Kolikoita. Kuva: Michael Sander / Wikimedia Commons

 

Apurahatutkijalla on yleensä hyvin ulkopuolinen olo. Yliopistolla työskennellessä tulee selväksi, että on henkilökuntaa, joka saa palkkaa ja jolle on työterveyshuolto. Sitten ovat apurahatutkijat, jotka parhaimmillaan maksavat siitä, että saavat työpöydän. Kahden kastin väki jaetaan selkeästi: en pysty itse projektinhallinnasta seuraamaan projektini rahankäyttöä, koska en ole työsuhteessa. En voi ilmoittautua nettisivujen laatimiskoulutukseen, koska en ole työsuhteessa.

Tutkimuksen tekeminen yliopistoissa apurahoilla on omituista ja minusta yksinkertaisesti jäänne menneestä maailmasta. Työtä pitäisi tehdä työsuhteessa ja työstä pitäisi saada palkka.

Apurahatutkijoiden saaminen palkallisiin sopimuksiin ei olisi erityisen vaikeaa. Säätiöt ja rahastot voisivat maksaa apurahansa yliopistolle, joka sitten palkkaa tutkijat. Tämä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, koska palkanmaksu on kallista. Esimerkiksi: saan nyt 2 333 euroa apurahaa kuukaudessa. Käypä palkkani työsuhteessa olisi noin 3 500 euroa. Kun tähän lasketaan vielä päälle kaikenlaiset työntekijämaksut ja työterveyshuollot sun muut, palkkaukseni maksaisi säätiölle kaksi kertaa enemmän kuin apuraha.

Apurahoja siis maksetaan, koska se on halvempaa. Säätiöiden argumentointi menee tietenkin niin, että jos apurahatutkijoiden rahoitus siirtyisi palkkamuotoon, säätiöt voisivat tukea vain puolta nykyisin tukemastaan tutkijamäärästä. Tämän vaikutus suomalaiseen yliopistomaailmaan olisi suunnaton. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukuntaan kuuluvat rahoittajat rahoittavat tutkimusta yli 200 miljoonalla eurolla vuosittain.

Ilmaisia lounaita ei tietenkään ole, follow the money ja niin edelleen: apurahatutkijoiden heikompi asema ja heidän työnsä halpuus on kätevää tieteen rahoittajille. Epäsuorasti Suomeen tieteen hyvä tila revitään apurahansaajien selkänahasta.

 

Tässä kohtaa on tietenkin hyvä selventää: itse olen osani maailmassa valinnut, kiitollinen olen jokaisesta apurahaeurosta ja nautin työstäni. Jatkuvasti haen lisää apurahoja, koska tätä työtä haluan jatkaakin. Apurahatutkijalla on myös enemmän vapauksia kuin palkkasuhteessa olevalla. Olen oman itseni herra, sillä minulla ei ole esimiestä.

 

Jos jonkun tahon toivoisi edistävän apurahatutkijoiden siirtymää kohti palkkatöitä, niin ammattiyhdistysliikkeen. Tutkijoita edustavan ammattiliiton pitäisi mielestäni yksinkertaisesti vaatia, että kaikki tutkimustyö tehdään palkallisessa työsuhteessa.

Valitettavasti apurahatutkija saa usein pettyä, koska hänen asemaansa ajetaan sangen puolivillaisesti. Tämän näkee esimerkiksi, kun Tieteentekijöiden liitto hyväksyi viime liittokokouksessaan uuden korkeakoulu- ja tiedepoliittisen ohjelmansa (pdf).

Tieteentekijöiden liiton Korkeakoulu- ja tiedepoliittisessa ohjelmassa on monia tavoiteltavia asioita. Oma katseeni kuitenkin tarkentui tavoitteeseen13. ”Verottoman apurahan määrä nostetaan 30.000 euroon.” En ymmärrä yhtään mitä hyötyä tästä muutoksesta olisi ja kenelle sitä hyötyä olisi. Ei ainakaan niille vähiten ansaitseville apurahansaajille.

Apurahojen verotus on aika monimutkainen ilmiö, mutta yksinkertaisesti: apuraha on verovapaata vuotuisen taiteilija-apurahan enimmäismäärään, joka tänä vuonna oli 20 461,72 euroa. Tämän ylittävältä osalta maksetaan ansiotuloveroja.

(Kyllä, tutkijoiden apurahojen verotus perustuu siihen, miten Taiteen edistämiskeskus päättää tukea valtiollisia taiteilija-apurahoja saavia taitelijoita.)

Huomioimisen arvoista on, että tämä ei tarkoita, etteikö apurahasta menisi menoja. Apurahasta menee maatalousyrittäjän eläkeläin mukainen vakuutusmaksu, joka on ei-53-65-vuotiaille 13,014 prosenttia alle 26 821,60 euron tuloista ja liukuvasti suurempi tämän yli. Apurahansaajat maksavat myös työtapaturmavakuutuksen, joka on 1,60 euroa sekä 0,075 prosenttia. Nämä vakuutusmaksut voi vähentää verotuksessa. Lisäksi apurahan saajat maksavat apurahastaan Yle-veroa (2,5% 14 000 € ylittävästä määrästä, max. 163 €) ja sairausvakuutuksen päiväraha- ja sairaanhoitomaksua (1,53 %).

(Kyllä, tutkijoiden apurahojen eläkevakuutusmaksut perustuvat maatalousyrittäjien eläkelakiin.)

Vaikka apurahaa saisi niin paljon, että se menee yli tuon verovapaan osuuden, siitä ei silti välttämättä joudu maksamaan ansiotuloveroja. Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti pienistä ansiotuloista ei joudu maksamaan ansiotuloveroja. Oman ymmärrykseni mukaan ansiotuloverojen alaraja on noin 15 000 euron vuositulot.

Niinpä: tutkija voi tällä hetkellä saada noin 40 000 euroa työskentelyapurahaa, josta hän ei joudu maksamaan veroja: kun apurahasta ensin vähennetään vakuutusmaksut, päästään noin 34 000 euroon, josta noin 14 000 euroa on veronalaista, josta ei vielä tarvitse maksaa veroja.

En tiedä kuinka moni tutkija saa yli 40 000 euroa apurahaa vuodessa, mutta en usko, että moni. Tyypillinen apuraha liikkuu tällä hetkellä 24 000 euron ja 30 000 euron välillä. Verottoman apurahan rajan nosto ei siis ainakaan paranna suoraan tutkijoiden toimeentuloa. Noston seurauksena olisi vain se, että sitten apurahaa voisi saada yli 50 000 euroa vuodessa maksamatta siitä ansiotuloveroa.

Twitter-keskustelussa Tieteentekijöiden liiton kanssa selvisi, että verottoman apurahan rajan noston tavoitteena on parantaa tutkijoiden toimeentuloa. En vain tiedä millä logiikalla.

Jos apurahatutkijoilla on liian pienet tulot, silloin pitää vaatia korkeampia apurahojen myöntöjä!

Yksittäinen tavoite kahdenkymmenen tavoitteen listassa on tietenkin pieni asia. Tavoitteen hyödyttömyys kuitenkin mielestäni näyttää oireelta suuremmasta ongelmasta. Kenelläkään ei ole oikein hajua siitä, mitä apurahalla tehtävälle tutkimukselle pitäisi tehdä. Edes apurahatutkijoiden asemaa ajavilla ei tunnu olevan kunnianhimoa.

Tieteentekijöiden liiton Hullun hommaa? –kysely nuorille tutkijoille hyvin alleviivasi sitä, miten etenkin tutkijanuran alkutaipaleella tulot ovat sirpaleisia, riittämättömiä ja epävarmoja. Yksi tapa edetä voisi olla esimerkiksi ruotsalainen käytäntö: siellä tohtorikoulutettavaksi pääsevät vain ne, joilla on varmistettu rahoitus neljäksi vuodeksi. Lisäksi rahoituksen on oltava tasapuolinen, eli ulkoisella rahoituksella työskentelevien on saatava samansuuruinen palkka kuin yliopiston varoilla opiskelevienkin.

Apurahajärjestelmä on ajautumassa pisteeseen, joka ei ole tutkijoiden kannalta kestävä. Tämän vuoksi ammattiyhdistysliikkeenkin pitäisi olla mukana muuttamassa järjestelmää, eikä tilkitsemässä satunnaisia vuotoja.

 

Verotukseen liittyvät tiedot oli laskettu vuoden 2018 tietojen pohjalta. Olen verotuksen suhteen vain kokemusasiantuntija, joten tätä kirjoitusta ei kannata pitää vero-ohjeina.

Kommentit (4)

joo

sinä ja muut apurahatutkijat voivat ensin liittyä ammattiyhdistykseen. olette varmaan kaikki maksavia jäseniä vai mitä?

kun teitä on riittävästi ay-liikkeen jäseninä, niin sen jälkeen saatte asianne eteenpäin. vaatii tosin itseltä osallistumista ja aktiivisuutta liikkeessä ja sen ohjelman muokkaamista. parasta olla vielä jäsenenä siinä ay-liikkeessä millä on kyseisen alan neuvotteluoikeudet. ts. kuuluminen ammattiyhdistykseen mikä ei saa neuvotella paikallisesti tai valtakunnallisesti on turhaa.

MAK
Liittynyt6.9.2008
Viestejä2671

Mutta suurin kysymys lienee se, että miksi kenenkään pitäisi myöntää eurokaan tässä esimerkissä Helsingin viemärirottien tai punkkien tutkimiselle? Millaisen takaisinmaksun yhteiskunta saa em. asioiden tutkimisesta?

Kuka oikeastaan päättää mihin tieteenaloihin on ylipäätään syytä panostaa? Pitäisikö esimerkiksi naistutkimukseen uhrata yhtään mitään (ainakaan julkista rahaa)? Onko päätösvalta tähän näillä apurahatutkijoilla itsellään?

Seuraa 

Kaiken takana on loinen

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja ja metsämyyriä Alpeille, pohtimaan biologian oppimista tai ihan vain ihastelemaan loisia.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
Heinäkuu
2016
2015
2014