Seuraa 
Viestejä45973
Englantilainen tiedemies teki jyrsijöillä mielenkiintoisia kokeita viime vuosisadalla(1). Hän laati koejärjestelyn jossa tietylle jyrsijäpopulaatiolle ei asetettu mitään uhkakuvia ja sen annettiin kasvaa. Ei pelkoa ravinnon tai veden loppumisesta, pesämateriaalin saatavuudesta, saalistajista tai sairauksista. Lopun linkeistä löytyy lisätietoa koejärjestelyistä.

ROTTIEN UTOPIA
Miten nämä jyrsijät sitten pärjäsivät kun mitään rajoitteita populaation kasvulle ei ole? Koe alkoi neljällä parilla laboratoriohiiriä jotka asetettiin elämään järjestelyssä (nimeltään "Universumi 25") päivänä yksi. Päivänä 104 hiiret olivat tutustuneet riittävästi ympäristöönsä ja rupesivat lisääntymään. Populaatio kasvoi eksponentiaalisesti ja hiirien määrä kaksinkertaistui 55 päivän välein. Näinä kasvun hetkinä kaikki näytti menevän hyvin mutta lopputuloksena oli taantuminen ja lopulta tuhoutuminen.Tarinan lopputulos on helposti arvattavissa eksponentiaalisen kasvun vuoksi, jossain kohtaa rajan on tultava vastaan. Tulos on tuttu ja tätä kuvaamaan on kehitetty Malthusin väestöteoria. Koejärjestely on kuitenkin hieman erilainen ruuan saatavuuden ollessa käytännössä rajaton. Tämä kuvaa osittain myös nykyistä maapallon tilannetta, ruuantuotantomenetelmien tuottavuuden kehittyminen on toistaiseksi pystynyt ylläpitämään valtavaa väestönkasvua.
Mitä sitten tapahtui universumissa 25? Päivänä 315 kasvu alkoi hidastua populaation koon lähestyessä kuutta sataa yksilöä. Hiiret syntyivät ympäristöön jossa ne törmäilivät jatkuvasti toisiin yksilöihin ja hiirten oli vaikea löytää paikkaa sosiaalisessa hierarkiassa. Samalla perinteiset aktiviteetit muuttuivat. Urokset lopettivat reviiriensä puolustamisen tehtävän käydessä ylivoimaiseksi. Normaali sosiaalinen kanssakäyminen kävi mahdottomaksi ja syntyi hylkiöitä jotka alkoivat kerääntyä isoiksi laumoiksi ja tämä lauma alkoi käyttäytyä väkivaltaisesti muita yksilöitä kohtaan. Lisääntynyt väkivalta lietsoi lisää väkivaltaa ja tilanne kävi lopulta niin pahaksi että naaraat hyökkäsivät jopa omia jälkeläisiään vastaan.

Lisääntyvyys romahti ja kuolleisuus kasvoi. Alkoi syntyä erilaisia alipopulaatioita alituisen väkivallan ja kuoleman keskellä. Yksinäiset naaraat vetäytyivät eri osiin universumia. Syntyi aliryhmä jota tutkija kutsui nimellä "The beautiful ones". Tämä ryhmä ei taistellut eikä paritellut vaan ainoastaan söi, nukkui ja suki turkkiaan, tyytyen narsistiseen yksineloon. Muualla universumissa väkivalta, kannibalismi ja seksi kaikkien sukupuolten välillä oli normaalia. Yhteiskunta oli romahtanut.

Päivänä 560 populaatio saavutti huippupisteensä, 2200 yksilöä. Vain harvat yksilöt pystyivät elämään syntymästä paritteluikään, raskaudet olivat harvinaisia ja syntyneet hiirenpoikaset kuolivat nopeasti. Oli selvää että populaatio ei tule selviämään. Vaikka populaatio pieneni takaisin aikaisempiin loiston päiviin ei paluuta menneeseen enää ollut. Vaikka tietyt yksilöt olisivat biologisesti kyenneet lisääntymään, kuten aikaisemmin mainitut erakkonaaraat ja "the beautiful ones", he olivat menettäneet sosiaaliset mahdollisuudet siihen.

Populaatio kuoli kahteen kertaan. Ensimmäinen kuolema oli sosiaalinen, jolloin yhteisö tuhoutui. Toinen, fyysinen kuolema, oli tämän välitön seuraus. Jos ihmettelit miksi kokeen nimi oli "Universumi 25", syy on yksinkertainen: Tutkija teki kokeen monta kertaa ja lopputulos oli aina sama, rajoittamattoman kasvun aiheuttama yhteiskunnan tuhoutuminen.

TUTKIMUKSEN SEURAUKSET JA SCI-FI
Aiemmin referoimani lehtijuttu kuulostaa varmasti monien mielestä tutulta. Syy tähänkin on melko yksinkertainen. 1960-luvulla, jolloin tutkimus julkaistiin alettiin juuri heräämään ylikansoittumisen riskeihin. Syntyi kokonaan uusi genre dystooppisesta tulevaisuudesta, Cyberpunk ja "Soylent Green" ehkä tunnetuimpina esimerkkeinä. Silti luin tästä alkuperäistutkimuksesta vasta eilen. Ylikansoittumisesta puhutaan yhä mutta uhka ei ole kovin todellisen tuntuinen, ruokaahan riittää

Sama selkokielellä: yhteisö, joka ei joudu kohtaamaan vaikeuksia, saalistajia, sotia, kulkutauteja tai muita ikävyyksiä, tuhoutuu itsestään populaatiopommiin. Jos se ei syö resurssejaan putipuhtaaksi, se lisääntyy niin ettei reviirejä enää riitä kaikille ja epänormaali häiriökäyttäytyminen alkaa, ja tämä häiriökäyttäytyminen tuhoaa populaation ensin henkisesti ja sitten fyysisesti.

On selvää, että näin käy rotilla ja hiirillä. Entäpä ihmisillä?

Calhounille asiassa ei ollut mitään epäselvää. Vaikka pitäisimme itseämme kuinka pätevinä ja fgiksuina tahansa, tilanteessa jossa vapaita rooleja on vähemmän kuin sellaisia yksilöitä, jotka kykenevät ne täyttämään, seurauksena on hänen mukaansa väistämättä ensin häiriökäyttäytyminen ja hyperseksuaalisuus, ja sen jälkeen silmitön väkivalta ja anarkia sekä kaaos ja yhteiskunnan luhistuminen. Calhounin mukaan ihmiset, jotka syntyvät tällaiseen populaatioon, ovat niin pahasti pihalla ja menettäneet kosketuksensa todellisuuteen, että he eivät kykene edes syrjäytymään - ja Theodore Dalrymplen tekstit Britannian alaluokasta kuvaavat kuin suoraan Universumi 25:n hiirten elämää.

Calhoun ennusti, että jos ihmisyhteisö päästetään kasvamaan rajatta, lopputulos ei ole välttämättä nälänhätä vaan sosiaalinen hätä - seksuaaliset perversiot, hedonismi, nihilismi, silmitön väkivaltaisuus ja lopulta yhteisön atomisoituminen ja syntyvyyden romahtamonen - olisivat vääjäämättömiä seurauksia, ja lopulta tällainen yhteisö olisi tuhoon tuomittu. Calhounin kaava on ollut sosiologeille samanlainen mörkö kuin termodynamiikan II laki prosessi-ihmisille. On kuin tuomiopäivän saarnaaja kantaisi kylttiä, jossa toisella puolen lukee "Loppu on lähellä!" ja toisella puolen "M.O.T." - ja meidän ihmisten on helppoa panna itsemme hiirten sijaan tuohon Universumi 25:een ja katsoa, miten käy. Le Corbusierin ja Ludwig Hilbesheimerin unelmat muuttuvat painajaisiksi - eikä tarvitse kuin miettiä miten Minoru Yamazakin suunnittelemalle Pruitt-Igoen kompleksille kävi. Tai ketkä meidän yhteiskunnassamme ovat "kaunokaisia" ja ketkä kuuluvat "Behavioral Sinkin" syrjälistöön - ja miten feministit käyttäytyvät aggressiivisesti sekä miehiä että omia lapsiaan kohtaan, äidit surmaavat syntymättömät lapsensa ja välinpitämättömyys on normi.

Tämä oppi on mennyt varsin hyvin otsaluuhun, ja Calhounista on tullut sosiologian kestojulkkis. Tuosta termistä "The Behavioral Sink" (käytöslavuaari) on tullut nimi sille pisteelle, jossa yhteisön mureneminen muuttuu irreversiibeliksi: on kuin koko yhteisö vedettäisiin lavuaarista alas. Se on kuin syöveri, mustan aukon tapahtumahorisontti, jonka jälkeen ei ole enää paluuta. Patologinen häiriökäyttäytyminen valtaa koko yhteisön.

Ja tämä kaikki on nähtävissä kaikkialla länsimaissa, jossa kaupungistuminen on edennyt pitkälle ja jossa sosiaaliset normit ja yhteisöllisyys on alkanut murentua. Pisimmällä ollaan Britanniassa, jossa alaluokka on jo ylittänyt tuon tapahtumahorisontin. Yhtäläisyydet anakykloosiin ovat selkeääkin selkeämmät - ja tuo tapahtumahorisontti vastaa siirtymistä demokratiasta oklokratiaan.

Mutta hetkinen? Entäpä kehitysmaat? Eikö väestönkasvu ole rajuinta kehitysmaissa ja eikö juuri kehitysmaissa kaupungit kasva holtittomimmin ja rajuimmin? Miksi siellä yhteiskunta ja sosiaaliset normit eivät ole murtuneet samalla tavoin kuin länsimaissa? Miksei Soylent Green ole kehitysmaiden dystopia? Miksi Kellopeliappelsiini kuvaa Britannian eikä Intian proletariaattia?

Vastaus on itsestäänselvä, ja se on uskonto. Länsimaissa uskonto on murtunut, ja länsimaissa nihilismi ja toivottomuus sekä näköalattomuus valtaavat mieliä, ja lopputulema on alkoholismi, narkomania, häiriökäyttäytyminen ja moniongelmaisuus. Sensijaan kehitysmaissa uskonto antaa näköaloja, turhia toiveita, haaveita ja toteutumattomia unelmia paremmasta, ja auttaa kestämään mahdottomia.

Sanotaan, että ihminen kykenee luonnostaan erottamaan hyvän ja pahan ja olemaan fiksu ja empaattinen toiselle ihmiselle - koska apinatkin kykenevät. Tässä on kuitenkin catch: apinoiden populaatiokoko ei luonnossa koskaan ylitä sitä rajaa, jossa häiriökäyttäytyminen alkaa. Kun tuo raja ylitetään, ihmiset myös menettävät luonnollisen empatiansa ja moraalinsa, jos sellaista on koskaan ollutkaan, ja alkaa kaikkien sota kaikkia vastaan. Ja tässä tilanteessa uskonto nousee merkittävään arvoon. Se luo ikäänkuin pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan ja mennään.

Uskonnon luhistuminen on samalla ensiaskel kohti yhteisön lopullista luhistumista. Koko länsimaailmaa vaivaa syntyvyyden romahtaminen alle uusiutumiskyvyn; ja massatyöttömyys merkitsee, ettei sosiaalisia rooleja ole enää täytettäväksi saakka. Leipä ja sirkushuvit ovat estäneet yhteiskuntaa romahtamasta täyteen anarkiaan, mutta mikä on tulevaisuutemme?

http://paavoheiskanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121737-hiiria-ja-ihmisia
http://takkirauta.blogspot.fi/2012/10/universumi-25.html

Varsin kiintoisaa ellen sanoisi.
Olen itseasissa hieman samaa mieltä vaikken usko mihinkään täysromahdukseen. Nuoret sukupolvet on vähän syrjäytynyt todellisuudesta kaiken median, netin tiimellyksessä ym. harva suunnittelee saati haluaa tehdä lapsia, he eivät näe mitään loogista syytä tehdä lapsia, ei sillä, kyllähän Suomessa vielä toistaseksi suht paljon lapsia tehdään EU-tasolla.

Aiheesta myös ilmeisesti tulossa dokkari lähiaikoina:
http://www.criticalmassfilm.com/

Kommentit (20)

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä7105
vapaatyyli
Nuoret sukupolvet on vähän syrjäytynyt todellisuudesta kaiken median, netin tiimellyksessä

Mielenkiintoinen koe.

Mielestäni nuoret eivät ole syrjäytyneet todellisuudesta, vaan vallan selkeästi vanhemmat ovat syrjäytyneet nuorten todellisuudesta (=tulevasta valtavirran todellisuudesta). Vanha koira ei helpolla uusia temppuja opi, joten toki niin se aina menee.

Arvomaailma, teot ja ajatukset tulevaisuudesta ovat nähdäkseni nuorilla paljon terveemmällä ja loogisemmalla pohjalla, kuin vanhemmilla sukupolvilla.

Juu, yhä pienempi määrä heistä kuuluu kirkkoon!

Yksi vaikuttava asia on sotien aiheuttamien traumojen väistyminen verrattuna edellisiin sukupolviin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paul M
Seuraa 
Viestejä8643
HuuHaata
vapaatyyli
Nuoret sukupolvet on vähän syrjäytynyt todellisuudesta kaiken median, netin tiimellyksessä

Mielenkiintoinen koe.

Mielestäni nuoret eivät ole syrjäytyneet todellisuudesta, vaan vallan selkeästi vanhemmat ovat syrjäytyneet nuorten todellisuudesta (=tulevasta valtavirran todellisuudesta). Vanha koira ei helpolla uusia temppuja opi, joten toki niin se aina menee.

Arvomaailma, teot ja ajatukset tulevaisuudesta ovat nähdäkseni nuorilla paljon terveemmällä ja loogisemmalla pohjalla, kuin vanhemmilla sukupolvilla.

Mainio aloitus.

Nykynuoret ovat rottakokeen turkin hoitamiseen keskittynyttä väestönosaa. Ei tuo ole irtautumista todellisuudesta. Vanhat rotat vain yrittävät pitää yllä "systeemiä". Tylsää ja toivotonta puuhaa.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä7105
Paul M
Nykynuoret ovat rottakokeen turkin hoitamiseen keskittynyttä väestönosaa. Ei tuo ole irtautumista todellisuudesta. Vanhat rotat vain yrittävät pitää yllä "systeemiä". Tylsää ja toivotonta puuhaa.

Näin, ja se on miten sen pitää ollakkin. Rottayhteisössäkin joku nuori rotta voisi leikkiä vastuullista kodin, työn ja elämän mallillaan pitävää rottaa. Muut rotat sille sitten seläntakana nauraisivat ja veisivät leivän & juustonpalat suusta.

Yhteiskunnassa kannattaa mennä pitkälle flown mukana. Toki tiedostetusti ja omilla ehdoilla, mutta vastavirtaan soutamalla pelkästään tekee elämästään kohtuuttoman vaikean ja työlään. Menestystä ja kiitosta "oikein" toimimisesta on täysin turhaa odottaa.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Meikäläinen vanha rotta yrittää pitää yllä "systeemiä". Tylsää ja epätoivoista puuhaa. Olen myös vähitellen asennoitumassa turkin sukijoitten suhteen. Olisiko ehdotuksia miten tästä eteenpäin kun pahaa pelkään, että selkä on katkeamassa? Pelkään että selkä katkeaa muiltakin systeemiä ylläpitäviltä vähitellen. Kylmässä talossako niitä turkkeja sitten suitaan? Lattiakaivostako juomavesi otetaan?

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä7105
Paul M
Olisiko ehdotuksia miten tästä eteenpäin kun pahaa pelkään, että selkä on katkeamassa? Pelkään että selkä katkeaa muiltakin systeemiä ylläpitäviltä vähitellen. Kylmässä talossako niitä turkkeja sitten suitaan? Lattiakaivostako juomavesi otetaan?

Ohjesäännöt menestyvän rotan elämään:
1) Älä koskaan tee mitään vain toisten puolesta paitsi jos on pakko. Eli, ole terveellä tavalla itsekäs.
2) Älä koskaan ajaudu tulanteeseen, jossa on pakko

Ei rotta voi rottalauman tulevaisuutta nähdä. Rotat eivät ole tunnettuja ennustajanlahjoistaan.

offmind
Seuraa 
Viestejä17717
vapaatyyli
Varsin kiintoisaa ellen sanoisi.

Tai sitten ei. Rottakokeilla voi tutkia biologiaa mutta kulttuuritutkimuksessa sellaisella ei taida olla merkitystä (edes analogiana).

Mitenköhän tuonkin kokeen tulos olisi muuttunut, jos rotilla olisi kyky rationaaliseen ajatteluun, symbolifunktio ja informaatioteknologiat ja muut vastaavat jotka ihmiselle ovat itsestäänselvyyksiä.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

HooFoo
Seuraa 
Viestejä813

Tuo ehkä kertoo viitteitä ja riskitekijöitä "hardware" puolella. Ihminen tietääkseni on kuitenkin vielä biologinen olento, jonka toiminnalle hormoni- ja vaistotoiminta asettaa tietynlaisia kehyksiä. Kulttuurievoluutiopuoli, "software" toimii sitten hardwaren rajoituksissa, tai jopa sen ylittäen, "ylikellottaen", ajaen ihmistä vastoin biologisia taipumuksia, aiheuttaen taas omanlaisiaan ongelmia....

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

Vierailija
offmind
vapaatyyli
Varsin kiintoisaa ellen sanoisi.

Tai sitten ei. Rottakokeilla voi tutkia biologiaa mutta kulttuuritutkimuksessa sellaisella ei taida olla merkitystä (edes analogiana).

Mitenköhän tuonkin kokeen tulos olisi muuttunut, jos rotilla olisi kyky rationaaliseen ajatteluun, symbolifunktio ja informaatioteknologiat ja muut vastaavat jotka ihmiselle ovat itsestäänselvyyksiä.

Sori nyt mutta

HuuHaata
Paul M
Olisiko ehdotuksia miten tästä eteenpäin kun pahaa pelkään, että selkä on katkeamassa? Pelkään että selkä katkeaa muiltakin systeemiä ylläpitäviltä vähitellen. Kylmässä talossako niitä turkkeja sitten suitaan? Lattiakaivostako juomavesi otetaan?

Ohjesäännöt menestyvän rotan elämään:
1) Älä koskaan tee mitään vain toisten puolesta paitsi jos on pakko. Eli, ole terveellä tavalla itsekäs.
2) Älä koskaan ajaudu tulanteeseen, jossa on pakko

Ei rotta voi rottalauman tulevaisuutta nähdä. Rotat eivät ole tunnettuja ennustajanlahjoistaan.

Evoluutiotutkijat ovat puolestaan mallintaneet algoritmeillä toimivia yhteisöjä. Parheiten pärjätään tit for tat strategia,l! Jonka sisältö on

A lähde ensin myönteisestä yhteistyöstä
B jos toinen on ilkeä, vastaa siihen viiveellä, jotta varmistut ettei ole satunnaista
C vastaa siis tarvittaessa ilkeyteen samalla mitalla
D palaa viiveettä ystävyyteen, jos toimen palaa siihen

Tämä strategia on ylivoimainen sekä yksilön että yhteisöjen kannalta. Lisää aiheesta wikistä ja muualta

offmind
Seuraa 
Viestejä17717
HohoFoo
offmind
Mitenköhän tuonkin kokeen tulos olisi muuttunut, jos rotilla olisi kyky rationaaliseen ajatteluun, symbolifunktio ja informaatioteknologiat ja muut vastaavat jotka ihmiselle ovat itsestäänselvyyksiä.
Tuo ehkä kertoo viitteitä ja riskitekijöitä "hardware" puolella. Ihminen tietääkseni on kuitenkin vielä biologinen olento, jonka toiminnalle hormoni- ja vaistotoiminta asettaa tietynlaisia kehyksiä. Kulttuurievoluutiopuoli, "software" toimii sitten hardwaren rajoituksissa, tai jopa sen ylittäen, "ylikellottaen", ajaen ihmistä vastoin biologisia taipumuksia, aiheuttaen taas omanlaisiaan ongelmia....

Jo tuo, että ihmisen on helppo toimia vastoin biologisia taipumuksia, tarkoittaa että yllä kuvattu rottakoe ei toimi edes ihmisyhteisön analogiana.

jees
Sori nyt mutta

Joo, biologismi onkin niin naurettavan helppo selitys

Edes ihmisten ja tuon kokeen rottien lisääntyminen ei ole vertailukelpoinen. Päinvastoin kuin muut eläimet ihmisethän eivät koskaan lisäänny vain siksi että voivat lisääntyä.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Vierailija
offmind
Joo, biologismi onkin niin naurettavan helppo selitys

Mitä on biologismi?

Sosiaalisuus ei edes ole rationaalista, vaikka sitä voi rationalisoida.
Tämän osoittaa jo idioottien yltiösosiaalisuus.

Edes ihmisten ja tuon kokeen rottien lisääntyminen ei ole vertailukelpoinen. Päinvastoin kuin muut eläimet ihmisethän eivät koskaan lisäänny vain siksi että voivat lisääntyä.

Ei ole millään tavoin relevantti huomio. Kyse on populaatiosta. Ja kyllä samat merkit on nähtävissä ihmistenkin kesken, kuten kaikkien sosiaalisten olentojen välillä. Bonobot ovat ratkaisseet sen kyllä mielenkiintoisesti.[/quote]

offmind
Seuraa 
Viestejä17717
jees
offmind
Joo, biologismi onkin niin naurettavan helppo selitys

Mitä on biologismi?

Ihmisen ja inhimillisyyden tarkastelua pelkästään biologian näkökulmasta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Biological_determinism

Sosiaalisuus ei edes ole rationaalista, vaikka sitä voi rationalisoida.

Sosiaalisuus on kuitenkin tarkoituksenmukaista ja tarkoituksenmukaisuus on rationaalista.

Tämän osoittaa jo idioottien yltiösosiaalisuus.

Mutta myös misantroopiset erakot ovat idiootteja.

Edes ihmisten ja tuon kokeen rottien lisääntyminen ei ole vertailukelpoinen. Päinvastoin kuin muut eläimet ihmisethän eivät koskaan lisäänny vain siksi että voivat lisääntyä.

Ei ole millään tavoin relevantti huomio. Kyse on populaatiosta.

Nimenomaan populaation tasolla voi väittää että ihmiset eivät lisäänny vain koska voivat lisääntyä vaan koska jälkeisten hankkimiseen vaikuttavat järkiperäiset syyt.

Ihmiskunnan väestöräjähdys ei johtunut siitä, että ihmisten mahdollisuudet lasten hankkimiseen paranivat vaan koska yhteiskunnat modernisoituivat (erityisesti lääketieteellis-teknisesti) nopeammin kuin esiteollisesta agraariyhteisöstä periytyneet motiivit lasten hankintaan ehtivät sopeutua muuttuvaan maailmaan.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Vierailija
offmind
Sosiaalisuus on kuitenkin tarkoituksenmukaista ja tarkoituksenmukaisuus on rationaalista.

Tää on niin monella tapaa väärin, etten jaksa edes vastata.
Sosiaalisuus joka tapauksessa on selkeästi älykkyyttä kehittävä ominaisuus, ei toisinpäin.
Sosiaalisesssa ympäristössä jokainen voi olla idiootti ilman että sillä olisi mitään vaikutuksia. Sosiaalisuus on siis idioottivarma järjestelmä. Siksi se on järkevää ilman järkeäkin.
Mutta toi on argumenttivirhe, joten se siitä.
Mutta myös misantroopiset erakot ovat idiootteja.

Usein korkean älykkyysosamäärän omaavia idiootteja.

Nimenomaan populaation tasolla voi väittää että ihmiset eivät lisäänny vain koska voivat lisääntyä vaan koska jälkeisten hankkimiseen vaikuttavat järkiperäiset syyt.

Jaahas. Näin en ole kovinkaan usein nähnyt tapahtuvan, vaan lapsi hankitaan koska tullaan raskaaksi.

Ihmiskunnan väestöräjähdys ei johtunut siitä, että ihmisten mahdollisuudet lasten hankkimiseen paranivat vaan koska yhteiskunnat modernisoituivat (erityisesti lääketieteellis-teknisesti) nopeammin kuin esiteollisesta agraariyhteisöstä periytyneet motiivit lasten hankintaan ehtivät sopeutua muuttuvaan maailmaan.

offmind
Seuraa 
Viestejä17717
jees
offmind
Sosiaalisuus on kuitenkin tarkoituksenmukaista ja tarkoituksenmukaisuus on rationaalista.

Tää on niin monella tapaa väärin, etten jaksa edes vastata.
Sosiaalisuus joka tapauksessa on selkeästi älykkyyttä kehittävä ominaisuus, ei toisinpäin.

Hiusten väri on ominaisuus, sosiaalisuus on opittua taitoa. Ja kuten kaikissa muissakin taidoissa luontaiset kyvyt ovat vain etu, eivät ehto.

Ja jos sosiaalisuus (sosiaaliset taidot) ovat jotenkin ihmistä kehittäviä, niin silloin niiden opettelu on nimenomaan rationaalinen päämäärä.

Mutta myös misantroopiset erakot ovat idiootteja.

Usein korkean älykkyysosamäärän omaavia idiootteja.

Just joo, ihmiskunnan valiota

Nimenomaan populaation tasolla voi väittää että ihmiset eivät lisäänny vain koska voivat lisääntyä vaan koska jälkeisten hankkimiseen vaikuttavat järkiperäiset syyt.

Jaahas. Näin en ole kovinkaan usein nähnyt tapahtuvan, vaan lapsi hankitaan koska tullaan raskaaksi.

Raskauden alkaminen ei todellakaan ole sama asia kuin lapsen saaminen. Siihen päätökseen, että annetaanko raskauden jatkua vaikuttaa lukuisat elämäntilanteeseen liittyvät asiat.

Ihmiskunnan väestöräjähdys ei johtunut siitä, että ihmisten mahdollisuudet lasten hankkimiseen paranivat vaan koska yhteiskunnat modernisoituivat (erityisesti lääketieteellis-teknisesti) nopeammin kuin esiteollisesta agraariyhteisöstä periytyneet motiivit lasten hankintaan ehtivät sopeutua muuttuvaan maailmaan.

Vaikka vanha tuttu demografinen transitioteoria ei ehkä kuvaa kovin hyvin jonkin tietyn yhteiskunnan kehitystä niin kyllä se silti yleisellä tasolla pelittää edelleen.

Eli ensimmäisessä vaiheessa oleva yhteiskunta on esiteollinen agraariyhteisö jossa ennen viidettä ikävuottaan kuolee noin 15-30 prosenttia lapsista, keskimääräinen odotettavissa oleva elinaika on noin 30-40 vuotta ja jossa vanhukset ovat harvinaisia. Lapsia oli pakko saada kutakuinkin niin paljon kuin mahdollista ja silti väestön kasvu oli hidasta tai olematonta.

Kun yhteiskunta kehittyi, ravinnontuotanto ja lääketiede parantuivat niin yhä useampi syntynyt selviytyi aikuiseksi ja koska lasten hankkimiseen liittyvä arvomaailma oli edelleen ensimmäisen vaiheen mukainen (eli mitä enemmän lapsia sitä turvatumpi tulevaisuus) seurauksena oli kiihtyvä väestönkasvu (=väestöräjähdys).

Kolmannessa ja neljännessä vaiheessa lasten hankkimisen syyt alkavat vastata yhteiskunnallisen kehitysastetta jolloin loppujen lopuksi päädytään taas hitaan tai olemattoman väestönkasvun tilanteeseen.

Tällä hetkellä maailman väestökehitys näyttää siltä, että uusi lähes nollakasvun tilanne saavutetaan tämän vuosisadan puolivälissä.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Vierailija
offmind
Hiusten väri on ominaisuus, sosiaalisuus on opittua taitoa. Ja kuten kaikissa muissakin taidoissa luontaiset kyvyt ovat vain etu, eivät ehto.

Tukholma-syndrooma.

Ja jos sosiaalisuus (sosiaaliset taidot) ovat jotenkin ihmistä kehittäviä, niin silloin niiden opettelu on nimenomaan rationaalinen päämäärä.

ei ihminen voi sille mitään että on muita älykkäämpi. Se taas on monelle aika kova pala. Ei ole "aito ja välitön"

Just joo, ihmiskunnan valiota

Perelman.

Raskauden alkaminen ei todellakaan ole sama asia kuin lapsen saaminen. Siihen päätökseen, että annetaanko raskauden jatkua vaikuttaa lukuisat elämäntilanteeseen liittyvät asiat.

Kysyppä naisilta kuinka kevytkenkäisesti he suhtautuvat aborttiin.

Itse kyllä uskon jos ihmisiä laitettaisiin vastaavaan koe-asetelmaan niin lopputulos olisi vastaavanlainen, itseasissa kyseistä kehitystähän tapahtuu länsimaissa kaikenaikaa jo nyt, - paikoitellen.

Toki ihmiset ei ole rottia koska mekin tästä nyt keskustelemme, on myös mahdollista että jos ihmiset olisi koe-kaniineita niin jossain ryhmissä nousisi älykkäitä yksilöitä esille jotka tajuaisi pelin hengen ja tekisi jtn. radikaalia estääkseen tilanteen kehittymisen.

Mielenkiinnolla näkisin vastaavan koe-asteleman tehtynä vaikka joillekin apinalajeille, kävisikö samoin?

Vierailija
vapaatyyli
Toki ihmiset ei ole rottia koska mekin tästä nyt keskustelemme, on myös mahdollista että jos ihmiset olisi koe-kaniineita niin jossain ryhmissä nousisi älykkäitä yksilöitä esille jotka tajuaisi pelin hengen ja tekisi jtn. radikaalia estääkseen tilanteen kehittymisen.

Miksi älykäs tekisi niin, jos se on väistämätöntä?

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat