Vastaus

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432

Niin, missä menee se totuuden ja verikuvilla mässäilyn raja?

Ja onko se raja sama kaikille?

Pitääkö myös ne empaattiset pakottaa katselemaan valokuvia silpoutuneista ruumiista?

Entä ne, joilla ei valokuvat silpoutuneista ruumiista tunnu missään? Eikö niitä kuvia juuri niille näytetä?

Anteeksi nyt vaan, mutta minusta tuntuu vähän tekopyhältä peräänkuuluttaa tuntumaa sodan todellisuuteen samalla kun katselee valokuvia kotisohvalta iPadilla.

Voiko täällä lintukodossa elävä koskaan tuntea sodan todellisuutta ilman että elää siinä itse? Mitä siinä realistiset kuvat auttavat? Eivät ne tuo sodan kauhuja yhtään lähemmäksi. Ne tuovat vain verisiä kuvia naaman eteen, joista herkimmät järkyttyvät ja voivat pahoin ja loput siirtyvät seuraavaan yhdellä sormen pyyhkäisyllä.

Ja entä sitten se seikka, että pitäisikö minun tuntea jättimäistä syyllisyyttä siitä, että olen syntynyt turvalliseen maahan? Miksi olisi väärin vain huokaista, että kävipä säkä kun en ole tuolla?

Ei sotaa oikeuteta tai tuomita sillä että katsellaan kotisohvalla kuvia. Ei se tuo sotaa ja sodan arkea yhtään lähemmäksi meitä. Mutta mitä sanoisitte, jos teidän ovikelloanne soitettaisiin ja siellä seisoisi ihminen, joka näyttäisi teille arpien kirjomaa olkapäätään ja sanoisi, että minut silpoi kranaatti, kiitos että päästit sisään?

Hämmentää.