Seuraa 
Viestejä45973

Luin jostakin viikkolehdesta asiaa käsittelevän jutun. Jos syystä tai toisesta haluaa lopettaa ystävyyssuhteen, tulisi se tehdä sivistyneesti, millainen se sitten mahtaakaan olla.

Huomasin kerran, että olin enää varaystävä, joka oli rankattukin sinne häntäpäähän ja "ystävä" käytti tällä tavalla hyväkseen. Soitteli joskus ja selitteli ongelmiaan, mutta tapaamiseen aika ei koskaan riittänyt. Huomasin jujun ja kysyin suoraan asiaa. Hän loukkaantui ja sanoi olevansa vapaa tekemään mielensä mukaan. En suinkaan halunnut häntä estää, vaan halusin selvyyden. Hän on mieleltään ailahteleva, joten panin persoonallisuuden piikkiin oikut, mutta rajansa kullakin. Nyt tiedän ja jatkan elämääni ilman tätä suhdetta.

Onko muilla kokemuksia ja minkälaisia n.s. ystävistä?

Sivut

Kommentit (21)

tiäremiäs
Ei ihmissuhteita tarvi lopettaa, ne loppuvat aikanaan kun sosiaalinen vuorovaikutus loppuu kokonaan. Sosiaaliset prosessit ei toimi ilman vuorovaikutusta.

Useimmiten käy sillä tavalla kuin kerroit ja niin on monta kertaa tapahtunutkin. Tiet vaan yhtyvät ja erkanevat joskus. Suhteeta liu´utaan pois. Eri asia on kuitenkin monta kymmentä vuottA jatkuneen ilojen ja surujen jakamisen. On tullut kerrottua intiimejä asioita itsestään ja suhteen loputtua tulee miettineeksi onko luottanut liikaa ihmiseen. mutta elämäähän tämä vvain on ja koko ajan sattuu ja tapahtuu uusia juttuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiäremiäs
Ei ihmissuhteita tarvi lopettaa, ne loppuvat aikanaan kun sosiaalinen vuorovaikutus loppuu kokonaan. Sosiaaliset prosessit ei toimi ilman vuorovaikutusta.

Tuo pitää paikkansa. Kun ei ole enää mitään antamista tai ottamista, tai sociaalista kanssakäyntiä, niin se ihmissuhde hiljentyy itsestään.

Ayla
tiäremiäs
Ei ihmissuhteita tarvi lopettaa, ne loppuvat aikanaan kun sosiaalinen vuorovaikutus loppuu kokonaan. Sosiaaliset prosessit ei toimi ilman vuorovaikutusta.



Tuo pitää paikkansa. Kun ei ole enää mitään antamista tai ottamista, tai sociaalista kanssakäyntiä, niin se ihmissuhde hiljentyy itsestään.

Sinähän asut Ruotsissa. Asiaa pohdittiin eräässä ruotsalaisessa viikkolehdessä ihan hiljattain.

liis@
Ayla
tiäremiäs
Ei ihmissuhteita tarvi lopettaa, ne loppuvat aikanaan kun sosiaalinen vuorovaikutus loppuu kokonaan. Sosiaaliset prosessit ei toimi ilman vuorovaikutusta.



Tuo pitää paikkansa. Kun ei ole enää mitään antamista tai ottamista, tai sociaalista kanssakäyntiä, niin se ihmissuhde hiljentyy itsestään.



Sinähän asut Ruotsissa. Asiaa pohdittiin eräässä ruotsalaisessa viikkolehdessä ihan hiljattain.

Niin asun. Mutta kun en taida niitä viikkolehtiä lukea. Lehtiä tulee luettua vain ainoastaan datan kautta, siis koneen.

Minun mielipide on se että kun alkaa huomaamaan että ystävyys "jäähtyy", niin antaa olla. Jos huomaan että joku ei olekkaan mielestäni enää ystävä minulle, niin ymmärrän sen, enkä yleensä tuputa ystävyyttäni. Ystävät tulee ja menee. Parhaimat kaverit pysyy. Näin se taitaa mennä.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14249

Aiheeseen suoraan liittymättä, minua inhottaa lukea Seura-lehden umpi-individualistisen 'ostopsykologin' filosofointia siitä, miten jokaisella ihmisellä on oma elämänsä ja sitä tulisi kunnioittaa niin ettei tunge nokkaansa toisten asioihin. Kuka vetää rajan ja mihin? toki yksityisyyttä voi ja usein kannattaa kunnioittaa, mutta hyvän tuttavuussuhteen tunnistaa siitä, että voi myös sanoa vastaan, ilman että kumpikaan ottaa siitä seuraavia reaktioita liian tosissaan. Ihmissuhteita tulisi mielestäni tarkastella useammin sopimuksina, tai pienten sopimusten joukkona. Jos pientä sopimusta rikkoo, tästä voi hienovaraisesti huomauttaa, ja jos isompi sopimus (toki suhteellista) rikotaan, niin tästä tulisi kyetä antamaan sellaista palautetta, että molemmat ymmärtävät.

Kyllä minusta jokainen suhde on ainutlaatuinen ja tietty etäisyys usein on tarpeen läheisissäkin suhteissa. Tällöin ei pääse syntymään ns. pattitilanteita, joissa tuntee joutuneensa yksinkertaiseen lokeroon, jossa ei tunne lainkaan viihtyvänsä.

Oma aktiivinen rooli ihmissuhteissa on tärkeää. Kuitenkin me kaikki omaksumme enemmän tai vähemmän passiivisia ja aktiivisia toimijanpaikkoja riippuen eri tekijöistä, ajasta ja paikasta. Jokin tietty perusvire kuitenkin tuppaa leimaamaan suhteita siinä, missä toinen vinkuu ja toinen vikisee.

Näin suomalaisittain suoraan puhumisen tärkeydestä toisaalta jauhetaan kyllästymiseen asti, mutta toisaalta yllättävn vähän käsitellään sitä, miten asia tulisi tehdä. Ainakin itse tulkitsen usein, että "suoraan puhuminen" tarkoittaa joillekin puhtaasti sitä, että oksennetaan kaikki mielen vintillä lojunut paska kerralla toisen naamalle. Ei järin korrektia...

Kai sellainen suhde on jo aika yksipuolinen ja -suuntainen, jos toisen hienovaraisia vihjeitä ei osata lukea yhdessä verbaalisen annin kanssa.
Itse olen lähes sairaalloinen optimisti, että jokaisen kanssa voi tulla vähintään toimeen, kun löytä sopivan aallonpituuden. Näin ainakin silloin, kun ei ole tekemisissä valmiin tapauksen kanssa, jolla on varma mielipide ihmisestä parin kokemuksen perusteella. Jos normaaliin kommunikaatioon (small talk -mausteilla) ei enää kykene, niin kannattaa vähitellen kysyä itseltään, mitä itse suhteesta saan ja mitä toinen kykenee sille antamaan.

Jääräpäisyys on minusta kuolettavan tylsää, samoin kuin paikallaan polkeminen. Ihmissuhteiden hierarkiassa kusitolpan ja itkumuurin asemaan joutuminen voi sopia joille kuille, mutta minua sellainen ei pitkäään kiinnosta, jos roolit ovat selviä tyyliin; minä kuuntelen (aina) ja toinen on aina se, jolla on sanottavaa. Ei sellaista 'suhdetta' voi suhteeksi sanoa. Suhde on vuorovaikutusta.

Eihän idiootteja ole olemassakaan, vain sellaisia, jotka tajuavat kehittyä ja mukautua nopeammin tai hitaammin, perusteellisemmin tai tilanteiden vaatimusten mukaan. Riippuu omista mieltymyksistä, miten näitä ominaisuuksia arvottaa toisessa. Totaalinen paikallaan pysyminen on tylsimpiä luonteenpiirteitä ikinä.

Jostain syystä juuri nettikeskusteluissa ihmiset tuntuvat jumahtavan herkästi vallihautoihinsa, jonka jälkeen defenssimekanismit alkavat laulaa; toiset menevät ideaaleilla kyllästettyihin vallihautoihinsa, toiset kalistelevat peniksiään ja kolmannet uskovat että ovat oikeassa, koska muuten pelkäävät menettävänsä uskottavuutensa. Sama regressiologiikka näkyy reaalielämässäkin.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

liis@
Luin jostakin viikkolehdesta asiaa käsittelevän jutun. Jos syystä tai toisesta haluaa lopettaa ystävyyssuhteen, tulisi se tehdä sivistyneesti, millainen se sitten mahtaakaan olla.

Huomasin kerran, että olin enää varaystävä, joka oli rankattukin sinne häntäpäähän ja "ystävä" käytti tällä tavalla hyväkseen. Soitteli joskus ja selitteli ongelmiaan, mutta tapaamiseen aika ei koskaan riittänyt. Huomasin jujun ja kysyin suoraan asiaa. Hän loukkaantui ja sanoi olevansa vapaa tekemään mielensä mukaan. En suinkaan halunnut häntä estää, vaan halusin selvyyden. Hän on mieleltään ailahteleva, joten panin persoonallisuuden piikkiin oikut, mutta rajansa kullakin. Nyt tiedän ja jatkan elämääni ilman tätä suhdetta.

Onko muilla kokemuksia ja minkälaisia n.s. ystävistä?

Jos on joskus ollu jonkun ystävä, eip ole mahdollista, että ystävä käyttää hyväks.. eli suhde ei ole koskaan ollutkaan ystävyyttä, sanan varsinaisessa mielssä, jos kokee ystävän käyttävän hyväks .. ystävyys on ikuista. Ei ystävyys silti sitä tarvitse tarkoittaa, että oltais tekemisissä toistensa kanssa, mutta sitä se ainaki tarkottaa, ettei ystävästään taho lausua edes yhtä pahaa sanaa.

Kunnon tappelu pystyyn nii eiköhän ystävyys lopu siihen. Jos toinen yrittää sovitella, nii lisää pökköä pesäään. Ja kas noin ystävyys tuhottu.

Jos ystävyyssuhteen lopettamista harkitsee, ei ole enää mitään ystävyyssuhdetta, jota tarvitsisi edes lopettaa.

Ilmoita yksipuoliselle hyväksikäyttäjälle, joka käyttää sinua kaatopaikkana, että et jaksa kuunnella marinoita ja siinä se.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14249
qaz
Ei ystävyys silti sitä tarvitse tarkoittaa, että oltais tekemisissä toistensa kanssa, mutta sitä se ainaki tarkottaa, ettei ystävästään taho lausua edes yhtä pahaa sanaa.

Minusta tuollainen on kuin ystävyyden irvikuva.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Kyllä ystävyyssuhde voi mennä poikki samalla tavalla kuin seurustelusuhde. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat. Esimerkiksi sinkku ei jaksa kuunnella kakkapyykkijuttuja, imettämisiä ja muita vauvajuttuja loputtomiin. Ystävyys on vastavuoroista. Molemmat antavat ja saavat ja vaaka on tasapainossa. Jos vaaka kallistuu liikaa niin voi olla aika erota.

Itse koin hauskan yllätyksen kun lapsuudenystäväni otti yhteyttä. Olimme bestikset 10-14-vuotiaina. Sitten muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteys katkesi. Nyt olemme taas hyviä ystäviä .

Erakko
Seuraa 
Viestejä1964

Jaa-a, minulla ei ole ollut ystävää 35 vuoteen. Loppui aikanaan kun tiet erosivat. Todellisuudentaju ei ehkä olisi koskaan pettänyt, jos olisi ystävä ollut. Mutta en edelleenkään ystävää kaipaa.

Ihmissuhteissa on lähtökohtaisesti aina kysymys ns. henkilökemiasta; toisilla synkkaa, toisilla ei. Mikäli kanssakäyminen ei ole luontevaa, on turha yrittää väkisin ylläpitää jotakin suhdetta; oma sisäinen mittari kyllä kertoo, toimiiko suhde vai ei.

"Kaikki tykkää ja kaikista tykätään, mutta kaikki ei tykkää kaikista."

Jokaisella ihmisellä on elämässään ihmissuhteissa vastoinkäymisiä, kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Itse parisuhteessa elävänä näkisin yhteiselon olevan eräänlaista vaihtokauppaa; jos tulot ovat euronkin isommat kuin menot, silloin homma kannattaa.

Lopuksi: Toimiva ihmissuhde ei ole itseisarvo, siis sellainen suure, joka ilman muuta on olemassa; toimiva ihmissuhde edellyttää myös työtä; jotta sinulla voisi olla olla oikeuksia (iloa ja hyötyä) toisesta ihmisestä, pitää sinulla olla myös velvollisuuksia (vaivaa ja uhrautumista) hänen vuokseen. Näin löytyvät parhaat ystävät, sikäli kun niitä on edes yksi.

Erakko
Jaa-a, minulla ei ole ollut ystävää 35 vuoteen. Loppui aikanaan kun tiet erosivat. Todellisuudentaju ei ehkä olisi koskaan pettänyt, jos olisi ystävä ollut. Mutta en edelleenkään ystävää kaipaa.

Veljeni, soitellaan.

Älä tuo kukkia, olen jo nähnyt niitä.

Pari paatoksellista paatta voisivat kiinnittää ohikulkijoitten huomiota, muttei silläkään ole väliä, kun rlintaa ahistaa jo täälläkin.

Minun tilanteeni on tavallaan päinvastainen. Yhteydenpito ystäväni kanssa ei ole loppunut eikä vähentynyt, mutta ystäväni on minuun yhteydessä enemmän kuin olisi mielestäni tarvetta. Hänellä ei läheisiä ystäviä juurikaan ole, ja pitää minua kai parhaana ystävänään. Välillä tuntuukin siltä, että hän takertuu minuun. Minä kyllä pidän hänestä, mutta en kyllä jaksaisi olla joka päivä yhteydessä, enkä kuunnella jatkuvasti hänen ja miehensä parisuhdeongelmista ym. En minäkään soittele riidan jälkeen ystävilleni (ikinä) ja kerro heille riidan yksityiskohtia.

Välillä on tullut mieleen, että voisin jotenkin yrittää ottaa etäisyyttä, mutta en tiedä miten sen tekisin. Asumme eri paikkakunnilla, onneksi, eikä tästä murheiden kuuntelemisesta minulle sinänsä mitään haittaakaan ole. Hänellä vain ei ole muita kenelle puhua, koska ei juuri puhu miehensäkään kanssa, joten ajattelen tekeväni "hyvän teon" kun kuuntelen hänen murheitaan. Mutta jossain pitäisi olla raja, mielestäni.

En ole sellainen ihminen, että pystyisin sanomaan esimerkiksi että 'voisitko olla soittelematta niin usein'. Miten tuollaista voisi edes sanoa kauniisti? Ystäväni on kahden lapsen äiti, itselläni ei lapsia ole. Olen kehottanut häntä hankkimaan nuorista äideistä uusia ystäviä, joita hän on sanonut kaipaavansa, mutta ei kuitenkaan tee mitään sen eteen.
Itse en näe tässä tilanteessa muuta keinoa kuin jatkaa samaan malliin.

liis@
Luin jostakin viikkolehdesta asiaa käsittelevän jutun. Jos syystä tai toisesta haluaa lopettaa ystävyyssuhteen, tulisi se tehdä sivistyneesti, millainen se sitten mahtaakaan olla.

Huomasin kerran, että olin enää varaystävä, joka oli rankattukin sinne häntäpäähän ja "ystävä" käytti tällä tavalla hyväkseen. Soitteli joskus ja selitteli ongelmiaan, mutta tapaamiseen aika ei koskaan riittänyt. Huomasin jujun ja kysyin suoraan asiaa. Hän loukkaantui ja sanoi olevansa vapaa tekemään mielensä mukaan. En suinkaan halunnut häntä estää, vaan halusin selvyyden. Hän on mieleltään ailahteleva, joten panin persoonallisuuden piikkiin oikut, mutta rajansa kullakin. Nyt tiedän ja jatkan elämääni ilman tätä suhdetta.

Onko muilla kokemuksia ja minkälaisia n.s. ystävistä?

Luota ystävään vain kerran. Kun menetät luottamuksen, yritä olla vain kaveri. Ei päde ehkä kertomaasi esimerkkiin, sillä siinä ystäväsi uskoakseni todellakin tarvitsi sinua kuunteluun ja oli kenties vain kyvytön antamaan mitään tilalle.

IsoJussi
Seuraa 
Viestejä987
o_0
Minun tilanteeni on tavallaan päinvastainen. Yhteydenpito ystäväni kanssa ei ole loppunut eikä vähentynyt, mutta ystäväni on minuun yhteydessä enemmän kuin olisi mielestäni tarvetta. Hänellä ei läheisiä ystäviä juurikaan ole, ja pitää minua kai parhaana ystävänään. Välillä tuntuukin siltä, että hän takertuu minuun. Minä kyllä pidän hänestä, mutta en kyllä jaksaisi olla joka päivä yhteydessä, enkä kuunnella jatkuvasti hänen ja miehensä parisuhdeongelmista ym. En minäkään soittele riidan jälkeen ystävilleni (ikinä) ja kerro heille riidan yksityiskohtia.

Välillä on tullut mieleen, että voisin jotenkin yrittää ottaa etäisyyttä, mutta en tiedä miten sen tekisin. Asumme eri paikkakunnilla, onneksi, eikä tästä murheiden kuuntelemisesta minulle sinänsä mitään haittaakaan ole. Hänellä vain ei ole muita kenelle puhua, koska ei juuri puhu miehensäkään kanssa, joten ajattelen tekeväni "hyvän teon" kun kuuntelen hänen murheitaan. Mutta jossain pitäisi olla raja, mielestäni.

En ole sellainen ihminen, että pystyisin sanomaan esimerkiksi että 'voisitko olla soittelematta niin usein'. Miten tuollaista voisi edes sanoa kauniisti? Ystäväni on kahden lapsen äiti, itselläni ei lapsia ole. Olen kehottanut häntä hankkimaan nuorista äideistä uusia ystäviä, joita hän on sanonut kaipaavansa, mutta ei kuitenkaan tee mitään sen eteen.
Itse en näe tässä tilanteessa muuta keinoa kuin jatkaa samaan malliin.


No mitähän varten ne ystävät sitten ovat? Siihenkö, että kuullaan vain kivoja asioita ja naureskellaan niille?

Kerroit ettei ystävälläsi ole muitakaan kenelle kertoa murheitaan. Etkä niin välittäisi kuulla hänen ongelmistaan. Ei tuo ole ystävyyttä.

Ystävyys ei ole pulla, josta poimitaan rusinat kun siltä tuntuu. Ystävyys on asia, jossa joutuu joskus antamaankin jotain itsestään ystävyyden eteen. Jos ei ole siihen valmis, ei se sitten ole oikeaa ystävyyttä.

Eikö sinulle tule edes hyvä mieli siitä, että olet voinut auttaa ystävääsi kuuntelemalla häntä?

Tuli vähän paatoksellista tekstiä, mutta joka sanan takana seison.

Same shit, different day...

Ystävyys ottaa ja ystävyys antaa. Verona on vaivannäkö.
Ilman aitoa kunnioitusta ei ole ystävyyttä.
Jos alkaa tuntumaan ettei toista jaksa kuunnella eikä osaa neuvoa muuttamaan tapojaan, ei ole enää ystävyyssuhteessa, vaan riippuvuussuhteessa. Sekin voi joskus palvella jotain päämäärää. Ehkä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat