Seuraa 
Viestejä140

Operaatio Protective Edge käynnistyi Hamasin alettua ampumaan rakettejaan kesäkuussa Israelin siviiliväestöä kohtaan niin että pelkästään 7 heinäkuuta 2014 70 rakettia ammuttiin Gazasta kohden Israelia päättäen “meet quiet with quiet” politiikan Gazan alueen ja Israelin kesken.

Tämänhetkinen sota noudatti samaa käytäntöä, noidankehää, dynamiikkaa kuin aiemmatkin Gazan konfliktit 2008-2009 ja 2012 eli Hamas haluaa profiloitua vahvana palestiinalaisten edustajana ja ampuu rakettejaan Israeliin, Israel vastaa ilmaiskuin ja tarvittaessa maaoperaatioin, kansainvälinen yhteisö lähettelee pahaksuvia lausuntojaan. Kun Hamas voi esittää kannattajilleen jonkin symbolisen voiton ja Israel uskoo tuhonneensa parin vuoden rauhallisemman ajan takaavan määrän Hamasin hyökkäyskalustoa ja -rakenteita on aika kypsä Egyptin/Turkin/Qatarin välityksellä solmitavalle tulitauolle jonka jälkeen ryhdytään USAn johdolla valmistelemaan jälleen uutta neuvottelukierrosta vanhoin ideoin.

Käynnissä olevassa sodassa on nyt ilmennyt muutamia erityispiirteitä poikkeuksena aiempaan kaavaan jotka myös arvioni mukaan pidentävät konfliktin kestoa pari-kolme viikkoa. Näistä erityispiirteistä korostaisin kolmea tekijää: Hamasin lisääntynyt hyökkäyskapasiitti, ironisesti sen pienempi sotilaallinen ja poliittinen vaikuttavuus ja gazalaisten siviilien ja taistelijoiden kuolinsuhde.

Kapasitteettilisä 1: Uusi raketteja

Tämän uusimman konfliktin aikana Hamasilla on ensi kertaa käytössään pidemmän kantaman raketteja – Khaibar-1 aka M-302 - joiden takia liki koko Israelin väestö on tulietäisyydellä.

Myös Hamasin aiempia järjestelmiä on kehitetty laadultaan ja määrältään. Israelin tiedustelu on arvioinut Hamasin ja Palestiinan Islamilaisen Jihadin rakettiarsenaalin seuraavaksi:

Lyhyt kantama (15-20 km)

Yli 2000 yksikköä itse tuotettu raketteja (15 km)
Yli 3500 yksikköä salakuljetettujen rakettien (15 km)
Noin. 500 yksikköä itse tuotettu Grad raketteja (20 km)
Noin. 300 yksikköä salakuljetettuja Grad raketteja (20 km)

Keskipitkä kantama (jopa 45 km)

Noin. 400 yksikköä itse tuotettu parannettu Grad raketteja (45 km)
Noin. 1600 yksikköä salakuljetettujen parantunut Grad raketteja (45 km)

Keskipitkän kantama (jopa 80 km)

Yli 500 yksikköä itse tuotettu keskipitkän kantaman raketteja Fajr-5/M-75
Useita kymmeniä raketteja Fajr-5/M-75(80 km)

Pitkä kantama (100-200 km)

Kymmeniä pitkän kantaman raketteja mm M-302 (100-200 km)

Yhteensä: Noin 9,0 00 – 11,000 rakettia

Hamasin ohella myös Fatahin ryhmät ( Al-Aqsa Martyrs’ Brigades ja Abdul Qader Husseini Battalions) ovat osallistuneet Grad-rakettien ampumiseen; samoin ilmeisesti palestiinalaisryhmä (eikä Hizbollah) laukaisi muutaman raketin Libanonista. Lisäksi se on nyt havaittu, että mitä IDF ampui alas 14. heinäkuuta miehittämättömän lennokin Patriot ohjuksella. Jota järjestelmää käytettiin nyt ensi kertaa Israelissa 20 vuoteen.

Hamasin toive Tel Avivin pommittamisesta ja merkittävästä israelilaisten siviiliuhrien määrästä kariutui kuitenkin “Rautakupoliin” ja muihin Israelin kehittyneisiin ohjuspuolustusjärjestelmiin (näistä lisää mm artikkelissani Will Iron Dome balance the Hamas Terror? )

Kapasiteettilisä 2: Hyökkäystunnelit

Rakettikapasiteettia merkittävämpi Hamsin uusi strateginen ase on ns. Hyökkäystunnelit Gazasata rajan ali Israeliin. Hyökkääjät rajan ali yllättivät muutaman kerran israelilaiset ja loivat pelon maasodan tulosta Israelin puolelle. Israelin tiedustelun huomaamatta Hamas on mitä ilmeisimmin sijoittanut humanitaarisia avustusrahoja ja rakennustarpeita hyökkäystunneleiden rakentamiseen Gazasta Israelin puolelle. Yksi inventoiduista tunneleista on n 2.5 km pitkä, siihen käytettiin 800 tonnia betonia, sen rakentamiseen arvioidaan tarvitun 100 työntekijää yli kahden vuoden ajan kustannuksien ollessa noin 10 miljoonaa dollaria. Näitä tunneleita on toistaiseksi saatu Israelin hallintaan 13 ja kaikkiaan niitä arvioidaan olevan jopa yli 30.

Israelin osalta hyökkäystunnelit pidentävät operaatio Protective Edge'a viikkokausia jotta kaikki tunnelit löydetään ja tuhotaan jolloin näiden uhka voidaan poistaa seuraavaksi kahdeksi kolmeksi vuodeksi. Hamasille tunneleiden sotilaallinen vaikutus jäi vaatimattomaksi poliittisen vaikutuksen ollessa liki negatiivinen. On ilmeistä että Hamas on investoinut merkittävästi rakennusmateriaalia, työvoimaa ja rahaa tunneleiden rakentamiseen ja nämäkin resurssit olisi voitu käyttää siviiliväestön olojen kohentamiseen.

Siviiliuhrit

Siviilien rooli tässäkin sodassa on perinteinen: Hamas ja muut palestiinalaiset terroristijärjestöt kohdistavat tarkoituksellisesti tointansa israelilaisia siviilejä vastaan ja käyttää omaa väestöään ihmiskilpinä suojelemaan johtajiaan rakettien laukaisupaikkoja sekä kansainvälisessä mediasodassa propakandavälineenä. Tämän hetken konfliktissa tämä siviilien käyttö on saanut yhä brutaalimpia muotoja. Israelin pyrkiessä usein keinoin välttämään siviiliuhreja Gazassa on Hamas todistettavasti useaan otteeseen vedonnut väestöön ihmiskilpien muodostamiseksi johtajiensa ja laukaisufasiliteettiensa suojaamiseksi. Ihmiskilpien ohella Hamas on pyrkinyt kätkeytymään moskeijoiden, sairaaloiden ym siviilirakennusten suojiin sijoittamalla rakettejaan jopa kahteen YK järjestön kouluun.

Aiempaan tapaan Israel on pyrkinyt välttämään gazalaisia siviiliuhreja kehottamalla näitä siirtymään turvallisille, alueille ennen ilmaiskuja, varoittamalla iskuista etukäteen puhelimitse, lentolehtisin tai äänipommein. Näitä toimia Hamas on nyt aktiivisesti pyrkinyt vastustamaan houkuttelemalla ja painostamalla siviileitään ihmiskilviksi. (Lisää Israelin toimista Gazan siviiliuhrien välttämiseksi ks esim kirjoitukseni Minimizing Collateral Damage In Gaza Conflict ) Sodasta huolimatta Israel on pitänyt auki Gazaan johtavia ylityspaikkoja josta humanitaarinen apu on virrannut alueelle keskeytyksettä samoin gazalaissiviilit ovat päivittäin päässeet Israeliin erikoissairaanhoitoon kuten aiemminkin. Israel on jo useaan otteeseen hyväksynyt mm Egyptin välittämät esitykset ns humanitaarisiksi tulitauoiksi, Hamas puolestaan ei ja hyväksymiäänikin on rikkonut ainakin pari kertaa.

Aiemmissa Gazan operaatioissa siviiliuhrien suhde kokonaisuhrimäärään on pieni (noin yksi yhteen) verrattuna muihin konflikteihin kuten vaikkapa Balkanilla, Tsetseniassa, Afganistanissa ja Irakissa (jopa neljä yhteen). Kun vaikkapa Kosovossa Naton ilmahyökkäyksissä kuoli yksi siviili kahta hyökkäystä kohden oli luku tämän operaation alkuvaiheessa yksi siviiliuhri 14-15 hyökkäystä kohden. Hamasin valitseman ihmiskilpitaktiikan takia arvioisin siviiliuhrien määrän meneillään olevassa operaatiossa olevan merkittävästi aiempaa suurempi suhteessa kohteena oleviin taistelijoihin.

Kaikki gazalaiset siviiliuhrit eivät lisäksi ole Israelin aiheuttamia. Yli 100 Gazasta ammuttua rakettia on epätarkkuuksien takia pudonnut Gazaan oman väestön niskaan ja on esim vahvoja epäilyjä siitä että yhden YK:n koulun lapsiuhreineen tuhosi yksi tällainen oma raketti. Lisäksi Hamas on myös tämänkin operaation aikana jo teloittanut useita yhteistoiminnasta israelilaisten kanssa syytettyjä gazalaisia.

Hamas menettämässä poliittisen tuen

Hamasin motiivina rakettihyökkäysten lisäämiseen lienee halu korottaa järjestön heikentynyttä profiilia. Varsinkin Egyptin nykyhallinnon toimet ovat poliittisen tuen ohella leikanneet merkittävästi Hamasin johdon taloutta erityisesti salakuljetustunnelien sulkemisen myötä. Tulonmenetykset ovat johtaneet palkkaviipeisiin hallinnon työntekijöille ja sitä myöten kasvavaan tyytymättömyyteen. Profiilinnosto on tärkeää myös suhteessa Fatahiin järjestöjen yhtenäisyyspyrkimysten mahdollisesti johtaessa parlamentti- ja presidentinvaaleihin palestiinalaisalueilla.

Hamasin tultua valtaan Gazassa se esittäytyi tuoreena vaihtoehtona läpikorruptoituneelle Fatahille. Nyt kuitenkin ihmiset Gazassa ovat nähneet ettei eroja juurikaan ole. Hamasin poliittisen toimiston johtaja Khaled Mash'al viettää luksuselämää Qatarissa kaukana tavallisten gazalaisten kärsimyksistä Qatarin ja Egyptin pankkeihin tekemiensä 2.6 miljardin dollarin talletusten turvin. Pääministeri Haniyeh osti 2010 neljällä miljoonalla dollarille tontin ja sen jälkeen kiinteistöjä 13 lapselleen. Lähi-idän Media Research Instituten (MEMRI) raportin mukaan Gazassa ei ole puutetta miljoonan dollarin huviloista eikä niiden ostajista. Tri Ahmed Karima, Kairon al-Azharin yliopistosta toteaakin Hamasin muuttuneen vastarintaliikkeestä poliittiseksi puolueeksi edustaen yli 1,200 miljonääriä.

Uusin
Pew kysely osoittaa, että vain 35% palestiinalaisista suhtautuu myönteisesti Hamasiin - 63% Gazassa ja 47% Länsirannalla on kielteinen suhtautuminen. Myös muslimimaailman reaktio operaatio Israelin operaatioon on ollut vaatimaton ja aiempaa verraten Euroopassakaan ei ole kovin laajoja massaprotesteja syntynyt. Medianäkyvyyskin on ollut pienempää Ukrainan ja Irakin viedessä huomiota toisaalle.

Päätelmäni

Ensimmäinen askel operaatio Protecti Edgen päättymiseen lienee palata marraskuun 2012 tulitaukosopimukseen. Tämän jälkeen mahdollinen skenaario voisi olla Fatahin ja Hamaksen yhteishallintasopimuksen täytäntöönpano ja uudet vaalit palestiinalaisalueilla. Mielestäni yhteishallitus ainakin mudollisesti voisi halutessaan ryhtyä jälleen rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa vaikkapa kahden valtion mallin pohjalta. Jos kitkerä kompromissi ei tälläkään kertaa palestiinalaishallinnolle kelpaa ovat uhkana molemminpuoliset yksipuoliset toimenpiteet. Israelin keskusta-vasemmistossa ja keskusta-oikeistossa on kannatusta saamassa yksipuoliset alueliitokset länsirannalta Israeliin, on esitetty jopa koko alue C:n liittämistä. Länsirannan alueille A ja B sekä Gazaan palestiinalaiset voivat halutessaan perustaa valtionsa ja aloittaa suhteiden normalisoinnin ja alueellisen yhteistyön tältä pohjalta uudelleen.

Käynnissä oleva sota Gazassa on toistaiseksi päivittänyt toisaalta Hamasin sotilaallisen iskukyvyn kapasiteetin kasvun sekä toisaalta Israelin parantuneen kyvyn vastata tähän haasteeseen. Jos sota päättyy aiempaan tapaan tulitaukoon ja yli 20 vuotta vanhoihin ideoihin pohjaaviin neuvotteluihin alkanee uusi Gazan operaatio kolmen vuoden kuluessa Hamasin hankkiessa uutta iskukalustoa nyt menetettävän tilalle. Jos rohkeutta riittää kompromissin nielemiseen tulitaon ja mahdollisten yksipuolisten toimien jälkeen voisi nähdäkseni pidemmällekin rauhalliselle jaksolle olla mahdollisuuksia.

Aihepiiristä laajemmin pääblogini kirjoituksessa

Peculiarities of Operation Protective Edge .

Joitakin perusteita edellä esitetyille näkemyksilleni on mainitun kirjoitukseni liitteen Materials regarding IDF’s efforts to avoid harming civilians  videoissa ja artikkeleissa.


Olen bloggari jonka kiinnostuksen kohteita ovat konfliktit ja tarinoiden toinen puoli, alueista huomioni saavat Balkan, MENA ja erityisesti Serbia sekä Israel. Pääblogini on Conflicts By Ari Rusila (http://arirusila.wordpress.com). Olen myös käynnistänyt Ariel -sivuston, joka taustoittaa Israelin politiikkaa, puolustusta ja yhteiskuntaa (pl uskonnolliset teemat) suomen kielellä.

Sivut

Kommentit (21)

PPP
Seuraa 
Viestejä1541

Kattava artikkeli siitä puolesta, josta media näyttää vaikenevan.

 

"Siviilien rooli tässäkin sodassa on perinteinen: Hamas ja muut palestiinalaiset terroristijärjestöt kohdistavat tarkoituksellisesti tointansa israelilaisia siviilejä vastaan ja käyttää omaa väestöään ihmiskilpinä suojelemaan johtajiaan rakettien laukaisupaikkoja sekä kansainvälisessä mediasodassa propakandavälineenä....

Aiempaan tapaan Israel on pyrkinyt välttämään gazalaisia siviiliuhreja kehottamalla näitä siirtymään turvallisille, alueille ennen ilmaiskuja, varoittamalla iskuista etukäteen puhelimitse, lentolehtisin tai äänipommein. Näitä toimia Hamas on nyt aktiivisesti pyrkinyt vastustamaan houkuttelemalla ja painostamalla siviileitään ihmiskilviksi....

 

Aiemmissa Gazan operaatioissa siviiliuhrien suhde kokonaisuhrimäärään on pieni (noin yksi yhteen) verrattuna muihin konflikteihin kuten vaikkapa Balkanilla, Tsetseniassa, Afganistanissa ja Irakissa (jopa neljä yhteen). Kun vaikkapa Kosovossa Naton ilmahyökkäyksissä kuoli yksi siviili kahta hyökkäystä kohden oli luku tämän operaation alkuvaiheessa yksi siviiliuhri 14-15 hyökkäystä kohden. Hamasin valitseman ihmiskilpitaktiikan takia arvioisin siviiliuhrien määrän meneillään olevassa operaatiossa olevan merkittävästi aiempaa suurempi suhteessa kohteena oleviin taistelijoihin."

 

Siviilien hyväksikäyttö tietenkin lisääntyy, kun media kertoo vain seurauksista, ei siviiliuhrien todellisista syistä.

 

Toope
Seuraa 
Viestejä27211

Hyvä kommentti Rusilalta jälleen, mutta tuon voisi siirtää noiden yleisketjujen jatkoksi. Uusia Lähi-itä-ketjuja foorumi ei kai tarvitse.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää, pommi-iskut ja jengit ovat sitä monikulttuurista Ruotsia, se on kehitystä." Liian monien mielestä"!"
http://tinyurl.com/jbs6kqp

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toope
Seuraa 
Viestejä27211
TahaIslam

Jostain syystä Hamas esitetään Israelin vastinparina.

Kyllähän se kristillisesti ajatellen onkin Kristuksen vastakohta, antikristus.

Hamas on pahan edustaja, koska ei aja rauhaa, ei palestiinalaisten tai Lähi-idänkään asiaa, vain omaa etuaan, kuten ISIS, kuten Muslimiveljeskunta kuten radikaali islam yleensäkin.

Toivottavasti arabit joskus tuon oppivat. Eivät he tule tuollaisista barbaariryhmistä hyötymään, vain pieni osa miehistä johtoasemissa hyötyvät. Yhteiskunta ei. Arabien tulee kyseenalaistaa koko islam kehittyäkseen muiden maiden rinnalle.

ps. Mielestäni tämän ketjun voisi liittää johonkin noihin muihin Lähi-itää käsitteleviin ketjuihin.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää, pommi-iskut ja jengit ovat sitä monikulttuurista Ruotsia, se on kehitystä." Liian monien mielestä"!"
http://tinyurl.com/jbs6kqp

Ari Rusila
Seuraa 
Viestejä140

En pannut tätä yleisketjuun koska aiempien operaatioiden tapaan arvelen "suojaverhonkin" loppuvan muutamassa viikossa ollen siten aikajanaltaan rajattu.  Myöhemmät välilliset ja laaja-alaisemmat vaikutukset israelilais-palestiinalaiseen konfliktiin tai jopa lähi-idän tilanteeseen saattaisivat ikiprojekteina yleisketjuihin sopiakin.

Olen bloggari jonka kiinnostuksen kohteita ovat konfliktit ja tarinoiden toinen puoli, alueista huomioni saavat Balkan, MENA ja erityisesti Serbia sekä Israel. Pääblogini on Conflicts By Ari Rusila (http://arirusila.wordpress.com). Olen myös käynnistänyt Ariel -sivuston, joka taustoittaa Israelin politiikkaa, puolustusta ja yhteiskuntaa (pl uskonnolliset teemat) suomen kielellä.

Chair
Seuraa 
Viestejä2802

Ari Rusilan artikkeli on loistava esitys siitä, kuinka ammattimaista ja kallista toimintaa rakettiterrori on. Nämä valtavat panostukset osoittavat myös sen, kuinka tosissaan terroristit Israel-vihansa ovat.

Jos kaikki tämän terrori-infrastruktuurin luomiseen käytetyt fyysiset, henkiset ja taloudelliset voimavarat olisi käytetty Gazan asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen...

On selvää, ettei Gazaa itsevaltaisesti hallitseva islamistinen terroristijärjestö Hamas ole olemassa gazalaisten tai muidenkaan palestiinalaisten etujen ajamiseksi, vaan peruskirjansa mukaisesti Israelin tuhoamiseksi. 

Ari Rusila
Tämänhetkinen sota noudatti samaa käytäntöä, noidankehää, dynamiikkaa kuin aiemmatkin Gazan konfliktit 2008-2009 ja 2012 eli Hamas haluaa profiloitua vahvana palestiinalaisten edustajana ja ampuu rakettejaan Israeliin, Israel vastaa ilmaiskuin ja tarvittaessa maaoperaatioin, kansainvälinen yhteisö lähettelee pahaksuvia lausuntojaan. Kun Hamas voi esittää kannattajilleen jonkin symbolisen voiton ja Israel uskoo tuhonneensa parin vuoden rauhallisemman ajan takaavan määrän Hamasin hyökkäyskalustoa ja -rakenteita on aika kypsäEgyptin/Turkin/Qatarin välityksellä solmitavalle tulitauolle jonka jälkeen ryhdytään USAn johdolla valmistelemaan jälleen uutta neuvottelukierrosta vanhoin ideoin.

Erinomainen tiivistelmä siitä, miksi konflikti vuosi toisensa jälkeen eskaloituu sodaksi, ja miksi pelkkä aselepo ei riitä Gazan saarron purkamiseen.

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä13563

Minusta nämä viestit sopisivat mainiosti "miksi uskonnot aiheuttavat idioottimaisuutta" ketjun täytteeksi.

 

En sympatiseeraa enkä tuomitse kumpaakaan konfliktin osapuolta, vaan totean että uskonnot ovat idioottimaisinta mitä ihmiset ovat raahanneet mukanaan kivikauden ajoilta saakka.

 

Fëanor
Seuraa 
Viestejä80
Toope

Arabien tulee kyseenalaistaa koko islam kehittyäkseen muiden maiden rinnalle.

 

Sepä onkin se suurin kysymys. Onko arabeilla, tai muslimeilla ylipäätään, edes kykyä nähdä päivänselvä yhteys islamin ja oman kurjuutensa välillä? Joillakin on, mutta heidät yleensä tapetaan heti.

thxgg
Seuraa 
Viestejä581

Tietenkin uskonnot tuovat oman mausteensa kuvioon, mutta vaikka kaikki siellä olisivat ateisteja niin siellä tapeltaisiin ja tapettaisiin kuitenkin. Siellä on miehittäjä joka ei varmasti suostu lähtemään pois ja miehitetyt jotka eivät varmasti hyväksy asiantilaa. Niinpä sitten tapellaan.

L
Seuraa 
Viestejä7979

Tooope

Kirjoitit:

“Hyvä kommentti Rusilalta jälleen”

Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että ovatko herra Rusilan kommentit alla olevassa ketjussa mielestäsi myös hyviä?

http://www.tiede.fi/keskustelu/57304/ketju/mita_jugoslaviassa_oikein_tapahtui_ja_miksi

Minun mielestäni Rusila on äärimmäisen vastenmielinen propagandisti, jolla ei ilmiselvästi ole mitään vaikeuksia valehdella aatteensa takia.

Tässä kyseisessä ketjussa herra Rusilan väitteet saattavat olla tottakin. En itse kuitenkaan vaivaudu lukemaan tuollaisen miehen juttuja, koska mihinkään hänen kaltaisensa kirjoittamaan ei voi kuitenkaan luottaa.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä17396

Balkanin tapahtumien suhteen Rusila on salkkarihörhöilyineen pihalla kun balkanin nakki mutta tämän ketjun aloittanut analyysi Lähi-idän tilanteesta on nähdäkseni varsin osuva. Muistelen Rusilalta lukeneeni myös tarkkanaköistä analyysiä Syyrian sisällissodasta.

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

Haile Selassie jr
Seuraa 
Viestejä669

Samaa mieltä nimimerkki L:n kanssa. Ari Rusilan kirjoitukset ovat tavallisesti vastemielistä propagandaan, vasemmistolaista agitaatiota.

 

Kannattaa lukaista linkattu viestiketju; siinä Ari Rusila ei suostu millään myöntämään, että Srebrenican joukkomurhan takana, joissa kuoli 7000 bosniakkia, oli serbit. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Srebrenican_joukkomurha

 

 

 

 

 

 

Chair
Seuraa 
Viestejä2802

Siviiliuhreja paljon vähemmän kuin lööpeissä?

Al-Jazeera kertoo uhrien määristä. Tuorein löytämäni, jossa uhrit on eritelty iän ja sukupuolen mukaan, on kolme päivää vanha, mutta suhdeluvut eivät voi olla ratkaisevasti muuttuneet.

As of 4.42pm GMT, Gaza health ministry confirms death toll of Palestinians in the Israeli offensive in Gaza has increased to 848. Here are the numbers announced by the ministry: Out of the 848 dead, 40 were elderly (20 males, 20 females), 600 were adults (518 males, 82 females) and 208 were children (138 males, 70 females).by Umut.Uras edited by Graeme Baker July 25 at 8:26 PM

Miksi 80 % kuolleista on miehiä?

- kuolleita 848 (nyt yli 1000)
- vanhuksia 40 (20 miestä, 20 naista)
- aikuisia 600 (518 miestä, 82 naista)
- alaikäisiä 208 (138 miestä, 70 naista)

- miehiä 676
- naisia 172

- miehiä 80 %
- aikuisia miehiä 61%
- naisia 20 %

- alaikäisistä miehiä 66 %
- alaikäisistä naisia 34 %

- vanhuksia 5 %
- aikuisia 70 %
- alaikäisiä 25 % (gazalaisista 43,5 % on 0-14-vuotiaita)

Ovatko Hamasin antamat tiedot siviiliuhrien määristä luotettavia?

Tieto, että uhreista 80% olisi siviilejä, on peräisin gazalaisista lähteistä (käytännössä Hamas). Paikalla ei ole puolueettomia tarkkailijoita. Tutkimusinstituutti Memrin sivuilta löytyy Hamasin sisäinen ohje, jossa sosiaalisen median aktivisteja ja laajemminkin median kanssa tekemisissä olevia kehotetaan puhumaan jokaisesta kuolleesta siviilinä.

Hamasin taistelijoilla ei yleensä ole univormua. Kun kuolleelta taistelijalta ottaa aseet ottaa pois, häntä ei erota siviilistä.

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

L
Seuraa 
Viestejä7979

Pseudohippi

Kirjoitit:

“Balkanin tapahtumien suhteen Rusila on salkkarihörhöilyineen pihalla kun balkanin nakki mutta tämän ketjun aloittanut analyysi Lähi-idän tilanteesta on nähdäkseni varsin osuva. Muistelen Rusilalta lukeneeni myös tarkkanaköistä analyysiä Syyrian sisällissodasta.”

Tässä kyseisessä aiheessa oletan (en siis lukenut Rusilan kirjoitusta), että minun omat näkemykseni ovat hyvinkin lähellä Rusilan näkemyksiä. Vaikka olemme päätyneet samaan paikkaan, olemme saapuneet sinne kuitenkin vallan eri reittiä.

Rusila kirjoittaa hyvin ja selkeästi sekä osaa tuottaa värikkäitä ja monimutkaisia (minun makuuni kuitenkin hieman sekavia) multimediaviestejä. Sisältö niissä voi kuitenkin olla ihan mitä vaan paskaa. En väitä, että tässä ketjussa sisältö olisi paskaa, mutta tuo mies on osoittanut ainain minulle, että mihinkään hänen kirjoittamaansa ei voi luottaa.

Minun on mahdotonta kuvitella esimerkiksi sinua valehtelemassa ja vääristelemässä totuutta samalla tavalla kuin hän, vaikka kyseessä olisi joku asia, joka on sinulle lähellä sydäntä.

Chair
Seuraa 
Viestejä2802

Al Jazeera Gaza Blog tänään:

Al Jazeera Gaza Blog

The Gaza Health Ministry announced that the death toll in Gaza is now 1361 killed since the start of Israel’s Protective Edge offensive.

According to the Health Ministry: Out of the killed  

315  Children

166 Females

58 Elderly

Kuolleista 60 % aikuisia miehiä (poislukien vanhukset)

- 822 miestä (60 %)
- 315 alaikäistä (24 %) (gazalaisista 43,5 % on 0-14-vuotiaita)
- 166 naista (12 %)
- 58 vanhusta (4 %)

Muutaman päivän vanhassa tilastossa alaikäisistä kuolonuhreista 66 % oli poikia ja ja 34 % tyttöjä (Hamas käyttää taistelijoinaan alaikäisiä poikia).

Ovatko Hamasin antamat tiedot siviiliuhrien määristä luotettavia?

Tieto, että uhreista 80% olisi siviilejä, on peräisin gazalaisista lähteistä (käytännössä Hamas). Paikalla ei ole puolueettomia tarkkailijoita. Tutkimusinstituutti Memrin sivuilta löytyy Hamasin sisäinen ohje, jossa sosiaalisen median aktivisteja ja laajemminkin median kanssa tekemisissä olevia kehotetaan puhumaan jokaisesta kuolleesta siviilinä.

Hamasin taistelijoilla ei useinkaan ole univormua. Kun kuolleelta taistelijalta ottaa aseet ottaa pois, häntä ei erota siviilistä. Aikuisten miesten selvästi erottuva osuus (60 %) kuolonuhreista viittaa siihen, että suuri osa siviileiksi lasketusta kuolonuhreista onkin taistelijoita. Samoin se, että alaikäisistä 2/3 on poikia ja 1/3 tyttöjä.

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä17396

Kun Gazan saarto 2007 alkoi, mm. rakennusbetoni oli kiellettyjen tuotteiden listalla. Tätä arvosteltiin ankarasti, ja v. 2010 Israel antoi periksi arvostelulle ja helpotti rakennustarvikkeiden tuontia.

Ikävä kyllä paljastunut hyökkäystunneliverkosto osoittaa, mihin Hamas on näitä rakennustarvikkeita käyttänyt. Israel oli siis alun perin oikeassa perustellessaan rakennustarvikkeiden rajoituksia sillä että Hamas käyttää niitä sotilaallisiin tarkoituksiin. Jos Israel ei olisi v. 2010 sallinut betonin tuontia, ei kenties koko nykyistä operaatiota olisi tarvittu, tai ainakaan se ei olisi ollut näin mittava kun mitä se on.

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

Vlad Siitoin
Seuraa 
Viestejä663
Pseudohippi

Kun Gazan saarto 2007 alkoi, mm. rakennusbetoni oli kiellettyjen tuotteiden listalla. Tätä arvosteltiin ankarasti, ja v. 2010 Israel antoi periksi arvostelulle ja helpotti rakennustarvikkeiden tuontia.

Ikävä kyllä paljastunut hyökkäystunneliverkosto osoittaa, mihin Hamas on näitä rakennustarvikkeita käyttänyt. Israel oli siis alun perin oikeassa perustellessaan rakennustarvikkeiden rajoituksia sillä että Hamas käyttää niitä sotilaallisiin tarkoituksiin. Jos Israel ei olisi v. 2010 sallinut betonin tuontia, ei kenties koko nykyistä operaatiota olisi tarvittu, tai ainakaan se ei olisi ollut näin mittava kun mitä se on.

Tunnelit on vain tekosyy. Ei Israelia mitkään tunnelit ja raketit kiinnosta(miksi kiinnostaisi?) vaan Gazaan suoritetun juokkotuhon syyt ovan jossain ihan muualla. Tosiasiassa Israel ei edes halua tuhota Hamasia, koska sen tilalle nousisi vielä jyrkempiä islamisteja. Hamashan on Mossadin luomus joka luotiin vastavoimaksi PLO:lle ja Fatahille. Nämä iskut toimivat eräänlaisena harvennuksena, millä Israel pitää konfliktin yllä mutta ”säästöliekillä”.

 

Muita sodan(kansanmurhan) syitä:

- Pääministeri Benjamin Netanjahun halu esiintyä voimakkaana palestiinalaisten vastustajina, jotta hänen Likud-oikeistoryhmänsä voittaisi seuraavat vaalit.

- Israelin siionistihallituksen halu estää palestiinalaisia saamasta YK-edustusta.

- Kansan verenhimon tyydyttäminen.

- Hamasin ja Fatahanin muodostaman Palestiinan yhteishallinnon muodostumisen estäminen.

- Israelin halu pitää yllä Gazan keskitysleiriä ja pitää gazalaisten elinolot mahdollisimman kurjina.

Viimeisestä käy esimerkkinä, koulujen, sairaaloiden, ambulanssien ja etenkin Gazan ainoin voimalalan tuhoaminen.

Voimala on niin iso ettei sitä tuhota vahingossa eikä siellä mitään raketteja ollut. Ainoa tarkoitus oli saattaa Gaza ja humanitäärisen katastrofin partaalle. Nyt alueella on pula sekä sähköstä että etenkin puhtaasta vedestä. Veikkaanpa että lähipäivinä gazalaisia tulee kuolemaan ihan puhtaan veden puutteeseen tauteihin.

  Punainen risti: Vesikriisi uhkaa satoja tuhansia Gazan asukkaita

Punaisen ristin kansainvälisen komitean ICRC:n mukaan sadattuhannet Gazassa asuvat uhkaavat jäädä ilman vettä, koska suurin osa vesi- ja viemäriverkostoista on tuhoutunut pommituksissa.

Vesi- ja viemäriverkostojen korjausyritykset ovat toistaiseksi pysäytetty, koska useita työntekijöitä on kuollut pommituksissa.

- Veden puute on ongelma ja voi nopeasti muuttua katastrofiksi. Sadattuhannet ovat ilman vettä. Korjauksia on tehty todella vaikeissa olosuhteissa ja työntekijöitä on kuollut, kertoi ICRC:n edustaja Nada Doumani tiedotustilaisuudessa Genevessä.

Ja tämä Punaisen ristin raportti oli siis annettu ennen kuin Israel tuhosi Gazan ainoan voimalaitoksen. Nyt Gaza on ilman juoksevaa vettä ja vesikriisi on tosiasia.

Suomalaistyöntekijä Gazassa: Sotatoimien ohella epidemiat uhkaavat ihmishenkiä

Puhtaan veden puute muodostaa suuren terveysuhan

Elämä Gazassa on vaikeata myös siksi, että veden tuotanto on laskenut massiivisesti.

– Vettä ei saada tarpeeksi pakolaisille eikä yhteisöille, ihmiset ovat olleet jopa 5–12 päivää ilman vettä. Voimme yrittää viedä tankeissa vettä kouluihin niin paljon kuin mahdollista, mutta samaan aikaan otamme vettä pois paikallisilta yhteisöiltä. Hyviä ratkaisuja ei enää ole, Hietanen kuvailee.

Puutteellinen hygienia ja riittämätön puhdas vesi saattavat aiheuttaa pian erityisesti ripulitautien leviämistä.

– Pelätään, että laajat tautiepidemiat alkavat pian. Kouluissamme, joissa on UNRWA:n terveyskeskuksia, on ripulitapauksia päivä päivältä enemmän. Yhdessä koulussa saattaa jopa 7 000 ihmistä majoitettuna, mutta suihkuja ei ole ja wc:iden määrä on riittämätön.

Ei paska muutu öljyksi vaikka sitä tuotaisiin tankkerilla, eikä Afrikan ja Aasian mamut lisää työllisyysastetta, vaikka niitä tuotaisiin tänne 10 miljoonaa.

Chair
Seuraa 
Viestejä2802
Vladimir Siitin
Tunnelit on vain tekosyy. Ei Israelia mitkään tunnelit ja raketit kiinnosta(miksi kiinnostaisi?).

Raketit

Raketeilla terrorisoidaan Israelin siviilikohteita. Nykyisin konfliktin aikana ne ovat uhanneet jo Israelin strategisesti tärkeitä ydinalueita, jossa asuu miljoonia ihmisiä ja sijaitsevat maan tärkeimmät lentokentät ja satamat sekä teollisuus- ja energialaitokset.

Tunnelit

Tunneleissa

- varastoidaan raketteja ja ohjuksia
- on ajastettuja raketinlaukaisupisteitä, joista pystytään ampumaan hetkessä jopa kymmeniä raketteja Israeliin
- tuodaan Gazaan aseita, joilla terrorisoidaan Israelin siviiliväestöä
- terroristit pääsevät Israelin puolelle tekemään terrori-iskuja ja kaapaamaan panttivankeja

Sekä raketit että tunnelit ovat Israelille huomattavasti suurempi vaara, kuin mitä median yksipuolisesta uutisoinnista voisi päätellä. Väittämästäsi tekosyystä ei siis ole kysymys.

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Vlad Siitoin
Seuraa 
Viestejä663

Hahhah! Raketit ja tunnelit teillä on housuissanne!

Palataanpas taas maanpinnalle ja siihen ainoaan tahoon joka muodostaa sen vakavan ja todellisen uhan alueen ihmisille ja siviiliväestölle: Yhdysvallat: YK:n koulun pommitusta mahdoton hyväksyä

Yhdysvaltain mukaan Israelin YK:n ylläpitämään kouluun kohdistamaa iskua on mahdoton puolustaa ja hyväksyä. Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina, että Isrealin pitää tehdä enemmän suojellakseen syyttömiä siviilejä.

Earnestin mukaan YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on sanonut, että kaikki todisteet viittaavat siihen, että Israelin hallitus tiesi tykistönsä tulittavan koulun läheistä aluetta vastauksena palestiinalaisjärjestö Hamasin rakettituleen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan arviolta 3 300 siviiliä oli hakeutunut Gazan pohjoisosassa sijaitsevan YK:n koulun suojiin, kun se joutui Israelin tykistön tulituksen kohteeksi keskiviikkona. Ainakin 16 ihmistä kuoli pommituksessa.

Näyttäisi siltä että jopa jenkit alkavat pikkuhiljaa saada tarpeekseen. No onneksi
palestiinalaisten kansanmurhalla, anteeksi tunnelien tuhoamisella on Israelissa laaja kannatus.

Israelissa vaaditaan palestiinalaisten kansanmurhaa

Viime viikkojen tapahtumat ovat saaneet monet juutalaiset johtajat jättämään kaikki estot taakseen. Israelin virallisesti suurimman sionistisen nuorisojärjestön (World Bnei Akiva) johtaja rabbi Noam Perel toi hiljattain julki seksuaalissävytteiset väkivaltafantasiansa palestiinalaisten kohtelusta. Hänen mukaansa Israelin armeijasta täytyy tehdä ”kostajien joukko”, joka ei lepää ennen kuin se on saanut riistettyä ainakin ”300 palestiinalaisen esinahat”! Rabbi Perelin mukaan palestiinalaisten on maksettava paitsi esinahoillaan, niin myös ”verellään”. Perelin johtama järjestö ilmoittaa kotisivuillaan vastustavansa juutalaisen rodun sekoittumista muihin kansoihin.

Ei paska muutu öljyksi vaikka sitä tuotaisiin tankkerilla, eikä Afrikan ja Aasian mamut lisää työllisyysastetta, vaikka niitä tuotaisiin tänne 10 miljoonaa.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat