Spiritus rector-JOHTAJUUS

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Jokaisessa ihmisessä on tietoisesta tahtoluonnostamme riippumaton henkinen johtaja spiritus rector - joka on kehkeytynyt sielunelämämme kokonaistoiminnoista. Se on persoonallisuutemme luoja. Tuo tietoisuutemme yläpuolella oleva minuus tietää enemmän kuin meidän tietoinen järkemme. Sieltä me saamme aavistuksemme ja oivalluksemme sekä myös sen intuition - sisäisen viisautemme - jota käytämme hyväksemme silloin ja niissä asioissa, joissa päivätajuntamme ymmärrys ei pääse ratkaisuun. Sisäinen minuus on yksilöllisyytemme kasautuma, joka täysin puolueettomasti on kerännyt muistiin kaiken mitä olemme kokeneet. Freudin mukaan se on ns. piilotajunta, Jungin mukaan ylitajunta - se johon sisältyy myös jonkinlainen kosmillinen "tietoisuus". Teilhard de Chardinin mukaan ihmisen sisäinen on riippuvainen jaksollisista kehitysvaiheista, jotka asteettain kasvavat koko maapallollamme sananaikaisesti. Riippuu tahtoluonnostamme ja pyrkimyksistämme missä määrin sisäinen minuutemme kykenee välittämään kosmillista tajuntaa ulkonaisen minäisyytemme tietoisuuteen.

Selitettäköön näitä asioita miten hyvänsä, tosiasiaksi jää ettei persoonallisuutemme ole vain se ulkonaisesti tietoinen minäisyytemme, joka tavallisesti ylpeilee viisaudestaan. Yksilöllisyytemme on paljon salaisempi kuin järkemme meissä ymmärtää.

Henkinen johtaja meissä on aivan kuin yliluonnollinen henki tai erillinen olento, joka valvoo kehitystämme ja katselee tekojamme ja antaa tarvittaessa apua ja neuvoja ulkonaiselle minäisyydellemme. Henkinen johtaja ei kuitenkaan ole sama tekijä kuin omatunto, vaan eräänlainen "arvon" mittari, joka synnyttää yksilöllisyytemme mahdollisuudet. Omatunto sen sijaan on ulkonaisen minäisyytemme tunneluontoa ja on siten pelonalaisista pyyteistä syntynyttä itsesäilytysvaistoa: "Mitä paremmin elät, sitä paremmin edistyt". Se on itsekäs ja omahyväinen, koska se toimii vain niissä asioissa, jotka tuottavat tuloksia meidän minäisyydellemme. Sen sijaan spiritus rector huolehtii myös sellaisista asioista, jotka ylittävät meidän omat tarpeemme. Se saattaa vaatia sellaisia tekoja, jotka ovat meidän minäisyytemme itsesäilytysvaistoa vastaan. Se tunnustaa vain tosiasiat ja lain välittämättä vähääkään siitä, onko se meidän tunneluontomme minäisyydelle edullista tai ei. Se on tosiasioiden laki ilman "minun hyvääni", ja kuitenkin se on minun itseni aikaansaama kokonaisuuden tajunta, minun yksilöllisyyteni summa - henkeni korkein ulottuvuus, instanssi, oikeusaste.

Kommentit (6)

Vierailija

Spiritus rector henkisenä johtajanamme on joka hetki saatavissamme, mutta tietoinen yhteys korkeimpaan yksilöllisyyteemme ei ole pyydeluontomme tahdon alainen, ja siksi se avautuu meille vain silloin kun se on vapaa pyydeminämme kahleista. Kun sanotaan: "En minä, vaan henki minussa" tarkoittaa se että minäisyys on antautunut sisäiselle johtajallemme, korkeammalle minuudellemme: spiritus rectorille. Onko se oikein vai väärin, tyhmyyttä vai viisautta, on luku erikseen, tässä yhteydessä on tärkeätä todeta vain mitä seurauksia siitä saattaa syntyä.

Pyydeminämme ja itsekeskeisyytemme eivät ole aivan sama ominaisuus vaikka niin erehdyttävästi siltä näyttää. Itsekeskeisyys ei välttämättä ole itsekkyyttä ja pyydettä tavanomaisessa mielessä, sillä se saattaa olla henkisen johtajamme hallitusvaltaa meissä, ja silloin se tarkoittaa että minäisyytemme viettipyyteet ovat antautuneet henkisen johtajamme hallintaan. Kun noin on tapahtunut, silloin meidän itsevarmuutemme sivullisen silmillä katsottuna saattaa näyttää itsepäisyydessään erittäin itsekkäältä. Yksilöllistä itsekkyyttähän se tietysti on, mutta se ei ole samaa itsekkyyttä kuin se joka syntyy minäisyyden pyyteistä. Minä näen asiat näin, Minä tiedän että se on niin", sanoo spiritus rector, koska ulkoinen minuutemme on nöyrtynyt tuon sisäisen tietäjän valtaan.

Terveen ja normaalin kasvatuksen saanut ihminen elää onnellisesti tietämättä mitään sisäisestä johtajastaan. Hänen ulkonainen minäisyytensä on luonnollisella tavalla henkisen johtajan alainen. Mutta konflikti syntyy ulkonaisen ja sisäisen välille heti, kun niinsanotut kohtalolliset asiat pääsevät jollakin tavoin sekoittamaan tuota luonnollista sopusointua. Ja koska kohtalo aina pääsee jokaisen ihmisen minäisyyteen käsiksi, se voi saada aikaan sekaannuksen, ja tuloksena on sellainen ristiriita, joka johtaa etsimään pelastajaa.

Vierailija

On olemassa kaksi pelastusmahdollisuutta. Ensimmäinen on se sielullinen hätä, joka perustuu pelkoon. Se tavallisesti johtaa omantunnon herkistymiseen ja sen avulla nuhteettomuuden tavoitteluun. Siinä määrin kun ihminen onnistuu tyydyttämään itsesyytöstään, hän saattaa saada rauhan. Siihen on olemassa moninaisia uskonnollisia menetelmiä. Toinen mahdollisuus on itseluottamus ja varmuuden tunne siitä, että luonto on viisaampi kuin kaikki ihmisten viisaudet (myös uskonnot). Tämä toinen mahdollisuus edellyttää pelottomuutta, yksintaistelijan voimaa. Mutta joka sortuu, hänet nöyrrytetään. Luonto hoitaa hänet kyllä mutta tavallisesti se on hyvin raskas tie. Sopusointu ja rauha on saavutettavissa tälläkin tiellä, mutta ei ilman oikeudenmukaisuuden lakiin alistumista.

Henkinen johtaja meissä on suurempi herra kuin meidän pyyteellinen minämme. Kun välien rikkoutuminen on tapahtunut ja mielemme minäisyys ja uskontojen eettiset ohjeet eivät ole kyenneet auttamaan tilannetta, järjestää spiritus rector oman "kasvatusmenetelmänsä"; alitajuiset vektorit alkavat toimia kaikenlaisilla varoituskeinoilla, kuten sairauksilla ja sellaisilla pyyteillä, jotka johtavat luonnonlain tuntemukseen (viettien seuraukset). Elleivät nämäkään auta, niin saattaa syntyä sellaista mediumismia, jossa spiritus rector puhuu selvää kieltä suoraan tahdostamme riippumattomien aistinelintemme välityksellä (alkoholin ja narkoosin aiheuttamat hallusinaatiot). Kokonaan omaa luokkaansa näyttää olevan se meediomismi jolloin spiritus rector on kuin vieras henki meissä. Tällöin se tavallisesti nimittää itseään jopa opettajaksi toisesta maailmasta tai hengeksi joka on elänyt satoja vuosia sitten. Silloin on kysymys sielullisesta murroskaudesta, jossa syvemmän henkisen elämän tarve tulee niin tärkeäksi, että älyllinen ymmärrys ei enää riitä koko tunne-elämää tyydyttämään.

Vierailija

Äkillinen fyysisen viettielämän jalostaminen saattaa aikaansaada sen, että pyyteet siirtyvät kokonaan tunne-elämän liialliseksi rasitukseksi. Kun ruumiin viettejä jalostetaan, etsii viettipyyde sielullisia tyydykkeitä, ja jos syvemmän henkisen elämän harrastus tai vastaavat tiedot puuttuvat, saattaa henkisen elämän tarve purkautua alitajunnan kautta meediomistisina taipumuksina tunne-elämää tyydyttämään.

Sikäli kun asianomainen ottaa opetuksesta vaarin, hän saattaa päästä hyvään tulokseen, mutta päinvastaisessa tapauksessa on monta vaaraa tarjolla. Tunne-elämän pyyteet suhteessa lihallisiin vietteihin ovat monin verroin monitahoisemmat ja siten vaikeammin hallittavissa. Viekkain niistä on omanarvontunto ja kunnianhimo

Vierailija

Ystäväni ovat minulle henkisiä johtajia, johtajia jotka kuuntelevat minua ja ottavat huomioon mielipiteeni.

Mutta tyhmä on se joka alistuu hyväksikäytettäväksi.

Vierailija

miksi kayttaa sanaa sielu missaan yhteydessa kun kukaan ei osaa sanoa sen todellista merkitysta. on vain KIRKON LUOMA KASITE siita. mita jokainen on kehittanyt sita oman paansa mukaan eteenpain. omakuva myos kirkon boostama kasite. eiko kukaan tajua yheteyksia ja miksi kaikki on aloitettu?uusi aika luotiin jarjestelma etta ehtisi tapahtumaan hyvaa ja pahaa, seka etta paha muuttuisi ajan kanssa myos hyvaksi pitkan pohdinnan tuloksena=matematiikkaa. miksi kirkon tarvitsee laskea jos on jotain suurempaa???

Uusimmat

Suosituimmat