Kommentit (3)

Ilmasto on aina vaihdellut, maailmanlopun se ensimmäisen kerran aiheuttaa vasta nyt kun olemme saaneet hauskuutukseksemme tämän kasvavan lauman maailmanlopun "tutkijoita". Toki varsinkin jääkaudet ennenkin ovat olleet elämälle kovia aikoja, lämpökaudet eivät koskaan. Jos nytkin on lämpökausi tulossa niin elämälle se on tälläkin kertaa runsauden ja monipuolisuuden aikaa.

  • ylös 10
  • alas 10
JeeSe
Seuraa 
Viestejä525

Niin, eiköhän se ole ilmakehän hiilidioksidia enimmäkseen, mistä se nyt "ikiroudan" alla oleva metaani alkujaan on muodostunut. Siellähän on kuollutta kasvustoa, joka mätänee.

Onko se ikirouta ihmisen aiheuttama? Miksi sen sulaminen sitten olisi ihmisen aiheuttamaa? (paitsi niiltä osin, missä metsän kaataminen on johtanut sulamisen aikaistumiseen)

Jäät yleensä sulavat aikanaan, keväällä.

Joskus sitten taas tulee syksy ja silloin maa jäätyy uudelleen "ikiroutaan".

Luonnon kiertokulkua.

  • ylös 11
  • alas 13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
H.S.Skepto
Seuraa 
Viestejä4

Grönland, vihreä maa oli muinoin jäätön kuten tieteessä aivan hyvin tiedetään. Tiedetään koko pohjoisen jäätikön muutokset tuhansien vuosien ajalta, mutta kun nyt jo kymmeniä vuosia on keskitytty ilmaston muutoksen ennusmerkkien verifiointiin, alan tiedekunnista valmistuu siihen erikoistunut tiedemiessukupolvi, joka ei enää tunne menneisyyttä. Sille ilmasto-opin tuleva katastrofi on annettua tietoa, ja tieteellinen työ yritystä näyttää se toteen. Ja kas kummaa, sen todisteita löytyy kaikkialta.   

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat