Seuraa 
Viestejä1440

Vesimiehen aika on siirytymistä vesi elementistä Ilma elementtiin. Mitä itse olen oppinut tuntemaan Ilma elementtiä niin se on sangen opportunistinen sekä seurailee sangen usein hetken mielijohteita, vailla kiinteää päämäärää.

Vesimiehen aikana vaikuttanee kaksi ehkä merkittävintä valtakuntaa historiassa: Jumalan ikuinen valtakunta alkaa vuonna 2028 jKr ja Tuhatvuotinen valtakunta alkanee vuoden 3333 jKr tienoilla.
Ovatko nämä kaksi valtakuntaa Vesimiehen ja Ilma elementin hallintoa, vai onko mahdollisesti anarkia vallalla pitkään kun kaikki taistelevat vallan vaihtumista vastaan.

Itse olen yrittänyt valtaa saada sekä poliittista vaikutusvaltaa esim. Kansalaispalkka aattella sekä luokittelemalla Imaami Mahdia varten hänen tehtäviensä innoittamana joitakin asioita. Mutta kaikki kannattajani on riivitty pois sillä ei ole minun aikani nyt hallita, vaan tulee VESIMIEHEN AIKA tai ehkä Imaami Mahdin aika.

Aatteet ja Mahdin tehtävät innoittivat paljon, mutta joku käsitti ehkä Jumalan tahdosta, että nyt on aika suoda kokeilu hallita maailmaa aivan toisille tahoille. Itse olen Härkä ollut ennen, mutta uudestisyntymisen kautta minusta tuli Jousimies. Härän valtakausi on jo mennyt noin 4000 eKr ja Jousimiehen kausi tullee joskus vuoden 6000-7000 jKr tienoilla.

NYT ON VESIMIEHEN AIKA OVELLA, MITÄ AJATUKSIA SE HERÄTTÄÄ TEISSÄ?

Kommentit (14)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
salai
Seuraa 
Viestejä7815

Titanic kirjoitti:
NYT ON VESIMIEHEN AIKA OVELLA, MITÄ AJATUKSIA SE HERÄTTÄÄ TEISSÄ?

Taidat olla niitä myöhäisheränneitä? Vesimiehen aika -uskonto oli muodissa jo 50 vuotta sitten. RUK:n kurssin (136) nimenäkin oli jo 1971 Vesimies, puheenjohtajana joku Pekka Puska, nimestä päätellen joku hörhö.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Titanic
Seuraa 
Viestejä1440

Jaa onhan tämä tiedepalsta, mutta tämä on osion: MUUT KESKUSTELUT alla.

YouTubessa näin videon, että tuo noin 2150 vuoden välein siirtyminen eri merkkiin vaikuttaa mm. ajakohdalle ominaiseen taiteeseen ja siihen mitä palvotaan jumalana. Esimerkiksi kun oli härän ja oinaan aika niin alkoi ilmestyä härkä ja oinas patsaita sekä niitä myös palvottiin. 

Toinen seikka on, että ihmistyyppinä alkavat luultavasti Vesimies tyypit olla ennemmistönä. Pienehköt tai keskikokoiset sutjakat ja sopusuhtaiset tyypit. Niitä näkyy jo nyt katukuvassa enemmän kuin ennen ja myös isokokoiset romulukset ovat laihduttaneet samalle tasalle noiden tyyppien kanssa.

Kolmas seikka on, että vaikka olisi kuinka hyviä poliittisia ideoita jollakin muulla tyypillä niin niiden läpi menemistä estetään raa'asti ja ponnekkaasti ja valitaan aina Vesimiehen ideat ja poliittiset mallit.

Itse luulen, että muutos tulee olemaan selkeästi näkyvä ja konkreettinen. Mun mielestä kyse ei ole astrologiasta, vaan ilmiö on ennemmin uskonnollis-poliittis-sosiologinen. Joku tahtoo järjestää jokaiselle ihmistyypille oman lokeron ajassa tai historiassa, joss tuo ihmistyyppi on vallitseva. 

Titanic
Seuraa 
Viestejä1440

VESIMIEHEN AJAN ALKAMISEN KAKSI MERKITTÄVINTÄ TEKIJÄÄ SAATTAVAT YHÄ OLLA USA JA VENÄJÄ, VAIKKA KIINA ONKIN NOUSSUT AIVAN KÄRKEEN JA MYÖS INTIA ON NOUSEMASSA.
Ennen kuin Mahdi tulee löydetään kuva Kristuksen ja kuva Mahdin. Näin on tapahtunut jo sillä Torinon kääriliinan kuva löydettiin 1800-luvun lopussa ja Viking luotain kuvasi Mars planeetalla kasvokuvan, joka muistuttaa Hadithien kuvausta Imaami Mahdin kuvasta. Tuossa Mars kuvassa on kasvot kohti käänettynä Mahdi ja Profeetta Isakin siinä on selkä käännettynä kohden katsojaa. Hämmästyttävää mielestäni on, että tuo Mars kuva muistuttaa YHDYSVALTOJEN PRESIDENTTIEN nykyisten kasvoja. Presidentti Obaman ja myöhemmin otettu uusi kuva Presidentti Trumpin. Ja vielä tuo selkä katsojiin päin oleva Profeetta Isan kuva muistuttaa jonkin verran Venäjän Presidentti Putinin olemusta. 

Hare Krishna liikkeen kirjoissa puhutaan, että tulee olemaan sellainenkin virka kuin Sotamahdin. Eli voiko olla niin, että kyse on pelkästä sattumasta, vai onko se merkki, vai onko se totuus, että nuo miehet ovat Mahdi ja Isa. Luulen itse, että on tarkoitus pitää heitä tämän ajan Mahdina ja Isana, mutta itse odotan kyllä, että tulisi varsinainen suurempi Mahdi itse arabien keskuudesta. Siitä ei voida olla varmuutta. Tänä päivänä siis Mahdia edustaa Yhdysvaltojen presidentit ja Venäjän presidentti Isaa OMALLA MERKITYKSELLISELLÄ TAVALLAAN. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Cydonia_(Mars)

Voiko vielä heidän lisäkseen tulla arabien keskuudesta SUUREMPI Imaami Mahdi ja SUUREMPI Profeetta Isa. En voi tietää asiaa, mutta näillä näkymin on tyytyminen siihen, että nuo presidentit muistuttavat ainakin merkkeinä Hadithien kuvausta Imaami Mahdista ja Profeetta Isasta.

Mitä tahansa negatiivisia asioita esitetään USA:n ja VENÄJÄN presidenttien kontolle niin ainakin minä toivon, että he ovat juuri oikeat henkilöt tätä Milleneumin alkua ajatellen tuomaan maailmaan uuden edistymisen tason, vaikka nyt näyttää kuin he vain lietsoisivat sotia ja mahtavuutta. 

Titanic
Seuraa 
Viestejä1440

Vesimiehen aikana hallinto varmaan lorottelee lujaa päälle. Heetkinen... taidetaan olla jo vesimiehen ajassa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15402337/siirtyminen-vesimiehen-aikaan-ja-uusi-ihmistyyppi

Ollaan kyllä melkoisella todennäköisyydellä tekemässä loppua Kristuksen tuomasta Totuuden Hengen ja Kalojen ajasta. Monin paikoin lakeja muutetaan jo uskonnoista piittaamattomiksi. Muistaakseni esim. Uusi -Seelanti on poistanut uskonnollisest symbolit parlamenttirakennuksestaan. Ainakin niin erään Suomi24 keskustelun otsikon mukaan. En lukenut itse juttua.

Mutta mikä tuo Vesimies oikein on? Onko se ihminen ja kalojen narraajaa kalastusveneessä, vai onko se itse vedessä luikerteleva Vesikäärme???

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6909

Titanic kirjoitti:
Mutta mikä tuo Vesimies oikein on? Onko se ihminen ja kalojen narraajaa kalastusveneessä, vai onko se itse vedessä luikerteleva Vesikäärme???

Eikös tämä vesimies ole herra, joka laittaa elämän vedet virtaamaan. Siellä on sitten kirkkaamman ja sakeamman veden alueita. Sakeammissa merihirviöt alemman tason konsepteina viihtyvät kovin.

Deimos
Seuraa 
Viestejä5470

Jaa, aurinko on siirtynyt vesimiehen tähtikuvioon. Ei se mitään muuta merkitse.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

Käyttäjä18833
Seuraa 
Viestejä19

Kyseessä on Vesimiehen ajaksi nimetty astrologinen, n.2150vuoden pituinen ajanjakso,joka 1/12osa ihmiskunnan n.21600vuoden pituisesta evoluutiojaksosta.Näitä evoluutiojaksoja taasen on kolme,eli yht.75000vuotta.Tämä aika taasen on ihmisen yhden sivilisaation ajan kestävä ajanjakso,jonka jälkeen kaikki menee "uusiksi",tämä tarkoittaa sitä,että ihmiskunta tekee ulottuvuus siirtymän (sitä myös luonnehditaan kollektiivisena "ylösnousemisena".)Myös maapallo tekee samanaikaisesti ulottuvuus siirtymän. Se tarkoittaa hyvin radikaalia muutosta hyvempään ja parempaan,niin maapallon kuin ihmistenkin suhteen. Siksi maapallolla ja ihmisten keskuudessa on nyt niin paljon mullistusta,koska vanhat "vihaenergiat"pitää tasoittaa,ja harmonisoida korkeampi taajuisen rakkausenergian "tieltä".Nyt olemme aikakaudessa,jolloin ihmiskuntaa vuosituhansia kulisseista hallinnut negatiivinen (rikollis)elliitti tullaan laittamaan vastuuseen,tuomitsemaan ja poistamaan vallasta. Ja kyllä ,Usalla,Venäjällä ja Kiinalla on noissa asioissa hyvin ratkaisevat roolit valtioina ja Trumpilla ja Putinilla henkilöinä,oikeastaan he vähän "pöyhivat ja tuulettavat ummehtuneita ja pölyttyneitä"rikolliselitistisiä nurkkakuntia ja menettelyjä. Se mitä nyt tapahtuu maailmassa,on välttämätöntä,jotta odottava muutos on mahdollista tapahtua,oikeastaan muutos on jo tapahtumassa...

Käyttäjä18833
Seuraa 
Viestejä19

Käyttäjä18833 kirjoitti:
Kyseessä on Vesimiehen ajaksi nimetty astrologinen, n.2150vuoden pituinen ajanjakso,joka 1/12osa ihmiskunnan n.25000 v.pituisesta evoluutiojaksosta.Näitä evoluutiojaksoja taasen on kolme,eli yht.75000vuotta.Tämä aika taasen on ihmisen yhden sivilisaation ajan kestävä ajanjakso,jonka jälkeen kaikki menee "uusiksi",tämä tarkoittaa sitä,että ihmiskunta tekee ulottuvuus siirtymän (sitä myös luonnehditaan kollektiivisena "ylösnousemisena".)Myös maapallo tekee samanaikaisesti ulottuvuus siirtymän. Se tarkoittaa hyvin radikaalia muutosta hyvempään ja parempaan,niin maapallon kuin ihmistenkin suhteen. Siksi maapallolla ja ihmisten keskuudessa on nyt niin paljon mullistusta,koska vanhat "vihaenergiat"pitää tasoittaa,ja harmonisoida korkeampi taajuisen rakkausenergian "tieltä".Nyt olemme aikakaudessa,jolloin ihmiskuntaa vuosituhansia kulisseista hallinnut negatiivinen (rikollis)elliitti tullaan laittamaan vastuuseen,tuomitsemaan ja poistamaan vallasta. Ja kyllä ,Usalla,Venäjällä ja Kiinalla on noissa asioissa hyvin ratkaisevat roolit valtioina ja Trumpilla ja Putinilla henkilöinä,oikeastaan he vähän "pöyhivat ja tuulettavat ummehtuneita ja pölyttyneitä"rikolliselitistisiä nurkkakuntia ja menettelyjä. Se mitä nyt tapahtuu maailmassa,on välttämätöntä,jotta odottava muutos on mahdollista tapahtua,oikeastaan muutos on jo tapahtumassa...

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat