Seuraa 
Viestejä8958

Tätä kirjoitusta ei pitänyt kirjoittaa. Tämä tyrmätään heti – vaikka sitä ei edes luettaisi loppuun. Herkkänahkaiset ja yleensä vähemmän tietävät, ”tietävät” tästä aihealueesta ”eniten”, ainakin omasta mielestä. Saksassa tämä on virallisesti kielletty – siitä saa puhuakin vain kuiskaten. Kysymyksessä on Saksan kolmannen valtakunnan Schutzstaffel 1] eli lyhennettynä kylmät väreet aikaansaava SS.

Saksalaiset olivat oivaltaneet lehtitiedon mukaan, että heidän suositun televisiosarjasta hyvin tuttu tähti Horst 'Derrick' Tappert olikin palvellut SS:ssä, tarkemmin ilmaistuna Waffen SS:ssä 2] – II Maailmansodan itärintamalla, joka oli sotana maailman historian verisin, raaoin, tappavin sekä siviileille armottomin – siellä ei säästelty keinoja, puolin eikä toisin, se oli tuhoamistaistelu, jossa paha kostettiin pahalla.

Suomalainen kosketus eliittijoukkoihin

Suomalaiset aihetta lukeneet muistavat panttipataljoonan 3], joka oli nimityksenä virheellinen – meidän nuoret miehet menivät vapaaehtoisina Waffen SS:ään – itärintamalle, kokivat liki Stalingradin ja Kaukasuksen. Suomalaiset SS-miehet saivat arvostetun aseman taistelijoina (myös saksalaisten SS-miesten keskuudessa), jotka täyttivät määräykset ja toteuttivat hyvin annetut tehtävät, loppuun saakka.

SS on tabu –

SS oli alun alkaen Adolf Hitlerin henkilökohtainen vartiokaarti, jonne pääsyyn oli erittäin tiukat vaatimukset. Vain pohjoinen ”arjalainen” rotu, riittävän pitkinä, kelpasivat – rikosrekisteriä ei saanut olla ja muutoinkin piti olla täysin nuhteeton elämäntapa, eikä ”väärää verta suvussa” suvaittu. Tuolloin ihanteita maalattiin rotuopeista, joiden tutkintaa Suomessakin harjoitettiin – muun muassa lasten lääkärinä kuuluisaksi tulleen Arvo Ylpön 4] toimesta.

Hitlerin valiokaarti laajeni nopeasti, laskelmoivan, hiljaa puhuvan ja hyvämuistisen Heinrich Himmlerin 5] toimesta eliittiarmeijaksi 6], jossa palveli yli 10 maan kansalaisia (eräänlainen ylieurooppalainen sotavoima) – muslimeja myöten! Erityisen kunnostautuneita vierasmaalaisia olivat eestiläiset, tanskalaiset ja itävaltalaiset – tosin Anschslush 7] oli Itävallan liittänyt Saksaan jo 1930 -luvun loppupuolella.

SS oli laaja organisaatio,

kuin valtio valtiossa, sillä oli oma liiketoiminta, varainhankinta, teollisuustuotanto, sairaalajärjestelmät ja omaa asetuotantoa – näin se täytti kaikki ne elementit, joilla muodostetaan eliittijoukot, joita kaikki viholliset pelkäsivät ja jopa kunnioittivat. Tässä kirjoituksessa emme puutu kuin Waffen SS:n ominaisuuksiin ja tekoihin – tuo toinen puoli SS:stä on saanut riittävästi synkkää mainetta ja palstametrejä toimistaan keskitysleireissä ja niin edelleen.

Kansallistunteen kohottajat

Kolmannen valtakunnan kansalaiset olivat ylpeitä Waffen SS -joukoista; he tiesivät systemaattisen propagandan myötä näiden joukkojen olleen nk. tulipalojoukkoja, jotka hälytettiin paikalle, kun Wehrmacht 8] ei enää pystynyt saavuttamaan asetettuja tavoitteita, syystä tai toisesta.

Waffen SS taisteli raskain omin tappioin – heillä oli vala, joka oli annettu suoraan Adolf Hitlerille – se ei sallinut joukkoantautumista. Tunnetuimmat SS-divisioonat olivat Das Reich 9] ja SS Leibstandarte Adolf Hitler 10] sekä suomalaiset vapaaehtoisetkin sisällään pitänyt SS Wiking 11].

Miksi tälläinen luomus piti tehdä?

Syy on hyvin selvä; tänäänkin esimerkiksi USA:lla on vastineensa – Delta Force, englantilaisilla on omansa ja meilläkin on taistelusukeltajat tai vaikkapa laskuvarjojääkärit. Kautta aikain on rakastettu jostain erikoisesta, sellaisesta, joka tekee enemmän kuin muut, uhrautuen ja itseään säästämättä.

Jatkuu

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (81)

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

Vapaasti lainattu Rautarististä: Eivät he taistele Fuhrerin vuoksi, he taistelevat oman henkensä puolesta. Sodassakin on eettiset säännöt. Ei ole yllätys että sääntöjä kierretään. Miksi asia otetaan nyt esille, kun asianosaiset ovat kuolleet tai siirtymässä rajan taakse. Likaista peliä.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

Oliko Niilo Lauttamus Waffen SS:ssä? Tarkistus tehty, oli ja olen lukenut kirjoja.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä8958

2]

Waffen SS oli ikäänkuin ylimmän johdon luottoarmeija (joka tosin rintamilla oli alistettu Wehrmachtin alaisuuteen omina yksiköinään), jossa lopulta palveli yli miljoona miestä (Wehrmacht noin 15 miljoonaa) – kaatuneiden määrä suhteutettuna vakioarmeija Wehrmachtiin oli kaksin-kolminkertainen. Toisaalta viholliset tunsivat erityisen hyvin Waffen SS:n toimintatavat, jolloin viholliselle aiheutetut tappiot olivat tuntuvia.

Sodissa ei tunneta sääliä ja usein kaikki keinot ovat sallittuja

[ … tässä emme voi unohtaa amerikkalaisten massiivisia mattopommituksia Pohjois-Vietnamissa 1965-1971, jonne pudotettiin enemmän pommeja kuin koko II Maailmansodassa Eurooppaan yhteensä – lähinnä siviilien sekaan! … ]

Hävinnyt joutuu aina kantamaan vastuun rikoksista ihmiskuntaa kohtaan. USA ei joutunut kantamaan mitään vastuuta 400.000 japanilaissiviilin murhasta Hiroshiman ja Nagasakin atomipommiverilöylyissä- mutta USA oli voittajavaltio ja perusteli atomiaseiden käyttöä omien sotilaiden säästönä.

Waffen SS kantoi raskaan taakan maineestaan

usein rintamalla vangiksi joutunut SS-sotilas ammuttiin sen kummemmin kyselemättä. SS:n malli toimia oli suoraviivaisen raaka, ja tästä ominaisuudesta hinta maksettiin vuosien 1945 - 1948 aikana – esimerkiksi Neuvostoliittoon vangeiksi passitetuista SS-miehistä ei juuri kukaan palannut kotimaahansa, ei edes ruumisarkussa.

Maineesta maksettiin, ja sotatilan ollessa yllä, uhrautuvaisesta työstä saatiin erikoiskohtelu. Saksalaiset tiesivät rintamalla olleiden SS-joukkojen saavutukset ja heitä ihailtiin Saksan turvana ja pelastajana.

Kuriositeettina on mainittava, että viimeiset toukokuussa 1945 Berliiniä puolustaneet joukot olivat ulkomaalaisia Waffen SS -joukkoja, tanskalaisia, ukrainalaisia, jopa ranskalaisia … mainittakoon, että sodan ajan kuuluisin taistelijamme Lauri Törnikin 12] palveli lyhyen ajan Waffen SS:ssä, saaden II luokan rautaristin palveluksistaan Saksan kolmannelle valtakunnalle.

...

Tosiaan tätä kirjoitusta ei pitänyt koskaan tulla,

tämä on pannassa – ja siihen ei voi koskettautua, vaikka nuo erityiskoulutetut miehet täyttivät vain annetut käskyt – vastuu kannettiin saksalaisen tavan mukaan ylimmässä johdossa, ja he ovat tekonsa maksaneet, usein hengellään.

Nyt voisi olla aika katsoa tätä osaa Saksan kolmatta valtakuntaa kiihkotta, sillä entisiä Waffen SS -miehiä on edelleen paljon hengissä ja he nauttivat hiljaista arvonantoa ilman sanoja nykyisistäkin saksalaisista – Waffen SS edusti kansallista tunnetta, ja tänään Saksa on Euroopan rauhan takuumies yhdessä Venäjän kanssa, sekä ennen kaikkea Euro EU - Euroopan veturi ja maksumies.

~ https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/oliko-waffen-ss-valiojoukko  - 

Jatkuu

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

Ilkka Luoma kirjoitti:

Sodissa ei tunneta sääliä ja usein kaikki keinot ovat sallittuja-

Tätähän sanoin, onko se joku yllätys. Onko sinulla joku syy juuri nyt tuoda tämä SS-asia esiin. Muu kuin että se nyt oli uutisissa?

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Major_Breakthrough
Seuraa 
Viestejä21439

SS Wiking oli toisaan "partiopoikajoukko " joka oli koottu ulkomaalaisista vapaaehtoisista jolla ei ollut mitään tekemistä ns SS-coren kanssa..joka hoiti mm juutalaisten massateloituksia.

Our ignorance is not so vast as our failure to use what we know !
- M. King Hubbert

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

Lauttamus-Vieraan Kypärän alla. Näin ainakin muistan.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

TeeSi
Seuraa 
Viestejä450

Onko suomalaisten SS-miesten päiväkirjat ja henkilötiedot julkisia?
Oletan etteivät he palvelleet "Natseina", kun sodan alun aatteita...
Mielestäni he olivat Jääkäreiden kunnian miehiä, tuskin Natseja?

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

TeeSi kirjoitti:

Historia hukassa? Luin toisesta maailmansodasta lähes kaiken nuorena ja lapsena. Isosisä oli sotaveteraani, kaukopartiomies. Kuten Majuri sanoi, Viking divisioona oli kuitenkin partiopoikia. Lauttamusta lukemaan. On osin fiktiota, mutta osa varmaan totta.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

Viikinkidivisoonan olen myös lukenut. Päättyy T-39 ilmestymiseen rintamalle. Jos harva pääni muistaa oikein.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

TeeSi
Seuraa 
Viestejä450

No jo sattui setä olemaan kaukopartiomies ja tiedän et oli kovissa kahen viikon wihujahdeissa ja isältäni on sodista jäämistönä sotamateriaalia, valokuvia ja esineitö? Niin saanko jostain tietoa ihan henkilönimillä ja millä ehdoilla? Tarviiko sukulaisuus ym oikeutuksia arkistoihin! Ovatko sotien tiedot vieläkin joiltain osin vieläkin salattuja? Ovatko suomalaisten SS-miesten tiedot tuhottuja tai tietojen julkisuus salattu? Miten voin täsmällisesti hakea isieni sotahistorian, esim. ukkini oli Vaasassa merivoimissa ja haavoittui (mummo ei pitänyt edes sotilaana, miten se nyt Vaasassa voi haavoittua?) 😎

wisti
Seuraa 
Viestejä14793

Major_Breakthrough kirjoitti:
SS Wiking oli toisaan "partiopoikajoukko " joka oli koottu ulkomaalaisista vapaaehtoisista jolla ei ollut mitään tekemistä ns SS-coren kanssa..joka hoiti mm juutalaisten massateloituksia.

Wiking-SS hoiti rintamaosuuttaan siinä kuin muutkin SS-divisioonat ja lahtasi juutalaisia tuttuun tapaan.

Tommi Turmiola
Seuraa 
Viestejä763

Taitaa olla vuosia vanha kirjoitus.

Aloitus menee kyllä pahasti pieleen ja siinä luulotellaan enemmän kuin tiedätään, mitä voi kritisoida voimakkastikin, kun SS:stä on lukuisia kirjoja, dokumenttiohjelmia pyörii TV:ssä ja netistä löytyy vaikka mitä. Jos ei itse ole näistä tietoinen ei pidä yleistää.

SSn organisaatiossa oli Waffen SS:n ja Allgemeine SS:n lisäksi mm  keskitysleireistä vastannut SS-Totenkopfverbänd, Gestapo ja SD.

Waffen-SS:n taisteluorganisaatio kasvoi sodan aikana 38 divisioonan kokoiseksi ja käsitti 950 000 sotilasta.

60 000 hollantilaista, 50 000 unkarilaista, 43 000 belgialaista, 40 000 ukrainalaista, 32 000 latvialaista, 25 000 kroatialaista, 20 000 ranskalaista, 20 000 virolaista, 19 000 italialaista, 10 000 luxemburgilaista, 9 000 tanskalaista, 6 000 norjalaista, 5 500 albanialaista, 4 000 romanialaista, 1 221 suomalaista, 1 150 intialaista, 800 sveitsiläistä, 550 bulgarialaista, 300 espanjalaista, 180 ruotsalaista, 80 liechtenstenilaista, 75 brittiläistä, 10 japanilaista, 8 amerikkalaista, 3 thaimaalaista ja 2 irlantilaista.

SS:n "asetehdas" oli Zetor traktorista kuuluisa  Zbrojovka Brno Tsekeissä, jonka miehityksestä vastasi  SS. Muillakin miehitysalueilla asetehtaat olivat saksalaisen sotilashallinnon alaisia. 

12. SS panssaridivisioonan Hauptsturmführer Karl Wilhelm Krausen    innovaatio oli Flakpanzer IV Wirbelwind. Hovitoimittajia oli, mutta ne eivät olleet SS:n omia.

Sairaaloita on joka armeijalla, joten ei siinä mitään ihmeellistä ole. Samoin elintarvikkeiden tuotantolaitoksia.

"Persaukisuus on itseaiheutettu olotila" - T. Turmiola 2017

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

TeeSi kirjoitti:
No jo sattui setä olemaan kaukopartiomies ja tiedän et oli kovissa kahen viikon wihujahdeissa ja isältäni on sodista jäämistönä sotamateriaalia, valokuvia ja esineitö? Niin saanko jostain tietoa ihan henkilönimillä ja millä ehdoilla? Tarviiko sukulaisuus ym oikeutuksia arkistoihin! Ovatko sotien tiedot vieläkin joiltain osin vieläkin salattuja? Ovatko suomalaisten SS-miesten tiedot tuhottuja tai tietojen julkisuus salattu? Miten voin täsmällisesti hakea isieni sotahistorian, esim. ukkini oli Vaasassa merivoimissa ja haavoittui (mummo ei pitänyt edes sotilaana, miten se nyt Vaasassa voi haavoittua?) 😎

Oma isosisäni ei paljoa sodasta puhunut. Vain joitakin yksittäsiä asioita. Mm. sen kun joutuivat jättämään tovereitaan jälkeensä vain koivunvesoja suojana. Siis kaatuneita. Näki painaijaisia vuosikymmenet tästä.

SS:stä en tiedä. Arkistot voivat olla tuhottu. Voi olla salattu. Viikinkidivisioonassa oli myös tansakalaisia ja norjalaisia mm.

Mummosi ei tainnut ymmärtää. Kyllä ukkisi oli sotilas.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

Auttaako tuo:

https://www.arkisto.fi/fi/aineistot/kansallisarkiston-aineistot/aineistot-ja-kokoelmat/puolustushallinnon-aineistot-5

tai wikistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sota-arkisto

Osa on kai salaisia vieläkin. Löydät varmasti ukistasi tietoa jostakin. Veteraani kokosivat myös jotakin aineistoa.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

wisti
Seuraa 
Viestejä14793

Major_Breakthrough kirjoitti:
SS Wiking oli toisaan "partiopoikajoukko " joka oli koottu ulkomaalaisista vapaaehtoisista jolla ei ollut mitään tekemistä ns SS-coren kanssa..joka hoiti mm juutalaisten massateloituksia.

Sotaan voidaan partiopoikana lähteä, mutta ei partiopoikana palata.

Syksyllä ilmestyi Andre Svanströmin erinomainen tutkimus asiasta, Hakaristin ritarit, alaotsikolla Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskontoja sotarikokset
Suosittelen.

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

wisti kirjoitti:

Pistänpä tuon muistiin, saattaa kiinostaa. Kuten sanoin Lauttamus on osin fiktiota osin faktaa.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Deimos
Seuraa 
Viestejä7026

JR-4 on se rykmentti, jossa isoisäni oli. Sen historiikki on koottu 3 nidettä kanttavaan kokonaisuuteen. SIellä on aika tarkasti kerrottu kaatuneiden kuoleman syyt, jopa mistä kohtaa luoti on mennyt lävitse. Kaukopartiotoiminta on pimeä alue, niistä ei paljoa juttua ollut kirjoissa.

Hyvällä tuurilla joukko-osastoista on kaiken kattava historiikki. Maalauskursilla aikoinaan oli sodan aikana Turussa palvellut veteraani. Kyllä hänkin oli veteraanistatuksella vaikka ei hirveästi asioista puhunut. Turussa siis laivastossa ymmärtääkseni matruusina. Ei kertonut, missä muualla oli seikkaillut.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat