Seuraa 
Viestejä1313

Uudessa tänään postiluukusta tipahtaneessa Tiede-lehdessä oli mielenkiintoinen aihe (s. 26, jonka aloitus anfangi "K-koskaan..." jäi myös mieleen.. ;P) PAINOVOIMASTA.

Pahoittelen jo etukäteen jos tekstin sisältö on Savormaista, mutta aina ei voi voittaa. Ja SAVOR, tiedoksi ennen kuin kommentoit - ÄLÄ KOMMENTOI. Kiitos.

Luettuani sen, mieleeni tupsahti outo ajatus - Ei liikettä, ei painovoimaa.
Sinänsä typerä ajatus, mutta kuinka painovoima reagoisi jos kappaleet olisivat absoluuttisesti pysähtyneitä?
Maailmankaikkeushan liikkuu jatkuvasti, ja jos kaikki on alkanut BB:stä niin liike räjähdyksen keskikohdassahan olisi ympäröivää avaruutta hitaampaa - eli sykkivä maailmankaikkeus ei toteutuisi alkupisteessä, vaan suuremmissa painovoimakentissä - Galaksit - Mustat aukot.
Eli syklinä tämä BB teoria toteutuisi aukkojen uusina räjähdyksinä, jotka taas laajenisivat keskipisteestään ulospäin, mutta omaisivat jo koordinaatistossa tiettyyn suuntaan etenevän liikkeen (kohti ensimmäistä räjähdystä kohti purkautuva aines olisi liikkeessään hitaampi, kuin poispäin purkautuva, joten painovoima on heikompaa 'tulosuuntaansa' nähden ja laajeneva liike voimistuisi., Eli energiaa olisi jo ennestään ennen räjähdystä. Tähähän selittäisi ylimääräisen energian ongelman räjähdyksessä.

Ja osa ajatustulvasta on mahdotonta sovittaa tähän kirjainsekamelskaan, joten tekstin ulkoasun suhteen ei kannata olla turhan tarkka.
Tälläisiä asioita on hankala tiivistää luettavaan muotoon koska asiaa tulvii mielen syövereistä melko runsaasti, ja lukijan kannalta se vaatii liikaa ymmärrystä tarttua jokaiseen kiemuraan..

Mutta perusideahan oli soveltaa liikettä, massaa, ja painovoimaa.

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

Sivut

Kommentit (27)

Rukous sinunkin räjähdyksille ja laajentumisille. Ehkäpä sinulle kuuluu gosmologian Nobel-palkinto. Minä kun olen säästänyt sitä Savorille

Maalaisjärki
Seuraa 
Viestejä1313
hoh hoijaa
Rukous sinunkin räjähdyksille ja laajentumisille. Ehkäpä sinulle kuuluu gosmologian Nobel-palkinto. Minä kun olen säästänyt sitä Savorille

Hehheh.. Juu, onhan noi vähän kaukaa haettuja juttuja, kun ei ole mitään 'tieteellistä' tukea muuten kuin mutu pohjalta.. Mutta tuskin ne kaikki on ihan huuhaata.

Tarkoitus olikin herättää ajatuksia ja kuulla mielipiteitä.

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
derz
Seuraa 
Viestejä2431
Maalaisjärki
Luettuani sen, mieleeni tupsahti outo ajatus - Ei liikettä, ei painovoimaa. Sinänsä typerä ajatus, mutta kuinka painovoima reagoisi jos kappaleet olisivat absoluuttisesti pysähtyneitä?

Eli toisin sanoen: mitä tapahtuisi jos aikaa ei olisi? No, yksinkertaisesti mikään ei liikkuisi. Painovoima on aika-avaruuden geometrian ominaisuus, ja jos otat pois aikakomponentin, et voi kuvata painovoiman alaista liikettä.

Maalaisjärki
Maailmankaikkeushan liikkuu jatkuvasti, ja jos kaikki on alkanut BB:stä niin liike räjähdyksen keskikohdassahan olisi ympäröivää avaruutta hitaampaa - eli sykkivä maailmankaikkeus ei toteutuisi alkupisteessä, vaan suuremmissa painovoimakentissä - Galaksit - Mustat aukot.

BB:llä ei ole alkupistettä. BB ei sinänsä ollut edes tapahtuma vaan kaiken alku, jota ei voi sijoittaa minnekään erityiseen aika-avaruuden pisteeseen.

∞ = ω^(1/Ω)

1. Faktaahan on että auringon takaa tulevat fotonit taipuvat, ohittaessaan aurinkoa ja näin joka puolelta auringon ohi tulevat fotonit taipuvat kohti samaa eluetta eteenpäin menevän liikkeen aikana.

2. Fakta. Kun kyseiset fotonit humahtivat ulos omasta tähdestään. Oli kyseessä tapahtuma, eikä kaiken alku.

3. Fakta. Ja näin auringon ohi tuleville fotoneille on osoitettavissa yksi piste, mistä päin nämä fotonit ovat tulossa.

JOSSITTELUA.

JOS.

4. Jos fotonit ovat astetta pienemmän aineen kokoluokan galakseja, väittävät auringon ohittaneissa fotoneissa, astetta pienemmän aineen kokoluokan oppineet olennot, että heidän galaksinsa liikkuu kohti muita galakseja, jotka liikkuvat myös toisiaan kohti, koska vetävä voima muka vetää näitä astetta pienemmän aineen kokoluokan galakseja toisiaan kohti.

5. Fakta. Oikeasti fotonit eivät lähesty toisiaan sen takia että olisi olemassa vetävää voimaa, jolla ne muka vetäisivät toisiaan puoleensa, vaan ne lähestyvät toisiaan eteenpäin menevän liikkeen aikana, koska aikaisemmin ne tulivat tilaan jossa tietty paineen vaihtelu kohdistui kyseisiin fotoneihin eli astetta pienemmän aineen kokoluokan galakseihin ja näin ne alkoivat liikkua eteenpäin menevän liikkeen aikana kohti toisiaan.

Savor

;):)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä34592
Maalaisjärki

Luettuani sen, mieleeni tupsahti outo ajatus - Ei liikettä, ei painovoimaa.
Sinänsä typerä ajatus, mutta kuinka painovoima reagoisi jos kappaleet olisivat absoluuttisesti pysähtyneitä?

Tuota on onneksi erittäin helppo testata. Ota käteen tiili, ja pidä sitä rintasi korkeudella paikoillaan. Nyt tiili on liikkumattomana samassa kordinaatistossa maanpinnan ja sinun kanssa. Irroita sitten otteesi tiilestä ja katso, putoaako se. Jos putoaa, niin teoriasi kaipaa ehkä hieman korjaamista.

Kyllähän se tiili liikkuu eli työntyy maan pinnan kanssa poispäin maapallon keskustasta samassa suhteessa kuin laajenee. Itseasiassa tiili työntyy aavistuksen nopeammin poispäin maapallon keskustasta kuin maan pinta, mutta maapallo ja tiili laajenevat kuitenkin niin ettei tiili suhteellisesti loittone maan pinnasta.

Tässä muuten tullaan siihen miten aika etenee korkella pilvenpiirtäjässä ja alhaalla maan pinnalla.

Ylin kerros pilvenpiirtäjässä työntyy nopeammin kuin maan pinta ja pilvenpiirtäjän puoliväli hitaammin kuin ylin kerros, mutta nopeammin kuin maan pinta.

Mutta atomien laajeneminen ylempänä nopeammin pitää homman tasapainossa.

Savor

;):)

Maalaisjärki
Seuraa 
Viestejä1313
Neutroni
Maalaisjärki

Luettuani sen, mieleeni tupsahti outo ajatus - Ei liikettä, ei painovoimaa.
Sinänsä typerä ajatus, mutta kuinka painovoima reagoisi jos kappaleet olisivat absoluuttisesti pysähtyneitä?

Tuota on onneksi erittäin helppo testata. Ota käteen tiili, ja pidä sitä rintasi korkeudella paikoillaan. Nyt tiili on liikkumattomana samassa kordinaatistossa maanpinnan ja sinun kanssa. Irroita sitten otteesi tiilestä ja katso, putoaako se. Jos putoaa, niin teoriasi kaipaa ehkä hieman korjaamista.

Juu, mutta kuvittelin tilanteen painovoimattomaan tilaan.
Koska Einsteinin mukaan kappaleen liikkuessa myös massa kasvaa.
Jos kuvitellaan tilanne jossa ei ole ulkopuolisia voimia, ja kappale on täysin paikallaan.

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

Ikuisessa ja äärettömässä maailmankaikkeudessa mikään ei ole uutta.

Ei myöskään se, etten esim. minä juuri nyt muista, että olenko pohtinut aikaisemmin tämän maailmankaikkeuden tällä palstalla sitä, että miten aika etenee suhteessa siihen miten kaukana maapallon keskustasta ollaan ja millä nopeudella työnnytään ja millä vauhdilla laajennutaan sektorin laajentumisen tuoman tilan mahdollistaessa laajentumisen ja sitä kautta työntymisen kiihtymisen.

Onneksi osaamme unohtaa asioita, kuten sen että olemme yhtä ja samaa energiaa eli luojaa eli älykästä suunnittelijaa.

Miten tylsää olisikaan aina tietää kaikesta kaikki asiat ja muistaa kaikesta kaikki.

Savor

;):)

Maalaisjärki
Monta kertaa voi lyödä päätä seinään ennenkuin tulee pysyviä vammoja?

En ole koskaan lyönyt päätäni seinään, mutta sen sijaan olen harrastanut pelkästään pää vasten kaverin päätä, työnnä kaveri kumoon painia ja siinä paineen vaihtelut osaavat olla koviakin aika ajoin.

Osaan myös pomputella päälläni palloa niin että pallo käy jopa 8 - 10 metrissä ja siinäkin aivoihin kohdistuu melkoinen paineen vaihtelu aika ajoin.

No ilmankos sinulta tuleekin niin hulluja viestejä tänne. Nyt ymmärrän sinua jo vähän paremmin...

nm
Savor
Minä ymmärrän

Miksiköhän muut paitsi foorumin ääliöt ovat kanssasi eri mieltä?

Vaikuttaisiko asiaan ensi vaikutelma, jonka saitte ensimmäisen 1,5 vuoden aikana minusta?

Jos olisin ilmestynyt palstalle suoraan nykyisen ajatukseni kanssa, niin tiedä mikä olisi ollut vastaanotto, varsinkin kun olisin esittänyt ajatukseni EHKÄ muodossa.

Savor

;):)

Taitaa olla pitkä aika, kun viimeksi olen lukenut Tiede-lehteä. Varsin pitkä aika varmaan myös siitä, kun sen toimituksesa on luettu tätä palstaa, vaikka nämä onkin mainitun lehden ylläpitämiä sivuja. Ja tuota uusinta numeroa, ja sen älyttömyyksiä PAINOVOIMASTA, en varmaan
voi lukea nykään, koska uusinta numeroa ei voi lukea netistä.

On totta, että VETOVOIMAN energia, ei siis voima eli aitovoima, vaikuttaa vain sen kentään suhteen liikkuvaan massaan eli kappaleeseen.
Mutta että se ei silti vaikuttaisi ollenkaan, on täysin vastapuolekis nostetun Savorin veroista roskapuhetta, kuten hänen tämänpäiväisensä, että mustaukko ei vetäsi, ei sitä ollenkaan tarvitse pelätä. Mistä tiedetään, mitkä niistä ovat vaarallisia? Ei sitä voikaan tietää, ne ovat kaikki
hyvin vaarallisia. Jos lähelle joutuu. Parasta siis pysyä niistä loitolla.

Vaikka siis energiaa paikallaan knetän suhteen olevaan ei siirry, kyllä lähdemasa silti aina vetää. Se huomataan, kun alla oleva aluista liukuu pois. Paikallaan oleva muuttuu hetken hyvin pienessä hitusessa putoavaksi. Ja nopeuden kasvaessa siihen siirtyy energiaa yhä enemmän. Onhan kiihtyvyysarvo m/s^2 samalla etäisyydellä kentässä vakio.

Vedessä voi kyllä osaava kellua, mutta vetovoimaa ette voi välttää tyhjän päällä kelluen. Ehkä lehden PAINOVOIMALLA on se ominaisuus?

Galilei Pisan tornissa pudottelemassa milloin mitäkin. Kun esine irtosi kädestä, se aina putosi. Ja lisäkis suorasta suunnasta maahan itään.
Siiä hän päätteli, että Maa pyöri. Vaan hänelle sanoivat kollegat inkvisition edustajien kautta, että ei oikean tiedemiehen sovi puhua semmoisia.

Väitetään, että maapallo pyörii vieläkin, onkohan perää? Ja myös kaikki putoamaan vapaat kappaleet putoavat. Erittäin luultavasti myös Savorin ja Seppo Kääriäisen olosijoilla Kuopiossa.

HÖH.

Totta kai on vaarallista mennä mustan aukon lähelle. Mutta jos ihminen kykenee saamaan aikaiseksi pieniä mustia aukkoja, niin ei niitä tarvitse ainakaan pelätä kuten esitetään. Eli että nämä pienet aukot alkaisivat ahmia maapalloa jne.

Jos me ohjaisimme avaruusaluksen mustan aukon ohi läheltä, niin mustasta aukosta avautuvat energia-aallot hidastaisivat etenemistä niin paljon, että mustan aukon tapahtumahorisontti ehtisi työntyä poispäin mustan aukon keskustasta meitä kohti niin nopeasti, että musta aukko söisi meidät, mutta ei suinkaan sen takia että musta aukko vetäisi meitä puoleensa.

Savor

;):)

JOS.

Ja miten lohdullista, ettei vetäisi meitä puoleensa, vaikka söisi silti.
Käsittelisi meitä lempeästi pehmein avautuvin energia-aalloin.
" Sun haltuus rakas Isäni/ tahdon antaa henkeni. Niin sodassa kuin rauhassa/ ja murheen, onnen aikana."

ArKos itse

Oi oi miten lohduttavaa, kun kenenkään ei tarvitse enää epätoivoisesti yrittää selittää miten vetävä voima välittyy.

Savor

;):)

Maalaisjärki
Seuraa 
Viestejä1313

Savor.. Et viittis tulla aina pilaamaan ihan mielenkiintoista aihetta omilla teorioillasi.
Harmittaa niin vietävästi, kun olisi ehkä aihe jota pähkäillä, mutta sinä tulet floodaamaan teorioillasi koko jutun myttyyn.. Suomennettuna - kukaan ei enää jaksa katsella koko topikkia.

Jos sinulla oikeasti on asiaa tai jotain uusia näkemyksiä - olet tervetullut.

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat