Kuva: NASA

Taas ne sääennusteet olivat väärässä. Satoi, vaikka luvattiin poutaa. Tällaisia valituksia olet varmaan kuullut. Kenties jopa omasta suustasi.

Olen usein puolustellut sääennusteita laativia ilmatieteilijöitä. "Ei ne mitään lupaa, vaan ennustaa", olen tavannut vastata valituksiin.

Paitsi että taitaapa ne sittenkin luvata. Katsokaa vaikka Ilmatieteen laitoksen sivulta meteorologin ennustamaa (katkoviivalla kuvattua) lämpötilaa: Siinä ei ole lainkaan virherajoja! Ja nollamittaiset virherajat ovat yhtä kuin varmuus. Eli lupaus.

Samaan kuvaajaan on piirretty myös tietokonemallin laskemat todennäköisyysennusteet, joista löytyy asianmukaiset virherajat: luottamusväli, jonka sisään lämpötilan tulisi osua 80% todennäköisyydellä eli neljä kertaa viidestä. Nämä tietokoneen laskemat ennusteet ovat sitä virtausfysiikkaan perustuvaa oikeaa ilmatiedettä, jonka täsmäävyys voidaan arvioida (esim. Brierin pisteillä) vertaamalla ennusteita toteutuneeseen säähän. Ja jonka ennustusvoiman toteutunut sää on lukemattomat kerrat vahvistanut. Sään osuminen kerran viidestä ennustetun luottamusvälin ulkopuolelle kuuluu asiaan.

Mutta kansalle ei viestitä epävarmuutta. Mediassa näkyvät kartat ja symbolit ilmoittavat meteorologin povaaman lämpötilan ja sillä selvä. Jopa Ilmatieteen laitoksen omalta sivulta tietokoneen laskemat virherajat löytyvät vasta klikkausten takaa.

Erityisen harhaanjohtavia ovat pitkän aikavälin ennusteet. Lööpit julistavat seuraavan viikon, kuun tai jopa vuoden säätä varmuudella, jollaista ei pitäisi luvata edes seuraavan päivän sääennusteelle.

Sekaannukseen löytyy syytä joka osapuolesta. Kansasta, joka haluaa varmuutta. Mediasta, joka varmuutta häpeilemättä kauppaa. Mutta myös ilmatieteilijöistä, jotka eivät riittävästi korosta ennusteidensa epävarmuutta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan "meteorologin tekemä ennuste voi joskus olla hyvin erilainen kuin tietokonemallin laskema todennäköisyysennuste" ja "meteorologin osuus laadukkaan sääennusteen synnylle on erityisen merkittävä tilanteissa, joissa sääennustusmallit eivät kykene ennustamaan säätä riittävän hyvin". 

Mutta millä perusteella meteorologin ennuste olisi tietokonemallia "laadukkaampi", kun ilman virherajoja ennusteita ei edes voida yksikäsitteisesti verrata toteutuneeseen säähän? Nimittäin ennusteiden poikkeama havainnosta on verrannollinen tekijään |ennuste - havainto|/virhe, ja kun virhe → 0, jakolasku kasvattaa poikkeaman äärettömäksi. Virheettömät ennusteet ovat siis äärettömän huonoja.

Asiantunteva ilmatieteilijä hallitsee epäilemättä virheanalyysin, joten ongelman täytyy olla viestinnässä. Suoraselkäisen tieteilijän ei pitäisi suostua julkaisemaan ennusteita ilman virherajoja. Totta kai varmuudenjanoinen ihminen tarttuu virheettömiin ennusteisiin. Etenkin jos oikein asiantuntijat sellaisia tarjoavat!

Ihmettelen myös, voiko ihminen todella voittaa ennustuskilvassa supertietokoneen, jolla on verrattoman laskentatehonsa lisäksi käytössään kaikki mittaukset ja säätilastot. Eikä koneen taakkana ole pätevyysharhaa, joka vääristää asiantuntijoiden ennusteita erityisesti ihmis- ja yhteiskuntatieteissä mutta jolle luonnontieteilijätkään eivät näytä olevan immuuneja.

