Sivut

Kommentit (48)

Tommi Turmiola
Seuraa 
Viestejä879

Örkin twistausta: Ulkoministeri Tuomiojan ja ulkoministeri Ricen tapaaminen New Yorkissa 22.9.2006

22.9.2006 Suomen ulkoministeri Örkki Tuomioja tapasi New Yorkissa Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricen. Suomi oli tuolloin EU:n puheenjohtamaa, ja Yhdysvaltain vierailuilla olivat mukana Yhdysvaltojen ja unionin 25 maan ulkoministerit.

Tuomiojan ja Ricen yhteenotto oli tuolloin vertaansa vailla, suorastaan ennennäkemätön. Sinänsä pohjimmaisen aatemaailmansa mukaisesti Tuomioja ryhtyi tivaamaan Ricelta vastauksia CIA:n vankilentoihin ja terroristien kidutuksiin. Läsnäolijoiden kertomusten mukaan Ricen ja Tuomiojan välillä sananvaihto oli kiivasta, jopa vihamielistä. Tuomioja oli menettänyt malttinsa. Tapaamisessa Tuomioja mittasi suurvallan ulkoministerin arvomaailmaa tavalla, jolla ennen ei ole mitattu.

Tuomiojan käyttäytymistä väritti tuossakin tapaamisessa vastenmielisyys - jopa kiihkeä viha - Yhdysvaltoja kohtaan, joka tällä kertaa Tuomiojalla oli alkanut Yhdysvaltain Irakiin hyökkäyksen myötä vuonna 2003.

Valtioneuvoston tilannekuvakoordinaattori Hannu Mäntyvaara kertoi Kanava-lehdessä 20.1.2012 julkaistussa artikkelissa, että Suomen hyvät suhteet Yhdysvaltoihin heikkenivät ulkopoliittisen johdon vaihtuessa 2000-luvun alussa, kun Suomen presidentiksi nousi Tarja Halonen (sd.).

Noiden syksyisten tapahtumien jälkeen vuonna 2006 Suomen istuvat presidentit eivät ole olleet kutsuttuja kahdenkeskisiin tapaamisiin Valkoiseen taloon eivätkä Yhdysvaltain presidentit ole vierailleet Suomessa.  Ruotsi on Yhdysvaltain tärkein liittolaismaa Pohjoismaissa kuitenkaan ilman sovittua liittoa ja Nato-jäsenyyttä.

Suomi johtui suuresti kärsimään Tuomiojan teoista ja puheista Suomen ulkoministerinä. Suomi tarvitsee oman turvallisuutensa vuoksi ensiluokkaisia suhteita Yhdysvaltoihin, joita ulkoministerin ei pidä romuttaa. Tuomioja oli niitä vahvasti romuttamassa. Huonoa aikaa kesti lähes 15 vuotta.

"Persaukisuus on itseaiheutettu olotila" - T. Turmiola 2017

Tommi Turmiola
Seuraa 
Viestejä879

Jo ennen syksyn 2014 tapahtumia Suomi oli Örkki Tuomiojan johdolla keväällä 2014 ensimmäisiä Venäjän EU-pakotteita määrättäessä estänyt yhdessä Italian kanssa kahdestaan Venäjän valtio-omisteisen Rossija Segodnjan -mediayrityksen (Россия сегодня) johtajan Dmitri Kiseljovin (Дми́трий Киселёв) päätymisen pakotelistalle. Suomen kannan muodosti ulkoministeri Tuomioja. Tuomiojan mukaan Suomen tuli pitäytyä EU-suurlähettiläiden sopimassa alkuperäisessä listassa, jossa Kiseljov ei ollut mukana. Kiseljov oli aikaisemmin asunut vuosia Suomessa.

Dmitri Kiseljov olisi ehdottomasti pitänyt asettaa pakotelistalle. Rossija Segodnja on uutistoimisto, jonka tehtävä on välittää venäläispropagandaa länsimaissa.

Suomi joutui Tuomiojan edellä mainituista Venäjä-pakotetoimista kärsimään. Suomi leimattiin monessa EU-maassa Venäjän juoksupojaksi EU:ssa. Tuomiojan toimet vahingoittivat Suomen mainetta länsimaana.

"Persaukisuus on itseaiheutettu olotila" - T. Turmiola 2017

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tommi Turmiola
Seuraa 
Viestejä879

Örkki twistaa:

Ulkoministeri Tuomiojan eriävä mielipide EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjaan 8.9.2014

 ”Erkki Tuomioja: Uusia Venäjä-pakotteita ei pidä nyt panna toimeen”, oli uutisotsikko Helsingin Sanomissa 10.9.2014 (HS 10.9.2014). Ulkoministeri Tuomioja oli 8.9.2014 kirjauttanut EU-ministerivaliokunnan kokouspöytäkirjaan merkinnän mahdollisesta veto-oikeuden käytöstä: "Ulkoministeri Tuomioja yhtyy muuten esitettyihin toimintalinjoihin, mutta katsoo, että Suomen olisi mahdollista vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa, vaikka tätä eivät muut maat tukisikaan.”

Tuomioja mukaan aika EU:n Venäjä-lisäpakotteille ei olisi ollut syyskuussa 2014 oikea, ja lisäpakotteet olisivat kuin "bensan heittämistä tuleen". Tuomiojan mukaan Suomi voisi myös yksin vastustaa Venäjä-pakotteita EU:ssa.

Tuomiojan toiminta yrittää vesittää EU-pakotteita ja ennen kaikkea niiden määräämisajankohtaa syksyllä 2014 ei ollut Suomen etujen mukaista. Pöytäkirjamerkintä EU-ministerivaliokunnan kokouksessa oli tyhjänpäiväinen, jolla temperamenttinen ulkoministeri yritti vain purkaa pettymystään, kun hänen tahtonsa pakoteasiassa ei toteutunut.

Pöytäkirjamerkinnällä Tuomioja yritti osoittaa olevansa oikeassa, mikäli tuleva historiankirjoitus ja tulevat tapahtumat tosiaan olisivat näyttäneet Tuomiojan olleen vaatimuksissaan oikeassa. Tulevat tapahtumat eivät osoittaneet Tuomiojan olevan oikeassa, päinvastoin. Pakotteiden määräämisajankohta syksyllä 2014 oli oikea, ja ne olisi pitänyt määrätä itseasiassa jo aikaisemmin.

"Persaukisuus on itseaiheutettu olotila" - T. Turmiola 2017

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä9124

Aloituksen otsikon sana "muistutti" voidaan korvata sanalla "opasti". 

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat