Sivut

Kommentit (55)

asdf
Seuraa 
Viestejä12434

Minijehova kirjoitti:
asdf kirjoitti:
Idunpurija kirjoitti:
asdf kirjoitti:
Idunpurija kirjoitti:
asdf kirjoitti:
Idunpurija kirjoitti:
Siinä taas yrttisikaa, yrttejä, rehuja, muna, riisiä ja tulinen somtam. Pääpaino vihanneksilla mutta lihaakin noin 200g. Lihan kanssa pitää syödä tulehdusta ehkäiseviä yrttejä. Väittäisin että kokonaisuus terveellisempi kuin pelkkä kavisöyhötys.

Pääasiassa hyvän näköisiä ja ihan maallikon haitarituntumalla terveelliseltä vaikuttavia nämä thaikkuruokakuvat. Omaan makuun aika reilusti riisiä niissä on, mutta muita kasviksia herkullisen näköisessä muodossa. Veikkaan, että länkkäreillekin menis paremmin kasvit alas, jos niitä yleisesti osattaisiin valmistaa vähän maistuvammiksi. Tai jos liha olisi kalliimpaa.

Tossa somtamissa on myös etikkaa jota nykyison monet vetää aamulla veden kera tyhjään vatsaan jonku teelisikallisen. Eli semmonen etikkakurkkujen vastine, mutta monipuolisemmassa muodossa.
Anoppi korjas verenpaineensa ja kolestrolin inhan yrteillä joista valkosipuli ja inkivääri merkittävässä osassa mutta myös itsetehty vihannesetikka.

Mä yleensä syön puolet tosta riisistä, mutta kaiken muun kokonaan.
Toi on semmonen peltoduunarin annos jolla on kulutuskin kovempi.
110batia on toi setti eli semmonen pikkasen reilu 3 egee nykykurssilla täällä landeravintolassa.

Ihan kohtuuhinta.

Mä itse, kun kerkiän tai viitsin, marinoin kaalia, sipulia ja porkkanaa, joskus jotain muutakin, etikassa ja yrteissä, ne on hyviä lisäkkeenä tai salaatin osana. Etikkakurkkuihin en ole oikein päässyt sisälle.

Kuvassa päivällistä varten sulaan otettu pala. Possun ulkofilettä, josta sipaisen isoimmat läskit myöhemmin pois. Jonkin verran maun vuoksi jätän. Melkein huono omatunto ahmia tuo, kun on vasta puhunut hyvää kasviksista. Syön illalla yksin, siksi tuota ei ole enempää (jotain 400 g)  ja siksi pakasteesta. Tuohon kylkeen jotain kasvista ja kastiketta.

Lounaaksi syön jotain salaattia vähällä lihalla.

Mitä laitat siihen liemeen? Et kai pelkkää etikkaa?
Mä heitän etikkaa, suolaa ja vettä. Joskus kourallisen chilejä.

Kauanko marinoit?
Ite en jaksa juur kahta päivää pitempää kun rupee suu napsaa.
Pitää vissii tehdä isompia eriä että marinoituu osa pitempään.
Noihin tulee himo.

No en tosiaan pelkkää etikkaa. Vettä ja öljyä myös. Tässä kohtaa joku hifistelee öljyn kanssa, että mistä kasvista se pitää olla mutta jos ei öljyn (esim. pähkinä) maulla haluta marinoida, niin se on ihan sama, kunhan ei ole Mobilia.
Marinadi syntyy ihan hyvin blenderissä. Sinne etikkaa kohtuudella (omenaviini- on esimerkiksi hyvää, vaalea balsamico vielä parmpaa), vettä yhtä paljon kuin etikkaa ja kasviöljyä 3-kertainen määrä etikkaan tai veteen verrattuna. About ruokalusikallinen suolaa (riippuu toki nesteiden määrästä), noin ruokalusikallinen jotain makeaa, siirappia, hunajaa tai sokeria. Shalottisipulia, valkosipulia ja chiliä myös ja ennen kaikkea ne yrtit, joiden makua haluaa mukaan. Noita sen verran kuin näkee järkeväksi, kokeilulla oppii. Sitten suristaen sileäksi ja marinaadit vaan ruokien päälle.

Marinointiaika riippuu marinoitavan tuotteen koosta. Mutta jos kasvit on jo valmiiksi leikelty, niin väitän, että vuorokauden marinoinnin jälkeen ei maku enää parane. Sen jälkeen pelkäisin vettymistä ja nahistumista.

Yhden sitruunan mehut ja ehkä vähän raastettua pintaa (jos luomu!!) Ja loraus soijaa sekaan. Soija on valinnainen, sitruuna ei. Itselläni sitruunan kypsentävä vaikutus huomioidaan paistoajassa, joten tuo efekti on joissain paistamisissa tärkeä yksityiskohta.
Muuten hyvä.

Miten veikkaat, että sitruunan happo eroaa kypsennyksessä etikan vastaavasta? Koska diggaat luomustakin, niin vastaus lienee johonkin uskomukseen perustuva. Ympäristötietoinen ihminen ei käytä luomua, luomu on rikkaiden maiden ylellisyyttä ja monella tapaa resurssien tuhlausta.

asdf
Seuraa 
Viestejä12434

Idunpurija kirjoitti:
Jälkäriks vähän parman kinkkua ja kimchiä.
Eli taas paino ja vastapaino.

Kunnon kimchiä kun sais lähikaupasta tai edes lähialueelta tekemättä itse. Siinä on oiva eines.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Idunpurija
Seuraa 
Viestejä350

asdf kirjoitti:
Idunpurija kirjoitti:
Jälkäriks vähän parman kinkkua ja kimchiä.
Eli taas paino ja vastapaino.

Kunnon kimchiä kun sais lähikaupasta tai edes lähialueelta tekemättä itse. Siinä on oiva eines.

Toi on käupasta. Kerran tein ite, mutta ei se onnistunut.
Oli myös puutteelliset ainekset. Laittaavat siihen useampaa maustetta.

Käyttäjä19148
Seuraa 
Viestejä4

Punaisen lihan kulutus ei ole juurikaan kasvanut Suomessa viimeiseen 40 vuoteen, joten miksi sen syöntiä pitäisi vähentää, kun ei lihan ole todettu aiheuttavan mitään terveyshaittoja, päinvastoin? 

Kaikki tutkimukset, joissa muka liha on syypää johonkin sairauteen on tehty kyselytutkimuksella, mitä nyt ehkä tuli syötyä. Näissä tutkimuksissa ihmisten kokonaisravitsemus on ollut huonoa (sokeria, jauhoja ja lisäaineita), jotka tutkitusti aiheuttavat sairauksia ja lihottavat. Mutta syypääksi on laitettu liha, ei kasvisten ja kalan puute.

Ihmisiä on vain 0,01 prosenttia kaikesta elämästä, mutta olemme jo tuhonneet 83 prosenttia luonnon­varaisista nisäkkäistä ja puolet kaikista kasveista.

Väestön räjähdysmäinen kasvu on oikeasti ongelma, joka pitäisi saada pysähtymään.

Suomalainen syö keskimäärin (vuonna 2017) punaista lihaa vuodessa  28 kiloa ja broileria 12 kiloa eli yhteensä lihaa syödään 40 kiloa vuodessa. Eli viikossa suomalainen syö kaikkea lihaa vain 770 grammaa, josta punaisen lihan osuus on 540 grammaa.

Miksi lihan kulutusta pitäisi vähentää?

Mielestäni se on oikein hyvällä mallilla.

Lähteet: Luke ja lihatiedotus

Vertauksena "sokerin" kulutus.

Suomalainen on syönyt lisättyä sokeria 30,6 kg vuodessa (vuonna 2017), joka tekee viikossa 580 grammaa eli ihan joka päivä 83,8 grammaa, LUKE:n mukaan. Eli määrä on järkyttävä, kun sokeria ei tarvitse ihminen lainkaan ja sen haitat tietää ihan kaikki.

Elintarvikkeisiin lisättyjä sokereita ovat mm.

sokeri
glukoosi
fruktoosi
glukoosifruktoosisiirappi
glukoosisiirappi
siirappi
tärkkelys
maltodekstriini
dekstroosi

Tämän lisäksi monet ruoka-aineet sisältävät luonnostaan sokereita, joita kutsutaan yhteisnimellä hiilihydraatti. Kokonaissokerin määrän ravinnosta löydät tuoteselosteesta (jos ostat ruokaa, jossa on tuoteseloste), kun katsoo hiilihydraattien määrän. Jos tuoteselostetta ruuassasi ei ole, niin hiilihydraattien määrän löydät finelin tietokannasta.

asdf
Seuraa 
Viestejä12434

Tän verran syntyi pulled porkia, kun antoi reilun kilon kasslerin noin vuorokauden miedolla lämmöllä... no miten se sanotaan? Vatkain olisi sanonut ässehtiä, mutta suomeksi se kai on... Sanon sitten kun muistan. Hautua!

Nyt sit vaan kekkailemaan lisukkeita tuolle.

MooM
Seuraa 
Viestejä8598

Meillä on perinne tehdä hyvin omintakeista rosvopaistia juhannuksisin. Tänä vuonna nauta on aika tavanomaista punaviinimarinoitua, mutta kassleriin sekoittelin poppamiehen kirsikkacolagrillauskastikkeesta marinadiversion, jossa on nyt lisäksi mm. luumuhilloa, paljon muscovadosokeria ja lisää chiliä :D. Saattaa appiukolla tulla tippa otsalle.

Lammasta ei löytynyt tuoreena, mies metsästää (pun intended) vielä tänään parista paikasta.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä11901

asdf kirjoitti:
Tän verran syntyi pulled porkia, kun antoi reilun kilon kasslerin noin vuorokauden miedolla lämmöllä... no miten se sanotaan? Vatkain olisi sanonut ässehtiä, mutta suomeksi se kai on... Sanon sitten kun muistan. Hautua!

Nyt sit vaan kekkailemaan lisukkeita tuolle.

Nam!

Milloin kutsut syömään?

Minä tarjoan seuran.

* HYMIÖ *

PKL
Seuraa 
Viestejä9

Major_Breakthrough kirjoitti:
Ruasta pitää tehdä riittävän hyvää jotta pienempikin lihapala riittää.

Juuri julkaistussa toisessa tutkimuksessa todettiin, että prosessoitu ruoka on epäterveellistä. Syy: se houkuttelee syömään enemmän (koska se on paremman makuista). Ja jos syö enemmän, lihoo. Ja liikalihavuus on epäterveellistä.

Todellisuudessa tutkimus siis osoitti, että hyvänmakuinen ruoka lihottaa helpommin kuin pahanmakuinen.

PKL
Seuraa 
Viestejä9

Käyttäjä19148 kirjoitti:
Vertauksena "sokerin" kulutus.

Suomalainen on syönyt lisättyä sokeria 30,6 kg vuodessa (vuonna 2017), joka tekee viikossa 580 grammaa eli ihan joka päivä 83,8 grammaa, LUKE:n mukaan. Eli määrä on järkyttävä, kun sokeria ei tarvitse ihminen lainkaan ja sen haitat tietää ihan kaikki.

Mistä olet saanut päähäsi, että ihminen ei muka tarvitsisi sokeria lainkaan? Todellisuus on päinvastainen.

Sokeri on ainoa aine, josta solut voivat saada energiaa. Kaikki muut ravintoaineet on ensin muutettava sokeriksi. Suurelta osin tämä muuttaminen tapahtuu jo ruuansulatuselimistössä. Esim. perunan ja viljatuotteiden painosta suurin osa on tärkkelystä. Tärkkelys ei ole mitään muuta kuin kasa yhteen liittyneitä sokerimolekyylejä. Ruuansulatus hajottaa tärkkelyksen sokeriksi. Osittain tämä tapahtuu jo suussa syljen entsyymien vaikutuksesta.

Tärkkelys on hiilihydraattia. Ravintosuositusten mukaan ihmisen pitäisi saada 50-60% energiastaan hiilihydraateista, 25-40% rasvoista ja loput proteiineista. Se on suhde, johon ihmisen elimistö on evoluution myötä sopeutunut.

PKL
Seuraa 
Viestejä9

Valkoinen riisi onkin jokseenkin tyhjänpäiväinen ruoka-aine. Se ei sisällä juuri muuta kuin kaloreita.

Sitä paitsi, riisin viljelyn aiheuttamat metaanipäästöt ovat yksi suurimmista ilmastonmuutosta kiihdyttävistä tekijöistä.

PKL
Seuraa 
Viestejä9

Käyttäjä41009 kirjoitti:
Kalassa on sitä mikromuovia pilvin pimein nykyään.
Lihansyöjien prosessoitu liha ja muut epäterveet elintavat.
Niitä ei ole pystytty elinoimaan tutkimuksessa.
Eli paljon puhdasta tuubaa tuossa tutkimuksessa.

Liha luultavasti puhtaana ei ole syypää vaan sokeri.

Tuskinpa kalassa on sen enempää mikromuovia kuin muussakaan ihmisen ravinnossa. Ihminen saa elimistöönsä mikromuovia pääasiassa tekokuituvaatteista muodostuvasta huonepölystä sekä kosmetiikkatuotteisiin  tarkoituksellisesti lisätystä mikromuovista.

Artikkelissa mainittu tutkimus on yksi tuhansista Nurses Health Studyn pohjalta tehdyistä metatutkimuksista. NHS:ssa kirjataan tarkkaan ylös koehenkilöiden kaikki ravinto, liikunta, ympäristön vaikutukset ym, ja säännöllisesti otetaan kaikenlaiset kokeet tehdään rasitustestit jne. Eli aineistoa kyllä löytyy.

Tutkimuksessa itsessään ei ole mitään vikaa. Vika on tulosten tulkinnassa. Että liha muka olisi epäterveellistä.

Todellisuudessa ei ole olemassa terveellisiä tai epätervellisiä ruokia. On vain terveellisiä ja epäterveellisiä ruokavalioita. Terveellistä ihmiselle on tasapainoinen, monipuolinen ravinto, joka sisältää kaikkia tarvittavia ravintoaineita oikean määrän ja oikeissa suhteissa. Sellainen ravinto, johon ihmisen elimistö on evoluution myötä sopeutunut. Kaikki poikkeamat tästä ovat epäterveellisiä. 

Länsimaissa, ja varsinkin USA:ssa, ihmiset syövät aivan liikaa lihaa, varsinkin punaista lihaa. Jos lihan määrää sitten vielä lisätään, niin silloin mennään kauemmaksi tasapainosta, joten  totta kai se on epäterveellistä.

Huomattavaa tuossa tutkimuksessa oli myös se, että kun osa lihasta korvattiin kasviksilla, se vähensi kuoleman riskiä vain marginaalisesti. Mutta kun osa lihasta korvattiin kalalla, se vähensi riskiä merkittävästi. Tämä johtuu siitä, että ihmiset syövät aivan liian vähän kalaa.

Minijehova
Seuraa 
Viestejä12619

PKL kirjoitti:

Jos tosiaan on NHS-satoa, niin suosittelen kritiikkiä tulkinnoissa.
NHS on kritisoitu vuosia melko voimakkaasti, mutta syystä.
Tulkinnoissa on suoranaista komikkaakin seassa; komedialaadun tarkasteluun sopii esimerkiksi greipin hyödyt ja haitat tai lomailun vaikutus elinikään.

NHS:llä on muutama hyvä ominaisuus puolellaan, mutta käytännössä jokainen päätelmä tuloksista on kumottu muualla. Osa on suorastaan vaarallista paskaa.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Minijehova
Seuraa 
Viestejä12619

NHS data on monilta osin mittaamatonta, eli mutuun perustuvaa. Esimerkiksi diabeteksen kehittymisen osalta hoitsuilta kysyttiin diabeteksesta, eli yhtään mittausta ei vaadittu. Monissa muissakin asioissa luotettiin käsittämättömän paljon hoitsujen omaan mutuun terveydentilastaan. Todellisuudessa hoitsuilla tai edrs lääkäreillä ei ole pätkääkään parempaa mutua omasta terveydentilastaan kuin vaikka hitsarilla.

Jepajee analysoi: "Minijehovan tapauksessa menetät kaiken. Sen takia hän etsii ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää. Normiguruilua. Gurut ovatkin kaikki psykopaatteja.

Pitää alistua parin vuoden intensiiviaivopesuun jotta kykenee edes etäisesti ymmärtämään hänen ylivertaisuuttaan. Hän ei anna mitään. Hän listaa tarpeesi."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat