Sivut

Kommentit (141)

Raspu
Seuraa 
Viestejä13018
Liittynyt12.7.2010

No nythän sinä syytit minua patologiseksi valehtelijaksi.

Siis SINÄ syytit.

Oletko koskaan pyytänyt anteeksi keneltäkään, vai oletko aina oikeassa?

Tuleeko mitään muuta mieleen miksi olet syyttänyt minua?

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä9173
Liittynyt13.7.2015

Erotellaanpa henkilööni kohdistuva psykoanalyysisi ja muu metakeskustelu varsinaisesta aiheesta, tai joka se nyt ainakin jossain sivujuonteessa jonkin aikaa oli, mutta johon löytyi taas yhteys.

Raspu kirjoitti:

Kyllä minä itsekin uskon olevani hetero. 
Mutta kai siellä sisällä jossain määrin "pikku homo" myös on.

Itse en usko kenenkään olevan 100% mitään.

En tiedä, onko sisälläsi joskus ollut pikku homoja, itselläni ei. Olen minä poikain kanssa pussaillut nuorena kännissä ja läpällä eikä siinä mitään ihmeellistä ollut. En kokenut suuria ahaaelämyksiä enkä mitään luotaantyöntävääkään. Uteliasta kokeilua, mutta ei siitä mitään kostunut. Rakastumisen tai ihastumisen tunteitakaan en ole samansukupuolisia kohtaan kokenut, enkä esimerkiksi homopornosta kiinnostunut lainkaan, kun vaikkapa armeijassa monet palvelustoverit sitä jostain syystä tykkäsivät katsella - mitä en suoraan sanoen ymmärtänyt ollenkaan, kun ainakin päällisin puolin vaikuttivat heteroilta miesmiehiltä tyttötystävineen ja viikonlopun panoseikkailujuttuineen ja machokukkoiluineen. Tosin sittemmin olen ehkä alkanut ymmärtää asioiden yhteyttä, mutta siitä viis. 

On kuitenkin melko varmaa, että biologisissa asioissa voidaan sanoa 100% sitä sun tätä. Genomi on diskreetti sikäli, että jokaista emäsparia ja käytännössä myös geeniä kohden meillä on tasan yksi tai tasan kaksi vaihtoehtoa sisällämme. Iso osa ihmisistä omaa siis 100% jotain tiettyä diskreettiä geeniä ja loput sitten yleensä 50/50. Esimerkiksi vaikkapa veriryhmä on diskreetti ominaisuus ja voidaan hyvin sanoa, että "minä olen 100% AB-ryhmäläinen". Siinä on ihan turha alkaa selittää siitä että ehkä kuitenkin alitajunnassa asuukin pikku nollaryhmäläinen ja että joskus sitä nyt vaan vähän on pelkkää A:ta jos niikseen tulee.

Isommissa kokonaisuuksissa, joissa lopputulos perustuu joukkoon eri geenejä, tästä syntyy jonkinlainen jakauma, mutta silläkin on ne ääripäänsä silti. Äärimmillään suuren satunnaismuuttujajoukon tuottama jakauma on Gaussin kellokäyrä. Siinä siis oletusarvo painottuu keskivaiheille. Sitä tosin ei tiedetä, kuinnka monta prosenttia heteroa keskiarvo on. Kun kuitenkin tiedetään, että homoseksuaaleja on väestöstä vähemmistö, vaihdellen tutkimuksesta toiseen jossain 3%:n ja 15%:n välillä, niin voidaan olettaa että väestön keskiarvo on jossain noin 75% heteroa kohdalla. Siten voidaan laskea todennäköisyys sille, että joku olisi 100% hetero. Se ei ole ehkä suuri, mutta todennäköisesti kuitenkin luokkaa 10% pikemminkin kuin esim. 0,01%. 

Missään nimessä en halua sanoa mitään pahaa siitä, jos sinusta tuntuu että olet hieman homo. Se on ihan hienoa ja on myös hyväksi tunnistaa ja  tunnustaa itsensä sellaisena kuin on, niin välttyy monenlaisilta identiteetti- ja muilta ongelmilta. Niin minäkin pyrin tekemään ja siksi olen suhteellisen varma heteroudestani enkä häpeä sitä julkisesti tunnustaakaan. Sen ei kuitenkaan ole tarkoitus millään lailla väheksyä tai arvostella homompia ihmisiä, joten pahoittelen jos olen toteamuksellani jotenkin loukannut sinua.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä9173
Liittynyt13.7.2015

Raspu kirjoitti:
No nythän sinä syytit minua patologiseksi valehtelijaksi.

Siis SINÄ syytit.

Juu. Minulla on siihen objektiiviset perusteet, eikä mitään epämääräisiä omien sanamuotojesi luomia mielikuvia.

Valhe 1: Sinä jatkoit homofoobikkovihjauksiasi vaikka olin jo kiistänyt niiden aiheellisuuden. Eka menee virheestä, jatko on jo tietoista vääryyttä.

Valhe 2: Väitit myöntäneesi erehtyneesi, vaikket ollutkaan niin tehnyt. Oman erehtymisesi sijaan käänsit asian niin että minä olin aiheuttanut vääränlaista mielikuvaa itsestäni teksteilläni, eli oma syyni.

Valhe 3: Väitit pyytäneesi anteeksi erehdystäsi, vaikket ollutkaan niin tehnyt, koska et ollut myöntänyt erehtyneesi. Sen sijaan pyysit anteeksi sitä että minua loukkasi se, että minä olin kirjoittanut  jotain mielikuvia. Tässä ei sinun toimillasi ole mitään sijaa. Minäkin voin pahoitella Paavo Lipposen huonoja presidentinvaalituloksia sillä että ukko on niin rasittava mulkero ettei saa ääniä. Ei tämä ole anteeksi pyytämistä, saati oman virheen myöntämistä.

Patologiseksi asian tekee se, että valehtelu ketjuuntuu, eli uusia valheita sepitetään edellisten kätkemiseksi / niiden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi. 

Raspu kirjoitti:
Oletko koskaan pyytänyt anteeksi keneltäkään, vai oletko aina oikeassa?

Väärät vaihtoehdot, ei tuo ole loogista. Mutta tietenkin olen pyytänyt enkä tietenkään aina ole oikeassa. Vaan minustahan tässä ei ollut kyse, vaan sinusta ja ensin perättönistä syytöksistäsi ja sitten valehtelustasi. Kumma, että käännät jatkuvasti keskustelua henkilööni.

Sori vaan jos pahastuit (<-huomaatko, tässä se tuli!) siitä että totesin ilmenneen tosiasian.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13018
Liittynyt12.7.2010

Ei minua haittaa vaikka sanoisitkin minua homoksi. Minulla ei nimittäin ole suurta tarvetta todistaa että olisin 100% hetero. Olen ihan tyytyväinen omaan seksuaalisuuteeni, mitä se sitten lieneekään. Otan siitä sen irti mitä lähhtee. En siitä huolimatta saa kiksejä paneskella karvaisien ukkojen kanssa. Toisaaltaan uskon että meillä jokaisella voi olla "homoa" käyttäytymistä esim. seksuaalisten nautintojen suhteen.

Onko se sitten homoa tai heteroa jos toteuttaa "homoa" toimintaa naisen kanssa.

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä9173
Liittynyt13.7.2015

Raspu kirjoitti:
Ei minua haittaa vaikka sanoisitkin minua homoksi.

Eikä minua haittaa, että sinua ei haittaa sellainen, mitä en ole aikeissakaan tehdä. Se hieman haittaa, että sinä väität minun olevan jotain mitä en ole.

Raspu kirjoitti:

Minulla ei nimittäin ole suurta tarvetta todistaa että olisin 100% hetero. Olen ihan tyytyväinen omaan seksuaalisuuteeni, mitä se sitten lieneekään.

Terve asenne, olemme siis samoilla linjoilla tässä. Minä en ole sen sijaan ihan tyytyväinen siihen, että sinä katsot aiheelliseksi määritellä seksuaalisuudestani tai asenteestani seksuaalisuuteen jotain vastoin omaa käsitystäni.

Raspu kirjoitti:

Otan siitä sen irti mitä lähhtee. En siitä huolimatta saa kiksejä paneskella karvaisien ukkojen kanssa. Toisaaltaan uskon että meillä jokaisella voi olla "homoa" käyttäytymistä esim. seksuaalisten nautintojen suhteen.

Onko se sitten homoa tai heteroa jos toteuttaa "homoa" toimintaa naisen kanssa.

Vaikea sanoa, mutta ei meillä jokaisella silti samoja fetissejä ole.  Jos eturauhanen tai anaali ei kerta kaikkiaan kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta. seksuaalista käyttäytymistä on niin monenlaista kuin on ihmisiäkin, ja tarjolla olevasta kirjosta saa rakenneltua lukemattomia erilaisia yhdistelmiä. Seksi on vähän kuin ruoka. Jotkut syövät kaikkea, toiset eivät. Jotkut hakevat uusia elämyksiä, toiset haluavat vain sitä samaa minkä ovat kerran hyväksi halunneet. Toiset voisivat periaatteessa syödä kaikkea, mutta joitakin ajatus jostain eksoottisesta suorastaan etoo. Olisi pöljää alkaa vaahtoamaan että kyllä niitä meripersreikiä nyt vaan jokainen oikeasti haluaisi ainakin hieman joskus syödä - kun ei vaan halua.

Sivut

Thread has been locked.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat