossain sydänaineessa kuin kynttilä.

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
tietää
En ymmärrä miksei dieselin tankkiin voi sen jäteöljyä sekoittaa. Prosentuaalinen suhde on pieni parissa tankillisessa.



Jenkeissä on jopa (kuorma)autoja, jotka toimivat pelkällä kankaan läpi kaadetulla jäteöljyllä. Siinä tosin tulevat jo saastemääräykset vastaan ja periaatteessa tuon kieltäminen on ihan ymmärrettävää. Se taas ei ole ymmärrettävää, että puhdistettuakaan öljyä ei saa käyttää.

Noh, se mitä saa tehdä on eria asia mitä voi tehdä.. Öljylämmitteisen talon piipusta tuleva savu on tasan samanlaista, oli se VAPOlla tai jäteöljyllä käytetty.

Missä muuten on lakipykälä, joka kieltää separoidun tai fraktioidun jäteöljystä saatavan jalosteen käytön energiantuotantoon? Jos heitämme kirkasta, separoitua öljyä kaupallisen tonkan viereen, se näyttää ja tuntuu ja palaa tasan samalla tavalla.

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Bushmaster
Noh, se mitä saa tehdä on eria asia mitä voi tehdä.. Öljylämmitteisen talon piipusta tuleva savu on tasan samanlaista, oli se VAPOlla tai jäteöljyllä käytetty.

Olet erehtynyt. Suomessa ei noudateta fysiikan lakeja vaan Suomen/EU:n lakeja. Ristiriitatilanteessa viimeksi mainitut ovat voimassa.
Pieneksi ongelmaksi muodostuu, kuinka kerätä uskottavasti jäteöljyä korjaamoilta. Turvaliivi päälle, kypärä päähän ja kirjastokortti kaulaan roikkumaan, niin voi tehdä mitä tahansa?

Lyde19
Seuraa 
Viestejä5659

Nostetaanpa ikivanha ketju esiin kun on toisessakin ketjussa juttua.

Luin sellaisen kikan että likaisen öljyn voisi laittaa astiaan josta johtaa putkessa olevaa lampunsydänkangasta alempana olevaan säiliöön. Sitten vaan odotellaan niin alemmassa säiliössä on puhdasta öljyä.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä12329

Kaikista ekologisinta olisi kierrättää kaikki öljyt, eli puhdistaa ja uusiokäyttää,eikä polttaa, mutta koska ainakin suomessa kaikki kerätty jäteöljy poltetaan enivei, niin en pode huonoa omaatuntoa kun itsekin sitä jonkin verran poltan.
Suomen/EU:n lainsäädäntö ja pykälät tekevät öljynpuhdistamisen ja uusiokäytön vaikeiksi, vaikka tekniikka ja käytäntö ovat olleet olemassa niin kauan kuin öljyjäkin.
TI kotipuhdistaminen on toki sallittua, ja ainakin hypoidi öljyt (vaihteisto ja peräöljyt) ovat helpostikin puhdistettavissa uusiokäyttöön. Ennen maajussit vaihtoivat traktorin öljyt keväisin, ja laittoivat ylisille seisomaan seuraavaan kevääseen, jonka Ikana sakka uposi suurimmilta osin pohjalle - reikä/hana hieman pohjan yläpuolelta jonka kautta öljyt valutettiin, ja tuloksena useimmiten käyttökelpoista öljyä vielä yhdelle kaudelle.
Traktoreiden ja muitten käyttökoneiden laatuvaatimukset öljyjen suhteen ovat tänä päivänä kuitenkin jo sitä luokkaa, ettei tuota käytäntöä voi enää suositella, mutta vanhoissa mineraaliöljyllä voidelluissa koneissa voi tapauskohtaisesti käyttää itse puhdistettuja öljyjä, vaan nykyisin ovat öljyjen ja filttereiden hintataso suhteessa koneiden muutoinkin vaatimien huoltojen hintatasoon nähden sen verran edulliset, että kynnys plotrata öljyjen kanssa jossain tallin nurkassa lienee aika korkealla. Omiinkin vehkeisiin otan aina uutta öljybaarista, mutta en epäröisi ostaa nk. uusioöljyä kokeeksi, mikäli sellaista olisi saatavilla kilpailukykyiseen hintaan - sen myymisessä olisi tosin varmaankin samat ongelmat kuin uusiopinnoitettujen renkaiden kanssa, eli kuluttajien ennakkoluulot, joissa toki osin perää, mutta myös ns. iskostettuja käsityksiä, joiden tueksi ei aina löydy kunnon argumentteja.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä12329

Denzil Dexter kirjoitti:
Bushmaster
Noh, se mitä saa tehdä on eria asia mitä voi tehdä.. Öljylämmitteisen talon piipusta tuleva savu on tasan samanlaista, oli se VAPOlla tai jäteöljyllä käytetty.

Olet erehtynyt. Suomessa ei noudateta fysiikan lakeja vaan Suomen/EU:n lakeja. Ristiriitatilanteessa viimeksi mainitut ovat voimassa.
Pieneksi ongelmaksi muodostuu, kuinka kerätä uskottavasti jäteöljyä korjaamoilta. Turvaliivi päälle, kypärä päähän ja kirjastokortti kaulaan roikkumaan, niin voi tehdä mitä tahansa?

Tuo on totta. Korjaamolle lankeaa helposti sakot ja sanktiot mikäli ei ole esittää dokumentaatiota ns. kierrätykseen (miikä on valheellinen ja kaunisteltu terminologia tässä yhteydessä) toimitetusta jäteöljystä, jos on selvää että öljyn vaihtoa ja myyntiä suoritetaan.
Ekokemin äijät hierovat käsiään kun saavat ilmaista polttoainetta, ja joissain tapauksissa jopa maksun kun noutavat sitä.
Itse en maksa jäteöljyjen luovuttamisesta, ihan periaatteellisistakin syistä.

Jakob
Seuraa 
Viestejä1571

Brainwashed kirjoitti:
Kaikista ekologisinta olisi kierrättää kaikki öljyt, eli puhdistaa ja uusiokäyttää,eikä polttaa, mutta koska ainakin suomessa kaikki kerätty jäteöljy poltetaan enivei, niin en pode huonoa omaatuntoa kun itsekin sitä jonkin verran poltan.

Ekokemin nettisivuilta saa käsityksen että jäteöljyjä menisi uudelleenjalostukseen:

http://www.ekokem.com/fi/palvelut/kaytettyjen-oljyjen-kierratys/

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä12329

Ei jäteöljyjä niinkään jalosteta, vaan parhaimmassa tapauksissa se pystytään puhdistamaan uusiokäyttöön.
Tässä kohtaa on annettava risuja myös useimmille autokorjaamoille, jotka dumppaavat kaikki jäteöljyt samaan tynnyriin, jolloin siitä syntyvä soppa on nimensä mukaisesti jätettä, ja kelpaa vain poltettavaksi.
Suomessa osasta kerätyistä nk. kirkkaista öljyistä tuotetaan voiteluöljyjä sahoille, mutta siihen se jää. Kaikki nk. musta öljy, eli mootoreiden sisäisenä voiteluaineena käytetty ja em. sekaöljysoppa poltetaan.
Maahan ei tietojeni mukaan enää juurikaan jäteöljyjä kaadeta, kuten toimittiin vielä 60- ja -70 luvuilla, jopa valtiovallan toimesta, kun levitettiin jäteöljyä sellaisenaan nk. soraöljyteille, vaan lähinnä nykyään poltetaan paikallisesti öljyt jotka eivät päädy keräykseen, joka on luonnollisesti aina parempi vaihtoehto, ja sitä parempi mitä asiallisemmalla laitteilla se suoritetaan.

Punde
Seuraa 
Viestejä2041

Ekokemin uusiovoiteluaineet valmistetaan teollisuuden hyvälaatuisista käytetyistä, niin sanotuista kirkkaista voiteluaineista, jotka eivät sisällä haitallisia tai vaarallisia aineita. Käytämme uusioöljyissä raaka-aineina mm.

hydrauliikkaöljyjä,
kiertovoiteluöljyjä,
vaihteistoöljyjä ja
turbiiniöljyjä.
http://www.ekokem.com/fi/palvelut/kierratysoljytuotteet/.

Tämän valossa moottoriöljy menisi polttoon. Vanhalla varikolla kerättiin kauan sitten dieselin vanha moottoriöljy talteen, kerrottiin jotta se menee puhdistukseen ja lisäaineistukseen..Sieltä takaisin käyttöön.
Benziinikoneen öljyjä ei missään tapauksessa saanut samaan astiaan laittaa.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä12329

Niin, ja joo, osa, joskin marginaalinen, päätyy uusiokäyttöön, eikä ihan 100% kaikkia jäteöljyjä toki polteta.

Olen huomannut että monissa Euroopan maissa, mm. Espanjassa vaihdetaan usein pelkät öljyt, mutta ei suodatinta, mikä on todella tyhmää. Korjaamoiden hinnastoissa on erikseen cambio de aceite sin/con filtro. Suomessa on jo monta vuosikymmentä ollut itsestäänselvää kaikille autoilijoille että öljynvaihdon yhteydessä vaihdetaan myös öljynsuodatin, mutta silloin tällöin tulee verstaalle joku pappa, joka ehdottaa että vaihdetaan pelkät öljyt, jolloin sanon että jos niin haluat, niin mene muualle vaihdattamaan.

Jakob
Seuraa 
Viestejä1571

Punde kirjoitti:
Ekokemin uusiovoiteluaineet valmistetaan teollisuuden hyvälaatuisista käytetyistä, niin sanotuista kirkkaista voiteluaineista, jotka eivät sisällä haitallisia tai vaarallisia aineita.

Uusioöljyt näyttää olevan vain pieni osa uudelleenkäyttöä johon käytetään parhaat jäteöljyt. Suurempi osa hyödyntämistä on "regenerointi" jossa jäteöljystä  prosessoidaan uusien öljytuotteiden perusaineita:

http://www.tecoil.fi/?lang=fi

Kaupasta ostettu moottoriöljypänikkä saattaa sisältää 90% jäteöljystä valmistettua perusöljyä.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä12329

Jakob kirjoitti:
Punde kirjoitti:
Ekokemin uusiovoiteluaineet valmistetaan teollisuuden hyvälaatuisista käytetyistä, niin sanotuista kirkkaista voiteluaineista, jotka eivät sisällä haitallisia tai vaarallisia aineita.

Uusioöljyt näyttää olevan vain pieni osa uudelleenkäyttöä johon käytetään parhaat jäteöljyt. Suurempi osa hyödyntämistä on "regenerointi" jossa jäteöljystä  prosessoidaan uusien öljytuotteiden perusaineita:

http://www.tecoil.fi/?lang=fi

Kaupasta ostettu moottoriöljypänikkä saattaa sisältää 90% jäteöljystä valmistettua perusöljyä.

Tuo oli sangen mieluisaa luettavaa, eli onkin paljon mahdollista että minunkin kierrätykseen luovuttamani öljyt on regeneroitu, eikä välttämättä ainakaan kaikki poltettu, mikä on ekologista ja fiksua.
Mieltäni onkin harmittanut se että öljyä päätyisisuuret määrät kierrätyslaitosten polttimiin, mutta mikäli tuon sivuston esittämät tiedot pitävät paikkansa, niin öljyjen poltto olisikin huomattavasti vähäisempää kuin oletin.
Olen aina tarkoin kerännyt erilaatuiset öljyt omiin tynnyreihinsä, joten mitään sekaöljyoppan keittoon en ole syyllistynyt.
Nyt ainoaksi harmiksi jää kun en voi myydä öljyni suoraan sitä regeneroivalle yhtiölle, vaan on valtion luvalla tietyt välikäsifirmat monopolisoineet alan omakseen.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä12329

Moottorisahoissani olen käyttänyt kerättyä mineraalihypoidiöljyä kesäisin ja tavallista moottoriöljyä talvisin.
Rupesi funtsituttamaan,että kuinka suuri osuus suomessa kerättävästä jäteöljystä päätyy puhdistusasemalle, ja kuinka paljon poltetaan, siis de facto-lukuja.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat