Vastaus

Japetus
Liittynyt20.6.2009
Viestejä10715
Zaibowski
Japetus
Evankeliumien järjestys Raamatussa ei tietenkään ole todiste niiden kirjoitusajankohdista. "Kristikunnan alkuaikoina" erilaisia evankeliumeja taas on ollut tuhatpäin. Ei todennäköisesti saada koskaan tietää, mikä jeesussatu sepitettiin ensimmäisenä. Raamatun evankeliumeista Markus kuitenkin on nykytutkimuksen mukaan lähes kiistattomasti vanhin. Q-spekulaatiota on myös, mutta Q ei ole raamatullinen lähde, ja siitä tapellaankin paljon enemmän.

Ok, tuolla logiikalla Raamatun aloittavaa 1. Mooseksen kirjaa ei ole kirjoitettu ensimmäisenä, eikä Raamatun päättävää Johanneksen ilmestystä viimeisenä, koska kirjojen järjestys ei ole todiste niiden kirjoitusajankohdasta.

Ei. Miksi ihmeessä henkimongertajien, homolynkkaajien ja jeesuttajien on niin vaikea ymmärtää peruslogiikkaa? Tarja Halosen punatukkaisuus ei ole todiste holokaustin puolesta, mutta se ei tee juutalaisten joukkomurhasta fiktiota. Todisteita vain täytyy etsiä Halosen hiuskuontalon ulkopuolelta. 

Väitteesi, että erilaisia evankeliumeja olisi ollut "tuhatpäin" on tarkoituksellista disinformaatiota, esim. islamin Koraaniin on otettu lainauksia gnostilaisista evankeliumeista, jotka ovat syntyneet satoja vuosia UT:iin kuuluvien kirjoitusten jälkeen.

Tiedätkö mikä myös syntyi satoja vuosia UT:hen kuuluvien kirjoitusten jälkeen? UT. Wikissä on kätevä lista evankeliumeista, joista suurin osa on kirjoitettu hyvän aikaa ennen UT:n kaanonin virallistamista. Mainitsemasi gnostiset evankeliumit esim. ovat pääsääntöisesti alle sata vuotta ensimmäistä kanonista (eli Markuksen) evankeliumia nuorempia.

On tunnettu tosiasia, että gnostilaisten evankeliumeiden tekijöiksi merkittiin Raamatusta tuttuja henkilöitä, joilla yritettiin pönkittää noiden evankeliumeiden arvovaltaa, mutta tuon tavan tiedetään olleen antiikin aikana yleistä.

Jep, niin yleistä, että sitä käytettiin myös kanonisissa evankeliumeissa.

Noiden gnostilaisten evankeliumeiden arvo historiallisena lähteenä koskien alkuseurakuntaa on nolla, tuokin on tutkimuksen seurauksena tunnustettu fakta. Muslimit muuten kristilliseen uskoon liittyvässä arvostelussaan väittävät, että Raamattu on väärennetty, eli siinä mielessä sinulla on paljon yhteistä muslimien kanssa, vaikka motiivit olisivat erilaiset.

En usko, että Raamattu on niinkään väärennetty kuin suoraan keksitty tarinakokoelma. Kristityt ovat vuosien saatossa peukaloineet alkuperäisiä tekstejä milloin minkäkin opin legitimoiseen, mutta se on väärentämistä samassa mielessä kuin jos joku nyt yrittäisi raapustaa J.K. Rowlingin alkuperäiskappaleesta huispauksen säännöt uusiksi.

UT:n evankeliumeista Matteuksen evankeliumi on selkeästi vanhin, mikä on ollut kristikunnan lähes yksimielinen näkemys alusta lähtien.

Ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Kaikki todisteet ja niin myöten tutkijoiden ylivoimainen konsensus puoltavat Markusta varhaisimpana evankeliumina. Perinteinen kristinuskon näkemys on yksinkertaisesti väärässä - eikä ole ihan ensimmäinen kerta.

Erikseen on todettava koulukuntien väliset näkemyserot koskien evankeliumeiden kirjoitusjärjestystä, maailmankatsomus taas vaikuttaa siihen, mitä evankeliumia pyritään pitämään vanhimpana, minä luotan historiallisesti varhaisimpaan traditioon, jonka mukaan Matteuksen evankeliumi kirjoitettiin ensimmäisenä, koska varhaisimpana traditiona tuota voi pitää myös historiallisesti kaikkein luotettavimpana tietona.

On vielä varhaisempaa tietoa, että Rooman perusti susien kasvattama puolijumala (joka muuten myös syntyi neitsyestä ja nousi taivaaseen uhrautumisensa jälkeen heittäen vielä lähetyskäskyn mennessään). Selityksen ikä ei ole sen pätevyyden tae.

Kun sinä nyt edustat takuuvarmasti hieman toista koulukuntaa kuin minä ja mitä näkemystä tuot melkoisella vimmalla esille, niin ei taida paljon hyödyttää se, mitä minä toisin esille koskien väitettäsi "Jeesuksen lapsentappofanituksesta", kun pyrkimykseni Raamatun sanan valossa on käydä rakentavaa keskustelua, siis rakentaa, mutta nyt sanoin mitä sanoin, argumentointini haihtuu kuin vesi saharan auringossa ilmaan.

Johan taas onkin. Ei kukaan itseäsi lukuun ottamatta voi vakavasti väittää, että suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväisestä "evo buu, Jeesus jee" -julistamisesta koostuva panoksesi olisi rakentanut kuin korkeintaan kuopan jalkojesi juureen. Kertoo kyllä paljon "koulukunnastasi", ettet voi vastata yksinkertaiseen kysymykseen jumalasi halusta rangaista kurittomia lapsia kuolemalla. Voin hyvin luottavaisesti sanoa, ettei kukaan oman puoleni edustaja kiemurtelisi tavallasi minkään kysymyksen edessä, mutta tokihan on helpompaa, kun ei tarvitse uskoa ensin ja yrittää sitten vääntää mustaa valkoiseksi. Kokeilisit joskus; se vapauttaa kummasti.

Olli S. paljastaa salaisuutensa: "Mä puhun tahallani ristiin, että Japetus saisi oikeita aiheita syyttää mua."
o_turunen arvostaa rehellisyyttä: "Minä en todellakaan kuse housuuni vaan sinun silmääsi."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"
Keijona ymmärtää naisia: "Onkohan sellaista munasolua edes olemassa ? Onko joku nähnyt sellaisen?"