Marsin terraformointi mahdotonta?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Marsillahan ei ole isoa kuuta joka pitäisi sen akselin vakaana, olisiko siis mahdollista maankaltaistaa Mars-planeettaa kunnolla?

Sivut

Kommentit (103)

Vierailija

Ei kai maankaltaistaminen lähtökohtaisesti tarkoitakaan "identtinen Maan kanssa". Riittäisi että olisi jonkinlaiset eleskelyn mahdollistavat olosuhteet.

EDIT: Enpä löytänyt viitteitä voimakkaasta prekessiosta, tai sen puuttumisestakaan.

Vierailija

Terraformauksessa olisikin aluksi motiivina tehdä olosuhteista elämälle/oleilulle helpommat, vaikka edelleen oltaisiinkin lopulta ulkopuolisen huollon varassa. Sellainen elämä, jonka me tunnemme, vaatii tietynlaiset olosuhteet kehittyäkseen ja selvitäkseen. Teknologian avulla ihminen on kuitenkin jo pitkään menestynyt olosuhteissa, joissa ihmisen "ei pitäisi" menestyä. Jos ajatellaan asiaa siltä kantilta, että meillä on työkalut kehittää itse elämää sopeutumaan vaikeampiin olsouhteisiin (enää ei puhuta vain vaatteista ja taloista olosuhteisiin sopeuduttaessa), niin lievempikin terraformaus riittäisi. Marsiin varmasti olisi erittäin vaikeaa, oikeammin mahdotonta, saada varsinaiset maankaltaiset olosuhteet. Mars vaikuttaa kuitenkin ainoalta tunnetulta vaihtoehdolta terraformattavaksi planeetaksi, muut tunnetut lienevät aikalailla mahdottomia tapauksia?

No jaa, tässä mainitaan lisäksi Venus ja Europa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Terraforming

On myös juuri Marsin terraformauksesta. Mainitaan myös:

wikipedia
Paraterraforming

Also known as the "worldhouse" concept, or domes in smaller versions, paraterraforming involves the construction of a habitable enclosure on a planet which eventually grows to encompass most of the planet's usable area.

Vierailija
Asimov
Marsillahan ei ole isoa kuuta joka pitäisi sen akselin vakaana, olisiko siis mahdollista maankaltaistaa Mars-planeettaa kunnolla?

Eihän se helppoa olisi, mutta esim. järjestämällä erilaisia hyväntekeväisyyskonsertteja se olisi mahdollista.

Vierailija
Bono ja Bob Geldof
Asimov
Marsillahan ei ole isoa kuuta joka pitäisi sen akselin vakaana, olisiko siis mahdollista maankaltaistaa Mars-planeettaa kunnolla?

Eihän se helppoa olisi, mutta esim. järjestämällä erilaisia hyväntekeväisyyskonsertteja se olisi mahdollista.

Marsin ohuessa kaasukehässä artistin ääni kuulostaisi omituiselta. Jo pelkkä PA-kamojen roudaus paikanpäälle vaatisi melkoisia ponnisteluja, puhumattakaan yleisöstä ja esiintyjistä. Enkä nyt ymmärrä miten Marsin armottomissa olosuhteissa tapahtuisi muutoksia, mikäli konsertti pidettäisiin. Luultavasti menetettäisiin lukuisia ihmishenkiä aivan turhaan.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26832
Liittynyt16.3.2005
Finlandes
Toisaalta Titanin painovoima on vielä heikompi, mutta omaa silti paksun kaasukehän.

Titanissa vain taitaisi tulla vilu sitkeimmällekin Siperian konkarille. Terraformaus pitää sisällään sellaisen lämpötilan, että ihmiset voivat ainakin pukeutuneena oleskella. Mitä lämpimämpää kaasu on, sitä enemmän molekyleillä on liike-energiaa ja sitä helpommin ne karkaavat planeetan läheisyydestä. Aurinkokunnan kylmissä ulko-osissa kaasukehä voi olla pienemmillä kappaleilla kuin lämpimissä sisäosissa.

Marsin tapauksessa ilmakehä kyllä kestäisi geologisia ajanjaksoja, oliko se nyt satoja miljoonia vuosia tai jotain sentapaista. Terraformaaminen vaatisi luultavasti joka tapauksessa aktiivista säätelyä, joten mukautuminen pitkäkestoisiin rataelementtien muutoksiin olisi ehkä mahdollista (sikäli kun koko idea on milloinkaan mahdollinen).

Vierailija
SAMAEL
Enkä nyt ymmärrä miten Marsin armottomissa olosuhteissa tapahtuisi muutoksia, mikäli konsertti pidettäisiin.

Siten, että hyväntekeväisyystapahtumien avulla myös sinä voit vaikuttaa koko planeetan kehitykseen parempaan suuntaan!

Vierailija
Finlandes
Toisaalta Titanin painovoima on vielä heikompi, mutta omaa silti paksun kaasukehän.

Toisaalta Titan on paljon kauempana Auringosta kuin Mars. Tämä yhdessä Marsin olemattoman magneettikentän kanssa altistaa Marsin ilmakehän aurinkotuulen hiukkasten pommitukselle, joka kuluttaa sitä jatkuvasti.

Vierailija
Bono ja Bob Geldof
SAMAEL
Enkä nyt ymmärrä miten Marsin armottomissa olosuhteissa tapahtuisi muutoksia, mikäli konsertti pidettäisiin.

Siten, että hyväntekeväisyystapahtumien avulla myös sinä voit vaikuttaa koko planeetan kehitykseen parempaan suuntaan!

Nythän meillä on hilpeä trolli täällä

Vierailija

Joku yhtälöhän tästä tulee mieleen, Ensin oltiin venuksella, sitten muutettiin maahan ja nyt kun alkaa maa oleen venuksen kaltainen niin viimein marsiin..

(voitaisiin tietenki muuttaa venus elinkelpoisemmaksi viemällä sinne otsonia).

Pertinax
Seuraa 
Viestejä1782
Liittynyt13.9.2006

Epäonnistuneen Phobos-Gruntin lasti oli kyllä mielenkiintoinen.

The Living Interplanetary Flight Experiment[2] (LIFE[2] or Phobos LIFE[3]) is an interplanetary mission developed by the Planetary Society. It consists of sending selected microorganisms on a three-year interplanetary round-trip in a small capsule aboard the Russian Fobos-Grunt spacecraft in 2011, which is a sample-return mission to the Martian moon Phobos.
http://en.wikipedia.org/wiki/Living_Int ... #Specimens

Vierailija

Juu, kyllä Marsin terraformaus olisi kyllä mahdollista, mutta kuten jo sanottiin ei sillä mitään kopiota Maasta saataisi, eroja kun on. Käsittääkseni Mars kyllä voisi tukea riittävää ilmakehää jossa ihmiset pystyisivät hengittämäänkin ja ennen sitä myös sopivia lämpötiloja, jolloin reippaat ulkoilijat tarvitsisivat lähinnä happinaamarit.

Luulen että suurin ongelma on kuitenkin juuri säteily, joskin ilmakehään saataisiin muodostettua suojaava otsonikerros kuten Maassa suojaamaan UV:lta. En tähän hätään muista kuinka suuri uhka aurinkotuulet olisivat, mutta muistikuva on että sen ongelman kanssa kyllä pärjättäisiin.

En muista kuinka suurta ongelmaa Kuun kaltaisen kiertolaisen puuttuminen Marsissa terraformauksen kannalta aiheuttaisi, mutta en usko sen estävän ihmisille riittävää terraformausta, tai ehkä edes muun elämän, kunhan se ei ole täysin samanlaista kuin täällä.

Kaiken tämän lisäksi kaikenlaiset "kupoli" viritykset olisivat paljon helpompia ja nopeampia valmistaa.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Marsilla ei ole magneettikenttää ,joten aurinkotuuli puhaltaa ilma/kaasukehän planeetalta huitsin nevadaan.

Kuvuissa ehkä voisi asua,mutta luolat olisivat luultavasti turvallisempia säteilyn takia?

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat