Sivut

Kommentit (57)

Vierailija

ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Jaahas ja kaupan omat merkit laitetaan pannaan. Se tarkoittaa kasvavaa menoerää erityisesti köyhille. Hieno hallitus kasassa.

Tällaisia tietty hyvä heitellä, kun ei omaa mitään käsitystä, mihin hallitusohjelmalla pyritään. Kyseessä on isojen kauppaketjujen ylivaltaa suitsiva ehdotus, mikä erittäin tervetullut suomalaiselle tuottajalle. Luulisi, että myös Persuilla on kannatusta tällaiseen kotimaisen ruoantuottajan tukemiseen.

– Kirjauksella haluttiin alleviivata poliittista tahtoa siihen, että elintarvikeketjun kaikki osapuolet pärjäävät ja hallitus haluaa etsiä siihen keinot, Risto Lahti sanoo.

Lahti ei vielä halua arvioida, millaisia mahdolliset lainsäädännölliset keinot voisivat olla, mutta pitää private label -tuotteiden kieltämistä käytännössä epätodennäköisenä vaihtoehtona. Hänen mukaansa hallitusohjelman kirjaus toimii pohjana käynnistettävälle asiantuntijatyölle ja asiantuntijoiden tehtävänä on etsiä sopivat keinot, joilla päivittäistavarakaupan neuvotteluasemaa hillitään ja private label -tuotteiden kauppaa mahdollisesti säädellään.

https://yle.fi/uutiset/3-10813858

.

Ai en ymmärrä mitä tässä nyt haetaan takaa? Tottakai ymmärrän. Enkä nyt ymmärrä mistä noi persut revit. Tosin persuthan nyt liittyvät jokaiseen uhkakuvaasi.

Oletin, että persut olisivat enemmän suomalaisen viljelijän kuin ison - lähes monopoliasemassa olevan - kauppaketjun puolella, mutta ehkä väärä tulkinta.

Ensinnäkään en ole persu. Äänestin Elina Lepomäkeä. Toisekseen en ole myöskään persut.

Antipatiasi sataa suoraan persujen laariin. Seuraava hallitus tulee olemaan sitä pahempi painajainen sinulle, mitä pahemman painajaisen yrität tehdä tästä muille.

Vierailija

Kehtaat vielä ekavekara itkeä jostain aktiivimallista, kun tuleva hallitus tulee leikkaamaan köyhiltä kymmeniä prosentteja, jaellen sitä kenelle se heidän mielestä kuuluu.

Haittaverotkin ovat ihan käsittämätöntä skeidaa. Kaikki nikotiinituotteet ovat samalla verolla, kun taas mehut päästetään sokeriveron piiristä. Jos hallituksen intresseissä todellakin olisi vähentää nikotiiniriippuvuuden haittoja, laitettaisiin sähkötupakat ja korvaustuotteet alennettuun kategoriaan, vaan kyse on siitä että riippuvaiselta voi nyhtää mitä hintoja huvittaa ja riippuvainen maksaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ekavekara
Seuraa 
Viestejä8180

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Jaahas ja kaupan omat merkit laitetaan pannaan. Se tarkoittaa kasvavaa menoerää erityisesti köyhille. Hieno hallitus kasassa.

Tällaisia tietty hyvä heitellä, kun ei omaa mitään käsitystä, mihin hallitusohjelmalla pyritään. Kyseessä on isojen kauppaketjujen ylivaltaa suitsiva ehdotus, mikä erittäin tervetullut suomalaiselle tuottajalle. Luulisi, että myös Persuilla on kannatusta tällaiseen kotimaisen ruoantuottajan tukemiseen.

– Kirjauksella haluttiin alleviivata poliittista tahtoa siihen, että elintarvikeketjun kaikki osapuolet pärjäävät ja hallitus haluaa etsiä siihen keinot, Risto Lahti sanoo.

Lahti ei vielä halua arvioida, millaisia mahdolliset lainsäädännölliset keinot voisivat olla, mutta pitää private label -tuotteiden kieltämistä käytännössä epätodennäköisenä vaihtoehtona. Hänen mukaansa hallitusohjelman kirjaus toimii pohjana käynnistettävälle asiantuntijatyölle ja asiantuntijoiden tehtävänä on etsiä sopivat keinot, joilla päivittäistavarakaupan neuvotteluasemaa hillitään ja private label -tuotteiden kauppaa mahdollisesti säädellään.

https://yle.fi/uutiset/3-10813858

.

Ai en ymmärrä mitä tässä nyt haetaan takaa? Tottakai ymmärrän. Enkä nyt ymmärrä mistä noi persut revit. Tosin persuthan nyt liittyvät jokaiseen uhkakuvaasi.

Oletin, että persut olisivat enemmän suomalaisen viljelijän kuin ison - lähes monopoliasemassa olevan - kauppaketjun puolella, mutta ehkä väärä tulkinta.

Ensinnäkään en ole persu. Äänestin Elina Lepomäkeä. Toisekseen en ole myöskään persut.

Antipatiasi sataa suoraan persujen laariin. Seuraava hallitus tulee olemaan sitä pahempi painajainen sinulle, mitä pahemman painajaisen yrität tehdä tästä muille.

Voin sanoa, ettei minulla ole osaa eikä arpaa syntyneeseen hallitusohjelmaan. Sinulla lähinnä asennevamma, kun syytät siitä kanssakeskustelijoita. Tosiasia on, että Suomi saa nyt vahvan enemmistöhallituksen ja se on kansan tahdon mukaista, vaikka ei kaikkia miellytäkään.

ekavekara
Seuraa 
Viestejä8180

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Kehtaat vielä ekavekara itkeä jostain aktiivimallista, kun tuleva hallitus tulee leikkaamaan köyhiltä kymmeniä prosentteja, jaellen sitä kenelle se heidän mielestä kuuluu..

Höpsis, kaverikapitalismi juuri ulkoistettiin Suomen hallituksesta. Mutta onhan se aina niin sympaattista nähdä köyhien asialla olevia kokkareita. Kun heille antaa tonnin, antavat siitä 50 köyhille ja näin köyhätkin rikastuvat. Siten kannattaa maksaa tonni porvarille, on köyhän etu (heidän mielestään).

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä5428

Sinä se tässä haastat riitaa kaikkien kanssa. Ja mitä vahvaa hallituksessa on? Kansa itse asiassa on huomattavasti oikeistolaisempaa kuin mitä hallitus, joten se ei ole kansan tahdon mukaista. Tosin en kannata isoimpien puolueiden automaattista hallitusta, sillä silloin pienet puolueet kuolevat kokonaan ja jäljelle jää lähinnä oikeisto-vasemmisto-blokit.

Bulkkitavaran pannoittaminen on juuri sitä kaverikapitalismia, kuten SAK:n osallistuminen hallitusneuvotteluihin.

Enkä ole kokkari, enkä ymmärrä miten se tähän liittyy, paitsi että ymmärrän. Sä haluat vain satuttaa kaikkia.

Vierailija

Tiedätkö ekavekara, harkitsin yhdessä vaiheessa Vasemmistoliittoon liittymistäkin, mutta sitten kyllästyin katsomaan kaltaisiasi pikkunilkkejä joiden mielestä rikkaimpia hakata kaikilla mahdollisilla lyömäaseilla, vaikka tapaamani rikkaat ihmiset ovat olleet pääsääntöisesti ihan hyväntahtoista porukkaa. Toki he elävät pilvilinnoissa, mutta enemmän rikkaat ovat minua auttaneet, kuin köyhät, tai edes kunta. Oikeastaan kaksi viimeiseksi mainittua ovat tehneet kaikkea muuta kuin olleet avuksi.

ekavekara
Seuraa 
Viestejä8180

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Jaahas ja kaupan omat merkit laitetaan pannaan. Se tarkoittaa kasvavaa menoerää erityisesti köyhille. Hieno hallitus kasassa.

Tällaisia tietty hyvä heitellä, kun ei omaa mitään käsitystä, mihin hallitusohjelmalla pyritään. Kyseessä on isojen kauppaketjujen ylivaltaa suitsiva ehdotus, mikä erittäin tervetullut suomalaiselle tuottajalle. Luulisi, että myös Persuilla on kannatusta tällaiseen kotimaisen ruoantuottajan tukemiseen.

– Kirjauksella haluttiin alleviivata poliittista tahtoa siihen, että elintarvikeketjun kaikki osapuolet pärjäävät ja hallitus haluaa etsiä siihen keinot, Risto Lahti sanoo.

Lahti ei vielä halua arvioida, millaisia mahdolliset lainsäädännölliset keinot voisivat olla, mutta pitää private label -tuotteiden kieltämistä käytännössä epätodennäköisenä vaihtoehtona. Hänen mukaansa hallitusohjelman kirjaus toimii pohjana käynnistettävälle asiantuntijatyölle ja asiantuntijoiden tehtävänä on etsiä sopivat keinot, joilla päivittäistavarakaupan neuvotteluasemaa hillitään ja private label -tuotteiden kauppaa mahdollisesti säädellään.

https://yle.fi/uutiset/3-10813858

.

Ai en ymmärrä mitä tässä nyt haetaan takaa? Tottakai ymmärrän. Enkä nyt ymmärrä mistä noi persut revit. Tosin persuthan nyt liittyvät jokaiseen uhkakuvaasi.

Oletin, että persut olisivat enemmän suomalaisen viljelijän kuin ison - lähes monopoliasemassa olevan - kauppaketjun puolella, mutta ehkä väärä tulkinta.

Ensinnäkään en ole persu. Äänestin Elina Lepomäkeä. Toisekseen en ole myöskään persut.

Antipatiasi sataa suoraan persujen laariin. Seuraava hallitus tulee olemaan sitä pahempi painajainen sinulle, mitä pahemman painajaisen yrität tehdä tästä muille.

Voin sanoa, ettei minulla ole osaa eikä arpaa syntyneeseen hallitusohjelmaan. Sinulla lähinnä asennevamma, kun syytät siitä kanssakeskustelijoita. Tosiasia on, että Suomi saa nyt vahvan enemmistöhallituksen ja se on kansan tahdon mukaista, vaikka ei kaikkia miellytäkään.

Sinä se tässä haastat riitaa kaikkien kanssa. Ja mitä vahvaa hallituksessa on? Kansa itse asiassa on huomattavasti oikeistolaisempaa kuin mitä hallitus, joten se ei ole kansan tahdon mukaista. Tosin en kannata isoimpien puolueiden automaattista hallitusta, sillä silloin pienet puolueet kuolevat kokonaan ja jäljelle jää lähinnä oikeisto-vasemmisto-blokit.

En minä mitään riitaa haasta, kunhan olen tyytyväinen hallituskokoonpanoon. Toki aina voisi olla parempi, mutta hyvä tämäkin.

Aika outo käsitys sinulla, ettei 116 edustajan muodostama hallitus olisi kansan tahdon mukainen. Joukossa vielä kolme huomattavaa nousijaa eduskunnassa: SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto. likimain nollatuloksen tehneet Kokoomus ja Persutko sitten paremmin kuvastaa sitä tahtoa? Porvariallianssikin saisi kasaan vain 113 edustajaa.

ekavekara
Seuraa 
Viestejä8180

JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Tiedätkö ekavekara, harkitsin yhdessä vaiheessa Vasemmistoliittoon liittymistäkin, mutta sitten kyllästyin katsomaan kaltaisiasi pikkunilkkejä ...

Kukahan tässä nyt sitä riitaa haastaa? Onneksi en jaksa nyt provosoitua yhden idiootin jutuista.

Sait riitaa aikaiseksi ja olet ilmeisen tyytyväinen.

Kurkkaahan hieman peiliin ja lopeta lässytys. En minä ole sinua esim. nilkiksi haukkunut.

Kyllä haastat, mutta mitäpä nilkki nilkkeydelleen mahtaisi.

Kolme huomattavaa nousijaa? Millä logiikalla kannatuksen muutos on kansan etu? Entä jos joku puolue saa yhden kansanedustajan lisäksi yhden lisää, niin silloinhan kansan etu on että nämä kaksi saavat päättää hallitusohjelmasta.

Vierailija

ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
JepajeeMerlinmikälie kirjoitti:
Tiedätkö ekavekara, harkitsin yhdessä vaiheessa Vasemmistoliittoon liittymistäkin, mutta sitten kyllästyin katsomaan kaltaisiasi pikkunilkkejä ...

Kukahan tässä nyt sitä riitaa haastaa? Onneksi en jaksa nyt provosoitua yhden idiootin jutuista.

Sait riitaa aikaiseksi ja olet ilmeisen tyytyväinen.

Kurkkaahan hieman peiliin ja lopeta lässytys. En minä ole sinua esim. nilkiksi haukkunut.

Nilkki mikä nilkki.

JepajeeMerlinmikälie
Seuraa 
Viestejä5428

Ekavekara on kyllä käsittämätön nilkki. Kehuu kuinka hienoa se on että köyhien rahat siirretään maanviljelijöille ja haukkuu kaikki jotka kehtaavatkin arvostella mitä hän kutsuu kaverikapitalismiksi. Totaalisen narsistinen nilkki.

Vierailija

Samoin ruoan kotimaisuusaste tulee laskemaan dramaattisesti, ellei sitten kielletä bulkkituotteita kokonaan, jolloin puhutaan jo merkittävästä menoerän lisäyksestä jopa siinä määrin ettei 150€ sallitut kuukausiansiot sitä tule kattamaan, vaan ruokajono kutsuu. Tosin niin teen jo nyt.

Noh, seuraava hallitus tuleekin olemaan jo persujen riemuvoitto, ja sehän onkin kaikkien etu että saadaan viitasaarelaista ulinaa telkkarista.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat