Kommentit (5)

Käyttäjä1200
Seuraa 
Viestejä141

Niin pienessä kuin isossa seurassa ihminen voi olla ulkopuolinen ja yksinäinen. Kyse on vuorovaikutuksesta, yksinäisyys ei kaikkoa jos se on vain yksipuolista. Tarvitaan molempia. Ja tarvitaan aikaa molemmilta. Valitettavasti aika on hyvin niukka resurssi ja välttämättä sitä ei ole kaikilla jakaa itseltä toiselle. Se ei poista yksinäisyyden tunnetta vaikka seisoisi tuhannen ihmisen keskellä ja olisi kuinka avoin kaikille ympärille oleville. Tutustua ja tuttavia on helppoa saada, mutta tuttavat ovat aina ohimeneviä. Tapaatte kerran kaksi ja vaikka haluat tavata uuselleen ette enää tapaa, ette saa aikasiksi tapaamista ettekä tapaa enää uudelleen. Kys. uutinen on täyttä huuhaata, irti todellisuudesta.

Lento
Seuraa 
Viestejä7

En sanoisi huuhaaksi. 

Asia menee nimittäin myös toisin päin. Jos sisäinen todellisuus on rikki, sen parantaminen ulkoisin keinoin on aikamoisen hankalaa. Toinen voi vaikuttaa ja vaikuttaakin toiseen, mutta jos oma yksinäisyydentunne on sidoksissa siihen, ettei kykene olemaan itse itselleen ihminen, ei muiden kaatama hyväksyntä tule ikinä riittämään. Ei, ellei siitä kykene oppimaan jotain niin, että pystyy kertomaan itsensä toisin (mikä muuttaa myös aivokemiaa). 

Osa ihmisistä on tosiaan yksin seurassa, osa ei yksinäänkään. Osa on yksinäisiä nimenomaan seurassa, koska oma erilaisuudenkokemus korostuu - ja se taas on osa sisäistä sfääriä, ei ulkoista.  Ihminen on itsensä kanssa 24/7. Siksi se, miten kohtelee itseään, on tärkeämpää kuin se, miten muut kohtelevat itseä. Plus sitten tietenkin se, että ihminen on vastuussa paitsi ulkoiseen myös sisäiseen sfääriin  suuntautuvista teoistaan.  Tunteitaan ei voi valita, mutta niiden käsittelyyn pystyy vaikuttamaan.  "Älä välitä!" tai "Älä sure!" ovat aina surkeita  neuvoja. Suru tai yksinäisyys on olemassa, eikä sitä voi eikä pidä kieltää. Sen sijaan pitää koettaa muistaa, että itsessä on muutakin, eikä antaa tunteen täyttää koko näkökenttää. 

Uskon kyllä tunnistavani "Käyttäjä1200":n kuvaaman ikävän ja kivun, sekä tiedostan, että sisäisestä todellisuudesta seuraavaa kroonista yksinäisyyttä (jonka olemassaoloon seuran puutteella ja turvattomuudella on voinut aikanaan olla isokin osuus) voi olla vaikeaa ja tuskallista koettaa erottaa varsinaisesta ihmisenikävästä.  On todella hankalaa, kun tuntuu, että kaikki mitä haluaa, on jotain, mitä voi saada toisilta, eikä itse kykene tekemään asialle mitään. Se on aikamoinen umpikuja. 

Kroonisen yksinäisyyden tunnistamista ja käsittelemistä mahdollisesti helpottaa,  jos onnistuu sisäistämään, etteivät ne tee omasta ihmisen tarpeesta triviaalia tai vähemmän vakavasti otettavaa. Kroonisen yksinäisyyden vähentäminen sisäisin keinoin on omasta itsestä huolehtimista, ei oman tarpeensa hylkäämistä tai periksiantamista.  Ja omasta itsestä huolehtiminen vähäistenkin kykyjensä mukaan lienee jokaisen velvollisuus. 

Omaani kokemusmaailmaani nämä asiat ovat kuuluneet ja kuuluvat valitettavasti yhä.  Jos jostakusta vaikuttaa, ettei yhtään ymmärrä, mistä yllä kirjoitan, voi olla, että nämä fiilikset eivät vain kuulu hänen kokemusmaailmaansa, ja ymmärtäminen vaatii vähintään toisen lukukerran. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Minfulnesson kuollut, kauan eläköön mindfulnrss!
Ei se ole hyvä että stressaava asia ei stressaa, hence stressi. Johan koko juttu ehdittiin kuopata. Toki rentoutuminrn on ihan hyvä juttu, mutta siihen riittää vaikka jätskihetki lapsen kanssa.

Vierailija

Ja juuri kun meille kerrottiin että e-pillerit ehkäisevät stressiä, ei kun siis tekevät sokeiksi muiden tunteille. Sama asia.

Vierailija

Tulee mieleen näm hikikomorit ja Second life. Pahimmillaan omat vauvat kuolee nälkään kun virtuaali-immeinen vastii liikaa hoivaa.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat