Venäjä on taas vaihteeksi uhka

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Suursijoittaja Soros varoitti Suomea Venäjästä
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suursijoittaja+Soros+varoitti...

Venäjä toipuu hyvää vauhtia 90-luvun suurlamastaan ja on taas noussut merkittäväksi taloudelliseksi tekijäksi. Varsinaisista hegemoniapyrkimyksistä ei voida vielä puhua, mutta maan historian tuntien pyrkii se eittämättä vahvistamaan suurvalta-asemaansa. Venäjän talouskasvu on suorassa yhteydessä öljyn markkinahintaan, joten maan tulevaisuus näyttää melko positiiviselta. Sekasorto Lähi-Idässä vahvistaa Venäjää.

Minua ei ainakaan pelota. Vaikka Venäjä on suuri ja taloudellisesti mahtava maa, ei sitä voi pitää erityisesti poliittisena mahtina. Valta on lähinnä taloudellista ja yhä rajoittunutta. Ainoan mahdollisen uhan muodostaa Venäjän primitiivinen politiikka sananvapauden rajoittamisineen ja korruptioineen, mikä vaikeuttaa sen osallistumista kansainväliseen päätöksentekoon ja voi johtaa Venäjän poliittiseen eristäytymiseen. Kannattaa myös muistaa, että Venäjä on jo valmiiksi sotaa käyvä maa.

Kommentit (4)

Vierailija

Venäjällä on tarpeeksi vihollisia etelässä ja idässä. Väki vähenee, vaikka talous kasvaa. Ja pelkkään öljyyn ja kaasuun nojaava talous on huteralla pohjalla. Venäjästä ei ole ekspansioon pitkään aikaan, jos enää koskaan. Sen on syytä pelätä islamia ja Kiinaa.

Vierailija

Tosiasia kuitenkin on, että Venäjä ei enää kiinnosta ketään. Nyt kun suomettumisen viimeisetkin rippeet saatiin purettua Anna Politkovskayan murhaan, voidaan siirtyä muihin huolenaiheisiin. Venäjä-keskustelu ei kiinnosta. Ihmisillä on muita huolia ja mielenkiinnon aiheita omissa elämissään, myös kansainvälisessä politiikassa on paljon kiinnostavampia keskustelunaiheita.

Venäjä-uhka todennäköisesti pysyykin epätrendikkäänä aina seuraaviin Mainilan laukauksiin saakka. Jos Venäjä todella on vakava uhka, pitäisi median tehdä siitä kunnon spektaakkeli. On se kuitenkin paljon poliittisesti korrektimpi kritiikin kohde ja pelottelun aihe kuin esimerkiksi radikaali islam.

Ainakin NATO-jäsenyyden kannatus kasvaisi.

Vierailija
Arnold Goyakla
Venäjällä on tarpeeksi vihollisia etelässä ja idässä. Väki vähenee, vaikka talous kasvaa. Ja pelkkään öljyyn ja kaasuun nojaava talous on huteralla pohjalla. Venäjästä ei ole ekspansioon pitkään aikaan, jos enää koskaan. Sen on syytä pelätä islamia ja Kiinaa.

Mutta taloudellisen kehityksen kannalta on järkeenkäypää, että Venäjä saavuttaa -sotilaallisen uhittelun väijyessä jatkuvasti taustalla- henkisen yliotteen kolmannen maailman takapajuloita kehittyneemmistä naapureistaan, kuten Suomesta. Ainakin Suomen nykyjohdon suhteen homma näyttäisi onnistuneen. Tuon tuostakin Tavja sirtää paksun perseensä Moskovaan selittelemään milloin mitäkin sanomisia. Joka tapauksessa ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi.

Uusimmat

Suosituimmat