Sivut

Kommentit (231)

Spanish Inquisitor Jr
Seuraa 
Viestejä2665

Iltaa, sulla QS olikin pitkä, hyvä ja perustellinen esitys spin-1 hiukkasista ja miten menetellään massallisten spin-1 bosonien kanssa. Kommentoin tarkemmin viestiäsi varmaan tulevana viikonloppuna, siinä  on nimittäin monta mielenkiintoista pointtia. Mulla ei kyllä oikein ole osaamista itse hiukkasfysiikasta, vaan mun täytyy pysytellä näissä matemaattisissa taustajutuissa.

QS kirjoitti:

Ajan kuluksi Maxwellin suhteesta bosoneihin W ja Z. Voidaan ajatella Lorentzryhmän vektoriesityksenä (½,½) muuntuvia hitusia, jotka ovat spin-1 vektoribosoneja. Muita esityksiä ovat esim. skalaariesitys (0,0), vasenkiraalinen spinori (½,0), oikeakiraalinen (0,½) ja Diracin spinori (½,0) ⊕ (0,½).

Ryhmäteoriaa eri kyllä voi vältää puhuttaessa hiukkasista, heh. Tämä mainitsemasi vektoriesitys on ollut mulle (ja on edelleen) hämmentävä, joskus alussa luulin tuon vektoriesitys-nimen tulevan siitä että spin-1 hiukkasella on spinin z-komponentilla kolme eri arvoa ja siten se on jotenkin tulkittavissa kolmiavaruuden vektorina joka esittää rotaatiota. Voi se olla noinkin, en tiedä, mutta käsittäkseni tuo nimitys vektoriesitys tulee siitä, että tuo Lorentz-ryhmän matriisin Λ se (½,½)-esitysmatriisi R(Λ) on itse Λ, siis:

R(½,½) (Λ) = Λ,

ja siis nimitys tulisikin 4-vektorista, joihin esitys operoi. Tälläinen 4-vektori voisi olla tuo Aᵤ tai sulla tuo Bᵤ.

Laadin itselleni lopuksi allaolevan koululunttilapun käyttäen Wikipediaa:

- W± ja Z bosonit ovat lähes 80 kertaa raskaampia kuin protonit, eli ovat raskaampia kuin rauta-atomit.
- W± kantaa sähkövarausta, siksi plus-tai miinusmerkki, ja Z neutraali.
- Hiukkasen W+ antihiukkanen on W- ja kääntäen, kun taas Z on oma antihiukkasensa.

Vanha nimimerkki Spanish Inquisitor uudelleensyntyneenä.

QS
Seuraa 
Viestejä5413

Spanish Inquisitor Jr kirjoitti:

QS kirjoitti:

Ajan kuluksi Maxwellin suhteesta bosoneihin W ja Z. Voidaan ajatella Lorentzryhmän vektoriesityksenä (½,½) muuntuvia hitusia, jotka ovat spin-1 vektoribosoneja. Muita esityksiä ovat esim. skalaariesitys (0,0), vasenkiraalinen spinori (½,0), oikeakiraalinen (0,½) ja Diracin spinori (½,0) ⊕ (0,½).

Ryhmäteoriaa eri kyllä voi vältää puhuttaessa hiukkasista, heh. Tämä mainitsemasi vektoriesitys on ollut mulle (ja on edelleen) hämmentävä, joskus alussa luulin tuon vektoriesitys-nimen tulevan siitä että spin-1 hiukkasella on spinin z-komponentilla kolme eri arvoa ja siten se on jotenkin tulkittavissa kolmiavaruuden vektorina joka esittää rotaatiota. Voi se olla noinkin, en tiedä, mutta käsittäkseni tuo nimitys vektoriesitys tulee siitä, että tuo Lorentz-ryhmän matriisin Λ se (½,½)-esitysmatriisi R(Λ) on itse Λ, siis:

R(½,½) (Λ) = Λ,

ja siis nimitys tulisikin 4-vektorista, joihin esitys operoi. Tälläinen 4-vektori voisi olla tuo Aᵤ tai sulla tuo Bᵤ.

Joo tuo nimeämiskäytäntö on mielenkiintoinen. Olen myös kuullut mainitsemasi perustelun, jossa spinin projektio akseleille saa kolme mahdollista arvoa -1, 0 ja 1 (tuo on oikeammin helisiteetti, ei spin). Nimeämisessä se heikkous, että tuo koskee vain massallisia hiukkasia. Massattomien helisiteetti saa vain kaksi arvoa -1 ja 1.

Jälkimmäinen perustelusi on nähdäkseni oikea: R(½,½) (Λ) = Λ. Tämän esitysmatriisin rakentaminen on sekin mielenkiintoinen aihe. Esitykset nimetään (j₁, j₂), missä j₁ , j₂ = 0, ½, 1, 1½ jne. eli puolikkaan monikerta. Tämä lähtee SU(2)-rotaatioiden tutkimisesta kvanttimekaniikasta tuttuun tapaan.

Ideana on löytää lisää esityksiä tutkimalla eri j₁,j₂ kombinaatioita, niiden esityksiä, ja varsinkin esitysavaruuksia (≈ hiukkaset). Esitys (½,½) rakennetaan spinoriesityksistä (½,0) ja (½,0), joka osoittautuu olevan tensoritulo (½,0) ⊗ (½,0). Diracin spinorin esityksessä on erona suora summa (½,0) ⊕ (0,½).

Ryhmäteorian kirjan aukeamisesta seuraa, että helvetti on irti. SL(2,ℂ) × SL(2,ℂ) on SO(1,3;ℂ)⁺:n kaksoispeite. Pitää tutkia peiteryhmää, eikä Lorentzryhmää. Vaikka kvanttimekaniikassa löydetään rotaatioryhmän SO(3) peite SU(2), ei riitä tutkia kahden ei-relativistisen su(2)-algebran kopiota, kun halutaan selvittää relativistiset esitykset. Tähän syynä se, että su(2) generaattorien eksponenttikuvaus tuottaa SO(3):n 2-ulotteisia matriiseja, ei SO(1,3)⁺:n Koska SO(1,3)⁺ ei ole yhdesti yhtenäinen, ei sen redusoitumattomia esityksiä (=irrep) ei voida lausua SU(2):n irrep:ien avulla. Jotain sellaistakin, että reaalisilla algebroilla so(1,3) ja su(2)⊕su(2)⁺ on sama kompleksinen esitys. Lopputulos: Pitää tutkia so(1,3)⁺ -algebraa, jotta relativistisen peiteryhmän esitykset löytyvät vaikkakin näyttää siltä SL(2,C):n suhde SO(1,3)⁺:een on samankaltainen kuin SU(2):n suhde SO(3):een. Tuon takia pitää edetä toisella tavalla kuin kvanttimekaniikassa. Tämän kirjoittamani kappaleen matemaattisia perusteluita en edelleenkään tajua täysin, mutta kirjoitinpa vain.

Fysiikassa voidaan onneksi edetä brute-forcella. Esityksen (½,½) rakentamisessa käy ilmi, että se on täysin identtinen ryhmän SO(1,3;ℂ)⁺ perusesityksen kanssa (fundamental rep, Lorentzmatriisi). Esitysavaruus on käytännössä Minkoskinavaruuden nelivektorien avaruus. Siitä nimitys vektoribosoni. Joskus kuulee sellaisenkin lausahduksen, että nelivektori on 'rank-2 spinor', joka sekin on tavallaan oikein muotoiltu.

Spanish Inquisitor Jr kirjoitti:

Laadin itselleni lopuksi allaolevan koululunttilapun käyttäen Wikipediaa:

- W± ja Z bosonit ovat lähes 80 kertaa raskaampia kuin protonit, eli ovat raskaampia kuin rauta-atomit.
- W± kantaa sähkövarausta, siksi plus-tai miinusmerkki, ja Z neutraali.
- Hiukkasen W+ antihiukkanen on W- ja kääntäen, kun taas Z on oma antihiukkasensa.

Juu. Nuo W± ja Z löytyvät, kun rakennetaan lokaalisti invariantti SU(2) teoria. Ne ovat vastaavia mittabosonikenttiä kuin Maxwellin sähkömagneettinen kenttä U(1) symmetriassa. Ehkä voisi joskus avata sähköheikko-teoria ketjun ja sukeltaa näihin :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
QS
Seuraa 
Viestejä5413

QS kirjoitti:

Ideana on löytää lisää esityksiä tutkimalla eri j₁,j₂ kombinaatioita, niiden esityksiä, ja varsinkin esitysavaruuksia (≈ hiukkaset). Esitys (½,½) rakennetaan spinoriesityksistä (½,0) ja (½,0), joka osoittautuu olevan tensoritulo (½,0) ⊗ (½,0). Diracin spinorin esityksessä on erona suora summa (½,0) ⊕ (0,½).

Äh puolikkaat meni vääriin sloteihin. Uudestaan:

Ideana on löytää lisää esityksiä tutkimalla eri j₁,j₂ kombinaatioita, niiden esityksiä, ja varsinkin esitysavaruuksia (≈ hiukkaset). Esitys ( ½, ½ ) rakennetaan spinoriesityksistä ( ½, 0 ) ja ( 0, ½ ), ja ( ½, ½ )osoittautuu olevan tensoritulo ( ½, 0 ) ⊗ ( 0, ½ ). Diracin spinorin esityksessä on erona suora summa ( ½, 0 ) ⊕ ( 0, ½ ).

QS
Seuraa 
Viestejä5413

Ketjussa sujuvasti puhuttu mittasymmetriasta, jonka täsmällinen määrittely on yllättävän kimurantti juttu. Luin ajan kuluksi muutaman artikkelin aiheesta.

Symmetriamuunnos on muunnos, joka muuntaa systeemin tilan siten, että muunnoksessa tila on fysikaalisesti sama kuin ilman muunnosta. Kun systeemiin kohdistetaan symmetriamuunnos, on symmetria tietysti systeemin havaittava ominaisuus.

Globaali symmetria: Suljetussa laboratoriossa on fyysikko. Labra on isomman systeemin (universumi tms.) osa. Kun labraan kohdistetaan ulkoa päin rotaatio (aktiivinen muunnos), ei labran sisällä havaita mittausten tai teorioiden muuttumista. Ulkopuolelta tarkasteltuna pyöräytetty labra on kuitenkin eri fysikaalinen tila. Silti rotaatiosymmetria on labraan ja sen sisäiseen fysiikkaan liittyvä havaittava ominaisuus ulkopuolelta tarkasteltuna. Labra (ja fysiikan teoriat) laajennetaan tosin yleensä koko avaruuteen. Esim. globaalin Poincare-symmetrian toteuttavat teoriat, eli lähes kaikki fysiikan perusteoriat, ovat tällaisia.

Lokaali symmetria: Kun labrassa pyöräytetään yksittäistä mittalaitetta tai systeemin osaa (aktiivinen muunnos), on lopputulos labrasta havaittuna yleensä eri kuin pyöräyttämättä. Lokaali symmetria on itse asiassa melko harvinainen. Esimerkki olisi täydellisten pallojen pallomeri, jonka yksittäisenkin pallon rotaatio havaitaan symmetriana. Sen enempää labran kuin pallomerenkään tila ei muutu. Tämä on labran ja pallomeren lokaali symmetria, joka sekin tietysti voidaan laajentaa koko avaruuden kattavaksi.

Matematiikalla voidaan tehdä myös passiivisia muunnoksia. Systeemi voidaan kuvata karteesisen koordinaatiston sijasta käyräviivaisessa koordinaatistossa, tai siirtää systeemi koordinaatistossa toisaalle. Voidaan myös peukaloida teorian matemaattista kuvausta, josta esimerkki tuonnempana. Passiivinen muunnos on matemaattisen kuvauksen redundanssi, joka ei vaikuta fysikaaliseen tilaan.

Tässä kohti hyvä määritellä invarianssi. Kun systeemi on invariantti jossain muunnoksessa, jaetaan muunnokset kahteen tyyppiin: 1) Invarinassi passiivisessa muunnoksessa on seuraus matemaattisen kuvauksen rendundanssista. 2) Invarianssi aktiivisessa muunnoksessa on seuraus symmetriasta. Vain jälkimmäinen on systeemin, tai laajasti ajateltuna luonnon ominaisuus. Myös toisin päin: Redundanssi johtaa invarianssiin  passiivisessa muunnoksessa, ja symmetria johtaa invarianssiin aktiivisessa muunnoksessa. Jos sekä 1) että 2) ovat mahdollisia, on kyseessä 2) mukainen symmetria.

Globaali Poincaresymmetria Lien ryhmineen on melko suoraviivaisesti vaikutusfunktionaalin (aktiivinen tai passiivinen) symmetria, josta saadaan Noetherin teoreemalla säilyviä virtoja ja varauksia. Näiden näkeminen luonnon symmetrioina on melko selkeää.

Mittateorian yhteys symmetriaan tai redundanssiin on haastavampi, koska esim. mittapotentiaali Aᵤ(x) + a tai Aᵤ(x) + ∂ a(x), vastaava kovariantti derivaatta, ja liikettä kuvaavat diff.yhtälöt eivät suoraan paljasta symmetriaa tai redundanssia.

Onko mitta-"symmetria" redundanssi vai symmetria?

Yksinkertaisin esimerkki kvanttiaaltofunktion globaali muunnos Ψ(x) → Ψ'(x) = exp(ia) Ψ(x), a ∈ ℝ. Labran ulkopuolelta ammutaan labraan varattuja hiukkasia, joihin kohdistetaan ulkopuolella globaali (aktiivinen) vaihemuunnos vakiolla a. Labra ei voi mittauksin selvittää muunnoksen exp(ia) suuruutta, eikä sitä onko muunnosta ylipäänsä tehty. Symmetria on havaittavissa globaalina U(1)-symmetriana. Muunnos voi tosin olla aktiivinen tai passiivinen, mutta aktiivisessa muunnoksessa löydetty invarianssi on symmetria. Yhtä perustavanlaatuinen kuin Poincare-symmetriakin ja kummankin olemassa ololle vaikea löytää syvempää syytä.

jatkuu...

QS
Seuraa 
Viestejä5413

...jatkoa.

Lokaali muunnos Ψ(x) → Ψ'(x) = exp( ia(x) ) Ψ(x) voi sekin olla aktiivinen tai passiivinen (vain matemaattinen) paikasta x riippuva vaihe.

Aktiivinen lokaali muunnos: Voidaan järjestää labran ulkopuolelle laitteisto, joka toteuttaa U(1) muunnoksen paikan x funktiona. Systeemi ei ole invariantti aktiivisessa muunnoksessa, koska labran sisällä esim liikemääräoperaattori p = -i∂ antaa eri tuloksen kuin ilman lokaalia muunnosta. Labrassa voidaan  interferenssikokeellakin selvittää eri pisteistä saapuvien hiukkasten vaihe-erot. Symmetriaa ei havaita, joten lokaali U(1) ei ole luonnon symmetria.

Passiivinen lokaali muunnos: Matemaattisena työkaluna voidaan esitellä kovariantti liikemääräoperaattori p = -i∂ - A, missä A on mittakenttä, joka muuntuu A -> A' = A + ∂ a(x). Näin saavutetaan invarianssi passiivisessa muunnoksessa Ψ(x) → Ψ'(x). Invarianssi on seuraus kuvauksen redundanssista, ei systeemin ominaisuudesta. Lokaali U(1) ei ole symmetria tästäkään näkökulmasta. Passiivisesti muunnettu mittakenttä A ja A' tai aalto Ψ ja Ψ' eivät ole riippumattomia, vaan ne asetetaan kulkemaan ns. käsi kädessä invarianssin säilyttämiseksi.

ED:stä tai qed:stä voidaan tehdä lisää päätelmiä. Kun koko labra varataan sähköisesti (maajohto irrotettuna tietysti :) ), muuntuu labran potentiaali globaalina muunnoksena A₀ -> A₀' = A₀ + a. Labrassa muunnoksen suurutta ei voida mitata. Tämä on luonnon globaali symmetria. Vain labran osan tai esineen lokaali muunnos A₀ -> A₀' = A₀ + a(x) voidaan mitata labrassa. Lokaali A₀ muunnos ei siis ole luonnon symmetria.

Entäpä potentiaalin A ja varattujen hitusten Ψ yhdessä muodostama systeemi. Aharonov–Bohm ilmiöllä voidaan muuntaa hitusten vaihetta lokaalisti vaikka kentät E(x)=B(x)=0, kunhan A(x) on nollasta poikkeava. Nyt A(x) muuntaa Ψ(x):n vaihetta fysikaalisesti, joten kyseessä ei ole passiivinen muunnos. Labrassa interferenssikokeet paljastavat vaihemuunnokset. Vuorovaikutusteorian johtamisessa usein esitelty lokaali U(1) symmetria ei siis ole luonnon todellinen symmetria.

Vuorovaikutusteoriat ovatkin mielenkiintoisimpia mittasymmetrian kannalta. Lainaan aiemmin kirjoittamani lauseen QED:stä:

QS: Yhteinen sisäinen symmetria löytyy, kun vuorovaikutusteoria kirjoitetaan 𝓛 = 𝓛ᴰ + 𝓛ᴹ + 𝓛ᴵ = -mΨΨ* + iΨ* γᵤ∂ᵘ Ψ + ∂ᵘAᵛ (∂ᵤAᵥ - ∂ᵥAᵤ) + Aᵤ Ψ* ∂ᵘΨ, missä 𝓛ᴵ = Aᵤ Ψ* ∂ᵘΨ on vuorovaikutustermi. Osoittautuu, että tämä 𝓛 on invariantti myös lokaalissa U(1) muunnoksessa.

Boldattua pitää tarkastella täsmällisten määritelmien avulla. Totta, että 𝓛:ää voidaan kohdistaa lokaali muunnos Ψ(x) → exp( ia(x) ) Ψ(x) siten että 𝓛:n arvo ei muutu, mutta onko invarianssi peräisin symmetriasta vai redundanssista? Mitä tarkoittaa yhteinen sisäinen symmetria ? Ja mistä symmetriasta tässä edes puhutaan ? Mitä tarkoittaa invariantti lokaalissa U(1) muunnoksessa ?

Käsitteellisiin sotkuihin viisaat ovat todenneet vapaasti suomennettuna varsin kovasanaisesti esim näin:
- "Lokaalia mittasymmetriaa ei ole olemassa, oikea nimitys on lokaali mittaredundanssi"
- "Harhaanjohtava mittasymmetria, jonka kauneutta ylistetään alan kirjallisuudessa, on täyttä roskaa"

Olennaista lainatussa lauseessani ei olekaan mittasymmetria, vaan vuorovaikutustermi Aᵤ Ψ* ∂ᵘΨ, joka takaa 𝓛:n invarianssin aktiivisessa Poincare-muunnoksessa. Symmetria on Poincare-symmetria, ei mitta-"symmetria". Fotonikentän A ja spinoreiden Ψ muunnos paikan x funktiona huomataan fysikaalisilla mittauksilla. Se ei ole symmetria. Mikä tämän lokaalin mittamuunnoksen tehtävä sitten oikeasti on. Monimutkainen kysymys. Yritän joskus myöhemmin kirjoittaa.

Eusa
Seuraa 
Viestejä17293

Fundamentaalisti kiertosymmetrian määrämä avaruus voi systeemin ulkopuolelle vuorovaikuttamatta palautua varmuudella kierrettyään lähtöasentoon 720 asteen kiertymäkuvauksena, koska sisäpuoli ja ulkopuoli ovat samaistetut ja molemmat käydään läpi. Naivisti voidaan ajatella näin, että kierto on voitava kuvantaa tehdyksi olipa kehys paikallaan tai pyöri Planckin mitan säteellä valonnopeudella.

Tähän perustuu varausdualismi ja se miksi mm. elektronin rakenne onnistuu Kleinin pullopinnan viivalenkkeinä eli Möbiusnauhan reunoina. Fundamentaali suljettu järjestelmä säilyy, vaikka hiukkasia on useampia, tai oikeastaan  silloin vasta on 720 asteen kierto antipodaalien läpi reaalisestikin selvää, ja vastakkaisvaiheisuus synkronoituu hiukkasten välisen vuorovaikutusetäisyyden pariteettiin. Kuvaus motivoituu siis globaalina kompleksifikaationa kuten esitysteoriaketjussa pohdiskelin.

Todellakaan hermeettisesti suljetussa alkeisrakenteessa ei muutoksia voi edellyttää missään suunnistuvassa monistossa, eikä siten sisäisesti ole olemassa lähtökohtaisesti mitään kiertokulmia. Vasta kun määrityskohtioita alkeisrakenteen järjestelmässä on useita, tulevat vapausasteiden merkitykset mukaan. Allekirjoitukseni mukainen perusrakenne elektronille muodostui siis:

1: perusyksikkö (monopoli), joka kokee symmetriaheilahduksen ja "eroaa itsensä suhteen"

2^1:  johdonmukaisuuskehityksen seuraava vaihe, jossa yksikkö näkyy kahtena ja onttisesti rakennetta aika-inertia-kehityksessä = 3 yksikköä, uudet 2 yksikköä puskevat toisiaan, muuten putoavat

3^2: yksiköt jatkavat erkaantumisiaan, mutta vuorovaikutukset oltava suoraan naapureihin, siksi pintavapausaste = 12 yksikköä, vuorottaisessa vaiheessa 1+9=10 yksikköä, joilla puskuvuorovaikutus - nyt siis 10 yksikköä puskee ja toisessa vuorovaiheessa ne 2 yksikköä puskevat keskenään, toistensa suhteen ne putoavat

5^3: edelliset 10 yksikköä muodostavat jo 3-ulotteisen tilan, jotta suorat reitit kuhunkin voivat pistekohtioiden ohi määrittyä, nämä 125 yksikköä perustuvat siis seuraavaan alkulukukantaan ja 3-ulotteiseen tilaan, puskevat toisiaan ja samassa vaiheessa 1-ulotteisen renkaan 2 yksikköä, kaiken kaikkiaan 137 yksikköä, joista 127 ja 10 vastakkaisvaiheissa olevia putoaa toisiaan vastaan.

Useampia ulottuvuuksia ei tarvita, sillä mielivaltainen määrä yksiköitä voi säilyttää jo kolmessa ulottuvuudessa häiriöttömät vuorovaikutuslinjat kaikkiin muihin yksiköihin. Alkeisrakenne ei myöskään jaa enää uusia kohtioita hiukkasrakenteeksi, vaan täsmää tämän inertiayksiköiden määrän sisäisellä tasapainotuksella niin, että keskenään puskevat vaihejatkumot 1^0 & 3^2 sekä 2^1 & 3^5 lasketaan vuorovaikutusmäärinään ja suhteutetaan putoamisrakenteina toisiinsa: 1*9 / (2*125) = 0,036. Tämä informaatiotarve  vielä lisätään alkeihiukkasrakenteen yksikkömäärään 137 ja saadaan kyllästymismäärä 137,036 eli hienorakennevakion käänteisarvo.

Mittakentät tulisi siten rakentaa kahdelle toisiinsa kietoutuneille suunnistumattomille Kleinin pulloille, jotka yhdessä muodostavat suunnistuvan neutraalin putoamisrakenteen.

https://arxiv.org/pdf/gr-qc/9505026

https://cqgplus.com/2014/02/17/quantum-gravity-on-a-klein-bottle/

Tuossa vuosilta 1995 ja 2014 itsessään ansiokkaita tutkielmia, joissa tähtäin ei ole aivan näin, mutta seuraavaksi olisi tarkoitus tutkia tuota jälkimmäisessä linkissä havainnollistetun kahden suunnistumattoman Kleinin pullon kietoutumaa toroidiksi, josko täyttäisi vastakkaisvaiheisen ja etäisyyspariteettivuorovaikutteisen mittakenttärakenteen edellytykset...

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Eusa
Seuraa 
Viestejä17293

Muoni voisi olla hypoteesini mukaisessa mallissa elektronirakenteen versio, jossa kolmas kehä 3^2 yksikköä ei pelkästään toistu vaan myös kääntyy, mikä johtaa informaatiotarpeen lisääntymiseen eli raskaampaan inertiaan. Tau-hiukkasella kääntyisi lisäksi uloin kehä 5^3 yksikköä ortona edelliseen. Nuo 5^3 näyttäisi siementyvän jo valmiiseen 3-ulotteiseen putoamiskehykseen suhteuttaen vuorovaikutuspuskulla mukaansa 2^1 ja yhtä mahtava on vastakkaisvaiheen 1^0 + 3^2. Huomioiden vuorovaikutusmitan(etäisyyden) vakioituvuus aikakehityskerroksin, alustavasti näyttää, että voidaan päätyä leptonien massoille Koiden kaavaa muistuttavaan suhderatkaisuun ...

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä3788

Eusa kirjoitti:
Muoni voisi olla hypoteesini mukaisessa mallissa elektronirakenteen versio, jossa kolmas kehä 3^2 yksikköä ei pelkästään toistu vaan myös kääntyy, mikä johtaa informaatiotarpeen lisääntymiseen eli raskaampaan inertiaan. Tau-hiukkasella kääntyisi lisäksi uloin kehä 5^3 yksikköä ortona edelliseen. Nuo 5^3 näyttäisi siementyvän jo valmiiseen 3-ulotteiseen putoamiskehykseen suhteuttaen vuorovaikutuspuskulla mukaansa 2^1 ja yhtä mahtava on vastakkaisvaiheen 1^0 + 3^2. Huomioiden vuorovaikutusmitan(etäisyyden) vakioituvuus aikakehityskerroksin, alustavasti näyttää, että voidaan päätyä leptonien massoille Koiden kaavaa muistuttavaan suhderatkaisuun ...

Ortotopologialle voisi avata ihan oman ketjun.

Eusa
Seuraa 
Viestejä17293

NytRiitti kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
Muoni voisi olla hypoteesini mukaisessa mallissa elektronirakenteen versio, jossa kolmas kehä 3^2 yksikköä ei pelkästään toistu vaan myös kääntyy, mikä johtaa informaatiotarpeen lisääntymiseen eli raskaampaan inertiaan. Tau-hiukkasella kääntyisi lisäksi uloin kehä 5^3 yksikköä ortona edelliseen. Nuo 5^3 näyttäisi siementyvän jo valmiiseen 3-ulotteiseen putoamiskehykseen suhteuttaen vuorovaikutuspuskulla mukaansa 2^1 ja yhtä mahtava on vastakkaisvaiheen 1^0 + 3^2. Huomioiden vuorovaikutusmitan(etäisyyden) vakioituvuus aikakehityskerroksin, alustavasti näyttää, että voidaan päätyä leptonien massoille Koiden kaavaa muistuttavaan suhderatkaisuun ...

Ortotopologialle voisi avata ihan oman ketjun.

Siitäpä vaan avvaamaan - vaan koita kunnioittaa edesmennyttä.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

NytRiitti
Seuraa 
Viestejä3788

Eusa kirjoitti:
NytRiitti kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
Muoni voisi olla hypoteesini mukaisessa mallissa elektronirakenteen versio, jossa kolmas kehä 3^2 yksikköä ei pelkästään toistu vaan myös kääntyy, mikä johtaa informaatiotarpeen lisääntymiseen eli raskaampaan inertiaan. Tau-hiukkasella kääntyisi lisäksi uloin kehä 5^3 yksikköä ortona edelliseen. Nuo 5^3 näyttäisi siementyvän jo valmiiseen 3-ulotteiseen putoamiskehykseen suhteuttaen vuorovaikutuspuskulla mukaansa 2^1 ja yhtä mahtava on vastakkaisvaiheen 1^0 + 3^2. Huomioiden vuorovaikutusmitan(etäisyyden) vakioituvuus aikakehityskerroksin, alustavasti näyttää, että voidaan päätyä leptonien massoille Koiden kaavaa muistuttavaan suhderatkaisuun ...

Ortotopologialle voisi avata ihan oman ketjun.

Siitäpä vaan avvaamaan - vaan koita kunnioittaa edesmennyttä.

"Ortotopologian dosentti Heikkilän maine levisi ja hän teki luentomatkoja ainakin Helsinkiin, Kemiin, Mikkeliin ja Tampereelle. ... Yhden tiedon mukaan hän menehtyi junassa, toisen mukaan taas oli vielä elossa sairaalaan vietäessä. Heikkilä ..."

wikistä

Eusa
Seuraa 
Viestejä17293

NytRiitti kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
NytRiitti kirjoitti:
Eusa kirjoitti:
Muoni voisi olla hypoteesini mukaisessa mallissa elektronirakenteen versio, jossa kolmas kehä 3^2 yksikköä ei pelkästään toistu vaan myös kääntyy, mikä johtaa informaatiotarpeen lisääntymiseen eli raskaampaan inertiaan. Tau-hiukkasella kääntyisi lisäksi uloin kehä 5^3 yksikköä ortona edelliseen. Nuo 5^3 näyttäisi siementyvän jo valmiiseen 3-ulotteiseen putoamiskehykseen suhteuttaen vuorovaikutuspuskulla mukaansa 2^1 ja yhtä mahtava on vastakkaisvaiheen 1^0 + 3^2. Huomioiden vuorovaikutusmitan(etäisyyden) vakioituvuus aikakehityskerroksin, alustavasti näyttää, että voidaan päätyä leptonien massoille Koiden kaavaa muistuttavaan suhderatkaisuun ...

Ortotopologialle voisi avata ihan oman ketjun.

Siitäpä vaan avvaamaan - vaan koita kunnioittaa edesmennyttä.

"Ortotopologian dosentti Heikkilän maine levisi ja hän teki luentomatkoja ainakin Helsinkiin, Kemiin, Mikkeliin ja Tampereelle. ... Yhden tiedon mukaan hän menehtyi junassa, toisen mukaan taas oli vielä elossa sairaalaan vietäessä. Heikkilä ..."

wikistä


Oisit vain avannut sen eri ketjun.

Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat