Banaanipotku

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Miten esim. jalkapallo saadaan kiertämään lentoratansa aikana ja mihin tämä kierre perustuu?

Ensinnäkin kolmiulotteisesti laajenevaan palloon pitää saada aikaan paineen vaihtelua ja tämähän onnistuu kun palloa potkaisee, jolloin jalka saa pallon toiselle puolelle aikaan paineen, jonka takia pallon toisen puolen atomit alkavat laajentua normaalia nopeammin ja töniä toisiaan poispäin toisistaan normaalia voimakkaammin ja tämähän tietysti siirtyy atomi atomilta pallon kaikkiin atomeihin ja näin pallo saadaan liikkeelle.

Tokihan pallo työntyi jo ennestään poispäin maapallon keskustasta samassa suhteessa kuin laajenee maapallon kanssa, jolloin pallo ei loittone suhteellisesti maapallon keskustasta.

Kun jalka on kiinni pallon toisella sivustalla pidempään, aiheuttaa tämä paine poispäin jalasta pyrkivälle pallolle sen, että se jatkaa eteenpäin menoaan pyörien akselinsa ympäri niin, että se sivu joka oli kiinni jalassa pidempään pyörii koko ajan meno suuntaan ja hankautuu näin vastaan tuleviin ilmakehän molekyyleihin ja toinen sivu taas ei hankaudu niin voimakkaasti, koska toisen sivun atomit liikkuvat pallon pyöriessä akselinsa ympäri, hitaammin siihen suuntaan johon pallo on menossa ja näin pallon oikealla sivustalla ( jos palloa on potkaistu oikean jalan sisäsyrjällä )on koko ajan kovempi paine, joka saa sillä sivustalla sillä hetkellä olevat atomit laajenemaan nopeammin kuin toisen sivun atomit laajenevat ja näin atomien voimakkaampi laajeneminen saa aikaiseksi sen että pallon oikealla sivustalla olevat atomit saavat tönittyä pallon atomeja ja näin koko palloa vasemmalle sen työntyessä eteenpäin ilmakehän molekyylien välissä ja näin pallo kaartaa eteenpäin menevän liikkeen aikana vasemmalle.

Savor

;):)

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Shamppanjaa Kuopioon ja nopeasti, kierteellä tai ilman.

Me saamme sen shamppanjan virtaamaan iloisella kierteellä täällä Kuopiossa.

Savor

;):)

Vierailija

Kun pallo pyörii yläkierteellä, se kiertää nopeammin kohti maan pintaa, koska pallon yläosan atomit hankautuvat enemmän ilmakehän molekyyleihin, joita pallo kohtaa työntyessään eteenpäin ja näin pallon yläpuolella on kovempi paine, joka saa aina ne atomit laajenemaan nopeammin, jotka ovat pallon yläosassa ja näiden atomien voimakkaampi toistensa töniminen saa kaikki pallon atomit ja näin koko pallon tulemaan alas nopeammin, kuin ilman yläkierrettä.

Alakierteellä pallon alaosan atomit hankautuvat enemmän ilmakehän molekyyleihin ja niiden atomien ytimistä avautuviin energia-aaltoihin ja näin pallon alaosan atomien kovempi toistensa töniminen poispäin toisistaan pitää pallon ilmassa pidempään, koska kolmiulotteisesti laajenevan maapallon pintahan työntyy pallon perässä poispäin maapallon keskustasta ja näin maan pinta tönii kolmiulotteisesti laajenevia ilmakehän molekyylejä, jotka saavat tönittyä alakierteellä pyörivän pallon alaosan atomeja tehokkaammin edellään poispäin maapallon keskipisteestä kuin yläkierteellä pyörivän pallon alaosan atomeja.

Savor

;):)

Vierailija

Kappas... Savorin universaalia teoriaa voi siis ilmeisesti soveltaa myös urheilulajien kuninkaaseen - jalkapalloon! Alkot on auki ja sieltähän saa samppakaljaa!

Savor

Kun jalka on kiinni pallon toisella sivustalla pidempään, aiheuttaa tämä paine poispäin jalasta pyrkivälle pallolle sen, että se jatkaa eteenpäin menoaan pyörien akselinsa ympäri niin, että se sivu joka oli kiinni jalassa pidempään pyörii koko ajan meno suuntaan ja hankautuu näin vastaan tuleviin ilmakehän molekyyleihin ja toinen sivu taas ei hankaudu niin voimakkaasti, koska toisen sivun atomit liikkuvat pallon pyöriessä akselinsa ympäri, hitaammin siihen suuntaan johon pallo on menossa ja näin pallon oikealla sivustalla ( jos palloa on potkaistu oikean jalan sisäsyrjällä )on koko ajan kovempi paine, joka saa sillä sivustalla sillä hetkellä olevat atomit laajenemaan nopeammin kuin toisen sivun atomit laajenevat ja näin atomien voimakkaampi laajeneminen saa aikaiseksi sen että pallon oikealla sivustalla olevat atomit saavat tönittyä pallon atomeja ja näin koko palloa vasemmalle sen työntyessä eteenpäin ilmakehän molekyylien välissä ja näin pallo kaartaa eteenpäin menevän liikkeen aikana vasemmalle.

Mutta eikös se, että pallon toisen sivun atomit laajenevat nopeammin, kuin toisen sivun johda sellaiseen lopputulokseen jossa on erisuuruisia atomeja pallon eripuolilla?

Näinhän se ei tietenkään voi olla, koska silloinhan monien ilmiöiden seurauksena atomit yleisesti laajenisivat hyvinkin asymmetrisesti, joka puolestaan johtaisi siihen, että materia olisi hyvinkin erikokoista verrattuna keskenään.

Näinhän ei voi olla, sillä arkielämän havainnot osoittavat että esimerkiksi pöydälläni oleva kahvikuppi koostuu keskenään suhteellisen saman kokoisista atomeista, jotka luonnollisestikin laajenevat, mutta suunnilleen samaan tahtiin.

Olisiko laajenemisessa kuitenkin jonkin mekanismi, joka tasoittaa atomien koot sijaintiinsa sopiviin suhteisiin? Kenties pimeä energia tekee tässäkin kepposiaan?

Pitää kai lähteä tuopin ääreen tarkastelemaan tilannetta tarkemmin

Vierailija

Vaan miten voit huomata sen että atomit laajenevat aavistuksen eri vauhtia?

Varsinkin kun pallosta tulevat fotonit laajenevat ja avautuvat energia-aaltoina ja näin ne palavat ilmakehän molekyylien atomien ytimien välissä liikkuessaan ja omaavatkin suht saman verran energiaa tullessaan sinun silmiisi.

OLETUS

Ajatukseni mukaan pallosta lähtee lennon aikana enemmän fotoneja ja ennen kaikkea energisempiä fotoneja siltä puolelta palloa, joka pyörii eteenpäin menevään suuntaan ja näin pallosta meitä kohti tulevat fotonit tönivät toisiaan poispäin toisistaan samalla kun laajenevat ja näin ollen pallosta meitä kohti tulevassa fotonien energia-aallossa on erilainen paine, joka pyrkii tasoittumaan.

Eli vaikka pallon toisen sivun atomit olisivat laajentuneet jopa havaittavasti nopeammin kuin toisen sivun atomit, niin pallosta meitä kohti tulevat fotonit ehtivät tasapainottaa tuossa fotonien energia-aallossa olevan paineen, niin että nopeammin laajentuneesta sivustasta avautuneet fotonit avautuvat energisempiä energia-aaltoja ja näin toisesta sivustasta avautuneet fotonit tulevat tönityiksi enemmän poispäin pallon keskustasta avautuneista fotoneista eteenpäin menevän liikkeen aikana kuin toisesta sivustasta avautuneet energisemmät fotonit tulevat tönityiksi poispäin pallon keskustasta avautuneista fotoneista

ja näin havaitsemme pallon pallona.

Jos ne atomit ylipäätään laajenevat havaittavasti nopeammin kuin pallon toisen sivun atomit.

Savor

;):)

Vierailija

Oikeajalkaisena potkaistessani ulkosyrjällä saa aikaan myötäpäivään suuntautuvan kierteen lentoradassa, joka laittaa pallon kaartumaan oikealle, ja sisäsyrjällä vastapäivään, jolloin vasemmalle. sisäsyrjällä se on kyllä vaikeampaa. Jotkut oikeat pelaajat voisivat tarkentaa.

Turhaa varmaan tässä yhteydessä mitään asiasta kuitenkaan mainita...

Vierailija
Armitage

Olenko ymmärtänyt oikein?

kellon viisarit pyörivät myötäpäivään.

Planeetat pyörivät auringon ympäri vastapäivään ja akselinsa ympäri myös vastapäivään, paitsi Venus joka pyörii akselinsa ympäri myötäpäivään ja Uranus, joka pyörii akselinsa ympäri aivan eri tavalla.

Toisaalta jos kellon viisareita voisi katsoa toiselta puolelta ja kun aurinkokuntaa katsoo toiselta puolelta, niin tilanne muuttuu.

No joka tapauksessa sisäsyrjällä potkaistaessa, sisäsyrjä osuu pallon oikeaan sivustaan, jonka seurauksena tämän puolen atomit alkavat töniä toisiaan voimakkaasti poispäin jalasta ja näin pallo alkaa pyöriä niin päin, että eteenpäin menevän liikkeen aikana oikean sivustan atomit työntyvät samaan suuntaan kuin pallo ja vasemman sivustan atomit pyörivät siihen suuntaan josta pallo on tulossa, kuitenkin niin että pallo kokonaisuutena tietysti työntyy nopeammin eteenpäin.

Ja tämähän selkeä fakta.

Oikeassa olet noista suunnista. Tuo sisäsyrjän kierre ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon (tai oikeastaan lainkaan) hankalampi, kuin ulkosyrjä kun tekniikan vain opettelee. Käsitys, että se olisi hankalampaa johtunee siitä että ulkosyrjän kierre lähtee lähes keneltä tahansa ikään kuin luonnostaan, "kun sitä palloa jalan ulkosyrjällä vähän sohaisee".

Armitage

Turhaa varmaan tässä yhteydessä mitään asiasta kuitenkaan mainita...

Heh, niinpä varmaankin. Itse olin vain äärimmäisen hämmästynyt, että Savorin teoriat todella ovat näin hemmetin laajoja.. Ehkä ei pitäisi enää hämmästyä mistään.

Vierailija
Savor
Armitage
Oikeajalkaisena potkaistessani ulkosyrjällä saa aikaan myötäpäivään suuntautuvan kierteen lentoradassa, joka laittaa pallon kaartumaan oikealle, ja sisäsyrjällä vastapäivään, jolloin vasemmalle. sisäsyrjällä se on kyllä vaikeampaa. Jotkut oikeat pelaajat voisivat tarkentaa.

Turhaa varmaan tässä yhteydessä mitään asiasta kuitenkaan mainita...

Olenko ymmärtänyt oikein?

kellon viisarit pyörivät myötäpäivään.

Planeetat pyörivät auringon ympäri vastapäivään ja akselinsa ympäri myös vastapäivään, paitsi Venus joka pyörii akselinsa ympäri myötäpäivään ja Uranus, joka pyörii akselinsa ympäri aivan eri tavalla.

Toisaalta jos kellon viisareita voisi katsoa toiselta puolelta ja kun aurinkokuntaa katsoo toiselta puolelta, niin tilanne muuttuu.

No joka tapauksessa sisäsyrjällä potkaistaessa, sisäsyrjä osuu pallon oikeaan sivustaan, jonka seurauksena tämän puolen atomit alkavat töniä toisiaan voimakkaasti poispäin jalasta ja näin pallo alkaa pyöriä niin päin, että eteenpäin menevän liikkeen aikana oikean sivustan atomit työntyvät samaan suuntaan kuin pallo ja vasemman sivustan atomit pyörivät siihen suuntaan josta pallo on tulossa, kuitenkin niin että pallo kokonaisuutena tietysti työntyy nopeammin eteenpäin.

Ja tämähän selkeä fakta.

Savor

;):)

Itse asiassa olen samaa mieltä.

Vierailija
Calerae
Kappas... Savorin universaalia teoriaa voi siis ilmeisesti soveltaa myös urheilulajien kuninkaaseen - jalkapalloon! Alkot on auki ja sieltähän saa samppakaljaa!

Savor

Kun jalka on kiinni pallon toisella sivustalla pidempään, aiheuttaa tämä paine poispäin jalasta pyrkivälle pallolle sen, että se jatkaa eteenpäin menoaan pyörien akselinsa ympäri niin, että se sivu joka oli kiinni jalassa pidempään pyörii koko ajan meno suuntaan ja hankautuu näin vastaan tuleviin ilmakehän molekyyleihin ja toinen sivu taas ei hankaudu niin voimakkaasti, koska toisen sivun atomit liikkuvat pallon pyöriessä akselinsa ympäri, hitaammin siihen suuntaan johon pallo on menossa ja näin pallon oikealla sivustalla ( jos palloa on potkaistu oikean jalan sisäsyrjällä )on koko ajan kovempi paine, joka saa sillä sivustalla sillä hetkellä olevat atomit laajenemaan nopeammin kuin toisen sivun atomit laajenevat ja näin atomien voimakkaampi laajeneminen saa aikaiseksi sen että pallon oikealla sivustalla olevat atomit saavat tönittyä pallon atomeja ja näin koko palloa vasemmalle sen työntyessä eteenpäin ilmakehän molekyylien välissä ja näin pallo kaartaa eteenpäin menevän liikkeen aikana vasemmalle.

Mutta eikös se, että pallon toisen sivun atomit laajenevat nopeammin, kuin toisen sivun johda sellaiseen lopputulokseen jossa on erisuuruisia atomeja pallon eripuolilla?

Näinhän se ei tietenkään voi olla, koska silloinhan monien ilmiöiden seurauksena atomit yleisesti laajenisivat hyvinkin asymmetrisesti, joka puolestaan johtaisi siihen, että materia olisi hyvinkin erikokoista verrattuna keskenään.

Näinhän ei voi olla, sillä arkielämän havainnot osoittavat että esimerkiksi pöydälläni oleva kahvikuppi koostuu keskenään suhteellisen saman kokoisista atomeista, jotka luonnollisestikin laajenevat, mutta suunnilleen samaan tahtiin.

Olisiko laajenemisessa kuitenkin jonkin mekanismi, joka tasoittaa atomien koot sijaintiinsa sopiviin suhteisiin? Kenties pimeä energia tekee tässäkin kepposiaan?

Pitää kai lähteä tuopin ääreen tarkastelemaan tilannetta tarkemmin

Paine tasoittuu aina.

Esim. lämpölaajeneminen vaatii kappaleeseen ulkopuolista energiaa, joka palaa loppuun ja lisää itsellään kappaleen atomien ytimistä avautuvan energian määrää ja näin kolmiulotteisesti laajenevat atomit/atomien ytimet todellakin saavat tönittyä toisiaan voimakkaammin poispäin toisistaan.

Vaan sitten kun kappaleeseen ei tule ulkoapäin tarpeeksi energiaa, kappaleen atomien ytimistä avautuvat energia-aallot eivät saa lisää energiaa ulkoapäin ja näin niiden vaikutus kappaleen kolmiulotteiseen laajenemiseen heikkenee ja lämpölaajentunut kappale palaa suhteellisesti entiseen kokoonsa suhteessa muihin kappaleisiin. ja jatkaa laajenemistaan suhteellisesti niiden kanssa samaa vauhtia.

Savor

;):)

Vierailija
Savor

Paine tasoittuu aina.

...
Savor

;):)

No jopas! Teinkin siis aivan perustavaa laatua olevan kömmähdyksen kun unohdin noinkin merkittävän osan ajatustasi, kuin paineen.

Nythän tämä alkaakin vaikuttamaan aivan itsestään selvältä.. Eli samppakaljarekat: kuopion toria kohti vaan!

Ensi vakiossa saan 13 oikein, kun nyt käytän tätä teoriaa kuponkia täyttäessäni...

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005

On topic - kerrankin. Savor, tiesitkös, että aiempi nimimerkkisi toimii myös palindromina? Hauskaa viikonloppua sihijuoman kera Kuopioon!

Vaan miten tehokkaasti?

Ei ainakaan tämän palstan naiset ole osoittaneet kiinnostusta retkuuttani kohtaan, niinkuin yleismaailmallisesti naiset kiinnostuvat retkuista.

Ja kiitos samoin, mukavaa viikonloppua sinnekin päin mualimankaikkeutta.

Savor

;):)

Vierailija
Calerae
Savor

Paine tasoittuu aina.

...
Savor

;):)

No jopas! Teinkin siis aivan perustavaa laatua olevan kömmähdyksen kun unohdin noinkin merkittävän osan ajatustasi, kuin paineen.

Nythän tämä alkaakin vaikuttamaan aivan itsestään selvältä.. Eli samppakaljarekat: kuopion toria kohti vaan!

Ensi vakiossa saan 13 oikein, kun nyt käytän tätä teoriaa kuponkia täyttäessäni...

Niin, ei painetta sovi koskaan unohtaa.

Esim. syksyn mukanaan tuoma paineen vaihtuminen saa useat ihmiset sairastelemaan.

Tuhansien miljardien vuosien päästä kaikki energia on avautunut saman tiheyden omaavaksi energiaksi ja silloin olemme yhtä.

Nykyisin kaikki perustuu paineen vaihteluun.

Raskaiden aineiden ytimissä on paljon kolmiulotteisesti laajenevia/räjähtäviä energiakeskittymiä, jotka eivät saa tönittyä toisiaan suhteellisesti kauemmaksi, koska jokainen avautuu yhtä tiheitä energia-aaltoja, joilla kykenevät kuolettamaan viereltä tulevasta energiakeskittymästä eli ns. protonista tai neutronista tulevan energia-aallon suhteellisesti yhtä tehokkaasti ja näin ne tönivät toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat.

Tokihan niistä avautuu tiheämpiä/energisempiä energia-aaltoja kolmiulotteisesti laajenevasta ytimestä ja näin niillä havaitaankin enemmän ns. elektroneja, jotka jatkavat matkaansa vierellä olevien atomien ytimiin ja näin raskaatkin atomit tönivät toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat ja näin ne myös pysyvät raskaina eli kiinteinä aineina.

Ja näin ne myös puoliintuvat nopeammin, koska raskaiden aineiden kolmiulotteisesti laajenevista ytimistä pitää avautua koko ajan suhteellisesti enemmän energiaa että ne säilyttävät suhteellisesti saman kiinteyden/"painon".

Mutta niinhän raskaiden aineiden atomien ytimissä onkin enemmän kolmiulotteisesti laajenevia/räjähtäviä energiakeskittymiä jotka saavat toisensa räjähtämään/avautumaan aina vain enemmän ja enemmän energiaa.

Savor

;):)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat