Seuraa 
Viestejä4800

Kun tajuamme, että avaruuden rajattomuus selittää näkymän galaksien etääntymisestä katsojasta käsin, niin se on yhtä tärkeä muutos ajattelussa, ymmärryksessä ja tieteessä kuin siirtyminen maakeskeisestä mallista aurinkokeskeiseen malliin. Ei sitä silloinkaan nimenomaan kirkko vastustanut vaan yliopistot, aikansa terävimmät oppineet yliopistoissa. Juuri niinkuin nytkin. On niin hienot kaavat ja laskut.

Se on taas vaan yksinkertainen toisinpäin ajattelu, jonka pystyy ymmärtämään taivaalle katselemalla ja tähtitieteen perusteet tuntemalla.

Nykyisin kannatettu teoria sai alkunsa kun havaittiin, että galaksit etääntyvät meistä ja sitä nopeammin mitä kauempana ovat.

Tästä pääteltiin, että ne sitten ovat olleet yhdessä kasassa ja sai alkunsa alkuräjähdysteoria. Sitä on nyt sitten kehitelty sata vuotta ja se on vakiintunut.

Kuitenkin kysymys on vain siitä yksinkertaisesta asiasta, miten avaruuden ajattelemme. Selittääkö galaksien etääntymisen paremmin avaruuden laajeneminen vai avaruuden rajattomuus.

Avaruuden rajattomuus sen selittää, ei tarvita universumin alkua eikä laajenemista. Kun kerran universumi on kaikenkäsittävä tila, jolla ei ole ulkopuolta, eikä se ole enää minkään suuremman tilan sisällä, vaan se on jo kaikki tila, niin tottakai joka paikasta katsottuna kaukaiset galaksit näköpiirissä nimenomaan etääntyvät. Nehän liikkuvat juuri niin sellaisessa tilassa, kun kaikki pyörivät toistensa ympäri. Se vaan todistaa, että se tila on sellainen, se ei ole absoluuttisesti ääretön vaan juuri sellainen kuin näyttääkin olevan ja lasketaan olevan, juuri sen kokoinen kuin on.

Tähän ei tarvita mitään kaavojen ymmärtämistä eikä valmista teoriaa filosofiassa. Filosofiassa sen ymmärtää ihan näin asia mieltämällä, kuvittelemalla mielessään. Kaikki tavara ikäänkuin tippuu toistensa suhteen mitä kauempana on. Niinkuin pallopinnalla jos putoaa navalta päiväntasaajalle. Ensin hitaasti, sitten nopeammin.

Filosofiassa asia on näin yksinkertainen ja ratkaistu. Vain luonnontieteessä tarvitaan fysikaalis- matemaattinen teoria kumoamaan tai korvaamaan nykyinen teoria. Filosofiassa ei tarvita. Asia on tässä. Keksintö on tehty.

Avaruuden rajattomuus selittää galaksien etääntymisen. Tämä on se keksintö. Universumin voidaan edelleen ajatella olevan ikuinen eikä alkava, rajaton eikä laajeneva. Niinkuin aina on tiedetty ja ajateltu. Kopernikaaninen vallankumous ei ollutkaan alkupamausteoria, vaan paluu Ptolemaioksen pyöreyden täydellisuuteen, taivaankappaleet ovat palloja, kiertoradat ovat ympyriäisiä, universumi on neliulotteinen koko universumin kokoinen pallo. Universumi on ikuinen ja ääretön, ajaton ja rajaton.

Kommentit (11)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olli S.
Seuraa 
Viestejä4800

Olli S. kirjoitti:

Miten tämä siirretään toiseen ketjuun?

janinurmi
Seuraa 
Viestejä96

kaikki h5vä loppuu aikanaa.. ehkä jopa universumikin... jos nyt näyttää siltä että laajenee.. tarkempien laskelmien mukaan ehkä ei.. se on kyl totta et ei ymmärretä sitä miten avaruuden näemme.. se on lankakerä.

Olli S.
Seuraa 
Viestejä4800

janinurmi kirjoitti:
kaikki h5vä loppuu aikanaa.. ehkä jopa universumikin... jos nyt näyttää siltä että laajenee.. tarkempien laskelmien mukaan ehkä ei.. se on kyl totta et ei ymmärretä sitä miten avaruuden näemme.. se on lankakerä.

Ketju jatkuu Muut tiedeaiheet. Filosofiaa: Mitkä ovat kosmologian ikuiset kysymykset- ketjussa. Laita sinne.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä11359

Itsemoderointia oikean moderoinnin puutteessa  =D

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

o_turunen
Seuraa 
Viestejä14900

Olli S. kirjoitti:
Ilmoitin tämän ketjun turhaksi. Saa nähdä miten moderointi reagoi.

Ilmoita samantien kaikki muutkin ketjusi turhiksi.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi. Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat