Gravivirrat ja galaksien muodostus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tämä vanha asia, tullut esille myös äsken joissakin aiheissa. Galaksit, kuten Linnunratamme, ovat matkalla avaruudessa kuin jotakin kohti, mutta kohdetta ei voida määritellä. Nopeus 100 km/s tai vähän enemmän.

Gravitaation syyksi olen selittänyt siruhiukkaset, joista massat muodostavat gravitoneja. Gravitonit pilkkoutuvat yksilökiteiksi etäännyttyään riittävästi massoista viimeistään muutaman sadantuhannen valovuoden päähän. Osa kaartaa takaisin massoja, galaksia kohti.

Entä se osa, joka ei suuntaakaan kohti massaa? Se jatkaisi ikuista liikettä valon nopeudella avaruudessa kohtaamatta aikoihin mitään ainetta.
Ynnä noista gravisiruista muodostuisi graviaineen virtoja. Tietysti edelleen valon nopeudella.

Gravivirta ja galaksi ovat kohdanneet. Galaksi käyttää gravimateriaalia vetovoimansa muodostukseen. Samalla virta aiheuttaaa galaksin liikkeen jonnekin. Kohdetta ei kuitenkaan näy misään, sitä ei ole.

Olen sanonut, että siru-eli gravihiukkaset yksilöinä ovat pukkaavat.
Siten galaksin liike gravivirrassa ei tulekaan vetona edestä, vaan pukkauksena takaa. Juuri tässä olettekin kaikki erehtyneet.

Galakseja katoaa, mutta toisia syntyy. Ikuisessa äärettömässä aineisessa avaruudessa on ja syntyy materiaalia uusiin, tapahtuu vedyn regeneraatiota. Vaan mistä aine tietää kokoontua yhteen?

Sanoisin, että gravivirrat voivat olla tärkeä käsite ja olosuhde galaksien muodostukseen. Gravivirran kohdannut ainemassa vetää, ainemassat vetävät, ja tästä syntyy taipumus kokoontua yhteen. Erinäiset sinänsä melko satunnaiset ainemassat alkavat kokoontua galaksiksi. Samalla tämä syntyvä galaksi saa gravivirrassa nopeuden.

Gravitaatiomateriaalin taipumus pyöriä massan tuntumassa. Ja luultavaa, että gravimateriaali tyhjässä avaruudessa kulkee virtoina, ei ole jakautunut tasaisesti. Siten kaikki muodostuneet galaksit ovat varsin erillään toisistaan. Kohtaavat vain silloin, jos sattumalta on kurssi toistaan kohti. Mitä suurempi on galaksi, sen suurempi on sen taipumus hajottaa itseään. Siten massojen keskittyminen avaruudessa ei mene galakseja
pitemälle.

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Otettu esille ArKos itse huhtikuussa 2005, juuri kun vanhan palstan jälkeen olin palannut uudelle palstalle.

Tämä täydennys nykyiseen ArKos itse on vain kolme päivää vanha.
Ja tässä on saavutettu myös kiertämiseni, boikotoimiseni, ennätys.
Tähän mennessä 65 lukijaa.

Tuo huhtikuun 20005 aiheeni käsitteli nimenomaan vetovoimaa silloisen käsitykseni mukaan. Ja siksi tämä viimeinen täydennykseni on sille tärkeä vertailukohde.

Putoava lämpövärinä > graviainene avaruusvirrat

maalaisukko
Seuraa 
Viestejä495
Liittynyt15.10.2006

Moi!
Epäilit minun olevan joku Lande Lindfors- niminen tyyppi. Olis kyllä syytä ottaa ensin asioista selvää. Jos et saa kiini langalla, sitten vain lapio käteen ja kaivamaan.

Kun luen kirjoituksiasi, totean sinun olevan alkupaukkuteorian vastustaja. Se on ihan OK. Kumminkin olet mennyt helppoon uskomalla sen laitostieteen teorioihin gravitoneista, fotoneista ym. hiukkasista. En tiedä uskotko kaikkiin "69" hiukkaseen joita väitetään olevan olemassa. Lisäksi olet keksinyt gravitonille kaverihiukkasen.
Sinulla on myös epäilys, jospa eetteri on sittenkin olemassa. Saattaako se eetteri olla juuri se gravitaatiokenttä jossa universumi sijaitsee. Luot kumminkin käsityksen maailmankaikkeudesta joka on pelkkää hiukkasten sekamelskaa. Toki sinulla on käsitys esim. galaksien muodostumisesta, kehityksestä ja lopusta joka poikkeaa laitostieteen näkemyksestä. Se on myös ihan OK.
Kumminkin aiheutat itsellesi päänsärkyä kysymällä "mitä gravitaatio on". Eihän siinä kysymyksessä ole mitään järkeä. Tietäähän tuon jokainen jolla polla vähänkin säteilee. Lapsikin.

Kysyisit itseltäsi "miksi gravitaatio on olemassa ja mihin sitä tarvitaa".

Koska maailmankaikkeudessa on vain kolme määräävää tekijää, AINE, ENERGIA ja GRAVITAATIO ja gravitaatio on aineesta lähtöisin, ei luulis olevan vaikeeta arvata, että ainehan sitä gravitaatiota tarvitsee.
Lisäksi on olemassa käsite ENTROPIA. Oletko kuulut. Se kertoo kaiken olennaisen. Maailmankaikkeus pyrkii kohti täydellistä tasapainotilaa jossa ei ole jäljellä enää energiaa, liikettä eikä edes gravitaatiota. Maailmankaikkeus on silloin täysin kylmä ja eloton. Absoluuttisessa 0-tilassa.
Jos pystyt vähänkin pollaa käyttämään, saatat hoksata, että noista kolmesta tekijästä, AINE, ENERGIA ja GRAVITAATIO on juuri gravitaatio joka pyrkii sen tempun tekemään.
Sillä gravitaatiolla on kumminkin vastustaja, joka yrittää sen aikomukset estää. Nimittäin ENERGIA. Energia pyrkii kaikin tavoin lisäämään maailmankaikkeuden epäjärjestystä. Se energia on keksinyt ovelan tempun. Atomienergian. Kumpi sitten voittaa, niin nähtäväksi jää.
On olemassa myös ANTI-ENTROPIA....laitostieteessä.
Ei riitä, että vain luet edellä mainitun. Sinun pitää se myös ymmärtää. Jos sen ymmärrät, voit lopettaa näpertelyn hiukkastesi parissa. Liityt meidän harvalukuisten joukkoon jotka ovat hoksanneet. Sinulta loppuu päänsärky ja saat mielenrauhan. Voit alkaa miettimään hiukan suurempia asioita. Voit kysyä itseltäsi, mikä on paikka jossa universumi sijaitsee ja onko sillä mitään tarkoitusta jne....

Lue vähemmän-tiedät enemmän.

Vierailija

Yhden asian olen saanut menemään perille, edes Maalaisukolle tuon A-0-lämpötilan. Puoliksi. Sillä luultavasti en hänellekään ole saanut perille, että kaikki valon nopeudella kulkeva nimenomaan on sisäisesti A-0-lämpötilassa. Se kylläkin tulee jo Einsteinilta. Hän sanoi, että valon nopeudessa ei tapahdu mitään sisäistä liikettä. Ja se merkitsee myös, että impulssien eli sykäysten teoria ei käy valoon eikä vetovoimaankaan, siis niiden matkalle. Fotonin lähtö kylläkin seuraa sähköiseksi tulkittua impulssia.

Ei ole energiaa eli liikevoimaa aineen kantamatta. Ja jos meillä on energia, tottakai meidän pitää selvittää, mikä aineen muoto sitä kantaa.
Atomiaine ei kulje valon nopeudella. Ja viime vuodenvaihteeseen mennessä minulle selvisi, että fotonit eivät mitenkään kuulu vetovoimaan.

Äärimmäisessä laitostieteessä ovat aineettomat kvantit. Ei se ole hiukkasteoriaa. Hiukkasteoria on materilaismin sekä vaade että perusta.
Jos meillä ei ole aineen muodoille hiukkasperustaa, laitostiede saa vapaasti ilmoittaa, että ainettakaan ei oikeastaan ole. Se on energian vain eräs muoto, niin he selittävät ja uskoaan julistavat.

Käyttämäni hiukkaset fotoneihin ja vetovoimaan olen saanut Planckilta, et ole koskaan kuullutkaan? Siis hänellä vaikutuskvanttivakio
6.62*10^-34 J, laatuyksikön, energian yksikön olen muuntanut minä, kvantit nimenomaan ovat energiaa. Kaava E=mc^2, tunnemme energian
ja valon nopeuden, laskettu massa 7.36*10^-48 . Tiedämme myös protonin massan 1.6723*10^-24 g, ja viime vuosilta, että sen ulottuvuus
on noin 10^-15 m. Kun tämä jokseenkin on jo aineen suurinta tiheyttä, täsät laskien seuraa vaikutushiukkasen ulottuvuus noin 10^-23 m.
Vaikutusuhiukkasista perusaineena muodostuvat myös protonit, mutta
massa on puolet fotonin vaikutuskideosan massasta.

Planckilla oli myös lyhimmän värähdyksen aika 10^-43 s. Sovitettuna
valon nopeuteen ulottuvuus laskettuna siitä on 10^-35 m. Tämän pitemmälle ei pitkään aikaan sitten päästykään. Veneziano kylläkin muunsi värähdyksen 1960-luvulla vetovoimaan. Mutta oletus tiheydestä lie ollut singulariteetin suuntaan, eli suunnattoman suuri. Tarvittiin tieto aineen suurimmasta tiheydestä, on ihan viime vuosilta. Ja tarvittiin tieto protonin ulottuvuudesta, sekin ihan viime vuosilta. Tästä oli mahdollista laskea vaikustuhiukkasen ulottuvuus. Ja vasta verraten tuon lyhimmän hiukkasen ulottuvuuteen oli mahdollista laskea tälle energia ja massa.
Niin teinkin, energia noin 10^-69 J, massa noin 10^-83 g. Sen sijaan
vaikutushiukkasen tapauksessa tuskin olin ensimmäinen laskemaan, vaan minä julkistin mitä olin laskenut.

Eetteriinhän tässä ei ole muuta yhteyttä kuin hienojakoisuus. Mutta te asian puuhastelijat ette voi ilmoitaa, mikä on eetterinne perustan hiukkaskoko. Ja kun ilmoitatte, että nääs sitä ei pidäkään laskea, osoitatte olevanne umpikujassa, laitostieteen haaroissa.

Teoriassani siruhiukkaset, niillä ei ole avaruudessa mitään muuta roolia kuin toiminta gravimateiraalina, ja anoa nopeus niille on valon nopeus.

Maalaisukkohan itse on yrittänyt kehitellä kaksinapaista vetovoimaa.
Toinen napa kyllä saadaan kohdennettua vetovoiman lähteeseen. Vaan vastaappas missä toinen napa. Sehän olisi koko suunnaton avaruus.
Mutta ennen sinne pääsyä gravitonit hajoavat yksilösiruiksi. Eli nuo sähköopin kaksi napaa eivät sovellu tähän ollenkaan.

Ero virallisimpaan, kuten Tepin, laitostieteeseen siis: siellä gravitatio irtoaa aineesta, meillä se on ikuisessa liikeessään aineen ja tyhjän läpi valon omanopeudellaan. Tai kulkeeko valo päinvastoin vetovoiman nopeudella, on tietysti tulkintakysymys, kuten oliko muna ennen kanaa, ja olihan se, koska jo matelijat ennen lintuja munivat.

Minulla siis kahdensuuntainen vetovoima, massojen ympärillä kenttinä, ja kentät taitavat olla Tepinklin tieteessä, mutta eri perustein. Sähkön kentissähän on useitakin materiaaleja, vaikutushiukkaset, elektronit ja vielä atomi- ja molekyylisetkin ionit.

Minä olen lähenyt yhdesta ainoasta valon nopeudella liikuvasta perusmateriaalista siruhiukkasista. Mutta jotta tästä tulisi kahdensuuntasuus, tarvitaan kaksi eri järjestymistapaa ja näiden vaikutustapaa. Ovat siis yksilösiruhiukkaset, ja näin vaikutus on vain työntävä eli pukkaava. Massa järjestää niistä gravitoneja, ja näiden vaikutus on vetävä. Vetovoimaan kohde käyttää oma energiaansa, siis lämpöä, mutta se jokseenkin vastaavan määrän työntäviltä yksilösiruilta.
" Melko pian", eli viimeistään muutaman sadan tuhannen vuoden eli valovuoden päästä gravitoni on jälleen pilkkotunut yksilösiruiksi.

Olisiko mm. Maalaisukolle helpompaa, jos vertailisitte käydessänne
fotoneihin ja gravitoneihin ampumaoppia? Ammutaan siis eri materiaaleja.
Fotoni laukeaa atomiaineesta, sen sijaan siruhiukkasto, gravitoneina tai yksilöinä, on ikuisessa liikkeessä valon nopeudellaan. Ero maalliseenhan on sitten siinä, että maallisessa kappale kaartaa, omaa ballistisen radan, väliaineessa. Valon nopeudessa ei ballistisia ratoja väliaineessa varsinaisesti ole, vaikkain on tiettyjä optisia tapauksia, ja fotonit kaartavat massan vetovoimassa.

Auttaako suomalaista ampumaoppi?

Vierailija

AINE, ENERGIA JA GRAVITAATIO, sanoo maalaisukko kaikkeuden perustekijöiksi. Entä mihin unohdit SUUNNATTOMAN TYHJÄN TILAN? Vieri
viereenkö ne ovat käpertyneet?

Minä sanon, että tekijöitä siinä tyhjässä tilassa on yksi ainoa, LIIKKUVA AINE ELI LIIKKEENÄÄN ILMENEVÄ AINE. Ne ovat toisistaan erottamaton ykseys. Ja tästä ykseydestä seuraa kaikkeus, koko kaikkeuden ykseys.

Gravitaatio, vetovoima, sekin on vain yksi liikkeenään ilmenevän aineen muoto.

John Carter
Seuraa 
Viestejä7511
Liittynyt17.2.2006

Vielä kerran,Arkos,paino ei ole absoluuttista.

Paino voidaan"hävittää"siirtymällä sopivaan kiihtyvään koordinaatistoon.

Tämä tarkoittaa sitä,että painovoima ei ole"oikea"voima.

Jo suppeassa suhteellisuusteoriassa Einstein esitti,että fysiikan lakien muoto ei saa riippua koordinaatistosta.

Esim;Maxwellin yhtälöt ovat samanmuotoiset kaikissa tasaisesti liikkuvissa koordinaatistoissa.

Sähkömagneettisia voimia taas ei voi kumota liikkumalla jollakin sopivalla
tavalla,mutta gravitaation pystyy"nollaamaan"ja se puolestaan todistaa,että gravitaatio ei ole kappaleiden vaan ajan ja avaruuden ominaisuus.

Arkos,sinun työntävät eli pukkaavat gravivirrat ja gravisirujen vähemmän tiheään räjähtämiset ovat;TÄYTTÄ ROSKAA:

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Vierailija
ArKos itse

Käyttämäni hiukkaset fotoneihin ja vetovoimaan olen saanut Planckilta, et ole koskaan kuullutkaan? Siis hänellä vaikutuskvanttivakio
6.62*10^-34 J, laatuyksikön, energian yksikön olen muuntanut minä, kvantit nimenomaan ovat energiaa. Kaava E=mc^2, tunnemme energian
ja valon nopeuden, laskettu massa 7.36*10^-48 . Tiedämme myös protonin massan 1.6723*10^-24 g, ja viime vuosilta, että sen ulottuvuus
on noin 10^-15 m. Kun tämä jokseenkin on jo aineen suurinta tiheyttä, täsät laskien seuraa vaikutushiukkasen ulottuvuus noin 10^-23 m.
Vaikutusuhiukkasista perusaineena muodostuvat myös protonit, mutta
massa on puolet fotonin vaikutuskideosan massasta.

Planckilla oli myös lyhimmän värähdyksen aika 10^-43 s. Sovitettuna
valon nopeuteen ulottuvuus laskettuna siitä on 10^-35 m. Tämän pitemmälle ei pitkään aikaan sitten päästykään. Veneziano kylläkin muunsi värähdyksen 1960-luvulla vetovoimaan. Mutta oletus tiheydestä lie ollut singulariteetin suuntaan, eli suunnattoman suuri. Tarvittiin tieto aineen suurimmasta tiheydestä, on ihan viime vuosilta. Ja tarvittiin tieto protonin ulottuvuudesta, sekin ihan viime vuosilta. Tästä oli mahdollista laskea vaikustuhiukkasen ulottuvuus. Ja vasta verraten tuon lyhimmän hiukkasen ulottuvuuteen oli mahdollista laskea tälle energia ja massa.
Niin teinkin, energia noin 10^-69 J, massa noin 10^-83 g. Sen sijaan
vaikutushiukkasen tapauksessa tuskin olin ensimmäinen laskemaan, vaan minä julkistin mitä olin laskenut.




Tässä kohden liikutaan jo nykytietämyksen rajoilla. Aalto-hiukkas
dualismin mukaanhan E=hf=hc/L, jossa L=aallonpituus.

Näin saadaan vaikutushiukkasen aallonpituudeksi

L[size=75:lbbzxoan]v[/size:lbbzxoan]=hc/E=6.63*10^-34*3*10^8/10^-69J =

=2*10^44m = 2*10^28vv. (valovuotta!)

Tässä siis saavutettu universumin teoreettinen maksimikoko!?

Viittaan vielä myös turhaan huoleen lukijoiden puutteesta.
Tai jos sitä esiintyykin on syytä tankata uutta teoriaa
palstan laitostuneille tieteilijöille entistäkin sitkeämmin.
Todennäköisesti saat vääntää kaiken rautalangasta
ja useaan kertaan.

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtop ... ht=#295287

Fysiikan puolella varsinkin näyttäisi läpimurto olevan lähellä.
Kun vain saisi langan päästä kiinni,että ymmärtäisin.

Palstan laitostiedettä edustavia puusilmiä ei kannata
noteerata lainkaan heillä on mennyt ArKosin teorioiden
ymmärtämisen osalta puurot ja vellit sekaisin jo aikaa
sitten.

Vierailija

Näyt tekevän joka kerran virheen avatessasi suusi, sinä Eero Heinäluoman pieni perskärpänen. Mutta pitäähän sinun syödä ja juoda, ja ainahan ei voi hengittää nenän kautta. Joten mahdotonhan sinun on olla
puhumatta.

Et ole koskaan kuullu kansan ohejtta, että ei pidä puhua ruoka suussa?

John Carter
Seuraa 
Viestejä7511
Liittynyt17.2.2006

Arkos Linnunratamme halkaisija on n.100 000 valovuotta,ja siinä on parisataa miljardia tähteä.

Linnunratamme on ns.kierteisgalaksi,litistynyt kiekko,jonka keskuksesta Aurinkoon on matkaa 30 000 valovuotta.

Linnunradastamme löytyy kierteisiä,elliptisiä ja jopa epäsäännöllisiä galakseja.

Lähimmät naapuri galaksimme ovat eteläisen taivaan Magellanin pilvet,jotka ovat n.150 000 valovuoden päässä sijaitsevia Linnunradan pieniä seuralaisia.

Andromedan galaksi taas on lähin Linnunradan kaltainen kierteisgalaksi,jonne matkaa on n.2 miljoonaa valovuotta.

Galaksit järjestäytyvät ensin paikallisiksi joukoiksi,jotka puolestaan kuuluvat suurempiin joukkoihin.

Nämä taas muodostavat satojen miljoonien valovuosien suuruisia rihmamaisia rakenteita ja kaiken kaikkiaan näemme avaruudessa miljardeittain galakseja.

Savor ja Arkos te ajattelette,että olette avaruuden"napa" ja,että galaksit pakenevat juuri teistä poispäin,mutta se on vain näköharhaa.

Galaksit eivät veny,Maa-Aurinko- etäisyys ei muutu,eivätkä mitat maapallolla kasva.

Laajenevan avaruuden matemaattinen ratkaisu saadaan,kun oletetaan,että galaksit ovat,kuin pistemäisiä hiukkasia avaruuden suunnattomassa pimeydessä ja avaruus pisteiden välillä venyy,mutta galaksien sisällä ratkaisu ei ole voimassa.

Kuvitelkaa galaksi pieneksi kivenmurikaksi,jonka muoto ja olemus ovat seurausta voimista,jotka sitovat sen atomit yhdeksi kokonaisuudeksi,sillä myös samaan tapaan tähtien välinen gravitaatio lukitsee galaksin muotoonsa otteella,jota avaruuden hentoinen laajeneminen ei pysty selättämään.

Yksittäiset atomitkaan eivät pullistu/laajene,kuin ilmapallot,sillä elektronien ja protonien välinen sähköinen vetovoima voittaa ylivoimaisesti gravitaation.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Vierailija

Manu monimutkaisen laskutoimituksen jälkeen on saanut vaikutushiukkasen aallonpituuden, varsin suuren. Se lie ilmaus sille yksinkertaiselle tosiasialle, että vaiktushiukkasenkide on jakamaton. Jos siis yksi hiukkanen, yksi aalto. Että tuon asian toteamiseen tarvittiin noin monimutkainean laskutoimitus, ja tulos kaiken lisäksi jäi epätarkaksi.

Ulottuvuutta 10^-23 m, joka tulee maasan vertailusta protonin ulotuvuuuteen ja massaan, vastaa värähdyaika 10 ^-31 s.

Ketrtomus siitä. että Savor ja minä olemme kaikkeuden napoja, on
John Carterin perkärpäsen päästä. Laajeneva kaikkeus on laitostieteseen ja siihen myös jollain tapaa uskovan JCn käsitys. Liikkeenään ilmenevän aineen ikuinen ääretön avaruus on minun käsitykseni.

Nämä taitavat suomalaiset laskumiehet.

Vierailija

Ja taas Carter puhuu höpöjä.

Ajatukseni mukaan kaikkialla näkyvän maailmankaikkeuden sisällä olevista kohteista, havaitaan valon yleinen punasiirtymä.

Ja Carter ei voi todistaa sitä, etteikö hänenkin atomien ytimissä olisi lähes äärettömän paljon lähes äärettömän tiheään käpertynyttä energiaa, jolloin atomien laajeneminen ei todellakaan perustu ilmapallojen tapaan laajentua.

Savor

;):)

Vierailija

[size=150:1686jruh]Gravitaatiosta syntyy energia ja energiasta aine[/size:1686jruh].

Gravitaatio on kuin hiekkasihti, joka värisee. Värinä saa hiekanjyvät ja kivet liikkumaan ja osa liikkeestä muuttuu lämmöksi, osa putoaa sihdin läpi toiseen kvanttitilaan...

Vierailija
ArKos itse
Manu monimutkaisen laskutoimituksen jälkeen on saanut vaikutushiukkasen aallonpituuden, varsin suuren. Se lie ilmaus sille yksinkertaiselle tosiasialle, että vaiktushiukkasenkide on jakamaton. Jos siis yksi hiukkanen, yksi aalto. Että tuon asian toteamiseen tarvittiin noin monimutkainean laskutoimitus, ja tulos kaiken lisäksi jäi epätarkaksi.

Ulottuvuutta 10^-23 m, joka tulee maasan vertailusta protonin ulotuvuuuteen ja massaan, vastaa värähdyaika 10 ^-31 s.




Jakamattomuus tarpeeksi syvälle aineen rakenteeseen porauduttaessa
on myös minun kantani asiaan. Tässä depatissa on nyt mukana myös
täyttä ymmärrystä vailla olevaa laitostieteen kuppikuntaa,liekö
alunperin Tampereen suunnalta?

Aalto-hiukkasdualismi on kvanttimekaniikassa havaittu ilmiö, jossa sähkömagneettisella säteilyllä ja aineella on samanaikaisesti sekä aaltoliikkeen että hiukkasten ominaisuuksia. Valon aaltoliikkeen puolesta puhuu mm. sen interferenssi esimerkiksi diffraktion yhteydessä ja polarisaatio. Hiukkasiin taas viittaavat mm. valosähköinen ilmiö, mustan kappaleen säteily ja Comptonin sironta.

Jo Isaac Newtonin aikana fyysikoilla oli vaikeuksia päättää, koostuuko valo aalloista vai hiukkasista. Newton itse päätyi hiukkaskäsitykseen, vaikka olikin häkeltynyt mm. valon kahden pinnan osittaisheijastumista koskevista ongelmista. Hän tiesi, että yhteen lasipintaan osuvasta valosta tietty määrä kulkee lasin läpi ja pienempi osa heijastuu siitä. Jos tämän pinnan taakse asetetaan toinen, heijastuminen muuttuu hämmästyttävästi: tietyillä lasin paksuuksilla valoa ei heijastu lainkaan, toisilla taas huomattavasti enemmän kuin yhden pinnan tapauksessa. Tämä oli mysteeri tuon ajan fyysikoille: miten jälkimmäinen pinta voi vaikuttaa ensimmäisestä pinnasta jo heijastuneeseen valoon eli miten valo tietää kuinka monta pintaa sillä on edessään? Newton päätteli, että valolla on joko "taipumus heijastua" tai "taipumus olla heijastumatta", ja tuo taipumus riippuu lasin paksuudesta. Tätä pidemmälle hänellä ei ollut mahdollista päästä. Myöhemmin ilmiö selitettiin valon aalto-ominaisuuksien avulla: kyse on interferenssistä. Jos ensimmäisestä ja toisesta pinnasta heijastuneet fotonit ovat eri vaiheissa, ne sammuttavat toisensa (valoa ei heijastu lainkaan), samassa vaiheessa olevat puolestaan vahvistavat (valoa heijastuu paljon).

1900-luvun vaihteessa ongelma alkoi ratketa. Albert Einstein onnistui vuonna 1905 selittämään valosähköisen ilmiön, jossa metallista irtoaa elektroneja kun sitä valaistaan tietyn aallonpituuden alittavalla valolla. Einstein keksi että tuleva valo absorboituu kvantteina, ja vain tietyn energian ylittävä valopaketti, fotoni, pystyy irrottamaan elektronin metallista. Ajatus oli käänteentekevä, sillä Thomas Young oli kaksoisrakokokeellaan osoittanut jo 1803, että valon taipuminen hilassa todistaa sen olevan aaltoliikettä. Valon täytyy siis olla yhtä aikaa aaltoliikettä ja hiukkasia. Väite herätti tiukkaa vastarintaa ja useat fyysikot, mm. Robert Millikan ja Niels Bohr näkivät sen vieraana ja outona.

Einstein sai valosähköisen ilmiön selvittämisestä Nobelin palkinnon vuonna 1921. Nobel-komitea näki kuitenkin parhaaksi sanoa itsensä irti valon hiukkasluonteesta ja myönsi palkinnon vain matemaattisen teorian pohjalta, jossa hiukkasluonne nähtiin vain keinona kuvata havaittuja ilmiöitä.

Vuonna 1923 Louis de Broglie ehdotti, että säteilyn aalto-hiukkasdualismilla voisi olla vastineensa hiukkasilla. De Broglie johti kaavan

L=h/p

jossa hiukkasen aallonpituus (L) on Planckin vakio jaettuna hiukkasen liikemäärällä. De Broglien teoria perustui enemmänkin symmetrian kaipuuseen kuin mihinkään empiiriseen havaintoaineistoon, mutta oletus osoittautui oikeaksi. Elektronien aaltoluonne voidaan saada näkyviin esimerkiksi tarkastelemalla elektronisuihkun sirontaa kiteisen aineen pinnasta. Sen tärkeä sovellus on elektronimikroskooppi.

Siis kvanttimekaniikka on totta mutta laitostieteen puusilmät eivät
tätäkään asiaa kokonaisuuteena käsitä. Väärän tieteen alkuperää
on hyvin vaikea selvittää.
Vääräksi havaitusta ,kun kukaan ei
jälkikäteen tahdo ottaa kunniaa.

Vierailija
manu
Näin saadaan vaikutushiukkasen aallonpituudeksi

L[size=75:3ipwzecm]v[/size:3ipwzecm]=hc/E=6.63*10^-34*3*10^8/10^-69J =

=2*10^44m = 2*10^28vv. (valovuotta!)

Tässä siis saavutettu universumin teoreettinen maksimikoko!?

Tulos ei tietenkään täysin tarkka mutta antaa viitteitä myös
multiversumi tulkinnan suuntaan. Vrt.Lee Smolin.

Vierailija

Pitkä lainauksesi on jonkun muun tekstiä kuin minun. Näyt sinäkin kuuluvan John Garterin vetämään Heinäluoman perskärpästen veljeskuntaan. Ja tuo toistamasi " aallonpituuskin) on höpö-höpöä.

Höpö-manu.

John Carter
Seuraa 
Viestejä7511
Liittynyt17.2.2006

Kyllä Manu enemmän on asioista perillä,kuin Arkos.

Suosittelisin Arkosia myös lukemaan Lee Smolinia,josta Manu mainitsikin.

Lee Smolin käsittelee teoksissaan esim:gravitaation kvantittumista ja multiuniversumin käsitettä.

Uusin hänen teoksistaan The trouble with physics,on laaja-alainen teos,joka käsittelee kosmologian,hiukkasfysiikan ja kvanttifysiikan uusimpia päivitettyjä tietoja tiedemaailman havainnoista.

Puhuupa hän teoksessa,myös mustista-aukoista ja singulariteeteista,multiuniversumia unohtamatta.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat