Vastaus

Kosh
Liittynyt16.3.2005
Viestejä21228
BCK
BCK

Tunnen etäisesti erään Suomessa asuvan palestiinalaisen miehen, jonka perheestä puolet on tapettu Gazassa. Miltähän mahtaisi hänestä tuntua nähdä kuvia omaisistaan kuolleena, kaiken kansan pällisteltävänä? Ehkei kovin hyvältä? Jos oma omaiseni tapettaisiin, tuntuisi varmaan pahalta nähdä hänen ruumiskuviaan netissä.

Tuo lainattu teksti oli kerännyt peräti seitsemän alapeukkua (ja myös yläpeukkuja).

Ihan uteliaisuudesta kysyisin, mistä moinen määrä alapeukkuja? Onko moitittavaa, että tunnen etäisesti erään palestiinalaisen miehen, onko moitittavaa, että kerron, että puolet hänen perheestään on tapettu, tai se, että pohdin miltä hänestä tuntuu, tai miltä itsestäni tuntuisi tuollaisessa tilanteessa? Vai jokin muu asia?

En ole peukutellut itse kumpaankaan suuntaan, mutta arvelisin, että palstalla hengailee sen verran Israel-fanaattisia ihmisiä joille tällainen palestiinalaisten inhimillistäminen ei lainkaan sovi. Se, että joku edes ottaa puheeksi palestiinalaisten kärsimyksen Israelin toimien johdosta on monelle suora hyökkäys Israelia tai jopa heidän omaa uskontoaan ja arvomaailmaansa kohtaan. Fanatikot ovat omaksuneet Israelin propagandan muovaaman viholliskuvan, jossa palestiinalaiset ovat terroristeja, kaikki heidän kärsimyksensä palestiinalaisterroristien syytä ja niin edelleen. Tarkoituksella epäinhimillistetyn vihollisen käsittely muilla tavoin herättää tunneristiriitoja ja torjuntareaktioita.

Onhan se varmasti niin, että raskaista menetyksistä ja suuresta surusta toipumista ei välttämättä erityisesti auttaisi se, että törmää aiheesta muistuttaviin raakoihin kuviin, pahimmillaan vieläpä asiayhteyksissä joissa joku taho käyttää niitä omien tarkoitusperiensä pontimena. Toisaalta taas ihan henkilöstä ja tilanteesta riippuen voi nähdä jopa hyvänä asiana sen, että todellisia sodan julmuuksia tuodaan konkreettisesti esiin.

Kyllähän se kieltämättä on vaikuttavaa ja hyvin tunteisiin vetoavaa argumentointia, jos ottaa ja sanoo että "katsokaa, tässä on nelivuotiaan poikani silpoutunut ruumis, kranaatin ampui Israel". Sodan väkivaltaisen mielettömyyden ja kauheuden saa esille parhaiten ja jopa ainoastaan vain henkilökohtaisten inhimillisten tragedioiden kautta. Pelkillä numeroilla, faktoilla ja abstraktioilla pelaaminen tekee sodista isojen herrojen shakkipelejä - mikä tietysti voi olla joidenkin etuja palvelevaa, mutta tuskin esim. pasifismia tai rauhantekoa edistävää tiedotusta. Todellisten uhrien esiin nostaminen tuo julmuudet ja kauhut lähelle, inhimillistää tapahtumia ja saa ihmisissä aikaan tunnereaktioita, jotka auttavat muodostamaan realistisemman käsityksen sodasta.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.