Sääennusteita seuratessani olen huomannut, että meteorologin laatima (virheetön!) ennuste 1-10 päivän päähän voi heitellä muutaman tunninkin sisällä jopa yli kymmenellä asteella. Mihin tietoon perustuu tämä herkästi vaihteleva asiantuntijan näkemys?

Virherajojen piilottelu ei toki ole pelkkä sääennusteiden ongelma, vaan vaivaa tiedeviestintää yleisemminkin. Monissa uutisissa ja lehtijutuissa näytetään tai korostetaan vain keskiarvoja ilman minkäänlaista hajonnan tai luottamusvälin kaltaista epävarmuuden ilmaisua. Täsmäävä epävarmuus voittaa valheellisen varmuuden, paitsi suosiossa.

Jos sääennusteet tiedotettaisiin todenmukaisen epävarmoina, meillä olisi yksi syy vähemmän valittaa. Valittamisen määrä tuskin vähenisi, ainakaan säästä, mutta ehkä se edes kohdentuisi oikeaan osoitteeseen. Eli ei tieteilijöihin, vaan pahamaineisen vaikeasti ennustettavaan luontoon.

Kommentit (11)

Vierailija

Itse en morkkaisi Ilmatieteen laitoksen ennusteita, koska sieltä sentään löytyy virherajat. En muista nähneeni niitä lainkaan muiden seuraamieni sääennusteita tuottavien tahojen ennusteissa.  Lööppilehdistön ennusteita voi morkata.

YoutubenEtimespace

Erittäin mielenkiintoinen ja väittäisin että myös hyvin ajankohtainen.

Kiitos aiheesta.

Itseäni kiinnostaisi tietää vielä tarkemmin miten voimakkaita sääilmiöitä on esiintynyt Maapallolla ja myös Auringossa ja muilla planeetoilla vuosien 2004, 2011 ja tämän 2018 tsunamien jälkeen.

Viiveellä.

2005 isosti isoja Hurrikaaneja.
2006 Jupiterin punainen pilkku jr eli pieniä myrskyjä yhdistyi isommaksi ja näin toinen iso myrsky Jupiteriin, kunnes ilmeisesti yhdistyi yli 300 vuotta havaittuun punaiseen pilkkuun.

2011 muutama kuukausi Japanin tsunamin jälkeen isoimmat Tornadot USAssa 80 vuoteen.

Auringossa isoja purkauksia viiveellä 2004 jälkeen ja taas viiveellä 2011 jäkeen.

Vielä ei isoja purkauksia Auringossa.

Muillakin planeetoilla on käsittääkseni ollut mielenkiintoisia myrskyjä, mutta osuvatko 2004 2011 tsunamien jälkeisesti, jolloin yhtenäisenä selittävänä tekijänä olisi Aurinkokuntaan työntyneet energiapulssit josta energiaa Auringon ja planeettojen sisälle ja näin sieltä vapautui energiaa kohti pintaa ja näin viiveellä voimakkaita sääilmiöitä jne.

Maapallon sisälle työntyessään aiheutti maanjäristyksen ja tsunamin mennessään.

Ilmiö selittyy, mutta vaatii erilaisen atomimallin mitä nykyinen on.

😃

tutkii

Otsikko on mielestäni harhaanjohtava ja ensimmäiseksi tuoli mieleen että tässä tehdään tikusta asiaa. Saattaa kuitenkin olla, että ennusteen tilastollisuus ei ole kaikille selvä. Ilmatieteen laitoksen ennusteesta näkee kiitettävästi luotettavuuden yhdellä silmäyksellä. Usein kyllä television sääennusteissa mainitaan sanalllisesti, jos ennuste on epästabiili.

Nimimerkin  YoutubenEtimespace kommentti kuulostaa lapsellliselta ja täysin asiattomalta.

YoutubenEtimespace

Jännä miten ihmiset suhtautuvat siihen jos jollakin on täysin eri näkemys siitä millaista aine oikeasti on tai siihen miten maailmankaikkeus oikeasti toimii.

Käsittääkseni muutkin ovat pohtineet sitä että Jupiter jotenkin pystyisi syklittämään Aurinkoa, mutta ilmeisesti nykyfysiikalla ei ole mitään käsitystä siitä miten.

Ja 11 vuoden sykli ei täsmää Jupiterin kiertoaikaan.

2015 uutisoidun Auringon lyhyemmän syklin pituudeksi ilmoitettiin 330 päivää.

Erikoista että kiviplaneettojen keskiarvokiertoajaksi Auringon ympäri tulee 340,75 päivää.

Yhteensä 1363 päivää / 4:llä = tuo about 341 päivää.

Mitäs sanotte jos lyhyen syklin pituudeksi tarkentuu noin 341 päivää?

Nykyfysiikan mukaan on olemassa pimeää ainetta jolla selittämätön vetävä voima.

Tuo hyväksytään sen enempää kyseenalaistamatta väitettä koska muuten pitäisi myöntää nykyisten teorioiden olevan virheellisiä.

Mutta kun väittää että galaksin keskustan supermassiivinen kohde laajenee ja säteilee laajenevaa pimeää ainetta jota työntyy koko ajan laajenevien tähtien ja planeettojen sisälle siten että pieni osa laajenee siellä havaittavaksi aineeksi ja lähtee työntymään kohti kyseisen planeetan tai tähden pintaa, ylläpitäen siellä jatkuvasti havaittavaa myrskyä kuten Jupiterilla punaista pilkkua tai sitten aiheuttaa esim. Auringossa Auringonpilkkuja, niin sitä ei suostuta edes pohtimaan ajatuksella.

Mutta mutta, minullapa alkaa olla näyttöä väitteilleni.

Siitä enemmän seuraavassa viestissä.

🤔

YoutubenEtimespace

Mikä ylläpitää Auringonpilkkuja?!?

Minkä takia joskus pitkiä pilkuttomia jaksoja?

Wolffin minimi 1280 - 1350
Spörerin minimi 1460 - 1550
Maunderin minimi 1645 - 1715
Daltonin minimi 1790 - 1830
Jokkerin erikoinen ( on ajanjakso jolle olisi odottanut pilkutonta jaksoa ) 1940 - 2000

Tässä ensin ajankohdat jolloin Aurinko on ollut Neptunuksen ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä alueella ja milloin Uranuksen ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä alueella.

Neptunus Uranus
910.........938 ja 1022
1075.......1106 ja 1190
1240........1274 ja 1358
1405........1442 ja 1526
1570.......1610 ja 1694

Katsokaapa milloin Uranus ja Neptunus ovat olleet yhtä aikaa samalla puolella Aurinkoa kuin galaksin keskusta.
Karkeahkosti ottaen

970 - 1010
1130 - 1170
1300 - 1340
1460 - 1500

Oletetaan että planeetoista ulos työntyvät laajenevan työntävän voiman tihentymät törmäävät vastapalloon galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta työntyvien laajenevan pimeän aineen tihentymien kanssa aina silloin kun Aurinko on planeetan ja supermassiivisen kohteen välisellä alueella.

Jupiterista peräisin olevat tihentymät siis törmäävät syvällä Auringon sisällä galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta peräisin oleviin pimeän aineen tihentymiin, jolloin ne laajenevat havaittavaksi aineeksi ja lähtevät työntymään kohti Auringon pintaa.

Eivät saavuta pakonopeutta joka riittäisi Auringon pinnalle asti jos Uranuksen ja Neptunuksen aikaansaannokset eivät antaisi niille lisäboostia. Ja siihen siis tarvitaan se että Auringon sisällä myös niistä peräisin olevat tihentymät saavat galaksin keskustasta peräisin olevien pimeän aineen tihentymien laajenemisen kiihtymään. Toki Auringon oma sisäinen energia / työntävä voima osallistuu prosessiin omalta osaltaan.

Ok, Alla ajankohdat jolloin Jupiterin aikaansaannokset eivät saaneet apuja Uranukselta ja Neptunukselta ja perässä yksi mahdollisista viiveistä joka pintaan työntymisessä menee. Toinen vaihtoehto voisi olla about 495 vuotta.

Vuosi 980 + 330 vuoden viive= Daltonin minimi 1280 - 1350

1150 + 330 = Spörerin minimi 1460 - 1550

1320 + 330 = Maunderin minimi 1645 - 1715

1480 + 330 = Daltonin minimi 1790 - 1830

🤔🤔🤔

😃

YoutubenEtimespace

Korjataan tarkemmaksi.

Katsokaapa milloin Uranus ja Neptunus ovat olleet yhtä aikaa samalla puolella Aurinkoa kuin galaksin keskusta.
Karkeahkosti ottaen.

970 - 990
1140 - 1160
1310- 1330
1470 - 1490

Uranus kun kiertää Auringon muistaakseni sen about 84vuodessa, joten, hmm. kyllähän ne 90 asteen kulmassa tapahtuvat törmäyksetkin ovat jo jotakin, mutta anyway, silloin kun työntyvät suht samaan suuntaan, törmäykset olemattomia verrattuna vastapalloon törmäyksiin.

😀

YoutubenEtimespace

Ok, mikä ylläpitää Jupiterin punaista pilkkua?!?

Jättimäistä myrskyä jota on havannoitu satoja vuosia.

Myrskyä jonka ennustin voimistuvan vuoden 2011 Japanin tsunamin jälkeen ja jonka havaittiinkin pienenevän muutaman vuoden viiveellä.

Mutta jonka ilmoitettiin sittenkin voimistuneen, vaikka olikin pienentynyt halkaisijaltaan, tämän vuoden alkupuolen tiedeuutisessa.

No, väitän että galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta peräisin olevat pimeän aineen tihentymät törrmäävät Auringosta peräisin oleviin tihentymiin aina silloin kun Jupiter on Auringon ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä alueella.

Siitä laajeneva Jupiter saa enemmän työntävää voimaa pois päin galaksin keskustasta ja alkaa sen takia työntymään pois päin galaksin keskustasta nopeammin kuin laajeneva Aurinko.

Pakokaasut työntyvät kohti laajenevan Jupiterin pintaa ja ulos siltä kohtaa jossa Jupiterin punainen pilkku.

Aurinkokunnan ulkopuolelta normaalia enemmän laajenevaa työntävää voimaa Auringon ja planeettojen sisälle ja se voimistaa kohti pintaa työntyvän suht uuden havaittavan aineen laajenemista ja näin kovemmalla paineella, ohuempana suihkuna korkeammalle Jupiterin pinnasta, juuri kuten on havaittu!

Ei paha 😃

🤔

YoutubenEtimespace

2004 joulukuussa tsunami ja maanjäristys.

Seuraavana päivänä sen jälkeen erittäin voimakas energiapulssi läpäisee Maapallon. Ei voi yhdistää tsunamiin nykyfysiikan mukaan, mutta entäpä jos tämä energiapulssi oli kehittänyt itselleen matkan aikana pilottiaallon jonka kertaluokkaa pienemmät tihentymät työntyivätkin syvälle laajenevien atomien ytimien erillisiin tihentymiin ja saivat aikaan lämpölaajenemisilmiön atomien ytimille?!?

Mannerlaatat laajenivat yks kaks hetkellisesti voimakaammin ja työntyivät toisiansa kohti jne.

Itse energiapulssin rekisteröitävät ja ehkäpä lisäksi pimeän työntävän voiman tihentymät työntyivät laajenevan Maapallon sisälle ja vapauttivat sieltä Maapallon energiaa, lisäsivät sitä itsellään ja näin seuraavana vuonna normaalia enemmän laajenevaa työntävää voimaa työntymässä ulos Maapallosta.

"Hurrikaani Wilma oli Karibian alueen kaikkien aikojen voimakkain myrsky. Sen ilmanpaine laski 882 millibaariin. Myrskyt ovat sitä voimakkaampia, mitä alhaisempi ilmanpaine niissä on.

Viime vuonna 15 trooppista myrskyä kiihtyi hurrikaaneiksi, edellinen ennätys oli 12, vuodelta 1969.

Trooppisten myrskyjen määrä, 28, on myös ennätys. Edellinen ennätys, 21, on vuodelta 1933.

Vain kahtena vuonna aikaisemmin korkeimman, eli 5-luokan hurrikaaneja oli enemmän kuin yksi, vuosina 1960 ja 1961. Viime vuonna niitä oli kerrassaan neljä, nimiltään Emily, Katrina, Rita ja Wilma."
https://yle.fi/uutiset/3-5226257

2005 ja 2006 voimakkaita Auringon purkauksia.
Eli kyseinen energiapulssi Aurinkokuntaan, josta osa työntyi Auringon sisälle ja voimisti pintaa kohti työntyvän uuden havaittavan aineen laajenemista ja pintaa kohti työntymistä.

Sama Jupiterissa. Jupiterin Red Spot jr syntyy 2006 reilun vuoden viiveellä Jupiteriin.

2011 Japanin Tsunami ja maanjäritys 11.3.2011

25 - 28.4.2011 lyhyellä viiveellä 80 vuoteen isoimmat ja voimakkaimmat Tornadohässäkät USAn kaakkoisosissa.

9.6.2011 julkaistun jutun mukaan suurin Auringon purkaus viiteen vuoteen, eli edellisen hässäkän, 2004 joulukuun jälkeen viiveellä esiintyiden Auringon purkausten jälkeen suurin.

Taammikuussa 2012 voimakas Auringonpurkaus

2012 Heinäkuussa 150 vuoteen voimakkain Auringon purkaus.

2018 Indonesian Tsunamin jälkeen ei vielä voimakkaita Auringonpurkauksia.

Muuten kaiken näköistä poikkeuksellista sääilmiötä.
21 asteen lämpöaalto lokakuun puolivälissä. Vuorokausi ennen suomeen työntynyttä lämpöaaltoa
Hurrikaani Lesliekö joka hyytyi vähän ennen Portugalin rantaa. Australian Tornado. Iso-Britannian Callummyrsky.

Yllättävällä tavalla käyttäytynyt Michael hurrikaani nopeasti Indonesian Tsunamin jälkeen eli extraenergia voimisti Maapallosta ulos työntyvän kaasun laajenemista jne jne.
Kalifornian metsäpalot viimeisimpänä.

Täältä aiheeseen liittyvää asioo.

http://www.onesimpleprinciple.com/forum/viewtopic.php?t=3279

Niin, saapa nähdä millaisia purkauksia Auringossa esiintyy?!?
Toisaalta, oliko sieltä Auringon syvyyksistä työntymässä galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta peräisin olevaa laajenevaa pimeää ainetta, joka oli laajentunut Auringon sisällä voimakkaasti ja näin Auringolle uutta havaittavaa ainetta joka viiveellä Auringon pinnalle, jos saavuttaa pakonopeuden.

Oli, mutta miten lähelle Auringonpintaa olivat ehtineet työntyä. Sen mukainen viive ennen kuin voimakkaita purkauksia tiedossa?

Entäpä miten elää Jupiterin punainen pilkku seuraavien vuosien aikana?!?

🤔

YoutubenEtimespace

Niin, ja samalla selittyy myös se miten Jupiterin aikaansaannoksia esiintyy noin 11 vuoden välein ja sitten taas ei ollenkaan pitkään aikaan.

Jos Jupiterin aikaansaannokset saavat apuja Uranuksen ja Neptunuksen aikaansaannoksilta, niin se tapahtuu syvällä Auringon sisällä ja mitä enemmän apuja, sitä nopeammaksi vauhti kohti pintaa kiihtyy, jolloin saavutetaan lähemmäksi Auringon pintaa päässeitä ja näin Auringonpilkkuja aiheuttavaa uutta laajenevaa ainetta työntyy Auringon pinnalle Jupiterin kiertoaikaa nopeammalla syklillä.

Jossakin vaiheessa Jupiterin aikaansaannokset alkavat saamaan vähemmän apuja ja näin välimatkat kasvavat pilkkumaksimien väli kasvaa Jupiterin kiertoaikaa pidemmäksi.

Kunnes Jupiterin aikaansaannosten pakonopeus pois päin laajenevan Auringon keskustasta ei riitä Auringon pinnalle asti ja pitkä pilkuton jakso.

Toki Saturnuksella on oma vaikutus Jupiterin aikaansaannoksiin, mutta Saturnus on ollut ehkä enemmänkin sotkemassa kokonaisuutta siten ettei Uranuksen ja Neptunuksen vaikutus Auringonpilkkujen esiintymisiin ole ollut niin selkeästi havaittavissa.

Mutta anyway, väittäisin että on erittäin vaikeaa yrittää selittää pitkiä pilkuttomia jaksoja ja ylipäätään Auringonpilkkuja pelkästään Auringon sisäisillä prosesseilla ilman että niiden syntymiseen liittyy ulkoiset tekijät.

Minua tietysti kiehtoo selityksenä ajatus laajenevasta pimeästä aineesta koska oman näkemykseni mukaan galaksit syntyvät sisältä ulos päin, niin että ensin syntyiivät galaksien keskusten supermassiiviset kohteet suht saman aikaisesti omissa 3 D "alkuräjähdyksissä" äärettömään 3 D avaruuteen joka on ei yhtään mitään ja ei näin ollen laajene, eikä kaareudu.

Ja sitten kun näiden supermassiivisten kohteiden liikeradat kohtasivat eteenpäin työntymisen aikana, ne saivat toisistansa vapautumaan paljon laajenevaa pimeää ainetta jotka törmäillessään toistensa kanssa saivat ziljoonat erilliset laajenevat tihentymät laajenemaan yks kaks räjähdyksenomaisesti, jolloin välittömästi uuden laajenevan tähden keskustaan erittäin kova paine ilman vetävää voimaa jne.

Eli silloin syntyi paljon uusia tähtiä nopeasti ilman vetävää voimaa ja myös epäonnistuneita tähtiä eli havaittavia kaasupilviä.

On havaittu että galaksien ulkokehien tähdet liikkuvat liian nopeasti ja että niiden pitäisi sinkoutua pois galakseista.

Ehkäpä kannattaisi luottaa havaintoihin?!?

Näinhän on, jos ja kun tähdet ja planeetat ym. kohteet laajenevat koko ajan samassa suhteessa kuin työntyvät kaarevalla radalla pois päin laajenevan galaksin keskustasta jossa laajenevasta supermassiivisesta kohteesta työntyy edelleen ulos laajenevaa pimeää työntävää voimaa laajenevana pimeänä aineena josta uutta havaittavaa ainetta tähtien ja planeettojen keskustoissa ja sitä sitten viiveellä tähtien ja planeettojen pinnalle, jossa syntyy havaittavia voimakkaita sääilmiöitä.

🤔

YoutubenEtimespace

Niin, ja tämäkin vielä.

Eli Maapallo on kerran vuodessa jonnii aikoo galaksin keskustan supermassiivisen kohteen ja Auringon välisellä alueella, jolloin Maapallon keskustaan uutta ainetta kun supermassiivisesta kohteesta peräisin oleva tiheä pimeä aine laajenee havaittavaksi aineeksi Maapallon sisällä, pysähtyy ja sieltä viiveellä kohti Maapallon pintaa ja ulos.

Ok, minkäs takia hurrikaaneja ja tornadoja esiintymisissä on sitten niin paljon eroja vuosittain?!?

No, Aurinkokuntaan työntyy silloin tällöin kauempaakin näitä selkeästi voimakkaampia energiapulsseja joita ei voida ennakoida.

Mutta mutta, onhan meillä tekijöitä joita voidaan ennakoida ja joiden vaikutusta voidaan tarkastaa jälkeenpäinkin.

Eli muut planeetat!

Jupiterilla isoin vaikutus, mutta muidenkin vaikutus on hyvä ottaa huomioon.

Eli ei muuta kuin kirjaamaan ylös voimakkaimmat sääilmiöt ja katsomaan missä Jupiter ja kumppanit olivat niiden aikaan.

Ja sitten pitäisi yrittää muistaa ne Aurinkokunnan ulkopuoliset ennakoimattomat tekijät jotka sotkevat kuvioita!

🤔

YoutubenEtimespace

Jos sinua mietityttää miten se supermassiivinen kohde voi saada aikaiseksi niin selkeitä sääilmiöitä Aurinkoon ja planeetoille niin kaukaa, niin on hyvä muistaa että supermassiivisessa kohteessa se mistä aine koostuu, on erittäin tiheäksi puristuneena. Ja tämä siis suhteessa havaittavan aineen tiheyteen.

Näin supermassiivisesta kohteesta ulos työntyvä meille pimeä aine on myös erittäin tiheinä tihentyminä ja näin niitä voi myös olla tietyn kokoisella alueella kenties erittäin paljon enemmän kuin vaikkapa Auringosta ulos työntyviä neutriinoja on tietyn kokoisella alueella silloin kun ne työntyvät ulos omasta lähteestään.

Tietysti hajaantuminen isommalle ja isommalle avaruuden alueelle tapahtuu matkan aikana.

Toinen asia joka saattaa mietityttää on siinä että miten näissä supermassiivisissa kohteissa riittää tätä erittäin tiheää pimeää ainetta, jos sitä kerta on työntynyt niistä ulos miljardien vuosien ajan.

No ensinnäkin riittäähän tähdissäkin energiaa siihen että ne säteilevät miljardien vuosien ajan valoa, josta muuten, by the way, suurin osa on meille pimeinä aaltoina jossa suurin osa laajenevan valon massasta on.

Mutta mutta, nämä galaksien keskustan supermassiiviset kohteet saavat myös koko ajan itselleen lisää ainetta / energiaa joka niiden sisälle työntyessään joutuu äärimmäiseen paineeseen joka puristaa niiden sisälle työntyvän aineen / työntävän voiman taas kerran erittäin tiheäksi "aineeksi" / työntäväksi voimaksi ja näin nämä supermassiiviset kohteetkin osallistuvat työntävän voiman kierrätykseen laajenevassa näkyvässä maailmankaikkeudessa.

Osa tästä on peräisin galaksin omista tähdistä ja kun sitä pohtii, niin huomaa että näihin supermassiivisiin kohteisiin työntyy laajenevaa työntävää voimaa galaksin levytason suunnasta jossa tähdet ovat ja näin laajenevan supermassiivisen kohteen keskustaan kohdistuu ulkoinen paine joka purkautuu supermassiivisen kohteen napojen kautta ulos erittäin voimakkaina pimeän aineen suihkuina jotka muuttuvat matkansa aikana havaittaviksi suihkuiksi sen mukaisesti miten suihkujen erittäin tiheät laajenevan pimeän aineen tihentymät vuorovaikuttavat keskenään ja kohtaamansa energian / työntävän voiman kanssa.

Ja sitten on olemassa vielä kaiken taustan erittäin nopeaa työntävää voimaa joka läpäisee avaruudessa ulos päin laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden erittäin nopeasti.

Tästä pieni osa absoboituu laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden kolmiulotteisesti laajeneviin kohteisiin.

Ja kun aine näkyvässä maailmankaikkeudessa on tiheintä supermassiivisissa kohteissa, niin näin juuri niihin sitä eniten absorboituukin.

Eli lisää laajenevaa työntävää voimaa laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden laajenevien tihentymien kierrätettäväksi.

🤔

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat