Vastaus

Rasmus Mannerström

"Mitä hyötyä on estää Suomea tai osaa maasta muuttumasta Afrikan tai Lähi-idän kaltaiseksi??? Siinäpä sinulle miettimistä."

Miksi lähtöoletus, että Suomi muuttuu Afrikaksi/Lähi-idäksi? Missä ympäristötekijät? Missä se 50%/50%? Miten selität ylipäätään eri uskontojen ja ideologioiden muuntumisen ja leviämisen?

"”Tarkoitatko siis, että enemmistö heistä/”ihmisryhmä Y:stä” elää myös lähtömaassaan slummeissa rikollisina ja työttöminä?”

Tarkoitan."

Ensinnäkin, minkä perusteella väität, että enemmistö tekisi näin? Toiseksi, aiempaan viitaten, eikö ole aika ilmiselvää, että kaikkeen syrjäytymiseen voidaan vaikuttaa politiikalla. Miten politiikalla muuten ylipäätään voidaan vaikuttaa mihinkään mikäli näet perimän kaiken takana? Miksi ylipäpätään väittelet täällä kanssani asioista jos olen perimältäni vastakkaista mieltä? Politiikka ja väittelyt voidaan siinä tapauksessa jättää kokonaan pois.

"Vaikka ihmisen evoluutio geenikulttuuri-koevoluution ansioista onkin melko nopeaa, muutokset tapahtuvat parhaimmillaankin tuhansissa vuosissa, eli näiden asioiden ’muuttumattomuus’ vaikkapa meidän elinaikanamme on fakta."

Tämän relevanssi oli...? Miksi edelleen käyt väittelyä?

"Ei kukaan muuta ole väittänytkään, mutta mikään sosiaalipoliittinen toimenpide ei (valitettavasti) nollaa geenien vaikutusta."

Ei kukaan ole tällaista väittänytkään. Politiikalla sen sijaan pyritään ohjaamaan yhteiskunnallista käyttäytymistä. Vai oletko tästä eri mieltä?

"Sinä oletkin väärässä." Millä tavalla ja miksi?

"Ei ’maahanmuuttajien’ sinänsä, kuten vaikka japanilaisten, ruotsalaisten tahi amerikkalaisten, mutta suur-lähi-idän ja Afrikan suunnalta tulevien ennuste on surkea."

Toki, koska heidän yhteiskuntansa muistuttaa hyvin paljon meidän. Riippuu täysin siitä minkälaisesta ympäristöstä/yhteiskunnasta on peräisin. Eikö ole aika ilmiselvää, että hyvin erillaisista olosuhteista tulevat tarvitsevat enemmän tukea ja aikaa.

"Suomalaiset pärjäsivät siinä kuin muutkin esim. Amerikassa, Australiassa ja Ruotsissa, saamatta yhtään minkäänlaista tukea vastaanottavalta yhteiskunnalta. Eli olet jälleen väärässä."

Millä tavalla olen väärässä? Viittaan edelliseen vastaukseni. Tosin, mihin viittaat Ruotsilla? Tarkoitatko, että 50-70-luvulla lähteneet suomalaiset integroituivat hyvin Ruotsiin?

"Lähetettäisi mihin? Tiedätkö jonkin maan (Suomen ja muiden länsimaiden lisäksi) joka suostuu ottamaan muiden maiden rikollisia riesakseen?"

Ottaako Suomi ja länsimaat varta vasten rikollisia "riesakseen"? Ei, ei heitä minnekkään muuhun maahan voi lähettää. Mutta miten olisi kuvailemani tilanne, jossa rikolliset Suomen sisällä lähetetään omalle paikkakunnalleen? Mikäli perimää pidetään kaiken määrittelevänä, syntyy loputan määrä vastakkainasetteluja joihin ei voida vaikuttaa muuten kuin pitämällä kaikki erillään toisistaan - myös suomen sisällä syntyneet.

"Selvennyksenä mainittakoon että en kannata Suomessa jo oleville ihmisille minkäänlaista syrjintää suuntaan enkä toiseen etniteetin tai äidinkielen tai minkään muunkaan suhteen."

Miksi et "jo oleville"? Tässä on mielestäni kaiken ydinkysymys? Miksi et lähtökohtaisesti suostu syrjimään suomen sisällä olevia/olleita rikollisia tai köyhiä samalla tavalla kuin monia maahanmuuttajia. Miksi vedät tällaisen rajan?