Seuraa 
Viestejä1332

On naurettavaa väittää että ainetta / energiaa voisi saada puristumaan tiheämmäksi jonkun aineen sisältämän hokkus pokkus vetävän voiman avulla.

Se on yhtä naurettava väite kuin se että ihminen voisi saada itsensä työntymään ylös suosta työntämällä hiuksiaan ylös päin 😂😂😂

Tai että aine voisi saada avaruuden jotenkin jotenkin kaareutumaan sillä tavalla että esim. tähden keskustaan kohdistuisi silloin sen takia erittäin suuri paine.

Ja näin mikään mahti tai voima laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden sisäisesti ei voi saada kaiken havaittavan aineen / energian laajenemista / hajaantumista kääntymään sellaiseksi että se mistä kaikki pohjimmiltaan koostuu, alkaisi laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden sisäisesti puristumaan pienempään ja pienempään tilaan.

Ainut tapa sille että laajenevassa näkyvässä maailmankaikkeudessa nyt avaruuteen hajaantuva aine / energia saadaan puristumaan tiheämmäksi, on sellainen jossa laajenevassa näkyvässä maailmankaikkeudessa nyt hajaantuva aine / energia työntyy sellaiselle avaruuden alueelle jossa energiaa on puristuneena äärimmäisen tiheäksi.

Sellaisia alueita on äärettömässä 3 D avaruudessa äärettömästi.

Meidän laajeneva näkyvä maailmankaikkeus on työntymässä kiihtyvällä vauhdilla kohti yhtä tuollaista avaruuden aluetta.

Tuo kohde jota kohti työnnymme kiihtyvällä vauhdilla, on olemassa tälläkin hetkellä erittäin erittäin massiivisena ja tiheänä kohteena joka koko ajan kierrättää aina olemassa ollutta energiaa ja josta pois työntyvällä energialla on galaksien luonne.

Siinä oleva energia ehtii vaihtua monta kertaa ennen kuin meidän näkyvän maailmankaikkeuden laajeneva energia ehtii sinne asti

Kun meissä nyt oleva laajeneva energia lopulta ehtii sinne asti, olemme muuttuneet kaiken taustan äärimmäisen nopeaksi energiaksi joka kohtaa uusia sisältä ulos päin syntyneitä laajenevia galakseja joiden laajenevien atomien ytimien erillisiin laajeneviin tihentymiin meissä nyt oleva energia törmäilee, läpäisten niitä siten että vuorovaikutuksen takia niiden laajeneminen kiihtyy JA meissä nyt olevan energian vauhti hidastuu.

Lopulta meissä nyt oleva energia pysähtyy alueelle jossa meissä nyt olevaan energiaan kohdistuu taas kerran erittäin erittäin suuri ulkoinen paine koska ympärillä oleva energia räjähtää / laajenee avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen ja kohdistaa sisälleen työntyneeseen energiaan / työntävään voimaan erittäin erittäin voimakkaan ulkoisen paineen / työntävän voiman.

Eli ei avaruuteen hajaantuvaa energiaa voi puristaa tiheäksi joku hokkus pokkus vetävä voima!!!

Tiheämmäksi puristamiseen tarvitaan aina ulkoinen paine / työntävä voima ja se on ihan itsestään selvää!!!

Kaiken maailman höpö höpö vetävät voimat ja kaareutuvat avaruudet on syytä unohtaa jos haluaa ymmärtää miten maailmankaikkeus oikeasti toimii ja miten nyt avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuten hajaantuva / laajeneva energia lopulta saadaan puristumaan taas kerran äärimmäisen tiheäksi energiaksi / työntäväksi voimaksi!

Jos et hahmottanut asiaa lukemalla, voin laittaa linkin videooni jossa kerron miten aina olemassa ollut työntävä voima itse itseään kierrättää äärettömässä 3 D avaruudessa joka on ei yhtään mitään.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Kommentit (14)

Mollusca
Seuraa 
Viestejä108

Tätä on nyt jatkunut aika pitkään. Muistan lukeneeni näitä juttujasi jo joskus vuonna 2006-2008. Minun mielestäni sinun olisi aika hakeutua hoitoon, savor. Kokeilisit edes. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
111
Seuraa 
Viestejä1332

Mollusca kirjoitti:

Tätä on jatkunut aika pitkään. Muistan lukeneeni näitä ohjeitasi minulle jo joskus vuonna 2006 - 2008. Minun mielestäni kerroin jo silloin sinulle ja muille hoitoon ohjanneille ettei teidän tarvitse olla minusta huolissanne.

Yli 10 vuoden tieteellinen koe todistaa minun olleen oikeassa.

Voin edelleen erittäin hyvin, joten turha teidän on olla vieläkään huolissaan 😃

Ps. Älä nyt innostu ja luule että alkaisin itsestäni tämän enempää sinun tai muiden kanssa keskustelemaan.

Minuahan ette enää vedätä 😃

111 kirjoitti:

Mutta mihin pyrit? Miksi täällä? Etkö ole oppinut yli 10 vuodessa mitään siitä, mitä täällä saa tuollaisilla vuodatuksilla aikaiseksi? Vihje: Ei oikein mitään. 

Jos olet varma asiastasi, ilmoita siitä jonnekin yliopistoon tms missä sitä voitaisiin arvioida, en minä tiedä, jonnekin. Mutta tuo täällä jankkaaminen on täysin hyödytöntä ajan haaskausta, usko jo se. Olet hukannut elämästäsi jo aivan käsittämättömän määrän aikaa tähän turhaan inttämiseen. Miksi edelleen koet sen tarpeelliseksi? Voisinko saada vastauksen edes tähän kysymykseen? Miksi teet tätä täällä, edelleen?

111
Seuraa 
Viestejä1332

marmul kirjoitti:
Saako jostain tilattua 111 tai OSP-paitoja?

Tilaan heti, ois aika katu-uskottava...

Voisitko tehdä magnetismiin liittyen tuollaisen kuvan.

Nuolet suoraan kohteen sisälle jossa kohteen sisäinen työntävä voima aktivoi kohteen sisälle ja läpi työntymässä olevaa työntävää voimaa siten että se sen jälkeen pystyy aktivoimaan vastaan työntyvää työntävää voimaa joka on työntynyt kohteen sisälle vastakkaiselta puolelta.

Kiitos etukäteen. Sinulle tuo on helppo nakki 😃

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

111
Seuraa 
Viestejä1332

Mollusca kirjoitti:
111 kirjoitti:
Mollusca kirjoitti:
Tätä on nyt jatkunut aika pitkään. Muistan lukeneeni näitä juttujasi jo joskus vuonna 2006-2008. Minun mielestäni sinun olisi aika hakeutua hoitoon, savor. Kokeilisit edes. 

Tätä on jatkunut aika pitkään. Muistan lukeneeni näitä ohjeitasi minulle jo joskus vuonna 2006 - 2008. Minun mielestäni kerroin jo silloin sinulle ja muille hoitoon ohjanneille ettei teidän tarvitse olla minusta huolissanne.

Yli 10 vuoden tieteellinen koe todistaa minun olleen oikeassa.

Voin edelleen erittäin hyvin, joten turha teidän on olla vieläkään huolissaan 😃

Ps. Älä nyt innostu ja luule että alkaisin itsestäni tämän enempää sinun tai muiden kanssa keskustelemaan.

Minuahan ette enää vedätä 😃

🤔

Mutta mihin pyrit? Miksi täällä? Etkö ole oppinut yli 10 vuodessa mitään siitä, mitä täällä saa tuollaisilla vuodatuksilla aikaiseksi? Vihje: Ei oikein mitään. 

Jos olet varma asiastasi, ilmoita siitä jonnekin yliopistoon tms missä sitä voitaisiin arvioida, en minä tiedä, jonnekin. Mutta tuo täällä jankkaaminen on täysin hyödytöntä ajan haaskausta, usko jo se. Olet hukannut elämästäsi jo aivan käsittämättömän määrän aikaa tähän turhaan inttämiseen. Miksi edelleen koet sen tarpeelliseksi? Voisinko saada vastauksen edes tähän kysymykseen? Miksi teet tätä täällä, edelleen?

Voi voi. Mallini on selkeytynyt 10 vuodessa huikeasti.

Ja juuri sen takia koska työstän edelleen sitä samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten eli kirjoittamalla siitä tänne ja tekemällä videoita nettiin 😃

Ja onhan tässä matkan aikana työnnytty selkeästi eteenpäin esim. sen suhteen miten Auringonpilkut ja pitkät pilkuttomat jaksot selittyvät. Miten Auringon ns. magneettinen kenttä kiertyy kohti napoja, hajoaa ja alkaa uudestaan kiertymään kohti napoja.

Minä olen valmis työstämään malliani vielä seuraavat 30 vuotta 😃

Joten ehkäpä teidän kannattaa varata aikoja kallonkutistajalle 😃

Jos nimittäin meinaatte yrittää omaksua ajatuksiani, suattaa tajuntanne laajentuminen karata käsistä 😂

En minä varsinaisesti väitäkään, että olisit väärässä. Yritän vain sanoa, että tapasi toteuttaa intohimoasi ei välttämättä ole enää terveellinen, kun et oikein etene siinä mihinkään. Sinun tulisi tehdä jotain konkreettista asiasi eteenpäin viemiseksi, jos todella uskot siihen. Tämä keskustelufoorumi ei ole minkäänlainen ponnahduslauta omien teorioiden eteenpäin viemiseksi. Et saavuta täällä yhtään mitään.

😂😂😂

Luuletko että olettaisin ajatusteni saavan näkyvyyttä tätä kautta?

Tämä on minun tapani työstää ajatuksiani.

Eikä näille ajatuksille tarvita näkyvyyttä vielä.

Riittää että ne ovat ja ovat olleet täällä näkyvillä.

Sitten kun havaitaan että galaksit syntyvät sisältä ulos päin, ei näitä ajatuksia tarvitse tyrkyttää kellekään.

Kiinnostus näihin ajatuksiin herää automaattisesti koska olen ilmeisesti ainut joka ylipäätään ennustaa galaksien syntyvän sisältä ulos päin.

Ja ainakin ainut joka selittää ilmiöt ilman minkäänlaisia vetäviä voimia. Ja ilman hokkus pokkus avaruutta.

🤔

Ikuista työntävän voiman kierrätystä äärettömässä 3 D avaruudessa joka ei todellakaan laajene tai kaareudu. Laajeneva avaruus on keisari alasti!!!

Mollusca
Seuraa 
Viestejä108

111 kirjoitti:
Mollusca kirjoitti:
111 kirjoitti:
Mollusca kirjoitti:
111 kirjoitti:
Mollusca kirjoitti:
Tätä on nyt jatkunut aika pitkään. Muistan lukeneeni näitä juttujasi jo joskus vuonna 2006-2008. Minun mielestäni sinun olisi aika hakeutua hoitoon, savor. Kokeilisit edes. 

Tätä on jatkunut aika pitkään. Muistan lukeneeni näitä ohjeitasi minulle jo joskus vuonna 2006 - 2008. Minun mielestäni kerroin jo silloin sinulle ja muille hoitoon ohjanneille ettei teidän tarvitse olla minusta huolissanne.

Yli 10 vuoden tieteellinen koe todistaa minun olleen oikeassa.

Voin edelleen erittäin hyvin, joten turha teidän on olla vieläkään huolissaan 😃

Ps. Älä nyt innostu ja luule että alkaisin itsestäni tämän enempää sinun tai muiden kanssa keskustelemaan.

Minuahan ette enää vedätä 😃

🤔

Mutta mihin pyrit? Miksi täällä? Etkö ole oppinut yli 10 vuodessa mitään siitä, mitä täällä saa tuollaisilla vuodatuksilla aikaiseksi? Vihje: Ei oikein mitään. 

Jos olet varma asiastasi, ilmoita siitä jonnekin yliopistoon tms missä sitä voitaisiin arvioida, en minä tiedä, jonnekin. Mutta tuo täällä jankkaaminen on täysin hyödytöntä ajan haaskausta, usko jo se. Olet hukannut elämästäsi jo aivan käsittämättömän määrän aikaa tähän turhaan inttämiseen. Miksi edelleen koet sen tarpeelliseksi? Voisinko saada vastauksen edes tähän kysymykseen? Miksi teet tätä täällä, edelleen?

Voi voi. Mallini on selkeytynyt 10 vuodessa huikeasti.

Ja juuri sen takia koska työstän edelleen sitä samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten eli kirjoittamalla siitä tänne ja tekemällä videoita nettiin 😃

Ja onhan tässä matkan aikana työnnytty selkeästi eteenpäin esim. sen suhteen miten Auringonpilkut ja pitkät pilkuttomat jaksot selittyvät. Miten Auringon ns. magneettinen kenttä kiertyy kohti napoja, hajoaa ja alkaa uudestaan kiertymään kohti napoja.

Minä olen valmis työstämään malliani vielä seuraavat 30 vuotta 😃

Joten ehkäpä teidän kannattaa varata aikoja kallonkutistajalle 😃

Jos nimittäin meinaatte yrittää omaksua ajatuksiani, suattaa tajuntanne laajentuminen karata käsistä 😂

🤔

En minä varsinaisesti väitäkään, että olisit väärässä. Yritän vain sanoa, että tapasi toteuttaa intohimoasi ei välttämättä ole enää terveellinen, kun et oikein etene siinä mihinkään. Sinun tulisi tehdä jotain konkreettista asiasi eteenpäin viemiseksi, jos todella uskot siihen. Tämä keskustelufoorumi ei ole minkäänlainen ponnahduslauta omien teorioiden eteenpäin viemiseksi. Et saavuta täällä yhtään mitään.

😂😂😂

Luuletko että olettaisin ajatusteni saavan näkyvyyttä tätä kautta?

Tämä on minun tapani työstää ajatuksiani.

Eikä näille ajatuksille tarvita näkyvyyttä vielä.

Riittää että ne ovat ja ovat olleet täällä näkyvillä.

Nomutta.. Olisiko mahdollista sisällyttää kaikki tuo ajatusvirta vaikkapa yhteen ketjuun? 

ovolo
Seuraa 
Viestejä7254

Mollusca kirjoitti:
Tätä on nyt jatkunut aika pitkään. Muistan lukeneeni näitä juttujasi jo joskus vuonna 2006-2008. Minun mielestäni sinun olisi aika hakeutua hoitoon, savor. Kokeilisit edes. 

On sitä jatkunut todella pitkään. Päätyönä tuntuu olevan samansisältöisen jankutuksen foorumikirjoittelu ulkomaita myöten. Pari adressiakin on tehnyt osp-vetoomuksen merkeissä. Vitejoita lukematon määrä. Kotimaiset avaruustieteilijät haukuttu julkisesti maanrakoon lukemattomia kertoja, ym. hupaisaa!

Lähes 20 vuoden täyspäiväinen osp-hölöpötys näyttää alkaneen tästä:

Savor
Olikohan se Pietarissa, kun oli Hotelli jonka aulassa on erinäisten julkisuuden henkilöiden nimiä taulussa ja nimien alla pieni maininta kyseisestä henkilöstä?
Kyseisessä taulussa on myös isäni nimi ja nimen alla teksti: Savolainen ajattelija.
Päätin viisi vuotta sitten, että haluan maininnan itsestäni tuohon tauluun, niin että nimen paikalla lukeekin Savolaisen ajattelijan poika ja sen alla pieni maininta minusta: Selvitti miten maailmankaikkeus toimii.
;):)

Tuon osp-hölöpötyksen perusteethan on plagioitu SciFi-kirjoista: https://www.tiede.fi/comment/1769162#comment-1769162  Kuopijon 'tiedemies' on nyt jo yli 50v, mutta tuo luajeneva samansisältöisen jargonin ikihölöpötys tuskin loppuu hänen elinaikanaan. Järkyttävän pitkä ulkomaisella foorumilla oleva osp-jankutusketju löytyy Pixie of key-nimimerkillä esim. tuolta: http://www.internationalskeptics.com/forums/showthread.php?t=124956&page=84  Palaute  pääsääntöisesti on ollut tämänsisältöistä: 

"Followed by irrelevant and ignorant gibberish from a Finnish physics crackpot with no known mathematical ability, little knowledge of physics shown, lots of hand waving and some primitive videos".

salai
Seuraa 
Viestejä7951

Mitenkäs niiden numeroitujen OSP-keräilykorttien arvo on jälkipörssissä noussut?

Muistelen hämärästi joskus kirjautuneeni jollekin OSP-foorumille, jossa joku kuopijolainen wincapitulentti-guru niitä kovasti kehuskeli.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Käyttäjä2036
Seuraa 
Viestejä106

111 kirjoitti:
On naurettavaa väittää että ainetta / energiaa voisi saada puristumaan tiheämmäksi jonkun aineen sisältämän hokkus pokkus vetävän voiman avulla.

Se on yhtä naurettava väite kuin se että ihminen voisi saada itsensä työntymään ylös suosta työntämällä hiuksiaan ylös päin 😂😂😂

Tai että aine voisi saada avaruuden jotenkin jotenkin kaareutumaan sillä tavalla että esim. tähden keskustaan kohdistuisi silloin sen takia erittäin suuri paine.

Ja näin mikään mahti tai voima laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden sisäisesti ei voi saada kaiken havaittavan aineen / energian laajenemista / hajaantumista kääntymään sellaiseksi että se mistä kaikki pohjimmiltaan koostuu, alkaisi laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden sisäisesti puristumaan pienempään ja pienempään tilaan.

Ainut tapa sille että laajenevassa näkyvässä maailmankaikkeudessa nyt avaruuteen hajaantuva aine / energia

saadaan puristumaan tiheämmäksi, on sellainen jossa laajenevassa näkyvässä maailmankaikkeudessa nyt hajaantuva aine / energia työntyy sellaiselle avaruuden alueelle jossa energiaa on puristuneena äärimmäisen tiheäksi.

Sellaisia alueita on äärettömässä 3 D avaruudessa äärettömästi.

Meidän laajeneva näkyvä maailmankaikkeus on työntymässä kiihtyvällä vauhdilla kohti yhtä tuollaista avaruuden aluetta.

Tuo kohde jota kohti työnnymme kiihtyvällä vauhdilla, on olemassa tälläkin hetkellä erittäin erittäin massiivisena ja tiheänä kohteena joka koko ajan kierrättää aina olemassa ollutta energiaa ja josta pois työntyvällä energialla on galaksien luonne.

Siinä oleva energia ehtii vaihtua monta kertaa ennen kuin meidän näkyvän maailmankaikkeuden laajeneva energia ehtii sinne asti

Kun meissä nyt oleva laajeneva energia lopulta ehtii sinne asti, olemme muuttuneet kaiken taustan äärimmäisen nopeaksi energiaksi joka kohtaa uusia sisältä ulos päin syntyneitä laajenevia galakseja joiden laajenevien atomien ytimien erillisiin laajeneviin tihentymiin meissä nyt oleva energia törmäilee, läpäisten niitä siten että vuorovaikutuksen takia niiden laajeneminen kiihtyy JA meissä nyt olevan energian vauhti hidastuu.

Lopulta meissä nyt oleva energia pysähtyy alueelle jossa meissä nyt olevaan energiaan kohdistuu taas kerran erittäin erittäin suuri ulkoinen paine koska ympärillä oleva energia räjähtää / laajenee avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen ja kohdistaa sisälleen työntyneeseen energiaan / työntävään voimaan erittäin erittäin voimakkaan ulkoisen paineen / työntävän voiman.

Eli ei avaruuteen hajaantuvaa energiaa voi puristaa tiheäksi joku hokkus pokkus vetävä voima!!!

Tiheämmäksi puristamiseen tarvitaan aina ulkoinen paine / työntävä voima ja se on ihan itsestään selvää!!!

Kaiken maailman höpö höpö vetävät voimat ja kaareutuvat avaruudet on syytä unohtaa jos haluaa ymmärtää miten maailmankaikkeus oikeasti toimii ja miten nyt avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuten hajaantuva / laajeneva energia lopulta saadaan puristumaan taas kerran äärimmäisen tiheäksi energiaksi / työntäväksi voimaksi!

Jos et hahmottanut asiaa lukemalla, voin laittaa linkin videooni jossa kerron miten aina olemassa ollut työntävä voima itse itseään kierrättää äärettömässä 3 D avaruudessa joka on ei yhtään mitään.

Yrityksesi ymmärtää maailmankaikkeutta ei oikein toimi, et näytä oikein ymmärtävän mitä sana "romahdus" pitää sisällään. 

🤔

Simplex
Seuraa 
Viestejä3081

Arvoisa 111,

Voit kokeilla hypoteesiasi siitä että vetävää voimaa ei ole seuraavasti:

- Mene lasten karuselliin ja työnnä se liikkeelle

- Mene karusellin reunalle seisomaan, samalla kun pidät molemmilla käsilläsi kiinni karusellin tangosta

- Koska karuselli pyörii kiinnityspisteensä ympäri, ja sinä seisot karusellin kyydissä, niin sinäkin pyörit karusellin kiinnityspisteen ympäri

- Voit tuntea että käsiisi kohdistuu voima joka pitää sinut pyörivällä radalla, ja voiman suunta on kohti karusellin keskustaa

- Kun irrotat otteesi karusellista, lennät pois karusellin kyydistä

Toista yllä esitettyä koetta kunnes olet varma havainnoistasi ja olet täysin vakuuttunut siitä että et tunne minkään voiman työntävän sinua selästäsi kohti karusellin keskustaa.

Voit tarvittaessa jopa mitata tuon käsiisi kohdistuvan vetävän voiman esim. käyttäen apuna polkupyörän sisäkumia ja mitata sen venymää kun sidot sisäkumin kiinni karusellin kaiteeseen ja pidät kiinni sisäkumista käsilläsi. Koska sisäkumi venyy, niin se kohdistaa/välittää sinuun vetävän voiman kohti karusellin keskustaa. Et edelleenkään (toivottavasti) tunne minkään voiman työntävän sinua kohti karusellin keskustaa.

Siirrytään nyt astetta edistymäälle tasolle, ja korvataan tuo polkupyörän sisäkumi kahdella tehokkailla neodium-magneeteilla. Napsautat toisen magneetin kiinni karuselliin, ja napsautat toisen magneetin kiinni toisen magneetin perään ja otat siitä kiinni toisella kädelläsi. Potkaiset karusellin liikkeelle. Voit tuntea jälleen kädessäsi kuinka käteesi kohdistuu vetävä voima kohti karusellin keskustaa. Näin ollen karusellissa kiinnni oleva magneetti kohdistaa vetävän voiman siihen magneettiin mistä pidät kiinni. Et varmaankaan edelleenkään tunne työntävää voimaa selässäsi.

Magneettisen ilmiön lisäksi on havaittu että muunmuassa sähkövoimakenttä ja kappaleiden välinen vetovoima (gravitaatio) voivat synnyttää vastaavia vetovoimia.

Näin ollen kappaleiden pitämiseksi radoillaan avaruuden tyhjiössäkään ei tarvita mitään työntäviä voimia. Samalla tavalla materia itsessään synnyttää vetovoiman avaruudessa olevien kappaleiden ja materian välillä, jolloin materian aiheittama gravitaatiokenttä saa aikaan myös sen että materia voi puristua kokoon kun materiaa on tarpeeksi plajon ja vetovoimakenttä muodostuu tarpeeksi suureksi.

Mieti asiaa nyt tovi, ja käy karusellissa tekemässä reality checkiä aina kun mielesi alkaa harhailla olemattomien työntävien voimien parissa.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat