Pääoman ahneus ja teknologia tekevät ihmisen tarpeettomaksi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ari Ojapelto kirjoitti kirjan opiksi pääomapiireille, jotta he tietäisivät, mitä saavat aikaan

Pääoman ahneus ja teknologia tekevät ihmisen tarpeettomaksi

Ahneuden ajan siemenet kylvi Harri Holkerin hallitus. Ari Ojapelto antaa sen verran armoa, että uskoo ministereiden päästäneen markkinat valloilleen silkkaa ymmärtämättömyyttään eikä ilkeyttään. Seurauksena ollut hyvinvointivaltion alasajo tulee edelleen kiihtymään, inhottavan hyviin ennustuksiin kykenevä Ojapelto uskoo.

http://www.kansanuutiset.fi/viikkolehti.htm

Kommentit (4)

Vierailija

Hyvä olisi jokaisen palauttaa mieleensä kertomus kuningas Midaksesta, joka halusi, että kaikki mihin hän koskee muuttuisi kullaksi. Rahaan pätee sama mikä tuleenkin, hyvä renki mutta huono isäntä.

Vierailija
Tuotekehitys lähtee tuotannon perässä

Suomalaisen duunarin työ on Ari Ojapellon mukaan kahden tulen välissä. Teknologian lisäksi sitä uhkaa tuotannon siirtyminen matalapalkkamaihin.

- Ensin sanottiin, ettei se ole niin vaarallista, jos tuotanto menee, koska meille jää tutkimus ja tuotekehittely. Mutta eivät Nokian omistajaa kiinnosta pätkääkään suomalaiset työpaikat, jos intialainen insinööri tekee saman työn neljä tai viisi kertaa halvemmalla. Kyllä tuotekehittely menee perässä, hän ennakoi.

Niin,että koulutetaan vaan lisää insinöörejä!

Vierailija

Koulutetaan kaikki työläiset insinööreiksi. Siten on nykyisen vaselistisen työmaakopin väen jälkeläisilläkin riittävä koulutus, joka perusteena voi pyrkiä vaikka hallitukseen. Toteutetaan laaja kansanvalta, kaikkien
työmaiden koulutetut vaselisti-insinöörit osallistumaan hallitukseen!

Uusimmat

Suosituimmat