ETELÄ-AMERIKKA KUTSUU!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Etelä-Amerikka suurten vielä käyttämättömien voimavarojen maa. Ovat olleet käyttämättä myös takapajuisen talousrakenteen ja edellytysrakenteiden takia. Tähän asti siellä hillunut USA on tyytynyt karkean riistämisen voittoihin. Mutta nyt uusi tarpeellien talousrakenne
on alkanut syntyä, erityisesti ABC-maissa. Ja Brasiliaan ynä Uruguayhin on jo saatu jalka, suunta on hyvä. Myös suomalainen mukana.

Metsien, malmien ja nykymallisen maataloudenkin hyvät näkymät.
Ynnä kiintoisa näkymä öljyn kannalta. Vaikkapa miljoonan km^2
alue öljyn tuotantoon, siis sata miljoonaa hehtaaria, ja tuotto vuodessa noissa edullisissa oloissa 10 tn. Tekee miljardi tonnia/vuosi, mikä lie enmmän kuin Saudi-Arabian ja Venäjän yhteinen tuotanto. Tosinhan
öljyviljely myös tarvitsee öljyä korjuuseen ja kuljetuksiin tiloilta. Tosinhan tuotto maailman öljykentiltä lie yli 2 miljardia tonnia, ja tarve ja toistaiseksi pumppauskin kasvaa yhä. Mutta eivät öljyviljelyn mahdollisuudetkaan tuohon jää. - Sen sijaan Euroopassa öljyn viljely on huomattavan kallista, ja voi yleensäöonnitua vain tukitoimin.

Fidela Castro ei voinu saada paljoa aikaan, juuri mannermaanosan takapjuisuuden vuoksi. Nyt hän itse on jo kuin museoesine. - Hän ei käynyt öljyn viljelyynkään, koska hyvä veli CCCP toimitti halpaa öljyä, ja halpaa se oli silloin koko maapallollakin. Vaan nyt
on näköpiirissä koko maanosan joutuminen Venezuelan ja sen Hugo Chavezin johtovaltaan. Tästä tulee poliittinenkin tarve suurille yhtiöille ja Suurelle Rahalle mennä Etelä-Amerikkaan, erityisesti ABC-maihin.

Aasian maat ja ilmat alkavat olla vaivalloisia. Sijoitusten tuottoprosentit
alkavat kutistua pieniksi. Myös valtio ja niiden hallitukset käyvät hankaliksi. Kuten myö Venäjä ja Putin, vaikka julkisesti näyttää
mukavaa naamaa.

Finnairin selkkaus. Taustalla pettymys Aasian ilmoihin. Mihin Finnair ja Suomen sosdemiministerit tarvitsevat nuo 500 työntekijän 30 prosenttia? Ja kas, sosdemien ja kokoomuslaisten vastapuolena selkkauksessa ovathan omat sosdemit ja kokoomuslaiset.

Onhan Finnairin selkkauksen takana myös pyrkimys erittäin oikeistolaisen halliousvallan, runkona sosdemit ja kokoomjus, perustamiseen vaalien jälkeen. Taloudellisesti näkisin, siinäkin asiassa, Etelä-Amerikan. Aasian kaukoilmoihin tarkoitettu kalusto sopii myös lentämiseen Etelä-Amerikkaan.

Noin vaativa projekti vaatii laajaa eurooppalaista yhteistyötä, ja erityisesti pienehköt pojat rinnalleen suurempia.

Finnairin selkkaus ennakoi liitymistä Lufthansaan, ja näiden ehkä vielä hollantilaiseenkin yhtiöön.Sieltä Philipsistä saapuu StoraEnsoon Karvinen.

Kommentit (2)

Vierailija

In der älteren Zeiten des Imperialismus " Drang nach Osten", jetzt " Drang nach Südwesten".

Karvinen, sehän on kissa Hesarin sunnuntaisivulla. Isäntänsä Esko, ja mkinkäs nimine olikaan koira?

Vierailija

Lufthansan siivellä Etelä-Amerikkaan!

Muistakaa nimi Eero Heinäluoma. Se tyyppi on päättänyt ansioitua suurporvariston palveluksessa.

Uusimmat

Suosituimmat