Vastaus

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
ksuomala

Taas tommosta reilukerhoilua.

En minä ketään ala tuomitsemaan jos saa sellaisen kohtauksen kesken suhteensa että tykkääkin toisesta ihmisestä. On minulle itsellenikin niin käynyt; en tiedä voiko sitä käyttää lieventävänä asianhaarana että kumppani sanoi olevansa homo ja veti Diapamia niin ettei häneen saanut enää mitään yhteyttä, plus olimme avoimessa liitossa. Kyllähän tuollainen tilanne kai suorastaan huutaa sitä että "ihastu toiseen, että pääset edellisestä eroon, kun et dorka muuten tajua erota". Olin tosin eroa kyllä jo miettinytkin, mutta antanut sitten periksi että yritetään vielä. Sitä en muista että missä välissä kumppanin asenne sitten oli se että minua "vaivaa" jokin, jos ehdotan seksiä. Eli häntä vaivasi että minua vaivasi olla viikkoja ilman.

Voi ajatella että liitto jonka pystyy "rikkomaan" ei ole enää liitto jota pitäisi pitää koossa.

Mutta kaikesta huolimatta minä en vaan kykene ajattelemaan itseäni naiseksi joka änkee kahden ihmisen väliin. Tilaisuuksia on kyllä ollut, taikka tämmöistä mahdollisuutta tuputettu, siinä mielessä että mies on ottanut nettideiteissä yhteyttä ja lässyttänyt siitä miten vaimonsa kanssa blaa blaa blaa ja olisi niin tarvis hyvää ja kivaa naista. Muutamalle olen huomauttanut että olisikohan kuitenkin parempi lopettaa se liittonsa ensin, ja vasta sitten etsiä uutta. Ymmärrän kyllä sen että ihmiset vihaavat ajatustakin yksinolosta, ja yrittävät varmistaa itselleen uuden kumppanin jo ennalta valmiiksi, niin ettei sitten tarvitse hetkeäkään olla yksin kun eroaa edellisestä. Tuntuu olevan aika monenkin ihmisen käytäntö. (Minähän en sitten mitään suhdetta aloittanut ekan eksän aikana toiseen ihastuttuani, kun ei tämä ihastukseni kohde halunnut oikeaa suhdetta, ilmeisesti kenenkään kanssa siinä vaiheessa.)

Eihän siltä välttyä voi että tuntee hienoista vahingoniloa aina silloin tällöin suhteesta toiseen sukkuloivia kohtaan, kun huomaa ettei se suuri ihastus ja innostus mikä heillä on alussa sitten kestäkään kovin pitkälle, kun samaan aikaan ei moista innostusta itsestään löydä, eikä koe ketään ihastuttavaksi, eikä itse ole kenenkään sellaisen ihmisen ihastuksen kohteena josta itsekin voisi pitää. Kun ihmetellään jonkun "ikisinkun" tilannetta ja samaan hönkään mainostetaan että kyllä minun kaverini vaan ovat kumppanin löytäneet, tekee aina mieli kysyä niin että montako kertaa on löytänyt. Kerran puoleksi vuodeksi, toisen kerran pariksi vuodeksi ja sinä aikana jo taas yhden jne. Ehkä joku tosiaan tarvitsee läjäpäin kumppaneita jotka sitten asettuvat nätisti peräkkäiseen pötköön tai muodostavat samanaikaisten suhteiden ryteikön, mene tiedä. Ihminen joka ei muutenkaan oikein kykene keskittymään moneen ihmiseen, tai joka ennenkaikkea hakea jotain syvällisempää, eikä vain ohimenevää pinnallista puoliyhteyttä, saa sitten olla kokolailla yksinään jos ei satu löytymään sitä ns. oikeasti yhteensopivaa.

Kaikilla on aina jotain valitettavaa. Ne jotka tekevät lapsia valittavat välillä siitä miten raskasta lasten kanssa on. Ne jotka hyppäävät suhteesta toiseen saattavat loppujen lopuksi muodostaa mielessään yhden epämääräisen massan kaikista kumppaneistaan, ja ovat sitten kovasti tietävinään millaisia "kaikki" naiset tai miehet ovat. Kun kuitenkin oma persoonallisuus on vetänyt aina tietyn tyyppisen kumppanin tykö, niin kovin kattavaa mielikuvaa kokonaisesta sukupuolesta ei olisi syytä muodostaa. Esim. jotkut rehvakkaan oloiset miehet kuvailevat naiset suurinpiirtein puolieläimellisiksi olennoiksi, joka on aina ihmetyttänyt ja inhottanutkin. Sitten kirjoitellaan paljastuskirjoja siitä millaista oli panna sitä ja tätä eksäänsä. Taikka otetaan lehtiin yhteyttä ja riekutaan niistä parisuhteistaan siellä. Tässä nyt on se ainoa oikea, mitäs pienistä että on jo kuudes avioliitto.

Kai sitä on ihmisillä saippuaoopperansa ja draamansa oltava. Ja ehkä jotkut hakeutuvat lukuisiin suhteisiin juuri sen takia että heillä on viihdettä oman elämän muodossa?