Vastaus

koepallo
Liittynyt19.9.2008
Viestejä251
Rousseau
Jäitä hattuun

"Lopputuloksena tasapainon tyranniasta on Yhdysvalloissa se, että tieteellinen konsensus ilmastonmuutoksesta ja ilmastodenialismi näyttäytyvät mediassa ikään kuin kahtena tasavahvana koulukuntana."

Mitähän lienee Marko ajatellut tuon lapsuksen kirjoittaessaan?

Mikäs lapsus tuossa on? Eihän media ole mikään tieteellisesti pätevä taho asioihin kantaa ottamaan, joten on aivan normaalia että median suunnalta yleisölle tulee vaikutelma siitä kuin olisi olemassa kaksi tasavahvaa koulukuntaa. Varsinkin kun USA:sta on kyse, niin onhan siellä alueita ja ihmisiä joiden mielestä kreationismi ja evoluutio-oppi näyttäytyvät tasavahvoina koulukuntina!

Tuo tasapuolisuus taitaa johtua siitä, että media haluaa esittää molemmat kannat, mutta ei ottaa sen kummemmin kantaa siihen, kumpi on oikeassa. Kyse voi siis olla siitä, että lukija tulkitsee kannat tasavahvoiksi, eikä siitä, että media koittaa esittää ne tasavahvoina. Onko sitten median tehtävä ruveta junttaamaan totuuksia epävarmoista asioista lukijoidensa kalloihin, on toinen kysymys.

Tämä siis ottamatta kantaa erikseen yhteenkään noista esimerkeistä :)