Älykkyystesti/pankkikortin tunnusluku

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tämä juttu voi osoittautua täydelliseksi flopiksi (eli kukaan ei ole kiinnostunut), mutta kokeillaan silti: Jouduin hiljattain eräiden sekaannusten vuoksi vaihtamaan Visa Electron-pankkikorttini. Samalla pankkikorttini tunnusluku muuttui.
Koska kortteja, salasanoja ja tunnuslukuja on nykyisessä tietokonemaailmassa paljon, entisistä tunnuksista puhumattakaan, halusin varmistua uuden tunnuslukuni muistamisesta sellaisella tempulla, että merkkasin kestävällä tussilla kortin kääntöpuolelle alla olevan koodirivin muistivinkiksi.

Minua kiinnostaisi tietää se, pystyisikö joku päättelemään korttini tunnusluvun, jos korttini katoaisi ja se joutuisi teidän (tietysti rehellisten ) löytäjien käsiin.

Kuten tiedetään, kortin tunnusluku on 4-numeroinen. Minun itselleni tekemässä tussikoodissa on vain kolme viitettä, joten täysin oikean numeron joutuu lopulta kuitenkin arvaamaan, ellei ole ns. ”superäly”. Koodi on sinänsä yksinkertaisen looginen ja sen ”murtamiseen” ei tarvita supertietokonetta.

Ilmoitan oikean tunnusluvun tiistaina 10.10. klo 18:n jälkeen, edellyttäen, että siihen mennessä on tullut edes yksi järkevästi otettava ehdotus. Eli tätä viestiä ei ole tarkoitettu pelleilyksi. Seuraavassa koodissa jokainen tähtimerkki vastaa yhtä tussilla tehtyä pistettä kortissani. Koodini on seuraava, päättele/arvaa oikea nelinumeroinen tunnusluku:

***
*********
*****

Sivut

Kommentit (56)

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005
Tarkkailija
Koodi on sinänsä yksinkertaisen looginen ja sen ”murtamiseen” ei tarvita supertietokonetta.

Mutta voiko sen ihminen ymmärtää?

Mikä idea tässä nyt muka on? Korttisi tunnusluku on tietysti:

****

Ainakin lähettämäsi koodin perusteella ei juuri muuta voi päätellä.

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija

***
*********
*****

Voi tietysti olla, että muistat ensimmäisen tai viimeisen numeron ulkoa ja koodin muut numerot ovat 3, 9 ja 5. Kyseessä voi myös olla sellainen hämäys, että ***=10-3=7 eli numerot olisivat 7, 1 ja 5.

Vierailija

Käytät jotain muuta, kuin kymmenlukujärjestelmää?

Keskimmäinen koodi merkitsee kaksinumeroista, muut yksinumeroista lukua kymmenjärjestelmässä.

Vierailija

Siis tarkoitin sitä, että jos oikea tunnusluku on vaikka 1234, olen tussilla "pisteyttänyt" eli koodannut tunnusluvun omaksi muistivinkikseni. Jos Herra Tohtorikin on noin "pihalla" voinen turvallisin mielin pitää tussimerkintäni kortissa. Eli haen tässä nyt sitä, voiko kortin mahdollinen löytäjä hoksata sen, mitä tussipisteet kertovat?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26848
Liittynyt16.3.2005
Tarkkailija
Eli haen tässä nyt sitä, voiko kortin mahdollinen löytäjä hoksata sen, mitä tussipisteet kertovat?

Ellet ole suoraan koodannut numeroita pisteiksi, numerosarjan ratkaisu automaatin tarjoaman kolmen yrityksen aikana on käytännössä mahdotonta. Jos se, että summaat tunnusluvun numeroihin jonkun lukusarjan (vaikka jonkin matemaattisen vakion desimaaleja alkaen syntymävuodestasi) ja kirjoitat ne numerot korttiin on käytännössä idioottivarma keino. Tietysti voit käyttää samaa aitoa satunnaislukua (sellaisen saa vaikka nopalla) kaikkiin kortteihisi, silloin riittää muistaa yksi luku ja tehdä pieni laskutoimitus ennen kortin käyttöä.

Vierailija

No eihän tässä, idiootit, olisi sitten mitään järkeä, jos pitäisi vielä lisäksi tietää joku helvetin syntymävuosi tai nopan arpaluku.

Vierailija

Käytän tunnuslukujen tukena muistilauseita. Esim Tunnusluvulle 5226 kehittelisin lauseen "Sisko Unkarissa nurinperin".

Unkarin kansannousu oli -56 ja sisareni syntyi 62. Nämä yhdistetään 5662 ja sitten nurinperin eli vaihdetaan viimeiset luvut keskenään. Avuksi kehittelen mielikuvan sisarestani seisomassa päällään paprikoiden keskellä.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Enpähän vain lukenut viestiäsi ihan loppuun saakka...

Yhtä kaikki, muistisäännöllesi on niin monta mahdollisuutta että todennäköisesti mahdollinen kortin löytäjä ja koodin purkaja ei osu oikeaan, ellei koodisi ole muotoa N395 tai 395N, jolloin todennäköisyys arvata oikea luku N (ja siten oikea koodi) laskee 1/10000 :sta 1/20:een.

Koodisi voi olla vaikkapa muotoa

N,(3*9*5) = N135 tai

(3*9*5),N = 135N.

Aika vaikea tuollaisesta koodista sinällään on oikeaa tunnuslukua arvata, mutta tietenkin tuo parantaa todennäköisyysiä. Silti väittäisin, että automaatti kyllä kortin imuroi eli todenäköisesti kortin löytäjä ei saa ratkaistua koodia yrityskertojen mukaan.

Noista luvuista saa oikealla muistisäännöllä vaikka mitä aikaiseksi, siksipä tunnuslukusi on joka tapauksessa ****...

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005

Jos etsitään piin:n desimaaleista ensimmäinen kohta (532-534), missä esiintyy numerot 395 ja otetaan neljä seuraavaa saadaan 2247.

Mutta harvapa sellaista listaa kantaa mukanaan, joten veikkaan kuitenkin 3+9 ja 9+5 eli 1214.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat